Genre: yhä edelleen muka-angsti, huono huumori, siirappifluffy
A/N: Ja jatkonkin saat taakaksesi
Neithan! (koska ainoana jaksoit kommentoida) toivottavasti miellyttää ees jollain tasolla.
Kertokaahan jos jatkoa kaipailette!
Yökyläilyä, osa 2*
Hakkaava päänsärky ravisteli Magnuksen hereille varhaisen kukonlaulun aikaan – tai pikemminkin täysin sävelkuluttoman linnunlaulun, Magnus ajatteli vaikeroiden, sillä Lightwoodit eivät omistaneet ainuttakaan koreaa kiljukaulaa omasta takaa. Ilmisesti se ruppuinen Inkvisiittorirusina oli vuosia sitten diktaattorin elkein vallankahvaan tarttuessaan päättänyt uudistaa ympäri maailmaa sijaitsevien Instituuttien herätyskellopolitiikan kertaheitolla – jokaiseen torppaan oli hankittu yksissä tuumin uudenaikainen puutarhakongi tai, Magnus lisäsi katkerana, juoppohullu puluparvi.
Pikkulintuja Instituutin räystäällä nimittäin riitti vaikka millä mitalla – vinkuvasta tirskutuksesta päätelleen välikatolla olivat käynnissä vähintäänkin kaikenkarvaisen tirppayhteiskunnan ylellisen matotarjoilun omaavat sukujuhlat. Magnus kohotti varovaisesti kuin drevakkidemonin leveisiin leukoihin juuttunutta päätään lysähtäen sekunnin mitättömimmässä murto-osassa takaisin vällyvuoren uumeniin jyskyttävän kivun kairatessa hänen ohimoitaan. Magnus henkäisi syvään ja avasi vaivalloisesti räpsytellen vasemman silmänsä kohtaamaan pellavaverhojen raosta pilkottavan, armottoman kirkkaan auringonpaisteen. Hyvinkin todennäköisestä sokeutumisen mahdollisuudesta huolimatta Magnus uhmasi ääneenlausumattomia luonnonlakeja räväyttämällä myös pirullisessa auringonpaisteessa häikäistyneen kissansilmänsä vastentahtoisen kumppanin tervehtimään uutta päivää.
Magnus haukotteli leveästi painaen kasvonsa tyytyväisenä tuhisevan Alecin pörröiseen hiuspehkoon ja suukotti tätä kevyesti poskelle. Magnus silitti sormenpäillään tiukalle kerälle kylkeään vasten painautuneen varjometsästäjän selkää kuljettaen malttamattomia huuliaan pitkin tämän suloisen makealta tuoksuvaa kaulaa. Magnus kosketti hellästi Alecin ristiselän pehmeää ihoa, paljasta kaitaletta, joka pilkotti kalpeana tämän kutistuneen flanellipaidan helman alta. Alec ynähti unissaan ja kiersi käsivartensa automaattisesti Magnuksen vyötäisille. Magnus hymyili huulet Alecin kaulakuopassa ja veti pienen varjometsästäjänsä lämpimään syliinsä unohtaen täysin nerokasta pääkoppaansa ruoppaavan tuskan.
”Herätys!”
Olohuoneen mitäänsanomaton puuovi paiskautui korviavihlovan rusahduksen saattelemana vasten väritöntä kiviseinää seinälle huolella ripustettujen Lightwoodin suvun mustavalkoisten, hiilellä viimeisteltyjen perhepotrettien rymähdellessä jykevine kehyksineen käsinpuhalletut antiikkilasit helisten kylmälle kivilattialle.
”Voi paska”, mumisi Jace nojaten syyllisenä kädet halistuneiden farkkujensa taskussa vasten kärsinyttä ovenkarmia. ”Maryse vähintäänkin tapattaa minut tästä hyvästä.”
”Rakastettu Inkvisiittorinne varmasti tarttuu tuumasta toimeen saadessaan peroksidiblondipääsi muiden metsästysmuistojensa seuraksi hienostelevan salonkinsa seinälle”, Magnus raakkui raastaen katseensa irti Alecin kasvoista.
Alec haukotteli painaen viileän nenänpäänsä Magnuksen niskaan. ”Käske se katuporamiehen olla hiljaa”, Alec mutisi sekavana. ”Onko sen joka helvetin aamu pakko kaivaa vehkeensä esiin jo puoli kuudelta?”
Jacen silmät levisivät hänen paikallistaessaan Alecin siniruudullisen hahmon Magnuksen viereltä. ”Homotoimintaa julkiseen oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa”, Jace rykäisi kiusaantuneena kyräillen Magnusta vaalean hiusverhon takaa. ”Vaan missä varoitustaulut?”
