Swizzy: Oho, mikä kommentti! Outoa että tuntui lyhyeltä, koska kyllä se ainakin mun koneen kirjoitusohjelmalla oli ihan saman pituinen kuin kaikki muutkin luvut tähän mennessä...
Siitä helvetin mustasta, että Jamesin äiti a) ei ollut kunnolla vielä tajunnut sitä ja b) on joka tapauksessa tosi tottunut Jamesin kielenkäyttöön. Toisissa perheissä on niin. Mä tiedän, se kuulostaa munkin mielestä oudolta, mutta niin se vaan on.
Ja hei, James oli kirjeitä kirjoittaessaan 11 vee, ei se varmaan ihan loppuun asti ajatellut.
Ja öö, vaikka Sirius ei minkään kirjan mukaan pelaisikaan huispausta, niin daa, ei niin kauheen moni muukaan. Mutta kyse on velhoperheen lapsesta, kai se nyt lentää osaa.
Kiitos kommentista!
Tonks: Joo, neljä huutomerkkiä ihan vaan korostamassa Siriuksen innostusta.
Kiitos!
FanGirl: Kiitos kommentista!
Ledi: Joo, Jamesin vanhemmat tuntuu olevan kaikkien mielestä just tollaset symppistyypit, tollaset jotka kattoo poikien toilailuja läpi sormien ja pudistaa päätään hymyillen.
Kepposmestareita, totta kai! Kiitos kamalasti kommentista!
Ja nyt TAAS uusi luku. Mä laitan näitä nyt sellaseen tahtiin, että yritän päästä jouluun joululoman aikana.
Tuskin onnistuu, mutta ajatus on tärkein, vai mitä?
Luku kuusitoista, olkaa hyvät, ja muistakaahan taas kommentoida (ootte olleet siinä viime aikoina mukavan aktiivisia).
Lapissa kaikki kukkii nopeasti
Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin
Vesa-Matti Loiri: Lapin kesäKuudestoistaKesä meni turhan nopeasti ohi. Ennen kuin Lily ehti huomatakaan, Petunia oli palannut kuukauden kestäneeltä häämatkaltaan ja hänen piti auttaa muuttamisessa. Lily teki sen teoriassa ihan hyvillä mielin, mutta Petunian tapauksessa muuttamiseen meni pitkälti toista viikkoa, mikä taas vei aikaa Jamesin, Katin ja muiden ystävien tapaamiselta. Muuton jälkeen oli enää alle kuukausi aikaa ennen kuin heidän pitäisi palata Tylypahkaan. Herra ja rouva Evans vaativat Lilyä pysymään loppuajan kotona, sillä lily oli ilmoittanut ettei tulisi jouluksi kotiin.
”Tämä on minun viimeinen vuoteni Tylypahkassa. Tahdon ottaa siitä kaiken ilon irti.”
Tylypahkan kirjeiden mukana tuli ilmoitus, että Lilystä oli tehty johtajatyttö – asia, jota oli aika vaikea selittää jästivanhemmille, mutta jonka he kuitenkin jotenkuten ymmärsivät. James kertoi, että Remuksesta oli tehty johtajapoika, mikä teki vuodesta ainutlaatuisen: kertaakaan aikaisemmin eivät olleet johtajaoppilaat ollet samasta tuvasta.
James ei päässyt loppukesästä käymään Lilyn luona, mutta he sopivat tapaavansa kelmien kanssa Viistokujalla elokuun viimeisellä viikolla. Katilla oli niin paljon tekemistä kotona ettei hän ehtinyt ostoksille vaan tilasi tavarat kotiin, joten ilman kelmejä Lilyn olisi pitänyt mennä yksin.
Lily istui Vahvahquon jäätelöbaarissa odottamassa Jamesia ja muita. Hän oli ensitöikseen käynyt vaihtamassa jästirahaa kaljuunoiksi ja ostanut joitain henkilökohtaisia tavaroita, joita ei halunnut Siriuksen nähden ostaa liikojen kysymysten takia. (Hän muisti kun viidennellä luokalla joku tyttö oli tehnyt sen virheen että oli ostanut henkilökohtaisia tavaroitaan ollessaan Tylyahossa Siriuksen kanssa. Tapauksen jälkeen tavarat eivät olleet enää niin kovin henkilökohtaisia.)
Punapää katseli ympärilleen kadulla ja hymyili vastaan tuleville koulutovereille. Muutama pysähtyi juttelemaan, mutta ei kovin pitkäksi aikaa. Toiset menivät ohi vain nopeasti nyökäten, ja jotkut, kuten Severus Kalkaros, eivät edes vilkaisseet häneen päin.
Lily huokaisi ja muisti, miten Severus oli loukannut häntä pari vuotta aikaisemmin.
Kuraverinen. Tyttö ei voisi koskaan antaa sitä anteeksi, vaikka kuinka olisikin aina välillä halunnut makoilla Sevin kanssa nurmella ja jutella syvällisiä niin kuin aina ennen. Mutta Lily tiesi nyt, mitä mieltä Severus hänestä oikeasti oli, eikä voinut enää luottaa tähän. Ystävä, joka valehteli päin naamaa ja haukkui pahimmalla mahdollisella tavalla, ei ollut ystävä lainkaan.
”Lils!” huusi tuttu ääni ja herätti Lilyn synkistä ajatuksistaan. Hän käänsi päätään ja näki Jamesin vilkuttavan parin kymmenen metrin päässä. Hän hymyili leveästi, nousi paikaltaan ja lähti kävelemään poikaystäväänsä kohti.
James kaappasi Lilyn lämpimään karhunhalaukseen ja painoi huulensa tämän huulille. Jälleen oli kulunut melkein kolme viikkoa siitä kun he olivat nähneet viimeksi. Lily sulki silmänsä ja antoi tilanteen viedä mennessään. Hän ei ollut myöntänyt itselleen, kuinka ikävä hänellä oli ollut Jamesia ja tämän suloisia, omalla tavallaan herttaisia suudelmia, jotka olivat niin varovaisia että Lilyä melkein nauratti. Luuliko poika vieläkin että hän juoksisi pakoon kiroten tämän pään kurpitsaksi?
”Kas niin, hyvä herrasväki, jokos sitä olisi imuteltu tarpeeksi?” Siriuksen huvittunut ääni keskeytti heidät ja Lily tunsi poskiensa punehtuvan. Hän oli kokonaan unohtanut että muutkin kelmit olivat tulossa.
”Herra Mustalla ei ole paljon varaa puhua. Sinä vain juokset luutakomerosta toiseen, ja minä sentään vain tervehdin tyttöystävääni!” Jamesia ei tilanne näyttänyt vaivaavan lainkaan, joten Lilykin päätti rauhoittua. Ne olivat vain Jamesin ystäviä, ei kummempaa.
”Luutakomerosta toiseen? Totta kai! Mitäs herra Potter sitten kuvitteli? Että eläisin samanlaisessa selibaatissa kuin sinä?”
Remus näytti tavallista nuhjuisemmalta hymyillessään Lilylle. ”Älä välitä”, hän sanoi Jamesin ja Siriuksen jatkaessa kiistelyään. ”Ei tämä edes oikeastaan koske sinua. Kunhan sanailevat.”
”Eikä tuo ole edes mitenkään vakavaa”, Peter lisäsi kun he lähtivät kulkemaan Säilä&Imupaperia kohti. ”Olisit nähnyt sen kerran, kun James viitsi yrittää saada Siriuksen naisseikkailut kuriin. Siinä sitä lensi ärräpäitä ja kaikkea muuta kivaa!”
”Okei, no mutta mitä teille kuuluu? Teitä ei ole näkynyt sitten Portsmouthin”, Lily pisti väliin ja antoi Siriuksen ja Jamesin taustalla kuuluvan kinastelun mennä omalla painollaa.
”Joo, no James on kyllä pitänyt tarkkaa huolta siitä ettei me olla satuttu paikalle kun te olette Pottereilla”, Peter nauroi. ”Silloin edellisenä päivänä kun olit menossa heille ensimmäistä kertaa James piti meille valtavan puhuttelun, että 'älkää tulko' ja 'älkää tehkö sitä ja tätä ja tuota'. Meille se ei ollut mikään ongelma, mutta Sirius olisi halunnut olla paikalla.”
Remus nauroi ja avasi kaupan oven. ”Meidän piti keksiä hänelle kunnolla tekemistä ettei hän olisi mennyt kotiin. Pelasimme varmaan kolme tuntia huispausta!”
Lily tunsi syyllisyyttä siitä että James oli käskenyt ystävänsä hänen vuokseen pois. ”Olen pahoillani”, hän sanoi, ”ei teidän olisi tarvinnut.”
”Älä suotta anteeksi pyytele”, Peter lohdutti. ”Se oli ihan hauskaa.”
”Vielä hauskempaa olisi ollut kertoa Lily-kukkaselle kaikkia hauskoja pikku yksityiskohtia tästä meidän Jamiesta”, Sirius puuttui puheeseen Remuksen alkaessa kaivaa kirjalistaa esiin. ”Et uskokaan kuinka monesta jutusta jäit paitsi!”
”Ei se mitään, äiti hoiti jutun puolestasi”, James murahti ja pyöritti silmiään.
Lily madalsi ääntään Siriuksen mennessä etsimään uutta huispauskirjaa ja Remuksen ja Peterin mennessä varmistamaan ettei tämä riko mitään. ”Lily-kukkanen?”
James naurahti. ”Se on Siriuksen lempinimi sinulle. Hän on käyttänyt sitä meidän sisäpiirin jutuissa jo tokaluokalta asti. Sitä paitsi se sopii sinulle mielestäni oikein hyvin”, hän lisäsi ja painoi suukon tytön päälaelle. ”Ei ihme, että sinut on nimetty niin kauniin kukan mukaan.”
”Tai sitten äidilläni vain on pahempi pakkomielle puutarhanhoitoon kuin professori Dumbledorella”, tuhahti Lily, joka oli viime vuosina alkanut kritisoida vanhempiensa nimivalintoja. ”Äiti on floristi, ja minusta on aika kornia, että jatkuvasti kukkien kanssa työskentelevä nimeää lapsensa kukkien mukaan. Tiesitkö että meillä oli joskus kultakala nimeltä Amaryllis?”
”Onhan se aika outoa, mutta sinun kohdallasi se on onnistunut hyvin. Petunialle olisin kyllä valinnut jonkun toisen nimen”, James nauroi ja sai Lilynkin nauramaan. ”Tule, mennään kysymään muodonmuutoskirjoja.”
Iltapäivällä Sirius tarjosi porukalle välipalan Vuotavassa Noidankattilassa, ja päätti pitää maljapuheen siitä, kuinka hän oli ”tyytyväinen, että Sarvihaara sai vihdoinkin kokea miltä tuntuu pitää naista kainalossa” ja ilmoitti tahtovansa sitten ensimmäisen lapsen kummiksi. Lily tunsi kalpenevansa ja James mulkaisi poikaa pahan kerran, minkä Sirius ohitti olankohautuksella ja jatkoi siitä, että aikoisi pitää vastaavanlaisen puheen syyskuun toisena päivänä aamiaisella.
Lilyllä, Jamesilla ja Remuksella meni koko loppupäivä yrittäessään saada Siriuksen perumaan aikeensa samalla kun Peter piti tämän puolia. Kuin ihmeen kaupalla he saivat Siriuksen lupaamaan ettei mitään puhetta tulisi, mutta jotenkin Lilyllä oli paha aavistus että hänen täytyisi sulkea Siriuksen suu vielä jollain tapaa. Hän ei vieläkään täysin luottanut Siriukseen mitä tuli ei niin vakaviin asioihin.
Illalla Lily pakkasi matka-arkkuaan haikein mielin ajatellessaan, että lähtisi kahden päivän päästä Tylypahkaan viimeistä kertaa. Samalla hän kuitenkin iloitsi päästessään taas linnan käytäville, hän näkisi ystäviään, pääsisi liemien oppitunneille, saisi vielä viimeisen kerran kokea Tylypahkan kurpitsajuhlan ja pääsisi omaan makuusaliinsa, josta oli tullut hänelle kodin veroinen paikka viimeisten kuuden vuoden aikana.
Lily avasi huoneensa ikkunan päästääkseen pöllönsä ulos ja jäi sitten haukkaamaan raitista ilmaa, jossa tuoksui jo syksy. Naapurin vaahteran lehdissä oli jo keltaista, takapihan ruusut pudottivat kuihtuneita terälehtiään. Taivas oli pilvinen, Lily aavisti että yöllä sataisi. Hän huokaisi ja sulki ikkunan. Alkaessaan nukkumaan hän mietti, milloin aika oli alkanut kulkea niin nopeasti.
