Nimi: DenNor -joulukuu
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: tämä on iso yllätys, mut... Hetalia!
Genre: huumori, pieni fluff, one-shot
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Norja & Tanska, DenNor lievänä.
Disclaimer: ei vieläkään... en omista Hetaliaa enkä valtioita.
A/N: Tere^^
Eli tässä tulee sitten pieni joululahja teille kaikille~ Pieniä otoksia muutamista joulukuisista päivistä, kun Tanska päätti viettää aika Norjan kanssa. Tässä ei ole mitään sen syvempää juonta kuin ideaa, että tahdoin vain kirjoittaa pari mielessäni pyörinyttä kohtausta tarinaan ja antaa kanssahetalisteille jotain joululahjaksi ^^ Olkaa hyvää, lukekaa ja kommentoikaa~
1. joulukuuta.
Norja käveli kaikessa rauhassa vilkasta kauppakatua pitkin ilman sen suurempia velvollisuuksia. Hän oli jo hoitanut tämän päivän työnsä ja käytti aikansa nyt ihan vain näyteikkunoiden ihailuun. Jouluun oli vielä aikaa, mutta muutamat kauppiaat olivat jo luoneet tuotteilleen jouluisen mainosnäyttämön. Ihmisiäkin oli liikkeellä normaalia enemmän. Ehkä joulukuun alkaminen oli vain saanut heidät innostumaan enemmän tulevasta juhla-ajasta. Jopa yleensä totinen Norja hymyili hiukan katsoessaan lunta jalkojensa alla ja tuntiessaan kevyen pakkasen kasvoillaan.
”Norge!” tuttu ääni huusi hänen takaansa ja norjalainen ehti hädin tuskin päätään kääntää, kun kaksi vahvaa käsivartta jo kietoutui hänen ympärilleen ja hän löysi itsensä kasvot vasten erään tanskalaisen takin peittämää olkapäätä, ”minä etsin sinua joka paikasta! Ihan kaikkialta, mutta…”
”Näpit irti, Danmark”, Norja murahti ja työnsi miehen kauemmas, ”minä olen puhunut sinulle halaamisesta ennenkin.” Tanska vain virnisti olematta kuitenkaan ollenkaan pahoillaan.
”Mutta näytit niin suloiselta takaapäin… oli pakko”, hän selitti sujuvasti, mutta Norja vain tuhahti.
”Mitä sinä edes teet täällä? Eikö sinun pitäisi olla töissä?” norjalainen kysyi ja kääntyi samalla jatkamaan keskeytynyttä matkaansa. Tanska tietenkin seurasi hänen perässään kuin maailman kiltein ja parhaiten koulutettu koiranpentu.
”Ei tarvitse”, hän aloitti selityksensä iloisena, ”minun pomoni antoi koko joulukuun vapaaksi! Ihan tosi. Hän jopa sanoi, että ’lähde vähäksi aikaa muualle aiheuttamaan ongelmia’. Minä siis päätin tulla viihdyttämään sinua, Norge.” Norja ehti ottaa pari askelta miettien samalla, kuinka kukaan saattoi käskeä valtion häipymään maasta, mutta sitten Tanskan viimeiset sanat jysähtivät hänen mieleensä ja hän pysähtyi äkisti.
”Viihdyttämään minua?” hän kysyi ja tuijotti hymyilevää tanskalaista totisena.
”Ja, jouluun asti!” Tanska huudahti innoissaan, ”tästä tulee todella hauskaa, eikö vaan Norge? Vein jo matkatavarani talollesi.” Norja tuijotti toista valtiota vielä hetken. Hän tiesi pitkästä kokemuksesta, ettei Tanskasta ollut tosiaankaan helppo päästä eroon. Sitten valtio huokaisi ja käänsi katseensa.
”Tästä tulee pitkä joulukuu…”, hän mutisi puoliääneen, mutta sanat menivät täysin ohi tanskalaiselta.
3. joulukuuta
”Danmark?” Norja kutsui hiljaa saamatta kuitenkaan mitään vastaukseksi tyhjästä talosta. Hetken norjalainen mietti tilannetta. Hän oli nähnyt Tanskan ensimmäiseksi aamulla, tai oikeammin aamuyöllä koska kyseinen mies oli yrittänyt kömpiä hänen sänkyynsä ja selittänyt että lattia oli liian kylmä paikka nukkua. Sääliä tuntematta Norja oli kuitenkin potkaissut hänet takaisin sinne ja jatkanut uniaan.
