Title: Purppuraa
Author: sennamiila
Genre: angst, drama
Rating: K11
Pairing: Narcissa/Lucius, tulkinnanvarainen Narcissa/Bellatrix
Disclaimer: Hahmot eivät vieläkään kuulu minulle vaan Rowlingille. Kappaleen Purppuraa (josta sain siis nimen ja inspiraation) ja kaikki muutkin kappaleet tästä ficistä omistaa yhtye nimeltä SIG.
Quote: ”Kaiken muun olen antanut hänelle anteeksi. Viinan, tupakoinnin, jopa toiset naiset. Tätä en enää anna.”Warnings: Varoitan alkoholin käytöstä sekä tupakoinnista ja kielenkäytöstä.
A/N: Omistan tämän ficin SIG:n ihanaiselle laulajalle Matti Inkiselle <3 (R.I.P.). Ja on muuten eka ficcini, jossa ei ole Bellaa. Saas nähdä miten käy.
// edit: Kyllä se Bella sinne sittenkin näköjään ilmestyi. FF50:een sanalla 009. Punainen.
I luku
PurppuraaLucius Malfoy eteni hiljakseen pitkin katua. Hän horjui. Silmistä, jotka eivät kyenneet katsomaan samaan kohtaan hetkeä pidempään, näki että mies oli humalassa, eikä ainoastaan pienessä. Silmänaluset olivat punaiset liiallisesta juomisesta ja kokonaisuudessaan mies oli melkoisen kulahtaneen ja väsyneen oloinen.
Lucius pysähtyi, kaivoi taskustaan savukerasian, laittoi tupakan hampaittensa väliin ja sytytti sen. Hän imaisi ja hetkeä myöhemmin puhalsi suustaan savua ilmaan. Savukiekurat jäivät leijumaan miehen eteen. Lucius katsoi niitä tyhjällä ilmeellä ja astui sitten eteenpäin. Savukiemurat hajosivat pienemmiksi ja katosivat lopulta ilmaan.
Lucius oli riidellyt Narcissan kanssa. Narcissa ei ollut halunnut pimeän lordia heidän kartanoonsa. Lucius oli ollut toista mielestään. Hän ajatteli, että se voisi olla heidän tilaisuutensa parantaa asemaansa pimeän lordin silmissä. Heillä oli hänen edessään huono maine. Lucius itse oli jäänyt kiinni vuosi sitten salaisuuksien osaston taistelussa, Draco oli epäonnistunut tehtävässään juuri äskettäin. He eivät kaivanneet enää yhtään enempää huonoa mainetta.
Hiljaa omassa mielessään Lucius kuitenkin oli samaa mieltä Narcissan kanssa. Siitä ei varmastikaan voisi koitua mitään hyvää, jos pimeän lordi majailisi heidän kattonsa alla. Mutta tehty mikä tehty, siitä ei voisi enää perääntyä.
Lucius oli kertonut asiasta Narcissalle illalla. He olivat olleet eräiden ystäviensä luona iltaa istumassa. Kun he olivat sitten kävelleet kotiin, Lucius oli paljastanut vaimolle ehdotuksensa. Narcissa oli järkyttynyt. Ja suuttunut, kun Lucius oli kertonut jo ehdottaneensa asiaa pimeän lordille ja tämän suostuneen.
Narcissa oli huutanut, kiljunut ja raivonnut Luciukselle keskellä katua. Se oli saanut Luciuksen vihaiseksi. Jos joku olisi nähnyt...
Lucius oli lyönyt vaimoaan. Poskelle, jotta saisi tämän vaikenemaan. Se oli toiminut. Narcissa oli vaiennut sinä silmänräpäyksenä, kun Luciuksen kämmen oli läjähtänyt tämän poskelle.
Sitten Lucius oli kävellyt pois jättäen säikähtäneen naisen taaksensa.
Kun Lucius oli päässyt kartanolle, hän oli heti ensimmäisenä kävellyt keittiöön ja tarttunut tuliviskipulloon. Hän oli juonut lasillisen toisensa jälkeen. Mutta se ei ollut auttanut. Paha olo oli ja pysyi.
Kun Narcissa ei ollutkaan tullut kotiin, oli Lucius huolestunut. Entä jos vaimolle oli käynyt jotain?
Välittämättä nousevasta humalastaan Lucius oli lähtenyt mustaan kesäyöhön etsimään naista.
Nyt Lucius käveli samaa reittiä kuin oli tullut kotiinkin, mutta Narcissaa ei vain näkynyt missään. Hän ohitti kohdan, johon oli jättänyt Narcissan. Sielläkään ei ollut ketään. Pian hän olisi jo heidän ystäviensä talon kohdalla, eikä Narcissasta ollut näkynyt vilaustakaan.
Jokin kuitenkin kiinnitti Luciuksen huomion ojassa. Jokin, jota hän ei ollut äsken huomannut ja joka oli ilmestynyt sinne hänen ollessa kartanolla. Siellä oli kumollaan oleva harmaa auto. Vaikkei pimeässä hyvin erottanutkaan, se näytti olevan pahasti lommoilla.
Joku jästi taas, Lucius ajatteli tuhahtaen, mutta meni kuitenkin auton luokse.
Hän kierteli autoa, kosketteli sen kolhiintunutta, kovia kokenutta pintaa. Lucius tunsi lukuisat naarmut sormiensa alla. Lucius painoi otsansa vasten auton viileää kylkeä toivoen sen helpottavan edes hiukan hänen pahaa oloaan.
Lucius huudahti säikähtäneenä ja suoristautui. Hän harppasi ojan toiselle puolelle ja nappasi käteensä punaisen korkokengän. Mies oli aivan varma, että se kuului Narcissalle.
Lucius pälyili vauhkona ympärilleen, mutta siellä ei ollut Narcissaa, joten hän saattoi huokaista helpotuksesta. Ainakaan vaimo ei ollut jäänyt auton alle.
Lucius puristi kenkää tiukasti rintaansa vasten kompuroidessaan ylös ojasta. Hän koetti parhaansa mukaan pidätellä kyyneleitään, mutta turhaan. Ne valuivat poskille tahrien jo valmiiksi likaiset kasvot vielä likaisemmiksi.
Lucius jatkoi matkaansa.
Minun on löydettävä Narcissa, Lucius ajatteli. Minun täytyy pyytää häneltä anteeksi. Sitten voimme unohtaa tämän kaiken ja olla taas kuten ennenkin.
Vai voimmeko? Pystyykö Narcissa edes antamaan minulle anteeksi?
**
Toisaalla Narcissa Malfoy tarpoi eteenpäin. Hänen siististi kammatut hiuksensa olivat menneet sekaisin, toinen korkokenkä oli poissa. Hän oli ollut vähällä jäädä auton alle. Se oli tullut niin yllättäen sieltä mutkan takaa, että Narcissa oli juuri ja juuri ehtinyt väistää. Siinä samassa kenkä oli kadonnut, eikä hän etsinnöistään huolimatta ollut onnistunut löytämään sitä.
Auto. Niin, se oli tullut hurjaa vauhtia mutkasta ja lähtenyt luisuun sateen liukastamalla tiellä. Ja sitten se oli mennyt ojaan. Kuljettajan Narcissa oli nähnyt vain vilaukselta, kun tämä oli noussut ulos autosta ja juossut pois.
Mutta mitä jos olisinkin kuollut? Narcissa pohti. Olisiko kukaan kaivannut minua? Draco? Lucius? Kukaan?
Luciusta Narcissa ajatteli inhoten. Tämä oli lyönyt häntä, omaa vaimoaan. Ja vain koska Narcissa ei ollut suostunut taipumaan tämän tahtoon.
Lucius on yksi paskiainen muiden joukossa, Narcissa ajatteli. Tiedän kyllä, millaisia miehet ovat, mutta Lucius on heistä pahin. En käsitä, miten olen joskus voinut muka rakastaa häntä. Ei oikea mies lyö vaimoaan. Lucius on säälittävä raukka.
Narcissa pysähtyi ja kumartui ottamaan toisen kengän jalastaan. Ohuiden sukkahousujen kärkeen oli tullut pieni reikä.
Narcissa katseli kenkää kädessään. Se näytti niin orvolta ja yksinäiseltä, kun toinen oli kadonnut.
Niin kuin minäkin, Narcissa ajatteli. Mihin tämän kengän pari on kadonnut? Mihin on kadonnut minun toinen kenkäni?
Narcissa tunsi hukkuvansa yön pimeyteen. Kaikesta huolimatta hän piti itsensä vahvana. Häneltä sentään löytyi luonteenlujuutta toisin kuin eräiltä.
En koskaan anna Luciukselle anteeksi, Narcissa päätti. En koskaan vaikka hän rukoilisi polvillaan. Tämä kaikki on nyt ohi. Hän voi luulla, että annan kaiken anteeksi noin vain. Mutta kun se ei olekaan niin yksinkertaista kuin hänen ajatusmaailmansa ehkä on. Kaiken muun olen antanut hänelle anteeksi. Viinan, tupakoinnin, jopa toiset naiset. Kaiken sen olen painanut villaisella. Ja senkin vain Dracon vuoksi. Hän olisi kärsinyt meistä eniten jos jotain olisi tapahtunut. Mutta tätä en enää anna. Vuosien vääryydet kostautuvat nyt, Lucius. Olisit ajatellut silloin, mitä teit. Tämä ei ole enää niin vain unohdettavissa.
Kyynel vierähti Narcissan kalpealle poskelle, kun hän ajatteli Dracoa, miten poika tulisi kärsimään kaikesta. Mutta sille ei voinut mitään, kaikki oli Luciuksen syytä.
Syyttäköön isäänsä, Narcissa ajatteli. Siinä hänelle kaiken pahan alku ja juuri. Miksi kaikista maailman miehistä minun piti mennä ja rakastua juuri Luciukseen?
