A/N: Tän osan kanssa mulla oli ongelmia. Toivottavasti selätin niistä edes suurimman osan. Enemmän kuin koskaan mä todella kaipaisin kommentteja - laskiko taso kuin Claryn mieliala?
(btw N sä kommentoit tai kuolet ;-D)
Yökyläilyä, osa10
*
Clary tarttui aluslakanan kulmaan ja nykäisi mutkat suoriksi raastinraudalla rei'ille riivitystä puuvillasta. Hän työnsi lakanan puoliksi syödyn helman sähkösokkieliminoitujen koiperhosten kärventyneitä siipiä ympäriinsä varistelevan patjan alle ja survoi ylimääräiset kangasmetrit epämääräisille laskoksille rutisevan jousituksen rakosiin. Clary pyyhkäisi otsaansa ja väänsi kulahtaneen täkin irti kattoon teipatun hehkulampun johdoista. Kimpale harmaata laastia rysähti lamppuineen päivineen Claryn varpaille kipinöivän lasinsiruryöpyn teurastessa sohvantaustan aamu-uniset villakoirat. Clary kirosi kierittäessään koviakokeneen täkin rullalle sängynpäätyyn ja irvisti vihaisesti rullasta pilkistävälle parille pesupulveriallergisia boksereita. Hän tykitti tilkkutyynyt riviin vuotennurkalle volframviidakkoa itsesuojeluvaistottoman duracellpupun lailla väistellen ja astahti kauemmas tuhoalueesta vain viiltääkseen pohkeensa verille fossiloituneeseen laastimurikkaan. Clary pyyhkäisi otsaansa – tällä kertaa urakasta ei selvittäisi pelkällä rikkalapiolla.
Clary tuhahti pahantuulisesti hoiperrellessaan kohti kylpyhuoneen desinfiointitörppöä – hänen tuurillaan jokainen ovelle osuva yökylävieras oli pelkkä seksistinen sika, joka aamun tullen istahti kaninkorvakalsareissaan sängynlaidalle lakanavuorta kyräilemään. Vasta luovutusvoittoon päättyneen tuijotuskilpailun jälkeen hävinnyt osapuoli – poikkeuksetta peukalo keskellä kämmentä maailmaan pullahtanut kalsarikoipi – nousi kitinäkakofonian säestämänä jousirikolta patjantapaiselta ja viskeli hampaitaan kiristellen säästösyistä edesmenneen imurin pölypusseilla täytetyt tyynyt kasaksi lattialle. Ensimmäistä petausyritystä seurasivat toinen ja kolmas, viimeistään neljännellä puolet patjan vaahtomuovista oli revitty pesusienenomaiseksi silpuksi lakanamonumenttia kuorruttamaan. Viides yritys riipi rikki moneen otteeseen parsitut saumat, kuudes katkoi vuoteen alumiinijalat, seitsemäs kuristi petaajan itsensä. Kahdeksannella tilanteen kehittymistä huvittuneena seurannut Clary joutui raastamaan petaajan irti murhanhimoisen täkkikäärmeen boailusta, avaamaan aloittelijan elvytysoppaan ja omalta osaltaan kiristämään merimiessolmua uhrin siksakille väntyneessä keuhkoputkessa.
Koska tekohengitys ei vuosien varrelle sattuneista harjoittelumahdollisuuksista huolimatta ollut Claryn vahvinta alaa, eikä Luken tyhjyyttän kumisevan talousrahahillopurkin korkkipohjalla lunastettu rautakeuhkoja panttilainaamosta, lyykäytti hän yleensä epäonnisen uhrin lattian villakoirapilveen korisemaan ja hyökkäsi sisälmyksiään vilauttelevan peittobasiliskin kimppuun värivirheellisen sekundatarzanin raivolla. Vaikka petaus ei lihaksia vaatinutkaan, ennenkokemattoman täystuhon jäljiltä lakanoiden ja nöyhdän kesytys otti aina oman aikansa. Sillä ei silputtujen kankaanriekaleiden kursiminen elinkelpoiseksi rätinrähjäksi ollut mikään yksinkertainen projekti, etenkään silloin, kun Luken siivouskaapin kanta-asiakaskaarti – nitoja, maalarinteippi ja vanha kunnon erikeepperi – oli liu'ennut lomalle Bermudan aurinkoon, kauaksi ylitöistä ja tahmeiden toimeksiantojen liikarasituksesta. Oikeastaan, kun Clary asiaa tarkemmin ajatteli, varsin usein hän sai paremman puutteessa tarttua parsinneulaan ja ongensiimaan – kasvattaviksi puhdetöiksi, kuten Luke asian ilmaisi.
