Nimi : Minulla on salaisuus
Kirjoittaja : Ruskapoika
Ikäraja : K11
Paritus : Peter/Kian (omc)
Genre : Slash, Random, Romance, Drama
Varoitukset : Karkea kielenkäyttö jossain kohtaa
Vastuuvapaus : En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
A/N : Damn you Odoshiseni! Joskus kirjoitin kolmen tunnin maratoonissa ficin
Kukaan ei huomaa, jos ollaan ihan hiljaa samalla parituksella kun tässä, ja Odoshi meni ja ihastu Kianiin (
vaikken tajuu miks) ja haasto kirjottamaan siitä uudestaan. En tiiä sainko Kianista samanlaisen tässä kuin tuossa edellisessä, mutta toivotaan niin. Oon tästä epävarma ja en tiiä pitäiskö tästä pitää vai ei, mutta päättäkää työ rakkaat pienet se. Mie en uskalla sannoo ennää mitään. Eiku uskallanhan! Nimi on random
ja kommentit on kivoja
Minulla on salaisuus
Kian katseli vieressään nukkuvaa nuorukaista. Oliko oikein houkutella tämä hänen sänkyyn nukkumaan, suudelma tämän niskaa, upottaa sormet tämän hiusten sekaan ja kuiskia Peterin korvaan, että hän oli kaunis. Kianin mielestä toinen oli kaunis, vaikka tämä ei häntä kovinkaan usein uskonut. Muut kuolonsyöjät olivat saaneet iskettyä Peterin alitajuntaan, että hän olisi vähäarvoisempi kuin muut. Vanhempi suukotti nuorempaa otsalle saaden tämän kääntymään kyljelleen. Kasvot Kianin suuntaan.
“Oliko pakko herättää?” Peter mumisi unen pöppörössä ja painautui Kianin rauhallisesti kohoavaa rintaa vasten.
“Oli”, Kian naurahti ja vilkaisi kelloa yöpöydällä. Huone oli karu, ei mikään unelmakoti, mutta ainakin katto pään päällä ja tarpeeksi iso kahdelle asumiseen.
“Näin juuri mukavaa unta ja sitten sinä törppö tulet ja herätät”, Peter marisi hennolla äänellä.
“Tiesitkö, että minun suuri tarkoitus elämällä on vain ja ainoastaan pilata sinun yöunesi”, Kian naurahti ja kiemurteli kauemmas Peteristä, joka kovasti tökki häntä kylkeen.
“Painu helvettiin siitä.”
“Kuten herra haluaa.”
Peterin jäädessä nukkumaan kippurassa sängylle paksun untuvapeiton alle Kian suunnisti tyytyväisenä parvekkeelle tupakalle.
*
Teetahroja puupinnoilla, vanhoja sanomalehtiä pöydällä lojumassa, saaden keittiön näyttämään edes hieman asutulta. Muutenkin asunnossa siivotonta, eikä Peter jaksa silti tehdä asialle mitään. Miksi pitäisi? Hän ja Kian olivat täysin tyytyväisiä tilanteeseen niin. Hän otti yhden mukin käteensä ja täytti sen raanavedellä. Ulko-oven pamahdus sai otteen lipeämään mukista.
Vihaisen näköinen Kian ilmestyi oviaukkoon ja mies istui ruokapöydän ääreen napaten pöydältä käsiinsä Peterin siihen unohtaman huulirasvan pyörittäen sitä sormissaan hajamielisesti. Ulkoa hohkaava kylmyys ei päässyt ikkuna tuplien läpi, vaikka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Pelkkä ulko-oven avaus oli päästänyt tarpeeksi sitä sisälle, että tuli hyinen olo.
“Mikä sinua nyt kyrpii?” Peter kysyi katsahtaen tiskialtaan pohjalle rikkoutunutta mukia. Se joutaisi roskiin, se oli ollut jo aikaisemmin niin hauras ja turha.
“Kaikki, erityisesti se Malfoyn kuvatus, joka luulee olevansa kaikkia ylempänä”, Kian sanoi laskien huulirasvan takaisin liian rauhallisesti pöydän pinnalle. Peter tunsi Kianin jo tarpeeksi hyvin, että tiesi tämän pinnan alla kiehuvan. Kuin raivostunut meri, joka ei luovuttanut ennen kuin sai kostonsa kalliota vastaan.
Hiljaa askeltaen Peter käveli vanhemman taakse hipaisi niskaa, tuntien kuinka Kian värähti hänen kosketuksen alla. Tästä hän oli aina nauttinut Kianin kanssa. Toinen arvosti ja kunnioitti häntä, uskaltautui jopa toisinaan alistumaan hänelle.
“Älä sinä hänestä välitä, kukaan meistä ei välitä. Hän on kusipää muiden joukossa.”
“Silti, en enää ikinä halua hänen kanssaan mitään tehtävää suorittamaan.”
Peter suukotti Kianin korvantaustaa. Peukalot hieroivat hellästi kireitä lihaksia.
“Minulla on salaisuus”, Peter kuiskasi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
“Minkälainen?”
“Ei se ole enää salaisuus, jos kerron sen sinulle”, nuorempi tuhahti hiljaa ja jatkoi hieromista hartioilta niskaan, jossa lihakset olivat jatkuvasti rastituksessa pitäessään päätä pystyssä.
“Ja silti mainitset, että sinulla on salaisuus.”
“Täytyyhän sinunkin pienelle päälle järjestää jotain muuta mietittävää, kun joku kusipää Malfoy.”
*
Askeleet haparoivia jäisellä kadulla. Kianin nauru kantautui selän takaa hänen korviinsa mikä sai Peterin kääntymään ympäri. Hän katsahtaa maassa selällään makaavaan kaksikymmentävuotiaaseen lapseen, joka ei ilmeisesti koskaan aikonut kasvaa aikuiseksi.
“Kerro minulle”, Peter aloitti ja käveli varovin askelin Kianin viereen ja sai napattua tämän katseen kohtaamaan omansa. “Mitä sinä siellä makaat, oi, Romeoni?”
“Vaikka mitä”, hieman humalainen naurahdus vastasi. Peter lupasi mielessään, ettei enää ikinä lähtisi Kianin kanssa juomaan minnekään tai ylipäätään mitään. Sormet kiertyivät hänen nilkkansa ympärille ja nykivät hieman niin, että Peterin huomio oli taas maassa makaavassa miehessä. Nuorempi hymyili hieman toisen aavistuksen sumealle katseelle ja höpsölle hymylle.
“Joko olet notkunut siellä kylmässä ja koko ajan jäätymään päin olevassa maassa tarpeeksi kauan?”
“En.”
“Ala tulla, minä en ala kantamaan sinulle vuoteeseen aamiaista vain sen takia, että olet kipeä maassa makaamisen takia.”
“Jos lahjon sinut tuomaan?”
“Sen kun näkisi.”
Peter auttoi Kianin pystyyn ja sai tämän huulet suoraan omilleen, kun mies siihen kykeni suoristuttuaan. Peter hymyili aavistuksen suudelmaa vasten välittämättä siitä, että kuka tahansa saattaisi nähdä heidät. Joskus piti olla uhkarohkea, ja tänä iltana hänestä tuntui siltä, että piti olla uhkarohkea.
*
Kian hörppäsi kahvistaan huikan ja hymyili ilkikurisesti sängyn päädyssä istuvalle Peterille. Hänen päätään särki, häntä paleli ja samaan aikaan oli kauhean kuuma. Olo oli hirveä ja ulkoa paistava talven kirkkaus ei auttanut asiaa yhtään. Silti hän jaksoi virnuilla miesystävälleen. Hän haukkasi leivästään palasen ja hymähti tyytyväisenä. Tämän takia kannattaisi lähteä ryyppäämään, jos sen ansiosta tuli kipeäksi, johon sai lääkkeeksi hellyyttä.
“Kian, minä kaadan nämä kahvit sinun niskaasi, jos et lopeta tuota virnuilua!” Peter älähti ja mutristi huuliaan hyvin lapsekkaalla tavalla, mikä sai heistä vanhemman nauramaan.
“Et sinä kaada, ja tiedätkö…”
“Kerro nyt, et kuitenkaan osaa olla hiljaa.”
“Sinä sanoit, ettet aikoisi kantaa minulle aamiaista sänkyyn j–”
“Laita se turpa tukkoon tai sinulla ei kohta ole sitä kahvia kädessä ja leipiä lautasella.”
Kian iski silmää ivallisesti ja haukkasi uudestaan leivästään. He istuivat pimeässä huoneessa (jonne verhon raosta kiiruhti hieman valoa) hiljaisuudessa monta minuuttia ja hetkeä rikkoi vain toisinaan lusikan osuminen kupin pintaan ja Kianin syöminen.
“Luuletko”, Kian aloitti tuntiessaan, että ilmapiiri alkoi valua painostavan puolelle, “että uskaltaisit käpertyä tänne viereeni?”
Peter nosti hieman kulmaansa toisen sanoille, mutta laski kahvikuppinsa lattialle sängynjalan viereen ja kömpi toisesta päädystä pitkälleen vaalean miehen viereen. Hän painautui hitaasti kohoilevaa rintaa vasten ja huoahti syvään tyytyväisyydestä, kun kädet kiertyivät hänen ympärille. Suudelma otsalle ja hyrisevällä äänellä kuiskatut sanat: “Miluji tě”. Johon nuorempi vastaa empimättä: “Minäkin sinua”.
*
Miluji tě = Minä rakastan sinua
// Sca laski ikärajaa muuttuneen ikärajakäytännän vuoksi