Lumille: Tän koko ficin pääideanahan taitaapi olla toi Bellan ja Bethyn ystävyys. Ainakin sellainen fiilis mulla ittelläni tästä on, tiedä sitten muista
Ja pitäähän sieltä toki se tulinen ja äkkipikainen Bellakin välillä esille tulla
Hermione: Juu, pitäähän sitä Seviäkin välillä mukaan saada. Jatkossa hän tulee taas mukaan kuvioihin pyörimään ainakin jossain vaiheessa
Juustonaksu-Draco: Voi, nyt olen kyllä oikeasti ihan tosi otettu. Kiitoksia paljon
Natural: No hei siis totta kai Bellan pitää saada punaset saappaat, kuinkas muutenkaan
Bethy nyt on aina jotenki tommoin äidillisen huolehtiva Bellaa kohtaan, eihän hän nyt halua tätä takaisin Azkabaniin, koska on nähnyt, mitä se Bellalle tekee. Hoo, edes yksi, jota kiinnostaa tietää, mikä Bellalle on. Kiva että edes joku siihen kohtaan kiinnitti huomiota, koska se kuitenkin on koko ficin kannalta erittäin olennainen ja tärkeä asia
Ja tän luvun jälkeen sä saat tietää, miksi seuraavassa osassa eletään jänniä hetkiä...
Beatrice: Jaa-a, mistäköhän mahtaisi johtua, että neiti tykkää Bellapainotteisista ficeistä...? No joo, joka tapauksessa Bellan oli ihan pakko saada punaset kumpparit (mullakii on! vaikka niissä kyllä on kans valkosta, mut silti)
Kyllä, kyllä, Sevin on pakko aina välillä käydä mukana pyörähtämässä, ja kuten jo Hermionelle mainitsin niin kyllä sitä Seviä on vielä lisää tulossa. Ja joo, juuri näin, mutta koska tässä ficissä Bells ei olekaan kuolonsyöjien puolella vaan heitä vastaan (ja vaikka Bella kuolonsyöjissä olisikin, kyllä hän silti varmaan ihan mielellään olisi Sevin tappanut
)
A/N: Ja tadaa, neljännen osan viimeinen luku, ensi viikolla aloitetaankin sitten jo viides osa. Hoo, enää kolme osaa jäljellä. Mä en tiedä, miten mä muka oikeesti jaksan kirjottaa tätä, mutta kai tässä sitten jokin vetoaa muhun niin kovasti
Whii, olkapa hyvät
VIII luku
Hädässä ystävä tunnetaanBella makasi kyllästyneenä sängyllä selällään polvi koholla, toinen jalka nostettuna polven päälle. Jalkaterä heilui levottomasti, kädet oli taivutettu niskan taakse. Minä istuin tuolilla sängyn vieressä tarkkaillen Bellaa tiiviisti. Isabelle jokelteli iloisesti sylissäni.
”Bella?” kysyin. ”Voisitko ottaa tuon korsetin pois alta?”
Bella käänsi päätään niin, että pystyi katsomaan minua silmiin.
”En”, Bella sanoi.
”Mikset?” hämmästelin.
”Koska...” Bella yritti, ”minä vain...”
”Älä viitsi”, pyysin. ”Sinä olet laiha, ihan oikeasti. Ota se nyt vain pois, tahdon tarkistaa jotain.”
”Mitä sitten?” Bella kysyi.
”Älä sinä siitä välitä”, sanoin. ”Ota se nyt pois tai minä otan sen.”
”Hyvä on”, Bella myöntyi.
Bella nousi istumaan hiljaa huokaisten. Hän nosti paitaa hieman selästään, jotta kykeni taivuttamaan kätensä taakse avatakseen nyörit selkäpuoleltaan. Kesti muutaman minuutin ennen kuin korsetti putosi lattialle.
Siirryin sängyn reunalle istumaan ja annoin Isabellen Bellan syliin. Olkapäästä painoin Bellan takaisin selälleen sängylle. Nostin vatsan peittona ollutta paitaa hieman ylöspäin ja painoin varovasti oikean käden sormeni Bellan vatsalle.
”Mitä sinä teet?” Bella epäili.
Pudistin päätäni. Painelin sormillani Bellan vatsaa hieman joka puolelta. Kosketukseni oli varovainen, mutta kuitenkin tiukka, jotta saattaisin huomata, jos jotain olisi tapahtunut. Viimein nostin päätäni ja katsoin Bellaa vakavana silmiin.
”Bella”, sanoin hiljaa. ”On ehkä parempi, ettet nyt vähään aikaan pitäisi korsettia.”
”Kuinka niin?” Bella kysyi. ”Bethy, mitä on tapahtunut?”
Bellan katseessa välähti pelko ja epätoivo. Täysin vaiti katsoimme toisiamme pitkän aikaa silmiin. Bella puri huultaan ja oli lähestulkoon saanut jo kyyneleet silmiinsä.
