Monta tapaa päättyä | S, raapaleita, Remus/Severus, shufflehaaste

[thyone]

Otsikko: Monta tapaa päättyä
Kirjoittaja: thyone
Genre: angst, romance
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Severus
Disclaimer: Jos se on sinun, se on sinun ja minulla vain lainassa.
A/N: Shuffle II -haasteeseen ja vain ja ainoastaan sitä varten kirjoitettu. Biisit oli repivää angstia (lol) ja niin on nämä kolme pientä tekstiäkin. Editointi minimaalista johtuen haasteen säännöistä. Hauskaa oli kirjoittaessa, lopputulosta on vaikea taata koska ajattelin, että liika editointi pilaa haasteen pointin.... Mutta joo, nauttikaa~

Monta tapaa päättyä

1. Smashing Pumpkins - Eye

Minä olin katsonut sinua piilosta niin kauan, että luulin sen olevan jo liian myöhäistä kun vihdoin avasit silmäsi, näit minut ja hymyilit. Silloin minä luulin, että elämäni sellaisena kuin olin oppinut sen tuntemaan oli ohi. Oli tullut uusi ja parempi aika, sinä olit minun uusi elämäni, se, kenen taakse piiloutua, sinusta minä löytäisin uuden turvani niinä öinä kun pelkäsin ja odotin väistämätöntä silmät kirvellen ja selkä särkien, odotin sitä mitä vihasin itsessäni eniten.
   Luulin aina että sinä ymmärtäisit, jos joku ymmärtäisi. Ei sinulle oltu annettu syytä rakastaa itseäsi mitenkään, ja minä rakastin sinua enemmän kuin kukaan muu oli koskaan ennen rakastanut, ja uskoin niin koska  mikään muu ei ollut edes mahdollista. Sinussa oli jotain, ja sinä olit minulle se ainoa.
   Sinua vihattiin, Severus, ja minä en koskaan vihannut, mutta pelkäsin mitä voisi tapahtua. Ja sitten kun sain sinut ja kadonneen hymysi, luulin, että pelkoni olivat päättyneet, ja sinä pitäisit minua kädestä ja ymmärtäisit kaiken.
   Sitten sinä kuulit mikä olen, sinä kuulit, millainen minusta tulee kun kuu on täysi ja rakkaus kaikkialla. Ja silloin minä ajattelin, etten enää ikinä nuku, koska en enää koskaan voi olla rakastamatta, eikä pelkkä kosketus riittänyt koskaan ja menetin senkin.
   Kun sain sinun hymysi, en tiennyt enää mitään pahaa, ja kun menetin sen, kaikki hyvä katosi ja revit minut enemmän rikki kuin mitä minä itse olisin koskaan voinut.
   Severus, sinä olit minun sielulleni maailman ainoa rakkaus.

2. Sonata Arctica - As If The World Wasn't Ending

He seisoivat käsi kädessä vasten maailmanloppua ja katselivat, kun maailma lakosi heidän ympärillään. Severus kiersi kätensä Remuksen ympärille ja hymyili itsekseen. Hän oli saanut kaiken mitä oli halunnut, menetettyään ensin sitäkin enemmän ja toivottuaan omaa kuolemaansa. Ja nyt he tiesivät, että kaikki päättyisi, ja että he olivat käyttäneet viimeiset hetkensä väärin. Nyt hän ymmärsi, ettei hän enää koskaan olisi yksin, mutta kaikki päättyisi vielä sinä samana iltana.
   - Minä rakastan sinua, Remus kuiskasi.
   - Tiedän, Severus sanoi, eikä osannut vastata muuta, ei ollut koskaan osannut.
   He suutelivat, eivät rakkaudesta tai himosta vaan oudosta täyttymyksestä, siitä, että he olisivat toisilleen viimeinen henkilö, jota ajattelisivat. Remus oli viimeinen henkilö, joka voisi saada hänet hetkeksi tuntemaan, ettei maailma sittenkään päättyisi siihen.

3. Joanna Newsom - Cosmia

Remus oli maannut ruohikolla onni sisällään lämmittäen, raukeana, silmät puoliksi ummessa. Hän oli tuntenut vierellään makaavan pojan ruumiinlämmön ja hengityksen tahdin, sen, miten tämän peukalo silitti hänen kämmenselkäänsä kuin vahingossa. Ikään kuin kukaan ei koskaan olisi saanut tietää siitä. Ihan kuin he olisivat aina turvassa, onnellisia ja kaksin.
   He eivät olleet sanoneet turhia sanoja. Severuksella ei ollut tapana tehdä niin, eikä Remus halunnut puhua turhaan sellaista, mikä ei auttaisi heitä kumpaakaan. He olivat olleet siinä, kaksin ja onnellisina, ainakin melkein, ja helpottaneet toistensa elämää vain olemalla olemassa. Ei tarvittu turhia sanoja.
   Se oli niin helppo muistaa. Sellaista se oli ollut. Hän oli tuijottanut Severuksen silmäripsiä ja laskenut ne itsekseen. Miettinyt, miten tämä pyyhkäisi hiuksensa kasvoiltaan, ja ryppy, joka ilmestyi tämän silmien väliin, kun tämä keskittyi. Ja nyt hän suri. Toivoi, että edes joku huomaisi, miten hän suri. Mutta yksinäisiä iltoja joen rannalla tuli aina uusia ja sellaisiksi ne jäivät. Hänen oli kylmä ilman ruumiinlämpöä ja hengityksen tahtia vierellään, ilman kämmenselkäänsä silittävää peukaloa hän tunsi olevansa yksin.
   Hän kaipasi Severuksen kylmää ja kömpelöä sielua joka ei ollut koskaan oppinut rakastamaan häntä. Hän kaipasi kaikkea sitä minkä oli menettänyt melkein vahingossa omaa typeryyttään, mutta mikä ei ollut koskaan ollut hänen alkujaankaan. Se ei auttanut ikävää. Eikä yksinäisiä iltoja joen rannalla, kun kukaan ei tullut syleilemään häntä, kukaan ei tullut näyttämään hänelle, miten hänellä oli väliä.
   Hän oli yksin ja hän ikävöi.