Valkoisesta menneestä mustaan tulevaisuuteen, S

[Odo]

alaotsake: Angst, Malfoyden perhe, triplaraapale

Title : Valkoisesta menneestä mustaan tulevaisuuteen
Author : Odoshi
Disclaimer : Row omistaa hahmot ja maailman, sekä ihanat potterit. Minä vain leikin potterversumilla saamatta siitä korvauksia.

Genre : Angst, het, triparaapale
Paring : Narcissa/Lucius
Rating : S
Warning : kirosana, sodan maininta

Summary : Heidän maailmansa värit olivat kadonneet, lumenkaltainen valkeus onnellisuudesta oli kadonnut, mennyt oli poissa.

A/N : Pelkkää ajatusten virtaa, ei minun mitään fikkiä alunalkaen edes pitänyt kirjoittaa. Ainoastaan suunnitella jotain Narcissa/Luciusta genrehaasteeseen, mutta sitten huomasinkin luoneeni triplaraapaleen tavallaan kuin vahingossa... :'D Ei tästä oikeastaan muuta sanottavaa ole, kommentit olisivat kivoja.
Challanges : Genrehaaste #2: het, FF100: väritön

Valkoisesta menneestä mustaan tulevaisuuteen

Sota roihusi heidän ympärillään, puristaen heidät pikkuhiljaa kasaan harmaassa välimaastossaan. He eivät valinneet puoliaan, tunnustivat vain uskollisuuttaan, valheita toistensa perään. Heidän maailmansa oli muuttunut värittömäksi, kuoleman ja elämän taisteluksi. Perhe tuhoutuisi, heidän maailmansa repeytyisi kappaleiksi, jos siitä enää mitään olisi jäljellä sodan loputtua.

Nainen oli painanut kasvonsa vasten aviomiehensä kaapua, sormet puristuivat yhteen. Miehen katse oli vakaa, kaukaisuuteen osoittuva, näkemätön. Heidän ainoa poikansa, vaaleaverikkö kuten vanhempansa nojasi oleskeluhuoneen seinustaan, takkatulen luodessa jo ennestään synkille kasvoille varjoja korostamaan niiden väsymystä. Onnellinen perhe elämä, avioliitto, rakkaus ne kaikki olivat poissa. Kyynel vierähti huomaamatta naisen kalpeille poskille, vain yksi suolainen kyynel, joka valui kostuttamaan yhteen puristuneita huulia.

Heidän maailmansa värit olivat kadonneet, lumenkaltainen valkeus onnellisuudesta oli kadonnut, mennyt oli poissa. Ei enää yhteisiä hetkiä ruokapyödässä, jolloin Lucius tapasi juoda aamukahviaan rauhassa hiljaisuuden vallitessa seurueessa. Poika seurasi kasvettuaan isänsä esimerkkiä, joivat kahvia, toisen lukiessa lehteä. Auringonsäteet nousivat kirkkaalta taivaalta koristamaan tunnelmaa keittiössä, korean aamiaispöydän ylle. Narcissa joi rauhallisesti teetään, pitäen yllä arvokkaan olemuksensa, jonka antoi toisinaan laskeutua rennommaksi hymyksi yhteiselle elämälle.

Nyt se valkoisuus oli poissa, läpi harmaan helvetin he ajatuivat kohti sodan tuomaa mustuutta, joka vetäisi heidän sisäänsä sodan päätyttyä. Heidän vangittaisiin petturuudesta, pimeän Lordin palvelemisesta ilman toivoa valkoisesta huomisesta. Ei enää yhteisiä hetkiä, ei vienoa hymyä huulille, ei lehden rapinaa tai yhteisiä teehetkiä perheen kanssa.

Ja vaikka he selviäisivät kuulusteluista, syytöksistä, he tietäisivät aina itse aiheuttaneensa sen hyljeksinnän, jonka velhomaailma heille soisi. Heidän olisi paettava pois harmeudesta, takaisin varjojen täyttämään mustuuteen. Värittömäksi heidän maailmansa oli muuttunut, ajanut heidän omaan loukkuunsa, vangeiksi. Sydämet kahlittuina menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Niistä kahleista ei voisi irroittautua.

Takassa ritisevä tuli himmeni pikkuhiljaa, liekkien nuollessa viimeisiä puunkappaleita takassa. Heistä yksikään ei vaivautunut lisäämään puita, he antoivan kartanon kylmyyden valloittaa ympäristöään. Kylmyys sai muuttua hallitsevaksi, omistavaksi. Heitä hetkeksi piteleviksi.

Heidän maailmansa oli väritön, ilman pelastusta.