”Täällä nukuttiin ennen kun tungit paisuneine egoinesi epätoivotulle visiitille”, Magnus mulkaisi Jacea pahantuulisena.
”Vie se pora pois!” Alec valitti laskien kätensä omistavasti Magnuksen kapeille lanteille. Jace pyöritteli villisti silmiään.
Magnus huokaisi. ”Rakas – ”
”Huomenta!” Isabelle pyyhälsi paikoilleen oviaukkoon jähmettyneen Jacen ohitse paksu palmikko vanavedessään liehuen.
”
Kurista se kalkkuna!” Alec jupisi murhanhimoisena.
”Magnus – ” Isabellen kasvoilta paistoi paniikki. ”Mitä hittoa Alec täällä tekee? Äiti ja isä ovat – ”
”Kotona”, totesi Maryse Lightwood kylmästi harppoessaan vihaisena olohuoneeseen vilkaisten lattialla kimmeltäviä lasinsirpaleita. Hän kääntyi Jacen puoleen. ”Olet vaikeuksissa, nuorimies.”
”Mutta sehän oli – ” Jace marisi lysähtäen toivottomana steeriilin valkoiseen nojatuoliin. ” – vahinko.”
”Käsittelemme täysin tahallisesti aiheuttamasi joukkotuhon seuraamuksia vasta keskusteltuamme tästä tuoreemmasta tapauksesta”, murahti Marysen kannoilla varjon lailla huomaamattomasti huoneeseen hiihdellyt Robert Lightwood.
Paska paska paska! ajatteli Magnus sulkien masentuneena väliaikaisesti sokaistuneet silmänsä.
”Nuorimmaistamme lukuunottamatta tämä neuvottelu koskee jokaista perheenjäsentä – myös Alecia.” Maryse sanoi haudanvakavana pälyille ympärilleen huoneessa.”Missä hän on?”
Robert nyökkäsi myöntävästi. ”Vaikka päävelho olisikin Alecille täysin uusi tuttavuus – ”
” –
en nyt aivan noinkaan sanoisi”, Jace kohotti vihjailevasti kulmiaan.
”
Minä yritän nukkua!” Alec kohotti kasvonsa Magnuksen niskasta räväyttäen väkipakolla silmäluomensa auki.
Maryse lakosi hervottomana metallijalkaiselle keittiöjakkaralle. ”Enkeli Razielin nimeen, Alec! Mitä sinä –”
”Äiti?” Alec ynähti hieroen unen rippeet silmäkulmistaan kämmenselkäänsä.
”Mitä minä sanoin”, virnisti Jace.
” – pahoillani”, Magnus kuiskasi myötätuntoisena.
”Kautta Luciferin kippurasarvien!” Robert rymähti tytisevin spagettijaloin vaaleansinisen nojatuolin kulmalle iho kauttaaltaan ylikypsän retiisin värisenä.
Kuin sähköiskun saaneena Alec ponnahti istumaan vällyvuoren välistä heilauttaen jalkansa ristiin kuraiselle sohvankulmalle. Hän vilkaisi vaivaantuneena Marysen kauhistuneita kasvoja ja punastui häpeissään. ”Tämä ei ole sitä miltä – ”
”Tuskinpa”, Jace totesi avuliaasti platinanvaaleaa hiuspehkoaan sukien. ”Epähuomiossa eksyit kiinni Brooklynin päävelhon kimaltelevaan kylkeen.”
”Minä – en saanut nukuttua”, Alec mumisi posket räikeän punaisina.
”Mutta Magnus-rakkaan vieressä tuli uni pikku Alecin simmuun”, Jacen piikitteli kaivellen likaa tasaisiksi viilattujen kynsiensä alta.
Isabelle mulkaisi Jacea vihaisesti. ”
Turpa kiinni, Jace!”
Magnus vääntäytyi velvollisuudentuntoisena jylisevästä päänsärystään huolimatta säädyllisempään asentoon Alecin vierelle. ”Olen oikea nukkumatti.”
”Ai siksi Alec siis ravaa saastaisessa asunnossasi päivin ja öin?” Jace kysyi uteliaana. Maryse ja Robet tuijottivat Alecia kiusaantuneina – tuskin tuo kummajainen oli heidän poikansa alkuunkaan.
”Haista paska”, Magnus vastasi kyllästyneenä.
