Title: Pimeässä
Characters: Tino/Suomi, Berwald/Ruotsi
Rating: K-11
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: Angst, one-shot
Disclaimer: Te kaikki tiedätte, etten omista mitään.
Summary: Epäilys nakersi luottamusta, kysyi Tinolta, mitä hän todella merkitsi Ruotsille?
A/N: Lisää vanhaa roskaa tekstiä pöytälaatikon kätköistä. Ajattelin, että tämä sijoittuisi ajalle, jolloin Suomi vielä kuului Ruotsiin.
Jotenkin minä en vain syty SuFinille?
Pimeässä
Ei se tarkoittanut sitä, ettei Tino olisi rakastanut Berwaldia.
Mutta joinain hetkinä, tällaisina sydäntalven pitkinä ja valottomina öinä, jolloin hän makasi toisen vierellä kykenemättä nukahtamaan, saattoi pieni epäilys hiipiä hänen mieleensä. Pöydällä palanut kynttilä oli sammunut jo aikaa sitten, mutta Suomi tiesi Ruotsinkin valvovan yhä. Mitä tämä ajatteli, liikkuiko tämän mielessä mitään samantapaista kuin hänellä? Berwaldinkin täytyi tajuta, että he molemmat olivat hereillä. Silti kumpikaan ei sanonut sanaakaan, vaan huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, jota rikkoi vain molempien rauhallinen hengitys – liian rauhallinen, sekä Tino että Berwald koettivat uskotella toisilleen olevansa jo unessa, vaikka jossain syvällä kumpikin tiesi toisen yhä valvovan.
Ehkä juuri se sai suomalaisen pysymään entistä varmemmin hiljaa. Ajatukset, jotka punoutuivat hänen mielessään, eivät sallineet ääniä, eivät keskeytyksiä, vaan vaativat täydellisen keskittymisen. Pimeydestä sen täytyi johtua, talviyön kuollut ja äänetön sankka pimeys, joka sai ajattelemaan päivänvalolle vieraita asioita.
Epäilys nakersi luottamusta, kysyi Tinolta, mitä hän todella merkitsi Ruotsille? Violettisilmäinen ei ollut aivan varma, halusiko toinen vain pitää hänestä huolta, pitää hänet lähellään? Oliko kaiken takana vain pyyteetön rakkaus? Vai oliko, epäilevä ääni hänen päässään kysyi, olisiko Berwald vain itsekäs? Liian mustasukkainen ja omistava. Tukehtumisen tunne ei johtunut ainoastaan näistä mietteistä, vaan myös Ruotsin käsivarsista, jotka olivat kiertyneet tiukasti Tinon ympärille, painaneet tämän rintaansa vasten. Liian tiukasti, syleily melkein sattui.
Berwald tuntui aina olevan sotajalalla jonkun kanssa. Tino ei pitänyt siitä, hän sai vain pahan mielen itselleenkin jupistessaan toiselle tämän ruhjeista paikatessaan tätä taistelujen jälkeen kokoon. Jos vain hänenkin ei olisi tarvinnut osallistua. Kun Ruotsi riitaantui jonkun kanssa, se ei ollut vain näiden kahden osapuolen välinen asia. Ei, vaan Suomi liittyi –tai liitettiin- aina mukaan. Olihan hän Berwaldin pikkuvaimo, hänen valtansa alla. Tino taisteli Ruotsin rinnalla – tai yksin, mutta aina toisen puolesta. Hänetkin sotkettiin sotiin, kansainvälisiin konflikteihin. Kaikki vaikutti kaikkeen, miten hän olisi voinut edes pysyä erossa niistä? Varsinkaan kun Ruotsikin lähti mukaan tuohon loppumattomaan piirileikkiin. Sekasortoa, nälänhätää, sotia.
Tino tiesi myös olevansa liian kriittinen. Kaikesta ei voinut syyttää Berwaldia ja tämä tahtoi vain pitää Suomen lähellään. Jos hänellä ei olisi tuota pitkää ruotsalaista, missä hän olisi? Varmaankin Venäjän talossa, olisi ollut jo kauan. Ja Suomen kokemukset tuosta itäisestä naapurista olivat pitkälle ainoastaan negatiivisia.
Joten mitä sitten, vaikkei hän voinutkaan hengittää vapaasti? Vaikkei hän koskaan tohtinut sanoa Ruotsille, että tämä puristi häntä liian lujaa? Vaikka hänen täytyi kysyä toisen mielipidettä joka kerta, kun hän tahtoi tehdä jotakin - mitä vain.
Suomi huokaisi hiljaa. Berwald tuntui jo nukahtaneen. Sen saattoi sanoa helposti, sillä toinen ei enää syleillyt häntä niin tiukasti. Tino makasi hetken hiljaa katsoen läpitunkemattomaan pimeyteen. Vasta useamman minuutin kuluttua hän liikahti levottomasti ja kierähti varovasti pois toisen käsivarsien alta. Hiljaa, kiirettä pitämättä, Suomi nousi istumaan sängyn reunalle. Mutta jalkapohjien koskettaessa kylmää lattiaa, Ruotsi tarttui yllättäen hänen ranteestaan kiinni. Tino säpsähti, oliko toinen sittenkin yhä hereillä?
”Gå inte.”
Suomi puri huultaan, mutta teki kuten Berwald tahtoi ja asettui ääneti takaisin tämän vierelle. ”Jag älskar dig”, vanhempi supisi Tinon korvaan ja kietoi kätensä jälleen tämän ympärille. Suomalainen olisi tahtonut sanoa jotakin omalla kielellään, mutta Ruotsi ei olisi kuitenkaan ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan. Hän puhui aina ruotsia, vaikkei toinen puhunut lainkaan suomea. Yleensä se oli itsestäänselvyys, mutta näinä öinä epäilys saattoi jopa rohkeasti ihmetellä: miksi? Miksei toisinpäin? Miksei Ruotsi voinut opetella hänen kieltään? Tino nielaisi äänekkäästi ja hautasi kasvonsa toisen rintakehään. ”Todella? Mutta joskus-” hän mutisi, mutta Berwald keskeytti lievä närkästys äänessään:” Vad? Jag förstår inte. Du vet-” ”Ingenting.” Tinon väsynyt, hänelle tavallista vakavampi ääni sai toisen vaikenemaan. ”Jag vet ja. Och jag älskar dig också.”
Sen jälkeen noiden kahden välille lankesi jälleen hiljaisuus ja lopulta Ruotsi nukahti, kuorsaten vaimeasti. Mutta Tino ei kyennyt nukkumaan silmäntäyttäkään koko yönä, levottomien ajatusten valvottaessa häntä.
Aamulla auringonsäteet pyyhkisivät pois nämä häntä itseäänkin pelottavat, kapinalliset ajatukset. Ja kaikki olisi taas hyvin kuten aina. Melkein.
A/N: Pahoittelen jos ruotsissani on virheitä. Jos on, kertokaahan minullekin niin korjaan. Puhun mieluummin saksaa... Halusin silti jostain syystä kirjoittaa korostuksen vuoksi repliikit ruotsiksi.
Gå inte. = Älä mene.
Jag älskar dig. = Rakastan sinua.
Vad? Jag förstår inte. Du vet- = Mitä? Minä en ymmärrä. Sinä tiedät-
Ingenting = Ei mitään
Jag vet ja. Och jag älskar dig också. = Tiedän kyllä. Ja minä rakastan sinua myös.