Seuraava kerta oli ollut aamupalalla. Tanska oli silloin syönyt kiltisti sitä, mitä Norja oli hänelle kaapista antanut, ja selostanut innoissaan jotain lehdestä löytämäänsä juttua. Sitten hän oli seuraillut Norjan tekemisiä puolille päiville asti ja yrittänyt muka auttaa töissä. Huonolla menestyksellä tosin ja lopulta norjalainen oli komentanut hänet kauemmas.
Sen jälkeen hän ei sitten ollutkaan nähnyt koko miestä. Tämän tavarat näyttivät kuitenkin olevan edelleen levällään pitkin Norjan taloa, joten hän ei ollut varmasti lähtenyt mihinkään, eikä Tanska luultavasti edes häipyisikään mitään sanomatta. Jäi siis vain viimeinen vaihtoehto eli Tanska olisi jossain aiheuttamassa ongelmia itselleen.
Norja seisoi vielä hetken eteisessä, mutta kohautti sitten olkiaan ja käveli olohuoneeseen lysähtäen ensimmäiseen vastaantulevaan nojatuoliin. Jos Tanska olisi kerta etsimässä hankaluuksia, hän saisi tehdä sen ihan itse ilman Norjan apua. Valtio kuitenkin asetti puhelimensa pöydälle ihan siltä varalta, että poliisista soitettaisiin ja käskettäisiin hakea tanskalainen pois säilöstä.
****
Muutaman kumman hiljaisen tunnin jälkeen Tanska kuitenkin palasi aivan omin voimin ja pirteänä hymyillen. Hän ei edes haissut oluelta, kun Norja varovasti tarkisti asian.
”Hei, Norge”, tanskalainen tervehti hymyillen ja käveli kädet selkänsä takana portaita kohti. Jotenkin jo pelkkä miehen asento sai Norjan epäilemään jotain.
”Missä sinä olet ollut?” hän kysyi heti ja nousi ylös.
”En missään”, Tanska vastasi välttelevästi ja perääntyi norjalaisen tullessa lähemmäs.
”Ihan kuin uskoisin”, Norja vastasi tiukasti, ”näytä kätesi.”
”En…”, Tanska kieltäytyi.
”Danmark, jos sinä olet…”, norjalainen aloitti, mutta toinen valtio keskeytti hänet.
”Minä olin ostamassa joululahjoja”, tämä lopulta myönsi, ”että, jos malttaisit mielesi vielä Norge rakas. Saat tämän sitten jouluna.” Sitten hän naurahti ja iski silmäänsä.
”Näytät suloiselta uteliaana”, tanskalainen vielä huikkasi kipeässään yläkertaan piilottamaan ostoksiaan. Norja tuhahti ja mutisi itsekseen jotain ongelmallisista valtioista ennen kuin palasi olohuoneeseen.
6. joulukuuta
”Norge, mihin sinä menet? Eikö tänään pitänyt olla vapaapäivä…”, Tanska kysyi hämmästyneenä, kun norjalainen oli jo aikaisin aamulla eteisessä kiskomassa takkia päälleen ja kenkiä jalkoihinsa. Tanska oli kotiutunut hänen taloonsa hyvin. Tai ainakin miehen tavarat olivat. Norja oli pari päivää sitten löytänyt epäilyttävän suuren määrän vieraita vaatteita omasta vaatekaapistaan ja päätynyt keskustelemaan asiasta syyllisen itsensä kanssa. Lopputulos: Tanskan tavarat olivat edelleen hujan hajan ja Norjan kurkkuun koski pitkän puheen jälkeen. Jotkin asiat eivät vain koskaan muuttuneet.
”Ja”, Norja vastasi ja katsoi sitten toista valtiota pitkään, ”tänään on myös eräs toinen tärkeä päivä.” Tanskan ilmeestä näki kuinka miehen aivot työskentelivät keksiäkseen, mitä norjalainen oli juuri tarkoittanut.
