Artemis Fowl, Artemiskompleksi, Holly/Artemis, K-11, oneshot

[Zino]

Otsikko: Artemiskompleksi
Kirjoittaja: Mie vaan
Ikäraja: K-11
Fandom: Artemis Fowl -kirjasarja
Genre: Romance, jonkin sortin fluff
Paritus: Artemis Fowl/Holly Short
Vastuunvapaus: Eoin Colfer omistaa, en hyödy mitään jne.
Summary: Sen alkamisesta pystyi syyttämään hormooneja, mutta kenen niskoille syyllisyys lopputuloksesta laitettaisiin?
Warnings: Spoilaa jonkun verran Atlantiskompleksi -kirjaa.

A/N: Hii, löysinpä sitten joskus pari vuotta sitten, Aikaparadoksin jälkeen kirjoitetun ficin alun, ja päätin jatkaa sitä viimein, kun viime yönä sain viimein aloitettua (ja vähän niin kuin lopeteltuakin) tuota Atlantiskompleksi -kirjaa. Rakastan Artemista Artemis Fowleja ja melkein hävettää, etten ole kirjoittanut ennen niistä mitään (Okei, tän jälkeen hävettää, että kirjoitin niistä tällaistakin moskaa). Tämä paritus on ehdoton suosikkini sarjassa<3 Niin, ja sanonko, että ensimmäinen kerta kun kirjoitan kirjasta ficin. Olen yrittänyt vältellä tätä, koska en vain saa teksistä samanlaista, mitä kirjoittaja ja sitten ficci tuntuukin oudolle. Toivottavasti tämä ei nyt mene aivan järkyttävän pahasti metsään. Antakaa anteeksi. : D (myös laimein otsikko koskaan, takana on liian vähän yöunta kirjan takia).


Artemiskompleksi


Holly kiskaisi asuntonsa oven vihaisena auki, läimäyttäen sen sitten jäljessään lujaa kiinni. Hän potki kengät jalastaan, hypäten sängylleen, haudaten päänsä tyynyjen sekaan ärsyyntyneenä. Holly pystyi vieläkin kuulemaan Foalyn ivallisen naurun korvissaan ja se sai nuoren keijun entistä pahemman tunnekuohun valtaan.

Typerä Foaly ja hänen typerät juttunsa. Jos kentauri halusi vielä joskus saada Hollyn leppymään, anteeksipyynnön oli parasta olla huippuluokkaa. Entistä turhautuneemmaksi Hollyn olon teki ajatus siitä, että kaikki oli loppujen lopuksi hänen omaa syytään. Hänen oli ollut tarkoitus kantaa salaisuus mukanaan hautaan asti, eikä ainakaan mennä möläyttämään sitä yhdelle näsäviisaalle tietokonenerolle.

Holly makasi sängyllään ja koetti ajatella kaikkea muuta kuin äsken käymäänsä keskustelua, mutta Foalyn sanat palautuivat väkisin HAL:in komisarion mieleen.

***

”Minä en ole vieläkään saanut sinulta kokonaista kuvaa, mitä kahdeksan vuotta sitten tapahtui…” Foaly ahdisteli närkästyneenä ystäväänsä. ”Sanot ettei mitään tapahtunut, mutta silti et suostu kertomaan tarkalleen mitään.”

Holly huokaisi, tuota narinaa oli kestänyt lähes siitä asti kun hän oli Artemiksen kanssa palannut takaisin nykyaikaan viikko takaperin. Hän oli koettanut selittää Foalylle ja kaikille muille kysyjille, ettei mitään erikoista ollut tapahtunut, vähän rähinää, läheltä piti tilanteita ja hölmöjä savimiehiä, sitä tavallista siis. Muut olivat hyväksyneet matkaselostuksen vähillä mukinoilla, mutta eräs kentauri ei tiennyt milloin lopettaa.

”Hyvä on…mutta tämän jälkeen tuo nurina saa loppua!” Holly antoi lopulta periksi, saaden Foalyn naaman taipumaan leveään virneeseen.

”Viimeinkin kuulen koko tarinan.”

Niin Holly alkoi kertoa, kuinka Artemis ei ollut muistanutkaan tarkalleen mitä kahdeksan vuotta sitten oli tapahtunut, ja kuinka Mulch oli tullut vapauttamaan heidät ansasta, johon Butler ja nuorempi Artemis olivat heidät hommanneet. Hän kertoi miten Artemis oli jo kertaalleen saanut apinan takaisin, mutta oli joutunut luovuttamaan sen, jottei Butler olisi ampunut sitä ja kuinka he lopussa melskasivat hullujen savimiesten eläintentappo kokouksessa, päästen kuitenkin monien mutkien kautta selville vesille.

”Siinäkö kaikki?” Foaly kysyi lopulta kun Holly oli lopettanut tarinan.

Hetkeksi keijun silmiin välähti kuva Artemiksesta, makaamassa kuoleman kielissä gorillan häkissä ja siitä kuinka Holly oli kumartunut pojan puoleen parantamaan tätä taikavoimillaan ja kuinka hän oli…

Kun Holly tajusi mitä oli ajattelemassa hän läppäisi itseään poskelle nopeasti, ennen kuin mielikuvat olisit menneet liian pitkille.

Foalylta ei jäänyt tämä huomaamatta: ”Mitä nyt, Holly?”

”Ei mitään, ei mitään…” Holly mumisi punastuen vasten tahtoaan. Foaly kohotti toista kulmakarvaansa. ”Vai oliko sittenkin jotain muuta?”

”Ei tietenkään”, Holly vastasi, mutta turhan nopeasti. Foalyn epäilykset heräsivät ja kentaurin huulille ilmestyi häijynpuoleinen hymynkare. ”Holly, milloin tajuat ettet pysty huijaamaan minua?”

Holly ei vastannut mitään hetkeen, liikahtaen sitten ovelle päin pienellä liikkeellä. ”Minun pitää mennä… kotona on hoitamatta muutama juttu.” Keijunainen koetti päästä liemestä, ennen kuin joutuisi sellaiseen. Foaly huomasi ystävänsä pakoyrityksen ja tukki nopeasti Hollyn pakoreitin asettumalla oven eteen. ”Nuori neiti ei mene minnekään, ennen kuin kertoo loputkin tarinasta, minusta tuntuu että jätit jotain oleellista kertomatta.”

Holly seisoi mykkänä Foalyn edessä, koettaen miettiä eri pakovaihtoehtoja.

