// Alaotsikko: Romance/K-11/fluffy
Otsikko: Tarina suklaasydämin ja rakkaustarinoin.
Ikäraja: K-11
Tyyli: Romance/Fluffy
Johdanto: Olen kokematon ja olen alkanut juuri kirjoittaa
.
Juoni: Tarina etenee jokainen päivä ja aina tulee uutta matskua. En suunnittele juonta loppuun,
koska minusta olisi todella kivaa jos kommentoisitte ja ehdottelisitte juonta samalla
.
Tarinassa edetään hiljalleen .
Saa ehdottaa uusia hahmoja ja
heidän luonteen piirteitään. Voi myös
keksiä kohtaloita rakastavaisille
. Joten
otan kaiken huomioon, mitä ikinä kommenteina tuleekaan.
Herttaisia keksintöjä ja iloisia lukuhetkiä kaikille teille romantiikka intoilijoille.
( Varoitus: Hulluimmatkin ideat saatetaan toteuttaa!!!! )
Tylypahkan ensimmäinen päiväTylypahkassa eletään aikaista syksyä ja uudet tulokkaat katselevat innoissaan tylypahkan ihmeitä. Puhuvia haamuja sekä liikkuvat taulut, joissa maalatut taikamaailman henkilöt Vierailevat toistensa luona kehyksien sisällä. Portaikossa tungetaan ihmeissään ja etsitään omia tupia. Ilma on painostavan innostava. Valvojaoppilaat joutuvat huutamaan keuhkonsa pihalle, kun he yrittävät paikantaa uusia tulokaita. Monet oppilaat ihastelevat kaikkea sitä ylenpalttista magian määrää ja tähyilevät kattoon, missä monet haamut lennähtelevät läpi torninseinämien. Tuhannet kynttilät loistavat seinillä ja portaikkojen vieressä. Tunnelma on lähes juhlavampi, kuin päivällisellä, jossa kaikki luokiteltiin omiin tupiinsa.
Nyt saataisiin vihdoinkin nähdä, missä he nukkuisivat, tutustuisivat toisiinsa ja opiskelisivat, sitä tietenkin kaikkein vähiten. Olihan täysin selvää, että kaikki tämä jännitys kestäisi muutaman viikon ja vähät läksyistä tai opettajista, tarkoitushan on sopeutua. Niin se vain oli. Opettajat jäivät vielä saliin ja varmasti he pohtivat, mitkä oppilaat erottuisivat joukoista; Hyvässä tai pahassa; kamalassa
sekä hirvittävässä. He kyllä tiesivät, että kaikissa oli jotain merkkejä, ulkonäöllisesti. Oikeastaan, he arvuuttelivat aina vähän, kuka kuuluisi mihinkin tupaan. Pientä viihdykettä siihen, että 200-300 oppilasta luokiteltiin yksitellen omaan tupaan.
Ensimmäinen oppilas: Gertie Gummer, oli hieman pyylevä ja itsepintaisen oloinen. Älykäs, aivan varmasti. Ilmiselvä korpinkynsi, menestyjä. Arvaus meni oikein. Jossain vaiheessa käytävältä asteli tyttö, jolla oli mustatja pörrötetyt hiukset, sekä huimaavan jäätävän silmät. Ei mitään kunnioitusta ketään kohtaan, paitsi itseään ja Varsin häikäilemätön ilme kasvoilla. Severus oli varma, että tässä naisen alussa ytyä riittäisi. Tyttö istui jakkaralle ja kun hän heilautti hiuksiaan niiden alta paljastui sinipunaraitainen hiusdonitsi ja kynnet oli lakattu keltaisella lakalla. “ Laila Carmera… Puuskupuh!” Huusi lajitteluhattu. Pomena Verso pärskäytti melkeinpä kahvit suustaan, kun kuuli Lailan Tuvan. Tuo ei ollut odotettavissa. Loppu vaiheilla lajittelussa oppilaat olivat jo rentoutuneitaja tiesivät, mitä tuleman pitää. Oli yllättävää miten moni oppilas oli jalomielinen Puuspuh tai rohkea Rohkelikko. Varsin harvassa olivat luihusten oppilaat, mutta Severus vain tokaisi “ Niin se vain on että harvat ja hyvät ovat aina Kaikkein harvinaisimpia. “ Dumbledore hymähti tälle, ja jatkoi Severuksen lausetta “ Ja ne, jotka ovat rohkeita, jaloja ja viisaita ovat enemmistöä. “ Severus naurahti ja pitkitti sitten keskustelua muiden tupien oppilaista.
