A/N: Khyl, tää stoori jatkuu osalla nro 16. Olkaapas hyvä. Jatkosta on ideaa, pitänee varmaan ruveta rustaamaan jossain vaiheessa... Mulla on paljon työn alla, mut yritän parhaani niinkun yleensäkin ;-D
Kommenttia saa heittää.
Kiitos.
Yökyläilyä, osa16
*
Jace istui Alecin huoneen lattialla murjottamassa kädet puuskassa flanellipaidan etumuksessa, jalat koukussa patjankulmalla, joka roikkui villakoiratasolla maton hapsuissa. Jace nojasi sängynlaitaan tukka takussa, paidankaulus kippuralla ja nepparit juoponnapissa. Jace oli lentänyt pellolle keittiön homopentupalaverista, joka jatkui toista vuorokautta putkeen silkalla kofeiinittoman kahvin voimalla. Jace oli julistettu sateenkaariparaatilaiseksi vailla sen kummempaa suuntautumisseurantaa. Jace oli määrätty karanteeniin kauas Maxista, ikkunalaudoista ja ovenkahvoista – Jace oli kotiarestissa, karkauskiellossa, lukkojen takana omasta tahdostaan. Jace oli eristyksissä ulkomaailmasta ja etenkin velipuolesta, jota ei ollut suostunut kavaltamaan, vaikka kostonhimo olikin ollut melkoinen, ja oli yhä – Jace oli katkera Magnukselle, joka kidnappasi Alecin harva se päivä tirpankeltaisen patjansa uumeniin suoraan spinningistä, ja jätti Jacen ypöyksin Isabellen seuraan aerobictunnille tanssahtelemaan. Magnus vietteli muina velhoina Alecin sylkkyynsä nuoleskemaan Jacen tuijottaessa Isabellen push-upeja vääntäessään sit-upeja naama punajuurena. Magnus oli Alecin hymyn alku ja velho – Alec oli parisuhteessa kaksinaamaisen kerubin kanssa, namusedän, joka syötti varjometsästäjälleen Jacen lauantaipussit. Ja sitä pääpelleä Jace oli puolustanut selliseurauksin – fiksua.
Jokailtaisen korvatulpparuljanssin kukkuraksi Jace oli joutunut joustamaan jokapäiväisten murjotusrutiineidensa silmävarutuksenpyörittelusopesta parivaljakon pyyhällettyä evakkoon, koko muu kirkkokämppä Alecin läävää lukuunottamatta kun oli liisteröity täyteen eristysteippiä sekä muuta homopoikaboikotista kielivää tavaraa – ainostaan bordelliluolaan kukaan ei ollut uskaltanut koskea mittavan stringilöydöksen jälkeen, ei edes itse hänen majesteettinsa rusinaluumu. Instituutti oli teipattu tahmalle takapihan etanafarmista homosviitin ovelle saakka – urakassa oli tottavie ollut Robertilla rullaamista, mutta mitäpä mies piikkikoron alle nalkkiin jäätyään vaimonsa kotkotuksille, saati sitten poikansa hinttipuuhille mahtoi, miehen piti teipata, mitä miehen piti teipata ja niin edelleen aina katonharjan ruosteista ristiä myöten. Maryse oli nimittäin kuurauskierroksellaan penkonut pyykkikoreista kasan roiskeläppiä sun muita sähkönsinisiä bokserinsuikaleita, eikä Instituutti enää sen jälkeen ollut ollut oma ylihygieninen itsensä, vaan helvetin iso sykkyrä jesaria Jace huokaisi – hyvä kun kirkonrähjää ei oltu evakuoitu siinä sukkahousussa, kun victoriassecretit oli löydetty parisängyn jalkopäästä, sen, jossa Maryse ja Robert yönsä kuorsasivat yömyssyt kurkussa ja mitä ilmeisemmin velho pitsisessä lannevaatteessa varjoissa vaanimassa. Mutta vaikka Instituutti oli ratsattu ylösalaisin ja alasylöisin Inkvisiittorin toimesta, oli Alecin huone yhä koskematon kuin tämän neitsyys oli ollut vielä kuukausi takaperin – rusinavapaa.
Vaan eipä sillä, että Jace olisi varsinaisesti tahtonut Alecin huoneessa aikaansa viettää – lakanoissa lemusi tärkkilaventeli ja velhonkatkuinen vanilja ja räsymatto varisteli vaaleanpunaista askarteluhilettä yltympäriinsä liimaten Jacen takapuolen glitterhilepersepaviaanin peräsimeksi. Ja mikä pahinta, edes Marysen pinsetit eivät olleet kehdanneet kajota kattokruunusta killuvaan sukkanauhaan – Alecin huone ei ollut siveän heteropojan unelmaloukko angstiltapäiväpirskeille, ei todellakaan. Jace istui Alecin huoneen alusvatteiden liikakansoittamalla lattialla vain siksi, ettei kaulinpoliisi partioinut varoitusmerkein varustetun oven kimaltavammalla puolen, saati sitten ryppypylly tunkenut paheen pesään utelemaan tarkempia yksityiskohtia Alecin kainalokaverista sekä tämän makuupussin sijainnista Brooklynin asvalttiviidakossa. Kumpikaan ladyista ei homofobialtaan uskaltanut astua parketille, jolla puolialaston velho oli hiihdellyt kuukausikaupalla suihkuun ja takaisin turbaani tukassa ja kimallevana varpaistaan valuen. Tosin kumpikaan ladyista ei myöskään ollut nähnyt Magnusta froteessa, ja parempi niin – Instituutin karanteeni olisi suoritettu käsidesikaasulla, mikäli kyseisen kylpytakin helman pituus olisi vuotanut julkisuuteen, se oli varma bratwursti se, Maryse kun ei minikilttejä sulattanut, Inkvisiittorista puhumattakaan.
Pitihän se myöntää, että Jacea jurppi Alecin suhdekohu lähes yhtä inkvisiittoristi kuin Claryn pususessiot Simon turpavärkin tuntumassa. Ja pikkusiskon suutelo totta vie korpesi Jacea kurttuhuuli potenssiin kaksi – ei siis mikään ihme, että Jacen murjotus alkoi yhdistyneissä kulmakarvoissaan olla kohtalaisen teurastavaa tasoa. Naama punaisena, silmät sirrillään ja kourat nyrkissä Jace ei ehkä ollut edukseen etenkään sivuprofiilista, mutta sitäkin silpovampi, mitä rauhanhäiritsijöiden kurkkuihin tuli. Jace osasi murjottaa uskottavasti, vaikka poskipussien pallokalaefekti saikin leipäläven silloin tällöin turpoamaan hamsteritasolle – raivotautinen jyrsijä ei antanut aihetta nauruun, vaikka tyylipisteitä nököhammaslook vähensikin. Jacea riipi, eikä silloin ollut oikea aika uhitella, ei edes nirppanokkaansa pulloposkille nyrpistelevän Isabellen. Kun Jacea riipi, ei honeennurkassa homohymnejä soittava kännykänkuvatuskaan ollut ansainnut armoa – vips vaan ja tähtäys ikkunaan. Erityisesti Jacea riipi se, että Alec sai ja vieläpä säännöllisesti, kun taas Jace haikaili insestin perään, punatukkaisen sisaren, joka lipoi vampyyriä vieroituspolilla. Alecilla oli rakastaja, kun taas Jace eli selibaatissa lukkojen takana marmoritaivaassa, jossa kaulimen varressa huhkiva pikkupöksypartio piti majaa. Tosin Alecin rakastaja oli miespuolinen feromoniaddikti, joka veti dopingia suoraan purkista, mutta ainakaan velipojan ei tarvinnut elää puutteessa – kukin tyylillään. Jace oli kateellinen, helvetin kateellinen. Lähes yhtä kateellinen, kuin Inkvisiittori.
Kaikkea sitä homoveljelleen ja tämän homovelhorakkaalle lojaali poikaparka joutuikin kestämään kostoksi turparullastaan oikeuden edessä – Jacea oli jopa kidutettu Claryn bikinikuvilla, ties mistä Invisiittori ne oli haltuunsa saanut. Jace epäili vahvasti Simonia, jonka punapään takapuolesta photoshopattu uimapukukollaasi tunnetusti oli Brooklynin kattavin. Mutta Jace oli kestänyt ristikuulustelun kuin Alec kateellisten panettelua konsanaan, vaikka Jacella ei ollutkaan ollut kainalosauvana velhoa, joka hoiti keskisormenheiluttelun skinheadien klyyvarien edessä. Jace oli kestänyt jesarirullat, koko Instituutin kattavan steriloinnin, käytävänkulmissa piparimuotteja heristelevät skinheadit. Jace oli kestänyt aluevaltaukset – Jace oli etsinyt väen vängällä paikan murjottaa, päästellä pakokaasut pääkopastaan, raivota. Jace oli kestänyt jäkätyksen, jurnutuksen, kurpan taukoamattoman kääkätyksen. Jace oli toiminut vallan esimerkillisesti sisarustensa seksielämää ajatellen – mitä nyt oli epähuomiossa mennyt lipsauttamaan muutaman pikkiriikkisen faktan Alecin hellästä ahterista, imutellusta aataminomenasta, sekä Meliornin suippokorvaisista sukujuurista väittely harhauduttua lettipään yöaktiviteetteihin. Ja kun asiaa tarkemmin ajatteli, Jace oli loppuviimeksi ollut oikein onnekas tultuaan teljetyksi luostarilättiin – Jace oli turvassa Isabellelta, jonka viha oli siitä ruoskivimmasta päästä, kirjaimellisesti.
Mutta silti Jace tahtoi paeta – vaikkakin tietysti Isabellen lakanafarssia dramaattisemmin. Jace tahtoi sinne, missä tapahtui, ei homehtua päiväkausia vanhanpiian hitleröinnin mestassa, kunnes Alec ennemmin tai myöhemmin roikkuisi pihapuussa köyden jatkona. Jace tahtoi sinne, missä kuusikymppiset kuulat eivät mulkoilleet jokaista ohikulkijaa peruukista haaveillen, käyneet yöllä käsiksi kiehkuroita nirhien. Jace tahtoi sinne, missä ei ollut tietoakaan Inkvisiittorin ylivallasta, olkoonkin, että kurttuturvattoman mestan kaupanpäällisiksi oli tarjolla roppakaupalla homoilua keskipäivästä yömyöhään ja vuorokauden ympäri – Magnus otti ilon irti tuhopolttotragediasta ripustautumalla varjometsästäjäänsä 24/7. Jace tahtoi sinne, missä odotti äkkikuolema Isabellen kynsissä olettaen, että Isabelle oli tietoinen Instituutin juorulevikistä sun muista haltiahuhuista, joidan takana oli Jace – kaiken takana oli Jace, tuntui kuuluvan maailman motto, elämä oli epäreilua vain blondeille. Jace tahtoi sinne, missä eivät otsasuonet pamppailleet ripaskaa, missä kaulimet eivät kalautelleet karanteenikylppäriin eksyneitä kalloja – Jace ei kestänyt Inkvisiittori julistamaa sotatilaa enää yhtään kauempaa. Jace oli tukehtua glitteriin ja kimalteeseen – Jace tahtoi pois, kauas pois, sinne, missä siilitukka hieroi blingblingin matoista peruukkiinsa. Jace siirtyi lattialta ikkunalle, nyt tai ei koskaan oli aika vankilapaon – nyt oli aika hypätä.
”Näpit irti ikkunalaudasta, tai minä pimitän viikkorahasi, nuori herra!” karjaisi viiksikarvallaan lukon tiirikoinut Robert Lightwood, Inkvisiittorin alamainen numero kaksi – vain oma vaimo veti vertoja miehen fanaattiselle ryppyrusinakiihkolle. ”Tässä talossa ei itsemurhia suvaita – pelkästään jo sen alivuokralaisen miesmieltymys oli perheelle isku vasten kasvoja.”
”Perheenne voisi harkita kasvojenkohotusta – jälleen kerran pienimuotoinen plastiikkakirurgia pelastaa päivän ja homohtavan maineen, hip hip hurraa”, Jace mutisi väkertäen ikkunanpielen lukkoa auki kynsiviilalla – kai sisäänkäynti oli hitsattu kiinni velhovieraiden varalta, kukapa sitä tahtoisi poikakultansa kainaloonsa kaapanneen bilihileen hiiviskelevän ympäri kämppää alusvaatteitaan keräilemässä. ”Tosin mistään perheestä ei taida enää olla paljonkaan korjailemisen arvoista jäljellä – eikös se ollut Alecin syntymätodistus, joka eilen savutti keittiön takassa?”
