Idea: hiamiza ja Ashtray kirjoittavat molemmat ficin. Eri parituksilla. Ainoat rajoitukset ovat, että ficcien täytyy liittyä Snow Patrolin Chasing Carsiin (kuunnelkaa toki, jos pystytte, loistobiisi!) ja syksyyn. Ja näin kävi.
Author: hiamiza
Pairing: Seamus/Dean
Raiting: K-11
Genre: slash, fluffy, romance
A/N: Yhtenä iltana valitin sitä, että miun tekee mieli kirjoittaa jotain, mutten tiedä mitä. Ashtray sitten esitteli tämän koko idean miulle, ja pian olinkin jo kirjoittamassa. Inspiraatiosta ja ideasta kiitän siis Ashia, tämä koko ficci oli tosi mukava kirjoittaa (mitä nyt lopun kanssa oli vähän ongelmia). Ja tämä on ensimmäinen Potter-ficcini pitkään aikaan. Miulla on ollut jonkunlainen ficcaustauko jo jonkin aikaa, tämä ficci katkaisi sen. Kiitos Ashille siitä (ja vähän kaikesta muustakin :'D). Ja jos nyt lopetan tämä kiittelyn, enkä pitkitä A/N:ää enää yhtään tämän enempää.
Seamus katseli laiskasti järvelle ja mietti. Hän nojasi päätään takanaan olevan paksun tammen karheaan runkoon ja hymyili hiukan. Maa tuntui kylmältä Seamusin jalkoja vasten, mutta tämä ei tehnyt elettäkään vaihtaakseen asentoaan tai lähteäkseen sisälle linnaan rohkelikkojen lämpimään oleskeluhuoneeseen.
Poika veti syksyltä tuoksuvaa ilmaa hitaasti keuhkoihinsa ja nautti sen tuoksusta. Syksy tuoksui Seamusista hyvältä. Siitä saattoi haistaa aavistuksen kuolleita, ummehtuneen hajuisia lehtiä, omenoita ja väistämättä lähestyvää talvea. Oli syyskuun viimeinen viikonloppu, ja Seamus tiesi, että päiviä, jona ulkona saattoi vielä olla ilman lapasia ja pipoa paleltumatta kuoliaaksi, ei olisi enää paljoa jäljellä. Hän siirsi katseensa järvenselältä viereensä maahan. Kuolleen, rusehtavan ruohon olivat peittäneet kauniisti punaisen, keltaisen ja oranssin väreissä hohtavat puiden lehdet. Seamus nappasi kellastuneen tammenlehden sormiinsa pyöritellen sitä hajamielisesti. Hän päästi katseensa taas seurailemaan tuulen aiheuttamien pienten aaltojen kulkemista järven pinnalla.
Seamus havahtui hereille ajatuksistaan huomatessaan palelevansa. Hän heitti pitelemänsä lehden maahan muiden samanlaisten joukkoon ja veti punakultaista kaulahuiviaan tiukemmin kaulansa ympärille. Poika henkäili hetken kohmeisiin käsiinsä yrittäen saada ne lämpenemään, mutta yritys osoittautui turhaksi. Seamus tyytyi tunkemaan palelevat sormensa syvälle lämpimiin taskuihinsa. Kaikkein helpoin ratkaisu olisi tietysti ollut takaisin linnaan lähteminen, mutta rohkelikkotornissa tai kirjastossa läksyjen tekeminen tuntui todella tylsältä vaihtoehdolta ulkona istumisen sijaan. Toki läksytkin pitäisi jossain vaiheessa tehdä, mutta Seamus päätti tekevänsä ne sitten illalla (parhaassa tapauksessa hän saattaisi jopa päästä kopioimaan ne joltakin saman vuosikurssin rohkelikolta, ja viimeistään tämä ajatus sai Seamusin hylkäämään idean läksyjen tekemisestä heti).
Ja sitten oli tietysti Dean. Poika oli kieltänyt Seamusia ilmestymästä lähimaillekaan sinä aikana kun tämä yritti kirjoittaa muodonmuutosten ainettaan viimeisenä mahdollisena palautuspäivänä. Seamus kuulemma häiritsi keskittymistä erittäin paljon ylipäänsä olemalla paikalla.
