TMNT, Kun viemäreissä tuoksui piparkakuille | S, raapalesarja 10/10

[story^]

   Title: Kun viemäreissä tuoksui piparkakuille
   Author: story^
   Raiting: Sallittu
   Fandom: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat
   Pairing: ei mtn pääosassa
   Genre: raapaleita, pääasiassa huumoria
   Disclaimer: Turtlesien alkuperäiset luojat, Kevin Eastman ja Peter Laird, omistavat kaikki oikeudet, mitä tähän fandomiin liittyy. Minä vain tunnelmoin kilpparien kanssa
   A/N: Käsittämättömästä syystä päätin osallistua Jouluhaaste IV:een tällä fandomilla, tuli jostain tällainen kummallinen hinku kirjoittaa kilppareista. On minulle itsellenikin täysin hämärää, miksi päätin kirjoittaa Turtleseista, mutta luulen että näin joulun alla minua alkaa lapsettaa ja kyseinen sarja on ollut aika olennainen osa omaa lapsuuttani, vaikkei sitä aina kehtaa myöntääkään. Tässäpä siis kymmenen jouluista TMNT-raapaletta.

   OSAT:
   1. - Ensilumi
   2. - Sisustuspulmia
   3. - Kynttilä
   4. - Jokaisen lapsen on kokeiltava
   5. - Tonttu
   6. - Silmä silmästä
   7. - Kysymys, johon ei ole vastausta
   8. - Onkos täällä kilttejä lapsia?
   9. - Filmin lumoissa
   10. - Talven hauskin päivä


   1. - ENSILUMI
   Genre: drama, tunnelmointi
   Sanoja: 150 (1½ raapale)
   Päähenkilö: Michelangelo

Se oli kiellettyä. Sensei oli kieltänyt jyrkästi ja yksiselitteisesti maanpinnalle nousun. Siksi se ehkä olikin niin kutkuttavaa. Ja siksi Mikey oli noussut ylös New Yorkin viemäreistä ulkoilmaan.

Ulkona oli niin viileää ja taivas oli uneliaan valkoinen. Ilma maistui hiljaisuudelta ja pohjoistuulelta, joihin sekoittui pakokaasujen pistävä, silti kodikas vivahde. Kauppojen mainosikkunoissa oli joulupukkeja, piparkakku-ukkoja, tonttuja ja poroja. Aamupäivä oli kirkas ja kevyt kuin lumihiutaleet, joita leijaili keijumaisen pehmeästi alas harmaille kaduille.

Ensilumi satoi maahan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Se oli hassu sattuma. Mikey hihitteli asialle itsekseen.

Hän ei muistanut, milloin viimeksi oli noussut viemäreistä nähdäkseen ensilumen värjäävän New Yorkin kadut valkoisiksi. Se oli varmasti ollut joskus silloin, kun hän oli vielä ollut pikkukonna. Hän muisti, kun oli nähnyt ensikertaa lunta – se oli ollut satumaista. Kuin taivaalta olisi alkanut tipahdella ilman jähmettävää jäistä pumpulia, pilvien hopeaisia onnenkyyneleitä.

Mikey nappasi kielelleen pienen hiutaleen ja tuijotti taivaisiin pitkään. Lumi maistui makealta joulukalenterin ensimmäisen suklaan jälkeen.

A/N2: Sanamääristä en sitten mene takuuseen, eli siellä voi olla virheitä, mutta yritin silti olla tarkkana. Jos joku eksyi lukemaan, niin viskaa minua nytten siteen kommentilla

[story^]

   2. – SISUSTUSPULMIA
   Genre: humour
   Sanoja: 200 (tuplaraapale)
   Päähenkilöt: Raphael, Michelangelo, Mestari Tikku

”Vasemmalle! Oikealle! Takaisin vasemmalle! Ylös! Ei, alemmas! SIINÄ! Ei, sittenkin hiukan oikealle ja ylemmäs!”