Robertin otsasuoni mambosi – ylös alas, piruetti ja pyörähdys. ”Elatusapusi pannaan poikki tällä sekunnilla, ellet pudota tuota teräaseen irvikuvaa käsistäsi – laske se hitaasti jalkojesi juureen, potkaise kaapinkulmalle kalsarikasaan, ja nosta kädet kattoon,” Robert äyskähti kilipukkipujoaan sukien – isäpapan parrassa pesi kaikesta päätellen enemmän punkkeja kuin Magnuksen tukkapehkossa, mikä oli jo sinänsä kertoi leukapielten astetta vaikeammasta hilseongelmasta. ”Heti!”
”Minun elatusapuni oli katkolla jo teidän täytellessänne adoptiopapereita”, Jace huomautti viskaten viilan pitsibikinien tuntumaan päiväpeitolle. Jace kaivoi housuntaskustaan linkkuveitsen, kiskoi rautavärkin uumenista esiin tölkinavaajan, ja alkoi kairata lukkoa lastuiksi lattialle leijailemaan. ”Viimeistään toissavuoden ehtoollisviinin puhallus teki minusta persaukisemman kuin Alec on tätä nykyä – enkä minä nyt viittaa Alecin povarissa kiliseviin kolikoihin puhuessani perseistä.”
”Siisti suusi, poika!” Robert ärjyi vilkuillen vaivihkaa narupöksyjen suuntaan sängynkulmalle – sieltä se viilakulta pilkisti iloisesti pitsipuntista, jonka paljetteihin Jace ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan, Jace kun oli nähnyt Magnuksen takapuolen lähietäisyydeltä, hieman turhankin läheltä itseasiassa. Ja paljaana. ”Tuosta hyvästä lauantai-illoillesi rapsahti juuri kuusi viikkoa ryyppyarestia!”
Jace kraapaisi munalukon kahtia. ”Ottaen huomioon, että olen kokopäiväisessä, jokailtaisessa ja kaiken luppoajan kattavassa kotiarestissa seuraavat seitsemänkymmentäkolme vuotta haukuttuani sen rasvaimufanaattisen fretin gps-paikanninta, enkä vieroitushoidoltani saa kitata edes puoliprosenttista käsidesiä, ei tuo uhkaus vähennä aikomuksiani hypätä asvalttiviidakkoon Churchin papanan vertaa”, Jace huomautti tyynesti. ”Lisäksi Klaavi on pääharppunsa johdolla siirtänyt naamatauluni mustalta listalta helvetin lieskoissa rovioitavien ilmoitustaululle, joten mitäpä muuta menetettävää minulla on kuin mielenterveys – Magnus ei nimittäin paljon puuhiaan peittele.”
”Käsidesikato ei siis sittenkään ollut Isabellen käsialaa”, Robert murahti penkoen viilaa pitsipuntista asbestimaski nenällä, kumikinnas kyynärtaipeeseen saakka kääräistynä ja oksennusrefleksi kurkussa – vaimokulta oli opettanut siipalleen siivoussyynin alkeita, pointsit diktaattorille sierainsuojuksesta, joka suodatti Magnusesta stringiin kuin stringiin pinttyvän löyhkän. ”Imogen arveli Isabellen loruttaneen kaiken sen tökötin aamupuuroonsa – kliinisiä ummetusvaikeuksia kuulemma. Saippuakuplia.”
”Se oli mäntysuopaa”, Jace korjasi lukon haljetessa kahtia – enkelivoima vei voiton siveyssellistä inkvisiittori-nolla. Lukkoon kaiverretut A ja M tosin kopsahtivat puolikas numero kakkosen mukana lattialle kumpainenkin – näin ollen siitä sellin siveydestä voitiinkin sitten neuvotella. ”Isabelle diilasi desit minulle muutamasta parista Magnuksen verkkosukkia, jotka Alec livautti epähuomiossa minun pyykkikoriini viikko takaperin.”
Robert rypisti otsaansa ja pudotti bikineistä onkimansa viilan minigrip-pussiin inhonsekaisin ilmein. ”Ja minä kun luulin kaikki nämä pitkät vuodet, että olen onnistunut kasvattamaan lapsikatraani kuriin ja kaitselmukseen, vaan toisin on totuuden laita – ex-esikoiseni lipoo violettia huulipunaa päivät pääksytysten suoraan huulilta, siveellinen tyttäreni on suuntautunut suippokorviin ja saniaisiin, ja ottopojastani sulkeutui sukkanauhoja näpistelevä kleptomaani.”
”Saldonsa kaikilla”, Jace totesi työntäen ikkunaluukut auki – humpsis vain sanoi laudalla kiikahdellut biolanpelargonia. ”Ehkä Max onkin sisarusparven ihkaensimmäinen transu – siinä se vasta Inkvisiittorin riemu ratkeaisi kun Alecin takapuoli torstaisumossa.”
Robertin otsasuoni kiihdytti kiitolaukkaan. ”Jospa jättäisimme keskustelumme sen poikahuoran iltamista teoriatasolle – hetkinen!” Robert karjaisi minigrip puolitiessä perstaskuun – todistusaineiston matka takalistoon keskeytyi partasutipapan hyökätessä kiinni Jacen käsivarteen tämän hipaillessa ikkunanpieltä turhan himokkaasti. ”Minähän sanoin, ettei asvaltti-ihottuma tule kysymykseenkään näinä vaikeina aikoina – mitä Inkvisiittorikin ajattelisi – ”
”Se vanha pieru kaapisi minut jalkakäytävältä rikkalapioon ja kippaisi lähimpään kompostiin ilmalennolla ansaittuja eläkepäiviäni viettelemään”, Jace kertoi luottamuksellisesti, ja väänsi isukkinsa känsäisen kouran irti pyjamansa hihasta. ”Jos se kurppa saisi Alecin kiinni, alkaisi ruoska laulaa ja giljotiini paukkua – ruoskista Alecilla tosin saattaa olla kokemusta entuudestaan – varmasti kallokorista löytyisi tilaa myös Isabellelle ja henkihieveriin hypänneelle enkelipojulle, ei Alecilla nyt sentään aivan niin iso pää ole”, hän jatkoi. ”Poika ei ole perinyt kaalisi kolossaalista kokoa, raukkaparka.” Jace pudisti päätään ja otti askelen kohti ikkunalautaa.
Robertin nyrkki mäiskähti uudemman kerran Jacen kyynärtaipeelle. Kynnet kairautuivat riimuille riivittyyn ihoon, verenkierto pysähtyi kuin sormeen. ”Sinä et ole potkaisemassa tyhjää, poika, ymmärrä se. Tässä on kyse muustakin, kuin sinun sarkastisesta hengestäsi – nyt puhutaan isoista kihoista ja isojen kihojen bisneksistä, Klaavin kirjoittamattomiin sääntöihin kohdistuvista rikkomuksista – ”
Jace pyöräytti silmiään – ding dong. ”Ottaen huomioon, että minä satun olemaan se sijaiskärsijä, joka nukkui, tai pikemminkin yritti viikokausia nukkua Alecin huoneen naapurissa siinä taukoamattomassa metelissä, en ilmiantanut niitä kahta rauhanhäiritsijää yhtä ainokaistakaan kertaa, vaikka kuinka mieli teki, saattaisi minua olla uskominen Alecin suuntautumiskriisissä pikemminkin kuin sitä harppua, joka jauhaa sitä mitä sylki turpaan tuo.”
Robert mulkaisi Jacea silmät vetistäen. ”Säännöt ovat sääntöjä, poika, ja homot hyvää vauhtia matkalla helvettiin, tiedä se.” Inkvisiittorin aivopesula tuntui pelittävän paremmin kuin hyvin ja jopa ylittäneen odotukset pulpetinkuluttajien fanatoimisessa skinikiihkoon – kannattaja sieltä, toinen täältä ja ei kun homoholokausti pystyyn. Varjometäsästäjien natsipuolue oli aina valmiina evakuoimaan muutaman miesparin sänkyä lämmittämästä – kiväärinpiipusta kuula kallon ja kiirastulen ohituskaistalle menoksi vain.