Clary laahusti käytävän poikki kietaisten farkunlahkeesta turvallisuusriskin tittelin jo heti ensinäkemältä ansaitsevan kiristyssiteen säärensä ympärille. Silloin tällöin Clary tosissaan harkitsi ottavansa vaarin Magnuksen inhoavista vilkaisuista ja vaihtavansa kivikautiset mammamallipöksynsä astetta tiukempaan tavaraan – varmasti veritulppapunteista olisi hyötyä myös lääketieteellistä haavansidontaa vaativissa tilanteissa. Clary nyki denimmöykkyä tiukemmalle veren alkaessa tihkua ruosteisiksi lammikoiksi lattiamatolle – ajatus saman katon alla majailevasta vampyyrista sai hänet kaipaamaan Isabellen verkkosukkahousuja ja kuoliosaapikkaita yli kaiken. Veritiploineen kaikkineen Clary oli kuin hyväuskoisesti kulkuaan kartoittava Kerttu matkalla ryystäjäisiin vailla kulmahampaitaan hymy huulessa teroittelevaa Hannua. Edellämainittu Hannu saattoi tosin vaania janoisena käytävän hämärässä sopivaa tilaisuutta ohitseen punnertavan veripankin puhkaisemiseen odotellen. Clary nielaisi – ehkei Simonin nälviminen tämän leukaluuhun ruuvatuista maitohampaista ollut loppuviimeksi ollut kovinkaan hyvä idea näin tulevaisuutta ajatellen.
Clary lyykähti vasten kylpyhuoneen ovea – lukko vilkutti punaista tervetuliaisiksi. Loppusuora laastaripaketille tyssäsi lyhyeen, sillä rälläkän ja lukkosulan Luke oli myynyt menneellä viikolla E-Bayssa ostaakseen uuden ruusupuskan Jocelynin tippaletkuun tuikattavaksi. Clary ei jaksanut enää olla yhtä toiveikas kuin Luke, ehkä jokainen jäljellä jäänyt penni kannattaisi käyttää pikemminkin hautahyasintteihin ja mustanpuhuviin samettiruusuihin papin siunaustaksaa unohtamatta – eivät koomapotilaat kaivanneet hiljalleen lakastuvia rakkaudentunnustuksia yöpöydilleen virumaan. Ehkä Luken olisi jo aika päästää irti, Jocelyn oli kohtalonsa valinnut naidessaan mielipuolisesti virnistelevän Valentinen. Luke ei voinut syyttää Jocelynin virheistä itseään – ei Jocelyn tulisi takaisin muutaman kukkapuketin ja poskisuudelman voimalla. Ja sitä paitsi, Clary ajatteli, jos Luke ei piakkoin kaivaisi kuvettaan työkalupakin tyhjiölle, jäisi tälle käteen yhden ruumiin sijasta kaksi.
Clary jyskytti ovea katse tiukasti käytävän varjoissa. ”Kuka hitto siellä hukuttaa Luken viemäreitä?” hän huusi yli suihkun vaimea kohinan. ”Ylimääräiset kosteusvauriot ja homevahingot maksetaan lutraajan kukkarosta!”
”En ole kylläkään havainnut yhtäkään hukutettavaksi kelpaavaa viemäriä – kaikki ritilät on tukittu ruskealla karvalla sun muulla paskalla, jonka koostumus pysyköönkin ikuisena mysteerinä”, Magnus vastasi nauraen. ”Ja mitä homeeseen tulee – suihkuverhosta alkaen koko tämä kaakelitaivas vihertää jo valmiiksi kaikissa joulukuusen sävyissä.”