**
Lucius nojautui sillankaiteeseen. Tupakka hänen hampaissaan oli palanut jo lähes loppuun. Lucius hönkäisi ilmoille vielä viimeiset savut ennen kuin heitti savukkeen kauas pois, tummaan, tyyneen veteen. Se aiheutti pintaan pudotessaan pieniä laineita, jotka kuitenkin haipuivat olemattomiksi paria silmänräpäystä myöhemmin.
Lucius vilkaisi taakseen kuullessaan rahisevia askeleita kadun pinnassa. Vaaleat hapsottavat hiukset, kalpea iho, suuret eteenpäin tuijottavat siniset silmät, kädessä punainen korkokenkä. Narcissa oli kuin haamu - välittämättä mekosta, joka näytti ihoa vasten lähes verenpunaiselta.
”Cissy”, Lucius henkäisi ja kiiruhti vaimonsa luo.
Narcissa kääntyi hitaasti katsomaan Luciusta. Jokin tämän katseessa sai miehen epäröimään. Silti Lucius kietoi kätensä Narcissan ympärille. Narcissa pysyi paikoillaan kuin patsas, oli yhtä kylmäkin. Kun Lucius koetti painaa suukon vaimonsa huulille, tämä käänsi päänsä poispäin.
”Kulta...” Lucius ihmetteli. ”Mikä hätänä?”
”Kyllä sinä sen tiedät”, Narcissa tuhahti ja pyristeli irti Luciuksen halauksesta. ”Ellet sitten oikeasti ole niin typerä kuin annat olettaa.”
”Jos tässä on kyse siitä kulta niin...” Lucius nieleskeli, ”olen pahoillani. Todella pahoillani. Ei ollut tarkoitukseni -”
”Lyödä vai?” Narcissa kysyi kylmästi. ”Mutta sinä löit. Se kertoo paljon sinusta, Lucius. Paljon olen antanut sinulle anteeksi, mutta tätä en.”
”Mutta rakas -” Lucius yritti.
”Älä sano minua rakkaaksi!” Narcissa sähähti.
Narcissa kääntyi kannoillaan lähteäkseen. Lucius kuitenkin tarttui tätä ranteesta ja käänsi takaisin.
”Cissy-kulta”, Lucius pyysi. ”Emmekö me voisi unohtaa kaiken tapahtuneen ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä?”
”Ota saastaiset kätesi irti minusta!” Narcissa kiljahti ja veti kätensä irti Luciuksen kädestä.
”Cissy -” Lucius aloitti.
”Kuinka sinä kehtaat?” Narcissa kysyi. ”Etkö sinä oikeasti tajua? Minä en halua!”
”Mutta Cissy”, Lucius sanoi.
Lucius tarjosi Narcissalle tämän toista kenkää.
”Minä löysin sen”, Lucius kertoi. ”Se oli ojassa sen auton luona. Minä pelästyin todella, Cissy.”
Narcissa katsoi Luciusta inhoten silmiin ja nappasi kengän tämän käsistä.
”Turha pyydellä anteeksi”, Narcissa tiuskaisi. ”Anteeksi et tule kuitenkaan saamaan.”
Narcissa kääntyi ja katosi aamuyöhön jättäen Luciuksen seisomaan keskelle katua.
”Cissy”, Lucius kuiskasi pimeyteen, mutta vastausta ei tullut.
SIG - Purppuraa
Aamusunnuntai, kello neljä vain,
tietä kulkee hiljaa nuori mies
Maantienpöly tomuaa,
pilvet nousee taivaaseen
Purppuraa katoavaa
Purppuraa katoavaa
Niityn tuoksua,
yölinnun laulua
ja ojassa on auto katollaan
Tanssikenkä punainen
maantientomu peittää sen
Purppuraa katoavaa
Purppuraa katoavaa
Purppuraa loistavaa,
kristallia kirkkaampaa
Helpompaa on rakastaa
kuin anteeksi antaa
Purppuraa katoavaa,
harmaa vie ja varastaa
Helpompaa kuin unohtaa
on katkeruuttaan kantaa
Neiti nuhruinen
keskeltä nokkosten
paiskaa kiven ladon seinukseen
On toinen kenkä hävinnyt,
pois kavaljeeri kävellyt
Purppuraa katoavaa
Purppuraa katoavaa
Purppuraa loistavaa,
kristallia kirkkaampaa
Helpompaa on rakastaa
kuin anteeksi antaa
Purppuraa katoavaa,
harmaa vie ja varastaa
Helpompaa kuin unohtaa
on katkeruuttaan kantaa
Usvaa utuista nousee joesta
Sillan yli kulkee nuori mies
Virran veteen harmaaseen
hän heittä savukkeen
Purppuraa putoavaa
Purppuraa katoavaa
Purppuraa loistavaa,
kristallia kirkkaampaa
Helpompaa on rakastaa
kuin anteeksi antaa
Purppuraa katoavaa,
harmaa vie ja varastaa
Helpompaa kuin unohtaa
on katkeruuttaan kantaa