Chelsey: Ystävänpäiväolo tuli mullekin, mutta älä huoli, se katoaa tämän luvun myötä aika nopeasti, lupaan sen!
SparrowCat: Inhottavaa rikkoa sun kupla, mutta tässä luvussa ei ole Peteriä ja Eleanoria kun ihan hiukkapikkuisen vain mainittuna, nyt mennään suuria kuvioita!
Ledi: Hei, Sirius on Sirius. Ei se tavoilleen ja maineelleen (ja tytöille) voi mitään.
Anturajalka93: Siis tämä ficci loppuu lukuvuoden päättymiseen, mutta aloitan jatko-osan mahdollisimman pian, ja sen verran paljastan että siinä on Amy Elizabethilla iso osa.
Mutta siitä lisää sitten kun tämä on lähempänä loppuaan!
Pric: Mäkin tykkään tästä mun Peteristä, ja nyt on vähän harmi kun se jää taas vähäksi aikaa vähän taka-alalle, koska DRAAMAA on luvassa.
L.E: Mä en luvannut mitään!
Mutta tykkään ideasta koko ajan enemmän. Tosin mulla on nyt tämä ja sitten se tuleva jatko-osa ja oon vielä suunnitellut yhtä new generationiakin (laitan traileria mahdollisesti jo tän vuoden puolella) joten aika ei välttämättä riitä.
Swizzy: Kiitos kamalasti kommentista!
Anzcy: Hei kiitos ihan mielettömästi, aina on tosi kiva saada uusia kommentoijia!
A/N: Nyt hävettää. Hävettää ihan tosi paljon. Mulla on kestänyt tän luvun kanssa ihan luvattoman kauan, mutta (huonoksi) puolustuksekseni voin sanoa että tää oli ehkä kaikkein vaikein luku tähän mennessä. Ihan oikeasti. Ymmärrätte ehkä kun luette. Ja mä en olis halunnut tämän luvun tapahtumia varmaan yhtään sen enempää kun tekään, mutta oli vähän pakko.
Anyway, enjoy - if you can.
Blame it on the vodka
Blame it on the henny
Blame it on the blue top
Got you feeling dizzy
Jamie Foxx: Blame it (on the alcohol)Viideskymmenes kahdeksasKello kävi, juomat vahvenivat, musiikki pauhasi ja jokainen yli neljätoistavuotias rohkelikko oli varmasti juonut yhden jos toisenkin lasillisen, toiset enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. James tavoilleen uskollisena toki joi puolet vähemmän kuin muut, mutta tällä kertaa sekään ei ollut enää kovin vähän. Siriuksella oli vientiä, mikä vähän yllätti muita kelmejä sekä Lilyä, Amya ja Alicea, mutta loppujen lopuksi Siriushan kuitenkin oli Sirius, ikuinen naistenmies ja tyttöjen päiväuni. Peter nähtiin useampaan otteeseen tanssilattialla Eleonoran kanssa, mutta kukaan ei mennyt vannomaan heidän välilleen mitään – ainakaan vielä. Heidän erostaan oli kuitenkin jo vuosi.
Iso määrä tuliviskiä vaikutti varmaan kaikkein eniten kuitenkin Amyyn ja Remukseen. Jos muut tupalaiset olisivat olleet tarpeeksi selvinpäin ympäröivästä maailmasta jotakin tajutakseen, he olisivat ihan varmasti ihmetelleet sohvalla istuvaa Remusta ja Amya, joka istui käytännössä pojan sylissä. Amysta tuli myös huomattavasti puheliaampi illan myötä, ja arvosteltuaan hyvin epäamymaisesti jokaisen huoneessa olevan tytön ulkonäön, päiviteltyään pariin otteeseen isänsä ja äitinsä epäreilua suhtautumista seurusteluun ja todettuaan ainakin kolmetoista kertaa että Annin poikaystävä oli loppujen lopuksi ihan okei vaikka olikin luihuinen, Remus (joka ei itsekään ollut enää parhaimmillaan) totesi tyttöystävänsä olevan aivan sekaisin. Ei siis tietenkään ääneen, sehän olisi ollut katastrofi.
Amy nojasi päätään Remuksen rintakehää vasten ja Remus hautasi kasvonsa tämän hiuksiin tietämättä, oliko enemmän huumaantunut alkoholista vai tytön läsnäolosta.
”Tällaista pitäisi tehdä useammin”, Remus sammalsi ja ääni muuttui tukkoiseksi Amyn hiuksissa.
”Ai mitä, juoda?” Amy kikatti ja potkaisi vahingossa lattialla olevaa tyhjää kermakaljapulloa siirtäessään jalkaansa.
Remus kohautti olkiaan eikä enää tiennyt itsekään mitä selitti. ”Niin, tai siis juoda yhdessä!” hän sanoi painottaen viimeistä sanaa. Amy hänen sylissään nauroi, mutta saattoi olla että äänen metallinen sävy ei ollut pelkästään Remuksen mielikuvitusta.
”Niin”, Amy sanoi, ja Remus oli kuulevinaan katkeruutta – joskaan ei hän siinä tilassa sitä tiedostanut. ”Vaikka ne kirjat ovatkin
niin kamalan kiehtovia.”
Amy tunsi Remuksen jäätyvän ja tajusi sitten mitä oli juuri sanonut. Hän tunsi kasvojensa kalpenevan (vaikka vannoikin että poskilla edelleen oli alkoholin niille nostattama puna), ei hänen ollut tarkoitus mitään sellaista sanoa. Mutta tuliviski tuntui tuovan kaikki viime viikkojen aikana mielessä pyörineet asiat uudelleen esille eikä Amy osannut enää suodattaa sanojaan.
Amy nousi kiireesti seisomaan ja haroi hiuksiaan välttäen Remuksen hämmentynyttä katsetta. ”Minä... tuota noin – en minä...” hän mutisi, mutta sitä ei meinannut kuulla musiikin yli. ”Tai siis... Minä haen lisää juotavaa. Niin, se se oli.” Ja hän kääntyi ympäri niin nopeasti että joutui ottamaan sohvasta tukea ja lähti raivaamaan tietään kohti juomapöytää vilkaisemattakaan Remukseen.
Remus ei ehtinyt nousta ja lähteä Amyn perään kun Sirius jo lysähti sohvalle selkänojan yli kauluspaita auki ja laski sotkuisen päänsä Remuksen syliin nauraen kuin viimeistä päivää ja haisten hielle ja tuliviskille. Sirius yritti naurunsa keskeltä saada muodostettua kokonaisia lauseita, mutta Remus ymmärsi vain kolmen eri tytön nimet ja arvasi loput. Hän katsoi, kun Amy meni ja otti pöydältä kokonaisen pullon tuliviskiä, käveli sitten hieman horjahdellen sohvan ohi katsoen tiukasti suoraan eteensä ja katosi väkijoukkoon. Remus kohautti olkiaan, hänen aivonsa eivät juuri sillä hetkellä jaksaneet keskittyä tyttöongelmiin, ja hän ravisti päätään yrittäen keskittyä Siriuksen juttuihin edes vähän paremmin.
**
Remuksesta tuntui kuin joku takoisi hänen kalloansa auki. Eikä yhtään auttanut että ikkunasta tulvi valoa suoraan silmiin ja hän makasi oleskeluhuoneen sohvalla erittäin epämukavassa asennossa Siriuksen kyynärpää kyljessään. Hän nosti erittäin vaivalloisesti kättään katsoakseen kelloa ja töni sitten Siriuksen lattialle. Remus sanoi että aamupalaa oli tarjolla vielä puoli tuntia ja meni sitten seiniä pitkin ylös makuusaliin vaihtamaan päälleen puhtaan paidan. Makuusalissa ei ollut ketään, Remus oletti että muut olivat syömässä, ja päästessään takaisin oleskeluhuoneeseen Siriuskin oli kadonnut. Hän hieroi otsaansa ja aloitti tuskallisen matkansa suureen saliin.
Kuten Remus oli arvannutkin, muut kelmit sekä Lily, Alice ja Amy olivat Rohkelikon pöydässä, eikä kukaan näyttänyt voivan kovin hyvin. Amyn huomatessaan Remukselle tuli olo että hänen pitäisi muistaa jotakin oleellista edellisestä illasta, mutta ei saanut millään päähänsä, mitä. Niinpä hän päätti toimia mahdollisimman normaalisti ja meni istumaan tyttöystävänsä viereen kuin minä tahansa muunakin aamuna.
”Huomenta”, hän mutisi kaikille tasapuolisesti ja yritti sitten hymyntapaista Amylle.
Amy kuitenkin kääntyi katsomaan häntä jotenkin pisteliäästi ja sanoi sitten todella inhottavan kuuloisesti: ”Huomenta –
rakas.”
Pöydän toisella puolella Sirius oli tukehtua kahviinsa ja häntä selkään hakkaava James katsoi Amya ja Remusta silmät lautasen kokoisina. Remus ei oikein tiennyt mitä ajatella – mitä hän oli unohtanut? Mitä ihmettä illalla oli tapahtunut? Hän tuijotti lautastaan ja joi lasillisen kurpitsamehua vaisusti välittämättä siitä, että sekä Alice ja Lily että James, Peter ja Sirius katsoivat häntä ja Amya järkyttyneinä. Hän ei vaivautunut syömään enempää vaan nousi nopeasti ja mutisi jotakin kirjastosta. Kukaan ei lähtenyt hänen peräänsä.
Remuksen lähdettyä Lily katsoi Amya tiukasti ja puristi huulensa viivaksi. James ja Peter katsoivat toisiaan kuin kysyen: ”Mitä helvettiä äsken tapahtui?” mutta eivät kuitenkaan sanoneet mitään peläten Amyn reaktiota. Amy ei tuntunut olevan ollenkaan oma itsensä.
”Amy”, Lily sanoi rikkoen latautuneen hiljaisuuden ja odotti että tyttö katsoi häntä. Ruskeissa silmissä oli uhmakas ilme. ”Ylös. Nyt.”
Lily nousi pöydästä Amy vanavedessään ja lähti kävelemään kohti suuren salin ovia. Alice seurasi heitä vähän ajan päästä, ja pöytään jääneet Sirius, James ja Peter katsoivat heidän peräänsä tulkitsemattomat ilmeet kasvoillaan. Sitten Sirius puki sanoiksi kaikkien kolmen ajaukset.
”Meillä on nyt mennyt jotain tosi pahasti ohi.”
**
Koko päivä meni oikeastaan siinä kun Lily ja Alice yrittivät saada Amysta tolkkua ja James käytti kolme tuntia saadakseen Remuksen ulos kirjastosta. Loppujen lopuksi melkein kaikki luovuttivat, Lily ja Alice jättivät kyselyt sikseen ajatellen, että kaikelle oli varmasti ihan luonnollinen selitys; olihan pian kuitenkin täysikuu, Amy oli varmasti huolissaan, ja lisäksi oli krapula ja varmaan myös se aika kuukaudesta. James jätti Remuksen selvittelemään päätään kirjastoon ja meni sen sijaan viettämään loppupäivän muiden seitsemäsluokkalaisten rohkelikkojen kanssa oleskeluhuoneeseen.
James ja Lily keskustelivat jostakin, mikä ei kiinnostanut erittäin huonovointista Alicea ollenkaan, vaan hän makasi vatsallaan lattialla takan edessä ja mutisi välillä pitkiä kirosanalitanioita kuin toivoen että hänen olonsa sillä paranisi. Peter ja Sirius siirtelivät shakkinappuloita suhteellisen sattumanvaraisesti pelilaudalla, ja koko tilanne oli kaikin puolin niin kummallinen ettei kukaan jaksanut sanoa mitään kun Sirius siirsi nappuloitaan aivan väärin. Kaikki olisivat halunneet kysyä Lilyn vieressä sohvalla istuvalta Amylta ainakin miljoona ja viisi kysymystä, mutta kukaan ei halunnut olla ensimmäinen. Sitä paitsi Amyn kasvoille kivettynyt kevyt tekohymy oli jollain tavoin niin pelottava, ettei häntä halunnut edes oikein katsoa.
Kun iltapäivä alkoi jo melkein vaihtua illaksi ja kirjasto Jamesin laskelmien mukaan oli ollut kiinni jo puolisen tuntia, Remus astui muotokuva-aukosta kalpean näköisenä ja tuli muiden luo. Ainut vapaa paikka oli Amyn vieressä sohvalla, ja siihen Remus istuikin ja jäi tuijottamaan tyttöä tiukasti. Hän tuijotti ja tuijotti, kuin haastaen katsomaan itseensä, ja kun Amy lopulta käänsi tekohymynsä häneen, Remus ei edes hätkähtänyt.
”Amy”, hän sanoi ihan hiljaa, mutta äänessä oli jonkinasteista kylmyyttä. Kukaan muu ei kuullut mitä hän sanoi, sillä seitsemäsluokkalaisten hiljaisuudesta huolimatta kaikki muut rohkelikot pitivät aivan järkyttävää meteliä. ”Mitä nyt?”
Amy avasi suunsa sanoakseen jotain aivan varmasti yhtä ilkeää kuin aamiaisella, mutta Remus ehti väliin korottaen ääntään. ”Äläkä sano että ei mitään!”
Koko oleskeluhuone hiljeni, ja vaikka kelmit, Lily ja Alice olivat yrittäneet olla katsomatta Amya ja Remusta, nyt kaikkien katseet olivat heissä. Viidesluokkalaiset lopettivat eränsä räjähtävää näpäystä, kuudennen luokan tytöt eivät enää kikattaneet. Pari ekaluokkalaista poikaa rouskutti edelliseltä illalta jääneitä popkorneja ja katsoi uteliaina, mitä vanhimpien oppilaiden välillä oikein tapahtui.
”Mikä nyt on?” Remus jatkoi huutamista kun Amy nousi ylös ja meinasi jo poistua oleskeluhuoneesta kokonaan. ”Olen koko päivän yrittänyt miettiä mitä olen tehnyt väärin, mutta en yksinkertaisesti muista eilisillasta mitään, joten voisitko olla ystävällinen ja kertoa mistä kiikastaa!”
Amy kääntyi silmät leimuten ympäri katsomaan Remusta, joka hänkin oli noussut ylös. ”Mistäkö kiikastaa? Tahdotko ihan todella tietää?” Amy kysyi vihaisesti ja sai muutaman nuoremman oppilaan säpsähtämään. ”Eikä tämä edes liity eiliseen juuri mitenkään, vaikka ethän sinä sitä tiedä kun vietät kaiken aikasi niiden rakkaiden kirjojesi kanssa!”
”Ja mitäköhän helvettiä tuokin oli tarkoittavinaan?”
”Remus, sinä olet aina kirjastossa! Tai jos et ole siellä niin sitten istut jossakin lukemassa kokeisiin! Me emme koskaan tee mitään yhdessä, kun sinun pitää lukea niitä kirjojasi!”
”Ja mitäköhän sinä sitten teet? Eihän sinua näekään ilman sulkakynää ja pergamenttia!”
”Sinä et panosta tähän ollenkaan!”
”No et sinäkään ole mitään erityisemmin asian eteen tehnyt!”
”Sinä olet aina Tylyahossakin heidän kanssaan!” Amy jatkoi sinnikkäästi kyynelten läpi ja osoitti Jamesta, Peteriä ja Siriusta, jotka yrittivät näyttää mahdollisimman pieniltä. He eivät halunneet tulla vedetyksi mukaan tähän kriisiin. ”Sinä valitset heidät minun sijastani, miltä sen pitäisi minusta tuntua?!”
”Amy, he ovat minun ystäviäni!” Remus huusi, ja kuka tahansa saattoi nähdä että poika oli raivoissaan. ”Sitä paitsi olethan sinäkin jatkuvasti Lilyn ja Alicen kanssa enkä muista valittaneeni sinulle siitä yhtään!”
”Ja mitäköhän se kertoo siitä, minkä verran minä sinulle merkitsen!”
”Älä ole naurettava!”
”Älä väitä ettetkö olisi pitänyt minua itsestäänselvyytenä, koska minä tunnen sinut ja tiedän että olet!”
”Ja mitä sinä ajattelit sitten tehdä asialle?” Remus tiuskaisi jaksamatta enää edes huutaa kunnolla. Lily oli nostanut kätensä suunsa eteen ja näytti kauhistuneelta, Alice oli noussut istumaan ja kolme kelmiä katsoivat sivusta kivettyneinä.
Amy pyyhki vihaisena kyyneleitä poskiltaan ja alkoi perääntyä kohti tyttöjen makuusalin ovea. ”Kuule, tämä oli tässä. Minä en jaksa enää”, hän sanoi käsi oven kahvalla ja ravisti päätään. Hän avasi oven ja katosi portaisiin.
”Hyvä! Ei haittaa ollenkaan!” Remus huusi ennen kuin ovi pamahti kiinni ja kääntyi sitten kannoillaan marssien ylös poikien makuusaliin.
Oleskeluhuone oli kuolemanhiljainen. Alice nousi lattialta ja juoksi sanaakaan sanomatta Amyn perään. Lily ja James vilkaisivat toisiaan, nousivat yhtä aikaa ylös ja seurasivat ystäviään yläkertaan, Peter meni Jamesin mukana. Sirius mulkoili ekaluokkalaista punapäätä, joka rouskutti popkornia suu auki silmät lautasen kokoisina. Sitten hän nousi ylös ja alkoi kävellä kohti makuusalia hänkin.
”Mitä sinä siinä tuijotat?” Sirius tiuskaisi pojalle vielä ennen kuin nousi portaat ylös ja avasi oven vain kohdatakseen täyden kaaoksen.
