Title: Ikuisesti sinun
Author: Jonna-chan
Genre: Angst
Fandom: Twilight
Paring: Jacob/Edward, viittaus Bella/Edward
Rating: K11
Disclaimer: En omista hahmoja jne, kaikki kuuluvat Twilightin luojalle Meyerille
Warnings: Angstausta
Summary: Jacob hukuttaa murheensa viinaan ja vannoo saavansa Edwardin itselleen
A/N: Osallistun tällä
Tavoita tunnelma -haasteeseen biisillä
Juice Leskinen - Viidestoista yö. Juicehan laulaa tuossa laulussa tosiaan viinasta, mutta ennen kuin tiesin sen niin luulin, että hän laulaa siinä rakkaudesta. Siksi halusin kirjoittaa ficin rakkauden pohjalta enkä viinan.
A/N2: Tästä piti ensin tulla ensin Jacob/Bella -ficci jossa Jacob itkee Bellan perään jne, mutta sitten kun en saanut kirjoitettua sillä parituksella mitään vaihdoin Bellan Edwardiin. Siitä sitten sainkin kirjoitettua jotain. Tää on muuten mun ensimmäinen tvaikku -ficci.
Ikuisesti sinunSäälittävää. Se oli ainoa sana jolla tämän hetkistä tilaani pystyi kuvailemaan. Nauran kuivasti. Säälittävyyden huipentuma. Kuka itseään kunnioittava mies istuu päivät pitkät paikallisessa räkälässä huokailemassa rakastamansa miehen perään? Ei kukaan. Miksi sitten istun Forksin surkeimman räkälän nurkkapöydässä? En tiedä. En todellakaan tiedä. Hyvä on, tiedän minä. Pakoillen itseäni. Kuukausi sitten kerroin elämäni miehelle rakastavani häntä. Hän kertoi rakastavansa minua enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa, mutta siltikin hän torjui minut. Bellan vuoksi, hän sanoi. Nauroin sudennauruani. Bellan vuoksi? Niin varmaan. Sinähän jätit hänet jo kerran, ei toinen kerta voi vaikeata olla, tuhahdin. Kolme viikkoa sitten hän ilmestyi kotiovelleni ja sanoi haluavansa minut. Minä uskoin häntä. Meillä oli itse asiassa hauskaakin. Romantiikastakaan ei ollut puutetta. Vietimme monet illat yhdessä vuorilla katsellen auringonlaskua. Kun sitten tuli aika kertoa Bellalle meidän suuntautumisestamme, hän livisti. Perheidemme vuoksi, mitä laumasi sanoisi jos saisi tietää minusta?, hän vetosi. Kunpa en olisi uskonut häntä aikaisemmin.
Loput voittekin arvata. Siitä lähtien olen istunut räkälän nurkkapöydässä hukuttaen suruni viinaan. Jos nyt nousisin penkistä saattaisi siinä havaita perseeni muotoisen kuluman. Niin kauan olen istunut tässä. Kolme viikkoa ilman lepoa tai ruokaa. Mitäs sitä vaivautua sen verran, että kävisi syömässä kotona tai nukkumassa. Turhaa se olisi, ajan haaskausta. Millään ei ollut enää merkitystä. Pienestäkin suupalasta palaisivat kutsumattomat muistot saalistusretkistämme. Meillä kun oli tapana saalistaa yhdessä. Tiedän, hulluahan se on. Vitsailimme siitä vähänväliä. Hassultakin se varmasti näytti. Ei. Se näytti luonnottomalta, kuin luontoäiti olisi päättänyt sekoittaa pakkaa laittamalla hiiren ja kissan yhteistyöhön. Naurahdin karheasti muistolle. Jättiläismäinen punaruskea susi saalistamassa uroshirveä kimaltavan glitteri vampyyrin rinnalla. Luonnotonhan se on, mutta enpä ole koskaan piitannut luontoäidin vastustelemisesta. Entäs nukkuminen? Toivotonta. Heti kun onnistun saamaan unenpäästä kiinni, herään omaan huutooni. Yleensä olen vielä hiestä märkänä. Bellasta tuntui varmasti samalta. En tiedä. Ei kiinnosta. Vihaan Bellaa. Ilman häntä en olisi tässä, hukuttamassa sydänsurujani värittömään nesteeseen. Miksi ihmeessä pelastin Bellan aikoinaan hukkumiselta?, kysyn itseltäni. Koska olin idiootti. Koska en ymmärtänyt etten rakasta häntä. Kunpa hän olisi kuollut.
Minä en luovuta!, huusin itselleni. Paiskasin pullon pöytää vasten, ikään kuin korostaakseni sanojani. En luovuttaisi. En niin kauan kuin henki minussa pihisisi. Se pihisee vielä monta tuhatta vuotta, jos se on minusta kiinni. Bella ei voittaisi tätä sotaa. Bella oli meistä kahdesta se joka tulisi nöyrtymään. Hän saisi vielä palauttaa sen minkä minulta vei. Hyvä on. Hyvä on. Minähän se tavallaan Edwardin ensin vein, mutta vain tavallaan. Bellahan ei edes tiennyt meidän suhteestamme. Edward kuitenkin kuuluu minulle. Meillä oli niin paljon yhteistä, pystyin antamaan hänelle paljon enemmän. Bella on murto-osa siitä mitä minä olen. Aivan. Vielä jonain päivänä todistaisin sen heille. Todistaisin sen, että tämä on minun ja Edwardin satu. Bella ei kuuluisi siihen, vaikka kuuluisikin hän olisi se ruma noita-akka. Tämä maailma on meidän. Edward on se prinssi ja minä olen se kaunis prinsessa. Niin sen täytyy olla. Minun täytyy odottaa kunnes hän saapuisi hakemaan minut tästä surkeasta räkälästä. Siihen asti minä odottaisin. Voisin odottaa häntä vaikka maailmaan ääriin juoden viinaa. Niin. Juon viinaa ja odotan Romeotani.
