Silli: Totta kai Amanda nyt puhuu kypsästi ikäisekseen, kun hän on kypsä ikäisekseen - äitiinsä kun on tullut
Mäkin olen tosi iloinen, kun tuo tapaamishomma selvisi, sillä tytöt tarvitsevat kuitenkin isäänsä.
Bea: Huu, kiitänpä heti ensimmäisenä virheen bongaamisesta. Ja seuraavaksi sanon, että kyllä, minä tein sen (vaikka kylläkin asiasta olen jo kertonut juurta jaksain). Mutta se oli varmaan yksi mun näyttelijänurani tähtihetkistä. Ja etenkin yönäytöksessä se legendaarinen repliikki, mikä sitä seurasi..
Ja asiaan, joo, Amandaa ja Belleä vähän ujostutti tuo isän, heille täysin tuntemattoman miehen tapaaminen. Ja jee, Sev on noussut kuolleista!! Eiku mitä..
Anturajalka93: Juu, Amanda on aika suloinen (mäkin haluan tuommosen tyttären!) ja häntä ja hänen kommenttejaan on aivan käsittämättömän ihana kirjottaa
Tuo loppu meni nopeaan, sillä joku päätti ryhtyä laiskaksi, eikä jaksanut kirjoittaa enempää..
Hermione: Saapa nähdä, mitä käy, kun Amanda ja Belle pääsevät aina isäänsä näkemään. Bethyn suhtautuminen Seviin on kuitenkin vielä melkoisen kylmää, mutta enpä sitten tiedä, mitä jatkossa tulee käymään
Natte: Totta kai Amanda oli kaikkein suloisin, kun pääsi laukomaan noita ihunia kommenttejaan kaikkeen
"Teistä miehistä ei ole kyllä yhtään mihinkään.."
Jännitä siellä rauhassa, etköhän aivan pian saa vastauksia kysymyksiin.
Jahma: Hei vaan ja tervetuloa tänne
Mä ihmettelen toisinaan itsekin hieman jaksamistani tämän kanssa, mutta kyllä se siitä. Mä ajattelin tuossa lainaamassasi kohdassa, että Bethy ei kuitenkaan välittänyt tavata Seviä saati sitten puhua tämän kanssa, joten ei Sevviekään sitten tiennyt toisesta tyttärestään. Ja toki Siriuksen nyt elossa pitää olla
A/N: Ja nyt, rakkaat, ihanaiset lukijani, paljastan teille jotakin todella järkyttävää: hermoromahduksen välttämiseksi jätän tämän ficin hetkeksi aikaa tauolle, sillä keskeytyksettä olen tätä julkaissut joulukuun 2010 viimeisestä päivästä saakka. En osaa sanoa tarkkaan, kuinka pitkä tauko tulee olemaan, mutta itseni tuntien sanoisin, ettei kovinkaan pitkä, sillä muuten avada kedavraan itseni, jos en saa jatkoa tähän aikaiseksi. Mutta koulu ja kaikki vie niin paljon voimia (joita ei btw ole), että tämä tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta. Mutta jos vain maltatte jonkin aikaa odottaa, saatte tähän aivan varmasti vielä sen kaksi osaa
P.s. Rakastan Bellaa, hän on aivan ihana
IX luku
Saapui kyyneleetAivan kuten olin arvellutkin, synnytys ei käynyt lainkaan helposti ja yksinkertaisesti. Kaikki alkoi hieman normaalia suuremmilla kivuilla neljä päivää ennen vuodenvaihdetta, joiden seurauksena jouduin välittömästi lähtemään sairaalaan.
Sirius tahtoi välttämättä olla koko ajan vierelläni, joten hän vei Amandan ja Isabellen Malfoylle ja saapui sitten välittömästi luokseni sairaalaan. Koko sen yön hän valvoi vierelläni odottaen jotakin tapahtuvaksi. Mutta mitään ei tapahtunut.
Aamulla kipuni yltyivät sen verran, että oli hyvä, kun pysyin edes tajuissani. Huomasin Siriuksen olevan hädissään, hän kutsui parantajaa luokseni tuon tuostakin. Kun he sitten viimein antoivat minulle jotakin kipuun, pysyin jo paremmin tolkuissani.
”Mikä on olo?” Sirius kysyi pyyhkien kuumottavaa otsaani kostealla kankaalla.
”Ei kovinkaan hyvä”, sanoin. ”Parempi kuitenkin kuin hetki sitten. Mene sinä syömään jotakin. En tahdo, että pyörryt siihen.”
”Mutta -” Sirius yritti.
”Älä”, pyysin. ”Mene nyt vain syömään. Kyllä minä pärjään.”
Sirius nyökkäsi ja poistui sitten huoneesta hieman epäröiden. Hänen lähdettyään ympärilleni lankesi uhkaava hiljaisuus. Koetin hengittää mahdollisimman rauhallisesti tuntiessani uuden kivun aallon pyyhkäisevän lievänä ruumiini lävitse. Puristin silmäni kiinni ja ennen kuin ehdin huomata, olin jo unessa.
**
”Bethy”, havahduin kuiskaukseen viereltäni. Tunsin jonkun käden laskeutuneen varovasti olkapäälleni, jolta ohut sairaalakaapu oli valahtanut alas. Raotin unisena silmiäni ja näin Siriuksen istuvan sänkyni laidalla.
”Mitä?” kysyin hiljaa.
”Sinulle tuli vieras”, Sirius sanoi ja viittasi hieman kauemmas.
Katsoin Siriuksen osoittamaan suuntaan. Kesti hetken aikaa ennen kuin hahmotin seinän vierustalla seisovan Bellan. Pieni hymy kohosi huulilleni. Bella astui hiukan epäröiden lähemmäs.
”Hei”, kuiskasin voipuneena.
”Hei”, Bella tervehti. ”Miten menee?”
”Ei kovin hyvin”, sanoin. ”Miten teillä menee? Kai Amanda ja Belle ovat olleet kiltisti?”
”Toki”, Bella vastasi. ”Taitavat hieman jännittyneinä odottaa uutisia tältä suunnalta.”
”Uskon sen”, hymähdin vaisusti. ”Mutta mitä sinä täällä teet?”
”Tulin vain katsomaan, missä kunnossa olet”, Bella sanoi. ”Tai siis kun on ollut niin paljon kaikkea, että minä... olen hieman huolissani sinun puolestasi. Tai oikeastaan todella huolissani.”
”Ei sinun tarvitse minusta huolehtia”, sanoin. ”Kyllä minä pärjään. Ja onhan minulla Sirius.”
”Niin”, Bella myönsi. Sitten hän riensi vuoteeni vierelle, polvistui siihen ja otti minua kädestä kiinni. ”Mutta minä pelkään sinun puolestasi, Bethy rakas. Olen aivan äärettömän huolissani.”
”Huolehdi sinä vain omasta lapsestasi sekä itsestäsi”, kehotin, ”niin minä pidän huolen itsestäni. Miksi sinä edes tulit tänne ja jätit Ellien aivan yksin?”
”Sinä olet minulle niin tärkeä, että -” Bella aloitti.
”Edes minä en voi olla sinulle niin tärkeä kuin oma lapsesi”, tokaisin. ”Bella, mene pois.”
”Mutta -” Bella yritti.
”Mene”, käskin. ”Älä tule, minä en halua sinua tänne. Äläkä koskaan,
ikinä jätä tytärtäsi yksin. Sinä et ehkä kärsi siitä, mutta hän kärsii. Mene pois, mene Ellien luo.”
Bella nousi seisomaan ja katsoi minua silmiin pitkän aikaa täysin vaiti. Sitten hänen kätensä liukui pois omastani. Minusta tuntui kuin jotakin olisi kadonnut, kun Bella käänsi katseensa poispäin minusta.
”Hyvä on, minä menen”, Bella sanoi hivenen pettyneenä. ”Enkä tule enää tänne, vaikka sitä pyytäisitkin.”
Bella käänsi minulle selkänsä ja lähti huoneesta paukauttaen oven kiinni takanaan. Tunsin kyynelten pyrkivän esille. Siriuksen käsi oli yhä olkapäälläni ja silitteli sitä hiljakseen.
”Bethy”, Sirius aloitti hiljaa. ”Bella tahtoi vain auttaa sinua.”
”Tiedän sen”, nieleskelin itkuani. ”Minä en vain tahdo, että hän jättää tyttärensä yksin minun vuokseni. Hän on kuitenkin Ellien äiti ja hänen kuuluu olla tytön luona. Mutta Bella loukkaantui sanoistani, näin sen hänen katseestaan.”
”Minä haen hänet takaisin tänne”, Sirius totesi. ”Ei hän ole voinut vielä ulos saakka ehtiä, kyllä minä hänet kiinni saan.”
”Hakisitko sinä?” kysyin. ”Hakisitko tosiaan?”
”Mitä vain sinun vuoksesi”, Sirius sanoi, puristi hellästi olkapäätäni, nousi ylös ja lähti huoneesta. Hänen kadottuaan näkyvistäni hautasin kasvoni käsiini ja annoin kyynelten virrata vapaasti. Kaikki otti nyt niin paljon voimille, että parhaimmalta tuntui vain luovuttaa. Mutta minä en voinut, enkä saanut luovuttaa. Minulla oli kaksi lasta ja kolmas tulossa. Heidän vuokseen minun täytyi taistella, pysytellä elämässä kiinni. En voinut noin vain hylätä heitä.
Ovi kävi jälleen, ja Bella astui sisään Siriuksen edellä. Kohotin itkuisten silmieni katseen ystävääni, jonka kasvot olivat tyhjät, mitäänsanomattomat.
”En aio pyytää anteeksi sanojani, sillä todella tarkoitin niitä”, totesin. ”Ainoa, mitä pyydän anteeksi, on sävy, millä ne lausuin. En minä tahdo, että unohdat Ellien minun vuokseni. Hän on kuitenkin sinun tyttäresi ja kaipaa äitiä lähelleen.”
”Tiedän sen”, Bella sanoi värittömällä äänellä. ”Sinä olet oikeassa. Sen vuoksi sen kuuleminen ottikin niin koville, iskit arkaan paikkaan. Minun täytyy pitää huolta itseni lisäksi myös pienestä lapsesta, joka ei tule toimeen ilman minua. En voi noin vain unohtaa häntä, jättää täysin heitteille. Mutta sinäkin olet minulle tärkeä. Ilman sinua en olisi tässä, ilman sinua minulla ei olisi pientä tytärtäni.”
Bella tuli luokseni ja istuutui sängyn reunalle. Hän kietoi kätensä suojelevasti ympärilleni, salli minun hakea turvaa itsestään, ei kieltänyt minua itkemästä ulos pyrkiviä kyyneleitäni, ei estänyt minua nojaamasta olkapäätään vasten, ei työntänyt pois. Siinä sain olla rauhassa ja tuntea ystäväni käsien silittelevän rauhoittavasti hiuksiani.
”Minua vain pelottaa niin kovin”, kuiskasin. ”Pelkään syntymättömän lapseni puolesta. Pelkään Amandan ja Bellen puolesta. Jos minulle vaikka käy jotakin... Jotakin pahaa...”
”Älä puhu tuollaisia”, Bella pyysi. ”Sinä selviät kyllä tästä, ja minä tiedän sen. Sinä olet vahva nainen, Bethy. Kyllä sinä jaksat. Sinun täytyy jaksaa. Tytärtesi vuoksi, tulevan lapsesi vuoksi. Ja kyllä, minunkin vuokseni. Minä en pärjää ilman sinua ja sinun apuasi. Lupaa minulle, että sinä kestät tämän. Lupaathan?”
”Minä...” takeltelin, ”lupaan...”
”Kiitos, Bethy”, Bella kuiskasi ja painoi minut tiukemmin itseään vasten.
”Mutta vain jos sinä lupaat nyt mennä ja muistaa, että on olemassa ihminen, joka kaikkein eniten kaipaa tällä hetkellä sinun huomiotasi”, sanoin. ”Jos lupaat, ettet koskaan unohda Ellietä.”
”Lupaan sen”, Bella sanoi.
Hetken kuluttua Bella nousi ylös laskien minusta irti. Hän kosketti vielä hellästi poskeani, painoi kevyen suukon päälaelleni ja poistui huoneesta. Bellan lähdettyä minut valtasi outo tunne, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Vaikka sairaalan peitot ja kaavut olivatkin paperinohuita, sisälleni levisi käsittämätön lämpö, joka nipisteli varpaita ja sormenpäitä, sai suuni leviämään hymyyn.
”Sirius”, henkäisin tuntien kyynelten jälleen kerran putoilevan poskilleni. Tällä kertaa ne olivat vain onnenkyyneleitä. ”Bella on aivan totaalisen ihana ihminen ja mahtava ystävä. En ole koskaan nähnyt häntä tuollaisena. Hän oli... hän oli niin äidillinen ja huolehtiva. Minä en käsitä tätä. Aivan kummallinen tunne.”
”Huomaan sen”, Sirius hymähti. ”Hienoa, että voit kuitenkin nyt paremmin.”
”Niin”, myönsin ja juuri silloin jouduin parahtamaan kivusta – lääkeliemen vaikutus oli loppunut.
Sen päivän ja vielä osan seuraavaakin jouduin kärvistelemään ajoittaisten kipujen kourissa. Paljoa lääkettä minulle ei enää uskallettu antaa, sillä parantajien mukaan synnytyksen aika lähestyi jatkuvasti. Mutta kun mitään ei tapahtunut, jouduttiin synnytys käynnistämään taikakeinoin.
En ollut ikinä ennen tuntenut vastaavaa kipua, joka synnytyksen käynnistämisessä vastaani tuli. Puristin lakanaa nyrkkeihini ja purin hammasta koettaen parhaani mukaan olla huutamatta alati kasvavaa tuskaani pois. Pakottauduin pitämään silmäni kiinni, en tahtonut nähdä lapseni syntymää.
Ja minä pelkäsin. Pelkäsin jatkuvasti, että jotakin pahaa tapahtuisi synnytyksen aikana. Jos vaikka vauva ei selviäisikään hengissä.
Viimein kipu helpotti, ja uskaltauduin raottamaan silmiäni. Huoneessa oli kymmenkunta parantajaa, joista suurin osa katosi viereisen huoneen puolelle. Minä odotin vauvan rääkäisevän, kuten Amanda ja Isabellekin olivat tehneet.
Mitään ääntä ei kuitenkaan kuulunut.
”Sirius?” kysyin hädissäni havaitessani miehen pitelevän toista kättäni omiensa välissä. ”Mitä kävi? Minne vauva vietiin?”
”Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä”, Sirius sanoi hiljaa. ”Parantajat veivät hänet tuonne, henki ei kulkenut kunnolla. Ei hätää, Bethy. Olen varma, että kaikki päättyy vielä hyvin.”
”Mutta vauva -” aloitin.
”Älä huoli”, Sirius pyysi koettaen pysytellä mahdollisimman tyynenä ja rauhallisena. Hänen äänestään kuitenkin huomasin hänen olevan hädissään ja hermoilevan lapsemme puolesta. ”Lepää sinä vain, menetit paljon verta.”
Sirius painoi suudelman otsalleni. Suljin silmäni, mutta välittömästi kuitenkin avasin ne kuullessani oven avautuvan ja parin ihmisen astuvan sisään.
”Synnytyksessä tuli komplikaatioita”, toinen uusista parantajista, vanhemman puoleinen nainen, sanoi. ”Meidän täytyy tehdä tiettyjä toimenpiteitä, joista voi jäädä ikuiset jäljet.”
”Selviääkö lapsi?” kysyin hädissäni.
”Uskoisin niin”, parantaja sanoi. ”Jos miehenne nyt hetkeksi siirtyisi käytävän puolelle niin nukutamme teidät toimenpiteen ajaksi.”
”Mene vain”, kehotin ja katsoin Siriusta, joka puri hermostuneena huultaan. ”Kyllä minä pärjään.”
Sirius nyökkäsi ja sanaakaan sanomatta katosi käytävään. Ja ennen kuin ehdin edes tajuta, silmissäni pimeni.
**
Kun heräsin syvästä tajuttomuudesta, näin ensimmäisenä Siriuksen vierelläni. Hän piteli jääkylmää kättäni omiensa välissä ja katseli minua vaiti, huolestunut ilme kasvoillaan.
”Mitä?” kysyin. ”Missä vauva on?”
”Edelleen toisen huoneen puolella hoidettavana”, Sirius sanoi. ”Hengitys on heikkoa, mutta parantajat uskovat kaiken kuitenkin kääntyvän vielä hyvin. Lapsi selviää kyllä.”
”Niin”, nielaisin.
”Mutta on yksi asia, mikä sinun ehkä tulisi tietää, Bethy”, Sirius sanoi hiljaa.
”Mitä sitten?” hätäännyin. ”Ei kai vaan vauvalle -”
”Ei”, Sirius sanoi. ”Ei vauvalle mitään. Mutta kuten itsekin tiedät, synnytyksessä tuli pieniä komplikaatioita, joiden vuoksi sinulle tehtiin... jotakin. Sinä et voi enää saada lapsia.”
”Kuinka niin?” kysyin.
”Sinun kohtusi jouduttiin poistamaan”, Sirius totesi. ”Äskettäin syntynyt lapsi jäi viimeiseksesi.”
Katsoin Siriusta pitkän aikaa silmiin odottaen hänen virnistävän ja sanovan, että kaikki oli pelkkää huijausta. Mutta niin ei ollut, se oli totista totta. Minä en voisi enää koskaan tulla raskaaksi.
”Mutta vauva siis selviää?” varmistin.
”Niin minä ainakin uskon”, Sirius vakuutti. ”Ja niin uskovat parantajatkin. He sanovat lapsen olevan vahva, todellinen taistelija. Selvästikin siis äitiinsä tullut.”
Vielä samana päivänä, vuoden 1985 toiseksi viimeisen päivän iltana, kun aurinko oli jo aikoja sitten laskenut mailleen ja tähdet tuikkivat kirkkaina tummalla yötaivaalla, sain viimein syliini kolmannen tyttäreni, Savannah Mustan.
Kerran - Laura Voutilainen
Puiston luona sinut näin
kasvos tunnistin
äänes kuulin luulin vain
saavut takaisin
vaan pois mä käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin
Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkauden
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen
Jälkeeni jäit katsomaan
saapui kyyneleet
tuskan kuuli tuuli vain
pilvet tummuneet
mä siksi käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin
Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkauden
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen
Mä siksi käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin
Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkausen
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen
