Kirjoittaja Aihe: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 8/8 26.2.) Harry/Draco, K-11  (Luettu 29046 kertaa)

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 3/8 29.1.)
« Vastaus #20 : 31.01.2011 00:44:32 »
Lainaus
”Malfoy…” Harry epäröi. “Eiko se olisi vähän epäreilua? Tarkoitan, että minä näen sinut, mutta--"
Eikö?

Ei mulla muuta.  :D
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 3/8 29.1.)
« Vastaus #21 : 31.01.2011 04:44:15 »
Winchester_: Kiitos paljon kommentista ja positiivisesta palautteesta! Itse olen kyllä huomannut, että kääntäminen on käynyt luku luvulta helpommaksi ja sujuvammaksi; ehkä se sitten näkyy myös tekstin laadussa~ :>

Cynder: Kiitos kommentista ja typosta huomauttamisesta! Omien sanojen keksiminen ja kielellä leikkiminen (ei sillä tavalla, pervot! :'D) on kyllä todellakin hauskaa! 8D Jatkoa tulee todennäköisesti huomenna tai ylihuomenna, kunhan saan hiottua seuraavan luvun julkaisukuntoon~

UniFlora: MISTÄ NÄITÄ TYPOJA OIKEIN TULEE!? :'D Sinun pitäisi varmaan ryhtyä betakseni, kun huomaat kaikki huolimattomuusvirheeni~ No, hyvä että joku huomauttaa niistä edes jälkikäteen, että voin korjailla niitä tuonne tekstiin... On se kyllä kumma, miten ei tosiaan näe jotain väärää kirjainta, vaikka lukee tekstin monta kertaa~
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 3/8 29.1.)
« Vastaus #22 : 31.01.2011 12:08:23 »
Heh, omissa suomennoksissa on kanssa aina aivan mielettömän typeriä typoja ku en ittekkään harrasta betausta, mut jos haluat mut betaksi ni pistä yksäriä  :D
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

yuuri

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 832
  • Ava by unsure <3
    • Been there, Done that
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 3/8 29.1.)
« Vastaus #23 : 31.01.2011 14:51:17 »
Pidän tästä hirveästi ^^ Joten olet saanut uuden lukijan ^^
Ajatus siitä, että Draco ei uskalla luottaa, mutta tietää sen olevan pakollista on jotenkin suloista..Poika rukka yrittää olla niin vahva, vaikka todellisuudessa hän on herkkä.. :) Mutta niin..ei rakentavampaa kommenttia löydy, joten odotan jatkoa :)
Nothing is true, Everything is permitted
ficciarkku

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 3/8 29.1.)
« Vastaus #24 : 01.02.2011 01:53:52 »
UniFlora: Mietin tuota beta-asiaa ja totesin, että olen liian itserakas antaakseni tekstejäni betattavaksi... :'D Siis kun betatusta ficistähän lukija ei voi tietää, onko hyvä teksti kirjoittajan vai betan ansiota~ Olisi ärsyttävää saada kommentteja tyyliin 'onpa sulla hyvä beta, kun on niin laadukasta tekstiä', vaikka beta ei olisi tehnyt muuta kuin korjannut yhden typon (kuulostanpa kamalan huomionkipeältä ihmiseltä - tai no, kai minä oikeastaan olenkin sellainen...  :'D) Eli ei sillä, että epäilisin kykyjäsi betana, mutta luonto ei vaan anna myöden~

yuuri: Jee, uudet lukijat ovat aina tervetulleita! :> Draco on kyllä tässä ficissä aika tsundere (haha, tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että niinhän se piru vie on... :'D), mutta pitää kuitenkin onneksi särmänsä, joka tekee hänestä juuri Dracon~

...niin, ja selityksenä niille, jotka eivät ole mango- ja animutermistöön perehtyneet: tsundere tarkoittaa kovaa ulkokuorta ylläpitävää, mutta sisältä herkkää hahmoa.

A/N: Many people have asked how I've managed to write from a blind person's POV. When I was a child, my mom had a blind friend. She had always been blind when we knew her, but she had once been seeing, and lost her vision very suddenly due to illness. I remember always wanting to make things for her that she could feel. I suppose I drew more, however, from my experience as a speech therapist, as odd as that sounds. While I wasn't working with visually impaired people, we were taught a little about how to do that, if the need were to arise, and the entire concept of 'functionality' is similar across all therapeutic fields. The same sort of "how can I compensate or restore normalcy" mindset. I also walked around with my eyes closed a lot -- I'd take a shower, or try to get to the front door from the kitchen, or try to chop onion with my eyes closed, to see how it felt. I really was walking around in Draco's head a LOT when I started writing this, trying to imagine how he would perceive things, and the things he would and would not be able to manage. I don't know if it's *really* realistic, but I've tried.

T/N: Uutta lukua pukkaa! Tässä alkaa tapahtua kivoja juttuja, mutta varsinaista herkkua saatte kyllä odottaa vielä jonkin aikaa... Hehee, enpäs spoilaakaan enempää, vaan päästän teidät lukemaan~ 8D

------------------------------

Luku 4
Touchstones


touchstone (noun): a test or criterion for determining the quality or genuineness of a thing

[koetinkivi: testi tai kriteeri jonkin asian laadun tai aitouden määrittämiseksi]

-- Merriam-Webster Dictionary


Dracon päästyä turvallisesti tupaansa Harry päätti, ettei ollut mitään järkeä mennä takaisin kirjastoon tekemään läksyjä loppuun. Sen sijaan hän suuntasi kulkunsa Rohkelikon oleskeluhuoneeseen nähdäkseen, mitä Ron ja Hermione puuhasivat.

Kuitenkin vain Hermione oli paikalla Harryn kiivetessä muotokuva-aukon läpi. Hän katsahti yllättyneenä kirjavuorensa ja muistiinpanojensa takaa pojan tullessa sisään.

”En odottanut sinua takaisin näin pian. Etkö ole yleensä näihin aikoihin opiskelemassa Malfoyn kanssa?”

Harry selitti Hermionelle tiivistetyn version iltapäivän tapahtumista: miten hän ja Draco olivat päättäneet harjoitella kaksintaistelua, kuinka hän oli vahingossa rikkonut Ohjaajan ja sitten taluttanut sokean pojan takaisin oleskeluhuoneeseensa.

”Joten ajattelin sitten viettää loppuillan teidän kanssanne”, Harry lopetti katsoen ympärilleen. ”Missä Ron muuten on?

”Mandyn kanssa tietysti”, vastasi Hermione. ”Minä todellakin toivon, että hän saa Ronin aloittamaan S.U.P.E.R:eihin valmistautumisen jossain vaiheessa – niihin on enää vähän yli kolme kuukautta aikaa!”

”Hän pärjää kyllä”, Harry tyynnytteli heittäytyessään pehmeään nojatuoliin Hermionen oikealle puolelle. Hän kurotti kaulaansa katsoakseen tämän muistiinpanoja. ”Mitä teet?”

”Numerologiaa. Tulossa on iso esitelmä; olen lukenut jo aika paljon, mutta toivoisin, että kirjastossa olisi enemmän materiaalia aiheesta.”

Harry piilotti hymyn silmäillessään valtavaa kirjakasaa Hermionen vieressä. ”Joo, Malfoy mainitsi jotain siitä, että heidän pitää tehdä tutkimusta ja jotain sellaista. En kyllä tiedä, löytääkö hän mitään, jos sinulla on kaikki lähdemateriaali”, hän nauroi.

Hermione näytti hieman loukkaantuneelta. ”Vakuutan sinulle, että saan nämä luettua parissa päivässä ja palautan ne sitten kirjastoon. Sitä paitsi suurimmasta osasta on useita kappaleita. Niin kuin muka veisin tarkoituksella tärkeää oppimateriaalia muilta oppilailta. Edes Malfoylta.” Hän kurtisti kulmiaan. ”Siitä puheen ollen – haluan puhua kanssasi hänestä, Harry.”

”Mitä hänestä?”

”Miksi teet sitä?”

”Teen mitä? Opiskelen hänen kanssaan?”

Hermione nyökkäsi.

”Sinähän näit itsekin, kuinka hyvin menestyin Binnsin testissä”, Harry sanoi kohauttaen olkiaan. ”Luulisi sinun olevan tyytyväinen siitä, että haluan parantaa arvosanojani. Tiedän, että te kaksi olette varmaan hieman huolissanne, koska olen kanssanne vähemmän kuin ennen, mutta vannon, että--”

Hermione heilautti kättään kärsimättömästi. ”Tiedetään. En ole niin epävarma, että luulen sinun valitsevan hänet meidän ylitsemme, tai mitään sellaista. Myönnän, etten oikein ymmärrä, miksi näin kävi; miksi et pääse yhtä hyviin tuloksiin meidän kanssamme, mutta sellaista tapahtuu. En voi käsittää, miten siedät häntä niin usein – tai oikeastaan ollenkaan – ottaen huomioon sen, keitä olette, mutta se ei ole varsinainen ongelma.”

Harry kurtisti kulmiaan. ”Mikä sitten on?”

”Ongelma on…” Hermione piti tauon kuin harkitakseen seuraavia sanojaan tarkasti. ”Minä vain haluan olla varma, että toimit oikeista syistä. Ensin olette kuusi vuotta kiinni toistenne kurkuissa, mutta sitten hän sokeutuu pelissä, jossa sinä pelasit, ja nyt olet yhtäkkiä tarjoutumassa lukemaan hänelle, taluttamassa häntä tupaansa ja… minä vain haluan, että olet varma motiiveistasi, Harry.”

”Väitätkö, että teen tätä säälin tai syyllisyyden takia?” Harry kysyi tuntien vihan kuohahtavan sisällään.

”En minä tiedä! Se vain vaikuttaa vähän oudolta. Voi Harry, en yritä suututtaa sinua. Ehkä sinä et ole ajatellutkaan mitään sellaista. Olet nyt käynyt lukemassa hänelle suunnilleen kuukauden ja katselet häntä aina kun olette samassa huoneessa, aivan kuin varmistaisit hänen olevan kunnossa. Minä tiedän, että haluat auttaa ketä tahansa ahdingossa olevaa. Se on yksi suurimmista vahvuuksistasi ja yksi niistä asioista, joista pidän sinussa. Mutta en usko, että Malfoy on sellainen ihminen, joka haluaa tulla pelastetuksi; eikä ole oikein viettää hänen kanssaan aikaa väärin perustein ja yrittää hoivata häntä kuin haavoittunutta linnunpoikasta, jos hän pitää sinua vain opiskelutoverina.”

Harry risti käsivartensa rinnalleen. ”Ja mistä lähtien sinä olet välittänyt Malfoysta noin paljon?”

”En välitä”, Hermione vastasi lyhyesti. ”Olen pahoillani siitä, että hän loukkaantui, enkä kadehdi häntä vaikeuksista, joita hän varmasti joutuu kohtaamaan nykyään. Mutta en ole myöskään unohtanut, millainen kusipää hän oli meitä kohtaan, eikä hän ole yhtäkkiä harmiton minulle vain koska hän ei näe. Olen huolissani sinusta. Jos et toimi oikeista syistä, vaan syyllisyydestä, säälistä, sankarillisuudesta tai jostain vastaavasta, ja hän saa selville, sinulle käy huonosti. Joten… ole kiltti ja mieti tätä tarkkaan.”

Ja niin Harry mietti. Hän mietti lukiessaan yrttitiedon muistiinpanojaan, ja hän mietti heidän mennessään alas päivälliselle. Ron liittyi heidän seuraansa siellä, irrottautuen vihdoin tyttöystävästään ja pujahtaen Hermionen viereen istumaan. Harry onnistui työntämään ajatuksensa sivuun joksikin aikaa seurustellakseen tupakavereidensa kanssa, mutta kärsi spektaakkelimaisen tappion pelatessaan illalla Ronin kanssa erän velhoshakkia, sillä ei pystynyt keskittymään nappuloihin. Ja hän valvoi pitkälle yöhön miettien edelleen.

Pimeässä makuusalissa sängyn verhot kiinni ja ilman laseja Harry mietti, tältäkö Dracosta tuntui. Joka päivä. Miten luihuinen kesti sen: vain hän, hänen ajatuksensa ja häntä ympäröivien lakanoiden tuntu, eikä mitään lievittämässä mustuutta. Ainoa, mitä Harry näki, oli himmeä kaistale kuun valoa verhojen raosta; hän oli iloinen siitä. Hänestä tuntui yhtäkkiä siltä, että hän saattaisi hukkua pimeyteen, jos menettäisi tuon yhden visuaalisen kontaktin maailmaan.

Hän tiedosti olevansa pahoillaan Malfoyn puolesta ja mietti, oliko Hermionen sanoissa totuutta. Toimiko hän vain säälistä? Todennäköisesti mukana oli ainakin hieman syyllisyyttä. Kaikki sanoivat, että se oli tapahtunut liian nopeasti, ettei mikään olisi voinut estää Dracoa osumasta tolppaan, ja suurimmaksi osaksi Harry uskoi siihen. Kuitenkin jossain hänen mielensä perukoilla, missä syyllisyys Cedricistä edelleen väijyi, oli toinen pieni ääni, jota Harry ei ollut koskaan onnistunut täysin hiljentämään. Olisit voinut varoittaa häntä aikaisemmin. Hän oli ainakin onnistunut ehkäisemään enemmät vammat nappaamalla Dracon kiinni tämän luisuessa luudanvarreltaan ja pitelemällä tätä puoliksi tuettuna omalla luudallaan pelkkien käsivoimien ja adrenaliinin avulla, kunnes he pääsivät maahan. Mutta silti. Entä jos hän olisi huomannut vaaran puoli sekuntia aiemmin, tai huutanut vähän lujempaa? Olisiko sillä ollut mitään väliä?

Kuitenkin, vaikka syyllisyys tai sääli olisivatkin osaltaan saaneet Harryn alun perin lähestymään Dracoa tammikuussa, ei sillä enää ollut merkitystä. Hän sai aivan yhtä paljon apua kuin antoi; vastineeksi Dracolle lukemisesta hän oppi tunnistamaan keittämisen aikana taikajuomien tuoksussa tapahtuvia pieniä muutoksia, jotka auttoivat päättelemään, koska oli aika lisätä ainesosia tai lopettaa lämmittäminen. Yrttitiedossa hän oppi tunnistamaan kasvisairauksia koskemalla pelkän katsomisen sijaan. Kaikki hänen aistinsa tuntuivat terävöityneen hänen oppiessaan käyttämään niitä paremmin hyödykseen. Kaiken tämän sekä ääneen lukemisen seurauksena tehostuneen oppimisen ansiosta hän sai parempia arvosanoja kuin koskaan aikaisemmin.

Ja siinä missä Harry rakasti Ronia ja Hermionea, eikä se muuttuisi koskaan, hän huomasi myös vilpittömästi nauttivansa Dracon seurasta. Vaikka he olivat vihanneet toisiaan niin kauan, heidän välilleen oli nyt näyttänyt kehittyneen jonkinlainen ystävyyssuhde. Kiusoittelu ja kinastelu eivät olleet kadonneet mihinkään, mutta niistä puuttui aiempien vuosien ilkeys; nyt ne olivat vain tapa piristää loputonta huiskaus ja näpäytys -harjoittelua ja peikkosodista kertovia tekstikappaleita.

Oliko väärin tuntea mielihyvää siitä, että Draco näytti sietävän hänen seuraansa, vaikka torjui kaikki muut? Pitikö hän Dracolle seuraa säälistä? Vai oliko kyse yksinkertaisesti vain ystävyydestä? Harry mietti joitain näkemiään ja kuulemiaan asioita. Draco vaikutti vaihtavan vain muutamia sanoja pöytätovereidensa kanssa ruoka-aikoina, eristäytyi tunneilla ja piti raivokkaasti kiinni kyvyistään, jos ne asetettiin edes etäisesti kyseenalaisiksi. Hän ihmetteli, miksei Draco enää näyttänyt olevan kiinnostunut viettämään aikaa tupatovereidensa kanssa, vaikka nämä olivat innokkaasti kerääntyneet hänen ympärilleen vielä muutamia kuukausia sitten. Oliko Harry erehtynyt? Seurusteliko Draco edelleen heidän kanssaan Luihuisen oleskeluhuoneen rauhassa? Kaikki viittasi siihen, ettei asia ollut niin – tuo toveruus olisi varmasti näkynyt myös ruokailuissa ja oppitunneilla.

