Ferope: Kiitos ihanasta, iltaa kirkastavasta palautteesta! <3 Ja koska ehdit tässä välissä kommentoimaan, omistankin seuraavan luvun sitten sulle!
Tässä se tulee!
Kesti kuulkaa ties kuinka kauan kun nämä kaksi lukua saman päivän aikana suuresta armostani väänsin
Eiku joo, kivaahan kirjottaminen on!
Ja näköjään myös OIKEIN palkitsevaa
Eustace Ruikun ruikuttava matkapäiväkirja, päivä22Nojailin kuninkaan hytin yököttävän kosteaan, tammipuiseen seinään kootessani sopivaa sotasuunnitelmaa –
minun yksinkertaisesti täytyi saada selville, mitä salongin suljettujen ovien takana tapahtui! – ja muistellessani, kuinka keittiön suuren uunin hormiverkosto mutkittelikaan laivan huteroissa rakenteissa. Pohdittuani erinomaisia mahdollisuuksiani jokaiselta kantilta, kaivoin housuntaskustani jo useaan otteeseen merivedessä kylvetetyn matkapäiväkirjani ja tutun turvallisen, halkeilleen mustekynäni, asetin muistiinpanovälineeni erittäin varovaisesti vastaharjattujen hampaideni väliin, vilkaisin ympärilleni – ihan vain varmuuden vuoksi – ja ryömin kasvot edellä sisään ahtaaseen hormistoon, jonka nokisen piipun pää pisti esiin kannen paksusta puusta.
Piipussa oli hyvin pimeää – en nähnyt edes omaa, nyt jo mustan pölyn peittämää nenänpäätäni siinä kaikennielevässä mustuudessa. Konttasin pikkulapsen lailla eteenpäin tahmaisessa hormissa ja tunnustelin sormenpäilläni metallisina kumisevien reunamien nokisia pintoja – minun täytyi löytää salongin suuntaan kääntyvä haara. Hetkistä myöhemmin sormeni tapasivat risteyksen rosoisen sauman ja ahdoin itseni vaivalloisesti uuteen, entistäkin nihkeämpään putkeen. Haparoin likaisilla sormillani –
millaiset sururannut puhtoisia kynnenalusiani koristaisivatkaan! – kapean piipun suuta peittävän luukun auki ja mätkähdin ilkeän rusahduksen saattelemana ohuiden seinien tilkehakkeella vuorattuihin sisuksiin.
Ymmärrettävästä järkytyksestä toivuttuani istahdin äänettömästi pehmeään hakkeeseen, tuin matkapäiväkirjani erittäin nokisiin polviini ja painoin korvani innokkaana salongin heppoiseen lastulevyseinään. Sisällä salongissa oli käynnissä kepeäksi sanailuksi laantunut väittely, joka vaimennetuista äänistä päätellen käytiin hyvinkin henkilökohtaisin tarkoitusperin. Sydämeni hypähti kukkuun, kun ymmärsin todistavani –
jälleen kerran! – kuningas Kaspianin ja serkkuni Edmundin kahdenkeskistä keskustelua. Imaisin mustekynäni suttuisen kärjen puhtaaksi kuivuneesta musteesta ja toistin sana sanalta heidän jokaisen virkkeensä kärsineelle paperille käyttäen hyväkseni seinään uurtuneista kapeista rao'ista tulvivia, hentoja valonsäteitä.
K Kaspian: ”Me emme voi enää jatkaa näin, Edmund!” ( voihkaisee epätoivoisena)
Edmund: ”Miten niin emme voi?
Etkö sinä enää – ” ( iskee äkkipikaisesti nyrkkinsä salongin pöydän lasilevyyn)
K Kaspian: ( harppoo edestakaisin huoneessa) ”Totta kai minä rakastan sinua, Edmund, mutta miehistöni...” ( vääntelee päättämättömänä käsiään)
Edmund: ”Miehistön ei tarvitse tietää!” ( polkee vihaisena jalkaansa)
K Kaspian: ( katsoo Edmundia surullisena) ”Entä Lucy?”
Edmund: ( nielaisee) ”– Lucy ei – Lucy ymmärtää.”
K Kaspian: ”Et usko tuota itsekään, rakas.” ( kuiskaa hellästi)
Edmund: ”– mutta – ” ( Kaspian painaa kapean sormensa hänen huulilleen –
Edmundin huulille!?)
K Kaspian: ”Edmund. Sodomia on rikos, olipa säädyttömyyksien suosija kuningas tai ei.”
Edmund: ”–
mutta – ” ( Kaspianin merituulessa rohtuneet huulet vaimentavat Edmundin kiihkeät sanat)
Sydämeni hakkasi hullun lailla – se ei ollut mikään veljellisen ystävällinen poskisuudelma, vaan kahlitsematonta intohimoa rätisevä rakkaudentunnustus!K Kaspian: (vetäytyy kauemmas Edmundista kasvoillaan ilme, jota on mahdotonta tulkita) ”Emme voi jatkaa näin!” ( toistaa itseään)
Edmund: (seisoo kipsipatsaan lailla paikoilleen jähmettyneenä) ”–
mutta minä – ” ( änkyttäen)
K Kaspian: ”Minä myös Ed, minä myös.” ( hieroo peukaloilla ohimoitaan)
Edmund: (kietoo hontelot käsivartensa Kaspianin vyötäisille) ”Vielä jonakin päivänä – päivänä, joka todennäköisesti koittaa aiemmin kuin arvaammekaan – minun ja Lucyn on aika palata takaisin kotoisaan Englantiin, omaan aikaamme.” ( haudanvakavana kasvoiltaan)
K Kaspian: ”Miksi käännät veistä haavassa, rakkaani?” ( Kaspianin silmät kiiltelevät kosteina)
Edmund: ”Opi elämään hetkessä, hallitsijani, raju rakastajani!” ( silittää Kaspianin punehtunutta poskea)
K Kaspian: ”– mutta – ” (on Kaspianin vuoro jäädä sanattomaksi)
Edmund: ”Aikaa on vielä jäljellä, kuninkaani.” ( kuiskaa ällöttävän siirappisesti)
K Kaspian: ”–
velvollisuuteni – ”
Edmund: ( iskostaa läpitunkevan katseensa Kaspianin silmiin) ”Ethän eväisi minulta viimeisiä muistoja pehmeän ihosi suloisesta tuoksusta, huuliesi levottomista liikkeistä, kauniin tummanruskeista silmistäsi –
kaikesta, jota niin kovasti rakastan?”
K Kaspian: (huokaisee) ”– mutta
vain tämän yhden kerran, Ed.” ( itsehillinnän varjoista karannut himon pilkahdus vääristää hänen komeita kasvojaan)
Edmund: ( onnellisen odottavaisena) ”Suutele minua, laupea kuninkaani!”
K Kaspian: (naurahtaa hiljaa) ”Edmund Oikeamielinen on puhunut!” ( Kaspian suutelee Edmundia kiihkeästi ja vetää hänet tiukasti syliinsä)
Suudelma jatkui ja jatkui; vasta salongin ovelta kaikuva vaimea koputus lennätti rakastavaiset erilleen. He eivät tahdo, että kukaan näkee arvovaltaisten kuninkaiden riettaita huveja, lemmekkäitä kosketuksia. Tietäisivätpä vain – tuhon siemen on jo kylvetty!A/N: Ja eikös tässä taannoin joku toivonutkin pitempää keskustelunpätkää edille ja kaspianille