”Sinä saat vauvan”, kuiskasin.
Bella tuijotti minua järkyttyneenä kuin olisin hullu. Hänen suunsa oli loksahtanut auki, eikä hän saanut aikaiseksi sanaakaan. Keskuudessamme häilyi hieman levoton hiljaisuus.
”Mitä sinä sanot...?” Bella kysyi.
”Että sinä -” aloitin.
Alakerrasta kuului luja kirkaisu. Vilkaisin Bellaa, joka kavahti istualleen. Isabelle hänen sylissään säikähti siinä määrin, että alkoi itkeä. Minä ponnahdin hieman pelästyneenä jaloilleni.
”Että sinä saat vauvan”, sanoin Bellalle ja riensin pois huoneesta.
Loikin portaat alas kaksi kerrallaan ja suuntasin askeleeni keittiöön, josta oletin äänen tulleen. Cissy oli lattialla polvillaan ja piteli tiukasti käsissään jotakin, joka vikisi ja rimpuili.
”Cissy, mikä hätänä?” kysyin.
”Bethy”, Cissy henkäisi ja kääntyi katsomaan minua. ”Minä... se... voisiko tämä olla...?”
Kysymyksen loppu haipui ilmaan. Cissy nousi seisomaan ja tuli luokseni.
”Säikähdin tätä”, Cissy sanoi. ”Katso.”
Nyt vasta näin, mitä Cissy puristi käsiensä välissä. Harmaanruskea, lihava rotta, jonka kyljessä komeili jotain erikoista. Kyllä, aivan, musta läikkä.
Rotta, ajattelin. Sirius sanoi, että Peter osasi muuttua rotaksi. Voisiko se olla tämä? Harmaanruskea, lihava, musta läikkä kyljessä. Kaikki täsmäsi.
Otin rotan käsiini ja tutkin sitä. Jokin rotan oikeassa etukäpälässä kiinnitti huomioni. Siitä nimittäin puuttui yksi varvas ja –
”Peteristä löydettiin vain sormi”, tajusin. ”Tämä se on. Siriuksen vapautus. Sinä teit sen, Cissy! Nyt heidän täytyy päästä Sirius vapaaksi, meillä on todisteita.”
Epävarma hymy levisi Cissyn huulille. Hän ei tuntunut vielä oikein käsittäneen, mitä juuri oli onnistunut tekemään. Tämä olisi Siriuksen tie vapauteen.
”Mitä täällä riehutaan?” kuului kysymys takaani.
Pyörähdin ympäri. Bella oli ilmestynyt ovensuuhun Isabelle sylissään. Isabelle nyki lujasti Bellan hiuksia, mutta tämä ei tuntunut siitä lainkaan välittävän, ainoastaan katsoi meitä kysyvästi. Minä en kyennyt muuta kuin vain hymyilemään.
”Niin, mitä täällä oikein riehutaan?” Bella toisti. ”Mitä on tapahtunut?”
”Se on Peter”, sanoin ja näytin rottaa Bellalle. ”Se on Siriuksen pelastus, todiste syyttömyydestä. Cissy teki sen, löysi rotan... Mistä sinä löysit sen?”
”Se juoksi tuossa pitkin lattiaa”, Cissy sanoi. ”Alkuun säikähdin, mutta sitten huomasin mustan läikän kyljessä ja muistin sinun puhuneen jotain siihen suuntaan, että Peterillä olisi ollut sellainen. Ja minä sain sen kiinni. Minä... en edes tiedä, miten sen tein.”
”Voi Cissy-parkaa”, Bella naurahti. ”Muistikatkoksia jo noin nuorella iällä.”
”Ole sinä hiljaa!” Cissy kivahti.
”Olen, olen”, Bella hymyili ja nosti vapaan kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi.
”Onko täällä mitään, mihin voisin tämän laittaa?” kysyin. ”Se voi karata, ellei sitä vahdi tarkkaan. Ja sitähän me emme tahdo, sillä tämä on ainoa keino... Kyllä te tiedätte.”
Cissy heilautti taikasauvaansa ilmassa ja pöydälle putosi pieni häkki.
”Kiitos”, sanoin.
Työnsin rimpuilevan rotan häkkiin ja päätin lähteä käymään ministeriössä. Olin jo ottamassa askelta ovelle päin, kunnes pysähdyin.
”Ai niin muuten”, totesin. ”Bellalla on jotakin todella tärkeää asiaa.”
”Mitä muka?” Bella hämmentyi.
”Etkö sinä vieläkään ymmärtänyt?” hymähdin ja käännyin Cissyn puoleen. ”Bella saa vauvan.”
”Bella –
mitä?!” Cissy kiljahti.
”Saa vauvan”, vahvistin.
”Onko se totta, Bella?” Cissy kysyi.
Cissy katsoi Bellaa hämillään ja kysyvästi. Bella ei kyennyt sanomaan mitään, sillä hänkään ei ollut koko asiaa vielä tajunnut.