[Odo]

EpikFeiliseni, kuten jo mesessä mainitsin niin tuota... nyt en todellakaan tiedä mitä tähän piti sanoa, koska ensinnäkin epäröin tuon julkaisemisen kanssa, kun se oli lähinnä ajatusvirtana syntynyttä tekstiä jostain ihan muusta, josta minun piti tehdä luonnos. Ja nyt saan tuommoinen ihanan kommentin sinulta (ja ihailen sinua edelleen kirjoittajana hyvin suuresti). o_o<3

En oikeastaan osaa sanoa muuta kuin, suuri kiitos kommentistasi! Se piristi todella, todella paljon iltaa. ja kohtahan minä luulen osaavani kirjoittaa ja kusi kilahtaa hattuun no ei sentään, mutta minusta on kuitenkin hurjaa lukea tämmöistä kommenttia tekstistä jota itse epäröin ja se on aina mahtavaa kuulla, että on kehittynyt (toisinaan huomaan sen itsekin). Ehkä se kehittyminen tapahtuu nyt pikkuhiljempaa, mutta toivottavasti iitä vielä joskus jotain tulee, haha. ;>

Olen sanaton, juu. ps. eikö olekin? Dem on ihana ja mulla tosiaan on se armoton KH-villitys päällä!<3

[Natural]

Tämä oli kaunis.

Pidin kovasti tästä. Sait tehty tästä jotenkin niin koskettavan ja kauniin.
(Rakentava huitsin nevadassa) mutta kuitenkin pidin hirveästi ja tälleen<3
Kuvailua oli sopivasti.

Kiittäen ja kumartaen Natural

[Odo]

Kiitos kommentistasi, Natural. Kiva, että tykkäsit tästä.

Enpä nyt oikein muuta osaa sanoa, mutta niin...
ps. sano äitille terveisiä, jos luet tän. :''D

[Ruskapoika]

Älä odota hienoa rakentavaa kommenttia, koska se lensi ikkunasta ulos luvaten lähettää kirjeen sieltä minne lie oli menossa. Ja en kyllä saa noin pitkää kuin Epik on kirjoittanut, mutta koitetaan (mitään en lupaa)

Kuten mesessä silloin sanoin, tämä on ehdottomasti kauniisti kirjotettu, mutta samalla tavattoman karusti, mikä toi omaa kiehtovuuttaan peliin (lol, meinasin kirjottaa "peloon" olin hetken "mitä vi***a tossa pitäis lukea?" enneko tajusin :'D). Malfoyden perhe on sinänsä kiinnostava. Tietysti hieman sapettaa se, että he pettävät Pimeyden lordin, mutta toisaalta heidän syynsä siihen ymmärtää. Kuka nyt ei haluaisi suojella lastaan. Epikin kanssa oon samaa mieltä. Sie oot kehittyny kirjottaja valtavasti ja sen huomaa jokaisessa ficissä. Aina jotain pientä, mistä näkee sen kehityksen joka tulee lukiessa mitä oot kirjottanu niin esille.

Heidän maailmansa värit olivat kadonneet, lumenkaltainen valkeus onnellisuudesta oli kadonnut, mennyt oli poissa. Ei enää yhteisiä hetkiä ruokapyödässä, jolloin Lucius tapasi juoda aamukahviaan rauhassa hiljaisuuden vallitessa seurueessa. Poika seurasi kasvettuaan isänsä esimerkkiä, joivat kahvia, toisen lukiessa lehteä. Auringonsäteet nousivat kirkkaalta taivaalta koristamaan tunnelmaa keittiössä, korean aamiaispöydän ylle. Narcissa joi rauhallisesti teetään, pitäen yllä arvokkaan olemuksensa, jonka antoi toisinaan laskeutua rennommaksi hymyksi yhteiselle elämälle.

Rikollisen pitkä lainaus (älä syö!) Mutta tämä on ehdottomasti lempikohta tästä. Sellainen mistä tulee hieman haikea olo, kun tietää, ettei heillä ole sitä mahdollisuutta sitten enää. Rakastuin varsinkin tuohon, että Lucius ja Draco juovat kahvia, kun Narcissa juo teetä, ja siihen, että ne ovat juuri hiljaisia hetkiä, joille saa hymyillä hellästi ja arvokkaasti <3

On taas näitä joita lukiessa päähän herää kysymys "miksen mä osaa?".

Lainaan Epikiä! Hän kun ehti viedä maton jalkojen alta ensin :3

Kiitos tästä mussukka kultapussukka

Varoitus - sillä aikaa kun luit aihetta, 2 uutta viestiä lähetettiin siihen. Haluat varmaan lukea nekin.
^entäs, jos en halua? : P

[Odo]

Aww tuo sinun kommenttisi, oon taas silleen ää mitä mä nyt taas vastaan, kun en tiiä. >_<
Ihanaa, että jaksat lukea näitä ja kommentoida ja kaikkea... pitääkin näistä! Se on niin hurjaa! 

Aww, en tiedä mitä muuta sanoa kuin suuren suuri kiitos! 

Ja kyllä sinä ja Epik osaatte, pyh älkää mitään selittäkö.

Ja minullako muka köyhät vastaukset yli-ihaniin kommentteihin, eikai? o_o

[Belsissa]

Tämä oli koskettava.

Olit onnistunut hienosti pukemaan Malfoyden ajatukset tulevaisuudestaan katkeransuloisen koskettavuuden muotoon. Olisin vain kaivannut jotain omaperäistä lisää, sillä vastaavanlaisia ficcejä olen lukenut ennenkin.En ole paljon kirjoitettuja aiheita vastaan, mutta olisin iloinen, jos kirjoittaja löisi niihin oman leimansa ja keksisi jonkun jännittävän lisän. Tässä kaikki oli valitettavan ennalta-arvattavaa, vaikka kaunista tekstiä olikin.

Kyynel vierähti huomaamatta naisen kalpeille poskille, vain yksi suolainen kyynel, joka valui kostuttamaan yhteen puristuneita huulia.

Toinen kyynel - sana töksähti. Esimerkiksi pisara voisi olla hyvä vaihtoehto sitä korvaamaan?

Poika seurasi kasvettuaan isänsä esimerkkiä, joivat kahvia, toisen lukiessa lehteä.

Tämä lause on aika kömpelö...

Pienellä ripauksella omaperäisyyttä ficcisi olisi ollut mahtava, sillä sen kuvaus oli kaunista ja idea koskettava. Lainaanpa tähän nyt hieman lempikohtaani:

Takassa ritisevä tuli himmeni pikkuhiljaa, liekkien nuollessa viimeisiä puunkappaleita takassa. Heistä yksikään ei vaivautunut lisäämään puita, he antoivan kartanon kylmyyden valloittaa ympäristöään. Kylmyys sai muuttua hallitsevaksi, omistavaksi. Heitä hetkeksi piteleviksi.

Mielestäni tämä olisi ollut erinomainen lopetus, mutta jokainen tietysti tekee itse omat päätöksensä. Piteleviksi tosin ehkä ennemminkin piteleväksi? "He" toistuu liikaa. Virheistään huolimatta kappale on kuitenkin hienoin juuri lohduttomuutensa ja vertauskuvallisuutensa vuoksi.

Kiitos lukukokemuksesta!

[Odo]

Oo kommenttia!

En oikein tiedä mitä tässä sanoisi, kiitokset rakentavasta kommentistasi Belsissa. Neuvot omaperäisyydestä ja yleensäkin rakentavaa on aina mukava saada, koska siitä voi ottaa oppia seuraaviin fikkeihin. Mukavaa, että myös tykkäsit tästä ja että se on ollut koskettavakin, piristi iltaa! 

[Rins]

Kommentointihaasteesta iltaa, tää kommentoiminen on vähän venyny, mutta nyt sitten.

Mä luen ihan järjettömän harvoin mitään Malfoyiden perheestä, paitsi tietenkin Dracosta, joten tää oli oikein kiva tähän.
Mä en myöskään oo lukenu pitkään aikaan näin angstista tekstiä, mä oon oikeestaan siirtyny pääasiassa fluffyn puolelle. Mä en kyllä käsitä koska se tapahtu, mä olin vannoutunu angst-fani vielä jonkin aikaa sitten...

Mä en koskaan oo ajatellu että sota olis voinu vaikeuttaa Malfoyiden elämää näin paljon, mutta kaipa se on ihan mahdollista. Lucius oli kuitenkin kuolonsyöjä.

On outoo, että mä en oo koskaan lukenu sulta mitään, vaikka oonkin sun ficceihin usein törmänny. Koska tästä huomasin, että sä kirjotat tosi hyvin. Tää ficci oli koko ajan kiinnostava, ja kun sen oli alottanu, sen vaan halus päästä loppuun.

Kuvailu on runsasta tälläisessäkin pätkässä, joka kuvaa pelkästään ajatuksia, ei niinkään tapahtumia.

Sydämet kahlittuina menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Toi oli varmaankin mun lempikohtani koko ficissä, ihan älyttömän hieno.

~ Rins

[Odo]

Kiitokset kommentista teinirinsessa, ei haittaa vaikka on kestänytkin.

Tää on taas niitä kommentteja, joihin en tiedä mitä pitäisi vastata kun on niin paljon kehuja, mutta todella ilahdutti hirveästi aamuani (heräsin tuossa puoli neljän aikaan, joten nyt on aamu). ^^ Ja no kiva, jos olet tykännyt ja eksynyt nyt lukemaan tekstejäni ja jopa yllättynyt positiivisesti.

Ja joskus tosiaan käy niin, että angstista siirtyy fluffyyn, itse olen toisinaan huomannut tuota ihan samaa, että kohta huomaankin lukevani (joskus jopa kirjoittavani) fluffyisia tekstejä sen sijaan, että se olisi angstia, mitä yleensä luen/kirjoitan. Haha.

No mitäs tässä vielä nyt sanoisi, kiitokset hirmuisesti kommentistasi.! :>