”Juu… Mikä?” Norja huokaisi syvään ja laski mielessään kymmeneen ennen kuin vastasi.
”Finlandin syntymäpäivä”, hän sanoi vakavana, ”älä vain sano, että unohdit sen…”
”En tietenkään!” Tanska huudahti nopeasti ja löi pitelemänsä kahvikupin pöydälle ennen kuin juoksi pois vaihtamaan vaatteita, ”olen ihan pian valmis!” Norja pyöräytti silmiään ja huokaisi kevyesti.
”Kymmenen minuuttia, sen jälkeen saat kävellä!” hän huusi tanskalaisen perään.
10. joulukuuta
Norja oli juuri kömpinyt työntäytteisen päivänsä jälkeen lämpimään sänkyynsä ja saanut unen hahtuvasta kiinni, kun eräs ajatus jysähti hänen mieleensä.
Missä Tanska nukkui? Kun mies oli ensimmäinen joulukuuta kutsunut itsensä Norjan luokse, ei Norja ollut vaivautunut edes siivoamaan vierashuonetta tälle. Ja norjalainen tiesi hyvin, ettei Tanska voinut nukkua siellä, koska hän oli käyttänyt sitä jo ties kuinka kauan varavarastonaan ja tanskalainen tuskin olisi aloittanut perusteellista siivousta. Missä ihmeessä hän siis nukkui?
Norja kirosi uteliaisuuttaan noustessaan lämpimältä petiltään ja hiipiessään kevyin askelin olohuoneeseen, josta hän löysikin oman tanskalaisen kiusanhenkensä retkottamassa sohvalta. Huonekalun pituus oli hiukan liian lyhyt, joten miehen jalat retkottivat käsinojan yli ja pää oli taipunut hankalaan asentoon. Tyynyksi Tanska oli ottanut yhden sohvatyynyistä ja peitokseen oman pitkän takkinsa. Sitä näkymää katselleessaan Norja hieroi ohimojaan ja mietti, miksei Tanska ollut sanonut mitään… Tosin hän itse oli jo kerran ajanut miehen pois sängystään, joten ehkä siksi.
Norja marssi suoraan vierashuonevarastoonsa, käyttäen suunnanantajana keijujaan jottei hänen tarvitsisi sytyttää valoja, ja alkoi päättäväisesti penkoa esiin paksua varapatjaa. Saatuaan sen kiskottua huoneesta ulos peikkonsa avustuksella hän nappasi mukaansa myös ylimääräisen tyynyn ja peitteen. Samaisen peikon avulla hän sai myös siirrettyä sohvapöydän seinän vierustalle ja kiilattua patjan Tanskan valtaamaan sohvan viereen. Sitten hän yksinkertaisesti kiipesi selkänojan ylitse ja tönäisi miehen jaloillaan alas patjalle.
”Auts…”, Tanska mumisi vaimeasti tömähdettyään alas ja lyötyään kyynärpäänsä lattiaan. Hän irvisti ensin, mutta alkoi sitten hymyillä nähtyään yläpuolellaan istuvan Norjan.
”Ai, hei Norge”, hän totesi ja sai peiton päälleen.
”God natt”, Norja tuhahti ja heitti vielä tyynynkin päin tanskalaisen kasvoja.
14. joulukuuta
Norja huomasi jollain tasolla tottuneensa Tanskan pysyvään seuraan kahden kuluneen viikon aikana, tai sitten hän oli vain oppinut olemaan välittämättä siitä. Oli miten oli, jostain syystä norjalainen huomasi myös myöntyvänsä heti, kun Tanska ilmoitti tahtovansa leipoa pipareita. He siis lähtivät yhdessä kauppaan ostamaan aineksia, ja Tanskan tapauksessa myös lyömään vetoa paikallisen huimapään kanssa siitä pystyisikö hän juoksemaan täysillä kaupan lävitse kymmenen kertaa ennen kuin päätyisi pihalle vartijoiden toimesta. Lopulta Norja sai valita piparikoristeet aivan itse samalla kun tanskalainen odotti häntä kylmissään ulkona muutamaa kruunua köyhempänä.
