Kirjoittaja Aihe: Keltainen kumiankka (slash, K-11)  (Luettu 4345 kertaa)

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Keltainen kumiankka (slash, K-11)
« : 04.01.2011 03:39:54 »
Title: Keltainen kumiankka
Author: Allekirjoittanut
Beta: Eipä ole~
Pairing: Pyry/Henri
Genre: Slash, angst, fluff
Rating: K-11
Warnings: Järvellinen jääkylmää vettä niskaan, kuten eräs henkilö asian osuvasti ilmaisi~ 8D

A/N: Äidinkielen tehtävää varten väsätty novelli - oli vain pakko kokeilla, mitä tapahtuu jos palautan ihan pokkana slash-kirjoitelman~ Lukion äikänopettajamme oli aika konservatiiviselta vaikuttava vanha nainen, ja puoliksi odotin saavani jonkun moraalisaarnan tai muuten vain kuulla kunniani uskallettuani kirjoittaa jotain näinkin kieroutunutta... :'D Jouduin kuitenkin yllättymään positiivisesti, kun opettaja antoi siitä tehtävästä, jonka osana novelli oli ollut, täydet pisteet, kirjoitti arvosteluun "Erityisen hieno novelli!" ja kehui minua vielä koko luokalle~ 8D Kommenttia olisi kiva saada!

------------------------------

Keltainen kumiankka

Henri ei enää edes muistanut, mitä oli ollut etsimässä. Vanhan kaapin sisältö oli imaissut hänet tuskalliselle matkalle menneisyyteen. Se sattui, mutta hän ei lopettanut, vaan penkoi tietään yhä syvemmälle muistoihin. Valokuvia, pieniä paloja onnesta. Paperille jähmettyneitä hetkiä, joita ei koskaan saisi takaisin. Yhdessä kuvassa hän istui laiturin päässä uittaen jalkojaan järvessä ja Pyry nojasi päätään hänen olkapäähänsä silmät kiinni. Henri muisti hetken kuin se olisi ollut vasta eilen tai toissapäivänä. Hän muisti auringon lämmön, järveltä puhaltavan tuulenvireen, viileän veden varpaissa, muisti Pyryn kehon painon ja hänen hengityksensä, joka kutitteli ihoa solisluun kohdalla.

Vastentahtoisesti Henri repäisi katseensa kuvasta ja palasi todellisuuteen. Ei hän voisi elää haavemaailmassa, vaikka kuinka haluaisikin. Hän laittoi valokuvat takaisin paikalleen, ja samalla hänen kätensä osui johonkin pyöreään muotoon. Henri vetäisi sen kaapin uumenista päivänvaloon ja huomasi tuijottavansa kirkkaankeltaista kumiankkaa silmiin. Hän katseli sitä ja taisteli itkua vastaan. Sitten hän tajusi kuinka turhaa se oli ja antoi kyynelten tulla. Miksi hänen piti löytää se kumiankka? Henri ei halunnut muistaa. Kuitenkin hän muisti kaiken. Jokaisen sekunnin, jokaisen hengenvedon. Hän muisti aivan liian tarkasti Pyryn viekkaan ilmeen, kun tämä oli kertonut hänelle yllätyksestä.

"Kerro nyt jo mitä sulla on mielessä", aneli Henri tuijottaen Pyryä silmiin niin vetoavasti kuin suinkin pystyi.
"Jaa-a, pitäisköhän? Nääh, enpä taida..."
Pyry virnisti pirullisesti; hän selvästi nautti toisen kiusaamisesta ja tämän kasvavan ahdingon katselusta.
"Ihan oikeesti, mä kuolen kohta uteliaisuuteeni!" valitti Henri jo epätoivoisena.
"Ikävää sinänsä", totesi Pyry ykskantaan.
"Sä oot julma, tiesitkö sitä?"
"Jep", kuului vastaus ja Pyry kumartui edelleen sadistisesti hymyillen antamaan poikaystävälleen suukon.

