Natte: Ei kaikkea aina tarvitsekaan tietää. Mulla itselläni on myös kovin ristiriitainen suhtautuminen Seviin, koska periaatteessa hahmona pidän hänestä, mutta tässä ficissä hän muistuttaa minua eräästä henkilöstä, jota en tahtoisi muistaa.. Mutta no jaa, aivan sama. Ellie on söpö
Jahma: No joo, se kyllä on totta, että Sev ansaitsisi edes hieman onnea elämäänsä. Toki hän on tehnyt vääriä valintoja, mutta takuulla katuu niitä nyt. Hän kuitenkin tiedostaa, ettei Bethyä voi saada enää, koska tämä rakastaa Siriusta ja on menossa miehen kanssa jopa naimisiin
Anturajalka93: Hihi, totta kai se nyt on ihanaa, kun Sirius ja Bethy menee naimisiin. Häät on ihan kivoja juhlia. Ainakin ne muutamat, joissa itse olen ollut. Ja tokihan Ellie nyt Remusta tottelee - tyttöhän melkein palvoo isäänsä
Hermione: Joo, taas häät. Olen kirjoittanut tähän ficciin jo kolmet häät - ja myös muuten kolme synnytystä. Hmm.. Mielenkiintoista. Se muuten on hyvinkin todennäköistä, että Sev on katkera kohtalostaan, mutta kun sille ei vain oikein voi mitään..
Bea: No lol. Eiku... Siis joo, totta, Sev on vähän parka, kuten asian ilmaisit. Nyt kun Bethylläkin on vähän vapautuneempi olo niin hän ei ehkä tunne oloaan niin ahdistuneeksi Sevin lähellä ja voi taas viedä tytöt tapaamaan isäänsä
A/N: Pahoittelen, että edellisestä luvusta on ehtinyt kulua jopa kolme viikkoa ennen kuin tämän tänne sain. Ensin oli vain kahden viikon mittainen armoton blokki ja sen jälkeen kaikki wanhojentanssihumut, ettei kirjoittamaan oikein edes ehtinyt. Mutta nyt olen täällä taas uuden luvun kanssa. Seuraavasta luvustakaan en lupaa, että se tulee välttämättä ensi viikolla, mutta mahdollisimman pian yritän sen kirjoitetuksi saada. Pelottavaa muuten huomata, että Kerran lähestyy nyt loppuaan - kovin montaa lukua tähän tuskin on enää tulossa...
P.s. Lopussa olevat sanat kappaleesta
Täävalssi - Neljänsuora feat. Suvi Teräsniska. Kuunnelkaa se, on ihana kappale ja sopii mielestäni tähän lukuun oikeastaan paremmin kuin hyvin. Siis jos sen ajattelee sillain jännästi
VI luku
Ei väsytä yhtäkään jalkaa”Äiti ja Sirius ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin”, Amanda lallatteli hetkeä ennen häätilaisuuden alkua.
”Amanda”, Bella sanoi koettaen rauhoitella tyttöä. ”Voisitko mennä etsimään Ellien? Minun täytyy varmistaa, että hänellä on kaikki kunnossa.”
”Minä menen!” Isabelle kiljahti innoissaan ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtikäs mitään ja riensi pois huoneesta.
”Etkä mene!” Amanda huusi. ”Minua pyydettiin hakemaan Ellie! Belle, minä menen, et sinä, senkin idiootti!”
Amanda juoksi siskonsa perään ja hetken kuluttua oleskeluhuoneen puolelta kuului kiukkuista huutoa, kolahdus ja Isabellen itkua. Huokaisin syvään, kävin sängylle istumaan ja painoin pääni käsieni varaan.
”Tämä päivä kuluttaa kaikkien hermot loppuun”, totesin. ”Ihmisten ei pitäisi mennä naimisiin, hääjuhlan järjestäminen aiheuttaa vain liikaa stressiä. Minä en jaksa tätä.”
”Minä menen katsomaan, onko Belle kunnossa”, Bella sanoi.
”Kiitos”, kuiskasin.