Sitten oli vastahakoisuus, jota Draco oli osoittanut kerran niin syvästi kunnioittamansa isän mainitsemista kohtaan, ja arvoituksellinen kommentti siitä, ettei suojaustaan pidä koskaan laskea. Jossain mielessä Draco ei ollut muuttunut kovinkaan paljon. Hän vaikutti edelleen vihaiselta ja katkeralta väärin menneistä asioista, mutta erona entiseen oli se, että hän piti kaiken sisällään sen sijaan, että valittaisi tai manipuloisi ihmisiä ja asioita parantaakseen omaa tilannettaan. Kaikesta päätellen luihuinen oli eristänyt itsensä kaikista – perheestään, koulutovereistaan ja suureksi osaksi myös opettajistaan. Ainoa ihminen, jolle hän puhui säännöllisesti, oli Harry.

Hätkähtäen Harry huomasi ajatustensa vaellelleen ja siirsi ne takaisin alkuperäiseen ongelmaan. Hän alkoi olla tietoisesti huolissaan Dracosta, mutta se ei tuntunut sääliltä. Se oli vain… huolenpitoa. Ystävästä. Rehellisesti sanottuna hän ei enää yleensä edes muistanut Dracon vammaa, ellei jokin tehnyt sitä ilmeiseksi – kuten rikkoutunut Ohjaaja.

***

Kuukauden päästä ilmat olivat lämmenneet niin paljon, että Harry ja Draco saattoivat toisinaan opiskella ulkona, vaikkakin he tarvitsivat edelleen kaapujaan. Kaksikko istuskeli rennosti järven rannassa, molemmat erittäin hyvällä tuulella; päivän taikajuomien tehtävät oli tehty, ja he pitivät pientä taukoa ennen muihin läksyihin siirtymistä. Alkukevään tuulenvire puhalsi heidän ympärillään.

”Ei sillä, etten viihtyisi seurassasi, mutta etkö kaipaa tupakavereitasi ollenkaan?” Harry kysyi sipaistessaan tuulen puhaltaman hiussuortuvan pois kasvoiltaan.

Draco kohautti olkiaan. ”En oikeastaan”, hän vastasi.

Harry oli epäuskoinen. ”Miten voit olla kaipaamatta? Teillä tuntui olevan hauskaa yhdessä ahdistellessanne muuta koulua. Ei sillä, että haluaisin sinun palaavan vanhoihin tapoihisi, mutta… Etkö todellakaan kaipaa sitä?”

”Katso nyt, Potter: minä sanoin, että en, ja minä tarkoitin sitä. Olemme luihuisia, emme herttaisia ja siirappisia puuskupuheja, aivonsa keskenään jakavia korpinkynsiä, tai mitä ikinä se sitten onkaan, mitä te rohkelikot toisissanne näette. Kaikki ovat oman etunsa perässä, ja jokainen ystävyys solmitaan joko vallan tai jonkin muun saamiseksi. Minä lopetin sen typerän pikku pelin pelaamisen onnettomuuden jälkeen.”

”Sinä siis vain luovutit heidän suhteensa? Eikö ole ketään, jonka seuraa kaipaat edelleen?”

”Me olemme nykyään ystäviä, emmekö olekin?”

Harry tunsi itsensä oudon imarrelluksi. ”Totta. Mutta emme ole samassa tuvassa. Mitä teet, kun pääset takaisin oleskeluhuoneeseesi?”

”Laulan vanhoja musikaaleja nuotin vierestä. Mitä sillä on väliä, mitä minä teen? Pystyn toimimaan aivan mainiosti itsekseni, tiedäthän.”

”En sanonut, ettet pystyisi. Se vain vaikuttaa… no… yksinäiseltä. Tarpeettomasti sellaiselta.”

Draco ei hievahtanutkaan. ”Minä sanoin, että minä pärjään”, hän vastasi tylysti kasvot järvelle päin käännettyinä. ”Ja mitä sinä tiedät yksin olemisesta? Sinulla on perässäsi palvova väkijoukko, minne tahansa menetkin.”

Harry puri hammasta. ”Vietin kymmenen vuotta elämästäni ja suurimman osan jokaisesta kesästä sen jälkeen täysin yksin, ihan vain tiedoksesi. Hyvä on, viitenä noista vuosista sain sentään kirjeitä. Mutta jokapäiväinen elämäni koostui huomiotta jättämisestä. Jos minua ei sivuutettu, minua kohdeltiin kuin saastaa. Olisin antanut mitä tahansa saadakseni ihmisiä ympärilleni. Sinulla on – mikset ole heidän kanssaan?”

”Potter, tuliko sinulle mieleen, että ehkä minä en halua olla heidän kanssaan?”

”Miksi helvetissä et?” Harry harkitsi hetken asiaa. ”Hyvä on, en minäkään haluaisi viettää aikaa heidän kanssaan, mutta te tulitte ihan hyvin keskenänne toimeen lähes seitsemän vuotta. Miksi ette tulisi edelleen?”

”Ehkä en halua heidän sääliään, okei?” Dracon vihaisuus oli kuultavissa hänen äänestään, joka kaikui veden yllä.

”Ja ehkäpä ainoa ihminen, joka säälii sinua, olet sinä itse!” Harry huusi takaisin turhautuneena. ”Katso minua, kun puhun sinulle!”

Hiljaisuus.

”En pysty”, Draco vastasi kylmästi. ”Vai satuitko yhtäkkiä unohtamaan?”

”No, ainakin pystyt pirun hyvin kääntymään minuun päin, kun puhumme”, Harry tiuskaisi.

”Mitä väliä sillä on? Minä kuulen äänesi ihan hyvin, olimme sitten kasvokkain tai emme. Itse asiassa luulen, että jättiläiskalmarikin kuuli äänesi, huusit sen verran lujaa.”

Suurella vaivalla Harry madalsi ääntään huolimatta turhautuneisuudesta, joka kuohui hänessä edelleen. ”Ei se ole sama asia. Kun kasvosi eivät ole minuun päin… se tuntuu siltä kuin… et kuuntelisi minua. Kuin et välittäisi.” Hän ihmetteli ohimennen, miksi asia oli yhtäkkiä niin tärkeä hänelle.

”Minä kuuntelen. Olen kuunnellut jokaista sanaa, jonka olet sanonut siitä lähtien, kun aloimme viettää aikaa yhdessä. Minä kuuntelen, halusin tai en, koska en voi tehdä muutakaan. Ja tiedoksesi: minä kuulen paljon muutakin kuin pelkät sanasi.” Draco alkoi laskea sormillaan. Harry katseli uteliaana, osa ärtymyksestä huveten pois. ”Sinulla on jokin omituinen käsitys, että tarvitsen jatkuvaa toveruutta ja jumalointia, ja että hyvä paikka saada niitä on oma tupani. Ajattelet, että vain koska se pitää paikkansa sinun kohdallasi, se on totta myös minun kohdallani. Sinä pidät huomiosta.”

”Minä en p--"

”Älä väitä vastaan. Ja kyllä, sinä pidät. Muuten sinua ei häiritsisi niin paljon, jos luulet, etten kuuntele Suuria Viisauden Sanojasi.”

Harry murjotti. Ei pitänyt paikkaansa, että hän halusi huomiota kaikilta – vain tietyiltä ihmisiltä. Mutta hänen oli pakko myöntää, että Draco oli yksi näistä ihmisistä. Lähes seitsemän vuoden ajan hän oli saanut Dracolta jatkuvasti huomiota, ja vaikka suurin osa siitä olikin ollut kielteistä, hän oli tottunut siihen. Ja hän oli huomannut todella nauttivansa toisen pojan vähemmän sotaisasta seurasta viime aikoina. ”Mitä muuta?” hän kysyi vastahakoisesti.

Tietäväinen hymy naamallaan Draco kääntyi vihdoinkin Harryyn päin laskien samalla vielä yhden sormen. ”Tiedän myös, että murjotat.”

”Enkä murjota!” Harry yritti pyyhkiä ilmeen nopeasti kasvoiltaan.

”Kyllä, sinä teet niin. Tai ainakin äsken teit. Yrität muuttaa ilmettäsi nyt, etkö vain?”

Harry ei voinut muuta kuin hymyillä synkästi jäätyään kiinni. ”Todista se”, hän härnäsi.

Harryn yllätykseksi Draco kurkotti hänen suuntaansa, tarttui hänen käsivarteensa ja veti häntä hihasta itseään kohti.

”Mitä sinä teet?”

”Minä ’katson’ sinua, Potter. Aion katsoa kasvojasi ja todistaa olevani oikeassa.”

Harry antoi toisen vetää hänet lähemmäs itseään ja näki, miten vaaleat sormet ojentuivat varovasti, löysivät hänen kasvonsa ja alkoivat tunnustella – ensin hänen kulmakarvojaan, sitten ne liukuivat hänen lasiensa keskisillan yli, alas hänen nenäänsä pitkin ja lopulta löysivät hänen suunsa.

”Hyvä on, et murjota – enää – mutta olet ehdottomasti vakavissasi. Kurttu kulmakarvojen välissä ja kaikkea. Kannattaa varoa, ettet muutu ryppyiseksi ennen aikojasi.”

Harry ei voinut estää naurahdusta karkaamasta huuliltaan. ”Tuo ei ole aivan yksi suurimmista huolistani, mutta pidetään mielessä, kiitos vain.” Hän alkoi vetäytyä kauemmas, mutta Dracon kädet jatkoivat vaellustaan hänen piirteidensä yli, hipoen kevyesti hänen leukansa linjaa, kulkien hänen poskipäitään pitkin kohti nenää ja vielä kerran hänen huultensa yli.

”Et ole muuttunut lainkaan, vai mitä, Potter?” Draco mumisi hiljaa; hän tuntui puhuvan enemmän itselleen kuin Harrylle.

Harry pysytteli täysin liikkumatta, kun toisen pojan sormet kiipesivät taas ylös hänen nenänvarttaan pitkin ja poistivat hellästi tiellä olevat silmälasit; Draco piteli niitä kädessään ja odotti, kunnes Harry otti ne hänen kämmeneltään, ennen kuin jatkoi taas tunnustelua molemmilla käsillään. Ylös, silmien ympäri ja ylitse; Harry sulki ne automaattisesti välttääkseen niihin osumista ja tunsi hipaisut ripsissään ja luomissaan ennen kuin avasi silmänsä uudestaan. Kädet liukuivat ylös hänen hiusrajaansa, läpi muutamien hiussuortuvien ja sitten…

”Aivan. Arpi. Miten olen saattanut unohtaa?”

Harry ei yhtäkkiä tiennyt, minne katsoa Dracon seuratessa sormellaan hänen salama-arpensa muotoa. Hän halusi katsoa Dracon käsiä, hän halusi katsoa alas maahan, hän halusi katsoa Dracon kasvoja, vaikka tarkentumattomat, hailakan harmaat silmät hermostuttivat häntä edelleen hieman. Ja hän halusi sulkea silmänsä ja keskittyä täysin tunteeseen, jonka oudon intiimi kosketus sai aikaan.

Kumpikaan pojista ei liikkunut vähään aikaan. Sitten Draco lopulta veti kätensä pois, ja Harry asetti vapisevin sormin lasinsa takaisin paikoilleen.

”Noh”, Draco rikkoi hiljaisuuden. ”Nyt kun olemme päässeet eroon tuosta melodraamasta, ja olen varmistunut siitä, että sinä todella olet Harry Potter, etkä joku ovela huijari, jolla on hänen äänensä, palaisimmeko kirjojen pariin?”

Harry räpäytti silmiään. ”Öö… aivan.” Hän katsoi ympärilleen edelleen pökerryksissä. ”Minulla on muodonmuutosten kirjani tässä. Onko sinulla muistiinpanosi mukana?”

***

Tunteja myöhemmin Draco ajatteli sitä edelleen.

Se oli tuntunut siltä kuin hän olisi nähnyt Harryn ensimmäistä kertaa, mutta myös paluulta kauan sitten unohdettuun muistoon. Hänen koskettamisensa, hänen kasvojensa linjojen, sotkuisten hiusten ja arven tunnustelu – se teki Harrysta todellisen. Todellisemman kuin kukaan oli oikeastaan ollut sen jälkeen, kun hän oli menettänyt näkönsä. Hän oli koskenut taikajuomien ainesosia, kirjoja ja taikasauvaansa, mutta ne olivat esineitä, eivät ihmisiä. Hän oli koskenut Harrya aiemmin – tarttunut tämän käsivarteen Ohjaajan hajoamisen jälkeen, auttanut tätä tuntemaan eron kahden samanlaisen kasvin välillä – sen tapaisia kosketuksia. Mutta ne kädet ja jopa ääni olisivat tuttuudessaankin voineet yhtä hyvin kuulua kenelle tahansa muulle. Kasvot olivat kuitenkin eri asia – ne olivat selkeästi, päivänselvästi Harryn, sopien täydellisesti yhteen kaiken sen kanssa, mitä hän rohkelikkopojasta muisti.

Dracolla oli mielessään monia kuvia Harrysta: virallisista kaksintaisteluista, kielletyistä tappeluista ja haastavista katseista Suuren salin poikki – kokonainen muistojen kirjasto. Kuitenkin kuva, joka erottui selkeimmin kaikista, oli hänen viimeinen näköhavaintonsa – Harry ojentamassa kättään häntä kohti. Hänen viimeinen näköhavaintonsa koskaan. Kuinka usein hän olikaan palauttanut tuon hetken mieleensä? Se oli hänen kanssaan koko ajan, jatkuvalla toistolla kuin velhovalokuva, valmiina otettavaksi esille ja tutkittavaksi aina kun loputon pimeys kävi sietämättömäksi. Hän vaali tuota näköaistinsa viimeistä lahjaa, vaikka yksityiskohdat olivatkin shokin ja kivun sumentamia ja vaikka hänen vihattu kilpailijansa oli sen keskipisteenä.

Vihattu kilpailija hän olikin ollut, vaan ei enää. Aivan kuin olisi tiennyt tai muistanut Dracon viimeisen näyn, tai ehkä vain siksi, että oli niin pahuksen rohkelikko, Harry oli jatkanut kätensä ojentamista Dracolle. Ensin koulutyön takia ja nyt, kuten kiista rannalla osoitti, myös emotionaalisesti. Draco ei halunnut sitä – hän ei halunnut muiden tarjoavan hänelle apua, hemmottelevan häntä tai säälivän häntä. Mutta, hän ajatteli, Harry ei ollut tehnyt niin. Suurimmaksi osaksi hän oli kohdellut Dracoa reilusti, odottaen häneltä yhtä paljon kuin olisi odottanut aiemminkin. Ehkä hän oli antanut toiselle hieman tasoitusta heidän kaksintaistelunsa alussa, mutta lopulta hän oli selvästi antanut mennä täysillä, ja Draco oli jopa tehnyt muutamia onnistuneita iskuja.

Itse asiassa Harry oli aina ajanut Dracoa eteenpäin enemmän kuin kukaan muu. Aiemmin se oli tietysti ollut raivokasta, hellittämätöntä kilpailua kummankin yrittäessä kiihkeästi päihittää toisen. Nykyään se oli ennemminkin kahden tasavertaisen ja toisiaan auttavan yksilön välistä kilvoittelua; kumpikin tiesi jo tässä vaiheessa, mihin toinen pystyi. Vaikka vihamielisyys oli kadonnut, heidän välillään vallitsi silti ääneen lausumaton odotuksen ilmapiiri. ’Onko tuo parasta, mihin pystyt, Potter?’ ’Hei Malfoy, lyön vetoa, että pystyn muuttaman tämän mustepullon maljakoksi nopeammin kuin sinä!’ Draco ajatteli muita koulutovereitaan ja tajusi, ettei kukaan heistä ollut koskaan kannustanut häntä yhtä tehokkaasti. Ainoastaan Potter.

Mahdollisuus nähdä Harry jälleen – todella nähdä hänet, vaikka se olikin tapahtunut käsillä eikä silmillä – oli tuntunut kellon kääntämiseltä taaksepäin ja antanut Dracolle jotain, mitä hänellä ei ollut ollut onnettomuuden jälkeen. Hän tunsi edelleen sormissaan, miltä Harryn posket, leuka ja se kirottu arpi olivat tuntuneet. Se oli täydellinen kuva Harrysta. Kosketus oli muuttunut vivahteikkaaksi mielikuvaksi, ja tuijotettuaan toista poikaa niin usein menneisyydessä Draco muisti nyt hänen kasvonsa lähes kaikkea muuta tarkemmin. Hän ei ollut tajunnut, kuinka paljon oli kaivannut tuon yhden henkilön näkemistä, joka oli ollut hänen silmillään lähes seitsemän vuotta; Harryn koskettaminen sinä iltapäivänä oli palauttanut hänen elämäänsä palan, jonka hän ei ollut edes tiennyt puuttuvan.