Samaan tapaan kului koko iltapäivä. Henri yritti onkia Pyryltä vihjeitä yllätyksestä, mutta yrittäessään hän sai vastaukseksi vain ovelan hymyn ja katseen, joka kertoi, että tämä tiesi jotain mitä toinen ei. Vasta iltapalapöydässä hän sai lopulta jonkinlaista vastakaikua uteluihinsa.
"Mä kerron sulle sitten kun ollaan syöty."
Repliikki sai Henriin vauhtia, ja hän olikin valmis huomattavasti aiemmin kuin Pyry, joka söi ruokansa tarkoituksellisen hitaasti ja nautiskellen.
"Pyry hei, vähän vauhtia, jooko?"
"Sähän oot kuin pikkulapsi jouluaattona. Kärsivällisyyttä, hyvä mies..."
"Sä oot kiduttanu mua koko päivän, jotain rajaa!"

Lopulta Pyrykin oli saanut syötyä ja käski Henrin istumaan sohvalle. Pyry katosi toiseen huoneeseen ja palasi hetken päästä kädet selän takana. Hän istahti toisen miehen viereen sohvalle, katsoi tätä silmiin ja lausui juhlallisesti:
"Henri, me ollaan tunnettu toisemme kolme vuotta, kahdeksan kuukautta ja viisi päivää. Mielestäni nyt on tullut aika ottaa askel eteenpäin. Otatko tämän vastaan?"
Pyry vetäisi selkänsä takaa kumiankan ja puristi sitä, jolloin ankka vinkaisi kimeästi. Henrin ilme oli jotain syvän järkytyksen ja epäuskon väliltä.
"Jumalauta, nyt sä muuten kuolet!" hän kiljaisi heti kun kykeni jälleen muodostamaan järjellisiä lauseita. Sitten hän nappasi sohvatyynyn ja alkoi mätkiä sillä Pyryä, joka nauroi katketakseen ja suojasi itseään käsivarsillaan.

"Rauhotu nyt jo!" Pyry huusi hekotuksensa lomasta, kun toinen vain jatkoi hänen pieksemistään. Tämä lopettikin, mutta mulkoili Pyryä edelleen murhanhimoinen ilme kasvoillaan.
"Ai että sä oot söpö vihasena", lässytti Pyry teennäisellä äänellä ja nappasi kiinni Henrin poskesta kuin täti, joka vieraisilla käydessään päivittelee, miten lapset ovat kasvaneet.
"Ja senkö takia sä teit ton?" kysyi Henri hieman liioitellusti loukkaantuneen kuuloisena; ei hän osannut olla toiselle kauaa vihainen.
"Mä vaan otin tästä kaiken ilon irti", totesi Pyry ja väläytti Henrille sen rakastettavan ilkeän virnistyksen, jota tämä ei voinut vastustaa.

Eikä se pettänyt silläkään kertaa. Miehen kasvot sulivat hymyyn, kun hän ei enää onnistunut edes esittämään suuttunutta. Pyrykin hymyili nyt lempeästi ja kaivoi taskustaan pienen rasian.
"Jos sä vielä huolit mut..."
Henrin silmät levisivät jälleen hämmästyksestä, ja hän tuijotti pientä hopearengasta haukkoen henkeään.
"Tuu tänne", hän sai lopulta sanottua ja kiskaisi Pyryn istumaan hajareisin syliinsä. Hetken hän vain katseli toista syvälle silmiin ja silitteli tämän hiuksia hellästi. Sitten hän veti Pyryn vielä lähemmäs ja suuteli tätä pitkään, aivan kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta kun hän saisi tuntea nuo huulet omillaan.
"Huolin."


