oromari: Kiitos kommentista! Toivotaan että nuo epäkohdat kassun ja edin käytöksessä johtuu vaan eussin kieroutuneen liiottelevasta kuvailusta, yritän kuitenkin nyt jatkossa rajottaa noin... hmm
homomaisia? piirteitä.
Ja Sarastuksen riippumatot on tärkätty :') Hope u like >
A/N: Voinkin sitten kertoa että tän pätkän kirjottamisessa kesti ja kauan! Taitaa olla tähän mennessä kirkkaasti pisin ja täynnä kaikkee uutta ja ihmeellistä (tai sitten ei). Siksi on tässä ollut väliä päivityksillä... En vaan loppujen lopuks osannu pätkästä tätä kahteen osaan, mutta toivottavasti odottaminen on ollut edes jonkun arvosta (suomeksi: toivottavasti tykkäätte
)
Ihanaa jos jaksatte taas kommentoida ja silleen
Kirjotusvirheiden bongailijat on aina lähellä sydäntä
Eustace Ruikun ruikuttava matkapäiväkirja, päivä27K Kaspian: ”Sinun pahasuinen serkkusi?” (hämmästyneenä – viha kaikkoaa hänen äänestään vellovan epätoivon sumentaessa hänen tummanruskeat silmänsä)
Minä: ” – mitä rakas äitimuorikin sanoisi –
vieläpä pahasuinen!” (jupisen itsekseni puoliääneen)
Edmund: (pudistaa päätään) ”En olisi uskonut sinusta Eustace! (repii minut paidankauluksesta tärisevin käsin voimakkaasti Läskipää Partasudin jalkahieltä löyhkäävälle kannelle värjöttelemään)
Minä: (lysähdän huohottavaksi möykyksi saastan sekaan) ”Syököön merikäärme läpimädän sydämesi, kelvoton verenpetturi!”
Edmund: (vilkaisee Kaspiania sivusilmällä) ”Hieman tarkemmin pohdittuani – saattaisinpa sittenkin uskoa.” (korahtaa huvittuneena henkilökohtaisesti surkeaksi mieltämälleni sutkaukselle)
K Kaspian: (osoittaa sanansa Edmundille) ”Hän
tietää.” (toteaa yksioikoisesti)
Edmund: ”Niljaisin korulausein poikkeuksetta vastenmielisiä tuntemuksiaan ilmoille julistava serkkuni osaa varmasti tukkia suunsa korkea-arvoisen kuninkaamme näin ilmaistessa.” (kääntyy puoleeni nenäänsä nyrpistäen) ”Vai kuinka, Eustace?” (ravistelee kaulustani uhkaavasti)
Minä: (mulkaisen häntä murhaavasti) ”Irrota otteesi vaatimattoman vaatekappaleeni etumuksesta,
ruoja!” (puuskahdan vasten Edmundin kopeita kasvoja)
K Kaspian: (laskee kynttilän Lyttynaama Sorkkakoiven karvoja yltympäriinsä pölistelevälle laverille) ”Hän
kertoo.” (surullisena)
Sinä unohtumattomana hetkenä ymmärsin erittäin maanläheisestä asemastani huolimatta olevani epämiellyttäviä väristyksiä selkäpiitäni pitkin kairaavan tilanteen herra – kieroutuneeseen mielikuvitukseen pohjaavan esihistoriallisen valtakunnan tulevaisuus riippui viimeisillä voimillaan löyhähköjen kielenkantojeni varassa. Minulla oli valta tuhota Narnian tuhansia vuosia hallinneen kuningashuoneen viimeisen vesan puhtoinen maine vain lavertelemalla monen monituiset, näiden pitkien viikkojen aikana tarmokkaasti kerryttämäni tiedonmuruset Sarastuksen airoissa raataville raivotautisille taruolennoille, joiden luottamus nuoren kuninkaansa käskyihin oli viime päivinä alkanut rakoilla muutaman harkitsemattomasti komentosillalta jaellun, läheisesti ihoa armotta ruoppaavan kattiruoskan valitettavaan läsnäoloon sidotun tuomion myötä.
Edmund: (päästää irti pellavapaitani pilalle venähtäneestä kauluksesta) ”Mutta – ” (hänen äänessään särähtää pelko) ” –
mutta hän ei voi!”
Minä: ”Vaan ken estää?” (virnistän hiukan liiankin kurittomasti)
Edmund: ”Kattiruoska.” (epävarmasti)
Minä: (naurahdan kimakasti) ”Kattiruoskan kosketus saa minut laulamaan totuuden sinun ja sodomikkohallitsijamme hyvinkin läheisistä väleistä.” (kädet puuskassa vyötärölläni pullottavan matkapäiväkirjan peittona)
Edmund: ” – leikkaamme liukkaan kielesi irti.” (vieläkin epävarmempana)
K Kaspian: (katsoo Edmundia syvälle silmiin) ”Puhdassydämisen kuninkaan oikeudentaju estää minua ryhtymästä ruumiinjäseten veriseen silpomiseen.”