Hän halusi tehdä sen uudestaan.
« Viimeksi muokattu: 07.02.2011 23:37:18 kirjoittanut Yôsei »
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #25 : 01.02.2011 02:55:00 »
Kjeh, mullon sama eli en siis loukkaannu tai mitään, ei vaan anna periksi, että luetuttas jollain muulla omaa tekstiäsä etukäteen  :D Ja sillä konstilla näkee omat virheensä ja kehityksen. Virheistä puheenollen;

Lainaus
Ron liittyi heidän seuraansa siellä, irrottautuen vihdoin tyttöystävästään ja pujahtaen Hemionen viereen penkille.
Arvaat varmaan  ;D

Lainaus
nyt ne olivat vain tapa piristää loputonta huiskaus ja näpäytys -harjoittelua ja peikkosodista kertovia tekstikappaleita.
Pitääkö tuossa oikeesti lukia huiskaus? Vai kenties huispaus? O.o

Ei muuta taaskaan  ;)
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

Cynder

  • ***
  • Viestejä: 115
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #26 : 02.02.2011 01:26:54 »
Ihanaa, jaktoa :)

Taas oli kyllä loistavaa suomennosta. En ainakaan itse huomannut virheitä.

Voi tää menee niin ihanaan suuntaan tosi kaunista ja koskettavaa :) Draco on niin ihana. ;) Toivottavasti pian tapahtuu jotain kivaa ja superia! ;D
OOH SHE WANTS ME
OOH SHE'S GOT ME
OOH SHE HURTS ME

I'm so OVERDOSED♥

Winchester_

  • ***
  • Viestejä: 148
  • "You know your end is near, don't you?"
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #27 : 02.02.2011 03:20:38 »
Wuhuuu, jatkoa! :D Ja näin pian.

Oot reipas suomentamaan, mutta se on vain hyvä asia, sillä on tosi mukava tulla koneelle pitkän koulupäivän jälkeen ja huomata, että tähän ihanaan ficciin on tullut taas jatkoa ♥ Ja käännös oli taas tosi hyvää ja laadukasta; mulla ei ole mitään valittamista tästä. Saat tyytyä joskus toiste siihen rakentavaan ja pitempään kommenttiin, koska en nyt tiä yhtään mitä tähän kirjoittaisin. Pää on liian sekasin tästä mahtavasta ficistä ja läksyt oottaa tuossa vieressä sitkeästi, että joku ottais itteään niskasta kiinni ja tekis ne. Ja aattelin nyt luovuttaa ja tehdä ne :D Murr, inhottavat läksyt, mutta KIITOS kauheasti tästä luvusta ♥ Tämä piristi mukavasti oloa ennen kuin muistin nuo läksyt :'D No joo, mutta jatka suomentamista ja lisäile taas pian jatkoa (:
« Viimeksi muokattu: 27.02.2011 12:49:46 kirjoittanut Winchester_ »
They come to you in the night...
               Demons, ghosts, black fairies ϟ

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #28 : 02.02.2011 06:27:42 »
UniFlora: Ja taas siellä oli typo, vaikka kuinka yritin varmistaa, ettei niitä ole~ Onnistunkohan saamaan tänne yhtään täysin virheetöntä lukua? :'D Mutta tuo huiskaus on ihan niin kuin pitääkin; alkuperäinen sanamuoto ficissä on 'swish and flick', jonka oletan viittaavan Viisasten kivessä mainittuun Siipiirdium lentiusa- loitsuun liittyvään sauvan heilautukseen (en ole ihan varma, mikä tarkka suomennos kirjassa oli, mutta eikö se ollut jotain 'huiskauksen ja näpäytyksen' tapaista?)

Cynder: Kiitos kommentista! Ensi luvussa tapahtuu taas jotain kivaa (ainakin minun mielestäni~ 8D)

Winchester_: Mitäs muutakaan tekemistä mulla olisi kuin suomentaa tätä, kun lukiokin on loppu (hahaa, nyt voin nauraa vahingoniloisesti kaikille, jotka raatavat vielä koulussa - ainakin siihen asti kunnes pääsen yliopistoon... :'D) Kiitos taas kommentista, tulee aina hyvä mieli kun kuulee piristäneensä jonkun päivää~ :>
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #29 : 02.02.2011 08:46:49 »
Ok, tuohon Siipiirdium lentiusa- loitsuun en osaa sanoa mitään ku en oo kahta ensimmäistä kirjaa lukenu, muut kylläkin  :D

Ei sun tartte saaha virheentöntä lukua ku mä voin tonkia ne kirjotusvirheet perästä päin :D
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 4/8 1.2.)
« Vastaus #30 : 07.02.2011 22:20:21 »
A/N: This is my favourite chapter. I'm not entirely sure why - it just is. You might not agree - and that's all right. I just had to say it.

T/N: Jatkon laittamisessa kesti tällä kertaa vähän tavallista pidempään, koska oikeaa elämää tapahtui, mutta toivottavasti tämä luku korvaa odotuksen~ :> Täytyy sanoa, että tämä taitaa olla minunkin lempilukuni.

Yhden ilmauksen suomentamisessa tuli vähän ongelmia: 'get the vapours' on vanhanaikainen ja nykykielessä humoristiselta kuulostava tapa ilmaista heikotusta tai pyörryttämistä. En keksinyt sille suomalaista vastinetta, joka kuulostaisi yhtä vanhahtavalta, joten laitoin sitten vain 'heikottaa', mikä tekee kyseisestä kohdasta vähän oudon.

//edit: No nythän minä sen keksin! 'Saada sydämentykytyksiä' sopii täydellisesti tuohon yhteyteen ja kuulostaa huvittavan vanhanaikaiselta, ja vaikka ei olekaan ihan sanatarkka käännös niin ajaa kuitenkin saman asian~

------------------------------

Luku 5    
Soaring And Falling


Two are better than one; for they have a good reward for their labour. For if they fall, the one will lift up his fellow: but woe to him that is alone when he falleth; for he hath not another to help him.

[Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään.]                                            

-- Saarnaajan kirja 4:9-10


”En voi opiskella kanssasi huomenna”, Harry sanoi anteeksipyytävästi kootessaan sulkakynänsä ja mustepullonsa laukkuunsa.

”Ai? Kuumat treffit?” Draco vitsaili.

Harry tuhahti. ”Ei kovin todennäköistä.”

”Ai niin, unohdin. Tytöt eivät pidä tummista, hoikista, älykkäistä sankarityypeistä.”

”Pää kiinni.”

”Se siitä ’blondeilla on aina hauskempaa’ -teoriasta…”

Haluatko, että minä läimäytän sinua?”

”Hmmm… lisätään ’perverssi’ Potter-ominaisuuksien listaan”, Draco tuumi virnuillen. ”Kuka olisi arvannut, että tykkäät sellaisista jutuista?”

”Malfoy…” Harry varoitti. ”En ole kiinnostunut kenestäkään tytöstä tällä hetkellä, joten voit jättää nuo teoriat. En voi tavata huomenna, koska peli Korpinkynttä vastaan lähestyy ja meillä on ylimääräiset huispausharjoitukset.”

Seurasi hetken hiljaisuus. ”Ai, aivan. Huispaus”, Draco vastasi lopulta melko jäykästi.

Harry puri huultaan. Hän muisti yhtäkkiä, että se oli yksi asia, jota Draco ei voinut enää tehdä. Luihuinen oli pelannut oman joukkueensa puolesta yhtä kiivaasti ja ylpeästi kuin Harry edelleen pelasi omansa… mutta nykyään hän ei koskaan edes puhunut huispauksesta. ”Olen pahoillani”, Harry mumisi. ”Minun olisi pitänyt--"

”Ei hätää, Potter”, Draco keskeytti hymyillen liioitellun pirteästi. ”Perjantaina nähdään?”

”Kyllä, totta kai, mutta…” Harry katsoi ystäväänsä huolestuneena. Dracon kasvot näyttivät melko kireiltä hymyn takana. ”Onko kaikki hyvin?”

Hymy lipesi osittain Dracon piirteistä. ”Olen ihan kunnossa”, vaalea poika vastasi lyhyesti. ”Ja emmehän halua sinun häviävän korpinkynsille kaikkien näiden vuosien jälkeen, vai mitä? Mene harjoittelemaan. Perjantaihin.” Hän kääntyi ja alkoi pakata kirjojaan ja muita tarvikkeitaan huolellisesti laukkuunsa.

”Selvä”, sanoi Harry ja huokaisi tietäen, ettei keskustelu etenisi pidemmälle. Hän nousi jaloilleen ja suuntasi ovelle päin. ”Perjantaihin.”

***

Kävellessään takaisin oleskeluhuoneeseensa Harry ihmetteli, miksei ollut huomannut aiemmin, että Draco vältteli jopa huispauksen mainitsemista kuin ruttoa. Ikään kuin peliä ei olisi enää edes olemassa hänelle. Harry muisti, miten toinen oli välittömästi hylännyt idean kaksintaistelemisesta huispauskentällä, mutta jättänyt syyn mainitsematta; hän oli perustellut vain sen, miksi halusi välttää Hagridin mökin läheisyyttä. Oliko hän ollut katsomassa Luihuisen ja Puuskupuhin välistä ottelua jonkin aikaa sitten? Ei ollut helppoa erottaa yksittäisiä kasvoja oppilaiden merestä, mutta Dracon käytöksestä päätellen Harry arveli, ettei tämä ollut ollut paikalla. Harryn mielestä oli jo ollut tarpeeksi outoa nähdä tummahiuksinen Laynee Gruen Luihuisen etsijänä tutun blondin sijaan; Dracolle olisi todennäköisesti ollut liian tuskallista tulla kuuntelemaan kommentaattorin selostusta hänen korvaajastaan. Silti – hän ei voinut vältellä ikuisesti, eihän? Huispaus oli liian suuri osa velhomaailmaa.

Harry vastusti halua hakata päätään porraskaiteeseen kiivetessään Rohkelikkotorniin; hän tunsi itsensä tahdittomaksi idiootiksi, koska ei ollut ajatellut Dracon tunteita aikaisemmin, mutta hän oli myös vihainen Dracolle, koska tämä oli vältellyt aihetta niinkin kauan. Oli niin monia asioita, joita tämä vältteli.

Toisaalta taas, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos jokin estäisi häntä pelaamasta huispausta enää koskaan? Ajatuskin kylmäsi Harryn sisintä. Pystyisikö hän silti osallistumaan peleihin ja nauttimaan niistä pelkkänä katsojana? Hän katseli mielellään pelejä, joissa ei ollut itse mukana, mutta samalla hänellä oli aina varma tieto siitä, että hänellä olisi vielä monia tilaisuuksia päästä itse pelaamaan. Entä jos tilanne ei olisikaan se?

Harry huokaisi. Oli niin paljon sellaista, mitä hän piti itsestäänselvyytenä; niin monia asioita, jotka olivat muuttuneet Dracon elämässä, vaikka tämä kuinka piti kiinni normaaliudesta.

***

Puolipilvinen päivä tervehti punaiseen ja siniseen pukeutuneita joukkueita heidän kävellessään huispauskentälle lauantaina. Harryn vastapelaaja oli Bethany, vaalea viidesluokkalainen tyttö, Chon täysi vastakohta. Hämmästyttävän objektiivisesti Harry päätti, että hän oli melko sievä. Hänen hiuksensa olivat ehdottomasti hänen viehättävin ominaisuutensa – hopeanvaaleat kiharat oli sidottu pitkäksi palmikoksi – mutta Harry totesi, ettei ollut hänestä ollenkaan kiinnostunut kokonaisuutena. Ron kyllä todennäköisesti olisi; riippuen siitä, kuinka pitkään hänen suhteensa Mandyn kanssa kestäisi, Harry mietti, ettei olisi lainkaan yllättynyt, jos hän yrittäisi jossain vaiheessa päästä yhteen tämän tytön kanssa.

Peli alkoi, ja Harry liiteli ympäriinsä vilkkaimman pelin yläpuolella pitäen silmällä kullan välähdystä, joka kielisi siepistä. Kuitenkin hän huomasi vilkuilevansa välillä katsomoihin päin nähdäkseen, oliko Draco tullut seuraamaan peliä. Useasti hän havaitsi hopeanhohtoisen vilahduksen lähellään ja kääntyi automaattisesti katsomaan vain tajutakseen, että se oli Korpinkynnen etsijä. Katsomot olivat täynnä, ja oli vaikeaa erottaa yksilöitä, mutta hänen nähdäkseen Draco ei ollut kirkuvan ihmismassan joukossa.

Harry yritti saada toisen pojan mielestään; senviikkoisten ylimääräisten harjoitusten tarkoitus oli ollut peitota Korpinkynnen kovatasoinen joukkue, ja heidän etsijänsä oli yksi heidän taitavimmista pelaajistaan. Hän sulki keskittymisensä ulkopuolelle Deanin – josta oli tullut uusi kommentaattori – yleisön ja niin suuren osan pelistä kuin saattoi törmäämättä kuitenkaan  mihinkään, ja keskittyi täysin vastustajansa päihittämiseen. Lopputulos oli tasaisempi kuin hän olisi toivonut, mutta loppujen lopuksi hänen luutansa ja hänen kätensä hieman pidempi ulottuvuus palvelivat häntä; hikisenä, mutta voitonriemuisena hän sulki kätensä pienen, räpistelevän pallon ympärille ja nosti sen ylös kaikkien nähtäväksi. Voitto!

Joukkuetoverit kasaantuivat Harryn ympärille juhlatunnelmissa; tämän voiton myötä heillä olisi edelleen mahdollisuus voittaa huispausmestaruus, vaikka he olivat hävinneet luihuisille aiemmin. Heidän olisi vain varmistettava, että he voittaisivat Puuskupuhin riittävän suurella piste-erolla. Yhtenä nauravana, juhlia suunnittelevana ja hilpeitä kuperkeikkoja heittelevänä parvena joukkue laskeutui maahan ottamaan vastaan tupansa onnittelut ja marssimaan joukolla takaisin linnaan aloittamaan voitonjuhlia. Harrya lukuun ottamatta.

Deanin ja Seamuksen nostaessa hänet riemukkaasti harteilleen Harry oli huomannut Dracon. Yksin – ei nopeasti tyhjentyvissä katsomoissa, vaan seisomassa kentän laitamilla puolueettomalla alueella.

Harry kiemurteli irti ystäviensä otteista. ”Menkää te ilman minua; tulen ihan kohta”, hän sanoi heille.

Vastauksena oli yksi kohotettu tumma ja yksi hiekanvaalea kulmakarva, sitten olankohautus ja virnistys; heidän ajatuksensa olivat jo tulevissa juhlissa. ”Kunhan et ole liian kauaa”, Seamus totesi. ”Colinin ja Denniksen äiti lähetti heille vähän aikaa sitten ison laatikollisen Hunajaherttuan makeisia, ja he ovat säästäneet niitä tätä päivää varten. Sitä paitsi mitä ovat juhlat ilman etsijää?”

Harry virnisti takaisin. ”Säästäkää minullekin vähän. Ja olen varma, että juhlat etenevät vallan mainiosti; jahtaajamme juhlivat yleensä koko tuvan edestä!” He nauroivat kaikki. Sitten, vilkutettuaan ystävilleen, Harry kääntyi ja raivasi tiensä harventuvan väkijoukon läpi, vastaanottaen onnitteluita ja väistäen vihaisia mulkaisuja vastaantulijoilta, kunnes viimein saavutti yksinäisen luihuisen. Draco seisoi hiljaa kentän reunalla kasvot kääntyneinä taivasta kohti, ikään kuin näkymätön peli olisi edelleen ollut käynnissä.

”En ollut varma, käytkö vielä peleissä”, Harry sanoi epävarmasti lähestyessään Dracoa.

Vaalea poika kohautti olkiaan ja käänsi päätään puolittain, aivan kuin ei osaisi päättää, kääntäisikö Harrya kohti silmänsä vai korvansa. ”En käy. Mutta tällä kertaa melu oli niin kova, että kuulin kirkunan linnan sisälle asti”, hän sanoi. ”Ajattelin, että kun en kuitenkaan pystyisi opiskelemaan, voisin yhtä hyvin tulla ulos ja kuulla pelin kulun kunnolla.”

Harry ei voinut olla hymyilemättä. Hän epäili, ettei Dracon välinpitämätön selitys paikalle saapumisensa syystä ollut koko totuus – tämänpäiväinen peli ei ollut ollut sen äänekkäämpi kuin mikään muukaan. Mutta hän ei ollut varma, oliko sillä edes väliä. Pääasia oli, että Draco oli siellä. Hän oli astunut huispauskentälle. Hän oli nähnyt – tai no, kuullut – Harryn pelaavan.

