Hermione: Kiitän. Ja joo, tosiaan se tais aika jännää kohtaan jäädä, pakko myöntää
Beatrice: Iso kiitos itsellesi kommentista
Asiat paljastuu pikkuhiljaa ja ehkä ne jopa loksahtaa kohdalleen. Mutta vaan ehkä
Lumille: Jaa, no paha sanoa. Pitäähän sitä nyt ihmisiä pitää jännityksessä kirjottamalla jotain jännittävää
Ihana, kun sä jaksat aina lainailla nuita kohtia, kiitos
Natural: Hihii, ihanaa, että palasit, koska mulla oli ikävä sua
Ja kyllä, kyllä, saat lukea lisää heti kun vain tulet takaisin koneelle. Toisin sanoen - ala tulla jo sieltä senkin alieni!
A/N: Jaa'a se olisi kai taas aika laittaa tähän jatkoa? Ja mitähän ihmettä, onko tää edes mahollista, että toinenkin osa on jo yli puolen välin? Ei kamala, nyt mun pitää oikeesti ottaa itteeni niskasta kiinni ja jatkaa kirjottamista. Niin ja tämän kanssa pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, toinen käsi paketissa kun ei ole mikään maailman helpoin kirjoittaa
Luku 5
Villi ja vapaaTuijotin ketjussa roikkuvaa pientä hopeasydäntä. Olisiko tämä ratkaisu? Saisimmeko nyt Bellan pois Azkabanista?
”Miten en voinut muistaa tätä?” Cissy huudahti. ”Minä ja Lucius annoimme tämän Bellalle kihlajaislahjana. Hänellä oli tämä aina kaulassaan. Tiesin, että tämä torjuisi kirouksia. En olisi voinut aavistaakaan, että jopa anteeksantamattomia... Miten en muistanut?”
”Kirous varmaan osui suoraan sydämeen”, sanoin. ”Mutta tiedätkö mitä tämä nyt tarkoittaa?”
”Että voimme saada Bellan vapaaksi!” Cissy kiljahti ihastuksissaan.
”Niin”, myönsin. ”Luciuksella on parhaat suhteet ministeriöön. Hänhän voisi mennä puhumaan...”
Cissy ponkaisi samantien ylös ja riipusta kädessään puristaen riensi pois huoneesta.
Huokaisin, nostin Amandan pois sängystään, ja lähdimme Cissyn perään.
**
Lucius lähti käymään ministeriössä aikaisin seuraavana aamuna. Mukaansa hän otti sekä Bellan kaulaketjun että muiston – varmuuden vuoksi. Hän palasi keskipäivällä, kun Cissy oli laittamassa Dracoa päiväunille.
”Mitä kävi?” tenttasin Luciukselta heti, kun tämä astui ovesta sisään. ”Pääseekö Bella vapaaksi?”
Lucius oli hetken täysin hiljaa ja vakavana. Aloin jo epäillä pahinta.
”Pääsee”, Lucius kuitenkin hymyili.
Ilosta kiljahtaen heittäydyin Luciuksen kaulaan. Lucius kietoi kätensä ympärilleni.
”Voi kiitos, kiitos, kiitos, Lucius!” kiittelin. ”Sinä sait kaiken selviämään. Ja Bella – hän on vapaa nyt, luojan kiitos! Mitä sinä sanoit ministeriössä?”
”Näytin heille aivan aluksi Bellan muiston”, Lucius selvitti. ”Sitten näytin ketjun ja sen, kuinka se hylki kirouksia. Ja he – he uskoivat ja sanoivat, että Bella vapautetaan syytteistä! Tässä”, Lucius irrottautui minusta ja otti taskustaan sinetöidyn pergamentin, ”on vapautuspaperi. Toinen kappale tästä lähetettiin Azkabaniin. He vapauttavat hänet jo tänään.”
”Minne hän sitten tulee?” kysyin.
”Sovimme, että hänet vietäisiin Viistokujalle”, Lucius sanoi. ”Sieltä hän pääsisi tänne.”
”Minä menen häntä vastaan”, ilmoitin. ”Huolehtikaa te Amandasta.”
Ja sen sanottuani heitin välittömästi takin niskaani ja painuin ovesta ulos jättäen hölmistyneen Luciuksen eteiseen.
**
Odotin Viistokujalla Ollivandersin edessä, milloin Bella tuotaisiin. Olin odottanut siinä jo lähes puoli tuntia. Tiesin, että hänet tuotaisiin aivan pian.
Silloin näin kahden ministeriön velhon sekä itse taikaministerin ilmestyvän Säilä & Imupaperin eteen. Huomasin Bellan heidän mukanaan. Taikaministeri kätteli Bellaa ja tuntui pyytelevän tuhannesti anteeksi. Bellan ilmeestä päätellen arvasin hänen sanovan tärkeintä olleen kuitenkin sen, että hän pääsi pois. Ministeri ojensi Bellalle taikasauvan ja sitten nämä kolme ministeriön velhoa lähtivät pois.
Hetken Bella katseli hieman orpona ympärilleen. Hän ei selvästikään huomannut minua Ollivandersin rakennuksen varjoista.
Bella lähti kävelemään kohti Vuotavaa noidankattilaa, jonka vieressä Ollivandersin taikasauvakauppa sijaitsi. Ohitse kulkiessaan hän ei edes huomannut minua.
”Vapaalla jälleen”, totesin.
Bella hätkähti ja kääntyi minua kohden. Hänen kasvoilleen levisi iloinen hymy ja hän heittäytyi halaamaan minua.
”Bethy!” Bella kiljahti ja tunsin kyynelten putoilevan olkapäälleni. ”Olen niin onnellinen! Se paikka on aivan kamala! En halua sinne enää ikinä! Ne kaikki muistot! Kiitos, Bethy! Tiesin, että voin luottaa sinuun! Et ole koskaan pettänyt minua!”
”Rauhoitu, rauhoitu”, tyynnyttelin nauraen. ”Sitäpaitsi Lucius puhui sinun puolestasi ministeriössä. Hänen ansiostaan sinä olet vapaa.”
”Minun pitääkin sitten kiittää Luciusta”, Bella totesi ja laski minusta viimein irti. ”Mennään. Tahdon nähdä pikku-Cissyn ilmeen, kun hän näkee minut.”
”Cissy ei taida vielä tietääkään koko asiasta”, sanoin. ”Ellei Lucius sitten ehtinyt kertoa. Epäilen kuitenkin, sillä Cissy oli nukuttamassa Dracoa, kun lähdin. Hänen ilmeensä on takuulla näkemisen arvoinen.”
Bella tarttui minua kädestä ja kaikkoonnuimme Malfoyn kartanon pihalle. Kun astuimme ovesta sisään, oli Lucius meitä vastassa. Bella syleili häntä välittömästi.
”Kiitos tuhannesti, Lucius”, Bella kuiskasi. ”Miten minun olisikaan käynyt, ellei siskoni olisi mennyt naimisiin kanssasi?”
”Minä tein tämän Cissyn vuoksi”, Lucius totesi. ”Hän meni aivan pois tolaltaan, kun sinut vietiin. Mutta Cissy ei vielä tiedä tästä mitään. Minusta tuntuu, että hän oli niin väsynyt kaikesta, että kävi päiväunille Dracon kanssa.”
”Sitä parempi”, Bella hymyili ilkikurisesti. ”Tahdon nähdä hänen ilmeensä.”
Menimme olohuoneeseen, jossa istuimme tunnin vain jutellen. Tunnin kuluttua Cissy tuli alakertaan Draco edellään. Hän jähmettyi paikoilleen nähdessään Luciuksen. Bellaa hän ei nähnyt, sillä nojatuoli, jossa tämä istui, oli käännetty selkä ovelle päin.
”Lucius!” Cissy henkäisi. ”Sinä olet jo palannut! Miten ministeriössä kävi? Vapautuuko Bella?”
”Vapautuipa hyvinkin”, Bella totesi ja nousi seisomaan.
Cissy tuijotti siskoaan lamaantuneena ainakin minuutin ajan. Sitten hänen poskilleen alkoi valua kyyneleitä, joiden tuloa hän ei edes pyrkinyt estämään.
”Bella”, Cissy viimein sai kuiskatuksi ja säntäsi syleilemään siskoaan.
”Minä”, Bella hymyili.
”Olet vapaa, vapaa, vapaa”, Cissy hoki.
”Villi ja vapaa”, Bella lisäsi nauraen.
”Villi”, Cissy hymähti. ”Yhtä villi kuin aina ennenkin. Mutta vapaa, Bella, vapaa. Tämä on varmasti elämäni paras päivä.”
”Niin minunkin”, Bella huokaisi. ”Ette osaa kuvitellakaan, miten olen ikävöinyt tänne.”
