dead_rose: (ihanaa kun palasit lukemaan oi! <3) Tosiaan, enpä tullut ajatelleeksi raamatun olemassa oloa muissa maailmoissa (ei sillä että olisin varsinaisesti raamatun ystävä, kuten suurimmasta osasta tarinoideni parituksia voivatkin fiksuimmat päätellä xD) joten... mutta sovitaanpa vaikka näin jälkikäteen, että narniassa raamatun vastine on Aslanin-pyhä-kirja tai jotain sinnepäin...
tai sitten multa tosiaan on jäänyt joitain edin ja kaspianin opettavaisia keskusteluja huomioimatta
A/N: Ehkä inspiraation väliaikainen puute johtuu hmm.
Tunnustan: alunperin tämänkin tarinan kiero idea oli vain hullu päähänpisto joka vaati päästä paperille. Kun sain ensimmäiset pätkät kirjoitettua, ajattelin että julkaistaan nyt sitten. Ja yhtäkkiä,
siis todellakin aivan jonkun näkymättömän nurkan takaa alkoikin sadella kiitteleviä kommentteja! Ei ollu pieneen mieleeni mahtunut toivoakaan näin suuresta suosiosta, mutta tässä sitä nyt ollaan! Kiitän aivan koko pienestä sydämestäni teitä rakkaat lukijat, ja lupaan jatkaa tarinaa kunnes eussin päiväkirjalle lopulta käy kalpaten (SEN kohtauksen olen ehtinyt kaavailla).
Toivon, että tämäkin teitä jollain lailla miellyttää
Kommentoittehan edelleen sepustustani rakkaat <3
Eustace Ruikun ruikuttava matkapäiväkirja, päivä25Istuskellessani Sarastuksen ruokottomien ruuantähteiden liikakansoittamassa kokassa varhain aamulla kullanhohtoisen auringonnousun aikaan, kuulin meriveden kangistamaan, yhä vielä tahmaisen nokimuhjun harmahtavaksi värjäämään pellavapaitaani verhotun selkäni takaa vikkelästi kipittäviä juoksuaskeleita. Kuulostelin tarkasti korvat hörölläni –
enkä nyt puhu tahattomasti väpättävistä hörökorvista! – pienten kynsien hiljaista narskutusta kostealla kannella kääntämättä kuitenkaan katsettani kimaltelevien aallonharjojen rajaamasta taivaanrannasta. Periksiantamaton päätökseni piti – se nuoleskeleva karvareuhka ei ansainnut suunnaltani ylimääräisen huomion hiventäkään!
Askelten rapina katosi kuulumattomiin – lähes äänettömästä ruopsutuksesta päättelin rotan jatkavan vipeltävää matkaansa Sarastuksen hamppuuntuneissa –
asianmukaista turvatarkastusta läpäisemättömissä! – köysistöissä. Lyhyehköä rautalanganpätkää erehdyttävästi muistuttavan miekan kilahtelu vasten ruosteisia rautarenkaita repi raudanlujat hermoni riekaleiksi; yksin rankkaakin rankemman elämänkokemukseni muovaama itsehillintäni esti minua käännähtämästä ympäri, loikkaamasta sen sietämättömän, kunnioituksen ripettäkään omaavan raadon kimppuun.Viileässä merituulessa rohtuneet suupieleni kaartuivat murhanhimoiseen irvistykseen – vain yksi harmiton lipsahdus ja karvalakin arvoton elämä rusahtaisi tuhansiksi sirpaleiksi muutaman murtuneen niskanikaman saattelemana.
Rotanraato: (loikkaa huohottaen vierelleni kynnet kaivautuen liukkaaseen kokkapuuhun) ”Eustace! Eikö maailmaamme kirkastava auringonkehrä olekin aikaisessa tänä aamuna?” (hymyilee ystävällisesti)
Minä: (pahantuulisena –
karvalakki ei katkaissutkaan niskaansa!) ”Kauneus on katsojan silmissä.” (mahdollisimman neutraalisti)
Rotanraato: (raaputtaa kirppuja kuhisevaa korvantaustaansa) ”
Mutta Eustace!”
Minä: (rypistän otsaani) ”Henkilökohtaisesti miellän rakkaan kotikaupukini tehtaanpiippujen takaa taivaankannelle kiipivän auringon
todelliseksi päivänpaisteeksi.” (happamana)
Rotanraato: (laskee karvaisen käpälänsä käsivarrelleni) ”Likimain loukkaaviksi puetuista sanoistasi aistin syvälle sisimpääsi hautautuneen koti-ikävän, ystäväni.” (myötätuntoisesti)
Minä: (nykäisen käteni hiiren otteesta hieman hämilläni – hiiren sanoissa ei särähdä teräväsärmäinen pilkka) ”Kaipaatko –
kaipaatko sinä kotiin?” (jopa turhankin tuttavallisesti)
Rotanraato: (asettaa käpälänsä takkuturkkisella kupeellaan keikkuvalle miekankahvalle) ”Olen matkalla kotiin.” (kuiskaa –
luottamuksellisesti?)