”No, mitä mieltä olit?”

Draco mietti hetken. ”On paljon vähemmän kiinnostavaa vain kuulla pelistä kuin katsella sitä. Suurimmaksi osaksi minulla ei ollut aavistustakaan, mitä sinä tai Korpinkynnen etsijä puuhasitte, paitsi lopuksi, kun tappelitte siepistä. Thomasin selostus keskittyi lähinnä muihin pelaajiin.” Hän kohautti jälleen olkiaan. ”Se oli ihan okei. Onneksi olkoon, muuten.” Hän hymyili hieman.

”Kiitos”, Harry vastasi yrittäen miettiä, miten Draco voisi kokea asiat, joista oli jäänyt paitsi. ”Et menettänyt oikeastaan paljoakaan. Sinä tiedät, millaista se on – istuskelet pyöritellen peukaloitasi suurimman osan pelistä, ja sitten seuraa viisi minuuttia järjetöntä kilpalentoa, väistelyä ja syöksypommitusta toisen etsijän voittamiseksi.”

Dracon ilme synkistyi hieman. ”Kyllä”, hän vastasi hitaasti. ”Minä muistan.”

Harry puri huultaan. Hänestä tuntui, että hän teki tämän aivan väärin; hän oli yrittänyt herättää mielikuvat eloon, ei saada Dracoa entistä haikeammaksi. Hän katseli autiota huispauskenttää yrittäen miettiä, mitä voisi sanoa tai tehdä antaakseen elämyksen toiselle takaisin. Lopulta hänen silmänsä osuivat Tulisalamaan, jota hän puristi edelleen kädessään. ”Hei”, hän viimein sanoi toiselle pojalle, ”mikset tule lentämään kanssani?”

Draco kurtisti kulmiaan. ”Tuo ei ollut hauskaa, Potter.”

”Ei, olen tosissani. Katso nyt, sinä voit istua takanani, luutani on tarpeeksi kestävä. Sitten voit lentää taas. Lyön vetoa, ettet ole ollut ylhäällä sitten… tiedäthän… onnet--”

”Ei.” Draco keskeytti hänet pudistaen päätään. ”Potter, en pysty.”

Harry oli kuitenkin päättäväinen. Saattoi olla asioita, joita Draco ei pystynyt enää tekemään – kuten etsijänä pelaaminen – mutta kaksin lentäminen oli täysin mahdollista. Välttely sai nyt riittää.

”Kyllä sinä pystyt”, Harry totesi asettaen luutansa heidän väliinsä. ”Tässä.” Hän kiipesi itse kyytiin, kääntyi, tarttui Dracon käteen ja ohjasi sitä kohti luudanvartta takanaan. ”Siinä on luuta. Minä istun edessä, joten voit vain pitää kiinni minusta. Sinun ei tarvitse huolehtia ohjaamisesta tai mistään muustakaan.”

Harry näki, kuinka Dracon sormet sulkeutuivat refleksinomaisesti luudanvarren ympärille ja poika heitti vaistomaisesti jalkansa luudan yli.

”No niin”, Harry sanoi virnistäen  ja kääntyi taas katsomaan eteenpäin. ”Nyt sitä mennään!” Sen sanottuaan hän potkaisi jalallaan vauhtia, ja he nousivat ilmaan.

***

Luudan keikahtaessa hieman Draco tarrasi vartaloon edessään; hän puristi toisella kädellään luudanvartta, toinen käsivarsi oli kiedottuna tiukasti Harryn rintakehän ympärille. Miten helvetissä hän oli antanut Harryn ylipuhua hänet tähän? Tuntiessaan luudan kädessään hän oli noussut kyytiin automaattisesti, ajattelematta – mutta nyt hän olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla.

Oli totta, että hän oli kaivannut lentämistä. Hän oli osannut lentää luudalla niin kauan kuin pystyi muistamaan, ja Harryn pääseminen tupansa joukkueeseen ensiluokkalaisena oli kiukuttanut häntä erityisen paljon, sillä hän oli tiennyt olevansa yhtä taitava. Aina kun hän oli tarvinnut hetken omaa rauhaa, tai halunnut purkaa turhautumistaan – yleensä Harryn aiheuttamaa – hän oli mennyt lentämään. Onnettomuuden jälkeen hän oli kuitenkin yrittänyt unohtaa lentämisen kokonaan. Oli hyödytöntä jäädä rypemään menetykseensä, ja lisäksi kaikki hänen muistonsa lentämisestä päättyivät nykyään kuvottavaan rusahdukseen ja pimeyteen. Hän oli välttänyt huispauskentälle menoa ja pelien seuraamista, ja poistunut paikalta aina kuullessaan jonkun puhuvan mitä tahansa luutiin liittyvää.

Kuitenkin jokin oli saanut Dracon tulemaan peliin sinä aamuna; hän väitti itselleen, että se johtui vain metelistä, mutta tosiasiassa hän oli halunnut tietää, miten Harry pärjäsi. Kaikesta uteliaisuudestaan ja muista ärsyttävistä tavoistaan huolimatta rohkelikosta oli tullut hänen ystävänsä, kasvavassa määrin tärkeä henkilö Dracon elämässä, vastoin hänen parempaa tietoaan.

Ja vastoin parempaa tietoa toimimisesta puheen ollen – siinä Draco nyt istui Harryn takana roikkuen tässä henkensä kaupalla. Hän huomasi, että lentäminen ilman näköaistia oli äärimmäisen hämmentävää. Maan pinnalla hän sentään tiesi, missä suunnassa ’ylhäällä’ ja ’alhaalla’ olivat; täällä hänellä ei ollut minkäänlaisia aistivihjeitä, lukuun ottamatta sitä tietomäärää, jonka hänen sekavat ja ylityöllistetyt sisäkorvansa pystyivät välittämään. Se ei ollut läheskään tarpeeksi. Kun Harry kääntyi ensimmäisen kerran, Dracon silmät puristuivat automaattisesti kiinni; jos hän ei pystynyt näkemään, hän saattoi ainakin teeskennellä, että se oli tarkoituksellista. Jotenkin se teki selviytymisestä hieman helpompaa verrattuna siihen, että hänen avoimet silmänsä kyyneltyivät tuulessa yrittäen turhaan kuljettaa tietoa hänen hämmentyneille aivoilleen.

”Oletko kunnossa siellä takana?” hän kuuli Harryn huutavan tuulen yli.

”Olen ollut paremmassakin. Älä käänny niin usein”, Draco vaikeroi tuntiessaan luudan muuttavan jälleen suuntaansa. ”Alan ehkä voida pahoin.”

Draco tunsi luudan vakautuvan, ja hänen sisäkorvansa pääsivät taas ajan tasalle. ”Anteeksi tuosta”, kuului rohkelikon ääni. Draco oli painanut päänsä sivuttain kiinni toisen pojan selkään; hän tunsi puheen aiheuttaman värähtelyn poskeaan vasten. ”Onko parempi?”

”Vähäsen. Kerro minulle, jos aiot tehdä jotain muuta hassua.” Dracon oikea käsivarsi tiukensi otettaan Harryn rinnan ympärillä. Hän tunsi toisen sydämenlyönnit kättään vasten; hänen oma sydämensä jyskytti pelosta villinä hänen paitansa alla. Harryn tekemät erikoisemmat liikkeet eivät ainoastaan saaneet häntä pyörryksiin, vaan muistuttivat myös häntä hänen viimeisestä villistä takaa-ajostaan, joka oli päättynyt siihen, että hän oli lyönyt päänsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä oli esteitä, kuinka korkealla he lensivät, tai missä päin he ylipäätään olivat. Kuitenkin kun lento oli tasaista, eikä paljon mitään tapahtunut, Draco alkoi pikku hiljaa rentoutua.

”Malfoy, minun täytyy vaihtaa suuntaa, alamme olla liian lähellä Kiellettyä metsää”, Harry huusi jälleen. ”Aion kääntyä oikealle. Oletko valmiina?”

”Joo, luulisin”, Draco vastasi valmistautuen suunnantajunsa katoamiseen. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Harryn varoitettua häntä hän huomasi kallistuvansa oikeaoppisesti käännöksessä, pitäen mielessään muistiinpanoja siitä, missä päin ’alhaalla’ oli. Hän ei voinut tietää, kuinka laaja käännös olisi, mutta luudan palatessa normaaliin tasoon hän suoristautui sen mukana ja koki vain pienen hämmennyksen hetken, ennen kuin hänen tasapainoaistinsa sai taas juonesta kiinni. Hän avasi silmänsä.

Ei mitään.

Yhtäkkiä Draco tajusi, kuinka paljon oli menettänyt. Ei ollut ainoastaan paljon hankalampaa pysyä tasapainossa voidessaan liikkua kaikkiin suuntiin, mutta oli olemassa kokonainen näkökulma, jonka hän oli sulkenut pois mielestään. Ja nyt hän muisti jälleen. Ei enää koskaan näkymiä puiden latvoista, tai pieniä, värikkäitä maisemia hänen alapuolellaan. Ei enää koskaan lintujen kanssa kilpaa lentämistä linnan tornien ympärillä, eikä puhtaanvalkoisen maailman ihailua lumisateen jälkeen.

Draco sulki silmänsä uudelleen. Sillä ei ollut merkitystä hänen aivoilleen, mutta jotenkin oli helpompaa kestää näön puuttuminen, jos kuvitteli, että se oli vain väliaikaista ja hänen vallassaan – lasketut silmäluomet, ei tuhoutuneita hermosoluja.

Silmät suljettuina ja Harryn ilmoittaessa suunnan muutoksista Draco alkoi kiinnittää enemmän huomiota lentämisen aiheuttamaan tunteeseen. Ympärillä kohisevan ilman ääni oli vapauttava; luudanvarsi hänen allaan tuntui lohdulliselta, vaikka kokemus ei voisikaan olla täydellinen. Täällä olosta hän oli aina nauttinut. Ilmassa. Ja tällä kertaa Harryn kanssa, joka huolimatta siitä, miten usein Draco irvaili asiasta hänelle, loi ympärilleen lämpimän turvallisuuden tunteen – se hemmetin sankari-imago, jota hän aina piti yllä. Draco höllensi paniikinomaista otettaan toisesta pojasta, mutta piti kättään edelleen tämän ympärillä pysyäkseen tasapainossa. Hän tunsi oman sydämensä rytmin vastaavan jo paremmin kevyttä sykettä kätensä alla; se ei enää jyskyttänyt kauhusta, vaan löi nopeasti lentämisen ilosta.

Harry oli edelleen pukeutuneena huispausasuunsa – Draco tunnisti joukkuekaapujen ja neulepaidan tekstuurin – ja hän oli edelleen hieman hikinen taisteltuaan siepistä. Nojatessaan rohkelikon lämpöä vasten ja hengittäessään rankan pelin tuttua tuoksua Draco alkoi taas tuntea olonsa enemmän omaksi itsekseen. Vielä parin käännöksen ja muutamien hienompien liikkeiden jälkeen hän päätti olevansa valmis johonkin muuhun.

”Tahdon sukeltaa”, hän huusi.

Draco tunsi Harryn vartalon kiertyvän hieman, ikään kuin tämä olisi yrittänyt katsoa häntä. ”Oletko varma?”

”Jep. Kunhan varoitat minua, kun aiot tehdä sen. ”

”Selvä.” Harryn ääni oli edelleen hieman epäilevä, mutta Draco tiesi hänen rakastavan huimapäisiä liikkeitä; hän ei missään nimessä jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Draco olikin oikeassa: ”Odota hetki, että pääsen takaisin kentän yläpuolelle; en viitsisi sukeltaa järvelle päin”, toinen poika totesi. Kului muutamia minuutteja, joiden aikana Harry ilmoitti pari kertaa suunnan muutoksesta. Se oli jo melkein tarpeetonta; Draco oli täysin keskittynyt vihjeisiin, joita luudan ja Harryn kehon liikkeet hänen omaa vartaloaan vasten antoivat.

”No niin”, kuului varoitus. ”Minä aloitan… nyt!”

Draco tunsi pohjan putoavan mahastaan pois luudan kallistuessa jyrkästi eteenpäin ja syöksyessä maata kohti. Oli hieman hermostuttavaa olla tietämättä, kuinka pitkä matka törmäykseen oli, mutta hän ei oikeastaan välittänyt; hänen mielensä perukoilla oli ääneen lausumaton pelko siitä, että hän osuisi johonkin, mutta hänen luottamuksensa Harryn lentotaitoihin voitti sen. Hän yksinkertaisesti piti kiinni, antoi Maan vetovoiman painaa hänet tiiviisti edessään olevaa vartaloa vasten ja nautti elämyksestä, jota oli kieltäytynyt ajattelemasta neljän pitkän kuukauden ajan.

Tuntui kuin aikaa ei olisi kulunut ollenkaan, kun Draco jo tunsi luudan kääntyvän takaisin vaakatasoon ja hidastavan samalla vauhtiaan. ”Aion nyt laskeutua”, sanoi Harry, jonka ei tarvinnut enää huutaa, koska he olivat poissa tuulesta. ”Olemme kuitenkin jo täällä alhaalla.”

Draco vain nyökkäsi unohtaen hetkellisesti, että Harry istui selkä häneen päin, eikä voinut nähdä häntä; hänen korvansa olivat edelleen täynnä tuulen kohinaa, eikä hän yhtäkkiä luottanut ääneensä tarpeeksi puhuakseen. Hän avasi silmänsä ja irrotti otteensa Harrysta tämän noustessa pois luudalta, tuntien yhtäkkiä palelevansa vartalokontaktin kadotessa. Sitten rohkelikko oli hänen vieressään, otti hänen kädestään kiinni ja asetti sen olkapäälleen antaakseen hänelle käsityksen siitä, miten korkealla maanpinnasta luuta oli. Draco laskeutui maahan – hän tärisi tunteiden vyöryessä hänen ylitseen, epävarmana siitä, oliko nauramaisillaan vai itkemäisillään.

”Kiitos, Potter”, hän sanoi pyyhkäisten hiuksia pois silmiltään käsi vapisten.

”Eipä mitään”, kuului vastaus. ”Tiedän, että kiskoin sinut siihen puoliväkisin, mutta näytit selviävän ihan hyvin. Haluaisitko tehdä sen joskus uudestaan?”

Draco halusi, mutta--

”Sinulla on varmasti parempaakin tekemistä kuin viedä minua lentämään”, Draco vastasi kohauttaen olkapäitään todellisuuden tukahduttaessa nopeasti riemun, jota hän oli juuri kokenut. ”Ja sitä paitsi sinä teet jo tarpeeksi minun eteeni.”

”Entä sitten? Minä tarjoudun siihen vapaaehtoisesti. Ja sinä teet myös paljon minun eteeni, tiedäthän. Arvosanani ovat parantuneet, ja minulla on paremmat mahdollisuudet päästä S.U.P.E.R:eista läpi, koska olen työskennellyt kanssasi.”

Draco sivuutti Harryn vertauksen. ”Ei se ole sama asia. Et koskaan edes ollut erityisen huono. Mutta sinä teet minun puolestani asioita, joita en pysty tekemään itse, ja minä vihaan sitä--” Hän keskeytti puheensa ja madalsi ääntään. ”Ei millään pahalla, Potter, mutta en vain voi pyytää sinulta enempää.”

”Toistan: minä tarjoudun itse. Se oli hauskaa – en ole lentänyt aikaisemmin kaksin, paitsi kerran Hermionen kanssa, ja se on paljon mukavampaa jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää lentämistä.”

”Jonkun sellaisen, joka yrittää murtaa kylkiluusi, tarkoitat varmaan”, Draco mutisi muistaen melko nolostuneena, miten oli tarrannut Harryyn kuin kauhistunut pikkulapsi.

”Sitä kesti vain muutaman minuutin ajan. Se oli sitä paitsi minun syytäni, koska en kertonut, mitä olin tekemässä. Sanoit itse minulle, kun olin viemässä sinua tupaasi, että sinun pitää tietää, missä mennään, ja minä unohdin.”

”Mutta minulle ei pitäisi joutua kertomaan!” Dracon kädet puristuivat yhtäkkiä nyrkkiin. ”Olin hyvä lentäjä niin kuin sinäkin, ja katso minua nyt! Tarvitsen apua kaikessa!”

”Ei se ole totta, sinä--”

”Se on”, Draco väitti itsepintaisesti. Jokin osa hänen mielestään ihmetteli, miksi hän kertoi tätä Harrylle, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi pulputa ulos hänestä, eikä hän kyennyt pysäyttämään sitä. ”Silloinkin, kun teen jotain itse, jokin loitsu tai laite tai kompensointitekniikka”, hän sylkäisi termin ulos ivallisesti, ”mahdollistaa sen. Minun täytyy ajatella kaikkea sitä, mitä sinä voit tehdä ajattelematta. Ilman apua en voi tehdä enää mitään! En kirjoittaa, en kävellä, en lentää.” Hän ravisti päätään, kun muisto korkeuksiin kohoamisesta palasi hänen mieleensä tuoreena ja kirkkaana äskeisten tapahtumien jäljiltä. ”En varsinkaan lentää”, hän kuiskasi. ”En ole edes koskenut luudanvarteen onnettomuuden jälkeen, mutta aiemmin lensin koko ajan ja--” yhtäkkiä pala nousi hänen kurkkuunsa, ja hänen oli pakotettava sanat ulos. ”Ja nyt en enää pysty, ja--”

Se kaikki oli ollut liikaa. Se, että hän oli ollut ilmassa jälleen, tehnyt jotain, mitä oli rakastanut niin kiihkeästi, oli päästänyt irti jotain syvällä Dracon sisimmässä: menetyksen tunteen, jota hän oli yrittänyt tukahduttaa niin kauan. Hän vajosi maahan, kun hänen vaivalla koossa pitämänsä tyyneys hajosi täydellisesti. ”Miksi?” hän parkaisi, ääni nyyhkytykseksi muuttuen. ”Minä vihaan tätä! Haluan nähdä… kaikki on niin vaikeaa… sinä et tiedä, millaista se on…” Dracon kädet alkoivat kiskoa ruohotuppoja kosteasta maasta, ja hän pystyi tuskin hengittämään nyyhkäysten takia, jotka repivät hänen rintaansa. ”En pelaa enää koskaan… ja minä vihaan ihmisiin turvautumista… ja sinä olit oikeassa, minä olen yksin… aivan yksin…”

Draco ei ollut koskaan tuntenut itseään epätoivoisemmaksi kuin nyt – ei edes silloin kun lääkintävelhot olivat kertoneet ennusteensa. Hän ei ollut sallinut sitä itselleen. Hän oli yksinkertaisesti niellyt uutisen ja alkanut tehdä töitä palauttaakseen elämänsä normaaliksi. Paitsi ettei se ollut. Mikään ei enää koskaan olisi normaalia; hän olisi koko loppuelämänsä riippuvainen – taikuudesta, esineistä, ihmisistä – sen ylpeän, vahvan ihmisen sijaan, joksi hänet oli kasvatettu.

Harry yritti kerran sanoa jotain, mutta Draco keskeytti hänet pystymättä lopettamaan itkemistä ja haluamatta kuulla mitään, mitä toinen poika saattaisi sanoa. Kului monta pitkää hetkeä, joiden aikana hän itki kaiken epäreiluutta ja päästi vihdoin ulos kaiken, mitä oli pitänyt sisällään: epäonnistumisen tunteensa, uupumuksensa ja raivonsa.

Lopulta kyyneleet kuitenkin hupenivat, ja Draco tunsi Harryn polvistuvan viereensä ja asettavan lämpimän kätensä hänen olkapäälleen. ”Shhh, Draco”, Harry kuiskutti. ”Kyllä se siitä.”

Draco vetäytyi poispäin tarjotusta lohdutuksesta. ”Ei! Ei se muutu koskaan helpommaksi! Minä joudun olemaan tällainen ikuisesti, joudun ponnistelemaan ikuisesti!” Hän yritti työntyä Harryn ohi juostakseen pois, paetakseen kurjuuttaan ja nöyryytystään, mutta toinen piti hänestä lujasti kiinni.

”Draco, ole kiltti!” Harry aneli. ”Ole kiltti ja jää… jää tänne ja puhu minulle. Täällä ei ole ketään muita kuin me, ja lupaan, etten kerro kenellekään.” Seurasi hetken hiljaisuus. ”Minä… olet oikeassa, minä en tiedä, millaista se on. Mutta sinun ei tarvitse pitää sitä kaikkea sisälläsi. Kerro minulle enemmän siitä, miltä sinusta tuntuu. Ehkä… ehkä se voisi auttaa vähäsen?”

Draco ravisti päätään kalastaen taskustaan nenäliinaa. ”Ei se auta mitään. Voisin puhua, kunnes Longbottom valmistaa taikajuoman oikein, enkä silti pystyisi--” Hän pyyhki nenänsä ja veti syvään henkeä yrittäen koota itsensä. ”Ei se muuttaisi mitään.”

Seurasi toinen tauko. Draco toivoi pystyvänsä näkemään, mitä toinen poika teki; hänestä tuntui, että Harry mietti. Hänen kätensä lepäsi edelleen Dracon hartialla, ja Draco huomioi ohimennen, että Harryn oli täytynyt riisua käsineensä jossain vaiheessa. Taas yksi asia, jota hän ei ollut pystynyt näkemään.

”Ei se palauta sinulle näköäsi, se pitää paikkansa”, Rohkelikko sanoi lopulta. ”Mutta tiedän kokemuksesta, että on miljoona kertaa vaikeampaa tehdä jotain yksin kuin ystävien kanssa. Kun Ron oli suuttunut minulle Kolmivelhoturnajaisten aikana… no… sanon vain, että oli paljon kamalampaa kohdata ensimmäinen tehtävä kuin loput, kun olimme jo sopineet. Jo se, että tuntee jonkun ymmärtävän ja se, että voi valittaa jollekulle, kun tuntuu, ettei elämä voi enää muuttua pahemmaksi… Niin kuin olen jo sanonut, sinulla on ihmisiä ympärilläsi. Jos et halua puhua minulle, ehkä voisit puhua jollekin tupakavereistasi?”

Draco naurahti ilottomasti. ”Lasketko leikkiä? Kuten sanoin, me olemme luihuisia. En usko, että kukaan meistä on koko kouluaikanani kertonut kenellekään toiselle mitään oikeasti henkilökohtaista – paitsi ehkä juoruja siitä, kuka panee ketäkin.”

”Entä vanhempasi?”

Toinen tyrskähdys. ”Isäni on lähestulkoon hylännyt minut, nyt kun minusta ei enää voi tulla kuolonsyöjää. Luulen, että hän valmentaa toista poikaa ottamaan paikkani – jotain neljäsluokkalaista, jonka vanhemmat joutuivat Azkabaniin.”

”Minä arvasin, että sinusta oli tulossa kuolonsyöjä”, Harry mutisi itsekseen. Sitten hän kysyi uteliaana: ”Entä äitisi?”

”Äidistäni tuli täysi hermoraunio.” Draco irvisti. ”Miksi luulet, että minä olen tällainen kuin olen. Se johtuu heistä. Pusken eteenpäin todistaakseni isälleni, etten tarvitse häntä menestyäkseni ja jottei äitini saisi sydämentykytyksiä, tai miksi hitoksi niitä kutsutaankin.”

Harry naurahti. ”Anteeksi, mutta – ’sydämentykytyksiä’? Puhuuko joku vielä noin?”

”Jotkut puhuvat”, Draco vastasi kohauttaen olkiaan. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä hirveän väsyneeksi.

He istuivat muutamia minuutteja hiljaisuudessa. Sitten Harry tokaisi yllättäen: ”Olen pahoillani.”

Draco käännähti toisen pojan ääntä kohti. ”Mistä?” hän kysyi toivoen ties kuinka monetta kertaa voivansa nähdä Harryn, eikä joutuvansa arvailemaan tämän ilmeitä ja ruumiinkieltä äänen perusteella.

”Siitä, että vein sinut lentämään. Sinä sanoit ei, ja minä pakotin sinut tekemään sen silti. Ajattelin, että se olisi hauskaa – antaisi sinulle jotain takaisin, tiedäthän?” Harryn ääni kuulosti lyödyltä. ”Minun ei ollut tarkoitus saada sinua ajattelemaan kaikkia pahoja asioita.”

”Sinä et tehnyt mitään”, vastasi Draco väsyneesti, ”joten voit lakata tuntemasta syyllisyyttä. Minä olen säälittävä tapaus; ei se ole sinun syytäsi. Minä en vain jaksa näitä rajoituksia – en edes pysty näkemään sinua, vaikka olet siinä suoraan edessäni.” Hän työnsi itsensä takaisin pystyyn. ”Ja nyt kun olen tehnyt itsestäni täyden pellen, taidan mennä takaisin makuusaliini ja yrittää olla ajattelematta liikoja.”

”Odota.” Draco kuuli Harryn kompuroivan jaloilleen. ”Sinä pystyt.”

Hän kääntyi. ”Pystyn mihin?”

”Sinä pystyt näkemään minut. Muistatko?” Draco tunsi toisen pojan tarttuvan oikeaan käteensä ja nostavan sen kasvoilleen. ”Tällä tavalla.”

Draco jähmettyi käsi Harryn poskea vasten. Siinä ne olivat taas, nuo kiinteät, todelliset, tuskallisen tutut kasvot. Kuinka monta kertaa sen ensimmäisen kerran jälkeen hän olikaan halunnut ’nähdä’ Harryn uudestaan muistiinsa luottamisen sijaan? Monta. Se oli kuitenkin ollut jotain, mikä tapahtui vain kerran, eikö ollutkin? Hän oli tehnyt sen vain todistaakseen, että tiesi Harryn senhetkisen ilmeen. Ei hän voinut vain sanoa jotain sellaista kuin ’No, mitä mieltä olet viimeisimmästä pimeyden voimilta suojautumisen tehtävästä, ja muuten, voinko koskea sinua taas nähdäkseni, miltä näytät juuri nyt?’

Mutta siinä Harry nyt oli ja tarjosi hänelle mahdollisuutta nähdä hänet. Taas. Dracon sormet sivelivät varovasti Harryn leukaluun linjaa, kulkien kohti kapeahkon leuan kärkeä. Hän tunsi ja kuuli toisen ottavan lasinsa pois; sangat naksahtivat niiden taittuessa kokoon. Tämän lisäluvan myötä Draco tunsi yhtäkkiä voivansa vapaasti syleillä mahdollisuutta, joka hänelle oli annettu; hänen kätensä vaeltelivat ympäri Harryn kasvoja, yli tämän kulmakarvojen ja läpi kurittoman otsatukan, liukuen alas ensin arpea ja sitten nenänvartta pitkin. Hipaisten silmäripsiä, joiden hän muisti olevan mustat, ja tuulessa halkeilleiden huulten yli. Suu oli nyt tyyni ja vakava, mutta Draco muisti nähneensä sen nauravan ja mutristuvan, loksahtavan auki hämmästyksestä ja kiristyvän päättäväisyydestä. Se kaikki – hiukset, leuka, nenä, suu, arpi – sopi täysin siihen mielikuvaan Harrysta, jota hän kantoi mukanaan, tuoden muistot takaisin hänen mieleensä kirkkaina ja elävinä hänen sormenpäidensä alla.

”Voisinko minä kokeilla?” Harry kuiskasi.

Yllättyneenä Draco vetäisi kätensä pois. ”Kokeilla mitä?”

”Voisinko… koskea sinua? Katsoa sinua käsilläni niin kuin sinä katsot minua?”

”Mutta sinähän näet jo minut.”

”Ei se ole sama asia. Sinä sanoit, etten tiedä, millaista sinulla on. No… minä haluan kokeilla. Kävisikö se?”

Draco epäröi, mutta antoi sitten periksi. ”Hyvä on”, hän kuiskasi. ”Sulje silmäsi.”

Oletettavasti Harry oli tehnyt niin, koska seuraavaksi Draco tunsi sormien hipaisevan epävarmasti kaulansa sivua, ikään kuin ne eivät olisi olleet varmoja määränpäästään. Draco pysytteli täysin liikkumatta toisen pojan sopeutuessa tilanteeseen. Hän tunsi Harryn käsien kulkevan piirteidensä yli samankaltaista polkua kuin hänen omansa olivat vaeltaneet. Ylös Dracon otsalle ja kulmakarvojen poikki, seuraten hänen nenänsä ulkoreunaa ja sitten hänen ylähuulensa kaarta. Viileämpi polku ilmaantui sinne, missä sormet pyyhkäisivät muutamia jäljelle jääneitä kyyneleitä hänen poskiltaan. Harryn kosketus oli kevyt, mutta se porautui syvälle Dracon sisimpään, aivan kuin toinen olisi hivellyt hänen sieluaan hänen silmäluomiensa ohella. Tältäkö se Harrystakin tuntui?

”Huulesi ovat halkeilleet”, Harry mumisi lopulta liu’uttaen yhtä sormeaan Dracon huulia pitkin.

”Niin sinunkin”, Draco hymyili yrittäen olla pyydystämättä vahingossa Harryn sormea puhuessaan. ”Kaikki se lentäminen.”

”Niin, siitä se varmaan johtuu…” Käsi liikkui takaisin Dracon poskelle ja pysähtyi siihen; Dracon kasvot lepäsivät hetken Harryn kämmentä vasten. Sitten käsi vetäytyi.

Hiljaisuus venyi heidän välillään, eikä Draco ollut varma, halusiko rikkoa sen vai ei. Se oli hetki, jolloin mitään muuta ei ollut olemassa: ei taakkoja, ei ihmisiä. Vain he kaksi.

 ”Meidän… meidän pitäisi varmaan mennä”, Harry mumisi jonkin ajan kuluttua. ”Täällä alkaa olla kylmä.”

Draco oli yhtäkkiä tietoinen ilman viileydestä; hän mietti, oliko taivas mennyt pilveen, sillä aiemmin oli ollut lämpimämpää. ”Niin varmaan pitäisi.”

Draco kuuli hiljaisen naksahduksen, kun Harry avasi taitetut silmälasinsa ja oletettavasti asetti ne takaisin kasvoilleen. Hän yritti olla olematta kateellinen siitä, että toinen poika pystyi taas käyttämään silmiään. ”No, opitko mitään?” hän kysyi heidän lähtiessään kävelemään linnaa kohti.

”Öö… sinun nenäsi kääntyy hieman oikealle.”

Odottamaton vastaus aiheutti yhtä odottamattoman naurahduksen. ”Joopa joo, huomauttele vain vioistani.”

”Ei se ole vika”, Harry väitti. ”En vain ole ennen huomannut sitä.”

Ystävykset kävelivät takaisin hiljaisen, mutta miellyttävän tunnelman vallitessa ja erosivat autiossa eteisaulassa.

”Nähdään sitten varmaan maanantaina”, totesi Harry. He opiskelivat erikseen sunnuntaisin.

”Toki”, vastasi Draco. Hänestä tuntui siltä, että hän saattaisi nukkua maanantaihin asti, niin väsynyt hän oli iltapäivän tapahtumien jälkeen. ”Tuota, Potter, siitä tämänpäiväisestä… Voimmeko vain unohtaa, että se tapahtui?”

”Jos haluat”, Harry vastasi hitaasti. ”Mutta – no, älä ymmärrä tätä väärin, mutta olen oikeastaan iloinen, että se tapahtui. Sinulla on selvästi paljon asioita mieltäsi painamassa.”

Draco pudisti päätään alakuloisesti. Hän toivoi edelleen kiihkeästi, ettei olisi mennyt palasiksi sillä tavoin. ”Niin kai”, hän mutisi. Hän lähti kulkemaan tyrmien suuntaan, mutta kääntyi sitten Harryn askelten ääntä kohti. ”Hei Potter?”

”Niin?”

”Kiitos.” Siitä, että veit minut lentämään, että kuuntelit, että annoit minun nähdä sinut.

”Eipä kestä.”
« Viimeksi muokattu: 09.02.2011 19:33:16 kirjoittanut Yôsei »
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #31 : 08.02.2011 01:44:10 »
Arvaa kuka iskee taas  ;D

Lainaus
jahtaajamme juhlivat yleensä koko tuvan edestä!” He nauroivat kakki.
Tuossa pitäs vissiin lukia että kaikki? Varmaan se pitäs olla vielä niinkin 'He kaikki nauroivat'?

Tämä nyt ei liity mitenkään asiaan eikä sen viereenkään, mut oon tässä pari päivää lukenu vaan englantia, hädin tuskin lausettakaan suomeksi ja sitten piti kokonainen luku lukia suomeksi -.-' oliko pikkusen tuskallista :'D Siksi mä en varmaan mitään sen kummempia virheitä löytänykkään.
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

Winchester_

  • ***
  • Viestejä: 148
  • "You know your end is near, don't you?"
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #32 : 08.02.2011 14:37:06 »
Ooooooo, jatkoa! :D Mahtavaa!