”Mistä sinä sen tiedät?” Cissy kysyi minulta.
Silloin Bellakin sai taas äänensä takaisin.
”Niin, mistä tosiaan? Pystyitkö sinä muka selvittämään sen noin vain painelemalla minun vatsaani?” Bella kysyi. Nyökkäsin. ”Miten?”
”Unohdat nyt täysin, että minusta piti tulla hoitaja Pyhän Mungon synnytysosastolle, mutten ehtinyt, sillä sitten Amanda syntyi”, sanoin. ”Miksen siis olisi voinut sitä vatsaasi painelemalla selvittää?”
”Niin, aivan”, Bella totesi. ”Tiedätkö sinä sitten...?”
”Milloin lapsi syntyy vai?” kysyin. ”En ole aivan varma, mutta voisin arvella, että ehkä joskus tammikuun alussa.”
”Mitä minun pitää nyt tehdä?” Bella epäröi. ”Minä en tiedä... osaa...”
”Alkuun ainakin otat ihan rauhassa, etkä hermoile asiasta”, hymähdin. ”Sitten alat pikkuhiljaa totutella ajatukseen huolehtimalla Bellestä sillä aikaa, kun minä vierailen ministeriössä. Seuraavaksi kirjoitat Remukselle, sillä hänellä on aivan yhtäläinen oikeus tietää tästä. Ja ennen kaikkea – lopeta korsettien käyttö, ettei lapsi vain vahingoitu. Mutta minun pitää nyt mennä. Jos hyvin käy, Sirius vapautuu vielä tänään.”
”Onnea matkaan”, Bella sanoi.
”Sitä tarvitaan”, totesin.
Menin Bellan eteen, kiedoin vapaan käteni hänen ympärilleen ja painoin poskelle pienen, kevyen, aivan nopean suukon kuin ohimennen.
”Onnea, kultaseni”, kuiskasin. ”Olet ansainnut tämän onnen kaiken sen pahan jälkeen.”
Astuin askeleen taaksepäin. Bellan kasvot suorastaaan säteilivät, hän oli tainnut viimein tajuta asian laidan. Heilautin nopeasti kättäni, hymyilin ja pyyhälsin sitten pois huoneesta. Takanani kuulin, kuinka Cissy riensi syleilemään siskoaan.
**
Kaikki selvisi. Kun ministeriössä saatiin tietää Peterin olevan rekisteröitymätön animaagi, epäilyt heräsivät välittömästi. Näytin heille rotan, jonka he saivat tosiaan muuttumaan Peter Piskuilaniksi. Tälle juotettiin väkipakolla totuusseerumia ja hän tunnusti kaiken: olleensa Pottereiden salaisuudenhaltija, tappaneensa ne jästit. Kaiken.
Peter vietiin Azkabaniin samalla kun Sirius vapautettiin sieltä. Jäin odottelemaan Siriusta Vuotavaan noidankattilaan. Pian hän saapuikin sinne ministerin saattelemana. Siriukselle ojennettiin tämän taikasauva. Miehen kasvoista näki, että hän oli onnellinen.
Sirius katseli ihmisiä Vuotavassa noidankattilassa. Sitten hän hoksasi minut ja kiiruhti luokseni. Miehen suu levisi hymyyn, mutta Azkabanin tummat varjot vartoivat yhä valoisien kasvojen takana. Kestäisi oman aikansa ennen kuin ne kaikkoaisivat edes osittain.
Mutta siitä en nyt välittänyt. Sirius seisoi edessäni, ilmielävänä, vapaana raskaista syyllisen kahleista. Enää ei välillämme ollut kaltereita, jotka estäisivät kaiken.
Nousin hymyillen seisomaan. Sirius kietoi kätensä tiukasti ympärilleni, ja minä vastasin halaukseen. Viimein sain painaa poskeni vasten hänen olkapäätään.
Sirius hellitti hieman otettaan minusta niin että saattoi katsoa minua.
”Kiitos, Bethy”, Sirius sanoi.
Hän laittoi viimeinkin lämmenneet kätensä molemmin puolin kasvojani ja suuteli minua suoraan suulle.
Olin todellakin niin yllättynyt, etten osannut mitään tehdä. En ollut odottanut aivan tällaista kiitosta. Ei sillä, että se olisi minua haitannut.
Olen lähelläsi – Juha Metsäperä
Sä luulet, että on tarkoitettu,
ettet onnea kohtaa
tai taivaan tähtiin on kirjoitettu,
kenen luokse tie johtaa
Miten saisin sinut uskomaan,
kaikki muuttuu vielä parempaan
Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa
Jokaista joskus on haavoitettu,
sitä elämä toistaa
Jokainen kolhu on parannettu,
haavat huominen poistaa
Joku päivä täytyy uskaltaa,
jotta voisi murheet unohtaa
Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa
Kun tiedät kaiken päälle kaatuvan,
sen hetken toivon sinun muistavan,
minut todempana kuin ketään
Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa
