Nimi: When You're Gone
Kirjoittanut: Rakkaus
Ikäraja: S
Paritus: Fred/George
Tyylilaji: Angstausta
Varoitukset: insesti
Tiivistelmä: Fred syyttää itseään, koska ei uskaltanut myöntää tunteitaan Georgea kohtaan.
Omistan ensimmäisen ficcini niille jotka ovat jääneet kaipaamaan jotakin heille rakasta henkilöä ja niille henkilöille jotka poismenollaan ovat saaneet nämä ihmiset tajuamaan kuinka rakkaita he heille oikeastaan olivatkaan.
Tämä siis on ensimmäinen ficcini jollei se jo käynyt selväksi.
Kaikki palautteet toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi olivat ne sitten risuja tai ruusuja. Ainiin, ja tämähän on tietenkin songficci. Tätä kirjoittaessani muuten kuuntelin jatkuvana toistona tuota kappaletta minkä sanatkin löytyvät lopusta, eli Avril Lavignen When You're Gone.
When You're GoneJuuri tälläisinä iltoina Fred tunsi itsensä erityisen yksinäiseksi. Puolikkaaksi, ainoaksi koko maailmassa. Sitähän hän toisaalta olikin Georgen kuoleman jälkeen, ja tulisi aina olemaankin. Hän tiesi ettei voisi koskaan toipua siitä, ehkä korkeintaan jonain päivänä oppia elämään asian kanssa, mutta ei koskaan unohtamaan kokonaan kokemaansa menetystä. Ei koskaan.
Fred nojasi päätään käteensä ja tuijotti ajatuksiinsa uppoutuneena ikkunasta ulos pimeyteen. Ulkona vallitseva pimeys ja hiljaisuus kuvasivat hyvin hänen sisällään vallitsevaa tyhjyyttä. Fredin silmät kostuivat ja hän nyyhkäisi hiljaa pimeässä huoneessa. Silloin kun kukaan ei ollut näkemässä hänen ei tarvinnut esittää vahvaa, esittää kaiken olevan hyvin, esittää että hän oli päässyt tapahtuneen yli. Fred huokaisi ja hänen koko vartalonsa vavahteli pidätellystä tuskasta. Fred painoi katseensa alaspäin hänen ruumiinsa yhä vavahdellessa kyynelten valuessa runsaina tämän surusta vääristyneitä kasvoja pitkin. Miksei hän ollut voinut sanoa sitä Georgelle silloin kun tämä oli vielä ollut elossa? Miksi hänen oli pitänyt olla niin tyhmä, että hän oli luullut voivansa tukahduttaa omat tunteensa veljeään kohtaan? Fred pyyhki raivokkaasti käsillään kyyneleistä kostuneita kasvojaan. Hän vavahteli yhä voimakkaasti vetäessään henkeä, mutta kyyneleitä ei enää valunut, hän oli jo vuodattanut niin paljon kyyneleitä veljensä vuoksi ettei enää kyennyt siihen. Fred käänsi katseensa uudelleen ulkona vallitsevaan kylmään pimeyteen vetäen samalla raskaasti henkeä. Hän muisti sen aivan elävänä mielessään, aivan kuin se olisi tapahtunut edellisenä päivänä, aivan hetki sitten. Hän muisti Georgen kasvot elävänä mielessään, prikulleen samanlaiset kasvot kuin hänen omansa. Georgen ilme oli ollut vakava, rakastava, täynnä levottomuutta, mutta kuitenkin samalla rauhallinen ja varma. Fred kirosi itseään siitä mitä hän oli sanonut veljelleen tämän tunnustaessaan etteivät hänen tunteensa Frediä kohtaan olleet olleet ainoastaan veljelliset. Hän muisti kuinka oli nähnyt Georgen silmistä kun tämän sydän murskaantui pieniksi kappaleiksi. Fred nousi ylös tuolistaan jolla oli istunut, ja tarttui sen selkänojaan heittäen tuolin huoneen vastapäiseen seinään huutaen samalla tuskaansa ulos. Tuoli lensi ovea päin äänekkäästi ja kalahti lopuksi kyljelleen lattialle. Samaan aikaan Fred lankesi polvilleen lattialle vavahdellen jälleen voimakkaasti. Kyyneleet joiden Fred oli jo luullut loppuvan valuivat taas vuolaina hänen silmistään pitkin nenänvarta pieneksi lammikoksi lattialle. Kuinka hän olikaan voinut sanoa niin omalle kaksoselleen, veljelle joka oli osa häntä? Kuinka hän oli voinut haukkua tämän tunteet perversseiksi ja kamaliksi? Fred tiesi vastauksen vaikka ei sitä ollut itselleen halunnut myöntääkkään. Se oli johtunut pelosta. Pelosta hänen omia tunteitaan kohtaan. Tunteita jotka olivat kohdistuneet Georgeen, tunteita jotka eivät olleet tosiaankaan ainoastaan veljellisiä. Fred ei ollut halunnut myöntää niiden olemassaoloa, mutta enää hän ei sitä voinut kieltääkkään. Hän oli pelännyt myöntää tunteensa Georgelle, sillä hän pelkäsi muiden mielipiteitä asian suhteen. Niin naurettavalta kuin se nyt tuntuikin, hän tosiaan oli pelännyt. Mutta nyt kaikki oli myöhäistä, liian myöhäistä. Millään tunteilla ei enää ollut väliä sillä Georgea ei enää ollut. Jos Fred vain olisi ollut rohkeampi hieman aiemmin, edes hieman, päivän tai edes tunnin olisi kaikki ollut toisin. Georgen ei olisi tarvinnut kuolla luullen että Fred oli inhonnut häntä tämän tunteiden takia. Georgen olisi kuulunut tietää, että Fred oli aina rakastanut tätä enemmän kuin mitään muuta, aina! Fred oli vain pelännyt tätä rakkautta, pelännyt sitä mitä sen myöntäminen aiheuttaisi.
Fred pyyhki kädellä kasvojaan ja kankesi itsensä istumaan sängyn laidalle. Hän puristi käsillään sängyn reunaa rystyset valkoisinä pidätellen kyyneleitä ja tuskaa joka pyrki hänestä raivokkaasti ulos. Hän tiesi ettei koskaan pystysi antamaan anteeksi itselleen sitä mitä oli lykännyt niin kauan, että lopulta oli ollut liian myöhäistä. Hän tiesi, että tulisi katumaan sitä joka solullaan koko loppuelämänsä. Fred katsoi jälleen ikkunasta ulos ja taivaalle nousseet tähdet valaisivat hänen kyyneleistä laikuttuneet ja kosteat kasvonsa. Hänen silmänsä kiilsivät niihin jälleen kohonneista kyyneleistä kun hän kuiskasi hiljaa pimeyteen tunnustuksen joka ei koskaan ollut kantautunut hänen kaksoisveljensä korviin.
"George, minä rakastan sinua."Fred saattoi vain toivoa, että jossain, ehkä jossain tämän maailman rajojen ulkopuolella George kuulisi nuo sanat ja ymmärtäisi ja antaisi hänelle anteeksi.
When You're Gone - Avril LavigneI always needed time on my own
I never thought I'd need you there when I cried
And the days feel like years when I'm alone
And the bed where you lie
is made up on your side
When you walk away
I count the steps that you take
Do you see how much I need you right now?
When you're gone
The pieces of my heart are missing you
When you're gone
The face I came to know is missing too
When you're gone
All the words I need to hear to always get me through the day
And make it OK
I miss you
I've never felt this way before
Everything that I do
Reminds me of you
And the clothes you left
they lie on the floor
And they smell just like you
I love the things that you do
When you walk away
I count the steps that you take
Do you see how much I need you right now?
When you're gone
The pieces of my heart are missing you
When you're gone
The face I came to know is missing too
And when you're gone
The words I need to hear to always get me through the day
And make it OK
I miss you
We were made for each other
Out here forever
I know we were
Yeah Yeah
All I ever wanted was for you to know
Everything I do I give my heart and soul
I can hardly breathe I need to feel you here with me
Yeah
When you're gone
The pieces of my heart are missing you
When you're gone
The face I came to know is missing too
When you're gone
The words I need to hear will always get me through the day
And make it OK
I miss you