Vain hetkeä myöhemmin Bella palasi itkusta nikotteleva kummityttönsä sylissään. Hieman heidän jäljessään huoneeseen saapuivat käsi kädessä Amanda ja Ellie. Kohotin katseeni ja otin Isabellen syliini.
”Ei mitään hätää, kulta”, tyynnyttelin. ”Kaikki on hyvin. Mihin sinua sattuu?”
”Tähän”, Isabelle nyyhkäisi ja näytti ohimoaan, johon sitten hiljaa puhalsin. Amanda tuli luoksemme, tarttui pikkusiskoaan kädestä ja katsoi tätä katuvana.
”Anteeksi, että tönäisin”, Amanda sanoi.
”Ei se mitään”, Isabelle kuiskasi.
”Voi minun pikkuisiani”, hymähdin hiljaa, nostin Amandankin syliini ja suukotin kummankin tyttäreni päälakea. ”Laitetaanko teille nyt mekot päälle?”
”Joo!” tytöt innostuivat ja lähtivät juoksujalkaa hakemaan mekkojaan huoneestaan.
”Äiti, Elliekin tahtoo mekon”, Ellie totesi ja katsoi vetoavasti Bellaan.
”Sinä saatkin”, Bella sanoi. ”Käypä kysymässä, josko isi antaisi sen nyt sinulle.”
Riemusta kiljahdellen Ellie säntäsi tyttärieni perään. Käänsin katseeni Bellaan, jonka huulille oli kohonnut huvittunut hymy. Hänen kätensä kohosi haromaan takkuisia kiharoita ja ilme muuttui mietteliääksi. Ja aivan yhtäkkiä Bella käännähti minun puoleeni.
”Bethy, tunteekohan Ellie itsensä yksinäiseksi?” Bella kysyi.
”Yksinäiseksi?” hämmennyin. ”Mitä sinä oikein höpötät?”
”Niin”, Bella nyökytteli. ”Jos Ellie tuntee itsensä yksinäiseksi, kun hänellä ei oikein ole ketään ikäistään ystävää. Tai no... ovathan tietenkin Amanda ja Belle, mutta siis kotona. Kun hän on ainut lapsi. Mitähän Ellie mahtaisi tuumia pikkusiskosta tai -veljestä.”
”Bella, ei”, totesin. ”Sinä käskit minua muistuttamaan, kun Ellie syntyi, ettet aio hankkia enää yhtäkään lasta. Ellie nauttii saadessaan olla ainut lapsi, saadessaan olla kaiken huomion keskipiste kotonaan.”
”Niin kai sitten”, Bella myönsi. ”Minä vain ajattelin, että ehkä voisin sittenkin tahtoa vielä yhden lapsen...”
”Niin varmasti”, tokaisin. ”Ja siinä vaiheessa, kun raskauspahoinvointi alkaisi, katuisit tuota – puhumattakaan synnytyksestä.”
”Mutta kun saisin pienen lapsen käsivarsilleni...” Bella sanoi haaveksuvalla äänellä. Läimäisin häntä takaraivolle. ”Aih! Bethy, mitä sinä... Hyvä on, ansaitsin tuon. Olen jo ihan hiljaa, enkä hanki enää ainuttakaan lasta. Elliessäkin on jo liikaa vahtimista. Olen aivan varma, että hän osaa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, eikä hän edes tottele minua yhtikäs missään.”
”Sellaisia lapset ovat”, totesin. ”Luuletko, että Amanda tai Bellekään tottelevat? Sen voin nimittäin sanoa, että eivät. Ellie sentään tottelee Remusta.”
”Ja hyvä niin”, Bella sanoi. ”Muutenhan tyttö aiheuttaisi minua harmaita hiuksia, kun jatkuvasti saisi olla pelkäämässä, että missä hän sillä hetkellä mahtaakaan juoksennella. Nyt hän lähinnä pyörii vain Remuksen jaloissa.”
”No sittenhän sinäkin saat välillä levätä”, hymähdin.
”Niinpä”, Bella myönsi. ”Oikeastaan se on ihan hyvä asia. Tosin siinä vaiheessa, kun Ellie on erittäin väsynyt, kelpaa vain äidin syli. Ja minun syliini hän useana iltana viikossa nukahtaakin.”