Raph kääntyi kiukusta tummuneena pikkuveljeään kohti ja mulkoili tätä myrkyllisesti. Hänellä oli kädessään koristeellinen ja kuusimetsältä tuoksuva joulukranssi, jonka ripustamisessa auttamaan lupautunut Raph katui jo sanojaan. Mikey oli tehdä hänet hulluksi, ja tämän anteeksipyytävästä, mutta kujeilevasta virneestä kykeni päättelemään, että tämä kyllä tiesi sen itsekin.

”Olet toivoton, Mikey! Ei sillä ole niin suurta merkitystä, mihin kohtaan kranssi on ripustettu”, Raph murisi kärsivällisyytensä juuri ja juuri säilyttäen. He seisoivat kosteassa viemärissä kotinsa uloskäynnillä, joka ei suurestikaan kuvastanut jouluhenkeä, mutta Mikeylle koristeen paikka oli suuri juttu.

”Mutta Raph! Joulukranssi kiteyttää koko joulun sanoman ja toivottaa kaikki vieraat tervetulleeksi viemäreihimme! Siihen kaikkien katseet hakeutuvat ensimmäiseksi, joten paikan on oltava täydellinen”, Mikey painotti ja elehti käsillään. Raphin huulilta karkasi väsynyt tuhahdus.

”Aina sinä jaksat dramatisoida kaikkea. Anna nyt olla, niin pistetään tämä kranssi nyt johonkin”, vanhempi kilpikonna huokaisi tummalla äänellä ja kääntyi asettamaan rengasmaisen koristeen omasta näkökulmastaan keskelle ovea.

”EII! Jouluinen tunnelma, valaistuksen kontrasti, kranssin symbologinen merkitys ja sisustuksen tasapaino särkyvät! Muista fengshui, Raph – FENGSHUI!” Mikey kirkui.

Ja Mestari Tikku löysi viemärikävelyltään palatessaan Mikeyn uloskäynnin ovella teipattuna oveen, kranssi kaulalleen taivutettuna. Sensei kallisti kummastuneena päätään.

”Raphael! Kranssi on vinossa!”

[story^]

   3. – KYNTTILÄ
   Genre: tunnelmointi, drama
   Sanoja: 100 (raapale)
   Päähenkilö: Leonardo

Huoneessa oli viileää ja rauhallista. Metron kaukainen jylinä oli kuin ikuisuuden tuomaa huminaa, joka sekoittui tipahtelevan veden rytmikkääseen naputukseen. Leon pää tuntui raskaalta, mutta ajatukset keveiltä kuin pari päivää sitten satanut ensilumi – ilma oli tiivistä ja makeaa, kun se kulki hänen raollaan olevien huuliensa välistä keuhkoihin.

Mietiskely. Rauhoittuminen. Kehosta irtaantuminen. Ymmärrys. Rauha. Meditaatio. Kynttilän värjyvä, kellertävä ja eloisa valo muuten täysin pimeässä huoneessa. Leo aukaisi silmänsä, jotka totuttelivat hetken hämärään.

Joulunalus oli rauhaa ja rakkautta, molempia vuorotellen, täydellisessä suhteessa ja tasapainossa.

Tasapaino.

Vaisu liekki värjyi, steariinia valui valkoista jalkaa pitkin aina messinkiastialle saakka. Leo seurasi sen kulkua vaiti, miellyttävässä pimeydessä.

[story^]

   4. – JOKAISEN LAPSEN ON KOKEILTAVA
   Genre: drama, humour, muistelu
   Sanoja: 230
   Päähenkilö: Donatello

Donatellokaan ei aina ollut ollut nero. Viisas hän toki oli ollut aivan pikkukonnasta lähtien – sitä ei kenenkään käynyt kieltäminen – ja veljessarjan kekseliäin, mutta hänkin oli tehnyt virheitä. Suurin osa niistä olivat olleet pikkujuttuja, ei mitään shokeeraavaa tai kohtalokasta, mutta hän muisti erään joulunalusen, jolloin hän oli suorittanut todella mielenkiintoisen kokeen.

