Nuorten viettelykset [K11, 63/63 VALMIS 12.12.12]

[Scaramouche]

Title: Nuorten viettelykset
Author: Scaramouche (aik. Salla)
Beta: ilmoittautua saa, jos/kun kokee tarpeelliseksi

Rating: K11, mutta voi olla että nousee ja joudutaan siirtämään kylppäriin. Mutta aloitetaan nyt tällä ja katsotaan sitä sitten myöhemmin jos tulee tarpeelliseksi.
Genre: Pääasiassa varmaan romance ja fluff, mutta angstia todennäköisesti tulee löytymään, samoin hieman huumoria (tai vähän enemmänkin...) ja draamaa luultavasti vähän siellä sun täällä. Adventurenkin voisin pistää kaiken varalta.
Pairing: Lily/James, Remus/OC, Sirius/muutamia, Peter/OC, Frank/Alice
Warnings: seksiin pakottamisen maininta. // Kaapo lisäsi ilmoittelen jos on tarpeellista. Luultavasti kielenkäyttö ei ole mitään kaunista, mutta yritän pysyä mauttomuuden ulkopuolella Niin ja sitten se että tässä on ihan tuhottomasti kliseitä, mutta nehän on kliseitä ihan syystä, vai mitä? Toivottavasti toimivat.
Summary: Millainen olisikaan velhomaailma ilman Voldemortin ja kuolonsyöjien sen ylle langettamaa synkkää varjoa?

Disclaimer: En omista Pottereita tai heidän maailmaansa, ne ovat Row-tädin mielikuvituksen antia. Sen sijaan koen omistavani tarinan sekä ne hahmot ja paikat joita ette tunnista kirjoista tutuiksi.
Challenges: Tuunataan vanhaa, FanFic100 sanalla 088: Koulu
A/N: Eli kuten voitte jo nimestä ja muusta päätellä, päätin sitten kirjoittaa tämän alusta. Kai mä olin sitä jo alitajuntaisesti suunnitellut pitemmän aikaa, mutta suoraan sanottuna Lilsin ihana uudelleen kirjoitettu Vaniljasuudelma ja Tuunataan vanhaa -haaste sen tekivät. Eli syyttäkää tästä Lilsiä ja rimpsiä. No ei, älkää, mun syytä kokonaan. Tässä siis yli puolen vuoden pitkän ja tympeän tauon jälkeen teille, ihanaiset, uutta tarinaa kehiin samoilla vanhoilla kehyksillä.

Yksi planeetta...

"Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!"
"Erm, minä olen tässä."
"Ei kun sitä tähteä!"

...kaksi maailmaa.

"Ei kun siis häh?"
"Oikeasti, Peter, missä maailmassa sinä oikein elät?"

Britannian nuoret...

"Sirius Musta, nuorin ja komein koko Britanniassa. Palveluksessanne, neiti ..?"
"Kat."
"... neiti Kat."

...tytöt ja pojat...

"Neiti Evans ja herrat Potter, Musta, Lupin ja Piskuilan, työhuoneeseeni. Välittömästi.

...jästit ja taikova maailma.

"Mikä tämä on?"
"Se on television kaukosäädin."
"Tahdonko minä tietää mitä jästit sillä tekevät?"
"Hmm... ei, en usko että tahdot."

Kohtaloita...

"Lily, me kuulumme yhteen. Se on kohtalo!"
"Vitut minä kohtalosta."

Tunteita...

"Vihaan sinua, Severus! Minä vihaan!!"

Muistoja...

"...ja sitten hän teki niin ja minä sanoin että anna olla ja sitten Matohäntä tuli ja - "
"Sirius..."
" - hänelle että hän oli - "
"Sirius!"
"Mitä?"
"Turpa kiinni."

Ystäviä...

"Kai me ollaan vielä kavereita? Siis kaiken sen jälkeen?"
"... eiköhän."

...ja vihollisia.

"Mitä hel- "
"Varo sanojasi, Potter."

Perheitä...

"Lily, et ikinä usko, et ikinä!"
"Hän kosi sinua?"
"... niin."
"Ja?"
"Ja minä suostuin!!"

...ja perheettömiä.

"Kuolleet?"
"Kuolleet, James! Kuolleet!! Vittu siinä helvetin onnettomuudessa eilen illalla!"

Mitä jää jäljelle?

"Minulla ei ole enää mitään."

Rakkautta?

"Onhan sinulla aina Petunia."

Vihaa?

"Kat, hän vihaa minua, on aina vihannut."

Katkeruutta?

"Ja sitä paitsi hän on naimisissa. Ei hänellä olisi minulle aikaa."

Vai kenties...

"Lily?"
"Niin, James?"
"Tuota, minulla olisi asiaa..."

...toivoa?

"Voi kunpa..."
"Mitä?"
"Pää kiinni, Sirius, tämä on naisten juttuja!"

Salla esittää...

"Mitä. Helvettiä. Te. Teette?"
"Ai, hei Lily. Tämäpä yllätys."

Nuorten viettelykset

Tulossa kevättalvella 2011.

[SiJaILali]

Kuulostaa upealta <3

[carr0t]

Vvou, olinkin unohtanut Ilman Voldemortia -ficin, mutta mahtavaa, kun teet uuden version siitä.
Trailerista päätellen aika monta uudistusta.

Mutta ensimmäistä lukua ihmeessä kehiin. :--- )

[Scaramouche]

A/N: Hups, tää tulikin jo nyt ulos... Ehheh. Mutta joo, toivottavasti tykkäätte kaikki, jatkoa tulee taas - öh - pian?


Tuuli kulje sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro häntä ootan yhä vain

Jenni Vartiainen: Muruseni

~

Ensimmäinen

Kesä. Lily oli aina rakastanut kesää ja sitä, kun koulun loputtua sai joka aamu nukkua pitkään. Hän oli rakastanut kaikkea, mikä liittyi kesään: vihreää ruohoa, lämpimiä kesäsateita, retkiä uimarannalle jästiystävien kanssa, jäätelöreissuja koulukavereiden kanssa Viistokujalle. Kuitenkin kaikkein eniten kesässä Lily oli rakastanut sitä, että sai olla erossa Kelmeistä, hänen vuosikurssinsa rohkelikkopojista. Niin, kaikki neljä olivat olleet niin suunnattoman itserakkaita koko vuoden että Lily sai aina huokaista helpotuksesta päästessään King's Crossin asemalta kotiin kesäkuussa. Niin se oli aina mennyt, niin kauan kuin Petunia Evans saattoi muistaa. Aina ensimmäisestä kesälomasta alkaen.

Nyt kun Petunia katseli aamiaisella nuorempaa sisartaan, tämä näytti tyystin erilaiselta kuin aikaisempina vuosina. Lily oli täyttänyt tammikuun lopulla seitsemäntoista ja oli siis velhomaailman lakien mukaan täysi-ikäinen, mikä raivostutti Petuniaa suunnattomasti, hän kun oli joutunut odottamaan täysi-ikäistymistä kahdeksantoista vuotta. Petunia ei oikeastaan muistanut milloin oli viimeksi katsellut siskoaan kunnolla, mutta siitä hän oli varma että silloin Lily oli hymyillyt, toisin kuin nyt. Olisiko se ollut vuosi sitten, aivan kesäloman alussa? Luultavasti. Mutta nyt Lily oli surullinen ja allapäin katsellessaan ikkunasta ulos auringonnousuun.

"No, friikki, mikä mättää? Joko kaipaat takaisin sinne friikkikouluusi?" Petunia tiuskahti kyllästyneenä jatkuvaan huokailuun ja hajamieliseen teemukin kilistelyyn. "Ikävä kaikkia hokkus-pokkuksia,vai?"

"Äh, tuki suusi ennen kuin kiroan sinut. Nyt kun viimein voin", Lily heitti takaisin ja nousi pöydästä kiukkuisena. "Ja mitä se sinulle kuuluu, jos tahdonkin takaisin? Mieluummin olisin siellä kavereiden kanssa kuin täällä sinun kanssasi!"

"Ai, nytkö ne kelmit ovatkin kavereitasi?"

Se oli virhe, Petunia tiesi sen heti kun oli sylkenyt sanat suustaan. Lily kääntyi katsomaan sisartaan vihreät silmät vihasta leimuten ja kasvot raivokkaan punaisina vetäisten taikasauvansa esille. Nuorempi osoitti brunettea sauvallaan ja astui askeleen lähemmäksi. Punaiset hiukset säihkyivät kilpaa poskien kanssa, hiukset, joista Petunia oli aina ollut kateellinen. Hän yritti peittää hätäännyksensä ivallisen hymyn alle.

"Älä. Ikinä. Puhu minulle. Minun ystävistäni", Lily sihisi ja pisti taikasauvansa kärjen Petunian poskeen niin että se melkein sattui. "Sinä et ole tarpeeksi hyvä puhumaan heistä, tai edes ajattelemaan heitä."