”Eli teillä menee siis hyvin”, sanoin. ”Eikö vaan?”
”Kyllä”, Bella totesi. ”Tai oikeastaan paremmin kuin hyvin.”
”Äiti! Äiti!” kuului Amandan huuto, kun tyttö juoksi vauhdilla ja mekkoaan kantaen huoneeseen. ”Savannah heräsi.”
”No jo oli aikakin”, totesin. ”Bella, voitko auttaa tytöille päälle niin minä käyn syöttämässä Savannahin.”
”Tietenkin”, Bella lupasi. ”Mene vain.”
”Minä osaan jo pukea itsekin”, Amanda tokaisi.
”Tiedän sen”, hymähdin poistuessani huoneesta. ”Mutta Belle tarvitsee vielä apua.”
”Enkä tarvitse”, Isabelle kuulutti kauempaa. Tyttö tuli minua vastaan käytävässä.
”Belle rakas, älä laahaa mekkoasi pitkin lattioita”, pyysin. ”Se likaantuu. Ethän sinä halua yllesi likaista mekkoa, ethän?”
”En”, Isabelle totesi ja nosti mekkonsa ilmaan. ”Onko nyt hyvä?”
”On”, myönsin hymyillen. ”Nyt on todella hyvä. Kiitos, Belle.”
Savannahin kehto oli kannettu hopeaköynnöksin koristeltuun oleskeluhuoneeseen sen vuoksi, jos tyttö sattuisi nukahtamaan vihkiseremonian aikana. Kehdon laidan ylitse kurkotteli Ellie kutittaen sormellaan nuorimman tyttäreni vatsaa. Savannah kihersi riemuissaan. Kaiken tuoksinnassa Ellien vaaleanvihreä mekko oli jäänyt mytyksi lattialle.
”Kiitos, Ellie, että pidit huolta Savannahista”, sanoin kyykistyessäni kehdon viereen. ”Mutta menepä nyt, äiti varmaan jo odottaa, että saisi pukea sinut ihanaan mekkoosi.”
Ellie nyökkäsi innokkaasti, väläytti minulle leveän, suloisen hymyn, noukki mekkonsa lattialta ja katosi sitten käytävään. Minä puolestani nostin Savannahin syliini. Pienen tytön sormet kiertyivät tiukasti hiusteni ympärille ja sitten pieni nyrkki löysi tiensä suuhun.
”Älä syö hiuksiani, rakas”, huokaisin hiljaa. ”Eivät ne maistu edes hyvältä. Mitä jos söisit jotakin oikeaa ruokaa ennen juhlia?”
**
Musiikin hitaat ensitahdit kaikuivat korviini. Istuin hieman väsyneenä tuolillani Siriuksen vieressä. Päivä oli ollut pitkä ja juhlat jatkuivat vielä pitkälle yöhön, lapset oli kaikki viety nukkumaan muutama tunti sitten ja tilanne oli huomattavasti rauhoittunut, kun ei jaloissa enää pyörinyt viittä alle seitsenvuotiasta.
”Saanko luvan?” kuului kysymys edestäni.
Kohotin katseeni Luciuksen teräksenharmaisiin silmiin. Nyökkäsin ja seurasin miestä tanssilattialle, jossa aloimme hiljakseen pyörähdellä musiikin tahdissa. Luciuksen kädet ohjasivat minua itsevarmasti, mutta olivat kuitenkin minulle vieraat. Eikä se ollut ihmekään, sillä Siriuksen kädet olivat minulle ne oikeat, hänen käsivarsillaan tunsin oloni turvalliseksi.
”Näytät väsyneeltä”, Lucius sanoi.
”Minä olenkin”, totesin. ”Tämä päivä on todella vaatinut veronsa. Olen valvonut tällä hetkellä lähestulkoon kaksikymmentä tuntia, ja on ollut niin paljon kaikkea.”
”Ei siis ihmekään, että olet väsynyt”, Lucius hymähti. ”Kai sinä kuitenkin vielä hetken aikaa pystyssä pysyt?”
”Ehkä”, sanoin. ”Jos en niin joku saa sitten luvan kantaa minut nukkumaan.”
