Kiitos, kun olit totta hetken
Author: Neriah
Beta: Beatrix Bones
Disclaimer: Mahtava JKR omistaa hahmot, minä leikin niillä. En saa tästä rahaa.
Genre: Fluffy, angst, romance
Pairing: Cho/Cedric
Rating: S
A/N: Otsikko pöllitty häikäilemättömästi Kaija Koon biisistä "Jos sua ei olisi ollut".
Taas, ajattelin. Taas eksyin katselemaan sinua kesken tähtitieteen tunnin. Professori Sinistra katsoi minua paheksuen liian usein, sillä aivan liian usein unohduin kuuntelemaan hänen äänensä sijaan sinua.
Mutta minkä voin, jos lukemattomat, kartoittamattoman monet tähdet tuikkivat verkkokalvoillani samalla tavalla kuin silloin kävellessäni kanssasi järven viertä, kun kukaan muu ei valvonut? Vain pikkuhiljaa vaaleneva taivaanranta muistutti siitä, että meidän oli pian päästettävä muut yhteiseen maailmaamme.
Minkä voin, että ikävä pistelee kahta kauheammin öisin?
Sinistra heilautti taikasauvaansa minua kohti, ja sai siten käännettyä kaukoputkeni oikeaan suuntaan. Tarkkailemani tähdet olivat ehtineet karata tipahtaessani vahingossa tummien muistojen sekaan. Painoin silmäni kuuliaisesti vasten kaukoputken pientä kurkistusaukkoa, ja löysin heti kirkkaan tähden, jota minun oli määrä seurailla.
Kulma Sirius-tähteen, astemäärä, koordinaatit...
Luvut kyllästyttivät minut nopeasti, ja annoin tähden jälleen karata jäädessäni katselemaan kasvojasi. Hetken päästä tunsin kullanruskeat hiuksesi sormissani, ja siniset silmäsi tuikkivat minulle rakkaimpina tähtinäni kuten ennenkin. Valutin sormiani hiustesi lävitse, suutelin pehmeitä huuliasi, tunsin lämpimän ihosi kämmenieni alla kuten myös onnen, joka kupli kehoni joka sopukassa.
Kuten ennenkin, jokin veti minut todellisuuteen tahtomattani. Kipua en ollut silti enää pitkään aikaan tuntenut, sillä olin putoamisistani jo täysin turta. Kuitenkin, joka kerta ajattelin kuinka olisin niin mielelläni jäänyt luoksesi vielä vähän pidemmäksi aikaa. Olisin halunnut jatkaa matkaani siellä, missä vihollisia ei erotella ystävistä. Siellä, missä voin pitää kädestäsi jälleen kiinni, ja missä voi viimein tuntea jotain jota voi kutsua nimeltä. Silti tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta tiedän myös, että jonain päivänä, sinä päivänä kun päiväuneni viimein sallivat jatkua loputtomiin, ajattelen onnellisena: ‘Olen jälleen luonasi, Cedric’.