Petunia tuhahti ja astui varoen askeleen kauemmas. Lilyn taikasauva oli ehkä ainut asia maan päällä, jota Petunia pelkäsi oikeasti. "Mitä, ystävistä joita sinulla ei ole?" hän kysyi kuitenkin ivallisesti. "Kuunteles nyt. Minä, toisin kuin sinä, olen normaali. Minulla, toisin kuin sinulla, on oikea elämä jossa on oikeita ja normaaleja ihmisiä. Ja minä, toisin kuin sinä, olen suosittu, joten minä, toisin kuin sinä, menen tänä kesänä naimisiin miehen kanssa, joka, toisin kuin sinä, on normaali."

Lily vain pyöräytti silmiään. Petunia oli kosinnan jälkeen ensitöikseen kirjoittanut hänelle ylimielisen kirjeen siitä kuinka Vernon oli sitä ja Vernon oli tätä ja tuota ja kuinka hän oli kaikkea mitä Lily ei koskaan saisi koska ei ollut "normaali". "Mutta minä, toisin kuin sinä, osaan taikoa, joten sinuna minä tukkisin turpani aika helvetin nopeasti ja painuisin jonnekin niin ettei kenenkään tarvitsisi enää hävetä."

Juuri kun Petunia oi vastaamassa yhtä pisteliäästi takaisin heidän äitinsä, rouva Evans, tuli huoneeseen ja katsoi heitä väsyneenä.

"Tytöt hei, ei heti aamusta", hän huokaisi ja siirtyi järjestelemään postia pöydän ääreen. Lily ja Petunia tyytyivät mulkoilemaan toisiaan ja Lily laski sauvansa hitaasti kertoen katseellaan Petunialle että mitään olisi turha yrittää. "Petunia, kirje."

"Jotain minulle?" Lily kysyi toiveikkaana Petunian virnuillessa omahyväisesti.

"Ei, ei taida olla. Odotatko jotakin, kultaseni?" rouva Evans sanoi tarkistettuaan koko pinon ja ojennettuaan valkean kirjekuoren Petunialle.

"En, kunhan kysyin", Lily vastasi ja vilkuili ikkunasta ulos. Aamuposti tulisi koska hyvänsä...

Petunia hymähti itsekkäästi. "Kuten huomaat, Lily, toisin kuin sinä, minä saan postia."

"Petunia", rouva Evans varoitti.

Lily vilkaisi kuorta jota Petunia heilutteli erittäin tyytyväisenä kasvojensa edessä ja tyrskähti saaden Petunian näin mulkaisemaan häntä pahasti. "Niinpä niin, kaikkihan tahtovat luottokorttilaskuja, vai mitä?" Lily kikatti ja heidän äitinsäkin hymyili.

"Kirje se laskukin on. Sinua ei muista edes luottokorttiyhtiö."

"... koska minulla ei ole luottokorttia", Lily nauroi entistä makeammin ja avasi ikkunan päästääkseen sisään helmipöllön, jolla oli paksu nippu kirjeitä sekä Päivän Profeetta mukanaan. Lily maksoi pöllölle muutaman sirpin aamutakkinsa taskusta ja sulki sitten ikkunan vilkaisten kirjeitä. Katilta, Alicelta, Lottielta ja yksi jossa ei ollut lähettäjän nimeä. "Minä, toisin kuin sinä, saan kirjeitä ystäviltä, sillä minulla, toisin kuin sinulla, on normaaleja ystäviä jotka kirjoittavat minulle."

Niine hyvineen Lily poistui keittiöstä yläkertaan vieviin portaisiin ja suoraan omaan huoneeseensa, missä hän saattoi lukea kirjeet rauhassa. Hän sulki huoneensa oven ja laittoi haan kiinni, kuten hänellä oli tapana jos Petunia käyttäytyi kuten nyt.

Paksuin kirje tuli - kuten tavallista - Alicelta. Lähinnä se koski sitä kuinka ikävä hänellä oli ja kuinka häntä otti päähän että hänen täytyi taas mennä tapaamaan amerikkalaisia serkkuja. Olihan hänellä toki Frank mukana, mutta hän olisi halunnut Lilynkin. Puolet kirjeestä käsitteli sitä kuinka ihana Frank oli, kuinka hän osti Alicelle kukkia torilta ja vei hänet tanssimaan ja miten mahtava Frank oli sängyssä ja sellaista - kaikkea Lily ei olisi edes halunnut tietää, jos totta puhutaan. Mutta sellainen Alice oli, hän kirjoitti Lilylle kuin päiväkirjalle, ja joskus Lily ihan totta ajatteli että Alice olikin vahingossa lähettänyt hänelle sivuja päiväkirjastaan.

Lottielta tuli vain onnittelut nimipäivän johdosta ja toivomus että he näkisivät Viistokujalla ennen koulun alkua.

Kolmannen kirjeen kohdalla Lily otti paremman asennon sängyllään ja rentoutui. Kat oli hänen kirjeystävänsä Ranskasta. Katin äiti oli ranskalainen ja isä englantilainen, joten hän osasi molempia kieliä lähes täydellisesti. Tietysti joitain sanoja hänen täytyi kirjeisiin lainata ranskasta, ja silloin Lily oli kiitollinen siitä että oli nuorempana ennen mitään tietoa taikuudesta opiskellut koulussa ranskaa ja ottanut muutaman kesäkurssin jälkeenpäin. Lily oli tutustunut Katiin kun tämä oli tullut muutamaksi kuukaudeksi Tylypahkaan ollessaan tapaamassa kaukaisia sukulaisiaan, joista yksi oli Lilyn toinen paras ystävä Amy.

Lily luki hieman hajamielisesti muutaman ensimmäisen rivin ja havahtui sitten. Hänen oli luettava kirje kokonaan alusta jotta hän tajuaisi mitä siinä sanottiin.

Bonjour, Lily!

Et ikinä arvaa mitä ma mère kertoi tänään! Oi, tästä tulee niin jännittävää! Hän sanoi että olen nyt aivan tarpeeksi ranskalainen ja että minun on nyt aika tottua olemaan englantilainen. Vraiment! Hän tarkoitti että minä muuttaisin nyt sinne, Iso-Britanniaan, ja tulisin sinun kanssasi Tylypahkaan. Eikö olekin merveilleux? Minä siis lopettaisin Beauxbatonsissa ja tulisin sinne sinun vuosikurssillesi suorittamaan opinnot loppuun.

Olen tulossa sinne tämän kuun lopussa. Professeur Dumbledore on jo saanut tiedon sinne siirtymisestäni, ja minut lajitellaan kuulemma ensimmäisen päivän juhlissa immédiatement. Voi, minä niin toivon pääseväni sinun kanssasi samaan tupaan, oliko se Rohkelikko, Gryffondor?

Mutta nyt minun täytyy jatkaa pakkaamista, père alkaa hermostua. Vastaathan pian?

Vous,

Kat

Lilyn oli luettava kirje moneen kertaan ennen kuin hän aivan täysin ymmärsi että Kat oli tulossa Britanniaan ja että tämä tulisi seuraavaksi lukuvuodeksi hänen kanssaan Tylypahkaan. Hän laski kirjeen käsistään ja tuijotti seinään, kunnes hymy hiljalleen ymmärryksen myötä nousi hänen innostuneille kasvoilleen. Kat tulisi sinne, samaan maahan, heillä olisi taas mahdollisuus nähdä toisensa! Katista oli kolmen vuoden aikana tullut yksi Lilyn parhaista ystävistä, mutta he eivät olleet nähneet toisiaan sitten neljännen luokan.

Lily vastasi Katille pikaisesti olevansa innoissaan tämän tulemisesta ja että tästä tulisi paras vuosi ikinä. Kun hänen pöllönsä Evelynne oli lähtenyt pitkälle matkalleen kohti Ranskaa, hän muisti viimeisen kirjeen, kaikkein ohuimman sinä päivänä tulleista, lojuvan edelleen sängyn jalkopäässä.

Punapää nappasi kirjeen ja tutkaili käsialaa ennen kuin kärsimättömyydessään repäisi kuoren auki. Ja aivan kuten hän oli arvellut jo monta viikkoa, Kelmit pitäisivät taas kuuluisat rantajuhlansa Portsmouthissa. He olivat järjestäneet ne joka vuosi ensimmäiseltä luokalta lähtien, mutta vasta viidennellä luokalla niistä tuli kuuluisat, kun Kelmit perseilivät pitkin Portsmouthia ympäripäissään ja päätyivät sekä jästien että taikovien uutisiin.

Hei sinä!

Mikäli olet se jonka nimi on kuoressa, olet tervetullut vuoden parhaisiin kaikille taikoville avoimiin bileisiin Portsmouthiin, Eteläisen kävelykadun laiturille! (Emme ole jästinvastaisia, noudatamme vain lakia. Ja juhlista tulee enemmän tai vähemmän taianomaiset. Se taas on täysin sinusta itsestäsi kiinni.)

Kutsu on kahdelle, joten saat tuoda mukanasi yhden (1) avecin. Oletpa sitten mies tai nainen, tyttö tai poika, noita tai velho, ota mukaasi mieleisesi henkilö ja tee illasta ikimuistoinen! Mukaan kannattaa ottaa lämmintä vaatetta, Britannian kesä ei ole siitä lämpimimmästä päästä. Ja jos tahdot syödä tai juoda illan (ja yön) (ja mahdollisesti seuraavan aamun ja iltapäivän) aikana jotakin, sinun on parempi tuoda se mukanasi tai varata jästirahaa tarpeitasi varten. (Peter tirskui tälle, kuinka epäkypsää. - Sirius)

Odotamme sinua ja mahdollista aveciasi saapuviksi 29.6. kello 19 jälkeen, niin bileet voivat alkaa. Siihen asti - näkemiin!

Terveisin herrat Musta, Potter, Lupin ja (valitettavasti) Piskuilan

P.S. Kaikki uskomattoman hienot lisäykset ovat herra Mustan käsialaa. Adios, neidit!

Lily pyöritteli päätään hymyillen. Oli jotenkin hyvin siriusmaista kommentoida jokaista asiaa omalla tavallaan. Vasta laittaessaan kirjettä takaisin kuoreen Lily huomasi, että kuoreen oli sujautettu myös pieni pergamentin pala, johon oli hutaistu tekstiä hätäisellä käsialalla. Lily otti lapun käteensä ja luki kulmat rypyssä.

Lily, ihan totta, ei ollut minun ideani kutsua sinua. Mutta olisin kyllä erittäin kiitollinen jos tulisit. Se olisi mahtavaa. On niin paljon asioita jotka haluaisin sinun näkevän ja kuulevan.

Ikuisesti sinun,

James Potter

[carr0t]

Oioi, noin nopeesti eka luku. : >

Tätä oli tosi mukava lukea, kun kielioppi oli niin täydellistä. Eikä sinulla ole edes betaa. Mua ainakin häiritsee ihan kamalasti varsinkin yhdyssana- ja pilkkuvirheet, mutta sulla niitä ei ollut. Teksti oli muutenkin sujuvaa ja mukavalukuista.
Rakastin tuota kelmien kirjoittamaa kutsua, Siriuksen lisäyksiä ja sitä ah niin ihanan Jamesin lappusta.
Toivottavasti Lily menee niihin juhliin, voi tulla mielenkiintoista.

[Scaramouche]

Täydellistä? Mun kielioppi? Pliis, ei viitsitä valehdella, kun me molemmat tiedetään ettei se oo täydellistä. Ja joo, mulla oli tosi hauskaa kun kirjoitin sitä kutsua, samoin kun Katin kirjettä, ne on vaan niin kivoja. Varsinkin se ranskan vääntäminen mulle kun en oo lukenut ikinä ranskaa... Google auttaa, onneksi! Kiitos kommentistasi, seuraava luku tuskin tulee yhtä nopeasti. (Tämänkään ei pitänyt tulla, mutta mutta...)

[nnora]

Vitsi oon iloinen että eksyin Hunajaherttuaan! Tää on tosi hyvä ainakin ensimmäisen luvun perusteella, ja teksti oli tosi sujuvaa, jne. James vaikutti vilpittömälle tossa kirjeessä, mutta ehkä mä oon vaan hyväuskoinen. =D

"Minä, toisin kuin sinä, saan kirjeitä ystäviltä, sillä minulla, toisin kuin sinulla, on normaaleja ystäviä jotka kirjoittavat minulle."

toisin kuin sinä, toisin kuin sinulla.... Nää oli hauskoja

Jään seurailemaan jatkoa tähän,

nnora

[NeitiMusta]

Mulla on pitkästä aikaa sellanen putki päällä, että tekee mieli lukee.. Sitten, ajattelin että lukisin jotain vähemmän Aww - reaktiota herättävää, mutta sitten satuin huomaamaan muutaman fikin Hunajaherttuassa. Joten.. sitten päädyin myös lukemaan tätä ja täytyy kyllä myöntää, että vakavammat fikit oiski ollu ihan tylsiä! Mä tykkään tästä ideata jo nyt aika paljon! Ja heti ku luin tota Katin kirjettä Lilylle, mutta tuli sellanen fiilis, etten haluu et se alkaa seurusteleen Siriuksen kans. En oikein tiedä misstä se tuli, mutta se oli eka mikä tuli mun mieleen..

Noh.. mutta sitten tähän osaan. Prologi ainakin vaikutti tosi mielenkiintoselta.

  "Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!"
"Erm, minä olen tässä."
"Ei kun sitä tähteä!"

Miten Siriuksen tapasta sanoo jotain tollasta..

"...ja sitten hän teki niin ja minä sanoin että anna olla ja sitten Matohäntä tuli ja - "
"Sirius..."
" - hänelle että hän oli - "
"Sirius!"
"Mitä?"
"Turpa kiinni."

Mä nyt vähän quottasin näitä tähän.. (oon kyllä yrittäny vähentää sitä, mut.. se ei onnistu.. ) Siriuksella on selvästi selittäminen menossa..

   
"Sirius Musta, nuorin ja komein koko Britanniassa. Palveluksessanne, neiti ..?"
"Kat."
"... neiti Kat.

HAHAH...

Noh.. ehkä nyt itse lukuun.. Tykkäsin. Se on nyt ehkä se eka asia. Olin myös ilonen, että Petuniakin oli noin paljon mukana. Tai sillä tavalla, että tässä just vähän tota alkua oli sillain Petuniankin "näkökulmasta", ennekö se rupes aukoon Lilylle. Nii se oli mun mielestä ihan hyvä. Koska niissä fikeissä mitä mä oon lukenu, ei Petunia kovin paljoo koskaan oo näkyny. Vaikken kyseisestä hahmosta kovin paljoo pidäkään, nii silti on kiva että sekin esiintyy omana "hauskana" itsenään.

   "Kirje se laskukin on. Sinua ei muista edes luottokorttiyhtiö."
"... koska minulla ei ole luottokorttia", Lily nauroi

Noh.. mutta mä taidan nyt lopettaa tän kommentin, kun tästä ei mitenkään kauhean järkevä tullukkaan.. (vaikka siihenkin pyrin.. ) Noh.. mutta siitä Kelmien kirjeestä täytyy kyllä näin Kelmi fanina sanoa, että mä haluaisin myös tollasen kirjeen. Ja noi Sirren lisäykset, ne sopi siihen hyvin. Ne tuo Sirren "lapsekkaan" puolen esille.. (vaikka välllä epäilyttää onkohan sillä ees mitään muuta puolta)

NeitMusta.

[miss i]

kuulostaa tosi kivalta ja toivoo että tulisi jatkoa 

[Scaramouche]

Kiitos kaikille kommenteista, kiva että tätä luetaan. Joo ja tämän luvun ei pitänyt tulla ihan näin nopeasti, ja eihän tässä mitään tapahdukaan, mutta toivottavasti tykkäätte! Enjoy!


Anna lantion pyörii huuda wou-ou-ou
Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll show
Ehkä tänään sun olo alkaa helpottua
Ehkä tapaat jonkun joka rakastaa sua

Maija Vilkkumaa: Mun elämä

~

Toinen

Lily tunsi poskiensa punehtuvan ja hän puri hämmentyneenä hymyillen alahuultaan. James Potter oli kirjoittanut hänelle oman kirjeen. Ikuisesti sinun. Toki Lily oli tiennyt sen jo monta vuotta, mutta nyt se vasta alkoi merkitä hänelle jotakin.

Lilyllä ja Jamesilla oli ollut jonkinlaista säätöä kolmannelta luokalta saakka. James ilmoitti avoimesti lähes päivittäin rakastavansa Lilyä ja olevansa tälle ikuisesti uskollinen. Lily sen sijaan oli aina viidennelle luokalle asti kieltänyt tunteensa poikaa kohtaan, ja kun ei oikein tiennyt, miten toisen tunteenpurkauksiin ja huomionosoituksiin pitäisi reagoida, hän oli ärsyyntynyt itseensä ja siksi ärhennellyt Jamesille ja tämän ystäville, Kelmeille. Tästä syystä kaikilla, myös Lilyn parhailla ystävillä Alicella ja Amylla, oli sellainen kuva että Lily vihasi Jamesia sydämensä pohjasta.

Kuudennella luokalla, kun James seurusteli hetkellisesti yhden rohkelikkotytön, Sandran, kanssa, Lily oli ollut niin suunnattoman mustasukkainen että hänen oli turhaa enää yrittääkään kieltää itseltään sitä tosiasiaa, että hän oli toivottoman rakastunut James Potteriin. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten olisi olettanut, sillä vihaajan maineen karistaminen osoittautui vaikeammaksi kuin Lily oli toivonut. Sirius ja Peter, Kelmeistä ehkä naisten suhteen sokeimmat, yrittivät "suojella" Jamesia Lilyltä pitämällä tämän erossa pojasta ja kertomalla Jamesille, että Lily ei pitänyt hänestä ja että Lily vain yritti houkutella hänet ansaan. Lilyn harmiksi James uskoi heitä, mutta onneksi hänellä oli Remus. Remus oli ainoa Kelmeistä, jolla oli ystävyyssuhde Lilyyn, ja se oli kaikin puolin Amyn ansiota, Amy kun oli ollut rakastunut Remukseen jo monta vuotta ja pistänyt Lilyn hoitamaan Amorin tehtäviä. Lily oli kirjoittanut Remukselle pitkiä kirjeitä, joissa hän voivotteli tilannettaan, ja Remus oli ainut ihminen maan päällä, jolle Lily oli kertonut rakastumisestaan Jamesiin. Vastapalvelukseksi Remus oli vahvistanut Lilyn epäilyt ihmissuteudestaan. Lily luotti Remukseen ja tiesi ettei tämä kertoisi hänen tunteistaan Jamesille ilman hänen lupaansa.

Lily istui pitkään sänkynsä reunalla ja tuijotti Jamesin kirjoittamaa kirjettä ajatuksiinsa vaipuneena. James toivoi hänen tulevan. James olisi erittäin kiitollinen, jos Lily pääsisi tulemaan niihin luultavasti ihan typeriin perseilyjuhliin. Mutta Lilylle ei olut mitään väliä sillä, millaiset juhlat ne olivat. James halusi hänen tulevan. Jamesilla olisi hänelle asiaa. Se oli ainoa asia, jonka Lily sai mahtumaan päähänsä ensimmäisen viidentoista minuutin sisällä.

Toinen asia oli se, että hänen oli päätettävä, lähtisikö hän niihin juhliin. Hän voisi toki lähteä ja näyttää kaikille, ettei hän oikeasti ollut se typerä ilonpilaaja joksi kaikki häntä näyttivät luulevan, hän voisi mennä sinne ja pitää hauskaa ja viimein saada Jamesin itselleen. Mutta siinä oli se vaara, että koko kutsu olisikin yksi iso nöyryytys ja paikan päällä odottaisi vain iso joukko Peterin ja Siriuksen kaltaisia ihmisiä, joita ei voisi Lilyn tunteet kiinnostaa pätkääkään. Tähän Lily ei kuitenkaan kovin vahvasti uskonut, mutta silti hänen sisällään oli pieni epämiellyttävä ääni, joka kertoi että kannattaisi varoa ja että juhliin lähteminen ei olisi kovin hyvä idea.

Loppujen lopuksi Lily nousi sängyltään ja tarttui Katin kirjeeseen mennäkseen alakertaan kertomaan tämän saapumisesta äidilleen. Lily oli kertonut Katista rouva Evansille paljon, ja tämä oli iloinnut tyttärensä puolesta Lilyn saatua ranskalaisen ystävän.

Keittiössä oli nyt vain rouva Evans, joka siivosi aamupalan tähteitä, ja Lilyn isä, herra Evans, joka luki aamun sanomalehteä kahvikupin ääressä. Lilyn isä oli yövartija, mutta Lilyllä ei suoraan sanottuna ollut aavistustakaan siitä, missä hänen isänsä kävi töissä. Petunia oli äänistä päätellen omassa alakerran huoneessaan puhumassa jälleen kerran puhelimeen ja teki luultavasti hääjärjestelyjä. Lily huokaisi sisäisesti helpotuksesta, että saisi puhua ilman että Petunia keskeyttäisi koko ajan.

"Huomenta, isä", Lily huikkasi ovelta ja lähetti herra Evansille lentosuukon, jonka tämä otti vastaan läjäyttäen kämmenensä poskeensa.

"Huomenta, Lils. Kuinkas se meidän pientä nukutti?"

"Äh, isä, ihan totta. Olen jo aikuinen. En mikään pieni. Seitsemäntoista, muistatko?" Lily hymyili vähän turhautuneena isänsä hajamielisyydelle, mutta oli silti salaa otettu siitä että oli yhä isän tyttö.

"No mutta kun noita teidän lakeja on niin vaikeaa muistaa", herra Evans naurahti ja taitteli sanomalehden. "Jaa-a, minä tästä taidankin painua unten maille."

"Nuku hyvin, isä."

"Kiitos kyllä, pikkuinen."

Herra Evans poistui keittiöstä makuuhuoneeseensa Lilyn pyöritellessä silmiään.

"Äiti, et ikinä arvaa millaisen kirjeen sain!" Lily aloitti keskustelun äitinsä kanssa.

"En ehkä", rouva Evans sanoi, "mutta sitä kertoessasi voisit kuivata astioita. Työt käyvät nopeammin kun kerrot samalla vähän kuulumisia."

Lily nappasi oitis pyyhkeen pistäen kirjeen keittiön pöydälle - hyvin riskialtis paikka, mikäli Petunia oli uteliaan päänsä kanssa kotona, mutta siksi Lily olikin loitsinut keittiöön salausloitsun, jolloin kukaan ei voinut luvatta avata muuta kuin omaa postiaan. "Kat kirjoitti minulle ja kertoi että hän muuttaa Englantiin ja käy minun kanssani koulun loppuun!"

"Voi mutta sehän on mukavaa!" rouva Evans ilahtui. "Saammeko mekin nyt tavata tämän kuuluisan Katin, joka puhuu englantia ranskalaisittain?"

"Aioinkin kysyä että voisiko hän tulla meille", Lily paljasti juuri kun Petunian huoneen ovi avautui ja tyttö itse tuli keittiöön.

"Kuka friikin kavereista muka on tulossa meille? Ei kai vaan kukaan kelmi?"

Lily kiivastui, mutta sen sijaan että olisi heittänyt Petuniaa kädessään olevalla lautasella hän tyytyi roiskaisemaan tämän hevosennaamaan kuumaa saippuavettä tiskialtaasta. "Enkö minä sanonut - "

"Lily, käyttäydy!" hänen äitinsä varoitti.

" - ettet saa puhua minun ystävistäni koskaan?" Lily jatkoi varoituksesta huolimatta. Petunia vain kohautti olkiaan ja kääntyi rouva Evansiin päin mielistelevä ilme kasvoillaan.

"Äiti, suunnittelimme juuri Vernonin kanssa että hänen vanhempansa tulisivat tänne illalliselle kuun viimeisenä päivänä. Käykö se?"

Rouva Evans siristi silmiään nähdäkseen Petunian taakse seinäkalenteriin. Lily huomasi tämän, nappasi äitinsä silmälasit sivupöydältä ja asetti ne tämän nenälle. "Kiitos, kultaseni", rouva Evans mutisi hajamielisesti. "Näyttäisi sopivan. Onko kyse jostakin kovin virallisesta?"

"Ei, herra ja rouva Dursley vain tahtovat tutustua perheeseeni", Petunia kertoi ja mulkaisi Lilyä kuin sanoen "paitsi tuohon". "Ja kuulemma myös sisareeni, jossa ei kyllä minun mielestäni ole mitään mielenkiintoista. Ei sillä ole edes kavereita joiden luo se menisi vaan sen pitää luuhata kotona."

"Äiti muuten", Lily sanoi vain ärsyttääkseen Petuniaa, "sain kavereilta kutsun yksiin juhliin Portsmouthiin 29. päivä. Minulla on kyllä omaa rahaa niin että voin maksaa itse menot."

"Sehän on päivää ennen illallisia", rouva Evans sanoi epäilevästi. "Oletko varma että olet seuraavana päivänä kotona tarpeeksi ajoissa että voit auttaa järjestelyissä? Portsmouthista on pitkä matka tänne."

"Ja muka juhlat. Sillä mitään juhlia ole, se vain sanoo että minulle tulisi huonompi olo. Lily, ei toiminut. Kokeile jotain uutta", Petunia ivasi itserakkaasti ja näpräsi ruskeita hiuksiaan, jotka eivät pysyneet laineilla vaikka hän joka yö laittoi ne rullalle.

Lily huokaisi raskaasti. "Jos et ihan totta usko..." Lily heilautti taikasauvaansa ja mutisi loitsun, jolloin Kelmeiltä tullut kutsukirje liisi aivan Petunian korvan vierestä suoraan Lilyn käteen. Punapää avasi kirjeen taitokset ja näytti sitä Petunialle, joka luki kirjeen nopeasti suu mutrussa ja selvästi hyvin kiukkuisena pikkusiskolleen, joka oli kuin olikin saanut kutsun juhliin. Lily näytti kirjeen äidilleenkin, joka rypisti huolissaan otsaansa lukiessaan kohdan jossa mainittiin juominen.

"Lily, en tiedä onko tuo nyt ihan viisasta..."

"Äiti, pitääkö sinullekin muistuttaa että olen jo seitsemäntoista, eli velhojen lakien mukaan täysi-ikäinen?" Lily alkoi olla turhautunut koko tylsään perheeseensä. "Enkä minä sitä paitsi pidä juomisesta, menisin vain kavereiden takia."

"No, kai se sitten käy, jos olet kerran varma että ehdit takaisin ajoissa." Rouva Evans jatkoi tiskaamista ja nosti silmälasit otsalleen. "Pyydä isältäsi rahaa matkoja varten, olet vielä meidän lakiemme mukaan alaikäinen ja me kustannamme sinun reissusi."

Petunia ei ollut uskoa korviaan. Oliko Lily ihan totta noin helposti saanut luvan mennä joihinkin friikkien hulluihin bileisiin??

[Lils]

Salla aw, oot ihana. : D Kiitos vaan! ♥

Traileri oli kliseinen kuten kelmitrailerit aina, mutta aww, sulin sille silti. Pidin siitä että mukaan oli otettu vakavampiakin teemoja ja että Severuksella näyttää olevan ainakin joku osa tässä.

Ensimmäinen luku. Kesäistä kepeää kuvailua (sopii loistavasti näin sydäntalveen), lämmitti mieltä ja sitä oli mukava lukea. Kappalejakosi ovat hyviä ja selviä, ohmygosh, anna mullekin tuo taito. : D Ei ollut vaikealukuista tekstiä tai sellaista joka jäi tökkimään, vaan hyvin kevyttä vaikka tässä olikin kaikkea – tunteita ja kuvailua ja tapahtumia.

Petunian ja Lilyn suhteelta odotin hyvin paljon, ja aika hyvältähän se tuntui. Sananvaihto tuntui inhottavan ilkeältä, mutta Petunian ajatuksista huomasi että hän välitti. Että Lilyn surullisuus pisti häntä silmään ja että hän kiinnostui siitä. Ehkä ficin myötä ainakin joskus välit paranisivat. Lily vaikuttaa itsepäiseltä ja turhamaiselta ja aika IC:ltä, en osaisikaan kuvitella sitä sellaiseksi maailmanparantajaksi mitä joissain ficeissä.  ”Mutta minä, toisin kuin sinä” –kohta oli loistava. Samanlainen kaava kuin kirjoissa (jossain kohdassa se Harryn ja Dracon sananvaihto) mutta omanlainen ja tyttöjen luonteille sopivat.

Vernonin ja Petunian kihlaus on hyvä juttu, se kertoo vähän sitäkin, miten paljon näiden maailmankuvilla on eroa. Lilylle taikuus ja sisäoppilaitos on ihan arkipäivää, ja vaikka Petunia on katkera, hän voi olla onnellinen normaalien ihmisien keskellä. Se on hienoa.

"Kuten huomaat, Lily, toisin kuin sinä, minä saan postia." EIKÄ : D Ihan paras. Nauroin tälle ihan tosissani, liekö se aamukoomaa vai mitä mutta nauroin. Ihana! Luottokorttilasku oli hyvä lisä tähän. hah.

Hyvä että otit mukaan Alice/Frankin, me likes. Varmaan söpöin paritus canonissa ja sulan jos aiot kirjoittaa siitä paljonpaljonpaljon, kirjoitathan? : )) Alicen kirjettä oli kuvailtu kivasti ja Alicen ja Lilyn välit vaikuttavat ihanan luottamuksellisilta.

Ranskalainen kirjekaveri oli hyvä veto. Ei mitään kliseistä vau-minulla-on-tylypahkassa-ulkomaalainen-kaveri tai vau-tänne-tulee-uusi-oppilas (hei haloo, olen itse tehnyt sen kahdesti ja toinen vieläpä oli ranskalainen ja se oli niin kliseistä lol!) vaan vältyit siltä ja teit kaiken loogisesti. Kirjoitat hyvin selvästi ja kertaamalla aiempia tapahtumia lukijoidenkin tietoon silti listaamalla niitä wikipediatyylisesti. Toivon oikeastaan ettei Kat pääse Rohkelikkoon – se menisi jo turhan kliseiseksi. Mutta hienoa että järjestit tytön tuolla tavalla kouluun ja hän kun on vielä käynyt siellä aiemmin, tämä on jotenkin ihan uusi tapa suorittaa vanha juonikäänne. Jee!

Haahaa kelmit. Siriuksen kirje oli loistava ja bileet tai mitkä lie kuulostavat hauysskoilta. James oli suloinen tyhmällä kirjeellään, millaisetkohan välit nuorilla on tässä vaiheessa?

Toinen luku. Apua, juonikäänteesi ovat yllätyksellisen hyviä (ei pahalla : D) Onnistut jotenkin välttämään kaikki typerät kliseet edes jotenkin (paitsi kelmien luonteet mutta whatever, voit kehittyä ja jos et, joudun vaan kestämään) ja vieläpä niin, että turha säätö on jätetty edellisille vuosille ja nyt tässä on hyvä lähtökohta. Huu.

”perseilyjuhlat” trololo, ihana. Astiankuivauskohtaus oli kiva, aika paljon käytetty, mutta todenmukainen – tuohan toimii periaatteessa vähän joka perheessä nykyäänkin.  Sisarusten välinen kilpaileminen toimii tässä hyvin.

Uu, odotan innolla juhlia ja Petunian valitusta ja kelmejä ja Lilyn kavereita, jeij. Hopefully kommenttini ei ollut ihan täysin random, koita kestää. Kiitos tästä todella hienosta tarinanalusta, odotan todella innoissani jatkoa ja aion lukea tämän loppuun asti jos vaan onnistun. Kiitos. : )

//ainii en kertonut kuinka rakastan tuota ranskan kieltä tuolla välissä <333 pidä se siellä ja ole ihana. ♥

[Camiela]

Jaaa...
Tämä minun kommenttini ei kyllä vedä vertoja Lilsin kommentille, mutta ajattelin kertoa olemassaolostani ja että luen tätä... : )
Olen ehkä joskus huomannut sen vanhan version Ilman Voldemorttia... *aivot tikittävät hurjasti* Eiku joo! En vissiin koskaan lukenu (tai sitten luin??) ; ))), mutta nimen muutin omaan ficciini, koska huomasin samanlaisuuden (vaikka juoni ja henkilöt ovat aivan erit)...
Silti...Tämä oli mukava!
Alku nyt oli jonkinlaista kertausta siitä miten James rakastaa Lilya ja Lily kieltää tunteensa jne. mutta kaikkeahan tästä voi syntyä : ))

Ja kirje.. Se oli IHANA!  *nauraa kuin hullu*
Niin tässä yksi parhaista kohdista:

Ja jos tahdot syödä tai juoda illan (ja yön) (ja mahdollisesti seuraavan aamun ja iltapäivän) aikana jotakin, sinun on parempi tuoda se mukanasi tai varata jästirahaa tarpeitasi varten. (Peter tirskui tälle, kuinka epäkypsää. - Sirius)

Mutta enhän ole epäkypsä, jos nuroin tuolle peter tirskui hommalle??? ; ))))

Lisää vain tulemaan.

Jatkoa toivoen,
Camiela

[Nekotorachan]

Upea tarina, siis aw<3. Tässä on vielä, ne kaikki miun suosikit elossa. Petunia, EI ole suosikkini. ._________. Muttaah, tämä on aivan täydellinen tarina. Huippu, kommenttia ei irtoo paljoo. Anteeksi siitä, :3 mutta siis fantastinen tarina. Ei voi olla niin hemmetinmoista tarinaa..

Nekotorachan. ~Nyaah!

[Scaramouche]

Oih, kommentteja!

Lils, miten slle voi tollasen kommentin jälkeen vastata mitenkään järkevästi? No ainakin se mikä pisti silmään oli tuo Alicce-juttu. Eli en osaa vielä sanoa kuinka paljon hänestä ja Frankista kuullaan tämän ficin rajoissa, mutta he ovat kyllä niin ylisuloisia että kai niistä tulee kirjoitettua vielä lisää, jos ei tässä niin ihan omana tarinanaan. En lupaa vielä mitään (mutta jos tulee niin se on sitten omistettu sulle ). Lily ja Alice vaan on jotenkin niin... no, miten sen nyt sanois, samalla aaltopituudella, että niistä tuli vain tavallaan vahingossa noin hyvät kaverit. Hups.

Ja pah, minäkö muka onnistun välttämään kliseitä? Hihii, mun mielestä taas tää tarina tuntuu olevan ihan täynnä niitä... No, miten vaan.

Juu ja ranska pysyy niin kauan kunnes Kat oppii puhumaan kunnollista englantia. Siitä ihanasta en kuitenkaan tiedä. Kiitos kommentistasi, kultaseni! 

Camiela: Lilsille ei kyllä kukaan vedä vertoja, mutta kommenttien saaminen on aina mahtavaa! Joo ja mäkin huomasin sen sun ficin ja taisin jopa vähän lukeakin, en muista ihan tarkkaan... Ei sitä nimeä olis tarvinnut mun mielestä kuitenkaan vaihtaa. Ei, et ole epäkypsä kun naurat Siriukselle, mä nauroin ihan räkänä kun kirjoitin sitä kirjettä. Jatkoa tulee sitten kun jaksan kirjoittaa... 

Nekotorachan: (huh, menikö oikein?) Kiitos sinullekin kommentistasi! Petunia ei kuulu minunkaan suosikkeihin, mutta yritin saada sen mukaan kun mun mielestä siitä on kiva kirjoittaa tollanen pahanilmanlintu. Vau, kiitos kommentista, jatkoa tulee kyllä aikanaan.


[Anteeksi törkeä tupöapostaus, mutta ajattelin laittaa tämän näin erillisenä viestinä että tämä huomataan...]

Eli tulin nyt vain ilmoittamaan että kolmas luku on hyvällä mallilla, ja mikäli ,eillä saadaan yläkerran netti toimimaan niin voi olla että saatte seuraavan luvun jo maanantaina. Koittakaa jaksaa, kullat! Ja hyvää viikonloppua kaikille.

//Sori, huijasin. Ette saakkaan sitä lukua vielä huomenna. Netti kyllä toimii taas, mutta olin ajatellut pyhittää tämän iltapäivän kirjoittamiseen ja kuinkas ollakkaan päädyin tarkkailemaan finipikareita... Eikä nyt kyllä millään saa lukua aikaiseksi. Tai no, pitää katsoa jos huomenna illalla ehtis, mutta ainakaan ennen iltaa ei ole tulossa... Anteeksi.

// Kaapo yhdisti tuplat c:

[Scaramouche]

Nyt vihdoin ja viimein saatte kolmannen luvun, anteeksi sen viivästyksestä. Tämän kanssa tuli vähän kiire, joten se on aika lyhyt, mutta koittakaa kestää! 


Hei onko muita meitä maailmaan eksyneitä
Täällä päällä kylmän maan siipirikkoina
Hei onko muita meitä pudonneita enkeleitä
Täällä yksi odottaa toista kaltaistaan nyt siipirikko vaan

Neljänsuora: Siipirikko

Kolmas

Lily katseli suurta karttaa ja voihkaisi. Miksei kukaan ollut kertonut hänelle minkä kokoinen paikka se Portsmouth oikein oli? Hänellähän menisi ikuisuus että hän löytäisi siltä kuluneelta ja sotketulta kartalta Eteläisen kävelykadun, ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää oikea laituri. Joskus Lily ihan totta tunsi saaneensa ihan syyn vihata Kelmejä ja heidän suunnitelmiaan. Mutta nyt hänellä ei ollut aikaa vihanpitoon, oli etsittävä se helvetin laituri ja –

”Lily?”

Lily kääntyi salamana ympäri ja kohtasi James Potterin yllätyksestä lautasen kokoisiksi laajentuneet silmät, niin ruskeat että Lily tunsi uppoavansa niihin täysin. Jamesilla oli kädessään muovikassi, joka kilisi uhkaavasti kun poika laski sen maahan halatakseen Lilyä lujasti ja lähes omistavasti, mikä tuntui Lilystä harvinaisen mukavalta.

”Voi luoja, en uskonut että todella tulisit! Tai siis kun et ole mitenkään kamalasti näyttänyt viihtyvän meidän seurassamme”, James selitti selvästi ilahtuneena ja hänen kasvonsa loistivat. ”Olin juuri menossa laiturille, piti käydä ostamassa Siriukselle juomia.” Poika pyöritti silmiään. ”En tiedä miksi, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne että joku tyttö on taas tänään onnellinen – ainakin hetken.”

Lily nauroi Jamesin kanssa ja ihmetteli miten luonnolliselta se tuntui ja kuulosti. Näin sen piti olla. Voi kun hän saisi muutkin ymmärtämään sen... ”Kuule, haittaako jos tuppaudun seuraan? Kun minulla ei suoraan sanottuna ole hajuakan siitä missä se kirottu laituri on”, Lily myönsi nolona, ja kun James nauroi, hän tunsi punastuvansa korviaan myöten.

”Ei haittaa ollenkaan”, James totesi, nosti muovikassin maasta ja nyökäytti päätään rantaa kohden. ”Tätä tietä, arvon neiti.”

Pian Lily sai todeta että Eteläinen kävelykatu oli vain muutaman korttelin päässä siitä missä hän oli ollut ja näyttänyt Jamesin mukaan todella eksyneeltä, ja että oikea laituri oli heti ensimmäinen vasemmalla. Lilyä hävetti, hän ei ollut tehnyt kaupungissa muuta kuin kävellyt rautatieasemalta lähimpään kahvilaan ostamaan sämpylän ja mutustellut sitä etsiessään karttaa. Sämpylästä huolimatta Lilyn vatsa tuntui samalla tyhjältä että täydeltä – perhosia. Hän käveli varsin hitaasti Jamesin kanssa, kuin haluten pitkittää heidän kahdenkeskistä hetkeään. Se onnistui aika huonosti, sillä pian Lily pettyneenä kuuli valitettavan tutun äänen ja nosti ujon katseensa maasta.

”Ei voi olla totta!” Sirius kailotti kovaan ääneen heti kun Lily ja James astuivat laiturille. ”Sarvihaara, lähetin sinut hakemaan juotavia ja sinä saavuit avuttoman neitokaisen kanssa? Ihan totta, kaveri, sinun pitäisi harkita jotakin ritarin uraa.”

”Sirius, sinuna pitäisin turpani tukossa”, James totesi laskiessaan pullokassin laiturille mutta hymyili samalla tyytyväisenä. ”Evans löytyi etsimästä meitä kartalta. Enhän minä voinut häntä sinne jättää, kun tänne on tulossa kuitenkin vaikka mitä porukkaa, kiitos sinun.”

”Etsimästä kartalta?” Sirius kysyi tutkiessaan pussin sisältöä kiinnostuneena. ”Siis ihan kuin oikea jästituristi? Äh, ei olisi pitänyt kutsua häntä, hän on jo nyt niin tylsä. Evans, jos olisit käyttänyt edes vähän taikuutta, olisit löytänyt meidät hetkessä. Mitä siitä jos joku olisi nähnyt? Se olisi ollut vain hauskaa!”

Lily tuhahti huvittuneena. ”Muistaakseni kutsussa puhuttiin jotain lain noudattamisesta”, hän sanoi, ja nauru kuului hänen äänessään. ”Mutta ihan sama. Juhlimaanhan tänne on tultu.”

Samassa jostain alkoi kuulua jästimusiikkia, ja Kelmit (paitsi Remus, joka tuntui tietävän kaiken jästeistä) säikähtivät Lilyn huokaistessa ja pyöritellessään silmiään. Hän kaivoi hetken aikaa laukkuaan, joka oli erittäin pieni mutta joka tuntui olevan silti täynnä kuin laivan ruuma, ja veti sieltä sitten esiin pienen elektronisen vempaimen, jollaisen James muisti joskus nähneensä kadulla kulkevan jästin korvalla. Lily painoi jostakin napista, ja musiikki lakkasi. Sirius ja James vilkaisivat ihmeissään toisiinsa.

”Haloo?” Lily sanoi, kääntyi selin Kelmeihin ja käveli vähän matkaa poispäin. Sirius alkoi tutkia juomia Peterin kanssa, mutta ihmetteli edelleen Lilyä. Remus jatkoi suojaustaikojen asentamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta James jäi hölmistyneenä seisomaan ja katsomaan Lilyn perään. Lily oli istahtanut laiturin reunalle ja piteli jästivempainta korvallaan ja hieroi toisella kädellä otsaansa silmät kiinni.

”Ihan totta, Petunia”, James kuuli Lilyn sanovan, ja alkoi kuunnella vähän tarkemmin; hän oli kuullut vain vähän Lilyn jästisiskosta, ja halusi saada tietää miksi Lily ei juuri puhunut tästä. ”Ei kun ihan oikeasti kuuntele.” James astui varovasti askeleen lähemmäs kuullakseen paremmin.

”Minä en halua kuulla enempää herra ja rouva Dursleystä. Minä tapaan heidät huomenna ja sillä hyvä. ...Ei, minä en ala teeskennellä mitään. Niin. ...Usko jo, en minä ole niin tyhmä että menisin kertomaan heille olevani noita. ...Kiitos, samoin. Mutta ihan oikeasti... Ei! En minä siitä välitä mitä sinä minusta ajattelet, enkä oikeastaan siitäkään mitä he minusta ajattelevat. Minulle on aivan sama vaikka he käskisivät Vernonia perumaan häät, ei hetkauta minua mihinkään suuntaan... Voi kuule, ei haittaa, minulla on ihan omat suunnitelmani, etkä sinä kuulu niihin. ...Selvä. Tehdään sitten niin, Petunia. Totta puhuen en olisi kyllä uskonut että tämä johtaisi tähän. ...No, se nähdään huomenna. Hei.”

Lily otti vempaimen korvaltaan ja näytti niin vihaiselta ettei James olisi ihmetellyt jos hän olisi heittänyt sen mereen. Näytti siltä etteivät vihan kyyneleet olleet kaukana. Mitä ihmettä Petunia oli sanonut? Ja miten kummassa hän oli sen sanonut, hänhän oli kuitenkin ihan toisaalla? James oli omasta mielestään liian kauan kuunnellut Siriuksen ja Peterin puppua siitä kuinka Lily yritti houkutella hänet ansaan, sillä nyt kun hän katsoi punahiuksista tyttöä muutaman metrin päässä, hän oli varma että Lilyllä oli mielessään paljon muuta ja enemmän asioita kuin se että hän yrittäisi saada James Potterin ansaan.

James kokosi itsensä ja istahti Lilyn viereen laiturille. Tyttö ilmeisesti osasi odottaa sitä, sillä tämä vain vilkaisi Jamesia ja pyyhkäisi sitten silmäkulmaansa.

”Petunian kihlattu ja tämän vanhemmat ovat tulossa huomenna päivälliselle”, Lily selitti Jamesille esittäen varmempaa kuin mitä hän oikeasti oli, ja James näki että tämän kuoren alla myrskysi. ”Pet on todella vihainen siitä että minä olen päättänyt kuitenkin saapua paikalle. Hänen mielestään minun pitäisi pysyä syrjässä koko jutusta, kun olen – no, kun minä olen noita.” Lily huokaisi ja vältteli Jamesin katsetta.

James ei tiennyt mitä sanoa. Hän oli aina kuvitellut että sisaret olivat keskenään hyvissä väleissä ja että he olisivat vähintäänkin toistensa tukena elämän joka tilanteessa. Ilmeisesti niin ei ollutkaan, ja se sai Jamesin hämmennyksiin. Hänen teki mieli kietoa kätensä lohduttavasti Lilyn ympärille, mutta ajatteli että se voisi jollain tapaa säikäyttää tytön. Sitä James ei halunnut, sillä Lily oli kuitenkin tullut, eikä hänellä ollut aikomustakaan pilata tätä mahtavaa tilaisuutta viettää aikaa Lilyn kanssa täysin viattomasti ja pistää loppuja Siriuksen mukaan ”humalan piikkiin”. Vaikka eihän James mitään sellaista aikonut, hän oli tunnollinen nuori eikä hän aikonut ottaa juuri lainkaan alkoholia. Tai ainakaan niin paljon että mitään pitäisi pistää humalan piikkiin. Hän ei ollut kuten Sirius, joka oli jo alkanut tarjoilla italialaiselle seuralaiselleen vähän väkevämpiä, vaikka paikalla ei ollut vielä kuin parikymmentä ihmistä.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen James hymähti, ja samassa Peter laittoi musiikin päälle ja juhlat alkoivat virallisesti.

”Tule”, James sanoi hilpeästi. ”Nyt juhlitaan. Esittelen sinut Daniellelle. Sirius nappasi hänet mukaansa ollessamme viime viikolla Italiassa”, James pyöritti silmiään ja ojensi kätensä auttaakseen Lilyn ylös. Lily hymyili ja yhdessä he menivät Siriuksen ja kauniin italialaistytön luokse.

”Ciao, Danielle! Tässä on Lily, Lily, tässä on Danielle”, James esitteli tytöt nopeasti ja he hymyilivät toisilleen.

”Ciao”, Lilykin sanoi – hän osasi muutaman sanan italiaa. ”Come stai?”

”Grazie, buon”, Danielle hymyili sädehtivästi koko valkoisella hammasrivistöllään. ”Cosa su di te?”

“Buon.”

“Osaatko sinä italiaa?” James ihmetteli silmät lautasen kokoisina. “En tiennytkään.”

Lily nauroi iloisesti välittämättä äskeisestä mielentilastaan. “Voi, on paljon asioita joita et minusta tiedä.” Hän nappasi laukustaan muutaman sinne aivan liian suuren kermakaljapullon ja ojensi ne muille kolmelle. “Facciamoci un bicciere, divertiamoci!”

[Camiela]

Jebaa!
Hieno luku oli ja pidin kovasti.
James oli ihana (,kuten aina <3)

Ah, ei nyt tämän kommentin kirjoittaminen onnistu. Mutta haluan sinun tietävän, että yksi innokas lukija odottelee jatkoa!

Camiela

[Lils]

Salla! : D "Lilsille ei kyllä kukaan vedä vertoja"... Mutta olen otettu, kiitos : D Miten musta tuntuu että meillä on aina hirveä inside-keskustelu jokaisen ficin kohdalla! Me ollaan pahoja.

Sitten itse ficciin. Vasta nyt todella tajuan, kuinka vaikeaa on seurata miljoonaa ficciä samaan aikaan, pointsit sulle siitä miten olet selvinnyt munkin kohdalla : D Kesti hetken kelata ajatukset takaisin tähän ficciin, ja naps, kyllähän ne muistot sieltä tulivatkin. Bileideat on kiva juttu vieläkin, ja Lilyn ja Jamesin orastava suhde jo näin varhaisessa vaiheessa onneksi ohittaa sen rakastaa-ei rakasta-jutun - hetkellisesti. Katsotaan nyt miten myöhemmin saadaan draamaa.

Lily on ihana, niin teini. Tietysti vastuuntuntoinen, mutta silti hyvissä määrin. Ei nipota juhlista tai juomisesta vaan elää hetkessä ainakin välillä. Kännykkä oli hauska yksityiskohta vaikka se ei tietenkään ollut oikeasti tuohon aikaan keksitty. Se on muuten ihan hiton ärsyttävää kirjoittaa vanhasta ajasta! Ihailen niitä jotka kirjoittavat kelmificceihin senaikaisen muodin ja teknologian, minusta on hauskempaa laittaa tytöille pillifarkut : D Hupsis. Jotkut tällaiset yksityiskohdat ovat tosiaan vähän öh, mm. metreistä puhuminen kun briteissä on jalat (nämä meinaa aina unohtua hups), mutta ei ne ole oikeastaan paha juttu siellä.

James on suloinen ollessaan niin sellainen ”haluan halata häntä mutta ehkä hän säikähtää”, ahihhi. Oikeastaan vain nauroin tuolle ”hän oli vastuuntuntoinen nuori”, en osannut päättää oliko se sarkasmilla vai ei mutta ainakin sait hymyn huulilleni : D

Tuo italia oli vain niin söpö yksityiskohta. Juuri tuollaiset heittäytymiset tekevät Lilystäsi rennomman ja hauskan lukea. Jee.

JATKOA. ♥

/möhh, Camiela kiilaa : ( ilkimys!

[Scaramouche]

Camiela, kiitos! Ei kommentoinnista aina tule mitään, ja pienetkin merkit lukijoista on kivoja ja sydäntä lämmittäviä.

LILYYY!!  Usko pois, ei sulle kukaan vedä vertoja. Ja totta kai meillä on kaikkee insidea kun me ollaan niin outsideja muuten. Ehkä mä ihan sua varten kehittelen tänne jotain vitsin draamaa, en tiiä vielä mitä meinaan tehdä (mä oon aina niin kusessa näitten mun jatkoficcien kanssa kun keksin juonta samalla kun kirjoitan...) paitsi tietenkin sen mitä kahdessa seuraavassa luvussa tapahtuu. Mä voin melko varmasti luvata että seuraava luku on omistettu sulle, ellen mä sitten onnistu taas pitkittämään sitä - sen piti olla jo tää luku mutta piti katkaista kun muuten olis tullut ihan yli pitkä luku. Kiitoskiitoskiitos kommentistasi, muru! 

[Scaramouche]

Tähän lukuun on merkitty click-merkillä kohta, jossa voit laittaa tämän laulun soimaan. Luku osallistuu siis Musiikkia korville, erilainen songfic -haasteeseen. Ja kuten jo lupailin, tämä luku on omistettu ihanalle Lilsille!  


Sinä yönä rannalla vihdoinkin ihan varovasti sun kättäsi kosketin
Aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa
Sinne alle sotkuisen katoksen kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien
Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa

Maija Vilkkumaa: Hiuksissa hiekkaa

Neljäs

Lily oli kuvitellut että juhlat olisivat vähintäänkin traumaattiset hänen kaltaiselleen joka ei oikeastaan paljon juhlinut, mutta saikin yllättyä positiivisesti. Remus, joka oli ollut vastuussa paikan turvaloitsuista ja muista sellaisista, oli onnistunut tehtävässään hyvin, eikä musiikkikaan ollut mitenkään järkyttävän lujalla. Vieraita oli ehkä enemmän kuin Lily oli osannut aavistaa, mutta James paljasti hänelle, että paikalla olijoista yli puolet olivat hänelle tuntemattomia. Lily nauroi pojalle ja keskusteli innokkaasti Daniellen ja paikalle saapuneen Amyn kanssa. Moni tuntui olevan yllättynyt siitä, että Lily oli paikalla, mutta Lily itse vain ohitti kysymykset pelkällä olankohautuksella.

”Kai minäkin saan aina välillä pitää hauskaa?”

Lily ihmetteli, ettei Amy ollut ottanut jo Britteihin saapunutta Katia mukaan, mutta sillekin löytyi aivan luonnollinen selitys nimeltä muuttokiire.

”Kat käski sanoa että olisi mielellään tullut mutta son père, kuten hän sanoo, hermostuu muuten jos hän ei pura tavaroitaan. Minä en suoraan sanottuna ymmärrä mitä järkeä siinä on, kun parin kuukauden päästä lähdetään kuitenkin Tylypahkaan”, Amy sanoi kun he istuivat laiturin reunalla auringon alkaessa pikku hiljaa painua mailleen. Tytöt olivat viettäneet siinä jo yli tunnin vain keskustellen. Välillä joku oli käynyt tervehtimässä, ja Daniellekin oli kadonnut Siriuksen kanssa jonnekin.

”Ja anna kun arvaan; sinulla ei ole aikomustakaan purkaa laukkuasi ennen syyskuuta?” Lily kikatti ja hörppäsi lähes tyhjästä kermakaljapullostaan. ”Kuten ei viime vuonnakaan.”

”Mutta tänä vuonna aion tosissani olla purkamatta tavaroitani! Kai sinä muistat miten viime vuonna kävi?”

Lily hymähti, totta kai hän muisti. Amy ei ollut mikään maailman huolellisin ihminen, joten ei ollut mennyt kuin muutama päivä ja hänen tavaransa olivat olleet pitkin taloa, kun hän oli etsinyt jotakin kirjaa laukun pohjalta. Lilystä tilanne oli ollut omiaan kuvailemaan Amyn luonnetta, mutta hänen ruskeahiuksinen ystävänsä ei myöntänyt olevansa sellainen.

”Hei muuten, onko Alicesta kuulunut mitään?” Amy keskeytti Lilyn muistelut ja roiski vettä varpaillaan. ”Hänellä taitaa olla hauskaa Amerikassa.”

”Ilmeisesti”, Lily totesi ja kertoi kirjeestä, jonka oli tytöltä saanut. ”Onhan Frank kuitenkin mukana.”

”Jep, se on varmasti hulvatonta”, Amy nauroi samalla kun musiikki lakkasi ja Peter Piskuilanin ääni kaikui kaikkien korviin.

”Hyvät naiset ja herrat, saanko pyytää huomionne hetkeksi. On koittanut hetki, jota te kaikki olette odottaneet, nimittäin ensimmäisen hitaan vuoro!” Kuului naurua ja muutama vislasi. Peter supisi Remuksen kanssa jotain ja jatkoi sitten. ”Niin, toivomme nyt että etsitte käsiinne sen oikean ja tanssitte seuraavan tanssin hänen kanssaan, niin kaikilla on mukavat oltavat, eikö totta?” Silmäniskun melkein kuuli pojan nauravasta äänestä. ”Hyvät naiset ja herrat, herra Remus Lupin näyttää teille mallia!”

Kaikki hiljenivät jännittyneenä. Remus oli kelmeistä se, joka kaikkein vähiten näytti tunteitaan ulos, ja kaikkia kiinnosti tietää, oliko tämän sydämessä paikka jollekin aivan erityisesti. Lily tajusi ettei hänellä ollut siitä aavistuksiakaan, ennen kuin väkijoukko alkoi hajaantua Remuksen tieltä pojan lähestyessä sitä aluetta, jolla Lily ja Amy istuivat.

”Lily, mitä helvettiä? Hän tulee tänne!” Amy supisi hermostuneena ystävälleen, joka ymmärsi mitä oli tulossa ja siirtyi vähän kauemmas antaen heille tilaa. ”Lily!”

Lily vain hymyili rohkaisevasti ensin Amylle ja käänsi sitten hymyilevät kasvonsa Remukseen, joka ei ihme kyllä näyttänyt lainkaan hermostuneelta. Poika pysähtyi hämmentyneen Amyn eteen ja ojensi kätensä, jolloin Amy lehahti kirkkaan punaiseksi ja tarttui Remuksen karheaan käteen. Väki alkoi vislata ja taputtaa, ja samassa musiikki alkoi soljua ja ihmiset alkoivat etsiä toisiaan. click

Lily ei ollut tajunnut että hänkin voisi tanssia jonkun kanssa ennen kuin tunsi lämpimän käden kopauttavan olkaansa. Hän vilkaisi taakseen ja näki Jamesin, joka hymyili puoliksi ja jonka silmälaseista auringonlasku heijastui tulenpunaisena.

”Armollinen neiti, saisinko tämän tanssin?” James kysyi skottiaksentillaan ja veti selkänsä takaa valkean kuunliljan, Lilyn suosikkikukan. Lily nousi ylös ja otti kukan kiitollisena vastaan, mutta kieltäytyi kuitenkin tanssista.

”En minä osaa tanssia”, hän sanoi, ”olen pahoillani. Mutta voimmehan me kuitenkin vaikka käydä kävelyllä?”

James hymyili viekkaana ja nyökäytti päätään osoittaen Lilylle suunnan.

He kävelivät tanssivien ihmisten lomasta James edellä näyttäen tietä, sillä hän selvästi tiesi minne mennä kävelylle. Lily oli varma, että jos kaikki eivät olisi olleet niin keskittyneitä tanssipareihinsa, häntä, Jamesia ja liljaa olisi varmasti katsottu ihmeissään, ja oli siksi Jamesin ajoituksesta erittäin kiitollinen, sillä ei halunnut ylimääräistä huomiota. Hän halusi vain pidellä kuunliljaa ja kävellä Jamesin perässä aina, ikuisesti. Millään muulla ei nyt ollut väliä, ei nyt kun James oli tunnustanut hänet ”siksi oikeaksi”.

James johdatti hänet laiturin alle, paikkaan, jollaisen Lily oli nähnyt vain romanttisissa elokuvissa, ja jossa oli kymmeniä raapustuksia edellisistä kävijöistä; oli rakkaudentunnustuksia, muistolauseita, joku oli laittanut puhelinnumeronsa. Sadat kirjaimet kertoivat ihmisistä, jotka olivat seisseet sen laiturin alla ennen heitä. Lily etsi turhaan tuttuja nimikirjaimia, ei hän sieltä päin ketään tuntenut. Yhdessä kohdassa näkyi varsin tuore raapustus, S&D, ja Lily naurahti Siriukselle mielessään. Musiikki kuului sinne vaimeampana, juuri sopivasti ettei sanoja erottanut mutta sävelen kyllä. James istahti kivien päälle ja viittasi Lilyn viereensä.

Lilyn kämmeniä poltteli ja hän vilkaisi vähän väliä vieressään istuvaa Jamesia, sillä oli varma että tunsi tämän katseen itsessään aina kun ei itse nähnyt. He jatkoivat tätä toistensa vilkuilua aikansa, mutta loppujen lopuksi Lily turhautui ja laski katseensa Jamesin käteen, joka lepäsi pojan sylissä. Hän värähti hieman ja tarttui sitten varovasti käteen saaden mustahiuksisen säpsähtämään ja nostamaan katseensa Lilyn odottaviin silmiin. He katsoivat hetken toisiaan, sitten James kääntyi vähän ja kirjoitti jotain hiekkaan. Lily odotti että poika oli valmis, ja luki sitten vieraskielisen tekstin. Italiaa, kaksi sanaa. Te amo.

Lily hymyili eikä päästänyt Jamesin kättä irti vaan kirjoitti vielä yhden sanan lauseen perään. Troppo.

James ei aivan ymmärtänyt, vaan käänsi kysyvät kasvonsa Lilyn silmiin. Lily hymähti; James oli ilmeisesti opetellut vain sen lauseen Italian-matkallaan. Jotenkin se tuntui Lilystä aivan pojan tapaiselta.

Lily päätti selventää tilannetta Jamesille, ja nojautui poikaa kohden painaen huulensa pehmeästi tämän suulle. Sen jälkeen hän kuiskasi vasten Jamesin huulia elämänsä kolme tärkeintä sanaa.

”Te amo troppo”, Lily kuiskasi ja silitti peukalollaan Jamesin kämmenselkää. ”Minäkin rakastan sinua.”

[Lils]

Voiluojavoiluojavoiluoja!

Kiitos omistuksesta, ensinnäkin. Tiedät mikä minuun vetoaa ja mikä vetää ihon kananlihalle, tämän lukeminen oli ihanaa ja awwwaww!

Joo siis. Luku oli lyhyt mutta kertoi tarpeeksi, se oli sellainen hyvin tärkeä, silti vain lyhyt ja johdatteleva. Tietysti kaikesta voisi kertoa enemmän ja kuvailla ja näin, mutta tuo biisi taustalla niitä sanoja ei tarvittu. En pidä Maija Vilkkumaasta, mutta tämä kappale ja sen tunnelma, se ja tämä fic ja kaunis kohtaus yhdessä on vau. Kun tarkemmin alkoi kuunnella, sanat olivat suoraan tämän luvun juoni, aww. Pidin siitä ettei Lily mennyt tanssimaan Jamesin kanssa, Remus/Amy nyt oli aivan tajuttoman aww ettei mitään rajaa ja niille se sopii. Kliseetkin saat anteeksi jos et tee sitä Remus ja Peter -klisettä! Tahdon kuumia miehiä tuvan täydeltä, ei syrjitä ketään. ♥

Okei apua, tämä menee jo ihan liian tajunnanvirraksi mutta lol. Tässä luvussa ei ollutkaan muuta kuin kliseitä, mutta ne rakensivat siitä kauniin ja hyvin tärkeän muulle ficille. Sanantoistoa oli turhan paljon, Lily Lily Lily ja James ja Lily ja näin, näitä nimiä esim. voisit korvailla lisää jotenkin.

Mutta juoni, vieläkin juoni. Se on vain niin söpöä miten kaikki on jo kehittynyt ja draamailua ei ainakaan vielä/enää ole, jotenkin tämän ficin lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Odotan innolla ja kiitän ja sulan. ♥