Kumiankka oli pudonnut jossain vaiheessa lattialle. Henrin kädet olivat puristuneet nyrkkiin, ja kyyneleet valuivat valtoimenaan kenenkään estämättä. Henri melkein odotti tuntevansa tutun käden hartiallaan ja äänen, joka lohduttaisi häntä kuten niin monesti ennenkin. Mutta ketään ei tullut. Ei ollut ketään, joka olisi ottanut syliin, silittänyt ja kuiskannut korvaan, että kaikki oli hyvin. Asunto oli niin autio ja tyhjä, ettei sitä voinut kodiksi sanoa. Se, mikä teki siitä kodin, oli poissa. Niin oli myös puolet Henrin sydämestä.
« Viimeksi muokattu: 16.06.2011 18:49:33 kirjoittanut Yôsei »
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 305
Vs: Keltainen kumiankka
« Vastaus #1 : 07.06.2011 00:28:26 »
Sanotaampas nyt tähän alkuun että erityisen hieno novelli kyllä minunkin mielestäni :D
Tuo takauma oli ihanan suloinen ja nauroin välillä kun oli niin ihanan hauskan söpöä. Ja olisin kyllä nauranut kovempaakin, jos ei sisko nukkuis tuossa seinän takana.
Mulla on päässä joku lauseen aihe jota en nyt (enää tähän aikaan illasta) pysty tähän muotoilemaan, mutta se liittyy jotenkin siihen miten yksi esine voi herättää niin paljon muistoja ja miten olit sen tähän hienosti saanut.

Ja mitään rakentavaa on tältä suunnalta tähän aikaan turha yrittää kalastella.

Human_cannonball

Banneri by: Ingrid

TheWriter

  • ***
  • Viestejä: 19
  • There are writers and there are writers
Vs: Keltainen kumiankka
« Vastaus #2 : 08.06.2011 20:52:52 »
KIITOS ! Oli mahtavaa kuvailua, tosi hyvä ficci 8--D en voi muuta ku kiittää kauniisti, et oot laittanu tän tänne ^^
There will be beauty from the pain <3

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Vs: Keltainen kumiankka
« Vastaus #3 : 13.06.2011 15:00:32 »
Todella hyvin kirjoitettu, erittäin vahvalla tunnelatauksella. Liikuttava tuokio - ja todella suloinen takauma.
Yksin jäännin syy ei minulle selvinnyt, mutta tunnelman välittäminenhän onkin oleellisempaa.

Viime vuosina olen yhditänyt kumiankkaan vain kaksimielisyyksiä lapsuuden söpön kylpylelu -mielikuvan jäätyä jalkoihin, mutta ehkä tarina tuo osaltaan kauniin assosiaation :)
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Keltainen kumiankka K-11
« Vastaus #4 : 16.06.2011 18:47:22 »
Olipa iloinen yllätys tulla Finiin pitkästä aikaa ja huomata, että tänne on ilmestynyt kommentteja! :>

Human_cannonball: Kiitos kommentista, kiva että tykkäsit! :>

Takauma on tarkoituksella oikein siirappinen ja suloinen vastapainoksi tarinan lopun ylitsevuotavalle angstille. Näin on saatu aikaan mukava tunteiden vuoristorata -efekti, joka toivottavasti on onnistunut~ 8D

Esineisiin tosiaan liittyy niin paljon muistoja ja tunnelatauksia, että itselläni on aina vaikeuksia heittää vahnoja turhia tavaroita pois, jos niillä on edes hippunen tunnearvoa... :'D

TheWriter: Kiitos itsellesi kommentoinnista! Hauska kuulla, että kuvailu miellytti! :>

Elfmaiden: Vahvaan tunnelataukseen pyrinkin, hienoa jos olen onnistunut! :>

Yksin jäämisen syy on tarkoituksella jätetty auki, sen voi jokainen mielensä mukaan tulkita.

