Nimi: Yksinäisen pimeä
Kirjoittaja:amorgirl
Beta:Ei ole, virheistä vastaan itse.
Ikäraja:k-11 se varmaanki on.
Paritus: Harry/Draco ja Remus/Sirius
Genre:angst
Yhteenveto: Mitä jos Harry kuvittelsikin pimeässä?
Varoitukset:joitakin kirosanoja, öö, ei tässä nyt ainakaan mitään ihmeellistä ole.
Vastuuvapaus:J.K Rowlingille kuuluu.
Vapaa sana: Ihan pienenä selvennyksenä. Eli, otin vähän omaa vapautta ja Sirius elää, se ja Remus on pari. Harry on ollut heillä kasvattina pienestä asti, eli siitä kun James ja Lily kuoli. Olikohan muuta. No jos jatko kiinnostaa, niin kirjotan ja aivan! Kommentti on kaveri ja tiedän, et mul on parannettavaa (paljonkin) niin rakentavaa jos saan pyytää.
Yksinäisen pimeä
Makasin sängyllä, kyljelläni, kasvot kohti seinää, selkä huoneeskeen päin. Huone oli pimeä. Makasin peiton alla, niitä oli kaksi, ettei minun tulisi kylmä. Minulla tuli aina kylmä. Ylensä sinä olit lunani ja lämmitit. Nyt olit poissa.
Haluaisin tietää mitä kello on, en uskalla kääntyä ja katsoa. Luultavasti se on jo kolme. Ylensä olet jo tullut tähän aikaan, mikset nytten? Oletko nukahtanut olohuoneeseen? Sinnehän sinä jäit Siriuksen kanssa. Vakuuttelit tulevasi perästä ihan pian. Siitä on jo varmasti kolme tuntia.
Nousisin ja lähtisin etsimään sinua, mutta en voi. Se voisi huomata. Nyt en puhu Voldemortista, niin voisi luulla, mutten. Puhun siitä mikä lymyää sänkyni alla ja odottaa, että nousen ja kävelen pimeässä huoneessa. Silloin se hyökkää. Se ei tee sitä valossa, jotten nää liian tarkasti mikä se oli. Eikä se hyökkää kun makaan sängyllä kyljelläni kasvot seinään kohdistettuna. Se haluaa, että näen mikä minut tappoi.
Väität ettei siellä mitään ole, katsot jopa sänkyni alle nauraen ja vakuutat sen olevan tyhjä. Joskus jopa uskon sinua. Heti, kun valot ovat sammuneet olen taas varma, että siellä se on.
Olet kysynyt mikä se on, en osaa kertoa. En itsekkään tiedä mikä se on. Kysyt miltä se näyttää. En osaa vastata siihenkään. Tiedän vain, että se on siellä.
Sängyltäni en nouse, ellei valot ole päällä. Kerran nousin ilman valoa, hipsin pimeän huoneen poikki, sulkemaan kaapin ovea ja takaisin sängylle. Metriä ennen sänkyä hyppäsin loppumatkan. Sänky kolahti kovaa seinään. Sirius ja Remus tulivat ihmeissään katsomaan.
Yritin selittää heille, mutta he vai vastasivat: '' Älä pelleile, mene takaisin nukkumaan''
Sulkivat oven ja lähtivät.
Jos huutaisin oikein kovaa, tulisitko sitten tänne. Vai huutaisitko vain vastauksen sieltä, missä oletkin.
Ovi aukesi, kirkas valonsäde karkasi käytävästä huoneeseen. En uskaltanut katsoa kuka tuli, olitko se sinä. Makasin hiljaa peiton alla ja kuuntelin. Kuuntelin askeleita kohti sänkyä,
Jos lausuisin hiljaa nimesi, niin hiljaa, että kuulisit vain, jos olisit siinä. Mutta entä jos olisikin Se.
''Draco'', ääneni rikkoi hiljaisuuden.
''Harry? Sinun pitäisi jo nukkua'', Draco syöksyi luokseni ja huolehti.
Mikä hän oli minua käskemään? Eihän hän ollut minua edes montaa kuukautta vanhempi
''Ei mitään hätää, olen tässä'', poika kuiskasi korvaani.
''Ethän jätä minua yksin?'' kysyin vrovasti.
''En, lupaan etten ikinä jätä sinua yksin'', Draco vastasi kiireellä. Hän kiersi kätensä ympärilleni ja halasi tiukasti. Olin taas turvassa. Suljin hitaasti silmäni ja hiljalleen nukahdin.
Heräsin sängyltä. Vilkaisin ympärilleni, olit jo noussut. Jäin silti paikalleni makaamaan. Kierähdin takaisin kyljelleni, kietouduin peittoihin paremmin ja suljin silmäni.
Rauha
Kaunis, ihana, hiljainen aamu. Aika, jollon olen yksin, ei ole sitä.
En antanut itseni vaipu uudelleen uneen. Lähellä se oli. Aukaisin silmäni, kohotin toisen käteni ja piirsin sormellani tapettiin kuvioita ja kirjaimia. Niistää muodostui sanoja. Kauniita, rumia, turhia ja epätoivoisia. Sanoja joita ei kukaan muu näkisi.