Sinä jouluna pakkaset olivat olleet kovat ja ulkona oli ollut reilusti yli viisitoista astetta pakkasta. Pikkuinen Donatello oli lähtenyt Mestarin luvalla käymään pinnalla, sillä hän tarvitsi aukeaman sanomalehteä uusimmassa keksinnössään, ja erilaisia aviisejahan New Yorkin kaduilla lojui läjäpäin.

Don oli löytänyt heti ylös päästyään tarvitsemansa paperituotteen, kun hän pysähtyi viemärinluukulla pohtimaan erästä hyvin tunnettua pulmaa. Hän oli tuijottanut kiinteästi, pitkään miettien edessään olevaa luukkua, kosteuden jo osittain ruostuttamaa metallinpalasta, joka tuntui hänen käsissään kylmälle ja karhealle.

Hetken mietittyään Don keräsi rohkeutensa, hänen suustaan pilkisti esiin pieni, punainen kieli ja hän liimasi sen silmät uteliaasti kiiluen hyiseen metalliin. Se maistui pahalle, mutta kun hän yritti irrottaa kielensä kannesta, oli odotettavissa varmasti kaikille tuttu tilanne: kieli oli jäänyt kiinni.

Don huokaisi alistuneesti, vaikka se kuulosti lähinnä hiljaiselta pärinältä ulkonevan kielen vuoksi, laski sanomalehden vierelleen ja nykäisi. Sattuihan se, mutta Don oli tehnyt kokeen, joka tuki hänen hypoteesiaan sataprosenttisesti. Niinpä suu rautaiselta maistuen hän pujahti takaisin viemäreihin ja oli tyytyväinen, että voisi kotona varoittaa veljiään metallin ja pakkasen yhdistelmän vaaroista, ja jos nämä eivät uskoisi, hänellä olisi todisteaineistoa.

Tieteen nimissä oli tehtävä uhrauksia.

[story^]

   5. – TONTTU
   Genre: humour
   Sanoja: 200 (tuplaraapale)
   Päähenkilöt: Raphael, Mestari Tikku

Raphael ei ymmärtänyt, mikä kumman vimma kaikilla hänen perheenjäsenillään oli pyytää häntä avuksi jouluvalmisteluissa – erityisesti koristelun osalta – mutta Mestari Tikun tultua pyytämään hänen apuaan, hän ei ollut kehdannut kieltäytyä. Niinpä Raph seisoi nyt olohuoneensa kädet lanteillaan ja tuijotti kummastuneena Mestaria, joka kierteli pitkin hallia ympärilleen katsellen ja hyvin miettiväisen näköisenä. Tämän tuntokarvat värisivät.

”Raphael?”

”Niin, sensei?” Raph vastasi varautuneesti ja vilkaisi mestariaan kulmiensa ali.

”Olisiko sinulla mitään ideoita, joilla somistaisimme kotiamme joulua varten?” rotta kysyi ja kääntyi poikaansa kohti kävelykeppiinsä nojaten. Raph hieraisi vaikeana niskaansa ja kohautti olkapäitään.

”Onhan meillä jo kranssi ovessa, sensei.” Joulukranssi oli tosiaan saatu ennalleen ja hyväksyttävälle paikalle uloskäynnille, vaikka Raph oli kohdellutkin sitä kaltoin otettuaan yhteen Mikeyn kanssa pari päivää aiemmin.

”Mutta täällä sisällä on tylsää”, Tikku mutisi ja nyökytteli itsekseen, etsien katseellaan epäkohtia asunnosta. Raphia puudutti, että hän joutui makutuomariksi asioissa, joista hän ei mitään ymmärtänyt, mutta yritti olla mestarilleen mieliksi.