”Norge, katso mitä minä tein”, Tanska huudahti innostuneena ja kohottautui pipariaskartelunsa parista. Norja oli juuri kaulimassa lisää taikinaa ennen kuin tanskalainen saisi syötyä kaiken raakana ja hankittua mahakivun itselleen, mutta hän kuitenkin vilkaisi kiltisti Tanskan tekeleitä.
Kaksi isoa sydäntä, joista toiseen mies oli taiteillut oman nimensä ja toiseen Norjan. Hän itse näytti olevan erittäin tyytyväinen työhönsä, mutta jostain syystä Norja huomasi ettei saanut yhtään sanoja suustaan. Hän vain katseli hetken kahta piparia ja palasi sitten taas oman työnsä pariin.
”Sieviä…”, hän kuitenkin mutisi ja Tanskan hymy vain leveni hänen selkänsä takana.
****
”Joko nyt?” malttamaton tanskalainen kysyi ja katseli pöydälle jäähtymään jätettyjä pipareita.
”Ei vielä”, Norja vastasi tyynesti, ”koristeet valuvat, jos laitat ne nyt.” Tanska huokaisi, mutta rauhoitti mielensä vielä hetkeksi. Hänellä oli erinomainen suunnitelma muutaman piparin varalle.
****
”Norge…”, Tanska kutsui muutamaa tuntia myöhemmin, kun Norja oli viimein antanut periksi ja päästänyt miehen koristelemaan leipomuksiaan, ”tämä on sinulle.” Norjan kasvojen eteen työnnettiin isokokoinen pipari, ja mies tunnisti sen toiseksi niistä, joista tanskalainen oli aiemmin ollut niin innoissaan. Tämä oli se, jossa oli lukenut Tanskan nimi. Nyt se oli myös koristeltu valkoisella ja, tummanpunaisen sijaan, vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella. Norja huomasi taas jäävänsä sanattomaksi, mutta hän kätki hämmennyksensä kylmän ulkokuorensa taakse.
”Takk… ”, hän vastasi ja otti tarjotun piparin käteensä. Tanska naurahti ja suikkasi nopean suukon hänen hiuksiinsa ennen kuin istahti norjalaisen viereen toinen sydänpipareista kädessään.
19. joulukuuta
Bjelleklang, bjelleklang
over skog og hei!
Hør på bjellens muntre klang,
når Blakken drar i vei!
Täysin yllättäen ja varoittamatta tuttu joululaulu alkoi soida täysillä ja Norja hätkähti ylös sängyltään kiroten tiettyä tanskalaista vapaa-asujaansa jo valmiiksi.
”Nouse ja loista, Norgeni!” Tanska huudahti ja suorastaan syöksyi vasta heränneen norjalaisen luo, ”tänään on mahtava päivä!” Norja oli ärähtämässä jotain takaisin, mutta sitten hän näki tanskalaisen ja se aie jäi siihen. Hän ei vain pystyisi huutamaan tosissaan miehelle, joka oli pukenut kukikkaan essuun, kietaissut huivin hiustensa suojaksi ja näytti valmiilta käymään sotaa pölypalleroita vastaan.
”Mitä sinä…”, Norja aloitti, mutta Tanska keskeytti hänet.
”Tänään siivotaan”, hän selitti aivan kuin norjalainen ei muka olisi itse asiaa epäilyt miehen pukeutumisesta, ”tarvitsen tekemistä… ja kohta on joulu!” Samoin tein, aivan yhtä yllättäen kun oli ilmestynytkin, tanskalainen katosi paikalta jättäen Norjan yksin hetkeksi.
”Minä tarvitsen kahvia… paljon…”, norjalainen mutisi ja kömpi sitten ylös pelastamaan sen mitä pelastettavissa vielä oli Tanskan jäljiltä.
22. joulukuuta
”Danmark, ikke”, Norja komensi puolihuolimattomasti samalla kun ripusti kultaisenväristä koristepalloa kuusen oksalle. Tanska mutisi jotain vastaukseksi, mutta keskeytti kuitenkin vastentahtoisesti Ruotsin lippujen uudelleensijoittamisen roskakoriin.
”Miksi kukaan edes tahtoo pitää näin rumia koristeita esillä…”, Tanska valitti ääneen, mutta Norja vain pyöräytti silmiään.
”Minun kuusi, minun koristeet”, hän totesi, ”jotain ongelmaa sen kanssa?” Tanska pudisti päätään ja alkoi sitten nakella pieniä paperilippuja kuusenoksille. Hän laittoi myös muutaman keltaristin, mutta Norja ei voinut olla huomaamatta, että punavalkoisia lippuja oli silti enemmän kuin muita yhteensä.
****
”Vielä valot”, Norja totesi, kun he olivat saaneet kuusen koristelun muuten valmiiksi, ”hakisitko ne?” Norjalainen ehti hädin tuskin sanoa pyyntöään loppuun, kun tanskalainen oli jo menossa. Aivan yhtä nopeasti hän myös palasi pieni laatikko mukanaan ja alkoi selvitellä solmuista johtokasaa samalla kun Norja asetteli sähkökynttilöitä sopiville paikoille. Sitten koittikin aika valaista joulukuusi ensimmäisen kerran… paitsi, että mitään ei tapahtunutkaan, kun Tanska työnsi pistokkeen seinään.
”Jahas, ne ovatkin rikki”, Norja totesi yksinkertaisesti ja sekä Tanska että lauma katsomaan kerääntyneitä keijuja huokaisivat raskaasti pettymyksestä. Tosin tanskalainen koki myös saman tien ihmepiristymisen, mutta keijut jäivät voivottelemaan tilannetta.
”Sittenhän tämä tehdään minun tyylilläni”, mies julisti ja jostain syystä Norja sai kylmäväreitä jo pelkästään siitä.
****
”….Tämä ei ole paloturvallista”, Norja totesi, kun Tanska oli monien vaiheiden jälkeen viritellyt aivan oikeat kapeat kynttilät palamaan kuusen oksille. Tietenkin toinen valtio vain virnisti ja taputti norjalaisen olkapäätä tavalla, jonka olisi pitänyt olla vakuuttava.
”Tämä on täysin turvallista”, tanskalainen selitti, ”kaikki tekevät näin meillä päin.” Norja ei olisi ensimmäisenä julistamassa mitään tanskalaisten suosimaa asiaa turvalliseksi ykkösvaihtoehdoksi, mutta hän kuitenkin pysyi hiljaa ja asetti vain varmuuden vuoksi vesiämpärin lähettyville. Ainakin keijut olivat ihastuneet kynttilöihin ja pysyivät tyytyväisinä.
23. joulukuuta
Tanska oli innoissaan. Lievästi sanottuna.
Totta puhuen, hän oli säntäilyt ympäri taloa aamusta asti ja saanut Norjan kaipaamaan vanhoja hiljaisia aikoja ja ihmettelemään, miksi hän ei ollut jo alun perin nakannut toista miestä pihalle talostaan. Joulu kai teki hänestä aivan liian hellämielisen. Onneksi Islanti tulisi hänen seurakseen heti joulupäivänä. Oma pikkuveli oli sentään paljon järkevämpää seuraa ja Norjalla alkoi olla jo ikävä hopeahiuksista nuorukaista.
”Norge, Norge, Norge”, Tanska rallatteli ja lysähti sohvalle norjalaisen viereen, ”ole hyvä.” Norja havahtui mietteistään ja tuijotti hetken kysyvästi toista miestä ennen kuin tajusi tämän pitelevän käsissään lahjapakettia. Lahjapaperissa oli porojen kuvia ja päällä luki myös isolla ”Norge”.
”Ei nyt ole vielä aatto”, Norja tuhahti, mutta Tanska vain nyökkäsi.
”Tiedän, mutta annan tämän jo nyt niin voit yrittää arvata, mitä se on”, mies ilmoitti pirteällä tyylillään ja Norja otti vaiti paketin vastaan. Se tuntui hitusen painavalta ja oli muistutti muodoltaan kirjaa. Tosin Norja tiesi, ettei Tanska välittänyt lukemisesta, joten miksi mies olisi ostanut hänellekään kirjaa lahjaksi? Sen oli pakko olla jotain muuta… Norja tunsi uteliaisuutensa heräävän.
”Hmm, sinun lahjasi on jo kuusen alla”, hän totesi hypistellen yhä omaa pakettiaan. Tanska meni uteliaana tutkimaan omaansa ja hän yritti selvästi keksiä, mitä Norja oli antamassa hänelle.
