Pahoittelen kovasti, että jatkossa kesti näin kauan, mutta julmasti syytän siitä betaani joka kiireiltään sai betattua tämän vasta nyt. Mutta maltti on valttia
Kiitos kiireiselle
kjatrille.
4.Luku
Ruokatunti sujui ihan mukavasti. Loppujen lopuksi ihmiset kyllästyivät tuijottamaan ja minä sain hetken rauhan. Olin edelleen hieman hämmentynyt tästä sattumasta. Edward oli ollut niin lähellä minua kaikki nämä kuukaudet! Jos olisin avannut silmäni hieman aikaisemmin, olisin saattanut huomata tämän, mutta olin ollut niin itsesääliini käpertynyt, että muu maailma ympärilläni oli ollut vain sumua, itsekästä. Juuri kun melkein aloin tuntea sympatiaa Emmettiä kohtaan, joka oli urhoollisesti leikkinyt aurinkoani. Hän avasi suunsa. ”En olisi kyllä ikinä uskonut, että sinun salainen piristys ruiskeesi olisi Eddie, kyllähän toki olisi voinut arvata, että kun te molemmat olette olleen niin outoja viime aikoina ja sitten vielä tuo ruskeaverikkö -juttukin, mutta silti en olisi arvannut” Emmett pudisteli päätään ”suoraan sanottuna olen pettynyt itseeni ja ruostuneeseen Sherlock kykyyni.”
Emmett oli siis päättänyt nolata minutkin tämän ruokatunnin aikana. Mulkoilin Emmettiä vihaisesti, kun raju punastus täytti kasvoni. Tämä selvitettäisiin tarkasti kotona, turvallisesti neljän seinän sisällä, ilman pariasataa silminnäkijää. Vaikka enhän minä Emmettiä voittaisi, tietenkään..
Viimein ruokatunti oli ohitse ja hyvästelin kaikki. Edward lähti saattamaan minua seuraavalle tunnille, eikä Emmettin vislauksilta ja virnuilulta voinut välttyä.
”No ihan kivastihan se meni, vaikka en olisi kyllä ikinä uskonut, että Emmett on sinun veljesi!” Edward hykersi ja minä mulkaisin häntä.
”Niin, välillä minä toivonkin, etten edes tuntisi häntä. Hän on niin tyhmä!” totesin kiukkuisesti ja mietin suunnitelmaa miten kostaisin hänelle koulun jälkeen. Edward vain nauroi. Pysähdyimme luokan eteen ja katselimme vaivautuneina ympärillemme. Jäin taas tuijottelemaan kengän kärkiäni, miettien oliko se Emmettin heittämä kommentti totta. Pitikö Edward todella minua viehättävänä?
”Kuule...” Edward keskeytti ajatukseni ja katsoin häntä varovasti, silloin Mike asteli paikalle ja avasi suuren suunsa.
”Hah, vai olet sinä pikku friikki saanut aivopestyä, jonkun kumppaniksesi.” Mike heitti. Virneestä päätellen hänellä oli jotain muutakin sanottavaa, mutta Edward ehti ensin.
”Mike, sinun olisi jo korkea aika hommata se elämä! Mikä oikeus sinulla on tukea iso nenäsi toisten asioihin?! Painu helvettiin täältä ennen kuin satutan sinua, eikä siitä seuraisi mitään muuta kuin vaikeuksia meille molemmille!” Edward huusi pääpunaisena.
Luoja, en ollut ikinä nähnyt häntä noin vihaisena, hänhän oli melkein pelottava! Mike oli väittämäisillään jotain vastaan, mutta kun hän huomasi Edwardin vihaisen katseen hän kipitti häntä koipien välissä sisälle luokkaan. Pidättelin hymyäni, hah siitäs sai.
”Olen pah-”, keskeytin Edwardin painamalla sormeni kevyesti hänen huulilleen.
”Kiitos” kuiskasin. Sipaisin sormellani hänen poskeaan ja hukuttauduin sekunniksi hänen vihreisiin silmiinsä, ennen kuin käännyin ja sujahdin luokkaan.
Kuukaudet vierivät nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, oli jo joulukuun puoliväli. Edward ja minä olimme yhä vain ystäviä, vaikka minusta tuntuikin, että molemmat haluaisivat jotain enemmän. Silloin tällöin jäimme kiinni pienistä kiinnostuksen tunnustamisistamme. Joskus hän kysyi, olinko ihastunut johonkin 'tyyppiin. Vaikka vastasinkin kieltävästi mumisten, kasvoni kavalsivat minut punastumalla. Ja joskus hän paljastui..
Takauma
Ensilumi oli juuri satanut ja ohut lumivaippa peitti maan. Olimme Edwardin kanssa juuri tulleet kaupungin ainoasta kahvilasta. Olimme olleet siellä juhlistamassa ensi lunta höyryävällä kaakaolla. Kävelimme hiljaa vierekkäin ja vain ihastelimme kaupungin kauneutta. Hyräilin hiljaa mielessäni kahviossa soinutta kappaletta.
”Mitä sinä hyräilet”, Edward kysyi kun hiljaisuutta oli jatkunut jo tovi. En ollut tajunnut hyräilleeni ääneen.
”I can't stop loving you”, vastasin hymyillen.
”Todellako?”, Edward kysäisi ja virnisti. Kesti hetki ennen kuin tajusin mitä olin sanonut. Kasvoni hohtivat helakan punaisina. Edward nauroi ja minäkin yhdyin nauruun, kätkien siihen pienen pelon siitä, että Edward tiesi jotakin tunteistani. Yhtäkkiä naurumme pysähtyi ja katseemme lukittuivat toisiinsa. Hän vetäisi kätensä ulos tumpustaan ja kohotti kättään. Varovasti se muotoutui poskeni muotoon. Katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme kuin tollot keskellä Lumikuningattaren valkoista valtakuntaa....
Takauma päättyy
Se oli yksi parhaimmista muistoistani ja aina kun se tuli mieleeni poskeni punehtuivat hieman. Edwardin ansiosta olin saanut elämän iloni takaisin ja vietimme nykyään joka päivä aikaa yhdessä. Hän oli tutustunut perheeseeni, tai no oikeastaan vain Emmettin lisäksi äitiini, sillä Charlie oli niin paljon töissä. Minäkin olin ohimennen tavannut Carlislen (Edwardin isän), mutta hänellä oli silloin kiire töihin ja ehdimme vain kätellä ja esittäytyä kohteliaasti. Edwardin teoria osoittautui pikkuhiljaa todemmaksi mitä enemmän tutustuin Aliceen. Hän oli tosi nätti ja jotenkin hento, vaikkakin henkistä voimaa hänessä oli vaikka muille jakaa. Alice ei ajatellut ennen kuin toimi. Hänestä oli tullut Edwardin lisäksi paras ystäväni.
Istuskelin pöytäni ääressä, peili kädessä. Olin lähdössä Edwardin kanssa ulos, enkä tiennyt miten valmistautua, sillä hän ei kertonut, minne me olimme menossa. ”Se on salaisuus”, hän oli huikannut ja katkaissut puhelun. Siispä päätin vain hieman korjailla vähäistä meikkiäni. Solmin hiukseni yhdelle letille, oikealla puolelle ja olin valmis. Juoksin alakertaan pukemaan ulkovaatteita ylleni.
”Taasko olet menossa jonnekin poikaystäväsi kanssa?” ,Emmett kysyi virnistellen kun asteli eteiseen.
”Emmett, sadannen kerran. Hän ei ole poikaystäväni ja olen”, vastasin.
”Vielä”, Emmett lisäsi ja iski silmää, minä pyörittelin silmiäni vastaukseksi.
Ovikello soi juuri oikeaan aikaan ja avasin oven hänelle.
”Hei”, tervehdin ja astuin ulos.
Pakkanen oli noussut ja huomasin sen heti nipistelevän nenänpäätäni.
”No mennäänkö?” kysyin kun huomasin Edwardin seisoskelevan yhä oven edessä.
”Mennään vain”, hän vastasi ja heräsi unestaan. Kävelin hiljaa vähän Edwardin perässä.
”No aiotko jo kertoa minne olemme menossa?” kysyin uteliaana.
”Yhteen paikkaan, joka on minusta tosi kaunis talvella”, hän selitti ja hymyili minulle. Kävelimme vierekkäin lumisessa illassa kohti hänen autoaan. Oli jo aika pimeää, vaikka kello oli vasta viisi. Hento, mutta kylmä pohjoistuuli imeytyi ytimiini ja vavahdin kylmästä.
Astun hopeiseen Volvoon ja kylmyys haihtui kehostani kuin tuhka tuuleen. Edward avasi ovensa ja istahti ajajan paikalle. Hiljaa hän käynnisti auton, pisti lämmittimen täydelle teholle ja lähti ajamaan.
”Kouluko on paikka joka on sinusta kaunis talvella?” kysyin huvittuneesti kun tajusin minne olimme menossa.
”No ei tavallaan..” Edward vastasi epämääräisesti.
Edward aukaisi minulle auton oven ja astuin pois lämpimästä syleilystä. Edward johdatti minut koulumme ”takapuolelle” ja päädyimme ikivanhojen rautaiset palotikkaiden eteen. Katsoin Edwardia epäluuloisesti.
”Edward tarkoitatko, että tämä satumainen paikka talvella on koulumme katto?” kysyin melkein nauraen. Tämä oli huvittavaa, eihän hän voinut olla tosissaan vai voiko? Edward siristi silmiään. ”No tavallaan se nyt on se paikka jota tarkoitin. Tule niin näet”, hän sanoi ja otti tukevat otteen ruosteisista tikkaista ja astui ensimmäiselle askelmalle.
”Edward ihan totta, tämä ei ole edes sallittu ja isäni on poliisi, joten minut on kasvatettu elämään sääntöjen mukaan ja minä en todellakaan halua opettajien vihaa ylleni, minä olen aina ollut kunnon oppilas ja..”
”Olet suloinen pauhatessasi”, Edward keskeytti sanatulvani ja hymyili vinosti. Luoja, hän kiusasi minua nykyään jatkuvasti tuolla tavoin. Kun olin selittämässä jotain, niin hän keskeytti minut sanomalla jotain suloista ja lopulta unohdin mistä olimme edes puhuneet! Nyt minä puolestani siristin hänelle silmiäni ja laitoin käteni puuskaan.
”Bella, tiedän että tämä on kiellettyä ja tiedän että isäsi on poliisi ja kuten sinä, minäkin olen ollut aina kunnon oppilas muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta tulisit nyt. Lupaan ettet pety.” Minun oli todella vaikea kieltäytyä kun hän suostutteli tuolla tavoin, itse asiassa minun oli vaikea jopa hengittää kun hän suostutteli ja katsoi minua suoraan silmiin.
”Hmh, no hyvä on, mutta paras on että pidät lupauksesi, etkä naura minulle jos tipahdan tikkaissa.”
”En tietenkään. Voisi olla hyvä että menet edeltä.. Niin voin ottaa sinut vastaan jos tipahdat”, hän selitti ja virnisti. Astuin tikkaiden eteen ja otin erittäin tukevan otteen, astuin ensimmäiselle askelmalle vain hieman horjahdellen, sitten toinen, kolmas, neljäs..
”Noniin, hyvinhän se meni” Edward sanoi takaani kun astuin vihdoin viimeisen askelman katolle. Koulumme ei ollut kovin korkea ja siinä oli tasainen katto, joten minua ei pelottanut. Edward astui vierelleni.
”Nyt katso tarkasti eteesi ja kävele katon reunalle niin käsität mitä tarkoitin”, hän kuiskasi korvaani. Hänen lämmin hengityksensä kosketti poskeani. Haistoin hänen lumoavan tuoksunsa ja olin unohtaa mitä minun oli tehtävä. Varovasti kävelin katon reunalle ja katsoin, katsoin oikein tarkasti. Kirpeä pakkanen oli tehnyt tehtävänsä ja kimalteleva valkoinen vaippa peitti maisemaa. Kylmä ilma oli ajanut sumupilvet pois taivaalta ja tähde tuikkivat vasten tummansinistä peittoa.
”Ooh” henkäisin ihastuksesta ja Edward myhäili.
”Enkö minä sanonutkin, että täällä on kaunista, kuka nyt oli oikeassa?” hän kiusoitteli.
”Sinä Edward, sinä olit oikeassa! Tämä on upeaa! Minä näen tähdet. Voi siitä on pitkä aika..” En voinut lakata ihastelemasta tuikkivaa taivasta. Samassa Edward tarttui käteeni ja puristi sitä kevyesti. Katsoimme toisiamme silmiin.
”Bella, minä..” hän epäröi, hymyilin hänelle rohkaisevasti.
”Minusta on jo kauan tuntunut tältä ja.. Olen halunnut pitkään sanoa sen sinulle, mutta kun.. äh, antaa olla tässä se tulee. Bella minä taidan olla rakastunut sinuun.”