Yöpatani hiha valahti alemmas. Arvet. Arpinen käteni paistatteli siinä. Valonsäteessä, joka tuli verhojen raosta. Se oli aamuinen kesäauringon säde. Pölyisenlikaisen huoneeni ainoa valo.
Siinä se oli, valo. Kaunis ja aamuinen. Se muodosti rauhan, mutta rumat arpeni tulivat ja pilasivat kaiken sen kauniin.
Niitä on nyt enemmän, kuin viimeksi. Et ehkä huomaa sitä, ellet ole laskenut niitä aikaisemmin. Luulen, että laskit ne. Olet niin tarkka niistä. Pelkään reaktiotasi niistä, en halua, että näet ne. Piilottelen niitä.
Tulet pettymään minuun. Ehkä jopa suuttumaan minulle. En ajatellut sitä silloin, en miettinyt oikeastaan mitään. Olin tunteen hurmioissa, kivun vietävänä.
Kylmän terän tunne ihollani, on kuin suklaata laihduttajalle.
Se on kuin huumetta, joka saa koukkuun. Ensimmäisen kerran ei tarvitse olla edes syvä tai iso. Vain se, että pahan olon voi purkaa, jättää jäljen siitä. Se on jotain, joka auttaa.
Jotkut sanovat, että jäljet ovat rumia. Mielestäni ne olivat kauniita. Yksilöllisä, jokainen erilaisia. Merkkejä, jokaisella oma tarina kerrottavana.
Silti, niitä ei saanut näyttää kenellekkään. Pitää tiukasti poissa uteliailta katseilta. Piilossa Dracolta.
Osasin jo varautua. Piilotin arpia, tiesin ettei piilot olleet täydellisiä, ne löydettäisiin. Mutta toivoin ja uskoin, että ne kerkeisivät arpeutua ennen, kuin näkisit ne. Niiden oli näytettävä vanhoilta, jotta voisin väittää niiden olevan vanhoja, ettet olisi vain huomannut niitä aikaisemmin.
Yhden tein selkään, yhden tein käteen, yritin, ettet huomaisi sitä muiden joukosta ja muutaman reiteen. Toivoin, ettet ikinä näkisi niitä.
Minun oli mietittävä jokainen liike, en saanut paljastaa kipua tuoreessa haavassa. Ontuva askel tai varova nojaus voi paljastaa minut. Värähdys, kun halaat minua tai liika epäröinti.
Mikä vain, joka viittaa siihen, että minuun sattuu. Sitä on varottava. Se voi paljastaa minut.
Ovi aukesi, tulija tuli taakseni.
''Harry, nyt ylös. Olet maannut siinä kolme kokonaista päivää, liikkumatta tuskin yhtään. Et ole syönyt kolmeen päivään yhtään mitään!'' Sirius huusi. Tunsin kuuman suolaisen kyyneleen poskellani.
''Sirius?'' kuului Remuksen ääni ovelta. Samassa joku syöksyi vierelleni.
''Harry, shh. Ei hätää'', Draco sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni.
Halusin sanoa Dracolle, että minua sattui. Arpiini koski kun hän piteli minua. Enhän minä voinut, hän olisi tajunnu mitä olin tehnyt.
''Kulta, tule syömään aamiaista'', hän yritti. Pudistin pienesti päätäni, kertoakseni, ettei minun ollut nälkä.
Suljin silmäni, annoin itselleni luvan nukkua. Olin uupunut.
''Mitä vittua sun päässäs liikkuu?'' Remus sihahti Siriukselle jostain kauempaa.
''Ei mun pitäny. Mä näin siinä Jamesin, sen hetken mä tosissani luulin Jamesin olevan täälä. Takasin, se tuntu ihan siltä- '', Sirius puolustautui Remukselle.
''Sirius, mä tiedän ja mä uskon sua. Se voi tuntua siltä. Hetkinä mäkin näen siinä Jamesin. Mutta se ei ole. Tää on nyt Harry. Sirius, tää on vakavaa. Jamesilla ei ollut. Muista se'', Remus puhui Siriukselle.
En kuullut enenpää. Vaivuin uneen.
Herätessäni, tunsin jonkun koskettava arpista kättäni. Säikähdin tajutessäni, että hän ei tiennyt uusimissta. Ne erotti vielä selvästi!
Pomppasin pystyyn ja käänsin säikähtäneen katseeni sinuun.
''Sä lupasit'', oli ainut mitä sanoit.
''Mä voin selittää'', mä yritin. Mitä selitettävää mulla oli? Enhän mä voinut selitellä mitään.
''Ei tarvitse, vastaa vaan rehellisesti. Onko niitä enemmänki?'' Olit kylmä, et ollut ikinä ennen puhunut minulle niin
Halusin tehdä tämän oikein, kerrankin.
''On'', vastasin hiljaa ja painoin katseeni alas.
''Selässä ja reidessä'', mutisin jatkoksi.
Draco vain tuhahti vastaukseksi.
Hän nousi sängyltä ja lähti, hän kuitenkin pysähtyi ovelle.
''Remuksella on asiaa'', tokaisi tylysti ja lähti.
Kohotin katseeni, hän oli poissa.
''Sä lupasit, ettet koskaan jätä mua yksin'', kuiskasin ilmaan.