”Eiköhän Sirius sinut kiinni siinä vaiheessa nappaa”, Lucius totesi.
”Toivottavasti ainakin”, naurahdin.
Jonkin ajan kuluttua kappale loppui, ja Lucius johdatti minut takaisin paikalleni. Vain hetkeä myöhemmin Bella ja Remus tulivat luokseni.
”Me lähdemme nyt”, Remus sanoi. ”Bella nukahtaa kohta pystyyn. Haemme vain Ellien. Kiitos ja onnea teille vielä kerran.”
”Kiitos vain itsellenne”, sanoin. ”Sirius, Bella ja Remus ovat lähdössä.”
Hiljaisuus.
”Sirius?” kysyin ja käännyin miehen puoleen. Tämän pää oli kuitenkin nuokahtanut rintaa vasten ja hän näytti nukkuvan. ”Sirius, nyt ylös siitä.”
Ravistelin miehen hereille. Hän nosti pöllämystyneenä päätään.
”Mitä?” Sirius kysyi.
”Bella ja Remus ovat lähdössä”, sanoin. ”Sirius, oletko sinä humalassa? Kuinka paljon sinä oikein joit?”
”En minä kovin paljoa...” Sirius haukotteli ja nousi seisomaan. ”Kiitos, Remus ja Bella. Kiitos kaikesta. Ja suurkiitokset loistavalle bestmanilleni.”
”Onnea sinulle, Anturajalka”, Remus hymähti. ”Jo oli sinunkin aika asettua aloillesi.”
”Ja onnea sinulle, Bethy”, Bella sanoi. ”Sibylla oli silloin aivan oikeassa, kaikki on nyt kääntynyt parhain päin, eikö vain?”
”Niin”, sanoin hieman hajamielisenä. ”Niinhän se taitaa olla.”
Päässäni tiesin asian kuitenkin paljon paremmin. Kaikki ei ollut vielä hyvin, oli vielä yksi asia, mikä mieltäni painoi ja tahdoin hoitaa sen pois alta pikimmiten. Minun täytyi selvittää asiat perinpohjin kahden ensimmäisen tyttäreni isän kanssa. Minun täytyi saada selvyys kaikkeen.
”Mekin lähdemme tästä Bethyn kanssa”, Sirius totesin ja kaappasi minut käsivarsilleen. Hän koetti suudella minua, mutta käänsin hänelle poskeni.
”Sinä haiset viinalle”, totesin. ”Saat suudella minua vain poskelle.”
”Hyvä on, neiti nirppanokka”, Sirius sanoi.
”Se on rouva nykyään”, huomautin.
”Olkoon mikä on”, Sirius totesi ja painoi suukon poskelleni. ”Minun sinä olet nyt joka tapauksessa. Aina ja ikuisesti.”
”Niin sinäkin minun”, sanoin. ”Turha siis kuvitellakaan juoksevasi vieraissa. Ja tästä lähtien minä kyllä vahdin tuota sinun juomistasi.”
”En minä juo kovin usein, enkä kovin paljoa”, Sirius sanoi ja katsoi minua kuin pahanteosta kiinnijäänyt pikkupoika.
”Hassu”, naurahdin. ”Nyt mennään. Kiitos kaikille ja nähdään taas joskus.”
Onnitteluja sateli vielä niiltä muutamilta ihmisiltä, jotka paikalla sattuivat olemaan. Sirius kantoi minut suoraa päätä makuuhuoneeseemme, jossa laski sängylle istumaan ja painoi suudelman huulilleni ennen kuin ehdin häntä estää.
”Hei!” huudahdin.
”Minulla oli oikeus tehdä se, sillä olen sinun miehesi”, Sirius totesi. ”Ja koska rakastan sinua.”
”Minäkin sinua”, virnistin.
Ota lujasti kiinni niin tanssitaan,
yks eteen, kaks taa tai paikallaankin pyöriä voidaan
Ei tärkeää oo kanssasi suunta tai määränpää
Saat mua niin kuin sokeaa kuljettaa,
voin kantaa sua, jos vauhti uuvuttaa
Otan jalkoihin rytmin sun sydämestä,
lue karttaa mun kämmenestä