”Mitä tapahtui Holly? Tekikö Mulch jotain, mielellään jotain mistä sille kääpiönretkulle saisi lisäsyytteitä… Vai oliko vika Artemiksessa? Vai…” Foaly aloitti, mutta lopetti nähdessään Hollyn silmien välkähtävän Artemiksen nimen yhteydessä.

”Siis Artemis Fowl.”

”EI!” Holly huudahti, koettaen vielä pelastaa tilanteen, tajuten kuitenkin vain pahentaneensa sitä. ”D’Arvit!” Hän kirosi hiljaa itseään uskaltamatta katsoa Foalyn virnuileviin kasvoihin.

”Siis Artemis Fowl”, Foaly jatkoi, ”tarkemmin sanottuna, 18-vuotias Artemis Fowl, vai vieläkin vanhempi? Vai puhutaanko tässä nuoremmasta Fowlista? Ei, minusta tuntuu että kyseessä on nykyajassa asuva ystävämme. Joten Holly, haluatko kertoa itse, vai lähdenkö arvuuttelemaan, enkä sano että se tulisi olemaan kaunista.” Foaly lopetti härnäävä hymy huulillaan.

HAL:in komisario oli jo siihen mennessä ehtinyt tyyntyä, kääntäen katseensa kentauriin. ”Sanoinhan jo ettei mitään tapahtunut. Olisin kyllä kertonut. Nyt, jos suot anteeksi Foaly, minun todellakin täytyy lähteä.”

Foalya ei huijattu, eikä Holly niin ollut uskonutkaan.

”Voimme seisoa tässä vaikka koko päivän Holly. Voin kertoa, että nämä neljä komeaa kaviota eivät väsy helpolla.Tai sitten voit yksinkertaisesti vain kertoa mitä tapahtui.” Kun Holly ei vieläkään vaikuttanut yhteistyönhaluiselta, Foaly jatkoi: ”Tai, voimme tietysti soittaa Artemikselle ja kysyä häneltä.”

”EI!”

”Sitähän minäkin. Nyt, ala puhua nainen.”

”Hyvä on…mutta oikeasti, ei se ollut mitään erikoista…” Holly mumisi, tuntien poskiensa kuumottavan. Hän voisi tietysti koettaa valehdelle, mutta keijun pää oli aivan tyhjä ideoita, ja hänestä tuntui että Foaly olisi kuitenkin huomannut. Holly heitti vielä viimeisen anovan katseen Foalya kohden, mutta tämä ei antanut arvoa.

”Lupaat sitten… tämä juttu ei leviä! Tai muuten pidän huolen, että olet loppuelämäsi opettamassa tietokoneen käyttöä kääpiöille.” Holly uhmasi, ennen kuin aloittaisi tarinansa. Foaly tyytyi vain nyökkäämään innokkaana.

”Niin siis…” Holly vääntelehti. ”Kun huomasin että se gorilla aikoi tehdä selvää jälkeä Artemiksesta, ajoin sen takaisin puuhun ja luulin jo tulleeni liian myöhään. Etten voisi enää pelastaa…” Hollyn ääni murtui. Hetken hiljaisuuden jälkeen, Foaly kopsutti kärsimättömästi kavioitaan lattiaan. ”Holly.” Hän varoitti. Keiju oli pakotettu jatkamaan.

”Noh, päädyin lopulta siihen tulokseen, että vaikka Artemis olisikin vaarassa saada loitsutrobian minulta, minun piti parantaa hänet taikavoimilla.”

Foaly odotti ja odotti, mutta Holly ei enää jatkanut. ”Siinäkö muka kaikki?” Hän tokaisi epäilevästi.

”Ja sitten minä ehkä saatoin suudella häntä, mikä johtui täysin niistä typeristä teini-iän hormoneista…” Holly lopetti hyvin hiljaisella äänellä.

Hetken oli hiljaista, ja Holly luuli jo selvinneensä. Turha toivo. Hetkessä huone täyttyi hallitsemattomasti hirnunnasta ja ulvomisesta. ”Si-sinä mitä?!” Foaly ulvoi naurusta. ”SUUTELIT Artemis Fowlia!” Kentauri ei voinut uskoa mitä hänen hyvä ystävänsä oli juuri kertonut hänelle.

”Niin, mutta…”

”Suutelit!”

”Kuten sanoin…”

”SUUTELIT!”

”SE JOHTUI HORMOONEISTA!” Holly äyskäisi kovaan ääneen, koettaen hiljentää sen hetken ärsyttävimmän kentaurin.

Foaly vei henkeä ja koetti rauhoittua. Hän sai kun saikin naurunsa loppumaan, mutta virnettä hänen kasvoiltaan ei voisi kukaan poistaa vähään aikaan. ”Ja tämä ei sinusta ollut kertomisen arvoinen käänne tarinassa?”

”Kuten sanoin, se oli vain hetken erehdys, huojennus sekoittuneena niihin pirun hormoneihin, en ollut oma itseni. Ja levittelisitkö itse juttua sinusta pussailemassa Mulchia? Enpä usko.” Holly puolustautui punaisella naamalla.

”Noh, mitäs nyt?” Foaly jatkoi, ohittaen toisen puolustuspuheenvuoron.

”Mitä tarkoitat?”

”Oletteko te nyt pari? Menetkö tapaamaan ’Artyn’ vanhempia viikonloppuna?” Foaly härnäsi hörähdellen aina välillä.

”Ääliö! Minun ja Artemiksen välillä ei ole mitään eikä tule olemaankaan! Me olemme eri lajiakin! Ja mieti nyt ikäeroakin! Muutama vuosikymmen väliä…” Holly huudahti nyt jo melkein vihaisena toisen pilkanteosta. Foaly saisi vielä kärsiä tästä.

”Et siis pidäkkään hänestä?” Kentauri kysyi muka viattoman oloisena.
Hollyn piti vastata tyly ”ei”, mutta ei saanutkaan sanoja suustaan. Hän vain seisoi suutaan aukoen Foalyn edessä.

”Hol-ly…” Foaly hörähti vihjailevasti toiselle. ”Sinä siis ra---”

”Nyt riittää Foaly! Minä häivyn täältä ja sinun on parempi pitää karvainen takamuksesi poissa silmistäni!” Holly viimein sai huudetuksi ampaisten ulos ovesta.

”Rakastat! Artemista! Minä en kuule aio unohtaa tätä!” Hän kuuli takanaan Foalyn pilkallisen naurun.