Voi helvetti, Clary ajatteli, tietysti jokainen laastitapaturma sattui juuri greippishampoon suurkuluttajaksikin tituleeratun päävelhon marinoitumisvuorolla. ”Magnus, hilaa perseesi siitä vesihyörypilvestä ennen kuin isken saranat kurkkuusi!” Clary kiljui ovea takoen. ”Tässä talossa on lämminvesivaraaja!”
”Ei uskoisi”, Alec jupisi. ”Voin vaikka vannoa, että tuo oli jo seitsemäs takaraivooni kopsahtanut jääpala kymmenen minuutin sisällä.” Clary rypisti otsaansa – mitä Alec kylpyhuoneessa toimitti? Henkilökohtaisen kylvettäjän pesti ei Magnuksen tuntien ollut vain kylpyvaahdon riemujuhlaa.
”Eipäs”, Magnus korjasi. ”Se oli kivettynyt saippua.”
”Ryhmäorgioitako te siellä pidätte?” Clary ulvoi epätoivoisena hakaten päätään käytävän seinään. ”Siirtykää sohvalle muhinoimaan – nyt on tosi kyseessä.”
”Magnus!” Alecin vinkaisu vaimeni kakovaan kurlutukseen. ”Näpit irti minun – ”
”Ymmärrän,” Magnus naljaisi kaikkea muuta kuin ymmärtäväisesti, ”toissavuonna erääntyneet pavut saivat minunkin vatsani sanomaan sopimuksensa irti – suosittelen lämpimästi Isabellen korvapuusteja, sellainen määrä valkosipulia saa kenet tahansa unohtamaan papukaasunärästyksen”, hän jatkoi omahyväisesti hekottaen. ”Liinavaatekomerossa pesivä potta on tietysti varteenotettava vaihtoehto sekin.”
”Minä vuodan kuiviin!” Clary valitti pohjettaan puristaen. ”Sidetarpeet menevät teidän kyseenalaisten huvienne edelle – avatkaa ovi!” Hän heittäytyi ovenkahvaan koko puolisenttisen hauiksensa voimalla. ”Tämä on käsky!”
”Ja minä kun luulin, että noin iso tyttö on jo oppinut yökuivaksi”, Magnus päivitteli paiskaten peilikaapin ovet helisten vasten kaakeliseinää. ”Lisätäänpä Pampersit ostoslistalle.”
”Minä vuodan verta!” Clary ärjäisi myrkyllisesti – hänen edellispäiväinen laupeudentyönsä oli hyvää vahtia muuttumassa mielenterveysriskien rajoilla kiikkuvaksi homohelvetiksi. Ei mikään ihme, että Instituutin porukka oli niin innolla sysännyt rakastavaiset pellolle Razielin kappelista – kaksikon touhuja katsellessa aivoinfarktin riski kasvoi täysin huomaamatta tuhatkertaiseksi Jacen raivokahtauksiin verraten.
”Vaippapaketti vaihdettu Tampaxeihin”, Magnus korjasi asiantuntevasti ruopaten peilikaapin hyllyjen pillerimerta kovalla kolinalla. Clary tuhahti – ilmeisesti tämä etsi transvestiitti-Luken glittergeeliä ja hiuslakkaa. Oikeastaan sääli, sillä Luke tapasi piilottaa hörhelönsä varmaan talteen velhovierailta – mistä sitä ikinä saattoi tietää, kuka ovelle kolkuttaisi poikaystävä kimaltelevassa kainalossaan?
”Ai siksi Clary käyttäytyy kuin juurihoitokammoinen piraija”, Alec mukelsi suihkun korinaan. ”Isabelle on ihan samanlainen siihen aikaan kuukaudesta – teroitetuilla tekohampailla varustuttuna tosin.”
”Entäs Maryse sitten?” Clary saattoi aistia Magnuksen akseliaan kiertävien silmien päätähuimaavan tuntivauhdin. ”Sitä naista eivät vaihdevuodet hevillä kaada.”
”Onneksi sinä osaat pitää feminiinisen puolesi kurissa”, Alec jatkoi ilkikurisesti. ”Vaikka silloin tällöin epäilys herääkin – ” Alecin ääni katosi jyrisevään loiskahdukseen - kylpyhuonetta tuntui ravistelevan piikkitukkaisen puolidemonin hahmoinen tsunami.