”Tilastot kielivät öiden kiistatonta suosiota”, Jace jatkoi mietteliäänä. ”Sääli vain, että Alecin täytyy hiiviskellä keskellä yötä pitkin Brooklynin sokkeloista katuverkostoa – ei mikään ihme, kun nukahtelee säännöllisesti seisaalleen kesken päivittäisten pilatestuntien.”
Maryse rykäisi kalmankalpeana. ”Mitä – ?
”Nukkumatin sijaan taidat pikemminkin olla jonkin sortin namusetä”, Jace lisäsi vinosti hymyillen.
Maryse nousi raivosta täristen seisomaan. ”
Selitä, Alec!”
Alec tuijotti silmät suurina Marysen vihaisia kasvoja. ”Kun – minä – ”
Magnus kietoi vaahterasiirapinvärisen käsivartensa lohduttavasti Alecin harteille ja painoi varjometsästäjän syliinsä saaden herrasmiesmäisestä urotyöstään vastineeksi Agramonin raatelevien kynsien veroisen katseen Robertin suunnalta. ”Näpit irti pojastani, demoni!” Robert karjaisi.
Magnus tiukensi otettaan varjometsästäjästään kallistaen päänsä tämän flanellinpehmeälle olalle. ”Puolidemoni, jos herra sallii.”
Maryse puristi luisevat kätensä nyrkkiin vasten kukallisen aamutakin verhoamiakylkiään. ”Älä piileskele siellä Banen kainalossa kuin pikkuvauva, vaan sylkäise totuus suustasi, Alec!”
”Mutta – ” Alec kuiskasi vilkuillen anovasti toivottomana päätään pudistelevan Isabellen suuntaan.
”Okei. Maryse, Robert”, Jace kumarsi arvokkaasti kasvatusvanhemmilleen, ”Alec on jo pitkään, arviolta noin viimeiset viisitoista vuotta, salannut teiltä erään hyvin järkyttävän uutisen.” Jace piti dramaattisen tauon. ”Katsokaas, teidän vanhin, koko pitkän elämänsä potentiaalista varjometsästäjäsoturia näytelleen poikanne suurimpiin huveihin kuuluu miespuolisten henkilöiden takapuolien katseleminen.”
Maryse henkäisi syvään. ” –
ei ole totta.”
Isabelle sulki Jacen suun tuikealla mulkaisulla. ”Viime kuukausina Alec on vihdoin raottanut kaappinsa tuhansilla munalukoilla yleisöltä suljettua ovea – kun Alec yllättäen tapasi Brooklynin räiskyvän päävelhon – ”
Jace korotti ääntään, ” – josta lukemattomien juonenkäänteiden, kiivaiden riitojen ja viettelevien, kadunkulmien varjoissa vaihdettujen suudelmien seurauksena lopulta sulkeutui Alecin rietas velhorakastaja.”
”Yritätkö – yritätkö sinä sanoa, että Alec – ” Robert pihisi kurkku kuivana.
”Että Alec on homo?” Jace tarjosi. ”Kiinnostunut velhoista? Verenpetturi?”
”Onko se totta, Alec?” Maryse kysyi hiljaa katse kuin ruohonleikkurilla tasaiseksi nyrhityn villamaton hapsuilta. Alec nyökkäsi ääneti kätkien merensiniset silmänsä pikimustan osatukkansa taa ja antoi armeliaasti niiskaisten Magnuksen suukottaa itseään poskelle rimpuilematta vastaan kuin paniikkihäiriöinen siili.
”En olisi uskonut sinusta, Alec!” Robert huusi. ”Olisimme voineet – voineet kitkeä ajoissa moiset harhaluulot korviesi välistä, käydä yhteisvoimin ripittäytymässä pyhän Razielin saarnastuolin juurella – ”
”Isä, etkö käsitä?” Isabelle taisteli silmäkulmiaan polttelevia kiukun kyyneleitä vastaan. ”Alec tiesi, ettette te ymmärtäisi. Että kieltäisitte hänen perintönsä, hänen sukujuurensa – kieltäisitte hänen olevan teidän poikanne. Että veisitte merkit, menneisyyden – ”
”Kieltäisitte rutiininomaisiksi muodostuneet keskiyönvierailut”, Jace pisti väliin.
” – käskisitte hänen unohtaa itsensä, mukautua ahdasmielisen Klaavinne muottiin mukisematta, syöttää samaa sontaa omille lapsilleen – ”
”
Riittää, Isabelle!” Maryse kiljaisi hieroen raivokkaasti ohimoitaan.
Magnus pyyhki hiukset Alecin silmiltä. ”Anteeksi, rakas. Ei ollut tarkoitus – mutta Raphael – ”
Alec kiersi kätensä Magnuksen paljaille vyötäisille painaen otsansa tämän rintaa vasten. ”Minähän se tahdoin leikkiä säälittävää pehmonallea – ylitin omat rajani, vaikka saatoin aavistaa seuraukset.”