Minä: (ilman ivaa äänessäni) ”Missä sinun kotisi on, Riipitsiip?” (hiiren nimi maistuu kummalta kielelläni)
Rotanraato: (painaa päänsä) ”Minä en tiedä.” (surullisena)
Minä: (kummissani) ”Mutta – ”
Rotanraato: (keskeyttää kysymykseni pölypunkkeja tuulettavalla päänpudistuksella) ”Ollessani vielä lapsi, pullea hiirenpoikanen, meren kuvankaunis najadi istutti pieneen sydämeeni unohtumattoman kaipuun – najadi lauloi sinisillä aalloilla lepäillen helisevän laulun.” (mulkosilmien katse lasittuu)
Minä: (en takerru kohteliaisuuden väkinäisiin muotoseikkoihin) ”Millaisen laulun?” (
aidosti kiinnostuneena)
Rotanraato: (hyräilee hiljaa) ”
Seudulla, missä taivas meren kohtaa, on vesi makeaa ja hopeisena hohtaa. On siellä idän ääret, määrä retken. Oi Riipitsiip, siis tiedät hetken.” (vaikenee kimaltava kyynel silmäkulmassaan)
Minä: (liikuttuneena) ”Oletko varma, että löydämme maailman salatun äären?”
Rotanraato: (nyökkää) ”Löydämme määränpäämme, jos Aslan niin sallii tapahtuvaksi.” (liiankin luottavaisena)
Minä: (pyyhkäisen kosteat kiharani kasvoiltani) ”Aiot jäädä.” (totean ristiriitaisten tunteiden velloessa mielessäni –
juurihan toivoin rotalle kivuliasta kuolemaa)
Rotanraato: (katsoo minua syvälle silmiin) ”Koti-ikävä tempaa auttamattomasti mukaansa.”
Minä: ”Mutta – voisitko koskaan palata?” (kysyn hiljaa)
Riipitsiip: (kääntää katseensa merelle) ”Aslanin maasta ei ole paluuta.”
Minä: (suorastaan surullisena!) ”Mutta – ”
Rotanraato: ”Et ymmärrä, Eustace. Tämä maailma ympärillämme, rakas Narniamme”, (heilauttaa kaarevan liikkeen käpälällään) ”ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaankaan minun kotini.”
Minä: (entistäkin surullisempana) ”
Mutta – ”
Rotanraato: (vakuutellen itselleen) ”Olen koko lyhyen elämäni palvellut Narnian todellisia kuninkaita, taistellut vapaussodissa, valuttanut viatonta verta vallankumouksissa.” (katsoo minua silmät palaen) ”Jos maailman ääri antaa minulle kauan kaipaamani mahdollisuuden valita, heitän viimein arvokkaasti palvelleen miekkani nurkaan pölyyntymään vuosisatojen saatossa.” (sylkäisee kokkapuun ylitse tummansinisenä kuohuvaan aallokkoon)
Minä: (huokaisen myötätuntoisesti) ”Riipitsiip. Toivon koko itserakkauteen taipuvaisesta sydämestäni, että saat viimeinkin tilaisuuden päättää elämäsi suunnasta.” (ja ensimmäistä kertaa koko pitkän merimatkamme aikana
todella tarkoitan jokaista huuliltani harkitsemattomasti putoilevaa sanaa)
Rotanraato: ”Kiitos kauniista sanoistasi, Eustace.” (vaikenee hymyillen)
Siinä Riipitsiipin rinnalla, aamuauringon ensimmäisten säteiden kutitellessa kevyesti poskiani, ymmärsin vihdoinkin kuuluvani tähän kummalliseen maailmaan, joka kätkeytyi edesmenneen isäni –
karmean! – lempitaulun paksujen öljyvärikerrosten tuolle puolen. Myönsin lopulta pitkin hampain olevani osa tätä uskomatonta todellisuutta, jossa tutkimusmatka maailman kaukaisimpaan ääreen nuoren sodomiaan suuntautuneen kuninkaan johdolla oli vain harmaita arkipäiviä kirkastava ilo. Päästin väliaikaisesti irti mieltäni alinomaan riivaavista epäluuloista ja heittäydyin kiivaasti hakkaavaa sydäntäni lämmittävien, minulle aivan uudenlaisten tunteiden pauloihin.
Seisoimme Sarastuksen kaarevassa kokassa sopuisasti rinta rinnan katsellen kullankirjavana kimaltelevaa merta, jonka vaahtohuippuisilla aalloilla aamuvirkuimmat najadit jo kisailivat heleästi laulellen – vain me kaksi toisiamme hädin tuskin tuntevaa, täysin erilaista olentoa vieretysten kostealla kokkapuulla, seuraten ääneti auringon kultaisen valokeilan lipuvaa liikettä pitkin hiljalleen uuteen päivään heräilevää Narnian valtakuntaa. Silloin tiesin – sitä ääneenlausumattoman yhteenkuuluvuuden täyttämää aamua muistelisin vielä monien vuosienkin jälkeen suurella lämmöllä.
Mutta tietenkin vain siinä lähes mahdottomalta kuulostavassa tapauksessa, että ylipäänsä jäisin eloon ihmeellistä matkaani muistellakseni!A/N: Ystävyyttä. Yhtäkkiä teki vaan mieli vääntää jotain tällasta, toivottavasti tykkäätte. tietääkseni ainakin joku toivoi Riipin ja Eussin katkerien välien lämpenevän.
No, ainakin ne näin hetkeksi lämpenivät.
Kertokaahan jos Eussi on aivan liian tunteellinen.
Jotenkin tää vaan tuntu oikeelta, muunlaisia mielipiteitä otetaan kuitenkin ilomielin vastaan
Kertokaa jos taso laskee entiseen nähden... en osaa sitä itse sanoa....
Jokainen lukija on arvokkaampi kuin tuhat sanaa ja niiden tuhannen sanan kirjoittaja yhteensä!<3