”Mikäköhän toisi tänne jouluisemman tunnelman?”

”Tuodaan Mikey tänne – hän on niin tonttu.”

Mestari Tikun vasen suupieli nyki tämän harmaiden poskikarvojen piilottamana, vaikka tämä käskikin katseellaan Raphia lopettamaan moiset puheet. Punahuivinen veli laski katseensa anteeksipyytävästi, eikä nostanut sitä ennen kuin kuuli puun rytmikkäästä kopinasta Mestarin loittonevan. Tämä naureskeli itsekeen ja mutisi jotain epämääräistä tonttuvitseistä.

[Elisa Day]

Aww. Nämä ovat somia :)
Tekstisi on mukavaa luettavaa. Tulee nostalginen ja ihanan jouluinen olo. Tekee mieli katsoa Turtleseja tai jotain. Toivottavasti jatkat aattoon asti - minä ainakin jatkan seuraamista!

[story^]

Kiitos Elisa Day että kommentoit, ja mukava kuulla että pidit. Ja ainakin toistaiseksi vielä näyttää siltä, että aatton asti tämä jatkuu.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

  
   6. – SILMÄ SILMÄSTÄ
   Genre: humour, drama, het
   Sanoja: 200 (tuplaraapale)
   Päähenkilöt: Casey, April

Casey ja April kiertelivät massiivisessa kauppakeskuksessa ja katselivat kauppojen värikkäitä, kimaltelevia ja kaikin puolin mieltänostattavia jouluikkunoita. April oli vihdoin suostunut kulkemaan tuoreen poikaystävänsä kanssa käsi kädessä, ja siihen luvan saadakseen Caseyn oli täytynyt kuunnella minuuttikaupalla naisen harmittelua siitä, ettei tämä sinäkään vuonna tiennyt, mitä ostaisi tuttavilleen joululahjaksi. Caseylla itsellään oli asian suhteen selvät sävelet – ainoastaan Aprilin lahja mietitytti häntä edelleen. He olivat olleet yhdessä vasta muutaman viikon, joten hän ei ollut varma, osaisiko nainen antaa arvoa sille kalliille rannekorulle, jonka hän oli tälle kaavaillut antavansa.

He pysähtyivät naisten vaateosastolle ja April ryhtyi sovittamaan kenkiä, mikä teki Caseyn olon entistä toimettomammaksi. Hän vain seisoi paikoillaan ja koetti näyttää siltä että viihtyi, kun tyttöystävä vaihtoi kenkiä puolen minuutin välein, eivätkä mitkään olleet sopivat.

Caseyn katse lähti harhailemaan ja pian hän tavoitti näköpiiriinsä hyvännäköisen naisen, joka seisoi tiukoissa farkuissaan ja toppatakki yllään DVD-osastolla. Kului hetki, ettei nainen huomannut häntä, mutta kun näin kävi, molempien huulille nousi viisto hymy. Casey ilmehti hetken silmillään viekkaasti ja nainen kikatteli lapaseensa hyllyjen takana, kunnes hän uskaltautui vinkkaamaan naiselle silmää rehvastelevaan maailmanmies-tyyliin.

”CASEY JONES!” kuului välittömästi Aprilin flirtistä närkästynyt huuto kenkien luota ja Casey painui hiukan kasaan ja katseli hurjistunutta tyttöystäväänsä pälyillen kaulahuivinsa ylitse.

Okei, hän ostaisi sen rannekorun.

[story^]

   7. – KYSYMYS, JOHON EI OLE VASTAUSTA
   Genre: humour
   Sanoja: 175 (1¾ raapale)
   Päähenkilöt: Donatello, Michelangelo, Raphael, Leonardo

Kilpikonnien ei tarvinnut koskaan vaivautua Googleen tai Wikipediaan, jos he halusivat tietää jotain – heillä oli nimittäin Donatello. Don tiesi aina kaiken, ja kertoi vuolaasti oppimastaan muillekin, jos nämä jaksoivat kuunnella.

”Don!” Raph huusi nyrkkeilysäkkiään samalla kiivaasti takoen, ”mistä johtuen sekä minä että tämä säkki joudumme eri suuntiin, vaikka vain minä lyödessäni liikun ja säkki on paikallaan?”

”Se johtuu Newtonin III laista. Sen mukaan, jos kappale A vaikuttaa kappaleeseen B tietyllä voimalla, kappale B vaikuttaa A:han yhtä suurella, vastakkaissuuntaisella voimalla. On otettava kuitenkin huomioon, että voimat eivät kumoa toisiaan, koska ne kohdistuvat eri kappaleisiin”, Don sanoi mekaanisesti työpöytänsä ääreltä ja kumartui lähemmäs suurta metallimöykkyä, jonka kanssa hän oli puuhaillut koko iltapäivän.

”Don! Milloin Oda Nobunaga kuoli?” Leo puolestaan tiedusteli ruokapöydän äärestä sylissään paperirulla ja suupielessään kuulakärkikynä.

”21. kesäkuuta 1582 Honnojissa Kiotossa”, Don vastasi tottuneesti, veti suojamaskin kasvoilleen ja hitsasi pienellä liekinheittimellä metalliin kiinni kaksi ohutta putkea. Hän väänsi muutaman minuutin jälkeen maskin kasvoiltaan tyytyväisesti hymyillen.

"DON!” kuului TV:stä tulevien piirrettyjen möykän ylitse kova huuto.

”Niin, Mikey?”

”Miten Joulupukin porot osaavat lentää?”

Don jähmettyi työpöytänsä ääreen hölmistyneenä.

[story^]

   8. – ONKOS TÄÄLLÄ KILTTEJÄ LAPSIA?
   Genre: humour, hahmon OoC:maisuus
   Sanoja: 150 (1½ raapale)
   Päähenkilöt: Michelangelo, Mestari Tikku (+ muut kilpparit)

Mikey heräsi keskellä yötä huoneestaan kuuluvaan kahinaan, vaimeaan kolinaan ja pehmeään askellukseen. Joku liikkui hänen huoneessaan, ja tieto siitä sai Mikeyn sydämen läpättämään pelosta. Hän puristi silmänsä kiinni niin kuin aina pikkukonnana, kun pimeys oli pelottanut häntä, mutta ei kyennyt sulkemaan korviaan hiljaisilta ääniltä. Hän tiesi käyttäytyvänsä naurettavasti – jos Raph olisi ollut paikalla, tämä olisi nauranut itsensä kuoliaaksi – mutta Mikeysta ei ollut salaisuus, että ninjatkin pelkäsivät.

Mikey nielaisi, keräsi kaiken rohkeutensa, aukaisi hitaasti silmänsä ja kurkisti katon rajaan kiinnitetyn sänkynsä reunan ylitse alas huoneeseen.

Ensin Mikey ei erottanut pimeältä mitään, sitten hän näki jonkun kyyryselkäisen, karvaisen ja pitkähäntäisen olennon hiippailevan huoneessaan. Hän säikähti niin että oli jo huutaa veljiään apuun, kunnes hän tarkasteli oliota tarkemmin, sillä se vaikutti hänestä hämärästi tutulta.

Kautta kilpeni, onko tuo Mestari Tikku? Ja onko hänellä tonttulakki päässä?

Aamiaispöydässä Mestariin luotujen outojen katseiden perusteella Mikey arveli, ettei hän ollut ainoa, jonka huoneessa sensei oli käynyt yövisiitillä.

