Prologi: Niinhän se oli. Aina avioeron jälkeen lapsi pysyi äidin helmoissa, ja kävisi aina joka viikonloppu isänsä, ja usein tuon uuden perheen luona. Meillä oli eri asia. Me muutimme sateisesta Forksista aurinkoiseen Phoenixiin. Suoraan sanottuna, en ikävöi Forksia. Tuskin isoveljeni, Riley, on eri mieltä. Muutimme pois kun olin kymmenen, eli seitsemän vuotta sitten. Tosin pahin pelkomme tapahtui: Muutamme takaisin.
Kaikki alkoi tavallisena aamuna, oli Lauantai. Istuin baarijakkaralla keittiötason edessä, ja ryystin mukista kaakaonrippeitä. Selailin samalla päivän lehteä, ja tunsin kovan lyönnin selässäni. En edes kääntynyt, kokemuksesta tiesin kuka se oli.
"Huomenta, Riley"
"Huomenta systeri", isoveljeni sanoi, mennen suoraan jääkaapin luo. Hän otti sieltä tuoremehupurkin, ja meni istumaan minua vastapäätä.
"Missä äiti on?"
"Sinun pitäisi jo oppia, hän on Tannerien luona, kuulemma tärkeä juttu", sanoin. Bree Tanner oli perheen nuorin, ja minua ehkä juuri ja juuri vuoden nuorempi. Ei ikäero haitannut, olimme silti kuin sisarukset. Ja jos totta puhutaan, Riley on selvästi ihastunut Breen serkkuun, joka asuu heillä.
Veljeni joi mehua suoraan tölkistä, mutten jaksanut valittaa. Hän oli 20, ja ei opiskellut tai mitään. Ikuinen kotipoika varmaankin. Pian kuitenkin ajatukseni keskeytti oven avaus, ja äiti käveli suoraan keittiöön. Kasvoillaan hänellä oli säälivä anteeksipyyntö hymy, joka tiesi pahaa.
"Kerro suoraan äiti", Riley sanoi, ja laski tölkin pöydälle. Katsoin äitiä odottavasti, ei mitään pahaa, eihän?
"No.. te kaksi... muutatte", äiti sanoi hymyillen hitusen enemmän. MITÄ?!
"Minä en lähde täältä mihinkään, en voi jättää Breetä!" huusin, ja Riley nyökkäili.
"Enkä ... minä ..."
"...voi jättää Victoriaa!" jatkoin, ja Riley vilkaisi minua aivan punaisena.
"Tiedän, siksi olin Tannerien luona. Päädyimme yhteisvalintaan..."
"MIHIN!?" kiljuin, ja kuulin oven avautuvan. En kuitenkaan avannut silmiäni. Hmh, miksi edes suljin ne?
"Bella.. älä kilju.. isä lähti töihin, mutta minä tahdon nukkua", isä? Töihin? Nukkua?
"Vastahan sinä heräsit.. ja isä on.." Ei ole totta. Avasin silmäni ja hyppäsin pystyyn. Kirjaimellisesti hyppäsin sängyn päälle seisomaan. Riley painoi valot päälle, ja katsoin häntä kuin olisin nähnyt aaveen.
"Löitkö pääsi nukkuessasi? Etkö muka muista, saavuimme tänne yöllä, vaikka sinä lähes nukuit koko matkan, eli saattaa olla ettet muista", voi että. Olipa veljeni hauska, kenties kantoi minut tahallaan väärään paikkaan nukkumaan. Aloin nauramaan, mutta se vihlaisi rintaani, joten kallistin päätäni.
"Hauska vitsi Riley, hauska vitsi", sanoin, ja hyppäsin maahan.
Ohittaessani Rileyn, huomasin seinän olevan erilainen.
Uudet seinät? Kävelin hiljaa keittiöön, ja tajusin siihen mennessä, ettei Riley ollut vitsaillut.
"...EI OLE TOTTA!"
A/N: Tuossa prologi, joka lähinnä keskittyi siihen muuttoon...