Ja tämä luku oli tosiaan tähän mennessä paras, entiä yhtään miks :) Tykkäsin vaan ihan hirveästi ♥ Ja suomennos oli ihan mahtavaa, en nähnyt yhtään virhettä. Ja tuo 'heikottaa'- sana ei jääny vaivaamaan yhtään, vaikka alussa uumoilinkin ihan muuta. Ja vaikka se olis ihan eri suomeksi, niin kyllä tuokin sana ajaa ihan hyvin sen asian; ite en olis keksiny tuotakaan :'D Hahah mutta joo hyvä luku oli ja loistava suomennos. Laita taas pian jatkoa tulemaan! (:
They come to you in the night...
               Demons, ghosts, black fairies ϟ

carr0t

  • Vieras
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #33 : 08.02.2011 21:22:14 »
Lainaus
Yhden ilmauksen suomentamisessa tuli vähän ongelmia : 'get the vapours' on vanhanaikainen ja nykykielessä humoristiselta kuulostava tapa ilmaista heikotusta tai pyörryttämistä.
Mulle tuli mieleen sana etoa, mutta en tiedä onko se nyt niin vanha.

Mutta ihanaa, kun taas suomentelit. Pari pientä virhettä löysin, mutta hukkasin ne. Kopioin ne Wordiin, mutta se päättikin
lagaista murh.
Olit tosi ihanasti onnistunut suomentamaan tuon kohdan, jossa Draco tunnustelee Harryn kasvoja ja päinvastoin. Siinä
oli jotenkin tosi aito tunnelma. Ja samoin tuossa lentämisessä ja Dracon tunteissa.

Kommentti on harvinaisen huono, mutta heee.

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #34 : 09.02.2011 00:50:57 »
UniFlora: Goddamnit!! :'D Mutta ei tuossa sanajärjestyksessä kyllä mielestäni ole mitään erikoista; minusta se kuulostaa luontevalta kummin päin tahansa~ No joka tapauksessa, kiitos taas 'jälkibetauksesta'~ :'D

Winchester_: Kiitos kommentista, kiva että pidit! :>

carrot: Minun käsittääkseni 'etoa' tarkoittaa samaa kuin 'ällöttää' tai 'kuvottaa', joten eihän se sopisi tuohon yhteyteen (vai tarkoittaako se jossain murteessa eri asiaa?) Itsekin löysin sieltä jälkikäteen pari virhettä, jotka korjasin; saattoivat olla samoja, toivottavasti löysin kaikki... Ja varsinkin nuo kasvojenhipelöintikohtaukset oli kyllä todella ihanasti kirjoitettu, hyvä jos onnistuin säilyttämään tunnelman~ :> Kiitos kommentista!
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

honeybee

  • ***
  • Viestejä: 15
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #35 : 09.02.2011 23:47:35 »
oioi ihanaa mä jo odotan et jotain uutta ja ihanaa tapahtuu taas!!
jatkoo!!

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 5/8 7.2.)
« Vastaus #36 : 12.02.2011 00:37:11 »
honeybee: Kiitos kommentista (vaikka olisi kyllä kiva kuulla vähän mielipidettä käännöksestäkin, eikä vain ficin ihanuudesta, wink wink~ ;>)

A/N: I have been terrified that this chapter would be an enormous letdown after the previous one. The boys are separated for the entire chapter, and there's a lot of thinking going on ... as the title suggests. More happens in Ch 7 -- really. I hope you're not disappointed.

T/N: Uusi luku, olkaatten hyvät~ Pari sanaa taas suomennoksesta (koska kaikkia kiinnostaa :'D): onnistuin löytämään suomenkielisen käännöksen Lewis Carrollin runolle Jabberwocky, josta termi 'frumious bandersnatch' (joka siis on jonkinlainen mielikuvitusolento) on peräisin. Suomennoksessa se tosin oli käännetty 'pöyrtäjän huoku', missä taas ei ole mitään järkeä. Päätin siis kääntää 'frumious bandersnatch'in itse. Selvitin sanojen etymologiaa vähän ja sain selville, että Carroll on itse kertonut 'frumious'in tulevan sanoista 'fuming' (= kiukkuinen) ja 'furious' (= raivostunut), joten siitä tuli suomeksi 'kiuvostunut'. 'Bander' taas saattaa viitata vanhahtavaan johtajaa tarkoittavaan sanaan, ja 'snatch' taas tarkoittaa nappaamista/sieppaamista, joten 'bandersnatch' kääntyi 'päällikieppariksi' (sanoista päällikkö ja sieppari). 'Tyromancy' taas on ilmeisesti ficcarin itse keksimä sana, jolla viitataan juustosta ennustamiseen~ En oikein tiennyt, miten sen voisi suomentaa järkevästi, joten tyydyin lokalisoimaan sen suomalaisemman kuuloiseksi 'tyromantia'ksi.

------------------------------

Luku 6
Thoughts


The thoughts of the day become the dreams of the night.

[Päivän ajatuksista tulee yön unia.]

-- Kiinalainen sananlasku


Harry katseli Dracoa tämän seuratessa pientä opaskuulaansa tyrmiin johtavia rappusia alas, ja lähti sitten itse kiipeämään Rohkelikkotorniin. Hänen onnekseen kaikki portaikot päättivät pysyä normaaleilla paikoillaan; hän oli liian keskittynyt ajattelemaan juuri todistamaansa kohtausta kiinnittääkseen huomiota siihen, minne oli menossa. Sen sijaan hän antoi jalkojensa kuljettaa häntä automaattisesti tuttua reittiä pitkin, kunnes saavutti tutun lihavan leidin muotokuvan.

”Tunnussana?”

”Kiuvostunut päällikieppari.”

Muotokuva heilahti auki, ja Harry lähes kaatui kumoon häntä tervehtivän metelin voimasta. Juhlat. Hän oli unohtanut täysin. Hän katsoi alaspäin ja oli hieman yllättynyt huomatessaan, että oli edelleen huispausvarusteissaan; tuntui kuin peli olisi ollut joskus kauan sitten…

”Harry, missä sinä olet ollut?” Ron juoksi Harryn luokse tämän kiivetessä muotokuva-aukosta sisään. ”Juhlat ovat olleet käynnissä jo ikuisuuksia!”

”Mit--? Ai, minä… öh… minun piti hoitaa eräs hätätapaus.”

Ron rypisti otsaansa huolestuneena. ”Hätätapaus? Oletko kunnossa?”

Harry availi käsisuojuksiaan. ”Ei minulla ole mitään hätää. Minun vain täytyi tehdä jotain, ja siinä kesti kauemmin kuin luulin. Olen pahoillani.” Hän hymyili pirteästi. ”Mutta nyt olen täällä. Anna minulle vain hetki aikaa, että pääsen eroon näistä varusteista.”

”Ai, aivan.” Ron tutkiskeli häntä päästä varpaisiin kurtistaen kulmiaan kevyesti. ”Joo, sinun olisi parasta vaihtaa vaatteet. Oletko varmasti kunnossa? Vaikutat mietteliäältä.”

Harry huitaisi kädellään. ”Olen kunnossa. Tulen kohta takaisin.” Hän kiipesi portaita pitkin makuusaliin ja kuuli Ronin huutavan: ”Hei kaikki – Harry on vihdoin täällä!” ja muiden hurraavan vastaukseksi alhaalla oleskeluhuoneessa. Hän vei luutansa paikoilleen, vaihtoi vaatteet niin nopeasti kuin pystyi ja meni sitten vessaan roiskiakseen hieman viileää vettä kasvoilleen. Huomatessaan kuvajaisensa peilissä hän pysähtyi tutkimaan piirteitään tarkasti. Mitä Draco näki koskiessaan Harrya? Silmät suljettuina hän kuljetti märkiä käsiään kasvojensa yli, muistaen toisen pojan kosketuksen. Vesi hänen käsissään muistutti häntä kyyneleistä, jotka hän oli pyyhkinyt Dracon poskilta, ja sitten täydellisestä romahduksesta, jonka hän oli todistanut.

Kovaääninen naurunremakka kantautui oleskeluhuoneesta ja keskeytti Harryn haaveilun. Aivan. Ne juhlat. Ravistaen itsensä vapaaksi ajatuksistaan Harry kuivasi kätensä ja kasvonsa, suki hiuksiaan pikaisesti kammalla ja riensi alakertaan.

Heti ilmaantuessaan oleskeluhuoneeseen Harry joutui piiritetyksi. ”Mahtava peli, Harry!” ”Harry, me säästimme sinulle osan äidin makeisista!” ”Harry, me olimme juuri kertaamassa pelin kohokohtia; kerro siitä, kuinka teit sen korkkiruuvikiepin pelin lopussa.” Joku heitti hänelle salakuljetetun kermakaljapullon, ja joku toinen tunki hänen käsiinsä lisää herkkuja. Vaikka juhlat olivatkin kestäneet jo jonkin aikaa, puuttuvan pelaajan paluu näytti nostavan rohkelikot uudelleen juhlatunnelmaan; Harrya kiskottiin porukasta toiseen keskustelemaan pelistä, hän joutui väistelemään Jarrumiehen ilotulitteita ja ottamaan vastaan kikatuksentäyteistä ihailua joukolta kolmasluokkalaisia tyttöjä.

Harry ei kuitenkaan kyennyt olemaan täysillä mukana juhlahumussa, ja hänen oli melkein mahdotonta osallistua minkäänlaiseen järjelliseen keskusteluun ajatusten myllätessä hänen päässään. Karistettuaan tytöt kannoiltaan hän livahti takan luo, lysähti nojatuoliin ja otti pitkän huikan kermakaljastaan. Hän katseli tupatovereitaan juttelemassa ja nauramassa, täysinä hilpeyden perikuvina, ja ajatteli sen sijaan poikaa, joka oli itkenyt epätoivosta.

Hän oli epäillyt Dracon tukahduttavan tunteitaan, mutta ei ollut osannut varautua siihen, miten rajusti toinen lopulta murtuisi. Se oli ollut täydellisen haavoittuvaisuuden hetki, sellainen puoli Dracosta, jota kukaan oli tuskin ennen nähnyt – tai tulisi todennäköisesti koskaan näkemäänkään. Vaikka arvelikin itse tahattomasti aiheuttaneensa padon murtumisen viemällä Dracon lentämään, Harry oli edelleen hämmästynyt oltuaan paikalla sen tapahtuessa; ja totta puhuen hän oli myös melko mielissään siitä, että toinen oli puhunut hänelle tunteistaan, edes vähän.

Koko tilanne oli yllättänyt Harryn täysin. Draco oli ollut hänelle vihainen aiemmin, kuten heidän riidellessään järven rannalla, muttei ollut koskaan menettänyt malttiaan. Tällä kertaa hän oli romahtanut täysin, eikä Harry ollut aluksi tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Jos se olisi ollut Hermione, Harry olisi kerännyt hänet tiukkaan halaukseen; Ronin tapauksessa hän olisi heti asettanut kätensä toisen olalle. Mutta Draco oli eri asia; häntä ympäröi edelleen kiivaan ylpeyden ilmapiiri – suojamuuri, joka ei sallinut kosketusta edes äärimmäisten tunteiden hetkellä. Ja koska hänellä oli selvästi ollut paljon sanottavaa, oli tuntunut viisaimmalta antaa hänen ensin päästää kaikki ulos ja lähestyä häntä vasta sitten.

”Hei, Harry, katso! Sain juuri kehitettyä kuvat pelistä.” Colin Creevey seisoi Harryn vieressä nippu valokuvia kädessään.

Harry, joka oli tuijottanut ajatuksissaan tuleen, hätkähti kuullessaan nuoremman pojan äänen. ”Hmmm? Ai, sehän on hienoa, Colin”, hän sanoi poissaolevasti. Vaivoin hän keskitti huomionsa valokuviin. ”Katsotaanpa sitten niitä.”

Colin ojensi kuvat hänelle säteillen. Kameraharrastaja oli viimein oppinut hallitsemaan velhovalokuvien monimutkaisen kehittämisprosessin kolmantena kouluvuotenaan ja raivannut tiensä joukkueen viralliseksi kuvaajaksi sitä seuraavana vuonna. ”Minusta tämä on paras”, hän höpötti onkien yhden kuvan pinosta ja asettaen sen päällimmäiseksi. Se oli lähikuva Harrysta pelin lopussa. Harry katseli, kuinka hänen valokuvaminänsä ilme vaihtui keskittyneisyydestä riemukkaaseen virnistykseen hänen napatessaan siepin.  

”Oikein hienoja”, Harry mumisi selaten jäljellä olevien kuvien läpi. Hän oli vähemmän kiinnostunut pelaajien lähikuvista kuin laajemmista yleiskuvista; ehkä jossain niistä näkyisi, missä vaiheessa Draco oli saapunut paikalle. Ikävä kyllä yksikään Colinin laajakulmaotoksista ei ollut otettu oikeasta suunnasta. Piilottaen hienoisen pettymyksensä Harry liimasi kasvoilleen hymyn, kehui nuorempaa poikaa ja katseli sitten, miten tämä juoksenteli ympäri ihmisjoukkoa esittelemässä aarteitaan muille joukkueen jäsenille.

Colinin mentyä Harry mietti itsestään otettua lähikuvaa ja etenkin erilaisia kasvonilmeitä, jotka näkyivät kuvassa. Hän muisti, kuinka Draco oli ensimmäistä kertaa koskenut häntä todistaakseen, että oli oikeassa Harryn ilmeestä. Se oli ollut puhtaasti akateeminen teko, mutta sen vaikutus Harryyn oli silti ollut vangitseva. Toinen kerta… tämänpäiväinen… oli ollut jotain aivan muuta. Ja vaikka Harry oli itse pannut sen alulle asettamalla Dracon käden poskelleen, hän oli silti tuntenut henkensä salpautuvan kosketuksesta.

Mikään ei kuitenkaan ollut valmistanut häntä siihen, miltä oli tuntunut koskettaa Dracoa itse. Oli ollut hämmästyttävän intiimi kokemus seurata sormillaan toisen pojan piirteitä, silmät suljettuina. Hän oli löytänyt uusia asioita kasvoista, jotka hän luuli tunteneensa niin hyvin; kasvoista, joita kohti hän oli ärissyt nuorempana ja joita hän oli tutkinut lähietäisyydeltä kirjojen ja sulkakynien yli viime kuukausien aikana. Hänen silmänsä kertoivat, että Dracon iho oli vaalea, että hänen suunsa saattoi houkutella muuhunkin kuin ivalliseen hymyyn ja että harmaat silmät olivat tyhjyydestään huolimatta edelleen häkellyttävät. Mutta hänen sormensa kertoivat, miten Dracon nenä taipui aavistuksen verran oikealle, kuinka pehmeät hänen silmäripsensä olivat ja kuinka lämmin ja elävä hän oli varautuneen ulkokuorensa alla. Kokonaisvaikutus oli ollut voimakas ja jollain tavalla jopa henkilökohtaisempi kuin Harryn todistama henkinen luhistuminen. Asettaessaan kätensä Dracon poskelle Harry oli tukahduttanut yhtäkkisen halun suudella toista poikaa; se oli vaikuttanut niin luonnolliselta teolta sillä hetkellä.

Harry pudisti päätään rangaisten itseään mielessään. Hänen silmänsä olivat olleet kiinni – hän olisi voinut koskea ketä tahansa. Ketä tahansa tyttöä tai poikaa. Ei ollut mitään syytä ajatella, että tuossa äkkinäisessä halussa olisi ollut jotain erikoista. Jos hänen silmänsä olisivat olleet auki, hän ei varmasti olisi ajatellut mitään sellaista.

Harry oli miettinyt suutelemista, seksiä ja muuta sellaista aiemminkin; siinä suhteessa hän oli tavallinen teinipoika. Se oli kuitenkin useimmiten ollut vitsailun ja kiusoittelun yhteydessä hänen – suurimmaksi osaksi miespuolisten – ystäviensä seurassa: heidän urotekojensa kuuntelemista tai härnäämistä tulevista saavutuksista. Hän oli suudellut muutamia tyttöjä, muttei ollut koskaan tuntenut kovinkaan suurta halua mennä paljon sitä pidemmälle. Myöhäinen kehittyjä, hän oli ajatellut ja kohauttanut henkisesti olkapäitään. Elämän muut tosiasiat olivat aina tuntuneet menevän romanttisten suhteiden edelle. Hän oli ihaillut muutamia tyttöjä vuosien varrella ja kerran jopa poikaa – Korpinkynnen pitäjää nimeltä Benjamin, joka oli lopettanut koulun edellisenä vuonna. Harry oli kuitenkin laittanut kaiken toisen pojan huispaustaitojen ihailun piikkiin, eikä ollut ajatellut asiaa sen kummemmin.