[story^]

   9. – FILMIN LUMOISSA
   Genre: huumoriangsti
   Sanoja: 100 (raapale)
   Päähenkilö: Raphael

Virittyäkseen kaikkien hehkuttamaan joulutunnelmaan, Raphael oli käynyt huoneensa lattialle istumaan muhkean tyynyn päälle ja aukaissut hiukan varautuneena pienen matkatelevisionsa. Päivän lehti oli lupaillut, että illalla tuleva elokuva olisi koskettava koko perheen jouluelokuva, jonka parissa viihtyivät kaikenikäiset.

Raph seurasi hetken elokuvaa, ajatteli tylsistyvänsä pian ja vaihtavansa seuraavalle kanavalle, jolta taisi tulla jääkiekkoa, joka sopisi mielekkyytensä puolesta hänen miehiselle egolleen paremmin. Kului kuitenkin tunti, ja kun sen samanmittainen ystävä läheni loppuaan, Raph istui edelleen lattialla jähmettyneenä ja katseli kuvaruutua liikkumatta. Tai katseli minkä kyyneleiltään näki.

Mutta kun Joulupukin ja joulun pelastaneen pikkulapsen hyvästit olivat niin pirun surulliset!

Onneksi veljet eivät olleet näkemässä.

[story^]

   10. – TALVEN HAUSKIN PÄIVÄ  
   Genre: humour
   Sanoja: 250 (2½ raapale)
   Päähenkilöt: Casey, Raphael

Joulukuun kymmenes päivä oli siitä vaarallinen ja surullisen kuuluisa päivä, että jouluaattoon oli enää kaksi viikkoa, ja tämä tosiasia tiesi Aprilin perinteistä joulusiivousta kilpikonnien asunnolla. He olivat aluksi yrittäneet kieltäytyä kohteliaasti kyseenalaisesta kunniasta ja todenneet, etteivät viemärit kaivanneet suurempaa siistimistä, mutta April ei ollut kuunnellut, vaan heittänyt kaikki päättäväisesti ulos saadakseen täydellisen siivousrauhan. Konnat olivat sinäkin vuonna joutuneet evakkoon, mutta sinä jouluna April ei huhkinut asunnossa yksinään, sillä tämä oli velvoittanut myös Caseyn avukseen. Mies ei ollut vaikuttanut olevan asiasta erityisen hyvillään, mutta tämä oli jo niin näkyvästi tossun alla, ettei kyennyt pistämään naiselle vastaan – ja se jos mikä huvitti kilpikonnia niin suuresti, että varsinkaan Raph ei meinannut saada aiheesta tarpeekseen.

Kaikkien häpeäksi oli kuitenkin todettava, että hekin kyllä väistivät auliisti Aprilia silloin, kun tämän siivousinto oli pahimmillaan. Niinpä viemäriverkostoihin veljiensä kanssa paennut Raph uskaltautui asunnon uloskäynnille vasta, kun erotti tunnelin päästä oveen kiinnitetyn lapun, joka ilmoitti Aprilin lähteneen ostamaan lisää pölypusseja, puhdistusainetta ja uuden pesusienen. Hyvällä tuurilla tämä ei palaisi aivan heti takaisin, joten Raph livahti asuntoon vähin äänin.

Hän ei ollut ehtinyt muutamaa askelta pidemmälle, kun hän jo jähmettyi silmät suurina lähelle ruokapöytää. Hän räpytteli ja hieroi silmiään, mutta hän todella näki Caseyn pyyhkimässä pölyjä limenvihreällä pölyhuiskulla, yllään pinkki sydänkuvioinen essu ja tummat pitkät hiukset kiinnitettynä pörröisellä hiuslenkillä takaraivoon. Caseyn ilme oli tympääntynyt, sitten avoimen hämmentynyt kun tämä huomasi Raphin.

”Kaveri, mitä sinä teet?” Raph kysyi estäen tyrskähdyksen vain vaivoin.

”Tuuraan Aprilia”, kuului lyhyt vastaus, eikä Raph enää kyennyt pidättelemään, vaan kellahti kilvelleen nauraen ja kireännäköistä Caseyta osoitellen.

[UntenLaiva]

Hahhaaa! :DD huippuhyviä raapaleita! Tuli kyllä naurettua muutamissa vähän enemmänkin. Tuntuu hassulta lukea näitä suomeksi kun on tottunut niin englanniksi tutkiskelemaan... mutta joo, hyviä tarinoita!

Btw, tahtoo lisää tmnt- ficcejä, kiitos

[story^]

Kiitos, UntenLaivalle kommentista, kiva että nämä naurattivat, kun genrenä oli kuitenkin humour. Ja jos tulisi inspiraatio tässä joskus, niin voisihan sitä aina kirjoittaa jopa pidempääkin ficciä kilppareista. Tältä erää kuitenkin iso kiitos, että luit ja kommentoit!

-story^

[Jini]

Aww, ihania! <3 Tosi piristäviä, vaikka näin joulun jälkeen luinki. <3

Oke, eka rakentavaa:

Tämä naursekeli itsekeen ja mutisi jotain epämääräistä tonttuvitseistä.

Naureskeli.

Ja sitten hehkutusta! <3

”Miten Joulupukin porot osaavat lentää?”

Don jähmettyi työpöytänsä ääreen hölmistyneenä.

Aww, ihana! :'D Kysymys, johon ei ole vastausta...

”Don!” Raph huusi nyrkkeilysäkkiään samalla kiivaasti takoen, ”mistä johtuen sekä minä että tämä säkki joudumme eri suuntiin, vaikka vain minä lyödessäni liikun ja säkki on paikallaan?”

”Se johtuu Newtonin III laista. Sen mukaan, jos kappale A vaikuttaa kappaleeseen B tietyllä voimalla, kappale B vaikuttaa A:han yhtä suurella, vastakkaissuuntaisella voimalla. On otettava kuitenkin huomioon, että voimat eivät kumoa toisiaan, koska ne kohdistuvat eri kappaleisiin”, Don sanoi mekaanisesti työpöytänsä ääreltä ja kumartui lähemmäs suurta metallimöykkyä, jonka kanssa hän oli puuhaillut koko iltapäivän.

Hei jes, nyt muistanki tän asian fysiikan kokeessa ylihuomenna!

Kiitos tosi paljo näistä! <3 Ihanaa, ku tätä kirjotetaan suomeksiki välillä! <3

[story^]

Jinmaru: Kiitos tuosta virhebongauksesta, tekevälle sattuu.  Ja kiva kuulla, että nämä olivat mielestäsi onnistuneita, on mukavaa saada positiivista palautetta. Ja kiitos kovasti kommentistasi!

[Sirupiru]

Haha, repeilin.
Don oli jotenki niin söötti, kun se pisti sen kielensä siihen viemärinkanteen. Ei ihme, että siitä tuli isona nero. xD
Et oo joskus tulevaisuudessa ajatellu kirjottaa kilppareista lisää ficcejä? Ois mukava lukea, niihin kun ei niin monesti törmää.

[story^]

Kiitos Sirupirullekin kommentista, kiva että tykkäsit. Ja enpä osaa vielä sanoa, ehkä joskus saan kilppareista aikaan pidempää ja laajempaakin ficciä, pitää katsella.

[mellonami]

luin kaikki raapaleet loppuun ja ai kuinka nauroin *nauraa niin kovaa, että viereisessä huoneessa ihmetellään*

[mellonami]

Ja Mestari Tikku löysi viemärikävelyltään palatessaan Mikeyn uloskäynnin ovella teipattuna oveen, kranssi kaulalleen taivutettuna. Sensei kallisti kummastuneena päätään.

”Raphael! Kranssi on vinossa!”

hauskaa *nauraa*

[story^]

mellonami: Kiitos kommentista, hauska kuulla että pidit ja että nämä naurattivat.