”Se on pehmeä”, hän lopulta totesi aivan kuin se ratkaisi kaiken. Norja vain nyökkäsi ja työnsi sitten myös Tanskan antaman paketin kuusen alle odottamaan huomista.
”Niin, et ehkä pidä siitä, mutta ihan sama”, hän mutisi ja Tanska vain hymyili.
”Minä rakastan sitä”, hän vastasi lähes hellällä äänellä, ”minä rakastan kaikkea, mitä sinä annat minulle. Jeg elsker dig, Norge.” Norjan onneksi Tanska kääntyi juuri sopivasti katsomaan toiseen suuntaan eikä huomannut kuinka yleensä kylmä ja viileä valtio punastui aavistuksen.
24. joulukuuta
Tanska malttoi tuskin odottaa hämäräntuloon asti, toisin kuin Norja, joka ei ollut erikoisemmin jaksanut innostua joulusta enää vuosiin. Jotkut ihmiset, kuten eräs tanskalainen, vain näyttivät pysyvän aina tietyllä tavalla innostuneen lapsen tasolla. Norjalle olisi riittänyt pelkästään elokuva, hyvä ruoka ja joulumusiikin kuuntelu, mutta lopulta hän kuitenkin löysi itsensä istumassa kuusen juuresta Tanskaa vastapäätä ja lahjapaketti sylissään.
”Avataanko yhtä aikaa?” Tanska kysyi ja Norja kohautti olkiaan, minkä toinen mies tulkitsi myöntäväksi vastaukseksi. Tanskalainen suorastaan repi paperin auki samalla, kun norjalainen aukaisi omaa pakettiaan huomattavasti maltillisemmin.
”Oih, ihanat ja lämpimät”, Tanska totesi ensimmäiseksi nähtyään villaiset lapaset, pipon ja kaulahuvin, jotka Norja oli hänelle hankkinut, ”takk, Norge.” Norja keskeytti hetkeksi lahjapaperin avaamisen katsoessaan, kun Tanska sovitti uusia asusteitaan. Ne kaikki olivat punaista, totta kai, ja koristeltu valkoisilla raidoilla. Norja nyökkäsi hyväksyvästi ja selitti sitten itselleen olevansa tyytyväinen vain siksi, että pipo oli oikean kokoinen, ei siksi että Tanska piti lahjasta…
”Avaa omasi nyt, jooko?” tanskalainen hoputti ja Norja kaivoi kiltisti lahjan esiin.
”Valokuvakansio?” hän kysyi tarkastellen ruskeasävyistä albumia, jonka nurkat oli koristeltu köynnöskuviolla.
”Avaa se”, Tanska vaati ja Norja käänsi uutuuttaan jäykän kannen auki huomaten heti, ettei kirja ollutkaan tyhjä. Heti ensimmäisellä sivulla oli kuva hänestä ja Islannista talvivaatteet päällä keskellä pihaa. He kumpikin katsoivat jonnekin ylös ja Norja muisti samassa sen päivän, vaikkei ollutkaan tiennyt että Tanska oli ottanut kuvakin siitä. Se oli ollut ensimmäinen päivä uuden vuoden jälkeen ja hän ja Islanti olivat juuri houkuttelemassa saarivaltion lunnia alas talon katolta. Norja tuijotti kuvaa hetken ennen kuin käänsi seuraavan sivun.
Kirja oli täynnä kuvia kuluneelta vuodelta. Talvikuvia, kesäkuvia, syyskuvia… Kuvia maailmankokouksista ja muutamista lomaretkistä sekä eri valtioiden taloista. Suurin osa esitti Norjaa eikä norjalaisella itsellään ollut hajuakaan, milloin ja miten Tanska oli onnistunut ottamaan ne. Varsinkin yksi kuva, jossa hän oli nukahtanut nojatuoliin, sai hänet nolostumaan hiukan.