Se, mitä hän oli tuntenut Dracon kanssa aiemmin, oli kuitenkin ollut jotain täysin erilaista. Mutta silti, ei se tarkoittanut sitä, että Harry todella halusi suudella Dracoa, eihän? Ehkä hänen vartalonsa vain oli hämmentynyt siitä, miten toinen oli painautunut häntä vasten niin tiiviisti lennon aikana…

”Harry, onko kaikki hyvin?”

”Hmmm?” Harry katsoi Hermionen huolestuneita kasvoja ja vilkaisi sitten ympärilleen. Juhlat olivat vihdoin hiipumassa, ja monet oppilaat olivat siirtyneet kirjojensa ääreen jättäen vain muutamia sitkeimpiä intoilijoita juttelemaan joukkueen voitosta. Hän näki Ronin tulevan heitä kohti avaten yhtä viimeisistä suklaasammakoista.

”Hierot koko ajan suutasi – vaivaavatko huulesi sinua?” Hermione kysyi. ”Minulla on purkillinen sitä voidetta, jota matami Pomfrey antoi minulle, jos huulesi ovat rohtuneet lentämisestä.”

Harry veti kiireesti sormensa pois huuliltaan, joita oli ilmeisesti hivellyt huomaamattaan. ”Ei, olen kunnossa, Hermione. Minä vain olin ajatuksissani.”

”Oletko varma?”

Harry naurahti. ”Kuulostat ihan Ronilta. Kyllä, olen varma.”

”Kuka kuulostaa Ronilta?” Ron kysyi.

”Ilmeisesti minä”, vastasi Hermione. ”Kysyitkö häneltä aikaisemmin, onko hän kunnossa?”

Ron kohautti olkiaan. ”Hän vaikutti hieman poissaolevalta, siinä kaikki.” Hän vilkaisi Harrya. ”Onko jokin vialla? Et ole pahemmin puhunut viime aikoina.”

”Kaikki on hyvin. Oikeasti. Olen vain miettinyt muutamia asioita. Ei mitään, mistä kannattaisi huolestua.” Harry venytteli. ”Mutta olen myös rättiväsynyt. Taidan mennä aikaisin nukkumaan.”

Hermione kohotti kulmaansa. ”Entä päivällinen?”

”Sinä tiedät, ettemme melkein koskaan mene päivälliselle voiton jälkeen – liikaa ruokaa juhlissa”, Ron vastasi. Hermione vilkaisi rypistynyttä suklaasammakon käärepaperia hänen kädessään ja myöntyi vastentahtoisesti.

”Ja sitä paitsi”, Harry lisäsi, ”jos herään myöhemmin ja haluan jotain, voin aina hiipiä keittiölle ja pyytää kotitontuilta.”

”Hekin tarvitsevat unta”, Hermione tuhahti automaattisesti; sitten hän pyöräytti silmiään. ”Kyllä, tiedetään. ’Mutta ne tykkäävät meidän palvelemisestamme!’” Hän toisti hieman ivallisella äänellä lauseen, jolla Harry ja Ron olivat puolustautuneet lukuisia kertoja vuosien varrella. ”Hyvä on, mene sitten. Näytät tosiaan hieman väsyneeltä.” Hän silmäili Harrya jälleen huolestuneesti. ”Ja sinä olet varma, että olet kunnossa?”

”Kyllä”, Harry vastasi päättäväisesti. ”On vain ollut pitkä päivä. Nähdään aamulla, okei?” Hymyillen rauhoittavasti ystävilleen Harry työnsi itsensä ylös nojatuolista ja lähti kohti makuusaleja. Hän ei ollut valehdellut: hän todella oli väsynyt. Kaikki tunteiden laidasta toiseen heittely – aluksi korpinkynsien voittaminen ja Dracon kanssa lentäminen, sitten luihuisen romahduksen seuraaminen avuttomana ja lopulta vastavuoroinen koskettaminen – oli imenyt hänet kuiviin.

Harry otti uupuneesti yövaatteensa esiin ja valmistautui käymään yöpuulle. Mutta sitten, kesken kenkiensä riisumisen, hän pysähtyi. ’Sinä et tiedä, millaista se on’, kaikui Dracon ääni hänen mielessään. Se piti paikkansa – hänellä ei ollut aavistustakaan, millaista oli olla sokea. Vaikka Harry ei pystynyt toimimaan hyvin ilman lasejaan, hän kuitenkin näki sumuisia hahmoja ja tiesi suurin piirtein, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän veti kengät jalastaan ja katsoi niitä. Kuinka vaikeaa todella olisi riisua ja päästä sänkyyn näkemättä mitään?

Hetken mielijohteesta Harry päätti kokeilla ja ummisti silmänsä. Ironista kyllä, ensimmäiseksi hänen täytyi ottaa pois silmälasinsa, etteivät ne jäisi kiinni mihinkään hänen vaihtaessa vaatteitaan. Lasien riisuminen oli helppoa, mutta Harry joutui hapuilemaan ympäriinsä löytääkseen yöpöytänsä ja asettaakseen lasit paikoilleen. Seuraavaksi… missä hänen yövaatteensa olivat? Ne olivat olleet hänellä juuri äsken – hän oli laskenut ne sängylle, eikö ollutkin? Haparoidessaan ympäri peittoaan hän iski säärensä sängyn laitaan. Au!

Harryn silmät rävähtivät auki reaktiona kipuun. Sumeallakin näöllä hän huomasi heti yöpukunsa sängyn päädyssä, jonne oli sen jättänyt – vaaleampi läikkä purppuranpunaista peittoa vasten, vain noin jalan päästä siitä, mistä hän oli etsinyt. Hän huokaisi ja hoiti loput nukkumaanmenorutiininsa tavalliseen tapaan, silmät auki. Hän oli liian väsynyt yrittämään mitään muuta, mutta jo tämä lyhyt oppitunti oli… no… avannut hänen silmänsä. Hänen kunnioituksensa Dracoa kohtaan kasvoi entisestään.

Sitä se vain oli, eikö niin? Kunnioitusta.

***

Draco nukkui suurimman osan iltapäivästä tunnepitoisen päivänsä uuvuttamana. Hän heräsi päivällisaikaan  ja harkitsi ensin lähettävänsä viestin jollekin kotitontuista, jotta ne toisivat hänelle ruokaa. Hänen poskiaan alkoi kuumottaa hänen ajatellessaan kaikkea, mitä oli sanonut Harrylle, ja miten arvokkuutensa menettäneeltä hänen oli täytynyt näyttää; hän ei ollut varma, kykenisikö kohtaamaan toista jälleen näin pian. Vaikka he istuivat eri puolilla salia, he olisivat silti samassa huoneessa, ja ellei Harry ollut muuttanut tapojaan viimeisten neljän kuukauden aikana, hän istui aina kasvot Dracoa kohti. Sitten hän muisti pelin ja sen, että voittajajoukkue ilmestyi juhlimisensa takia harvoin päivälliselle. Luihuisten juhlat kestivät yleensä pitkälle yöhön, tai ainakin siihen asti, kunnes Kalkaros tuli mulkoilemaan heitä vihaisesti.

Päättäen ottaa riskin Draco nousi väsyneesti sängystä, suoristi hiuksensa ja vaatteensa peilikuvansa ohjauksella ja puri huultaan muistaessaan aikaisemman tunteenpurkauksensa: ’Tarvitsen apua kaikessa!’ Mutta kun hänen kätensä kertoivat hänelle, että jokainen hius oli siististi paikoillaan, hän naurahti yhtäkkiä – hieman uupuneesti – verraten omien sileiden hiustensa tuntua Harryn villeihin suortuviin. Hän sentään pystyi näyttämään edustavalta. Harryn kurittoman pehkon kanssa mikään, mitä hänen peilikuvansa sanoisi, ei voisi auttaa.

Mielikuvan ansiosta hieman piristyneenä Draco lähti päivälliselle ja otti tavallisen paikkansa pöydän päästä. Pansy perehdytti hänet illan lihapataan, tuoreisiin sämpylöihin ja voihin, ja hän söi hiljaisuudessa kuten yleensäkin. Päivän puheenaihe oli luonnollisesti huispausottelu ja erityisesti korpinkynnet, sillä luihuiset pelaisivat seuraavaksi heitä vastaan. Dracon ensimmäinen ajatus oli syödä ja lähteä niin nopeasti kuin mahdollista; hän oli väsynyt, ja huispauspuheiden kuunteleminen oli hänelle pelikyvyttömänä edelleen vaikeaa. Mutta sitten hän kuuli Harryn nimen tyypillisellä luihuisen ylenkatseella mainittuna ja huomasi yhtäkkiä olevansa halukkaampi jäämään.

”Meidän pitäisi voittaa helposti. Jopa Potter pystyi karistamaan hänet kannoiltaan.”

Draco höristi korviaan tupatovereidensa kerratessa pätkiä pelistä, tehden siitä jotenkin paljon elävämmän kuuloista kuin Dean Thomasin selostus oli ollut; ehkä siksi, että heillä oli nyt aikaa eritellä tapahtumia sen sijaan, että olisivat yrittäneet vangita pelin pääkohdat niiden tapahtuessa. Yrittäen jättää huomiotta jatkuvan menetyksen tuskan Draco kuunteli, kuinka Harryn nimi putkahti esiin useita kertoja, ja kuvitteli rohkelikkoa kiitämässä ilmojen halki kuten hän oli tehnyt Dracon kanssa myöhemmin. Hän muisti, miltä Harry oli tuntunut hänen kätensä alla, hikisenä ja lentämisen riemuun uppoutuneena, muisti tämän vartalon lämmön ja sen, miten he olivat sopineet yhteen. Oli kuin lentämässä olisi ollut vain yksi ihminen, ja kun se yhdistyi pöytäseurueen tarjoamaan kuvailuun pelistä, Dracosta tuntui melkein siltä, kuin hän olisi sittenkin pelannut huispausta.

”Onko Potter täällä?” hän kysyi äkkiä ja keskeytti Korpinkynnen jahtaajien murskaavan arvostelun.

Ihmiset hänen ympärillään hiljenivät. Draco kirosi mielessään ajattelemattomuuttaan; hän ei ollut puhunut kenellekään yli kymmentä sanaa paluunsa jälkeen, ja nyt kaikki todennäköisesti tuijottivat häntä – eivät pelkästään puhumisen takia, vaan myös oudon kysymyksen.

”Öö… ei”, sanoi joku – äänestä päätellen Malcolm Baddock. ”Heidän pöydässään on tuskin ketään. Ovat varmaan viettämässä teekutsuja voittonsa kunniaksi, tai jotain.” Pöydän ympäriltä kuului useita naurun tyrskähdyksiä. ”Miksi?”

”Olen vain utelias” Draco kohautti olkiaan yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. Miksi häntä ylipäänsä kiinnosti? Vain puoli tuntia sitten hän oli yrittänyt välttää Harryn näkemistä. Ei hän aikonut yhtäkkiä kävellä tämän luokse ja… mitä? Koskettaa Harrya taas? Lentää hänen kanssaan uudestaan? Hänen täytyi selvästikin mennä takaisin nukkumaan pystyäkseen taas ajattelemaan järkevästi.

”Ajattelitko muistuttaa Potteria siitä, miten peittosit hänet viime kerralla?” Tällä kertaa puhuja oli Blaise. ”Se estäisi häntä käymästä liian ylimieliseksi.” Lisää naurua pöydän ympäriltä.

”Jotain sellaista”, Draco mutisi tuntien olonsa kiusaantuneeksi puhuessaan muille näin vapaasti kaiken sen ajan jälkeen. No, hän oli kyllä ajatellut edellistä lentokertaansa – se vain oli ollut Harryn kanssa, ei häntä vastaan.

Keskustelu jatkui ilman Dracoa, ja hän kuunteli muita vielä jonkin aikaa, kunnes suuntasi takaisin makuusaliinsa. Vaikka oli vielä aikaista, Draco oli niin väsynyt, että päätti jättää opiskelun väliin siltä illalta; sen sijaan hän otti yövaatteensa esille, suoritti jokailtaiset rituaalinsa ja kömpi takaisin sänkyyn. Hän oli luullut nukahtavansa välittömästi, mutta huoneen hiljaisuudessa mikään ei estänyt häntä muistamasta päivän valtavaa tunnekuohua. Hänen sänkynsä tuntui yhtäkkiä kylmältä ja autiolta, ja hetken ajan yksinäisyys ja tuska uhkasivat saada hänet jälleen valtaansa. Mutta sitten hän nielaisi ja muisti, miten Harry oli antanut hänen ’nähdä’ itsensä jälleen – ja miltä oli tuntunut, kun Harry oli koskettanut häntä takaisin.

Draco oli edelleen nolostunut romahdettuaan toisen pojan edessä. Hän olisi mieluummin murtunut ollessaan yksin; hän olisi mieluummin ollut murtumatta ollenkaan. Kuitenkin, huolimatta häpeästään ja siitä, kuinka hän vihasi riippuvaisuutta ihmisistä, Dracon oli pakko myöntää olevansa kiitollinen, että Harry oli osa hänen elämäänsä. Rohkelikossa oli lämpöä, ja tietynlainen intiimiyden tunne hohkasi hänestä ympäristöön, ikään kuin hän laittaisi itsensä koko ajan täysin likoon. Draco huomasi reagoivansa tuohon lämpöön ja haluavansa lisää, peloistaan huolimatta.

Halaten tyynyään hän uneksi lentämisestä.

***

Harryn sunnuntai kului tavalliseen tapaan. Hän meni aamiaiselle Ronin ja Hermionen kanssa ja asettui sitten tekemään läksyjä heidän kanssaan Hermionen vaatimuksesta. Vaikka hän mietti vieläkin edeltävän päivän erikoisia tapahtumia, hän onnistui työstämään Tarot-projektiaan Ronin kanssa ilman suurempia ongelmia.

”Okei, Miekkojen kutonen”, sanoi Harry osoittaen Ronin kortteja, ”merkitsee erityistä tietoa.” Hän katsoi kirjaansa uudestaan. ”’Näkymättömien ajatusmallien muuttuessa näkyviksi huomaat yllättäen, että ne ovat olleet aktiivisia koko ajan. Sinun on järjesteltävä mielesi uudelleen, jotta voisit nähdä kirkkaasti seikat, joita pidät yleensä itsestäänselvyyksinä.’ Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos tutkit itseäsi ja tilannetta, tiedät mitä tehdä ja että sinulla on jo edellytykset siihen.”

Ron voihkaisi. ”Tämänkö on tarkoitus auttaa minua päättämään, mitä teen koulun jälkeen? ’Itseni tutkiminen’ on suunnilleen yhtä helppoa kuin ’sisäisen silmäni rentouttaminen’ ja kaikki muu paska, mitä professori Punurmio meille syöttää.” Hän huokaisi ja katseli kortin kuvaa, joka tanssahteli miekkansa kanssa. ”No, jos minulla pitäisi jo olla edellytykset siihen, mitä se sitten onkin, niin luulen, että voimme turvallisesti rajata kaiken ennustamiseen liittyvän pois mahdollisista uravalinnoistani.”

”Jep, se on todennäköisesti riskitön veto”, Harry nauroi kerätessään Ronin kortteja pois. ”Hmm… olet hyvä kiusaajien vastustamisessa ja sellaisessa – muistatko, kun olit valmistautunut ’pelastamaan’ minut Siriukselta?” hän pohti. ”Ja sinä tunnut rakastavan toivottomia tapauksia – niin kuin Kadleyn Kanuunoita. Ja minua.” Ronin alkuperäinen aikomus puolustaa Kanuunoita muuttui nauruksi Harryn jälkimmäisen huomautuksen takia. ”Ehkä sinun pitäisi suuntautua pimeyden voimilta suojautumiseen kuten Lupin”, Harry lopetti.

”Enpä tiedä”, Ron sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Eikö se ole enemmän sinun juttusi?”

Harry irvisti. ”Tunnun tekevän sitä ihan tarpeeksi, halusin tai en. Luulen, etten halua siitä päivittäistä työtä.” Ron ojensi pakan hänelle ja hän alkoi sekoittaa kortteja.

”Älä unohda ajatella kysymystäsi”, Ron muistutti.

”Ööh… aivan. Mietin vain tulevia asioita…” Harryn ääni häipyi epämääräiseksi muminaksi. Hän ei osannut pukea sitä sanoiksi, mutta hän ajatteli tilannetta Dracon kanssa; hän oletti haluavansa paremman käsityksen siitä, mitä tapahtui ja miten hänen tulisi toimia.

