Chelsey: Jee, kiitti! Mukavaa saada uusia kommentoijia. Ite en oikein tiedä mitä ajatella Daniellesta, koska se nyt on mikä on, mutta oon ainakin nyt yrittänyt pitää selvänä että nehän ei Siriuksen kanssa enää ole mikään pari.
Tämä tulee tulevaisuudessa ehkä enemmänkin esille, mutta joo. Kiitos miljoonasti kommentista.
Ledi: Mäkin sua.
Ja huomasin itekin ettei se Thomyas ollutkaan tarpeeksi kamala, mutta yritän tsempata jatkossa. Mä en oikein taida osata tehä vihattavia hahmoja?
Yritys hyvä kymmenen. Kun en oikeesti halua että kaikki on kivoja! Mur.
Anturajalka93: Joo, tajusit ihan oikein.
Thomyas on vähän Thomyas, ei sitä oikein muulla sanalla voi kuvailla. Sen luonne tulee seuraavissa luvuissa (toivottavasti) paremmin esille, ainakin kovasti yritän. Ja niistä tuliviskeistä sen verran, että kerrottakoon ihan taustatietona Jamesin, Remuksen ja Peterin salaisesta sopimuksesta, ja lisäksi neljäs pullo oli Regiltä.
Veli pitää huolen että toisella on tarpeeksi juomia kun se on poissa kotoa.
emppa_p: No en oo kyllä tuolta kannalta asiaa edes katsonut, voihan se olla.
Saa nähdä mihin suuntaan tää tästä ajan myötä kehittyy (koska ei, me ei olla vielä lähelläkään loppua tämän ficin osalta). Lily on tosiaan Pottereille joku pakkomielteinen heikko kohta, tiedä sitten miksi.
onski: Saa nähdä osuuko sun rahanmenoarvelut (onko se ees sana?) oikeaan, ei käy vielä vähään aikaan ilmi (ainakaan ihan suoranaisesti, voi olla jotain viittauksia). Spoiler alert! -->
Ja siitä suojeliuksesta sen verran että onko sulla animaagius käynyt mielessä? : D Sillä voi olla vaikutusta asiaan. Ja niin, ei mulla mitään varsinaista kykyä varmaan ole, harjoitus tekee mestarin.
Midnight: Huh, kaikki tuntuu ottaneen tuhlaajapoika-nimityksen aikalailla tavaksi, like that! Tosin en tarkoittanut sillä siinä Jamesin sanomana paljoakaan, mutta kiva että se on saanut jonkinlaisen identiteetin lukijoiden keskuudessa.
Tervetuloa kirjavaan joukkoon, tässä tulee jatkoa!
Swizzy: Mitä, eihän kello ollut kun puoli kaksitoista?!
No joo, se että ite valvon pikkutunneille joka ilta ei tarkota että muiden tarvis.
Puhpahpöh, ihana olet, kiitos kommentista,ihanaa että joku tajusi Gwenogin! Se oli siellä vähän piilossa ja tulee vähän enemmän esille ehkä myöhemmin (paino sanalla ehkä) ja mun mielestä on niiiiiiiiin siistiä että joku bongasi sen sieltä! Jei. *hyppii innoissaan ympyrää ja hoilaa 'den glider in':iä* Joo.
A/N: Appajee, uusi viikko uudet kurjet ja uusi luku. Neljä tuntia koulua on selvästikin liikaa tällä säällä (VIHDOIN KEVÄT AAAAAA) ja syyttäkää siis meidän rehtoria joka teki lukkarit. Ja öö seuraavan luvun kanssa joudutte varmaan odottamaan vähän pitempään, koen sen aika omalla tavallaan haasteelliseksi. Mutta tässä nyt tämä, enjoy - if you can!
Kun asiat alkavat mennä vinoon, niin sitä tavallisesti jatkuu jonkin aikaa, ja kaikki tulee vain pahemmaksi. Mutta kun asiat sitten alkavat korjaantua, ne usein tulevat yhä paremmiksi ja paremmiksi.
C.S. Lewis: Narnian tarinat: Taikurin sisarenpoikaKolmaskymmenes kahdeksasJames joutui Siriuksen puhutteluun heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Lily ja Danielle kuulivat käytävän toiselle puolelle vierashuoneeseen kun he väittelivät siitä, olisiko Jamesin pitänyt kertoa Siriukselle Thomyaksesta vai ei. Sirius oli naurettavan loukkaantunut, vaikka oli Lilykin harmissaan, sillä hänellä itsellään ei ollut salaisuuksia, joita James ei tietäisi. Tai no, ainakaan tämän suuruusluokan salaisuuksia. Lily ei voinut olla miettimättä, mitä muuta James oli jättänyt kertomatta.
Thomyaksen läsnäolo vaikutti välittömästi talon ilmapiiriin. Rouva Potter holhosi miestä kuin omaa poikaansa, herra Potter oli mietteisiinsä vaipuneena ja luultavasti pohti Mariaa ja tämän kuolemaa. Sirius piti Jamesille jonkinasteista mykkäkoulua, samoin kuin James Thomyakselle, ja Lily ja Danielle yrittivät välttää olemista väärässä paikassa väärään aikaan. Joulu oli saanut omalla tavallaan aika karmivan käänteen, joskin James uskalsi toivoa loman kääntyvän vielä parempaan suuntaan. Hän ei halunnut, että hänen ensimmäinen joulunsa Lilyn kanssa olisi niin... kummallinen.
Sirius lähti heti jouluaterian jälkeen ulos, sanoi menevänsä kävelylle. Danielle lähti perään, kuulemma varmistamaan että poika tulisi ehjin nahoin takaisin. Thomyas ja tämän isä menivät herra Potterin työhuoneeseen keskustelemaan, ja James painui suhteellisen vihaisen olisena omaan huoneeseensa.
”Onko Jamesilla kaikki hyvin?” Lily kysyi rouva Potterilta auttaessaan tätä korjaamaan astiat pois.
Nainen hymyili surullisesti. ”James ihaili Thomyasta pienenä. Thomyas oli hänen sankarinsa. Hän murtui täysin kun tämä lähti, eikä ole sen jälkeen maininnut veljeään sanallakaan. James on tavallaan kieltänyt Thomyaksen olemassaolon.” Rouva Potter huokaisi. ”Tämä ei ole helppoa hänelle. Thomyas on... erilainen kuin James. He ovat aivan eri maailmoista, ja Jamesille oli tosi vaikeaa kun Thomyas ei antanut kuulua itsestään.”
Lily hipsi portaat ylös ja koputti varovasti poikien huoneen oveen. ”James, se olen minä. Saanko tulla?” Vastausta ei kuulunut, mutta Lily kuuli kuinka lukko aukesi. Hän avasi oven ja astui sisään.
Jamesin ja Siriuksen huone oli aika lailla sellainen kuin kahdelta seitsemäntoistavuotiaalta velhopojalta saattoi odottaakin, varsinkin kun Remus ei ollut siivoamassa heidän jälkiään. Pienestä koostaan huolimatta huone oli täynnä tavaraa, ja vain seinillä olevista julisteista erotti kumpi sänky oli kumman (Jamesin puolella oli vain pari julistetta huispausjoukkueista ja lisäksi paljon valokuvia, mutta Siriuksen seinä oli täynnä moottoripyöriä ja bikiniasuisia jästityttöjä). Lattia oli puolen metrin vaatekerroksen alla, eikä hajuaistiin kannattanut luottaa jos etsi puhtaita vaatteita. Ainut siisti alue huoneessa oli Jamesin yöpöytä, joka oli tyhjä lukuunottamatta taikasauvaa ja kahta kehystettyä valokuvaa, joiden molempien Lily pelkäsikin olevan siellä.
Lily raivasi itselleen vähän tilaa huoneessa, joka oli ollut sentään siivottu silloin kun hän oli siellä ensimmäistä kertaa ollut. Hän istui Jamesin sängylle ja katsoi poikaa, joka seisoi selin häneen ikkunan luona katsomatta kuitenkaan ulos vaan jalkoihinsa. Hartiat olivat luonnottomassa kyyryssä ja Lilyn teki pahaa katsoa poikaystävänsä asentoa. Silti hän ei sanonut mitään vaan odotti että James puhuisi ensin.
Tyttö sai odottaa kauan. Kun James vihdoin puhui, hänen äänensä oli aika käheä ja niin hiljainen, että Lilyn oli melkein pidätettävä hengitystään että ylipäänsä kuuli.
”Minä olin ainut lapsi”, James sanoi. ”Et uskokaan kuinka kateellinen olin naapureille, joilla oli veljiä ja sisaria. Pidin äidille ja isälle mykkäkoulua melkein viikon kun en saanut synttärilahjaksi pikkuveljeä.” Hän naurahti ilottomasti. ”Sitten sain tietää Thomyaksesta, ja oli kuin kaikki toiveeni olisivat käyneet toteen. Olin viiden vanha, minulla oli isoveli, joka oli kuusi vuotta vanhempi. Me teimme Thomyaksen kanssa kaikkia niitä juttuja joita olin nähnyt naapurin lastenkin tekevän. Me pelasimme palloa, me askartelimme kaarnaveneitä, lennätimme leijaa. Thomyas lupasi lähtiessään kirjoittaa ja tulla sitten taas seuraavana kesänä.”
James kääntyi Lilyyn päin ja istui tämän viereen sängylle. He nojasivat seinään hiljaisuudessa monta minuuttia, katsellen kuinka sotkuiseen lattiaan kaatuvat varjot pitenivät pitenemistään kunnes maalasivat sen kokonaan mustaksi.
”Hän ei tullut”, Lily totesi nostamatta katsettaan. James huokaisi.
”Ei tullut. Eikä kirjoittanut riviäkään. Heti kun opin kirjoittamaan lähetin hänelle kirjeen, jossa toivoin että hän tulisi ja kerroin olevani hänelle vihainen. En saanut koskaan vastausta. Odotin kirjettä kaksi vuotta, sitten luovutin ja sanoin ettei Thomyas ollut enää veljeni.” Hän löi nyrkkinsä tyynyyn pari kertaa niin että untuvat lensivät. ”En puhunut hänestä, en ajatellut häntä. Lopulta unohdin hänet jo melkein kokonaan. Ja nyt Sirius on minulle vihainen siitä etten kertonut hänelle.”
”Ei se minustakaan kivaa ole”, Lily mutisi hiljaa ja näpersi kynsiään otsa rypyssä. ”Minä en pidä isoista salaisuuksista. Hän on kuitenkin veljesi, minusta sinun olisi pitänyt kertoa.”
James vilkaisi tyttöön vähän äkäisenä. ”Thomyas
ei ole minun veljeni – ”
”On hän, James”, Lily keskeytti navakasti. ”Thomyas Jones on sinun veljesi, halusit sinä tai et. Voit kieltää sen kuinka useasti tahansa, voit ajatella siitä mitä lystää, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että teillä on sama isä. Sinun on opittava elämään sen kanssa.”
Huoneeseen tuli hiljaista, ja kumpikin tuijotti häpeissään muualle. James tajusi olleensa idiootti väittäessään totuuden valheeksi, ja Lily katui että oli suuttunut Jamesille. Ei hän huutanut ihmisille, eihän? Se ei ollut hänen tapaistaan. Hän huusi vain harvoin, yleensä Petunialle ja vain pari kertaa hän oli korottanut ääntään ystävilleen. Jamesille Lily ei ollut kertaakaan huutanut – no, sitä ei laskettu että hän yhteen aikaan huusi tälle joka asiasta. Sen ajan hän halusi enemmän kuin mielellään unohtaa. Eli toisin sanoen koko sinä aikana kun Lily
oli tuntenut Jamesin hän ei ollut huutanut tälle.
Lilystä tuntui kamalalta. Hän oli aina potenut helposti huonoa omaatuntoa.
”Sori”, hän kuiskasi. ”Olisit varmaan tajunnut vähemmälläkin. Sitä paitsi tämä on enemmänkin perhejuttuja eikä minun todellakaan pitäisi puuttua niihin. Anna anteeksi.”
James tarttui Lilyä kädestä. ”Ei se mitään. Hyvä että joku palauttaa minut maan pinnalle aina välillä”, hän naurahti vähän, tällä kertaa oikeasti huvittuneena, mutta samalla pahoittelevan kuuloisena. ”Anteeksi etten kertonut sinulle Thomyaksesta. Minun olisi pitänyt. Sinä olet kertonut minulle kaiken.”
He istuivat pitkään hiljaa, Lily painoi päänsä Jamesin olkaa vasten. Alakerrasta kuului kuinka Sirius ja Danielle palasivat kotiin ja keskustelivat keittiössä rouva Potterin kanssa. Myös herra Potterin työhuoneesta kuului askelia, ne menivät olohuoneeseen levitetyn vuodesohvan luo. Lily vilkaisi Siriuksen yöpöydällä tavaroiden alta pilkottavaa herätyskelloa ja totesi sen olevan paljon enemmän kuin hän oli kuvitellut. Häntä ei kuitenkaan väsyttänyt, joten hän jäi Jamesin viereen vielä joksikin aikaa.
”Ei enää salaisuuksia”, hän sanoi jossain vaiheessa ja kääntyi katsomaan poikaa silmiin että näkisi, pitäisikö tämä sanansa. Jamesin tummat silmät näyttivät vähän ahdistuneilta huoneen hämärässä. ”Mitä?”
”Olisi vielä yksi juttu...”
”Voi Merlin”, Lily tuskaili ja huokaisi. ”Mitä? Onko teillä kellarissa joku massiivinen jästintappokone? Vai aiotko kertoa, että sinulla on kilometrin pituinen rikosrekisteri lain rikkomisesta?”
James rykäisi. ”Jälkimmäinen meni vähän lähemmäs. Mutta en oikein tiedä, sitä ei ehkä kannata kertoa täällä. Jos kerron sitten Tylypahkassa? Sitten kun on vähemmän ministeriön työntekijöitä kuulemassa?” Poika näytti erittäin toiveikkaalta, kuin pieni pojankloppi yrittäessään päästä pälkähästä varastettuaan makeisia lähikaupasta.
”Eli teillä on rikosrekisteri?” Lily kysyi vähän kauhuissaan. Millaiseen touhuun hän oikein oli sekaantumassa?
”No ei varsinaisesti”, James kiirehti vastaamaan. ”Mutta kaiken sen selittämiseen tarvitaan Remusta. Ja Peteriä. Me ei oikein voida tehdä sitä omin nokkinemme Siriuksen kanssa, siitä voisi tulla aikamoinen sotku.” Hän katsoi tyttöystäväänsä vetoavasti. ”Minä ihan totta lupaan kertoa, kunhan päästään selville vesille. Ihan varmasti. Se on se yksi ainut asia, ja sen jälkeen ei pitäisi olla mitään luurankoja kaapissa.”
Lily katsoi epäilevästi Jamesia ja myöntyi sitten. Kai hän viikon verran kestäisi saamatta tietää. ”Mutta minusta vähän tuntuu että kello on jo miljoona, joten taidan mennä nukkumaan.” Hän suikkasi kevyen suukon pojan poskelle ja nousi ylös alkaen tehdä tietä ovelle. Ei mikää ihan helppo juttu kuulkaa. Ovelle päästyään hän pysähtyi epäröiden käsi oven kahvalla ja kääntyi katsomaan Jamesia. ”Siitä korusta.”
”Sinä et pidä siitä.” Se ei ollut kysymys. Se oli pettynyt ja surullinen toteamus, joka oli muhinut koko päivän Jamesin ajatusmaailman taka-alalla. Olisi sittenkin pitänyt kuunnella Siriusta.
”Ei!” Lily kielsi. ”Ei, ei se sitä ole! Se on aivan ihana, luultavasti kaunein koru jonka olen koskaan nähnyt. Ja siitä se kiikastaakin.” Vapiseva huokaisu. ”Kun minusta se on vähän liikaa. Se on melkein liian kaunis, aivan liian nätti minulle, ja sitä paitsi se on ihan liian kallis, maksoi varmasti omaisuuden, minä en ole sen arvoinen enkä – ”
”Hys”, James nousi ja tuli Lilyn luo kietoen kätensä väsymyksestä ja päivän tapahtumista vähän hysteerisen tytön ympärille. ”Hys. Nyt olet vain ihan hiljaa ja kuuntelet. Onko selvä?” Tukahtunut niiskaisu riitti vastaukseksi. ”Minä vakuutan sinulle, Lily Evans, että se koru ei todellakaan maksanut omaisuutta. Lisäksi sinä todellakin olet sen arvoinen, ja paljon ylikin. Sinä olet minun maailmani kaunein olento, eikä yksikään esine voi olla sinulle liian kaunis.” Hän oli hetken hiljaa, ja Lily kuunteli hänen sydämensä rauhallista sykettä. ”Voi olla että se on vähän liikaa, mutta halusin joka tapauksessa antaa sen sinulle. Tietenkin voin palauttaa sen liikkeeseen, jos haluat.”
”Et todellakaan palauta”, Lily sanoi ankarasti. ”On minussa sen verran itsekkyyttä kuitenkin että pidän sen itselläni. Ehkä minä lopulta lakkaan välittämästä sen hinnasta. Ehkä. Joskus.”
James naurahti äänettömästi, mutta Lily tunsi sen ja hymyili itsekin. ”Niin sitä pitää”, James kehui leikkisästi ja suuteli tyttöä pehmeästi, mutta suudelmassa tuntui uudenlainen vivahde. Se oli omalla tavallaan aika... omistava. Tunnelman pilasi kuitenkin Siriuksen portaista kuuluvat laahaavat askeleet, ja James huokaisi. ”Sirius. Parempi varmaan että menet pois alta – hän ei ole ollut kovin hyvällä päällä Thomyaksen tulon jälkeen.”
”Joo, huomattiin Daniellen kanssa”, Lily mutisi myötätuntoisesti Jamesille, joka joutuisi viettämään koko yön Siriuksen kanssa samassa tilassa. Nopea suukko ja ovi auki. ”Hyvää yötä.”
Sirius oli päässyt melkein poikien huoneen ovelle asti, ja Lily oli törmätä häneen avatessaan oven. Poika hymyili tytölle puoliksi, sanoi hyvät yöt takanaan olevalle Daniellelle ja ahtautui sitten Jamesin ohi huoneeseen sanomatta tälle sanaakaan.
James huokaisi turhautuneena. Tästä tulisi vielä pitkä ilta.