Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Fandom: Brokeback Mountain
-jjb lisäsi fandomin otsikkoonParitus: Ennis/Jack
Vastuuvapaus : En omista Brokeback mountainia tai sen henkilöitä. Kunhan leikin.
Varoitukset: Pari kirosanaa
Tiivistelmä:
Ei hän päässyt Enniksestä eroon, vaikka heidän välillään olisi tuhat mailia. A/N: Rakastan tätä leffaa
Osallistuu jouluhaasteeseen. Hyvää joulun odotusta!
Tuhat mailia
Tytöt olivat olleet levottomia koko aamun. Puolenpäivän jälkeen ulkona oli alkanut sataa lunta, joten Ennis oli joutunut pulkkamäkeen tuntikausiksi. Lopulta kylmä ja märkä olivat tulleet läpi farkuista ja kengistä, mutta hänestä ei ollut kieltämään tytöiltä sitä pientä iloa, sillä hänestä tuntui kuin hän olisi sen ja enemmän heille velkaa.
Viimein Alma oli tullut kaupalta ja ottanut tytöt mukaansa jouluostoksille, ja Ennis oli rojahtanut sohvalle selälleen. Katossa oli tumma läiskä. Hän veti paidan hihat alas, sillä asunnossa oli kylmä, eikä heillä ollut varaa käyttää lämmitystä kuin yöllä. Silloin sähkö oli halvempaa. Ennis oli antanut Almalle rahaa kalkkunaan, sillä heidän joulupöydässään piti sentään olla kunnon paisti. Tyttöjen lahjat Alma sai ostaa omalla palkallaan. Ennis ei olisi halunnut ostaa yhtään lahjaa, mutta Alma loukkaantuisi, jos ei saisi mitään, vaikkei loukkaantumistaan näyttäisikään.
Ainut henkilö, jolle Ennis olisi halunnut jotain antaa, oli – niin, Jack vitun Twist. Ennis murahti matalasti. Hän olisi halunnut antaa Jackille paljon, mutta hän ei voinut.
Ennis vääntelehti sohvalla epämukavasti ja veti huovan päälleen. Se ei lämmittänyt paljon. Hän hytisi hetken nousten sitten istumaan. Ennis raapi päätään turhautuneena, sillä hänen ajatuksensa olivat alkaneet pyöriä Jackissa. Huopa tipahti lattialle ja jäi siihen lojumaan, kun Ennis siirtyi keittiön pöydän ääreen. Alman joulukortit lojuivat pöydällä, ja Ennis otti yhden käteensä. Alma oli halunnut toivottaa hyvää joulua heidän vanhemmilleen. Kortti oli hyvin yksinkertainen. Hän piteli sitä hetken, kunnes otti tylsän lyijykynän korttien vierestä ja kirjoitti elämänsä ensimmäisen joulukortin. Ei hänellä ollut ollut mitään syytä kirjoittaa sellaista aikaisemmin. Hän ei sanonut siinä mitään painavaa, vaikka olisi halunnut; ei Ennis osannut.
Tuolin jalka raapi lattiaa, kun Ennis nousi äkisti ylös ja harppoi eteiseen vetämään takin niskaansa. Koko matkan postitoimistolle hän tunsi sydämen rummutuksen rintaansa vasten.
”Mitä laitetaan?” postinpitäjä murahti.
Ennis haroi hiuksiaan. ”Jaa- Tuota. Tässä.” Hän työnsi kortin tiskille.
Lumi narskui hänen jalkojensa alla Enniksen palatessa takaisin, ja joka askeleella hän tunsi kylmän, jäisen paineen leviävän vatsaansa ja rintaansa. Kuinka hän olisi halunnut uskoa Jackia, mutta mikään, mistä Jack puhui ei ollut mahdollista, joten Ennis antoi epämiellyttävän tunteen kiristää rintaansa. Kiristys helpotti vain heidän kalastusreissuillaan. Kyllä Ennis tiesi, mitä se tarkoitti.
Ei hän päässyt Jackista eroon, vaikka kuinka yrittäisi jättää ikävän tunteen huomioimatta. Se piti vain kestää.
***
Jouluateria oli mennyt päin persettä. Tunnelma oli ollut yhtä kuiva kuin kalkkunakin; Lureen oli ostanut kaikki jouluruuat valmiina kaupasta, muttei Jack siitä välittänyt. Kukaan ei ollut katsonut toisia silmiin, eikä keskustelua pahemmin käyty. Bobby oli raastanut leikkiautonsa pohjaa pöydän pintaa vasten, ja Jack oli suorastaan tuntenut, kuinka jokin hänen sisällään oli kiristynyt lähes katkeamispisteeseen asti. Jack ei jaksanut oikaista Bobbya, eikä Lureenkaan ollut välittänyt.
Jack ei välittänyt ajatella, mihin suuntaan asiat olivat menossa. Miten hän olisi voinut olla kunnollinen aviomies Lureenille ja isä Bobbylle? Ehkä Lureenin perhe oli oikeassa, eikä hänestä ollut miestä Lureenille. Varmasti olikin, Jack ajatteli.
Heti illallisen jälkeen Jack kiskoi takin päälleen ja hatun päähänsä ja harppoi pihan poikki autoonsa. Talon seinää pitkin kiemurteli säälittävän näköinen johto, jossa roikkui värikkäitä valoja. Hän istui autoon ja työnsi avaimen virtalukkoon. Lureen kurkisti keittiön verhojen takaa ja katosi sitten näkyvistä.
Kaikki oli mennyt lopullisesti pilalle, kun Jack oli saanut Enniksen kortin. Hän ei ollut odottanut joulua innolla alun perinkään, mutta kun hän oli lukenut kortin, hän oli odottanut sitä kauhulla. Kaikki oli vaikeampaa silloin, kun hän ei saanut toista miestä mielestään. Ei kortissa mitään erikoista lukenut, mutta Jack oli lukenut rivien välistä paljon. Hän veti kortin taskustaan ja katsoi käsialaa. Kuinka kauan siitä oli, kun he olivat viimeksi käyneet kalassa? Aivan liian kauan. Jack olisi jättänyt Texasin taakseen silmän räpäyksessä.
”Paskat!”
Jack käänsi avainta ja auto lähti kaasuttaen pihasta hiekan pöllytessä sen jälkeen. Hän ajoi muutaman mailin kuin hullu. Hän olisi varmasti ajanut ilolla kaikki neljätoista tuntia Wyomingiin asti, jos Ennis olisi pyytänyt. Jack pysäytti auton keskelle tietä kuumien kyynelten sumentaessa hänen näkökenttänsä.
Jack istui autossa pitkän tovin. Kyllä hän tiesi, mistä kaikki johtui. Ei hän päässyt Enniksestä eroon, vaikka heidän välillään olisi tuhat mailia.