”Tarkoitin”, Clary totesi hyisesti. ”Että pohkeeni on veripuurolla luuta ja jännettä myöten. Laastari tekisi terää, jos sallitte sanoa – riimukoulutukseni kun on tähän saakka keskittynyt lähinnä pullataikinan kaulimiseen steelenvarrella” hän tarkensi. ”Ymmärrätte varmasti, ettei hiivalla tuherrella irazeja liukuhihnatahtia.” Oven toiselta puolelta kajahteli tukahdutettu nauru.
”Vampyyripoika varmasti amputoi koko jalan valtimoverkon enemmän kuin mielellään”, Magnus kiljaisi kikattaen. ”Ja vieläpä ilman verensiirtoja, sahoja sun muita kirurgian ihmeitä.”
”Veripalkalla”, Alec lisäsi köhien vettä keuhkoistaan.
Magnus naksautti kieltään huolestuneena. ”Aavalla ulapalla on havaittavissa haaksirikkoisia varjometsästäjiä – otamme käyttöön tilanteen vaatimat suusta suuhun -hengityksen pääperiaatteet”, Magnus selosti. Kylpyhuoneesta kantautuva kiherrys hukkui lattianraosta ryöppyävän kuplakosken pauhuun – ilmeisesti Magnus oli paneutunut ensiapuoppaan saloihin hieman tarkemmin kuin elvytyskyvytön emäntänsä.
Clary raastoi hiuksiaan. ”En tahtoisi keskeyttää pelastuspuuhianne, mutta aikani tässä käytävässä on käymässä vähiin – silmissä mustuu ja raadonsyöjät parveilevat ympärilläni leukojaan louskutellen,” hän marisi. ”Eipä sillä, että apua kaipaisin, ei tarvitse vaivautua. Luultavasti olisin kuollut muutenkin viikon sisällä nälkään – jääkaappi nimittäin ammottaa tyhjyyttään.”
Kylpyhuoneen puolella suihku sammui. ”Mikä helvetin kotitonttu tässä talossa syö pyyhkeitä?” Magnus ruikutti jalkaansa polkien. ”Ei limenvihreää kajalia, huulipunan huulipunaa, eikä froteerätin nukkapalleroakaan mailla halmeilla – tätä tunkiota ei voi kutsua ihmisasumukseksi!”
”Pahoinpitelemäsi peilikaapin takana roikkuu muutama käsipyyhe”, Clary ohjeisti omahyväisesti hymyillen – vihdoinkin kaulaileva kaksikko saisi maistaa omaa lääkettään. ”Sitokaa muutama suikale strategisille alueille – siveät pikkutytöt eivät tahdo uniinsa vailla rihman kiertämää viuhahtelevia homolaumoja.”
”Eihän näillä patalapuilla väsätä edes mosaiikkia, saati sitten suojella yksityisyyttä paljastavan ohimarssin yleisöltä!” Magnus rääkäisi. ”Kuinka sinä kuvittelet, että kaltaiseni häveliäs persoona voisi millään muotoa pukeutua nenäliinaan vieraassa huushollissa asioidessaan? Alecista puhumattakaan.”
”Voimmehan aina keskustella asiasta”, Clary totesi pohjettaan hipelöiden. ”Kauppakaravaanin budjetti otetaan puheeksi heti teho-osaston pikavisiitin jälkeen – tämä railo alkaa pikku hiljaa ottaa minua pannuun.”
Lukko loksahti auki. ”Sen budjetin paranee olla vähintään lottopottiluokkaa”, Magnus murahti kiskaisten punastelevan Alecin perässään käytävään. ”Näytäpä sitä pipiä”, hän komensi kyllästyneenä. ”Magnus-setä puhaltaa taikakuplia – Jeesus sentään, porakaivoako yritit sääreesi kovertaa?” Magnuksen sormet sivelivät kuivuneen veren tahrimaa ihoa.
”Viiltely ei ole terveellinen harrastus noin nuorelle”, Alec evästi. ”Usko pois, tiedän kokemuksesta”, hän vakavoitui. ”Steriloimattomat veitset eivät ole mikään leikin asia, sanoi sairaalatäti-Hodge aikoinaan.”