Edmund: (kalpeana kasvoiltaan) ”
Yhteiseksi hyväksi.”
K Kaspian: ”Ei.” (murahtaa)
Edmund: (raastaa hiukset päästään) ”Mutta – ”
K Kaspian: (likimain tyyni ilme kasvoillaan) ”
Edmund! Kaipaako vallanhimoinen mielesi jälleen muistutusta alhaisemman asemasi velvoittamasta käytöksestä?”
Edmund: (tuijottaa kantta posket punaisina) ” – ei” (murahtaa pahantuulisena ja potkaisee Riipitsiipin kuopalle painunutta untuvatyynyä)
K Kaspian: ”Kuka on Narnian kuningas, Edmund?” (rauhallisesti)
Edmund: ”Kaspian Kymmenes.” (mumisee lähimmälle seinälle)
Nousin huomaamattomasti nytkähdellen istumaan varmastikin jo hennosti sinertäville mustemille rusikoitunut selkäni vasten terävän tikkukomppanian miehittämää tiikkipuista seinää iskostaen tarkan katseeni silmää räpäyttämättä Edmundin kiperien tilanteiden partaalla auttamattoman väkivaltaisiksi heittäytyviin kouriin. Ristin särkevät sääreni hampaitani kiristellen ja taputin rauhoittavasti kuhmuraa paitani etumuksessa – arvokkain neuvotteluvalttini oli yhä tallella. Pyyhin kylmän hien otsaltani hilseilevän likakerroksen kuorruttamaan kämmenselkääni sylkäisten tastelun tuoksinassa tahmaiseen kitalakeeni liimautuneet pölyhahtuvat limaisena klimppinä –
lähestulkoon epähuomiossa! – serkkuni upouusille majavannahkaisille saapikkaille.
Edmund: ”Kautta Aslanin harmaantuvan harjan, Eustace!” (kiljaisee vihaisena kumartuen pyyhkimään venyvää räkää hienostelevin ristipistoin kirjaillun pitsinenäliinansa nurkkaan)
Suljin korvani muodollisia käytöstapoja törkeästi boikotoivan serkkuni epäkohteliaan kovaääniseltä sadattelulta sekä Kaspianin teennäisen myötätuntoisilta sanoilta työntäen lievistä kehityshäiriöistä kärsivät töppösormeni vaikuttoman puhtoisiin korvakäytäviini suojellakseni viatonta persoonaani rivoilta kirouksilta. Tavallisesti mitä suurimmassa määrin vähäeleistä protokollaa mukaileva käytökseni säröili vinon vahingoniloisen virnistyksen kohotessa vaivihkaa rytäkässä ruhjoutuneille kasvoilleni ja naamioin huuliltani huolimattomasti kirvonneen naurahduksen kakovaksi yskänpuuskaksi.
K Kaspian: (rykäisee vaivaantuneena) ”Palataksemme käsitteillä olevaan asiaan – ”
Edmund: ” –
sylkäisi kengilleni, mokoma rakki!” (murisee katkerana)
K Kaspian: (hiljentää Edmundin läimäisemällä tätä käsivarteen) ”Tässä on nyt tosi kyseessä, Edmund!” (kääntyy minun puoleeni anovasti) ”Avaintodistajan asemassa velvollisuutesi on esittää syytökset kuningastasi vastaan.”
Minä: ”Hmm.” (mietiskellen)
Edmund: (irvistää pahantuulisena) ”Mitä perverssit pikku silmäsi ovatkaan ahnehtineet, rakas serkku?” (tummat silmät salamoivat)
Minä: ” – jos joukossamme Sarastuksen lahoilla kansilla todella pervertikkoja käyskentelee, näiden nimenomaisten henkilöiden hämärän sumentamat ääriviivat piirtyvät paraikaa häilyvinä näkökenttäni laidoille.”
K Kaspian: (nielaisee vaivalloisesti) ”Kertoisitko tarkemmin edesottamuksistasi lähes ammattimaisen hiiviskelyn parissa, Eustace?”
Minä: (kallistan päätäni) ”Sanonpa vain – olen näiden pitkästyttävän hitaasti vierineiden, aaltojen pauhun täyttämien viikkojen kuluessa keräillyt raskauttavan tiedonmurusen sieltä, toisen täältä, sekä muutaman itsensä arvostetun herra kuninkaan suusta.”
Edmund: ”
Sinä senkin – ” (sihisee raivoissaan)
Minä: (jatkan suorapuheisesti) ”Barbaarisen miehistömme keskuudessa on jo monen monituista vuorokautta kuiskuteltu kuningas Kaspianin ja nuoren neiti Pevensien siirappisista katseista – henkilökohtaisesti oletan näiden ihailevien silmäilyjen kohdistuvan pikemminkin
herra Pevensien, näin kuningasta lainatakseni, 'ihanaisen takapuolen' kurvikkaisiin kaariin.”