”Tämä oli edessä ennen pitkää”, Isabelle huokaisi.
Maryse kohtasi katse kipunoiden Isabellen pikimustien silmien tuikean tuijotuksen. ”Sinä tiesit.”
”Alec on minun veljeni”, Isabelle sanoi tyynesti.
”Alec on meidän poikamme”, Maryse totesi pahantuulisena Robertin nyökkäillessä myöntävästi hänen selkänsä takana.
”Alec on minun parabatini”, Jace tokaisi todistaen jälleen kerran kykenevänsä ylivertaisen nerokkaaseen ajatteluun painostuksen alaisena.
”Alec on minun poikaystäväni”, Magnus mutisi omistavasti.
”
Ja minä olen yhä läsnä!” Alec huusi kyllästyneenä. Hän iskosti myrskyävän siniset silmänsä Marysen kasvoihin. ”Koko elämäni olen piileskellyt varjoissa – yrittänyt hiipua näkymättömiin sinun ja isän uteliailta katseilta. Isabellelta en koskaan onnistunut kätkemään salaisimpia ajatuksianikaan – Isabelle näkee minun lävitseni, ohjaa minua tielläni silloinkin, kun olen itse eksyksissä, jumissa ratkaisevassa risteyksessä”, Alec sanoi punastuen helakasti. ”Jace taas – ”
”Älä muistuta!” Jace irvisti käsivästi.
Isabelle tirskahti. ”Jace pääsi seuraamaan intohimoista nuoleskelua oikein aitiopaikalta unohdettuaan koputtaa Magnuksen kanariankeltaisen makuuhuoneen oveen.”
”Te ette nähneet merkkejä, joita Isabelle luki kuin avointa kirjaa. Ette tienneet kalvavasta häpeästäni, sillä hetkittäin unohditte minun olevan ajatteleva olento”, Alec jatkoi keskeytyksistä välittämättä. ”Ette olisi nähneet karua totuutta vaikka se olisi marssinut ilkialasti kattilankansia kolistellen ohitsenne Instituutin pitkillä käytävillä”
Maryse haukkoi henkeään. ”Mutta – ”
”Ennen Magnusta en ollut päästänyt ketään pintaa syvemmälle, uskaltanut rakastaa tosissani”, Alec sanoi piirrellen sormenpäillään koukeroita Magnuksen paljaaseen kylkeen.
”
Rakastella tosissani”, Jace korjasi kierosti.
”Pervo”, Isabelle syytti hymyillen.
Alec soi murhaavan katseen Jacen suuntaan. ”Mutta viime kuukausien aikana kehittämäni itsevarmuuden kipinä tahtoo lopultakin kertoa teille; minä olen, mitä olen, hyväksyittepä te sen vanhempinani tai ette.”
”Et voi olla tosissasi!” Robert karjaisi hurjistuneena. ”Minun poikani ei puhu minulle tuohon sävyyn päin naamaa.”
”Isäsi on oikeassa, hillitse kielesi, Alec.” Maryse laski huokaisten kätensä Robertin olalle. ”Ymmärräthän, että – ”
”Minä tiedän, mitä aiot sanoa”, Alec nyyhkäisi laskien päänsä Magnuksen syliin. ”
Minä olen ällöttävä!” hän huusi kurkku suorana. ”Mutta minä en välitä. Ainakin yritän olla välittämättä. Minä olen tehnyt päätökseni – päätökset, jotka aion pitää niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.”
”Minäkin rakastan sinua”, Magnus kuiskasi hymyillen ja painoi huulensa Alecin huulille. Alec vastasi pehmeään suudelmaan ja kaatoi Magnuksen selälleen nuhjaantuneelle tilkkutäkille.
”Taas se alkaa!” Jace valitti ja iski kasvonsa tyynyyn.
”
Söpöä!” Isabelle kiljui taputtaen käsiään Alecin haroessa kärsimättömänä Magnuksen epämukavan yön aikana litistyneelle tyynykampaukselle painuneita hiuksia.
”Tuohan ei meidän kattomme alle jää!” Robert murahti vihaisena.
Maryse puristi huulensa kapeaksi viivaksi. ”Sinäpä sen sanoit, rakas.”
A/N:Kommentteja, rakkaat malecfanit!! Ja kiitokset lukijoille
Solembum pyytää palautetta, niin positiivista kun murskakritiikkiäkin
Kommentoithan?