”Miten sinä…”, Norja ehti kysyä ennen kuin käänsi viimeisen täytetyn sivun esiin. Siinä oli taas muutama kuvaa hänestä. Ensimmäisessä hän käveli katua pitkin poispäin, mutta toisessa hän olikin jo Suomen talossa ja ojensi suomalaiselle juuri kukkakimppua. Kolmannessa hän istui sohvalla Tanskan koristelema pipari käsissään, neljännessä asetteli koristeita kuuseen hymyillen samalla pienesti ja viimeisessä kuvassa hän piteli käsissään juuri sitä pakettia, josta tämä albumi oli löytynyt, ja hänen ilmeensä oli erehdyttävästi utelias.
”Minulla on keinoni”, Tanska vastasi ja kaivoi sitten taskustaan pienen digikameran, ”minulla on tietenkin omat kopioni kaikista kuvista.” Jostain syystä tanskalaisen virnistys sai tällä kertaa Norjan tuntemaan lämpöä sisällään, vaikka hänen olisi kai pitänyt enemmänkin alkaa epäillä Tanskan valokuvien idea.
”Sinä…”, Norja aloitti tietämättä oikein, mitä pitäisi sanoa. Kirottu tanskalainen, sai aina hänen maailmansa sekaisin.
”Jeg elsker dig”, Tanska vastasi hänen puolestaan, ”kaikkien perinteisten tarinoiden mukaan meidän pitäisi nyt suudella… Minusta se on oikein hyvä idea, oli klisee tai ei.” Norja nyökkäsi hitaasti ja antoi toisen miehen huulien koskettaa omiaan.
Epilogi-päivä
25. joulukuuta
”Eikö sinun pitänyt lähteä jo?” Norja tiedusteli tanskalaiselta, joka juuri hyppeli kuusen ympärillä tavalla, jota hän väitti tanssimiseksi.
”Onko sinulla jo noin kiire ikävöimään minua?” Tanska kysyi takaisin ja heitti norjalaiselle lentosuukon. Norja vain pyöräytti silmiään ja vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa. Islanti olisi pian täällä.
”Ei todellakaan…”, Norja mutisi, vaikka jollain tasolla hän huomasi nauttivansa edelleenkin tanskalaisen seurasta, ”tarvitsen vain toipumisaikaa sinusta.” Tanska ei tapojensa mukaan ollut huomaavinaankaan. Hän vain pyrähti vielä pari kertaa ympäri radiosta tulvivan joululaulun tahtiin ja hänen puseronsa hiha hipaisi kynttilän liekkiä.
”Danmark”, Norja huudahti pelästyneenä nähtyään tulen tarttuvan miehen vaatteeseen. Tanskalainen itse ei ehtinyt edes tajuta sitä, kun Norja oli jo nakannut ovenpielessä olleen sangon veden hänen päälleen ja taklannut hänet lattiaan.
”Minähän sanoin, että ne kynttilät olivat huono idea”, Pohjoismaa murahti istuessaan Tanskan päällä ja taputellen käsillään palamaan syttynyttä hihaa varmuuden vuoksi, vaikka vesi olikin kastellut valtion kokonaan.
”Juu… ehkä”, Tanska myönteli ja pyyhkäisi vapaalla kädellään märät hiuksensa pois silmiltään, ”mutta Norge… sinä pelastit minut!” Tällä kertaa Norja joutui yllätytetyksi. Tanska kiskaisi hänet alas lähemmäs itseään ja painoi lujasti rintaansa vasten.
”Danmark…”, Norja aloitti, mutta kolmas ja uusi ääni vaiennutti hänet.
”…Bróðir…?” Islanti kysyi ja katsoi kahta vanhempaa Pohjoismaata, ”teillä kahdella oli ilmeisesti mukava joulu…” Norja avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Tanska vain nauroi.
”Oikein hyvä”, mies totesi virnistäen päästämättä vieläkään otettaan toisesta valtiosta, ”tervetuloa joukkoon, Island.” Hopeahiuksinen valtio katsoi häntä totisena ja kääntyi sitten keittiötä kohti.
”Taidan mennä ihan vain tekemään voilevän itselleni”, hän mutisi mennessään.
A/N: Hyvää joulua! Älkää tehkö niin kuin Tanska teki ja sammuttakaa kynttilät ennen kuin tanssitte kuusen ympärillä, okei?
(hauskoja faktoja: noin 65 % tanskalaisista tahtoo käyttää oikeita kynttilöitä kuusessa... ja 70% tahtoo tanssia kuusen ympärillä aattona ^^'')