Harry nosti pakan kuten professori Punurmio oli opettanut; Ron jakoi kortit pöydälle ja ryhtyi auttamaan Harrya tulosten tulkitsemisessa.

”…ja ’tämänhetkinen tilanne’ -kohdassa”, Ron sanoi puolivälissä, ”sinulla on Kuolema.”

”Punurmio tulee rakastamaan sitä”, Harry totesi pyöräyttäen silmiään. Molemmat pojat etsivät oikeaa kohtaa kirjastaan Vastaus löytyy korteista: Tarotin tulkitseminen.

”Oho. Saatat itse asiassa päästä tuottamaan pettymyksen vanhalle harpulle”, sanoi Ron hetken päästä. ”Sillä ei näytä olevan mitään tekemistä kuoleman kanssa.”

Harry kuljetti sormeaan sivua pitkin lukien ääneen: ”’Päästä irti ja tee tarvittavat järjestelyt uudenlaisista olosuhteista selviämiseen. Kuolema-kortti tässä asemassa merkitsee, että jokin luonnollinen voima tai auktoriteettien muutos saattaa pakottaa sinut muuttamaan totuttuja toimintatapojasi.”

Ron virnisti. ”Näetkö? Jollei ’totuttujen toimintatapojen muuttaminen’ tarkoita sitä, että ’et voi tehdä mitään, koska olet kuollut’, sinulla ei pitäisi olla mitään hätää.” Pojat nauroivat taas ja siirtyivät sitten tulkitsemaan muita kortteja.

”Eli, öh… muutos, kärsivällisyys, vastuuntunto ja jotain, joka näyttäisi tarkoittavan sekä onnellisuutta että tarvetta jatkaa onnellisuuden tavoittelua”, sanoi Harry katsellessaan tuloksiaan. ”Herra tietää, miten saan koottua tämän kaiken jonkinlaiseksi järkeväksi raportiksi.”

”Niin, ja entäs minun? Syntipukki, ryhmätyö, ’se on jo sinussa’ ja jotain muuta roskaa. Tässä on suunnilleen yhtä paljon järkeä kuin siinä tyromantiassa, jota jouduimme opettelemaan viime lukukaudella. En kyennyt katsomaan juustopalaa viikkokausiin sen jälkeen. Yök.” Ron otti puhuessaan esiin pakan räjähtävän näpäyksen kortteja. ”Miten olisi nopea peli ennen kuin jatkamme? Emme ole ehtineet pelata aikoihin.”

”Pojat!” Hermione keskeytti mulkaisten heitä läksyvuorensa takaa. ”Teidän pitäisi olla tekemässä töitä.”

”Me olemme tekemässä töitä”, Ron väitti viattoman kuuloisena. ”Me vain pidämme pienen tauon. Tiedäthän – kirkastaaksemme sisäisen silmämme ennen kuin kirjoitamme raporttimme.” Hermione pyöräytti silmiään. ”Ja sitä paitsi”, Ron jatkoi, ”voimme sanoa professori Punurmiolle, että työskentelimme korttien parissa koko iltapäivän. Me vain jätämme sanomatta, minkä korttien.”

”No hyvä on sitten”, Hermione huokaisi. ”Mutta sen on parasta olla vain yksi tai kaksi peliä. Aion edelleen tarkistaa työnne tänä iltana, joten toivon, että aiotte saada sen valmiiksi ennen päivällistä. Haluan myös käydä illalla läpi yrttitiedon harjoituskysymyksiä S.U.P.E.R:eita varten.”

Ron kurtisti kulmiaan. ”Mutta minun piti olla Mandyn kanssa päivällisen jälkeen!”

”Ron Weasley, tyttöystäväsi saattaa olla korpinkynsi, mutta en usko hetkeäkään, että olit aikeissa opiskella hänen kanssaan tänä iltana”, Hermione totesi järkähtämättömästi. ”Ja sinä tiedät, että S.U.P.E.R:it ovat tulossa – meidän täytyy valmistautua!”

Huokaisten Ron antoi periksi ja jakoi kortit hieman vähemmän innoissaan kuin oli ollut muutamaa minuuttia aikaisemmin.

”Pää pystyyn”, Harry sanoi ystävälleen heidän ryhtyessään pelaamaan. ”Ainakin näet hänet päivällisellä.”

Hän odotti itse päivällistä oudon innokkaasti. Lounastunti, jolloin hän oli viimeksi nähnyt Dracon, tuntui yhtäkkiä olleen aikoja sitten.

***

Draco vietti päivänsä kirjastohuoneessa, kuten tavallista, tehden numerologian läksyjään ja harjoitellen vaikeimpia aineitaan. Huone tuntui tyhjältä ilman Harrya, ja Draco huomasi pitävänsä korviaan auki toisen pojan askeleiden varalta, vaikka tiesi tämän olevan sinä päivänä omassa oleskeluhuoneessaan. Hän uppoutui työhönsä kääntääkseen huomionsa pois muista asioista, ja palasi todellisuuteen vasta mahansa alkaessa kurnia.

Tempus”, hän mutisi osoittaen sauvallaan kelloaan.

”Kahdeksantoista viisikymmentä.” Draco oli taikonut kaikki kellonsa käyttämään kahdenkymmenenneljän tunnin järjestelmää, koska ei voinut päivänvalon perusteella erottaa vuorokaudenaikoja toisistaan.

Oli päivällisaika – ja mahdollisuus pitää vihdoinkin tauko. Haukotellen Draco työnsi tuoliaan taaksepäin ja venytteli irvistäen kipeiden lihastensa takia. Eilinen lentäminen oli aiheuttanut särkyä hänen selässään, jaloissaan ja vatsassaan – lihaksissa, joita hän ei ollut käyttänyt onnettomuuden jälkeen. Se tuntui itse asiassa aika hyvältä. Ehkä hän sittenkin pyytäisi Harrya joskus viemään hänet uudestaan lentämään. Ehkä.

Matkallaan suureen saliin Draco ajatteli eilistä päivällistä. Vaikka hänen ei ollut ollut tarkoitus puhua, hänen puheeseensa ei ollut vastattu halveksien tai säälien; sen sijaan hänen pöytäseuransa oli alkuhämmennyksen jälkeen suhtautunut häneen melko normaalisti. Ehkä Harry oli ollut oikeassa; kenties Draco oli eristäytynyt tarpeettomasti. Häntä ei ehkä enää pidetty voimakkaana johtajana, mutta jopa vähäisimmillä luihuisilla oli joitain ystäviä. Hän ei ollut tuntenut oloaan tarpeeksi vapautuneeksi puhuakseen aamiaisella tai lounaalla, mutta Harryn poissaolon aiheuttaman yksinäisyytensä kannustamana hän mietti, että ehkä hän yrittäisi tällä aterialla uudestaan.

Draco istui totutulle paikalleen, söi kana-kinkkupiirastaan ja kuunteli. Tällä kertaa hän kuitenkin kuunteli osallistuakseen keskusteluun, eikä vain ulkopuolisena kuten kaikkina niinä kuukausina, jolloin oli sulkeutunut kuoreensa täysin.

”Tylyahon reissu ensi viikonloppuna”, hihkui eräs poika vähän matkan päässä. ”Kuka on menossa?” Draco ei tunnistanut ääntä; varmaan joku nuoremmista oppilaista. Tylyaho-viikonloppu oli kuitenkin uutta hänelle; hän ei voinut nähdä ilmoitusta, eikä kukaan ollut kertonut siitä hänelle, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli asiasta.

Seurasi äänten sekamelska kaikkien kertoessa viikonloppusuunnitelmistaan.

”Minä en voi mennä”, nurisi Blaise Dracon vieressä. ”Pirun S.U.P.E.R:it. Täytyy alkaa kerrata.”

”Tulisit nyt, Blaise”, Pansy houkutteli pöydän toiselta puolelta. ”Varmasti voit jättää yhden päivän väliin?”

Draco oletti Blaisen pudistaneen päätään, sillä tämä jatkoi ilman sanallista kieltäytymistä. ”Olen tuhlannut jo liian monta viikonloppua tällä lukukaudella. Isä sanoo voivansa järjestää minulle hyvän työpaikan, jos saan riittävän hyvät arvosanat – työn, jossa voin ansaita reilusti kaljuunoita ja päästä nousemaan nopeasti, hän sanoo. Joten”, Blaise huokaisi, ”minun täytyy opiskella. On aika paljon asioita, joita en ole kunnolla ymmärtänyt tällä lukukaudella.”

”Entäs te pojat?” Pansy kysyi.

Se, keitä Pansy tarkoitti, kävi heti ilmi. ”En tiiä”, kuului Crabben hidas mongerrus. ”Saatan tarvita lisää hapanpastilleja. Ootko sä menossa, Goyle?”

”Joo. Torakkatertut loppu aikoja sitten. Ja pubissa voi olla tyttöjä.” Draco saattoi suorastaan kuulla Goylen virnistelevän merkitsevästi. Hän sääli tyttöjä, jotka joutuisivat tämän kömpelön kähminnän uhreiksi. Olivat he kuinka hutsahtavia tahansa, he eivät ansainneet sitä.

”Entä sinä, Pansy?” Draco uskaltautui kysymään kokeilevasti. ”Oletko menossa?”

”Voi, enpä tiedä”, Pansy vastasi. ”Ehkä menen käymään, mutta olemme olleet siellä jo niin monta kertaa viimeisten neljän vuoden aikana, että se alkaa käydä aika tylsäksi, vai mitä?”

Draco kohautti olkiaan epämääräisesti. Totta, ehkä hän oli jo nähnyt kaiken, mutta hän ei myöskään voinut olettaa löytävänsä paljoakaan tekemistä nyt, kun ei nähnyt ollenkaan. ”Minäkin taidan vain jäädä opiskelemaan”, hän sanoi miettien, jäisikö Harry koululle vai menisikö ystäviensä kanssa.

”Hmmm… ” Pansy mietti. ”En ole ajatellut aloittaa kertaamista ihan vielä. Hei, Blaise”, hän vitsaili, ”onko isälläsi enempää hyviä työpaikkoja tarjolla? Minäkin haluan sellaisen työn, niin että voin nolata isosiskoni.”

”Sori Pans, olet omillasi. Ikään kuin antaisin sinun kilpailla kanssani töistä”, Blaise tyrskähti. ”Me todennäköisesti tappaisimme toisemme.”

”Luoja, millaisia luusereita meistä on tullut”, keskeytti Millicent omaleimaisella nasaalillaan. ”Oli aika, jolloin näytimme sille kylälle, ketkä olivat koulun johtajia, ravistelimme heitä vähän. Ja katsokaa nyt meitä: lukutoukkia ja karkinmussuttajia.”

”Ja tyttöjä”, örisi Goyle.

”Ihan sama”, Millicent tiuskaisi. ”Katsokaa nyt tuonnekin. Lyön vetoa, että jopa noilla hurskastelevilla rohkelikoilla on hauskempaa kuin meillä. Näettekö, jopa Pyhä Potter ja hänen pikku ystävänsä nauravat, kun me vain puhumme täällä koulusta ja töihin menosta. Säälittävää.”

Draco puri huultaan ja tukahdutti yhtäkkisen halunsa puolustaa Harrya. Se ei välttämättä olisi paras tapa päästä takaisin luihuisten sosiaalisiin ympyröihin. Kuitenkin Millicentin huomautus lämmitti hänen sisintään; hän tiesi varmasti, että Harry oli salissa hänen kanssaan. Vaikka he eivät olleetkaan samassa pöydässä, Harryn täytyi istua kasvot Dracoon päin, päätellen hänen aikaisemmista tavoistaan ja siitä, että Millicent saattoi kertoa, mitä hän oli tekemässä.

Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen ja hymyili.
« Viimeksi muokattu: 13.02.2011 12:05:03 kirjoittanut Yôsei »
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

UniFlora

  • ***
  • Viestejä: 157
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 6/8 12.2.)
« Vastaus #37 : 12.02.2011 01:39:21 »
Mun sihin läpi ei ainakaan tällä kertaa löytyny virheitä  :D

Lainaus
tai ainakin siihen asti, kunnes Kalkaros tuli mulkoilemaan heitä vihaisesti.
Tämä aiheutti totaalisen repeämisen, älä kysy en tiiä miksi, kellonajalla voi olla jotaki vaikutusta  :D

Kuittaa ja poistuu.
"I hate you, Potter," Draco muttered, still very close to Harry. "I hate you and I love you and I hate you because I love you."

honeybee

  • ***
  • Viestejä: 15
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 6/8 12.2.)
« Vastaus #38 : 12.02.2011 22:33:22 »
Joo eli ehin jo kirjottaa piiiitkän sepustuksen mut se katos.. mut ku oon.......... tämmönen.. :D, niin jaksan kehkäpä kirjottaa vielä, kun nyt kerran niin suunnattomasti ärsyttävistä pilkkuvirheistä on kyse.. elikkääs joo, en jaksa lainata tuolta mut laitan tähän kummiski..

Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä, Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen ja hymyili.

Eli siis tohonhan ei kuuluis yhtään pilkkua.. siinä on tasan kaksi lausetta, jotka on
1) Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen
2) ja hymyili

Ja syy, miksi tohon sanojen tärkeydestä ja Draco väliin ei tule pilkkua on, että "Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä" ei ole itsenäinen lause, koska alkaessa kinastella ei ole persoonamuotoinen, vaan nominaalimuotoinen verbi.  Tämä kohta on siis lauseenvastike (joka opetetaan ysiluokan äidinkielessä). Lauseenvastikkeita ei eristetä pilkulla, koska ne ovat vähän niin kuin.. tai esimerkiksi (niin kuin tässä tapauksessa) ajan määreen kaltaisia. Tuosta kohdasta saisi lauseen näin:

Kun hänen tupatoverinsa alkoivat kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä, Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen.

Lauseenvastikkeet siis sujuvoittavat tekstiä silloin, kun niitä käytetään hillitysti (minkä osaat) ja kun niitä ei eroteta pilkulla. Sen olet kuitenkin tehnyt oikein, että et ole erottanut pilkulla tuota ihan ensimmäiseksi "lainatun" kohdan toista lausetta "ja hymyili", koska siinähän on sama tekijä kuin ensimmäisessäkin lauseessa.

Tässä vielä pari selkeennystä tähän lauseenvastikeasiaan (lauseenvastikkeet tummennettu ja lauseenvastikkeista omaksi lauseekseen muutetut kursivoitu):

Yksi lause, ei pilkkua:
Käveltyäni pitkän matkan saavuin perille.
Kaksi lausetta (joista toinen on sivulause), pilkku:
Kun olin kävellyt pitkän matkan, saavuin perille.

Yksi lause, ei pilkkua:
Harry tuli Suureen saliin saaden suurimman osan oppilaista (niin tytöistä kuin pojistakin) huokailemaan.
Kaksi päälausetta, joista molemmilla sama tekijä, ei pilkkua:
Harry tuli Suureen saliin ja sai suurimman osan oppilaista (niin tytöistä kuin pojistakin) huokailemaan.

Asian sisäistämiseen saattaa mennä aikaa, siitä pidettiin ihan kokonainen koekin koulussa.. Mutta siis jos kiinnittäisit huomiota niin olisin tyytyväinen :)) Ja siis voit kysyä vielä jotain, jos haluat (lauseenvastikkeena: halutessasi voit kysyä vielä jotain, ei pilkkua), koska seuraan tätä vieläkin innolla!!

honeybee

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Käännös: Draco in Darkness (prologi + 6/8 12.2.)
« Vastaus #39 : 13.02.2011 09:51:16 »
UniFlora: Jes, kerrankin! :'D Itsekin hajoilen tuolle Kalkaros-kohdalle, koska sen tilanteen voi vain kuvitella niin täydellisesti: luihuisilla on villit pippalot menossa, mutta sitten Kalkaros ilmestyy ovensuuhun mulkoilemaan vihaisesti - sanomatta sanaakaan - ja koko porukka luikkii ihan kusi sukassa makuusaleihinsa... :'D

honeybee: Kiitos vaivannäöstä, mutta vähän turhaan rasitit kättäsi; ehkä kuitenkin äikästä L:n kirjoitettuani tiedän, mitä lauseenvastikkeet ovat... :> Lipsahduksia sattuu, ja pelkkä 'tuossa ei pitäisi olla pilkkua, koska siinä on lauseenvastike' olisi riittänyt kommentiksi~ Ymmärrän kyllä tuskasi - ei ole helppoa tämä välimerkinrakastelijan elämä... :'D
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!