Ficin nimi: Elävää puuta
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: Ficlet, draama
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaPäähenkilö: Pokkuroija
A/N: Taas tunnelmoidaan taikaotuksen ajatusmaailmalla
FF100 062. Kevät.
Haluisin kiittää
Odoshia uskollisesta kommentoinnista. Toivottavasti pidät tästäkin pätkästä ^^
Elävää puutaPokkuroija astui ulos puun kaarnasta kuin varjo varjosta. Se oli kuullut äänen. Jalkojen töminää puiden juurten kautta, joihin sadat syksyä odottavat ja maan alla nukkuvat sienet toivat viestejään. Jalkojen väkivaltaista tömähtelyä, maan pinnan kasvien tallomista… Pokkuroija piti elämästä, tietenkin, olihan se itsekin elävä niin kuin sen eniten rakastama puu, mutta tässä elollisen äänessä oli jotain kummallista. Se tuntui vain tuhoavan tämän kevään kasvun.
Rymyävä ääni läheni kylväen jalanjälkien muotoisia ruumiskasoja pitkin metsää. Se talloi kevään eloon tuomia, juuri ensimmäisen lehtensä kasvattaneita puuntaimia. Pokkuroija kuuli niiden hätähuudot ja kirkunan, joka oli ajaa sen hulluksi. Maan lapsia satutettiin, ja aivan tarkoituksella.
Pian Pokkuroija näki hahmon. Se oli syväntumma ja hohkasi pahaa, luonnotonta voimaa joka tuntui kärventävän Pokkuroijan kotipuun herkät hiirenkorvat.
Hahmon silmät hehkuivat kekäleinä ja sen suusta leimahti sysisiä lieskoja. Pokkuroija vapisi hiukan ja pyysi mielessään anteeksi puultaan heikkouttaan. Vapisi kuin haavan lehti, tämä ei vaan tullut kysymykseenkään.
Pokkuroija terästäytyi. Kevät aurinko oli saanut uhkaavan sävyn kun tuo olento oli astunut tähän metsään. Pokkuroija levitti raajansa mahdollisimman uhkaavan näköisesti. Ne näyttivät vain pieniltä risuilta, eivätkä taatusti pelottaneet tuota leiskuvaa hahmoa. Tämä asento sai pokkuroijan vain tuntemaan itsensä hiukan itsevarmemmaksi. Sen oli tehtävä se. Sen oli taisteltava kalliin kotipuunsa tähden.
Pokkuroija jännitti lihaksensa ja syöksyi kohti Hahmon hehkuvia silmiä repiäkseen ne irti. Puolustaakseen puutaan ja kostaakseen kirkuvien taimien puolesta.