Itselleni kumiankka edustaa jotain koomisella tavalla söpöä ja vähän outoa, enkä todellakaan tiedä, miksi juuri se nimenomainen esine päätti nousta novellin nimimotiiviksi... Ehkä ajatuksena oli kirjoittaa angstia jostain sellaisesta, mitä ei yleensä yhdistetä genreen, jotta pahaa aavistamaton lukija saisi vielä ilkeämmän yllätyksen takauman päättyessä... Olen selkeästi sadisti~ :'D

Kiitos kommentista ja kehuista! :>
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Vs: Keltainen kumiankka (slash, K-11)
« Vastaus #5 : 07.08.2011 17:54:21 »
Siihen, miks mä avasin tän ficin, on 2 syytä. Ensimmäinen on se, että mä rakastan slashia, siis tosi paljon. Ja toinen syy on se, että mä RAKASTAN kumiankkoja.  Mä en tiedä mikä niissä on niin ihmeellistä tai ylipäätänsä sellasta, että mä rakastan niitä niin paljon, mutta mä oon kauan sitten menettänyt mun sydämen kumiankoille.. :D

Jeps, täytyy munkin myöntää, että erityisen hieno novelli. Tykkäsin siis ihan äärettömän paljon. :)

Toi takauma oli äärettömän suloinen. Jotenkin se kuulosti todella aidolta ja sellaselta, että noin vois oikeesti käydä. Toi Pyryn salaperäisyys sitä yllätystä kohtaan oli äärettömän söpöä, mutta kun Pyry antaa Henrille kumiankan, niin en yhtään ihmettele, että toisella menee hermot. :D Vaikka tietysti Pyry vaan saa siitä hyvät naurut.

Toisaalta olisin halunnut tietää, miks ne eros. Ensimmäinen ajatus mikä mun mieleen tuli, oli se, että Pyry on kuollu. Mutta sitten mä vähän pohdin tota asiaa ja totesin itsekseni, että ehkä on ihan hyvä, ettei siinä kerrottu suoraa. Mä tykkään muutenkin enemmän niistä, joista lukijat saa itse tulkita ja tulla siihen johtopäätökseen, mikä sopii parhaiten. :)

NeitiMusta.
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥

Yôsei

  • kumiankka
  • ***
  • Viestejä: 76
Vs: Keltainen kumiankka (slash, K-11)
« Vastaus #6 : 08.08.2011 22:46:27 »
NeitiMusta: Meillähän on paljon yhteistä - minäkin rakastan slashia ja kumiankkoja! :'D

Henrin yksin jäämisen syy on tosiaan tarkoituksella jätetty auki, eli sen voi tulkita miten tahtoo. En ole itsekään oikeastaan pättänyt, mikä on ns. canon tässä tapauksessa, joten mikä tahansa tulkinta on yhtä oikein.

Kiitos kommentista ja kehuista, kiva että tykkäsit! :>
My "people skills" are "rusty"

Elinikäiset traumat - hanki sinäkin omasi!

Heidi

  • ***
  • Viestejä: 90
Vs: Keltainen kumiankka (slash, K-11)
« Vastaus #7 : 20.08.2011 22:51:59 »
Luin tämän joskus viikkoja sitten mutten kuitenkaan saanut kommentoiduksi. Nyt oli pakko palata takaisin 1) Kommentticocktailin merkeissä ja 2) ihan vain, koska tämä novelli todellakin ansaitsee sen.

Olen täysin samaa mieltä äikänopettajasi kanssa, erityisen hieno novelli kyllä kieltämättä, vaikka saakin mut taas miettimään, että miksi ihmeessä mulla ei pentuna ollut keltaista kumiankkaa. Oli mulla kyllä sininen. Ja punainen. Mutta ne ei ollu sellasia oikeenlaisia. Ja ne näytti enemmän sorsilta. Okei joo ja liitty taas aiheeseen. :D

Lainaus
Vanhan kaapin sisältö oli imaissut hänet tuskalliselle matkalle menneisyyteen. Se sattui, mutta hän ei lopettanut, vaan penkoi tietään yhä syvemmälle muistoihin. Valokuvia, pieniä paloja onnesta. Paperille jähmettyneitä hetkiä, joita ei koskaan saisi takaisin.
Rakastan erityisesti ensimmäistä ja kolmatta virkettä. Mielettömän hienoa ja kaunista. Jokainen tietää sen tunteen, kun kaivelee vanhoja tavaroita ja unohtuu niihin muistoihin, mutta harva osaa kuvata sen noin upeasti ja elävästi, kauniisti.