***

Holly iski vielä kipakan ja nopean iskun seinään pienellä nyrkillään. Hemmetin Foaly, oli niin olevinaan joka tilanteessa. Jos hän saisi koskaan enää kuulla mitään menneisyydessä tapahtuneeseen asiaan liittyvääkään, eräs kentauri muistuttaisi sen jälkeen enemmän isoa karvatonta kissaa, kuin hevosta.

Eikä Holly todellakaan rakastanut Artemis Fowl nuorempaa, ei todellakaan. Se, mitä oli tapahtunut, oli ollut puhdas hetken mielijohde, sen tiesi varmasti myös Artemis. He olivat ystäviä nykyään ja kunnioittivat toisiaan, mutta se siitä, mitään muuta Holly ei tuntenut. Ainakin näin hän aina väitti itselleen ja niin hän tulisi tekemään jatkossakin.

”Olen minäkin aikuinen keijunainen, tällaisia typeriä ongelmia”, Holly tuhahti painaessaan päänsä tyynyyn antaen silmäluomien painua kiinni. Ehkä tämä selviäisi nukkumalla.

***

Hollyn mielessä ei ollut koskaan käynytkään, että hän voisi joku päivä inhota sanaa ”oi” niin paljon. Kaikki piti ilmeisesti oppia kantapään kautta.

”Oi, ihana keijuprinsessani, mitä mietit?” tutun ärsyttävä ääni sanoi taas keijun takaa saaden Hollyn olemattoman otsasuonen pullistelemaan. Tämä ihminen, olento, ärsyttävä kiinteä aineseos, Orion, joka oli varastanut Artemiksen kehon, oli ehkä kaikkein kamalinta, jota Hollylle oli tapahtunut pitkään aikaan. Ja kyllä, siihen laskettiin mukaan täpärät hengissäselviämistilanteet , kuten aiemmin päivällä tapahtunut välikohtaus Foalyn entisten harmittomien pallojen kanssa. Keiju ja kentauri jakoivat pitkän ja kärsimystä kuvastavan katseen.

Orion ei ollut ainoastaan Hollyn ongelma. Foaly ei koskaan sanoisi sitä ääneen, mutta hänellä oli pirunmoinen ikävä oikeaa Artemista, joka ei koettaisi saada häntä etsimään olematonta syntymämerkkiä alastomasta (kyllä, Orion oli ollut hetken aikaa valmiina jo riisuutumaan Foalyn edessä) vartalostaan. Vaikka oikea Artemis olikin ilkeä, laskelmoiva, pirullinen ja vei yleensä viimeisen sanan. Silti kentauri kaipasi poikaa, oikeastaan kuka tahansa olisi ollut parempia vaihtoehto, kuin tämä ”kiltti” Artemis, eli Orion, jopa Mulch.

”En mitään erityistä, Orion, lähinnä seuraavaa askelta suunnitelmassa” Holly tuhahti ja koetti kuulostaa niin ikävystyneeltä kuin mahdollista, vaikka se olikin vähän ilkeää. Ei kai ollut Orionin syy, että tämä ei ollut niin nerokas, mitä Artemis. Sitä se neron pään sisällä takahuoneessa asuminen teetti. Mutta tämä jatkuva liehittely ja palavan rakkauden tunnustaminen, se oli jotain, mitä Holly ei vain kestänyt. Hän oli kyllä joskus (aikoja sitten ja vain täysin hypoteettisesti!) ajatellut, miltä tuntuisi, jos Artemis joskus tunnustaisikin rakastavansa keijunaista. (Tämä oli siis täysin hypoteettista, ei Holly oikeasti sitä edes halunnut). Mutta koskaan hän ei ollut ajatuksissaan kuvitellut olevansa närkästynyt ja valmis heittämään Artemiksen hankeen tunnustuksen jälkeen.

”Voisimme ottaa askelia kuuhun! Jos vaikka pikku Prinssikin sattuisi olemaan siellä lomailemassa”, Orion jatkoi haaveiluaan unelmoivin silmin, heittäen välillä ujon (niin ujon, kun Orion nyt ylipäätään pystyi heittämään) katseen Hollyyn tummien otsahiuksiensa alta. Holly ei nähnyt katsetta, koska Orion istui hänen takanaan, mutta keiju pystyi hyvin tuntemaan pojan katseen porautuvan niskavilloihin saakka. Myös Orionin ihaileva huokaus, joka pääsi ulos pojan huulien välistä aina tämän katsoessa keijua, auttoi asiaa.

”Holly, olen melkein pahoillani siitä, että pilkkasin joskus sinua siitä herkästä hetkestä Artemiksen kanssa. Jos olisi silloin tiennyt, millainen tapaus hänestä tulisi rakkauden kourissa, olisin ollut mielummin hiljaa…” Foaly oli kävellyt lähemmäs Hollya, kuiskaten asiansa hiljaa, jottei Orion vain kuullut sitä. Holly kohotti kulmakarvaansa.

”Ensinnäkään, tuo ei ole Artemis. Ja toiseksi, olisitko ihan totta, muka ollut hiljaa?”

”En, mutta et voi syyttää minua. Ei sitä joka päivä saa kuulla kollegansa suutelevan savim---”

”Foaly”, Holly jyrähti varoittavasti, ”voin edelleen tainnuttaa sinut tällä vähän käristyneellä lyijykynällä.”

Foaly oli hiljaa ja Hollyn teki mieli huokaista. Jos vain oikea Artemis olisi ollut terve, he olisivat olleet jo kaukana tästä hemmetin jäätiköstä.

***

”Pakko sanoa, Artemis, mukava, että päätit palata.” Ruskea ja sininen silmä katsoivat mustahiuksista poikaa, joka hymyili heikosti. Joskus Holly olisi voinut melkein tarjota lounaan Foalylle, joka kerta kun Artemis hymyili, mutta ei enää. Poika oli muuttunut.

”Mukava olla takaisin, ainakin väliaikaisesti”, Artemis totesi hieman hämillään. Kukaan muu ei tietenkään huomannut hänen olevan hämillään, kuin poika itse. Hetken poika ja keiju vaihtoivat kuulumisia, ennen kuin vaivaannuttava hiljaisuus valtasi huoneen. Eikä se ollut laisinkaan heidän tapaistaan. Holly syytti hiljaisuudesta ajatuksiaan. Ne olivat olleet hiljaa niin pitkään. Hän oli kouluttanut ne vaikenemaan, mutta sitten Orion oli tullut ja pilannut kaiken. Nyt Hollyn mielessä kaikki ne haudatut ajatukset olivat heränneet taas eloon.

***

”Vaikka minun ja Artemiksen tunteet ovatkin täysin identtiset teitä kohtaan, oi, jalo neito, voin vannoa, että minun käytöksestäni et löydä häivääkään sen toisen moukkamaisuutta.”

***

”Silmät kiinni, jos rakastat minua.”

Ja Orion totteli heti.

***

Keiju painoi käden otsalleen, kuin koettaen pakottaa ajatukset takaisin päänsä syvimpiin sopukoihin. Se, että Orion oli koko ajan hokenut rakastavansa häntä, ei tarkoittanut Artemiksen tuntevan samoin. Hän panikoi aivan turhaan. Vaikka Artemiksen alter ego olikin sanonut, että tunteet olivat identtiset. Mitkä helvetin tunteet, ei Artemis Fowlilla edes ole sellaisia, hän on paatumaton rikollisnero! Tai ainakin oli, joskus kauan sitten. Holly takoi päähänsä järkeä, mutta tällä hetkellä tulos oli sama, kuin olisi koettanut opettaa peikon tanssimaan valssia.

”Troubleako mietit?”

Jos Holly ei olisi hätkähtänyt kysymyksen täydestä naurettavuudesta, hän olisi saattaanut kuulla pienen hallitsemattoman ahdingonpoikasen Artemiksen äänessä, jota poika oli kyllä koettanut parhaansa mukaan piilotella.

”Troublea? Kelpia? Miksi ihmeessä minä häntä miettisin?” Holly kysyi kääntäen puoliksi järkyttyneet kasvonsa taas 16 -vuotiaaseen poikaan. Artemis kohautti olkiaan. ”Sinulla oli vain sellainen ilme.”

”Millainen ilme?” Holly tivasi.

”Sellainen…poikaystäväilme”, Artemis punnitsi sanojaan. Hän ei halunnut kuulostaa pilkkaavalle, ei tänään. Orion oli aiheuttanut onnettomalla hurmuriolemuksellaan enemmän kuin tarpeeksi huolia hänelle Hollyn suhteen.

Huolimatta viattomista sanoista, keijun silmät kaventuivat hieman. ”Minähän sanoin, ettei Trouble ole poikaystäväni! Hemmetti, ne olivat vain yhdet treffit! Pikemminkin illallinen työtovereiden ja ystävien välillä, eikä mitään muuta. Ja ei, en todellakaan miettinyt häntä.” Holly puuskahti ja risti kätensä uhittelevan näköisenä.

”Mitäs sitten mietit?” Artemis kysyi jälleen, hän ei ollut pitänyt äskeisestä hiljaisuudesta. Kysymys oli ollut jälleen aivan täysin viaton, (Artemis mietti, milloin hänen pitäisi alkaa huolestua kaikesta tästä viattomuudesta. Mutta toisaalta taas, ehkä se kannatti, neloset olivat jälleen hieman hämärimpinä hänen ajatuksissaan.) mutta sai Hollyn pään nytkähtämään hermostuneisuuden merkiksi. Artemis kohotti oikeaa kulmaansa. ”Holly?”

”Se mitä Orion sanoi…” Holly pamautti. Hän oli aina ollut enemmän tai vähemmän suorapuheinen. Ja mitä pikemmin tämä oli selvitetty, sen parempi. Artemis voihkaisi. Oliko tämä nyt se ”meidän täytyy puhua siitä myöhemmin” –kohtaus, jolla toinen oli pelotellut häntä aikaisemmin?

”Mikä niistä kaikista sanomisista? Hänhän puhui koko ajan…” Artemis kysyi tuijotellen siistejä kynsinauhojaan. Milloin hän olikaan menettänyt otteensa näin?

Holly oli iloinen, ettei poika katsonut häneen, sillä puna tuntui pyrkivän pakostakin keijunaisen poskille. ”Se kaikki ”Artemis ajattelee sinua jatkuvasti” –osanen hänen puhetulvastaan.”

Artemiksen olisi tehnyt mieli sulkea silmänsä ja piiloutua tilanteelta, mutta se olisi ollut pahemman luokan heikkouden merkki, niinpä hän vilkaisi vakavalla ilmeellä Hollya, joka oli myös siirtänyt katseensa häneen. Jokseenkin odottavan näköisenä kenties?

”Se… siis kaikki mitä Orion sanoi, oli jotain ihme roskaa, en tiedä mistä hän kaivoi niitä juttuja.”

”Ne eivät siis olleet totta?” Holly kysyi näyttäen jonnekin huojentuneen ja pettyneen välimaastoon eksyneeltä. ”Vaikka hän onkin vähän niin kuin sinun alitajuntasi ja kaikkea…”

Artemis empi epäuskollisena tyylilleen vastausta sekunnin liian pitkään. ”Artemis? Olivatko ne totta?” Holly kysyi painokkaasti, koska voimalla selvisi kaikesta. Ainakin melkein.

”Eivät, tai siis, Orion näyttää ihastuneen sinuun, joten en voi kieltää, etteivätkö hänen tunnustuksensa olisivat olleet totta.” Artemis selitti saaden ääneensä taas pikkuhiljaa sitä jäätävää varmuutta. Holly ei kuitenkaan luovuttanut helpolla.

”Mutta ajatteletko sinä minua jatkuvasti?” Keiju tivasi ja kiitti onneaan, että Foaly oli häipynyt jonnekin muualle, kauas pois. Hän ei kestäisi kuulla kentaurin kommentteja tähän väliin enää yhtään.

Artemis olisi halunnut vääntelehtiä. Tämän takia hän ei ollut koskaan halunnut sotkeentua tyttöihin, asiat menivät heti kamalan vaikeiksi ja mitä pahinta, vaivaannuttaviksi.

”Ajattelen, koska me olemme ystäviä. Se on aivan luonnollista”, mustahiuksinen totesi ja kiitteli itseään ulkoisen tyyneyden säilyttämisestä. Sisäinen puoli olikin sitten asia erikseen. Holly näytti hetken miettivän jättäisikö asian siihen vai ei. Artemiksen epäonneksi vastaus oli juuri se, mitä hän ei ollut toivonut.

”Hän sanoi, että te tunnette samoin, eikä Orion minusta ollut liikkeellä millään ystävä –meiningillä.” Holly haastoi Artemiksen selvittämään tilannetta lisää. Artemis tarttui haasteeseen, mutta ei suinkaan ajanut enää omaa mopoaan enemmän ojaan. ”Orion sanoi myös tietävänsä, että sinulla on tunteita minua kohtaan.” poika vastasi laskelmoidulla äänellä. Viimeistään ystävänsä epäuskon ähkäisyn kuullessaan hän tiesi osuneensa heikkoon kohtaan.

”Ystävällisiä tunteita”, Holly kiirehti selittämään. Artemiksen kasvoille kohosi epäuskoinen ilme. ”Ai nytkö tuo vastaus hyväksytäänkin?”

”D’Arvit! Miksi olet noin vaikea?” Holly kirosi punan noustessa hänen poskilleen. Tällä kertaa hän ei edes voinut syyttää dramaattista valaistusta. Artemis korjasi kravattiaan katse yhä kuitenkin tiukasti keijussa. ”Ai minä olen vaikea? Kuka meni suutelemaan silloin menneisyydessä minua ja teki tästä kaikesta vaikeaa?”

Hollyn silmät laajenivat. ”Sitä ei pitänyt enää koskaan mainita! Sinä lupasit!”

Artemis pyöräytti silmiään. ”Olen Fowl, luuletko, että pidän aina automaattisesti lupaukseni.” Ja siitäkös Holly raivostui. ”Minä luulin, että sinä olet muuttunut, mutta olet edelleen se sama.. se… D’Arvit, D’Arvit, D’Arvit! Se suudelma oli paha virhe. Minä en tarkoittanut sitä, se vaan tapahtui, ok? Ei se tuntunut missään”, keiju sauhusi ja hyppäsi ylös sängyltä. Hän oli olettanut, että heillä oli Artemiksen kanssa sanaton sopimus, ettei sitä enää muisteltaisi. He olivat eri rotuakin, näin nyt lähtökohtana ajateltuna. Keiju sauhusi vielä hetken jotain, mutta Artemis ei enää kuunnellut. Ei se tuntunut missään. Kyllä hän oli sen aina tiennyt, eivät se sopineet lainkaan yhteen, oli ollut tyhmää edes ajatella sellaista.

Silti. Se sattui. Artemis oli kärsinyt ties mistä kivuista elämänsä aikana, ollut lähellä kuolemaakin, mutta tämä sattui enemmän. Tämän takiahan hänestä oli tullut aikanaan niin kylmä ja etäinen kaikille. Hän oli vannonut itselleen, ettei häntä sattuisi. Ja nyt kuitenkin, hän oli hölmönä 16-vuotinaana poikana laskenut muuriaan hetkeksi ja otti heti osumaa. Kirottua.

”Minusta tuntuu, että minun pitää taas levätä. Neloset alkavat taas poukkoilla mielessä hieman vahvemmin.” Artemis totesi eikä enää katsonut äkkiä hiljenneeseen Hollyyn, kääntäen sitten selkänsä hämmentyneelle keijulle.

”Art---”

”Pyydä Butleria keittämään vaikka teetä tai jotain jos jano yllättää.”

Holly katsoi Artemiksen selkää peittävää tummaa puvuntakin kangasta. Hänellä oli sellainen olo, kun joskus aivan poliisikoulutuksen alkutunneilla; hän oli juuri tehnyt jonkun pahan virheen. Normaalisti Artemis olisi keksinyt jotain nasevaa sanottavaa, mutta nyt poika vain makasi sängyllään hiljaa ilmiselvästi toivoen Hollyn poistuvan huoneesta. Mutta keiju ei ollut koskaan ollut turhan hyvä ottamaan ohjeita vastaan. Niinpä hän käveli hitaasti Artemiksen luo ja kosketti kädellään tämän käsivartta. Vuosien saatossa Artemis oli saanut lihaa luittensa ympärille, eikä hän todellakaan ollut enää se sama laiha poika, jonka Holly oli joskus tuntenut. Artemis luuli hallitsevansa pokerinaaman täysin, mutta joskus savimiehiä oli vain niin helppo tulkita. Ja ehkä Holly aivan pikkaisen piti siitä, mitä oli tulkinnut.

Vapaalla kädellään keiju raapi pari kertaa hermostuneesti niskaansa. Tämän ei koskaan pitänyt mennä tähän. Korjaus, tämä ei koskaan olisi saanut mennä tähän.

”Ehkä minä saatoin äsken vähän valehdella.” Holly tunnusti viimein ja tarkkaili pojan reaktiota. Kun sitä ei tullut, Holly jatkoi pienellä äänellä, ”ehkä se ei ollut yhdentekevää minulle.” Hänen tarunsa tulisi loppumaan, hän piti savimiehestä, eikä mistä tahansa savimiehestä vaan juuri entisestä keijujen vihollisesta numero yksi. Lisäksi Holly oli juuri aikeissa tunnustaa tämän kyseiselle numero ykköselle. Tähän väliin oli maistunut pari Neutronia ja villi peikko hoideltavaksi.

Hitaasti Artemis kääntyi katsomaan keijua, joka koetti peittää punaiset poskensa uusien otsahiuksiensa peittoon. Niitä katsellessaan poika muisti jotain. ”En olekaan vielä ehtinyt sanomaan, että uusi tyyli pukee sinua”, hän kosketti kädellään Hollyn etuhiuksia, vetäen ne syrjään kahden erivärisen silmän edestä. Keiju hymähti hiljaa. ”Olen melko varma, että Orion mainitsi niistä jo useammalla kuin parilla sanalla…”

”Saattaa myös olla, että…”, Artemis rykäisi, ”… että Orion ei puhunut aivan palturia, paitsi silloin kun hän selitti jotain kuninkaallisesta syntymämerkistään.”

Holly valpastui tunnustuksen kuullessaan ja katsoi nyt tiiviisti Artemista. ”Meillä on liikaa ikäeroa.”

”Emme ole samaa lajiakaan”, Artemis totesi nyökytellen päätään.

”Tämä ei voi mitenkään toimia”, Holly jatkoi.

”Jos Foaly saa tietää, siitä pilkanteosta ei tule loppua edes silloin kun hän on astunut paremmille laidunmaille”, Artemis esitti vielä yhden vastaväitteen, kuitenkin hieman liian ponnettomalla äänensävyllä.

”Minä en taida välittää”, Holly sanoi järkyttyneen näköisenä siitä, mitä oli juuri suustaan päästänyt.

”Minä en ole koskaan välittänytkään”, Artemis henkäisi ja liikautti päätään melkein huomaamattomasti lähemmäs keijunaista. Paitsi, että Holly oli koulutettu huomaamaan pienikin liike ympäristössään, eikä Artemiksen ele mennyt häneltä ohi. Se on menoa nyt, onnistuit kuitenkin taistelemaan tähänkin saakka.

Sitten Holly sulki silmänsä ja tarttui varovasti Artemista puvuntakin kauluksesta, painaen huulensa pojan huulille rukoillen samalla, ettei kukaan tulisi huoneeseen, koska Holly ei ollut varma pystyisikö hän jättämään silminnäkijöitä henkiin. Suudelma oli erilainen mitä ensimmäinen. Tällä kertaa taikuus ei kipinöinyt heidän ympärillään. Heitä reunustivat vain tutut Fowlin kartanon tummat tammiseinät. Tällä kertaa Hollyn pää ei ollut sekaisin hormoneista, eikä siitä äkillisestä helpotuksen tunteesta, kun Artemis oli taas elossa. Tällä kertaa hän tiesi, mitä hän teki ja ettei tulisi katumaan sitä myöhemmin.

Artemis uskalsi viimein vastata suudelmaan toivoen, ettei Holly huomaisi sitä pientä höyryveturia hänen rinnassaan. Miksi huoneessa pitikin olla näin hiljaista? Hän ei ollut mikään ekspertti suutelemisessa (mikä harmitti häntä, koska yleensä hän hallitsi lähes kaiken, mutta tätä oli ollut niin kovin vaikea opetella kirjoista), eikä tiennyt missä käsien olisi pitänyt olla. Kerrankin Artemis antoi kuitenkin vaistonsa vain viedä asiaa eteenpäin, ja hyllytti kaikki aivojensa laatimat suunnitelmat. Hän kietoi kätensä Hollyn vyötärön ympärille, vetäen kevyen keijun lähemmäs itseään. Suudelma maistui kuukausien peittelyltä ja kielletyiltä tunteilta, eikä Artemis keksinyt herkullisempaa makua, vaikka oli maistanut kalliimpia ruokia, mitä useimmat tavalliset ihmiset.

Holly huomasi pian istuvansa Artemiksen sylissä, pienempi kun oli, huulet yhä kiinni toisen huulissa. Ajatus kaikesta sillä hetkellä tapahtuvasta sai keijun hymyilemään ja pian heidän suudelmansa muuttui vain kahdeksi hymyksi toisiaan vasten.

”Ehkä tämä ei olekaan niin kummallista”, Holly myönsi katsellen Artemiksen eripari silmiä.

”Ehkä ei… Ja Orionistakin oli hyötyä. Tosin, voin vain kuvitella sen mustasukkaisuuskohtauksen, mikä sillä on juuri nyt meneillään jossain aivojeni sopukoissa”, Artemis virnisti ja näytti hetken aikaa aivan tavalliselta teinipojalta, tavallisine ongelmineen. Ja Holly piti siitä.

”Ehkä meidän pitää myös ottaa selvää, onko sinulla sitä kuninkaallista syntymämerkkiä kehossasi”, keiju virnisti ja sai kommentillaan Artemiksen kalpeille kasvoille ilmestymään syvänhelakan punan.

Ja siitä Holly piti vielä enemmän.

FIN

*********************************
A/N: Sori kirjoitusvirheet, korjaan niitä kun olen saanut nukuttua!

[Violetu]

Hmmm. Tämä oli kiva.
Paikoittain hahmot ovat hyvinkin IC (tiedän itsekin, että niiden kirjoittaminen sellaisiksi on tosi vaikeaa). Nostan hattua.
Toisaalla taas uskottavuus(?) hiukan kärsii, mutta sellaisen hinnan joutuu melkein aina Artemiksesta kirjoittaessa maksamaan, jos haluaa kirjoittaa omia kivoja ideoita.
Foaly ampui ehkä hiukan yli Hollya kiusatessaan, mutta se luonne kuitenkin on siellä koko ajan ihan kohdillaan, vaikka ehkä Foaly ei ole kuitenkaan ihan niin ilkeä? En tiedä, itse olisin ehkä nähnyt hänet enemmänkin järkyttyneenä huvittuneisuuttaan peittelemässä tuon Hollyn paljastuksen jälkeen. Kiusaaminen istuu kuitenkin hyvin ja tykkäsin kovasti tuosta "suutelit!" -keskustelusta, erittäin hauska idea

Orion on jollain tasolla tosi ärsyttävä hahmo, mutta olet hyvin saanut hänen olemuksensa mukaan ja ottanut Arty/Holly-mielessä hyödyn irti kaikesta siitä, mitä hän suustaan päästeli

Milloin hän olikaan menettänyt otteensa näin?

Ah, ihana Artemis. Minä niin rakastan Artemista, kun sillä on heikkoja hetkiä. Artemiksen ja Hollyn sanailu oli nautinnollista luettavaa, molemmilla oli hyviä heittoja. Eniten taisin kuitenkin tykätä Artemiksen "ai nytkö tuo vastaus hyväksytäänkin?" jotenkin vaan loistava.

Lopetus... tavallaan odotettavissa, mutta ei tuohon oikein mitään yllättävämpää saisi, koska onnelliset loput tuppaavat menemään tuolla lailla. Nautittava sanailu jatkui hienosti loppuun asti, vaikka lopussa Artemis ehkä hiukan heittäytyi tavoilleen epänormaalin spontaaniksi Kai sellaista sattuu joskus jopa nerolle... haha.

Ihanaa, että tämä oli Arty/Hollya (oma suosikkiparitukseni vuodesta ööö... 2006? lähtien<3) Atlantiskompleksi aiheutti mielipahaa Holly/Trouble-vihjailuillaan, mutta ehkä toivun, kun luen tarpeeksi ficcejä Artemis/Hollylla.

Mutta, pidin ficistä ja tästä tuli hyvä mieli. Luin tämän vissiin jo pari päivää sitten, mutta ajankohta oli niin myöhään yöllä, että kommentoimista piti lykätä. Ja nyt minulla oli vihdoin niin paljon aikaa, että saatoin kunnolla pureutua tekstiin ja tarinaan. Tykkään tyylistäsi, tässä oli paljon kivoja pieniä yksityiskohtia, tykkäsin nyt vaikkapa viittauksesta Artemiksen muuriin ja "osuman ottaminen" oli hienosti ilmaistu. Lukisin mielelläni lisääkin tällä parituksella, tulee nostalginen fiilis ja tekee itsekin mieli alkaa taas kirjoittaa Artemis-ficcejä.
Heh, jostain jotenkin sain vaikutelman, että sinulla oli kivaa tätä kirjoittaessa 

~Violet kiittää

[Zino]

Violet Baudelaire: Oi, kommentti, kiitos ihanasta sellaisesta! : D Joo, kamala hinku parittaa Artya ja Hollya, mutta se on vaan hemmetin vaikeaa tehdä hyvin ja uskottavasti, mitäs ovat sellaisia kun ovat... :'D Hahmojen luonteetkin tuli enemmän tai vähemmän ulkomuistista, muista kuudesta kirjasta oli niin pitkä aika, että hyvä kun muisti, mitä niissä oli tapahtunut (tosin nyt on kaikki taas luettu ja kerrattu<3), joten Foalystakin saattoi tulla vähän piruilevampi, mitä piti. Ehkä ne uusimman kirjan Holly/Trouble -jutut oli vain jotain harhautusta ja kaikki päätty sitten hyvin viimeisessä kirjassa! Ja tätä tosiaan oli kiva kirjoittaa, paitsi ihan lopussa kun väsytti jo ja halusin saada tämän loppumaan, kun se ei millään suostunut sitä tekemään. Mutta kiitos siis kommasta, kirjoita toki säkin Artemista, mulle ainakin maistuisi!

[Carolynne]

Vau, tykkäsin tästä tosi paljon! Rakastan Artemis Fowleja ja olen nyt pienessä ahdingossa, kun odotin uusimman olevan superhyvä ja jotenkin petyin siihen. Mutta tämä! Tähän en pettynyt! <3 Piristit iltaani ^^

Minusta tämä oli todella hyvin kirjoitettu, olit tavoittanut sen kirjoille tyypillisen colfermaisen kerrontatavan hämmästyttävän hyvin. Myös huumori ja hauskat lisäykset ja uhkaukset olivat kaikki sellaisia, kuin voisin kuvitella Colferinkin kirjoittavan. Mikä nautinto olikaan lukea ficci (tällä parilla!), jonka olisi voinut kuvitella olevan osa kirjaa. Kerronnan lisäksi myös hahmot olivat IC, ja se on ihan hirmu vaikeaa kun kyse on Artemiksesta, tiedän omasta kokemuksestani. Foaly oli minusta myös onnistunut, sopivan kiusoitteleva ^^ Niin ja dialogi! Se todella toimi!

Tämä oli ihanan pitkä ja tapahtumat kehittyivät sopivaa vauhtia. Ei liian nopeaa toimintaa, mutta jotenkin minusta tuntuu, etteivät Artemis ja Holly kuitenkaan jaksa ikuisesti odotella vaan mieluummin kohtaavat haasteen ja puhuvat toisilleen kuin välttelevät aihetta ikuisesti. Loppu oli minusta suloinen, ihanaa kun otit esiin sen syntymämerkin <3

Sen verran huomauttaisin, että minua hieman häiritsi se, kuinka olit käyttänyt kuin-sanan tilalla sanaa mitä. Se rikkoi tyyliä ja toi minusta tekstiin liikaa puhekielen ominaisuuksia, esimerkiksi kohdassa vaikka oli maistanut kalliimpia ruokia, mitä useimmat tavalliset ihmiset.

Artemis/Holly on varmaan niitä ainoita "itsestäänselviä" parituksia, joista missään kirjoissa tykkään (siis niin, että päähenkilöt paritetaan toisilleen), mutta tuota suudelmaa kirjasta lukiessani olin aivan innoissani ja tosi onnellinen, varsinkin siitä että se kamala tyttönero unohdettiin jonnekin. Tätä paria lukisin mielelläni sinulta lisää, kun kerran osaat kirjoittaa näin aidontuntuisia tekstejä. Ehkä seuraavaksi siitä, millaisia käytännönongelmia tuottaa se, että toinen on satasenttinen keiju ja toinen 70 vuotta nuorempi ihminen? ^^

Niin ja tykkäsin muuten myös siitä, miten olit leikkinyt otsikolla ja muuttanut Atlantiskompleksin Artemiskompleksiksi. Se oli kiva oivallus ja kuvasi hyvin tarinaa.

Kiitos tästä, nautin kovasti lukukokemuksesta!

[Jini]

Awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww! <3333333

Tää oli ihana! Et yhtään siellä valita mistään, Artemiksesta on vaikeeta kirjottaa, ja sää onnistuit hyvin! <3 Mää oon lukenu Atlantiskompleksia melkeen puoliväliin. ^^

Artemis/Holly on vaan niin ihana paritus. <3 Ja tuo otsikko oli aivan mahtava, ei yhtään laimea! ^^

Kiitos!

[Zino]

Carolynne: Et ollut ainoa, joka oli vähän pettynyt uusimpaan. Okei, ehkä jos mä vaan luen sen uusiksi, se onkin parempi... Artysta ja Hollysta on välillä niin vaikea kirjoittaa mitään get-togetheria, kun ne on molemmat tavallaan niin sellaisia epäfluffyja. :'D Mutta kiva jos tämä toimi edes jotenkin. ^^ Mä en yleensä pidä näistä "pääparituksista", mutta näissä on vaan jotakin, etten voi kun rakastaa<3 Ja itseasiassa, mä sain pienen idean vähän pidempään Arty-ficciin tässä taannoin, pitää katsoa, jos saisi sen kirjoiteltua ylös. Kiitokset isot kuitenkin ihanasta kommasta! : D

Jinmaru: Oi, kiitos kommasta, Artemiksesta on tosiaan melko vaikea kirjoittaa (mutta mmm sitä nautintoa, kun löytää hyvin kirjoitetun ficin siitä!). Mulla lähtee Atlantis kohta uusintalukuun ja tarkempaan syynäykseen, hehee.

[Wild Child]

Joku on nyt täällä kovassa ristiaallokossa.

  Pakko tunnustaa nyt jo heti alkuun että lievänä lukihäröisenä (häiriöisenä ) luin ensin otsikon Atlantiskompleksiksi ja ajattelin heti jotain suuntaansa tällaista: "No onpas siinä mielikuvitusta käytetty." Pahoitteluni siitä.
Sekä myöskin siitä, että en voi henkilökohtaisesti sietää Artemis/Hollu paritusta. Nyt tuli sekin julki, ja minua saa tulla vaikka yksäriin herjaamaan, jos siltä tuntuu.

Suuren AF- valaistuksen koin joskus ala-asteella ja silloin luin kaikki siihen asti ilmestyneet kirjat kauhealla vauhdilla. Sitten sitä oltiin ihan huuruissa ja voi Niph-parkaa (jolle täysi kunnia siitä, että minut siihen maahan houkutti). Olin kamalan ihastunut Artemikseen ja Holly oli kirjallisuuden lempihahmojani (ja on edelleen). Jossain vaiheessa Artemis sitten katosi minun elämästäni (yhyy) ja en tuntenut häntä kohtaan enää mitään henkilökohtaista, vaikka sillä tavalla niinkuin jotain vanhaa ystävää ajatellen rakas hahmo hän on minulle edelleen.

Se siitä nyt kuitenkin. Olin aivan innoissani, että joku uusi nimimerkki on ottanut tämän fandomin talliinsa, kun finin AF tarjonta on surkuteltavan suppea. Kone päätti kerrankin olla lagaamatta ja avasi tämän linkin ruudulle suhteellisen nopeasti. Ja ensimäinen ajatukseni oli: "Hyi, mikä fontti!"
(Olenpas minä kamalalla päällä tänään.) Lähdin kuitenkin lukemaan, ja hyvä että lähdin sillä samanmoista fiiliksiä en ole kokenut vähään aikaan.

Tykkäsin älynä Hollyn Foalyn kiivaanpuoleisesta sananvaihdosta, vaikka jälkeenmainittu oli ehkä vähän liin pirullinen. Hollyn läheisenä ystävänä olisisin odottanut häneltä edes jonkinlaista ymmärrystä.
Pidän siitä miten kirjoitat, mutta en siitä mitä. Jännä tunne tosiaan. Olla vaihtelevassa tilassa awituksen, oksennuskohtauksen, kylmien väreiden, närkästyksen, ilon ja vaivaantuneisuuden välillä. Samoin kuin hahmot olivat suhteellisen ic:t, mutta tilanne ei; minulle. Jännittävää.
  Lukijoiden väliset tulkintaerot, jos mitkä ovat mielenkiintoisia. Koko finihän on periaatteessa kirjojen tulkinnasta johtuvia miellehäiriöitä. On samaa lajia ja sitten toista ihan vastakohtaa. Hihi, joku nauttii nyt kovasti olostaan täällä ruudun takana, kun saa pohdiskella ihan olan takaa. Tai no, saa ja saa. Sinä olet varmaankin hekilökohtaisesti erittäin riemuissasi tällaiasesta määrästä s***tiä kommentointipalstallasi. Anteeksi siitä.(kin)
 
Holly tuntui punastelelevan joka välissä, joka oli hetken melko häiristevää, eikä toistuvassa käytössä kovin hollymaista. Tällainen lisäys vielä tähän väliin.

Ja ah, olen niin pettynyt viimeiseen kirjaan. Oli siellä hetkensä, mutta kokonaisuus ei toiminut.  Vaikutelma oli omasta mielestäni (jota rakas ystäväni ei voi kasittää) jotenkin Linnunratamainen ja jotenkin lapsikerrontatyylinen; kun tapahtuu asioita naps-naps-naps vaan ja, noh, siis kuunnelkaa jonkun vieraan lapsen selitystä jostain aiheesta x niin saatatte saada ehkä vähän käsitystä siitä mita tarkoitan.

Superkiitosta siitä että autoit minua löytämään polun tielle takaisin Artemiksen luo. Kun luen kirjat varmaan tossa loppukeväästä uudestaan, toivotaan, että rakastavaiset päätyvät takaisin yhteen. (Säälin sinua jo nyt, Niph.)

                                                                                          With love & take car(e); Wild Child

[Niphredil]

Child vinkkasi tämän aamulla, koulusta puolijuoksua ja kone päälle... 

Joop. Ensinnäkin tämä toi mieleeni sanoinkuvaamattoman nolon tapauksen minun ja Childin about viikon kestäneestä 24h vuorokaudessa-larppihäröilystä joskus fowlintäyteisellä vitosluokalla. Siitä sen enempää. 

Asiaan. Arty/Hollya kohtaan aikoinaan kehitin luontaisen vastustuskyvyn, liekö johtunut allekirjoittaneen suuresta rakkaudesta nuoriherra Fowliin, joten edelleenkään tämä paritus ei vain maistu. Komppaan edellistä siinä, että pidin paljonkin tekstistäsi mutten niinkään sen sisällöstä. Äärettömän suuri papukaijamerkki pamahtaa Artemiksen IC:eydestä; tiedän, miten vaikea hahmo on kirjoittaa.
Myös Holly oli melko "onnistunut", vaikka paikoitellen hän oli jotenkin liian... pehmeä. Punastumiset muun muassa.

Fowlfictio on katoava luonnonvara, joten on mahtia, että kirjoitit tämän. Viimeisestä kirjastahan jäi todella omituinen maku... aika saavutus, että Colfer onnistui kirjoittamaan niin epäcolfermaisesti. Löllörobotit, come on... 

Kiitos sinulle, jään odottamaan lisää Fowlia (ilman A/H:ta...) sinulta!

Wl&tc(e); -Niph

[Ferope]

Oi mähän rakastan Artemista *ylpeä rohkeudestaan myöntää * Joo mut aivan mahtava ficci.
Hirveen IC hahmot (sille PALJON rispektiä!) Tiedän, koska oon yrittäny rustaa Artya. Foaly oli jotenkin normaalia kiusuttelevampi, mut kai se kävi tässä Orion ja sen syntymämerkit sai mut repeemään ja tuolilta tipuin Hollyn lyijärin kanssa (jesaria ja uudet istuinluut kiitos.)

Poikaystäväilme
Mistä Arty kaivaa noita juttujaan?

Loppu oli tosi söppänä ja rakastan

Kiitos lukukokemuksesta (ei tullu tosi pitkää ja kuvailevaa kommaa, vaik piti selittää sun onnistumisista ja epäonnistumisista )

- Fero

[Irkku]

Olipa kiva ficci! Alussa jotenkin vähän junnasi, eikä Artemis eikä Foaly ollut ihan omia itsejään, mutta parani paljon loppua kohti! Oli tosi piristävä lukukokemus, tykkäsin! Ja plussaa ihanasta parituksesta! ♥

Xx; Irkku