Seamus tyrskähti. Hän oli saanut Deanin koulumenestyksen laskemaan huolestuttavan paljon siitä, mitä se oli ollut ennen kuin he olivat alkaneet seurustella. Dean tosin ei ollut vaikuttanut kovin vihaiselta asiasta, varsinkaan parin suudelman jälkeen. Puhumattakaan muusta, mitä pojat olivat tehneet sinä aikana, joka molempien olisi pitänyt käyttää kirjoittaen aineita, tehden tutkielmia ja stressaten ties mistä tutkinnoista ja muista kouluasioista. Hetken Seamus jo harkitsi lähtevänsä etsimään Deania jostain päin linnaa, kunnes muisti toisen kertoneen, että McGarmiwa oli uhannut häntä jälki-istunnolla, ellei tämä palauttaisi ainettaan kerrankin ajoissa.
Ei, Seamus ajatteli virnistäen, hänellä ei tosiaankaan ollut erityisen positiivista vaikutusta toisen kouluasioihin. Seamus oli jo vaipumassa takaisin omiin ajatuksiinsa, kun kuuli jonkun kävelevän lehtiä kahisuttaen häntä kohti. Seamus käänsi päätänsä taaksepäin nähdäkseen, kuka se oli. Hän virnisti huomatessaan, että tulija oli Dean. Poika hölkkäsi loppumatkan Seamusin luo ja heitettyään laukkunsa maahan hän istahti toisen pojan viereen. Dean kurottautui painamaan pitkän suudelman Seamusin huulille ja sen loputtuakaan hän ei siirtynyt kauemmas toisesta vaan jäi aivan tämän kylkeen kiinni nojaten päätään toisen olkaa vasten.
"Tuliko ikävä?" Seamus kysyi virnistäen ilkikurisesti.
Dean tuhahti, muttei voinut olla hymyilemättä: "Ehkä vähän. Arvasin, että olet täällä."
Hetken he vain istuivat katsellen järvelle ja nojaten toisiinsa. Seamus painautui entistä lähemmäs Deania, poika oli lämmin. Kuitenkin tämän Seamusin huulille ja kasvoille painamat suudelmat lämmittivät Seamusia vielä enemmän kuin Deanin ruumiista hohkaava lämpö. Seamus tunsi hymyilevänsä idioottimaisesti, mutta päätti olla välittämättä siitä. Yltynyt tuuli paiskoi aaltoja rantaan ja repi lehtiä puista, mutta tammen alla toisiinsa kietoutuneita poikia se ei häirinnyt.
Seamusin kevyet suudelmat saivat Deanin unohtamaan kaiken muun vähäpätöisemmän. Jopa keskeneräisen muodonmuutosten aineen.
Author: Ashtray
Pairing: Sirius/Remus
Raiting: K-11
Genre: slash, fluffy, romance
A/N: Mie olin miettinyt jo jonkun aikaa, että olisi kiva kokeilla kirjoittaa jonkun kanssa samasta aiheesta, mutta eri parituksilla. Ja kun hia mainitsi, että se haluaisi kirjoittaa, muttei tiedä mitä, niin mie tietysti olin heti selittämässä sille siitä. :'D
Itse kirjoittaminen luonnistui melko helposti, pitkälle kiitos Chasing Carsin, josta mie olen itseasiassa kirjoittanut aikaisemminkin (tosin en julkaisukelpoista tavaraa). Ja pitää kiittää myös hiaa, koska ihan niin kuin mie mitään olisin jaksanut alkaa ajattelemaan, jos myö ei oltaisi alettu yhdessä väkertää jotain.
Ja miullakin tosiaan on ollut pitkä tauko, etten ole kirjoittanut Potter-ficcejä ollenkaan, mutta hyvinhän tämä tauonkin jälkeen luonnistuu.
Ja nyt lopetan tämän selittämisen, ettei tämä veny ihan kohtuuttomaksi. n_____n
Remus astui Tylypahkan tammiovesta ulos kirpeään syysilmaan. Pilvet olivat peittäneet taivaan, mutta silti oli jollain oudolla tavalla valoisaa. Puiden lehdet olivat iloisen värikkäitä, jopa Kielletty metsä näytti vähemmän synkältä keltaisen ja oranssin eri sävyissä. Tuuli heitteli Remuksen puolipitkiä hiuksia, ja hän kietoi tupakaulahuiviaan paremmin kaulaansa.
Askeleet kuljettivat Remuksen kuin itsestään järven suuntaan. Hän ohitti huurun peitossa olevat kasvihuoneet ja jatkoi pientä polkua pitkin rantaan. Vasta vähän matkan päässä siitä Remuksen aivot rekisteröivät, että hän oli tullut rantaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut jäädä kummemmin ihmettelemään sitä, oikeastaan se tuntui automaattisesti ainoalta oikealta paikalta, jonne mennä. Niin kuin ulos lähteminenkin oli tuntunut ainoalta oikealta tekemiseltä sinä syksyisenä sunnuntai-iltapäivänä. Syytä siihenkään Remus ei ollut jaksanut alkaa miettiä. Ei kaikelle tarvinnut aina olla syytä.