Takauma on ihana ja hellyyttävä, mutta vaikka genrenä nyt olikin fluff niin luojan kiitos tää ei ollut sellaista ällösöpöä vaan juuri sopivan suloista, kelpasi siis tälläiselle antiromantikollekin. Tosin poikaparien kanssa mä siedän kaikenlaista söpöstelyä muutenkin enemmän kuin esimerkiksi hettiteksteissä.

Pyrystä tykkäsin hirvittävästi. Tossa kumiankan ilmaantumisen kohdalla muistaakseni ajattelin, että siinä se sitten oli eikä kyse ollutkaan kihloista ja olin vähän pettynytkin, mutta tulihan se sormus sieltä kuitenkin.

Tähän sopii loistavasti se, että syy erolle on jätetty avoimeksi. Myös mun ensimmäinen ajatukseni oli, että Pyry on ehkä kuollut, siihen en kuitenkaan jostain syystä uskonut ja päädyin lopulta siihen, että ne nyt vaan on jostain syystä päätyneet erilleen. Nyt taas haluan uskoa tohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, se tuntuu jotenkin helpommalta, eihän näin söpö pari olis muuten eronnu. Joten joo, Pyry on kuollut, näin mä päätin.

Mitähän muuta mun piti vielä sanoa.. Niin, tunteet välittyvät tekstistä upeasti, vaikka kyseessä onkin aikamoisia ääripäitä. Kaiken kaikkiaan teksti on siis loistavasti onnistunut enkä keksi minkäänlaista rakentavaa kritiikkiä, vaikka kuinka yrittäisin.

Paljon kiitoksia tästä! (:

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 604
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Keltainen kumiankka (slash, K-11)
« Vastaus #8 : 30.11.2020 13:16:49 »
Oi joi, olipas tämä tunteikas tekstin pätkä.

Voi Henri-parkaa...  :'( On varmasti kauheaa menettää oma rakas (tavalla tai toisella) - varsinkin, jos yhteinen elämä on ollut vasta alussa. Tuo muisto, jonka Henri käy läpi löydettyään kumiankan... Voi että, se oli suloinen, mutta samalla se myös lisäsi koko tarinan surullisuutta. Kaikki kauniit, onnentäyteiset hetket on enää vain muisto ja se varmasti sattuu enemmän kuin sanoin voi kuvailla. Eihän sitä nuorena ehkä tule ajatelluksi, että jonain päivänä se toinen ei enää olekaan siinä, vieressä. Sitä eletään ensin hetkessä, ollaan onnen kuplassa ja suunnitellaan tulevaisuutta ja otetaan sitten niitä askelia kohti yhteistä taivalta.

Kunnes se kaikki viedään maton alta - niin kuin tässäkin on ilmeisesti käynyt. Mie tulkitsin tämän niin, että Pyry olisi kuollut, vaikka toki tämä ihan hyvin on voinut poistua vain Henrin elämästä, ei elävien kirjoista. Jotenkin kuitenkin kuolema sopisi tekstin luomaan tunnelmaan paremmin, joten menin sillä. Mutta tulkinnanvaraisuudesta asian suhteen iso plussa!

Kokonaisuudessaan tämä oli raastava, hienosti kirjoitettu pätkä siitä, miten yksi, kaunis rakkaustarina sai ikävän päätöksen. Tässä oli paljon tunnetta mukana. Loistavaa työtä! Kiitos ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää