Author: Vaihteeksi minä
Beta: Wratchild ja Rei-Kun<3
Fandom: Hetalia<3
Genre: Huumori ja aavistus fluffya
Ikäraja: k-11.. Hei, siinä on ranska!^^'
Pairings: PruHun ja PruLiech.
A/N; joululahja Vyralle. Tää on ihan randomnese fikki, mutta tykätkää. Ideahan alunperin tuli jaffamainoksesta mtu en mä saanu siitä parempaa aikaiseksi^^ Nauttikaa, kommentit on edelleen kivoja:)
Viisi kertaa kun Preussin täytyi juosta karkuun1.”Gilbert.. Missä sinä olet?” Ukko Fritz huuteli pikkupoikaa eräällä suuren talonsa käytävällä. Polvenkorkuista Preussilaista ei näkynyt missään. Mies palasi päätään pudistaen keittiöön ja otti patalaput uunin viereltä. Hän lähestyi kivistä punaruskeaa uunia, josta leijui huumaava omenapiirakan tuoksu. Fritzin vanhahkon miehen kasvoille nousi iloinen hymy, kun hän otti piirakan ja laski sen puiselle pannualustalle.
***
Pikku- Gilbert istui tyhjässä keittiökomeron kaapissa sotilashattu päässään. Vieressään hän piti pientä kananpoikasta, joka yritti epäonnistuneesti paraikaa pyrkiä pakoon. ”Sotilas, vihollinen on saanut käsiinsä ruokavaramme.. HYÖKKÄYKSEEN!” Poika hyökkäsi ulos komerosta ja säikäytti vanhan miehen pahan päiväisesti. ”Et saisi tehdä noin, Preussen. Odotatkos hetken, niin minä---” Fritz ei ehtinyt muuta sanoakaan, kun pikku poika kaappasi vielä lämpimän piiraan ja juoksi karkuun lintu mukanaan.
”Anteeksi.. Ja.. TEHTÄVÄ SUORITETTU!”, poika nauroi pakoon juostessaan miehelle, joka kömpelyydessään ei tahtonut pysyä perässä. Ukko tyytyi vain puimaan nyrkkiään, ja poika juoksi. ”No, kaikkihan tietävät, että olen niin awesome kapteeni, kaikki rakastavat minua ja tulen aina—” yksinpuhelu olisi jatkunut varmaan ties kuinka kauan, mutta poika liukastui ryttyiseen matonreunaan ja hän lensi selkä edellä lattialle. Piiras, joka irtosi hänen otteestaan, teki ilmalennon ja päätyi lopulta maassa makaavan pojan kasvoille.
”Mm.. Omenaa!”
2.Liechtenstein käveli puutarhassaan. Ilmassa tuntui aavistus syksyä, mutta omenat eivät
olleet vielä kypsiä. Osassa puista oli vielä muutama vaaleanpunainen kukka, suurin osa oli tosin jo muuttunut kovaksi ja ruskeaksi siemenkodaksi, joka odotti omenaa. Liechtenstein rakasti sitä vuodenaikaa kovin paljon, ja hänen oli ihan välttämätön pakko päästä (veljensä luvalla tietenkin) silloin kulkemaan puiden alle. Ilma ei ollut onneksi vielä kovin viileä, joten hän pärjäsi vallan loistavasti omalla punaisella mekollaan.
Who that I see walking in this wood? Why, it’s Little Red Riding Hood?Jonkin aikaa käveltyään hän istahti maahan erään puun juurelle ja sulki silmänsä. Tuuli
pöllytti hänen hiuksiaan, ja pian hänelle tuli olo, että häntä tuijotettiin. Liechtenstein avasi silmänsä ja ryhdisti selkäänsä. Hetkeen mikään ei ollut normaalia kummempaa, kunnes yht’äkkiä kuului turhan tuttu ääni, joka kutsui häntä. Liechtensteinin kasvojen eteen ilmestyivät Preussin kasvot. Mies hymyili puusta roikkuessaan. ”Hyvää iltapäivää, neiti. Onko vähän turvatonta oleskella yksikseen puutarhassa tähän aikaan vuodesta?” Preussi tiputtautui käsiensä varasta maahan ja hän kumarsi virnuillen.
”Ai, se olit vain sinä, Preussen. Mitä sinä täällä teet?” Preussi virnisti ja nojasi kädellään puuhun Liechtensteinin pään yläpuolelta. ”Enpä tiedä.. Taisinpa vähän eksyä, tai sitten en eksynyt.”.
Hey there Little Red Riding Hood, you sure are looking good..Liechtenstein naurahti ja vilkaisi yllään nojailevaa miestä. Tyttö käänsi päätään aavistuksen kallelleen ja päätti sitten aloittaa heidän tavanomaisen leikkinsä. ”Aivan, aivan, totta kai. Ihan vahingossa menit ja hyppäsit taas aidan yli, herra”.
”Ihanko totta? En minä huomannut mitään aitaa, neiti. Ehkä se johtuu teidän huumaavasta kauneudestanne, joka on yhtä mahtava kuin- -”, Preussi otti selkänsä takaa punaposkisen omenan, jota Liechtenstein tuijotti innoissaan, ” – kuin tämä omena, joka on ensimmäinen koko tarhassa. Ajattelin, että te kenties tahtoisitte sen, kun..” Preussi joutui ojentamaan omenan tytölle nopeasti, kun hän huomasi Sveitsin uhkaavasti lähestyvän. Miehellä oli mukanaan vanha kunnon haulikko, joka oli tullut Preussille turhan tutuksi. ”Näemmehän huomenna, oi neiti?” Preussi kosketti nopeasti Liechtensteinin hiuksia, ja pötki pakoon pää kolmantena jalkana aidalle päin. ”Kyllä, herra, jos haluatte”.
..You’re everything what big bad wolf could want.3.“Bievenue, amis”, Ranska tervehti Englantia, Tanskaa ja Hollantia, jotka norkoilivat ympäri huonetta kärsimättömän näköisenä. ”Kyllä me tiedetään, että ollaan sun kavereita”, Hollanti aloitti”, mutta tässä ollaan ooteltu erästä Gilbertiä jo sen verran, että meillä pitäisi jo aloitaa. Omapa on ongelmansa, kun ei muistanut”. Englanti puisti päätään. ”Kohtuuden nimissä, Holland, voisimmeko odottaa vielä viisi häviävän lyhyttä minuuttia? En minäkään hänestä niin paljoa pidä, mutta minä pyydän”. Lopulta Hollanti pyöräytti silmiään ärsyyntyneenä ja palasi taas nojaamaan seinään.
Vajaan viiden minuutin kuluttua Tanska alkoi turhautua siinä määrin, että meni ja avasi puisen oven. Se aukesi yllättävän helposti siihen katsoen, että ovi oli kovin paksu. Vaikka tanskalainen virnistikin voimilleen, hänen ilmeensä muuttui raivoisaksi, kun hän tajusi, kuka olikaan nukkumassa heidän tynnyrissään. Ja se joku kuorsasi hyvin kovaäänisesti.
”..Prussia.. Mitä helvettiä sinä olet tehnyt meidän sunnuntaijuomallemme?” Englanti kysyi epäilevästi auttaessaan heräävää albiinoa pois tynnyristä. Kun Preussi heräsi kunnolla, hänellä kesti hetki tajuta, että hänen ympärillään oli neljä hyvin paljon juomanhimoista miestä, jotka olivat vielä kaikenpäälle vihaisia. Preussi nielaisi ja kiersi tynnyrin. ”Tiesittekös.. ehkä ”sunnuntaijuominen” ei ole kannattavaa.. Miettikää nyt, maanantaina töihin, ja.. heippa”.
Preussi juoksi karkuun pää kolmantena jalkana ja yritti väistellä häntä kohti lenteleviä epämääräisiä asioita, kuten mätiä omenoita. Mistä lie Holland niitäkin hankkinut, Preussi mietti juostessaan kulman taakse. Hänestähän oli tulossa oikein hyvä juoksija, hän ajatteli, mutta hänellä ei tosiaankaan ollut hyvä yö.
Sano mitä sanot mutta juoksemista älä lopeta…4.”Western! Missä olet?” Preussi huusi keittiöstä veljelleen, joka kaikesta päätellen teki paraikaa paperitöitä viereisessä huoneessa. Hänen veljensä tuntui leikkivän kuuroa, joten Preussi päätti olla odottamatta vastausta ja kiellosta huolimatta mennä jututtamaan häntä. Kun Gilbert varovasti avasi oven, hän näki nuoremman veljensä allekirjoittelemassa jotakin papereita.
Kun tätä oli tehty jo pitkä tovi, Preussi huokaisi ja kutsui veljeään nimeltä. Ludvig ei huomannut häntä vieläkään. Preussia alkoi ärsyttää se, että hänen asiansa ohitettiin niin tylysti. Hän käveli veljensä viereen ja heilautti kättään Saksan silmien edessä ilman minkään sortin reaktiota. Preussi hyppi ja pomppi, pyöri ja hääri siinä veljensä ympärillä, mutta häntä ei huomattu.
Preussia alkoi tosiaankin ärsyttää hänen ignoorauksensa. Sitten, kuin pieni hehkulamppu olisi putkahtanut hänen päänsä päälle, hän sai mielestään aivan loistavan idean.
Kolme minuuttia myöhemmin hän palasi mukanaan ämpäri, joka oli täynnä hieman epämääräistä maitoa. Preussia ärsytti kauheasti, joten hän tahtoi kostaa jotenkin, ja Saksan inhoama maito oli juuri sopivaa siihen tarkoitukseen.
Seuraavan kymmenen sekunnin aikana kaikki tapahtui hyvin hitaasti. (Niin hitaasti, että tällainenkin pikku Myrsis ehtii ikuistaa sen).
Kymmenen. Preussi nosti hiljaa ämpärin veljensä ylle.
Yhdeksän. Preussilainen kallisti hitaasti ämpäriä, että maito alkoi valua norona reunan yli.
Kahdeksan. Ensimmäiset maidon pisarat saavuttivat Ludvigin vaaleat hiukset.
Seitsemän, kuusi, viisi: Ämpäri tyhjeni ja tipahti lattialle, Saksa kastui maidosta ja hänen
paperinsa menivät täysin käyttökelvottomaksi. Preussi kääntyi ja otti pari harppausta
ovelle päin.
Neljä, kolme. Saksa heräsi horteesta ja lähti juoksemaan veljensä perään sadatellen jotakin
epämääräistä nopealla saksallaan, ja Preussi juoksi ulos talosta nauraen.
Kaksi, yksi, nolla. Saksa oli saavuttamaisillaan veljensä, mutta Gilbert onnistui
kamppaamaan veljensä maahan. Ivalliselle naurulle ei tahtonut tulla loppua, kun tämä juoksi kauas, kauas turvaan. Saksa nousi ylös, pudisti päätään, ja sanoi vain yhden asian:
”Mein Gott, kenen meistä pitikään olla se vastuullinen isoveli?”
5.”Poroszország, mitä pirua sinä teet keittiössäni?” Unkari kysyi järkyttyneenä, kun näki albbiinon sekoittamassa hänen kulhossaan jotakin hänen kauhallaan. Preussi virnisti ja piilotti kulhon selkänsä taakse. ”Saisinko.. sanotaanko kaksikymmentä minuuttia? Sitten minä kerron, kelpaako?” Preussilaisen virne sai unkarilaisen lopulta taipumaan tahtoonsa. Hieman epäilevästi tosin, mutta Preussi sai erävoiton epäluuloja vastaan.
Unkari kuunteli olohuoneen nojatuolissa keittiöstä kuuluvien astioiden ääniä. Hän pelkäsi miltei kuollakseen muutaman lautasen puolesta, mutta luotti siihen, että Preussi ei pahalla tahdollakaan saisi niitä rikki. Ainakin hän toivoi, ettei Gilbert saisi niitä rikottua. Mitähän ihmettä mies oikein teki keittiössä?
Parin kymmenen minuutin kuluttua, ehkä jonkin verran ylikin, Preussi kutsui lopulta Unkarin sisälle huoneeseen. ”Ungarisch, tule tänne, tai minä tulen hakemaan sinut itse! Ja sinähän tiedät, että mahtavuudella on paha tapa naarmuttaa lattioita, joten komm nun”. Unkarin oli ihan pakko nauraa, kun hän sai aikaiseksi lopulta mennä huoneeseen, hän yllättyi pahanpäiväisesti.
Preussi nosti uunista herkullisen näköisen kakkupohjan, asetti sen pöydälle ja hymähti Unkarille. ”Elizabeth, arvaa mitä? Kakku pitäisi vielä koristella.. Tahtoisitko auttaa?” Lopulta Preussin kasvoille ilmestyi niin kutsuttu koiranpentuilme, jota ei kukaan (varsinkaan yksikään fanityttö) voisi vastustaa. Elizabeth nyökkäsi ja otti pöydältä kermavaahtokulhon lusikkoineen ja mätti kermavaahtoa kakun päälle.
Viiden minuutin kuluttua kakussa oli kuorrute kirsikoita myöten, ja he ihailivat kättensä työtä. Preussi laski leukansa Unkarin olkapäälle ja kätensä naisen kyljille. ”Tiesitkö.. Se on aika täydellinen kakku, tiesithän?”
”Oikeastaan.. Saatat olla oikeassa. Tai ei, ei se ole vielä ihan täydellinen.. Tai en minä voi tietää”, Unkari sopersi, koska ei vain kyennyt puhumaan. Hän ei uskaltanut liikkua, koska pelkäsi hetken menevän ohi, niin kuin monta kertaa aiemminkin.
***
Heidän oli ollut ihan täysin pakko maistaa kakkua, koska se oli vain niin loistavan näköinen. Kermavaahto maistui kummankin suussa, vaikka sitä oli hyvin vähän kakun päällä. Kun kakkupalat katosivat lautasilta, Gilbert ei voinut itselleen mitään, vaan hän otti pari askelta eteenpäin, nosti Unkarin leukaa hieman, ja suuteli häntä.
”Anteeksi.. Nyt olisi pakko mennä.. Western odottaa”, Preussi kakisteli ja lähti siltä seisomalta, jättäen typertyneen naisen keittiöön. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi keittiön olevan valtavan sekamelskan kourissa. Unkarin silmät salamoivat kun hän tajusi, että hänet oli petetty. Kesti hetki ennen kuin hän lähti juoksemaan pakenevan miehen perään.
”Sinä senkin botor.. BOTOR—” Unkarin huuto jäi roikkumaan ilmaan Preussin perään, joka paineli eteenpäin pää kolmantena jalkana kohti turvaa, pihan rajaa.
