Kirjoittaja: Soni
Oikolukija: astars913
Tyylilaji: Fluff, ei sitä paremmin voi ilmaista.
Ikäraja: S
Pari: TheRed, eli Theodore Nott/Fred Weasley
Summary: Elämän ilot tulevat pienistä teoista.
Vastuunvapautus: En omista, tee rahaa tai millään muotoa pyri mustamaalaamaan alkuperäisiä teoksia.
A/N: Kirjoitettu astarsille syntymäpäivälahjaksi hänen antamaansa sanaan: paistinpannu. Otsikoiminen oli puhdasta tuskaa, joten siitä tuli tuollainen hönö.
Rakkautemme Paistinpannu
—Huomenta armas, sanoi uninen, mutta pirteä ääni Theodoren selän takaa ja kumartui suutelemaan hänen paljasta olkaansa. Lämmin ruumis painui häntä vasten ja kurkotti uteliaana katsomaan, mitä hän laittoi aamiaiseksi.
—Huomenta ”muru”. Jos laittaisit lautasia pöytään ja ottaisit leipätarpeet kaapista, hän sanoi ja jatkoi pekonin kääntelyä.
—Mikä ettei, Fred sanoi ja hetken he väistelivät toisiaan keittokomerossa.
He olivat olleet yhdessä nyt jo reilu puoli vuotta, mikäli Frediä oli uskominen, Theo itse ei muistanut heidän ensi tapaamistaan niin kovin tarkasti. Ei hän osannut aikoinaan toisen tavatessaan aavistaa ryhtyvänsä vakavaan suhteeseen ja silti, tässä hän laittoi ruokaa poikaystävälleen, joka eilen oli tuonut mukanaan taas lisää kirjoja ja vaihtovaatteita.
—Ostin sinulle muuten jotain ihanaa, Fred sanoi ja istui pöydän ääreen odottamaan ruokaansa. Theo oli tyytynyt osaansa äidin korvikkeena tällä osalla, Weasleynä olemiseen selvästi vain kuului pohjaton vatsa.
Toisen sanat saivat hänet huokaisemaan alistuneena ja odottamaan lievällä kauhulla, mutta kokemus oli hänelle opettanut, että mielenkiintoiset lahjat, olivat vain osa Fred Weasleyä. Itse asiassa monesti tämän keksinnöt olivat loistavia, eikä hän muista nauraneensa koskaan elämänsä aikana niin paljon, kuin juuri Fredin kanssa.
—No mitä? hän kysyi ja ryhtyi antamaan Fredille valmista ruokaa.
—Se on yllätys, odota haen sen tuolta jostain…, tämä mutisi, nappasi paahtoleivän ja ryhtyi tonkimaan etsimäänsä rojun keskeltä, joka viikkojen myötä asuntoon oli kasaantunut. Tämä tarjosi mukavan näkymän Theolle, joka söi aamiaista ihastellen kumartelevaa poikaystäväänsä täysin siemauksin kahvin kera.
—Aha!
—Paistinpannu? hän kysyi epäuskoisena. —Kulta tuo on normaaleinta, mitä olet antanut minulle koskaan!
—No edellinen pannusi on kärsinyt ja tämä on isompikin! Fred sanoi ja ojensi huomattavasti raskaamman paistinpannun hänen käteensä. Hän kokeili sen tuntua kädessään ja ihasteli sen uutuutta.
—Kuka on Jamie Oliver?
—Joku jästijulkkis, ilmeisesti se on hyvä kokki ja naiset ihannoi sitä tai jotain, Fred sanoi ja söi ahmimalla kuten tavallista.
—Kiitos, Theo sanoi ja hymyili varmasti aivan hölmösti. Hän oli sanonut Fredille aikoinaan, että hän nautti ruuan laitosta ja tämä oli muistanut hänen mutinansa huonoista keittiö tarvikkeista.
—Ei kestä, minähän tästä hyödyn, Fred nauroi muka huolimattomasti, mutta tämän korvanpäät olivat punaiset aivan aavistuksen.
—Sinun pitäisi tehdä tätä työksesi, hän sanoi ja varasti pekonia vielä Theonkin lautaselta.
Theo huitaisi vain kättään nolona ja otettuna.
—Minähän teen sinulle vain aamiaisia, ei se kerro mitään ihmisen ruuanlaittotaidoista.
—Kertoopas ja jos se aamiaisista on kyse, niin sittenhän sinun pitää tehdä minulle päivällistä, Fred sanoi. Theodorelle tuli olo, että häntä oli jossain vaiheessa huijattu, mutta Fredin hymylle oli vaikea, sanoa ei.