Jace huokaisi. ”Minä en käsitä, miksi Alecin yövieraasta tehdään niin suuri numero – munkkinako velipojan pitäisi elää? Vaimoa Alecilla ei ole, vaimoa Alecille ei tule, eikä Alec koskaan vaimoa tahdo”, Jace totesi totuudenmukaisesti – Alec ei olisi pussannut vastakkaisen sukupuolen edustajaa edes pahemman luokan umpitunnelissa vailla valokatkaisijaa. Sitä paitsi, Alec ei koskaan juonut – turha toivo vanhempien naimakauppa-aikeita ajatellen. ”Ei, Alec tahtoo sulhasen smokissa, tai tietysti mieluummin ilman smokkia, mutta ymmärsit pointin joka tapauksessa.” Jace kurotti kättään vaivihkaa kohti ikkunaa.
Robertin pihtiote Jacen käsivarresta kiristyi. ”Minua ei kiinnosta, vaikka ex-poikani tahtoisi stripata alttarilla – vihille se petturi ei ole nimittäin velhoaan viemässä, ei nyt, eikä koskaan”, Robert ärisi vasten Jacen kasvoja hengityksessään aavistus Fairya – ylpeä isäpappa oli tainut maistaa Isabellen pyöräyttämää tyrmäystorttua, jonka vihreä väri ei ollut peräisin oliivipurkin uumenista, vaan jostakin aivan muualta. ”Siispä sinä pidät suuren suusi kiinni, ja sopivan turvavälin akkunaan, tai muuten – ”
”Huolehdi sinä ihan omista turvavälistäsi”, Jace jupisi kiskaisten itsensä vapaaksi Robertin kämmenlenkistä. ”Seksuaalista häirintää minä en sulata, toisin kuin Alec, jota se kimaltava pedofiili saa kähmiä missä vain, milloin vain ja erityisesti mistä vain. Minuun eivät keski-ikäiset perheenisät kajoa, vaikka veljelläni olisikin omituinen mieltymys eläkekatkolle kirjattuihin veteraaneihin, joiden permanentti muistuttaa erehdyttävästi drag-lampunvarjostinta.”
Robert polki jalkaansa parkettiin, liekö oppinut mokoman Isabellelta, Isabelle kun oli polkaissut kultaa parkettikairauksen piirimestaruuskisoissa edellisvuonna. ”Minä en tahdo kuulla enää sanaakaan velhosta, joka vietteli poikani vuoteeseensa – minulle riitti jo se vaaleanpunainen säärisheiveri ammeen laidalla kylpyhuneessa, johon Isabelle ei ole kuuna kullan valkeana suostunut varvastaan pistämään.”
”Tuosta päätellen et tahdo tietää, mitä Magnus sillä sheivaa”, Jace sanoi solmiessaan Alecin hiihtomonot paljaisiin jalkoihinsa, loput Alecin virsuvarastosta kun majaili eteisessä kerrostolkulla alempana. Ja Jace totta vie tarvitsi kengät köydettömään benjiin, se oli varma se. ”Usko pois, minä olen nähnyt – se valho ei paljon lukoista perusta. Ei mikään ihme, kun Alec alkaa olla jo hermoraunio, koskaan ei voi tietää, kuka porhaltaa huoneeseen kesken – ”
”Suu kiinni, poika!” Robert ulvoi kädet korvilla, minigrip takapuolesta roikkuen, parta pörrössä. Robert olisi voinut noudattaa Magnuksen esimerkkiä, ja ajella persleukansa silkoisen sileäksi – karvaton naama on parempi vaihtoehto kuin moppi keskellä monttua, jota suuksikin kutsutaan. ”Tämä keskustelu päättyy nyt.”
”Totta”, Jace sanoi kiiveten ikkunalaudalle istumaan koivet kohti asvalttia sojottaen, vlkutti Robertin punakalle naamalle otsasuonta unohtamatta ja loikkasi pakokaasuun.
”La Revedere – näkemisiin – sissiliike kutsuu, pitäkää ryppypyllyn homo-oppi hyvänänne, tämä poika ottaa otsonikerroksen alleen!”
*
PS. Koska CoG:ssa kerrotaan, et Jace osaa romaniaa, toi vika tervehdys on poimittu suomi-romania-suomi -sanakirjasta.
Kommenttia?