”Voi, kyllä minä voin kuvitella”, totesin. ”Se paikka on suoraan sanottuna
kamala. Se on kuin helvetti. En varmaan lähettäisi sinne edes pahinta vihollistani. Ja Sirius on yhä siellä. Syyttömänä kuten sinäkin.”
”Niin”, Bella muisti. ”Sirius.”
”Onko Sirius syytön?” Lucius kysyi.
”On”, sanoin. ”Tiesin sen jo alusta alkaen. Ei Sirius kavaltaisi parhaita ystäviään tiedätte-kyllä-kenelle. Sirius ei tekisi niin. Hän ennemmin kuolisi. Mutta he vaihtoivat salaisuudenhaltijaa. Tämä toinen salaisuudenhaltija kavalsi heidät.”
”Kuka hän sitten oli?” Bella kysyi.
”Peter Piskuilan”, sanoin halveksuen. ”He luulivat häntä ystäväksi. Mutta hän petti heidät, kavalsi.”
”Piskuilan on kuollut”, Cissy totesi. ”Sirius tappoi hänet ja kaduntäyden jästejä samassa.”
”Ei”, sanoin. ”Sirius ei tappanut ketään. Peter räjäytti kadun, ja se tappoi ne jästit. Peter leikkasi itseltään sormen pois ja muutti muotoaan. Rotaksi. Hän on rekisteröitymätön animaagi. Sirius on täysin syytön kaikkeen. Hänet meidän pitää seuraavaksi saada pois Azkabanista. Missä muuten Amanda on?”
”Nukkuu tuolla”, Lucius sanoi ja viittasi pieneen sänkyyn olohuoneen perällä. ”On nukkunut koko ajan, kun olit poissa.”
”No hyvä että hän on nukkunut, kun viime yönä nukkui niin huonosti”, totesin. ”Taisi nähdä painajaisia, kun vähän väliä heräili itkien.”
**
Illalla kapusimme Bellan ja Amandan kanssa yläkertaan laittamaan Amandaa nukkumaan.
”Muuten?” Bella kysyi. ”Missä Kalkaros on?”
”Kotona varmaan”, vastasin. ”Ja vaikkei olisikaan niin ei se minua liikuta.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Bella kysyi.
”Meille tuli pieniä erimielisyyksiä”, totesin mahdollisimman huolettomasti. Bella kuitenkin näki lävitseni kuten aina ennenkin.
”Pieniä erimielisyyksiä?” hän varmisti. ”Oletko aivan varma, että ne ovat vain pieniä?”
”Itse asiassa ne ovat aika suuria”, sanoin. ”Sain vasta reilu viikko sitten tietää Sevin olevan kuolonsyöjä. Olleen jo ties kuinka kauan.”
”Hän on –
mitä?” Bella huudahti.
”Niin”, myönsin. ”Kuolonsyöjä. Ja hän on syyllinen Lilyn ja Jamesin kuolemaan.”
”Millä tavoin?” Bella kysyi.
”Hän oli kuullut, kun Dumbledore ja Siby olivat keskustelleet”, selitin. ”Siitä on aikaa... no, se tapahtui varmaan hieman ennen Harryn syntymää. Hän oli joka tapauksessa kuullut, kun Siby ennusti. Siis ihan oikeasti ennusti. Sev oli kuullut alun ennustuksesta ja rientänyt heti kertomaan sen tiedät-kyllä-kenelle. Tämä taas oli päätellyt ennustuksen koskevan Lilyn ja Jamesin poikaa ja alkanut etsiä heitä. Niin että siinä se. Jos Sev ei olisi kertonut ennustusta, Lily ja James olisivat vielä hengissä.”
”Ahaa”, Bella tajusi. ”Nyt minä ymmärrän sinua. En minäkään antaisi anteeksi sille, jonka vuoksi ystäväni kuolisivat.”
”Mutta sitten Sev väittää katuneensa”, jatkoin. ”Hän kertoi menneensä Dumbledoren puheille, jonka avustuksella Potterit piiloutuivat Gordricin notkoon. Sev sanoi, että ennustuksesta kertominen oli hänen elämänsä suurin virhe. Mutta silti. En vain voi antaa hänelle anteeksi sitä, että Lily ja James ovat kuolleet.”
Bella nyökkäsi hyväksyvästi.
”Ja nyt Sirius istuu Azkabanissa, ja Remus on masentunut”, kerroin. ”Sinun pitäisi käydä Remuksen luona. Ehkä hän hieman piristyisi, kun kuulee, että olet vapaalla jalalla.”
”Sen teenkin”, Bella lupasi. ”Heti huomenna.”