Edmund: (puristaa tärisevät kätensä nyrkkiin) ”Niljainen nilkki!”
Minä: ”Sillä, jos sallitte minun ilmaista rehellisen mielipiteeni, rakastettu kuninkaamme ei herkeämättömän tarkkailuni alaisena ole osoittanut kiinnostuksen hiventäkään ainoaa, nuoresta iästään huolimatta hyvinkin vähäpukeista vastakkaisen sukupuolen edustajaamme kohtaan koko merta madellen kyntäneen tutkimusmatkamme aikana, vaan on jakanut jokaisen valveillaolon hetkensä hyvinkin temperamenttisen adjutanttinsa seurassa.”
K Kaspian: (painaa päänsä) ”Pelimme on pelattu, Edmund.”
Edmund: ”Valitettavaa, mutta totta, kuninkaani.” (laskee kätensä Kaspianin olalle)
Painoin kiharaisen, valtoimenaan virranneiden hikivanojen seurauksena puikoille liisteröityneiden suortuvien peittämän pääni tärisevien käsieni varaan ja huokaisin syvään. Vaikka kyseenalaisia tekojaan katuvan kuninkaan ja petollisen serkkupoikani välinen luonnottomaksikin luonnehdittava suhde huolestutti oma-aloitteisen pohtivaista mieltäni, en lopultakaan kokenut puhkeavan sisällissodan todennäköistä mahdollisuutta kovinkaan mielekkääksi vaihtoehdoksi nykyisellään narnialaisten rotujen keskuudessa vallitsevalle välirauhalle ja keskinäiselle luottamukselle. Kuten eräs hiiriystäväni oli asian ilmaissut; ”viattomien verta on valutettu kylliksi turhanpäiväisten vallankumousten tuoksinassa.”
En tosin olisi edes villeimmissä päiväunissani nimittänyt Sarastuksen kaikenkarvaisen miehistön irvokkaita jäseniä viattomiksi – useimmat edellämainitun kansanjoukon edustajista luokittelin jo rupuisen ulkomuotonsa perusteella lakia ja järjestystä väkivaltaisesti vastustavan kapinallisjoukon pelottomaan etulinjaan. Esimerkiksi mainetta lähinnä päätähuimaavan pökerryttävällä tuoksullaan niittänyt Läskipää Partasuti, pessimismin synkimpiin saloihin antaumuksellisesti perehtynyt Kurttuinen Risuparta sekä omaa sarvipäistä varjoaankin säpsähdellen säikkyvä Lyttynaama Sorkkakoipi lukeutuivat kutkuttavan epäluottamukseni rajaaman ringin rajojen sisäpuolelle.
Silti minun täytyi päättämättömyyden pimeään umpikujaan nerokkaine päätelmineni juuttuneena myöntää itselleni karsastamieni miesten ansioituneen neuvokas päättelykyky ja aukoton tilannetaju muutamissa kannaltani kovinkin ratkaisevissa tilanteissa heti saapumiseni hetkestä lähtien – olihan tuo sekalainen seurakunta sentään nostanut meriveden pöhöttämän ruumiini aaltojen armottomasta sylistä Sarastuksen kuuraamattomalle kannelle tyystin rimpuilevista vastusteluistani huolimatta. Olin –
mitä valitettavimmin! – korkeassa arvossa pitämän henkeni velkaa näille merien karaisemille miehille, minotaureille ja kummallisille vuohipukeille – minulla ei yksinkertaisesti ollut oikeutta romahduttaa heidän rakkaan maailmansa tulevaisuutta omien itsekkäiden tarkoitusperieni vuoksi.
Minä: (hieman epävarmana) ”Voimmehan aina neuvotella lieventävistä asianhaaroista, kuninkaani.”
K Kaspian: (kohauttaa harteitaan väsähtäneesti) ”Kuten?” (toiveikkaana)
Minä: (kohotan katseeni Kaspianin hiljaisen tuskan vääristämiin kasvoihin ja virnistän ilkikurisesti) ”Tahdon kuninkaallisen hytin makuukamareineen yksityiseen hallintaani estääkseni näin myöhemmät - lipsahduksenne.”
Edmund: (kyräilee minua ilkeä pilke silmäkulmassaan) ”Ahne
sika – ”
K Kaspian: (huokaisee helpottuneena) ”Saamasi pitää, pikku sintti.”
A/N:Kommentteja kommentteja (ja rakentavaa palautetta!)
Pysyyhän pimeä tarinani koossa ja laatu tasaisena?
Toivottavasti tykkäsitte
Solembum lähtee lepuuttamaan monen päivän kirjotusurakan murhaamia käsiparkojaan takavasemmalle.
Palaillaan piakkoin, jatkoa kieron mieleni perukoilla suunnitteilla;)
<3