Luihusten tupaUudet tulokkaat katselivat peljästyneinä vanhempia oppilaita, jotka puolestaan kuiskailivat omissa ryhmissään ja katselivat suoraan silmiin uutuuksia. He istuutuvat nojatuolilleen. Yksi jäi vain katsomaan heitä ja hymyili sitten viekkaasti. Hän käveli tyynen varmasti heidän eteensä. “ Minun nimeni on Jonathan Harker. ”Pikkuiset nyökyttelivät ja tuijottivat peloissaan suurikokoista Jonathania.
“ Tuleeko teistä luihusia?” Jonathan katsoi heitä alentavasti. Jälleen he nyökyttelivät. “ Tiedättekö te…” Jonathan silmäili kaikkia vihreillä silmillään ja kyyristyi heitä kohden ja jatkoi sitten “ Mitä oikea luihunen tekee..”Jonathan kääntyi heistä poispäin ja viittaa päällään rohkelikkojen tupaa kohden. Kaikkien pienokaisten ilmeet kirkastuvat ja Jonathan tokaisee ” Sitä arvelinkin, jekku ja jäynä.”
Jonathan aukaisee salaoven joka johdattaisi pikku luihuiset rohkelikkojen makuu kammariin. Jonathan antaa oven suulla tulokkaille naamiot ja ohjaa heidät oikeaan suuntaan. “ Ja, jos joku kysyy mitä ihmettä te teette , niin minä kyllä hoidan heidät. Antakaa vain nimi.” Hän kuulosti aivan palkkamurhaajalta. Niin pikkuiset lähtevät matkaan. Jonathan katoaa pimeyteen.
Samaan aikaan pikkuiset hiippailivat käytävissä, jotka oli vuorattu hiekalla niin paksusti että se eristi kaikki äänet ulkopuolelta. He kuiskivat kuumeissaan miten säikyttäisivät rohkelikot. Tietenkin he menisivät tyttöjen makuuhuoneeseen, se olisi selvää. Kaikki vetivät naamarin ylleen ja katselivat toisiaan tyytyväisinä. Hehän näyttivät oikeastaan aika pelottavilta. Naamareihin oli ommeltu silmien kohdalle punaiset läpihohtavat kankaan palat. Suuaukossa komeilivat terävät hampaat, jotka muistuttivat villisian kulmahampaita.
“ Ärjymmekö vain pelottavasti?” Kysyi eräs, hieman kahjon näköinen poika, Thomas Finigan. “ Voisimme kipaista vessan kautta ja hakea vettä.” Sanoi Caroline Morfeus, joka näytti siltä kuin olisi aivastamassa jotain. “ Ei! Se olisi liian monimutkaista. Ensinnäkin, meillä ei ole mitään millä kantaa vettä ja toiseksi me vain eksyisimme. ”Katlina Alvera sanoi pahansuovasti. “ Minulla on parempi idea. Ensi alkuun, me hiivimme heidän sänkyjensä viereen. Sitten menemme makuulle lattialle ja odotamme että joku heistä havahtuu. Muistakaa, että meidän tulee olla toisillemme niin näkyvillä että pystymme kommunikoimaan käsimerkein. Jos ja kun joku herää, me ottamaan hänet kiinni ja viemme hänet tällaiseen salakäytävään. Osa meistä jää makuuhuoneeseen. Tietenkin se joka heräsi huutaa apua ja ehkäpä joku kuuleekin hänet, mutta kun he kuulevat, me piiloudumme sänkyjen alle. Ryömimme hitaasti pois, oikein pelottavasti pimeässä ja alamme napa heitä yksi kerrallaan salakäytäviin. Poistumme itse paikalta ja jätämme heidät sinne hienoisen pelon varaan. Saavat luvan itse löytää tiensä ylös. “ Katlina hymyili omahyväisesti ja muut läpsivät ylävitosia toisilleen. Näin tulee tapahtumaan.
Kuitenkin kukaan ei oikein näyttänyt tietävän, mistä he putkahtaisivat ulos ja kuinka kauan heidän tulisi seikkailla salakäytävissä. Käytävä näytti kuitenkin jatkuvan suoraan, joten kaipa he jostain tulisivatkin ulos. Seinät alkoivat pikku hiljaa muuttua sementtisiksi ja hieman kaikuviksi, täydellistä. He olivat lähellä rohkelikkojen tupaa. Seiniin oli kaiverrettu kaikenlaisia haukkuma nimiä ja solvauksia rohkelikoista: Pottalikko, Haisu-Harry, pierupotter…
Luihuset hihittelivät hieman ja katsoivat toisiaan sitten merkitsevin katsein. He kulkivat eteenpäin. Kaikki olivat täysin hiljaa.
Käytävä pimeni uhkaavasti, kun he marssivat pikkuhiljaa pitkin matalia portaikoita. Tunnelin katto litistyi sitä mukaan, Kun he etenivät. Portaat olivat liukkaat, koska seinät vuosivat vedestä. Pienistä raoista tulvi likaisen tummaa vettä. Samassa joukon eteen ilmestyi vaalea hahmo, kummitus.
Murjottava Myrtti joka leijui heidän edessään. vihaisen ja myrtyneen näköisenä. “ Mitä sinä meistä halua?” Kysyi Thomas, joka oli mennyt ryhmän eteen kovan näköisenä. Kaikille tuli hänestä mieleen Jonathan, ellei hän luonnostaan näyttäisi niin tavattoman kömpelöltä. “ Hiiteen täältä, joka iikka.” Kitisi Murjottava Myrtti ja lensi heidän lävitseen. “Mm - hm, ja mikä sinä olet meitä komentelemaan, ei me oteta käskyjä joltain madonsyömältä pikkutyöltä.” Veronica Latica sanoi jostain ryhmän keskeltä, katsellen ruskeilla silmillään punaisen verhoaman takaa. “ Keneltä te sitten otatte niitä käskyjä?” Myrtti sanoi hieman surullisesti.
Ryhmä alkoi kuhisemaan. Eivät he voineet kertoa kenen idea tämä oli, koska ideoija ei voinut estää lavertelua. Mitä he keksivätkään, se ei auttaisi heitä tuumaakaan. Myrtti kertoisi opettajille ja tämä menisi päin honkia. Myrtti katsoi heitä odottavasti ja naurahti “ Vai menenkö kertomaan valvojaoppilaalle?” Käytävään saapui sellainen jännitys ja hiljaisuus, että tarvittaisiin kirves sen leikkaamiseen. “ Olette epäilemättä luihusia ja valvojaoppilaanne on Jonathan Harker.” Myrtti kivahti ja lähti liihottelemaan käytävää pitkin käytävää ja rääkyi ilkikurisesti.
Juuri silloin Veronica juoksi Myrtin perään ja kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti “ Me olemme korpinkynsiä, emme luihusia…” Myrtti pysähtyi hetkeksi ja vaihtoi kurssiaan suoraan ylöspäin. Kaikki olivat hiljaa jälleen, eivätkä hiiskuneet toisillensa sanaakaan.
Vihdoin he olivat niin lähellä kammaria, että kuulivat jo ääniä nukkumisesta, aivan salakäytävän viimeisillä askelmilla. Metrien päässä ovesta. He kertasivat vielä suunnitelman ja päättivät ketkä jäisivät käytävään ja ketkä saisivat kunnian napata yhden tytöistä. Katlina jakoi ryhmät näin “ kaikki joilla on huono näkö, jäävät tänne. Toisaalta he jotka omaavat hyvän kuulon sekä näön tulevat minun mukaani, onko tämä selvä?” Hän iski silmää, vaikkei kukaan sitä varmaan nähnytkään. Thomas asettautui kyykkyyn Katlinan viereen ja kutsui sitten viisi muuta luihusta joukkoon. “ Thomas, minusta sinun kuuluisi jäädä tänne sillä olet roteva ja saat pidettyä sen onnettoman täällä. “ David Jyllen, jonka Thomas valitsi joukkoon, sanoi. Thomas vaappui pimeyteen muiden joukkoon.
Kolme muuta olivat: Jyrgen Cauf ( saksalainen sälli joka näytti silmittömän vihaiselta koko ajan), Laudini Alberto ( Hontelo poika, joka oli varteen otettava myrkyllinen sielu), sekä Iona Van Wierre ( Vaalea tyttö, jonka kehonkieli tuntui miehekkäältä mutta samalla hyvin ketterältä ). Muut jäivät odottamaan tyttö parkaa, joka joutuisi kohteeksi tähän jäynään. Mutta luihunen ei arasta eikä kadu.
Puuskupuhien tupaEnsimmäisen vuoden oppilaat olivat jo menneet nukkumaan ja May, joka istui ikkunalaudalla vahti heitä. Hänen täytyi vahtia, ettei huoneeseen tullut asiaan kuulumattomia ja ettei kukaan pääse vahingoittamaan tulokaita. Etenkään luihuset. May muisti, kuinka hänet oli tönäisty sängystä kermavaahtoiselle lattialle. Luihusilla oli sinäkin yönä typerät naamiot yllään.
Kuu pilkisti taivaalla pilvien välistä ja hänestä tuntui siltä, kuin hänen pitäisi lähteä harhailemaan käytäville. Avuttomana ja heikkona, vastustamattomana. Niinpä hän vilkaisi vielä nuoria tupalaisia ja tarkisti, ettei kukaan nähnyt painajaista tai voinut huonosti. Hän peitteli heitä puolihuolimattomasti ja kulki sitten kohti ovea, kaikki oli hyvin hänen maailmassaan täysin tasapainossa, siinä kuun kelmeydessä ja kylmässä rakkaudessa. May hiipi ulos ja tarkisti, ettei kukaan ollut lähimaillakaan, kun hän aukaisi salaoven ja astui kosteaan pimeyteen.
Hän tarkasteli seiniä ja kuunteli oliko ketään missään niissä salakäytävissä. Kuului rasahdus, aivan hänen läheltään viiden metrin säteellä. May jäi paikoilleen ja alkoi tutkia ympäristöään varovaisesti. Hän haisteli ilmaa. Siinä oli jokin aivan uusi vivahde, deodorantti. Tarkemmin miesten deodoranttia. May painautuu seinää vasten ja tuijottaa pimeyteen. Tuoksu on huumaava, kuolettavan tyrmistyttävä. May tuntee maan värähtelystä että häntä kohden lähestytään. May katselee hermostuneesti ympärilleen. “ Onko täällä joku?” May henkäisee hiljaa ja kuuntelee vastausta. "Onko täällä nainen? Miten sellainen on eksynyt tänne!?” Miehen ääni kuuluu pimeästä. “ Olen pohjoisessa.” May valehteli, koska oli oikeasti idempänä kuin mies ääni . “Minä tulen auttamaan sinua, älä huoli.” Pimeydestä kuului kehotus. May lähti juoksemaan idemmäs ja koki huonoa omatunto, mutta puhtoisen tytön maine menisi tässä,jos hän jäisi kiinni.
“ Hei, ethän sinä ole täällä, täällähän on vain - AAAH! ” Kivulias huuto kuului kaukaa pohjoisesta ja Maylla oli huono omatunto entistä enemmän. Pian kuului toinenkin ja May lähti juoksemaan pohjoiseen sydänkurkussa, onneksi oli pimeää. Huutaja ei näkisi kuka May on. May kosketteli seiniä päästäkseen takaisin pohjoiseen ja huudot voimistuivat entistä enemmän. Ne muuttuivat itkuksi ja sitten taas huudoksi. Kun May oli suunnilleen miehen kohdalla, hän ei sanonut sanaakaan ja vain tärisi pelosta. Mitä hän olikaan tehnyt viattomalle ihmis- paralle. “En… Jalat... Liiku.” Mies mongersi ja May tajusi, että hänen innokas pelastajansa oli pudonnut monttuun. “ Kutsun apua, ole huoleti!” May kirkaisi hädissään. “ Auta… Rukoilen sinua.” Mies vaikeroi montun pohjalta ja May purskahti itkuun. “ Älä itke, ei hätää. Auta minua, ole kiltti.” Mies sanoi pidätellen kyyneliään ja purren huultaan. Hän halusi pysyä vahvana, vaikka tosi asiassa halusi raivota ja motata varmasti Mayn maanrakoon. Tai siltä Maysta alkoi tuntua.
May hivuttautui hitaasti monttuun ja toivoi, ettei astuisi minkään päälle. “ Olen todella pahoillani.” May sanoi nöyrästi ja itkuisesti pimeyteen. “ Sattuu niin hemmetisti.” Ääni vastasi Mayn vierestä. “ Luulin, että olit opettaja tai Voro.” May itki hermostuneesti. “ Onko sinulla taikasauvaa?” May kysyi. “ Ei ole.” Mies vastasi. “ Kuulostanko minä Vorolta?” Mies sähähti loukkaantuneesti . May pyyhki kyyneliään ja vastasi “ Ei, et kuulosta. Minä vain säikähdin. Anteeksi.”
“ Mikään ei kai ole murtunut, mutta nyrjähtänyt ehkä.” Mies havannoi ja oli hieman rauhoittuneempi. May katseli pimeyttä ja sanoi sitten “ No, minun pitää saada sinut täältä jotenkin pois ja..” May oli epähuomiossa nojautunut miehen säärelle. “ Oh, anteeksi. Tuostakin. “ May vetäisi kätensä pois ja punasteli pimeässä. “ Luulen, että pystyn seisomaan toisella jalalla. Sinun täytyy vain tukea minua.” Mies nojautui Mayn olkapäälle ja May tarrasi hänen kädestään.
He nousivat montusta hiljalleen ja rauhallisesti. “ Mikä nimesi on?” Mies kysyi Maylta. “ Tuota noin, onko se pakko kertoa?” May ähisi samalla kun he hypähtelivät käytävää pitkin. “ Tässä tilanteessa se olisi varmasti aivan kunnioitettavaa.” Mies madalsi ääntään ja May voihkaisi. “ Olen puuskupuh, muuta et saa tietää minusta koskaan. “ May mainitsi vähän nyrpeänä.
“ Kuulen vielä varmasti joskus äänesi ja kun kuulen tulen kysymään nimeäsi.” Mies kuiskasi Mayn korvaan ja jatkoi “ Minä olen korpinkynnestä.” Hän puristi Mayn toisesta kädestä ja he alkoivat olla lähellä ulos käyntiä. May myhäili, nythän hän oli saannut seikkailun ja haavoittanut omat rajansa.
Hän veisi tätä persoonaansa vielä pidemälle, jos uskaltaisi. Hän rohkaisi kuitenkin mielensä ja teki mitä täytyi.
“ Saat luvan itse löytää tiesi sairaalasiipeen ja minä jään taka-alalle, vai mitä?” May kivahti ja vetäisi kätensä pois. “En ole koskaan tavannut noin röyhkeää puuskupuhia.” Mies sanoi ja nilkutti ulos käynnille, kun May jäi katsomaan hänen kasvojaan valoa vasten. Hänellä oli suipponenä ja ruskeat silmät sekä todella vaaleat hiukset. “ Minä löydän sinut, missä ikinä oletkin.” Mies sanoi ovenpieleltä ja linkutti kohti sairaalasiipeä.
May jäi tuijottamaan tyhjään oven sulkeutuessa. Hän kuuli kaukaa huutoa ja kirskuntaa. May havahtui. Jos luihuset olivat kajonneet puuskupuhien ensimmäisten luokkalaisten yöuniin May menisi heti kertomaan jollekin. May tuhahti lähtiessään juoksemaan takaisin tupaa kohden. Tämä olisi hänen syytään jos jotain tapahtuisi. May puuskutti niin kuin koira niissä tukalissa salakäytävissä. Hän kuule uuden kirkaisun ollessaan salakäytävien risteyksessä. Hän juoksee kovempaa, kuin monina muina hetkinä sinä iltana ja avaa salakäytävän oven. Tuvassa on rauhallista eikä mitään kuulu mistään. May huokaisee huojennuksesta. Hän tallustelee raukeana omaan sänkyynsä ja nukahtaa milteipä heti.
korpinkynsien tupa” Hei, mikä on iso, musta ja limainen?” Kysyi muuan oppilas toisilta oppilailta. Kaikki olivat hetken hiljaa ja töksäyttivät sitten ”Severus !” Korpinkynnet nauroivat täyttä kurkkua ja kilistelivät laseja takkatulen loimussa. ” Minulla on toinen.” Jackie Cambridge oivalsi. ”Missä on paljon tarpeettomia ja hyvin vähän järkeä.” Jackie kikatti punaiset hiukset pörrössä. Monet jäivät miettimään hetkeksi. Aluksi mieleen tuli hullujenhuone ja sitten jotain vastaavaa. Kukaan ei keksinyt mitä Jackie tarkoitti tällä kommentilla. Hän mutristi huuliaan ja nurisi ” Puuskupuh..” Kukaan ei nauranut. Se ei ollut hauskaa tai sopivaa käytöstä korpinkynneltä tai keneltäkään muulta. Jackie vetäytyi kauemmas nojatuolille – Ehkä hieman vaivaantuneena – ja ryhtyi lukemaan päivän profeettaa.
Juuri silloin yläkerrasta säntäsi säikähtynyt korpinkynsi , joka huusi ” Tuolta kuuluu ääniä, jostain seinistä tai jotain.” Jackie kipaisee katsomaan mikä on hätänä, mutta juuri silloin mitään ei kuulu.
” Olin varma, että kuulin jotain.” Pikkuinen korpinkynsi vakuutti. ” Tietenkin kuulit, sinä olet korpikynsi.” Jackie vastasi ja kehotti pikkuista menemään vetämään sikeitä. Jackie sulki kammarin oven ja hänen takanaan seisoi Keny Artem. Sellainen ilmestys pitkinen hiuksineen ja nappisilmineen, että Jackie yritti vältellä sellaista katsetta.
” Mikä heitä vaivasi?” Keny nojautui kaiteeseen sellaiseen asentoon, joka sanoi ” Viettele minut.” Jackie kavahti hieman taaksepäin ja lausui ” He luulivat kuulleensa ääniä, mutta mitään ei kuulunut kun tarkistin.” Jackie katsoi Kenyä koiranpentu katseella, jossa oli ripaus kovapintaisuutta ja viettelyä.” Missäköhän Peter on?” Keny katseli ympärilleen. ” En ole nähnyt häntä tänä iltana. Kummalista, eikö?” Keny työntyi seinää vasten.”Hsss. Kuulitko tuon?” Keny sanoi ja sävähti.
“ En, en kuullut yhtikäs mitään.” Jackie painautui seinään ja kuunteli tarkemmin. Hän oli kääntynyt katsomaan Kenyä kun tämä kuunteli tarkasti seinämää. Hänen kulmakarvansa olivat hieman rytyssä. Hän hätkähti ja katsoi Jakcieen.“ Minä kuulin, kun Peter huusi.” Kenyn silmissä välähti oudosti ja hän lähti saapastelemaan ulos huoneesta. “Keny, odota!” Jackien takaa kului pehmeä naisenääni. Goura La Varium huiskutteli kättään ja hymyili pehmeästi, niin että ruusuiset posket hohtivat. Keny jäi portaikkoon ja odotti Gouraa, joka heilautteli ruskeita kihariaan hiuksiaan.
Gouran hameen helma liehui hänen perässään suurena ja kuohkeana. Goura oli kuin elokuvista. Keny tarttui Gouran kädestä ja alkoi selittämään kuulemiaan ääniään. Jackie huokaisi ja meni sittemmin huoneeseensa pää painuksissa.
“ Et kai oikeasti aio mennä harhailemaan tuonne. Pimeään aivan ypöyksin. “ Goura huiskautti hiuksiaan toiselle olalle ja tuijotti Kenyä pää kallellaan. “ En tietenkään, sinä tulet minun mukaani, Goura. “ Keny kuljetti Gouraa kohti salaovea. “ No en todellakaan tule sinun mukaasi. Tuskin edes tunnen sinua sen paremmin kuin moni muukaan naisseurasi, ne kun vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin.” Goura painautui Kenyä vasten ja väläytti häväistyn katseen.
Huoneeseen lennähti Myrtti, joka tuijotti kaikki heitä hieman hämmentyneesti. " Missä on Jackie?" Hän sanoi hieman kimeästi ja loi katseita Gouraan, joka vain tuhahti Myrtille. " Jackie tule alas jollakin on asiaa." Joku huusi Jackielle, joka asteli samassa sekunissa ulos huoneestaan. Jackie huomasi heti Kenyn Ja Gouran, mutta kiinnitti huomionsa Myrttiin. " Mitä asiaa?" Jackie sanoi katsoessaan Myrttiä kunnioutuksella ja säälillä. " Oppilaita vaeltelee Rohkelikkojen tuvan lähellä ja he kertoivat olevansa korpinkynsiä." Myrtti nosti kulmaansa, kuin pahainen merirosva. "He nukkuvat aivan kiltisti huoneissaan, eivätkä vaeltele käytävillä." Jackie murahti, koska tiesi että luihuset olivat päässeet kelmeilemään. " Mutta jos olisin sinä, menisin varoittamaan rohkelikkoja, ennenkuin juttelisin
Jonathan Harkerille. Hän on kiero ja ovela, en luottaisi häneen." Jackie puhui syyttävästi. " hmm.. Saatat olla oikeassa." Myrtti sanoi mietteliäästi. " Mutta varmistaakseni asian, käyn katsomassa että pikku korpinkynnet ovat unten mailla."Hän arveli. Myrtti liihotteli yläkertaan ja juuri kun Jackie oli istumassa tuoliin kuului kirkaisu, voihkaisu ja " jackie, he ovat karanneet!". Myrtti singahti oitis ulos huoneesta, kohti rehtorin kansliaa.
Myrtin lähdetty Jackie säntäsi huoneeseen. Sängyt olivat huolelliseti viikattuja ja täysin koskemattomia, vaikka hetki sitten kaikki korpinkynnet olivat uinuneet syvästi. Kaikki vanhemmat korpinkynnetkin juoksivat pällistelemään huonetta. " Meidän täytyy tehdä jotain."
Goura tivasi Jackieltä. " Hyvä on, mene sinä etsimään käytäviltä ja minä menen Kenyn kanssa salakäytäviin. " Jackie katsoi Gouraa pahantuulisesti ja Goura vain hymähti. Keny nyökkäsi päätään ja lähti kävelemään alakertaan, kohti salakäytäviä. Jackie käveli tyytyväisenä Kenyn perään. " Me jäämme tänne, odotamma rehtoria!" Goura sanoi ja jäi seisomaan oven eteen. Muut katsoivat Gouraa hetken ja lähtivät sitten matkoihinsa.