Remus oli aivan ajatuksiinsa uppoutunut, kun hän saapui suuren tammen luo. Vasta ollessaan aikeissa istua nojaamaan siihen, hän huomasi hahmon, joka tuijotti häntä alaviistosta huvittunut ilme kasvoillaan. Sirius.
"Mitäs Kuutamo?" Sirius sanoi virnistäen. Hetken mietittyään Remus vastasi:
"Mitäs Anturajalka?"
Remus istahti Siriuksen viereen nojaamaan puuhun, ja sen jälkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Remus upposi taas ajatuksiinsa, niin taisi upota Siriuskin. Vaaleamman pojan katse vaelteli ympäriinsä kuin etsien jotain ja kuitenkin tietäen, ettei se löytäisi yhtään mitään. Lopulta se juuttui tuijottamaan vaaleanharmaiden pilvien täyttämää taivasta. Siriuksen pää oli valunut Remuksen olkapäälle, mutta kumpikaan ei ollut huomioinut sitä tai ainakaan ilmaissut huomioivansa.
"Sirius?" Remus rikkoi hiljaisuuden.
"Hmm?"
"Katso taivaalle."
Sirius naurahti. Hänen päänsä kääntyi hiukan Remuksen olkapäällä, niin, että hän näki ruskeatukkaisen pojan kasvot.
"Miksi? Ymmärtäisin kyllä, jos siellä näkyisi tähtiä tai jotain, mutta nyt taivas on vain täynnä pilviä", Sirius virnisti. Remuskin naurahti.
"Siksi juuri."
"Remus, sinä olet outo", Sirius virnisti, mutta antoi kuitenkin katseensa vaeltaa taivaalle.
Hei istuivat siinä pienen ikuisuuden. Remuksen lapasen peittämä käsi hakeutui etsimään Siriuksen kättä. Siriuksen huulille levisi pieni hymy, kun hän tarttui siihen. Sitten he molemmat vain tuijottivat taivaalle. Sirius oli ollut oikeassa siinä, ettei siinä varsinaisesti ollut mitään nähtävää, mutta ei sillä ollut väliä. Kumpikin antoi ajan ja paikan unohtua, oli vain loputtomat pilvet ja toinen hymyilemässä ja hengittämässä rauhallisesti siinä vieressä. Oli vain se hetki.
Kumpikin poika havahtui kevyestä horroksestaan, kun taivaalta alkoi pikkuhiljaa leijailla valkoisia hahtuvia. Yksinäisiä, pieniä lumihiutaleita, siellä täällä, harvassa. Maan tavoitettuaan ne sulivat melkein heti, ja ne, jotka laskeutuivat Siriuksen tai Remuksen päälle, sulivat vieläkin nopeammin. Sirius naurahti kevyesti, kun yksi lumihiutale laskeutui suoraan Remuksen nenänpäälle. Remuskin hymyili, ja hymy leveni entisestään, kun Sirius nousi Remuksen vierestä, mutta vain pudottautuakseen hänen syliinsä. Huulet etsiytyivät antamaan pienen suukon nenänpäähän, johon lumihiutale oli jo hetki sitten sulanut, ja sen jälkeen ne laskeutuivat alemmas, Remuksen huulille. Vaaleampi poika huokaisi tyytyväisenä ennen kuin vastasi suudelmaan. Kädet kietoutuivat villapaitojen ja kaapujen peittämien kehojen ympärille, ja he painautuivat lähemmäs toisiaan. Remus tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin oli pitkään aikaan ollut. Hänellä oli Sirius. Sirius, joka osasi välillä olla vähän tyhmä, mutta joka oli silti aina yhtä ihana. Sirius, joka ei ehkä ymmärtänyt aina heti Remusta ja tämän tapoja, mutta kokeiltuaan itse tajusi kyllä. Sirius, jonka jutut menivät välillä Jamesin kanssa vähän yli, eikä oikeastaan ihan vähänkään, mutta jota Remus silti rakasti niin paljon.
Kun Sirius vetäytyi pois suudelmasta ja painoi päänsä toisen olkapäälle, Remus mietti hetken, miksi oli tällä kertaa niin poikkeuksellisen onnellinen Siriuksen läheisyydestä, mutta hylkäsi ajatuksen melkein saman tien.
Ei kaikelle tarvinnut aina olla syytä.
A/N: Kommentit = love.