Magnus vilkaisi Alecia surullisesti syrjäsilmällä. ”Suuntautumiskriisi”, hän selitti Clarylle hiljaa nipistäen haavan repsottavat sinisten kipinöiden kuohuihin. ”Älä koskaan sekaannu kylmään metalliin, siitä seuraa vain vakava anemia”, Magnus lisäsi pyyhkäistessään ihon poikki kulkevan arven kullanhohtoiseen kämmeneensä.
”Mutta enhän minä – ” Clary aloitti pudistaen kipakasti päätään. Mitä Magnus oikein kuvitteli? Että Clary huviksen sorkki valtimoitaan muinaisten egyptiläisten muuraamalla kattolaastilla? ”Enhän minä koskaan – ”
”Kunhan muistat tästedes pysytellä kaukana teräaseista.” Magnus taputti häntä myötätuntoisesti
olalle – mokoma wannabeterveyssisar. ”Siitä ostoskierroksesta puheenollen – ” Maaninen virnistys kohosi Magnuksen kasvoilla – olihan tavarataloekstaasi huume sekin.
”Turha luulo”, Clary napautti. ”Minä en aio ostaa viikkorahoillani sinulle suoristusrautaa – älä edes elättele toiveita tukkaluksuksesta.”
Magnus kahmaisi varjometsästäjänsä tiukkaan halaukseen. ”Punatukkainen pikku-pihtari pitäköön mollamaijakiharansa – olen ansioitunut myymälävaras.” Hän kietoi käsivartensa Alecin vyötäisille huulet tämän kostealla kaulalla. Ilmeisesti Simonilla ja Magnuksella oli enemmänkin yhteistä – Magnus tosin muistutti kieroutunene käytöstapoineen enemmän vampyyria kuin herra kryptalepakko itse. Ehkä Simonin pitäisi ottaa mallia Magnuksesta, Clary ajatteli kuivasti. Sisäpiirin edellytyksiin kuin kuuluivat tasaiseksi viilatun purennan lisäksi myös dramaattiset uhrinkallistelut ja hallittu hammastyö.
”Pidät näppisi irti Alecista ja pusakantaskut tyhjinä ylimääräisestä elektroniikasta”, Clary mutisi, ”muussa tapauksessa velhonegoasi odottavat tuntikausiksi vain Luken täysikuutarkoituksessa suunnitellun kahlekaapin kettingit ja rikkumaton murjotusrauha.”
Simon kurkisti kulman takaa nälkäisin silmin. ”Elleivät punaiselle kullalle yliherkät sieraimeni vallan valehtele, olin haistavinani tuoreen elämännesteen sulotuoksun kaiken tämän pölyn keskeltä”, hän runoili niiskauttaen nenäänsä toiveikkaana. Simon alkoi veriproosineen kuulostaa aivan Erikiltä – nyt oli piru merrassa, tai pikemminkin valkosipuli hampaankolossa, Clary ajatteli.
”Iskurepliikki mikä iskurepliikki”, Magnus tokaisi. ”Ehkei kovin vetoava, mutta ainakin poikaparka yrittää parhaansa”, hän kääntyi Claryn puoleen iskien silmää.
”Minä tarvitsen lisää verta”, Simon totesi lipaisten suupielestään noruvan pisaran varmaan talteen. ”Nuolin jo olohuoneen lattian puhtaaksi, mutta muutama ryyppy tekisi terää, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.” Loistavaa, Clary ajatteli. Kaiken maailman kimalletököttien ja valtaisan papukuorman lisäksi heidän pitäisi teurastaa muutama hyväuskoinen pulu jalkakäytävän kupeessa, valuttaa siipikarjan veri muovipusseihin ja kärrätä kaikki edellämainittu Luken kämppään ohikulkijoiden näppäillessä katastrofiyksikön numeroa puhelimiensa näytöille.
”Hulatkaa hakemaan housunne”, Clary komensi toisiinsa liimautuneita rakastavaisia, ”opastettu orjakiertue supermarkettiin starttaa tasan kymmenen minuutin kuluttua ulko-ovelta.”
Clary huokaisi – vielä pitäisi löytää Luken kuollut ja kuopattu luottokortti.
Kommentoithan?
