Kirjoittaja: Flynn
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Romance, angst
Paritus: Ron/Hermione
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille ja minä vain ideoin ilman rahallista korvausta.
Tiivistelmä: En minä jättänyt sinua. Olen aina vierelläsi.
Haasteet: FF100 sanalla Miksi? ja OTP10
Jäätyvä rakkaus
Kun muistelin noita päiviä, en voinut olla itkemättä. Pahimmat pelkoni, elämäni synkimmät hetket palautuvat mieleeni yksi kerrallaan. Kun katsoin kohti tyyntä, äärettömiin jatkuvaa merta, halusin tulla luoksesi. Tehdä samoin, kuin sinä kerran teit, vaikken vieläkään ymmärtänyt ajatuksiasi tuona päivänä, en, vaikka kuinka olin niitä mielessäni hautonut. Halusitko vain lopun, vai luulitko sen olevan uusi alku kaikelle? Luulitko sen muuttavan kaiken, tehden kaiken paremmaksi? Halusitko kadota, luoda surua? Vai luulitko sen tuovan meille toivoa, toivoa paremmasta, toivoa toisista mahdollisuuksista?
"Miksi jätit minut, miksi teit sen, Hermione?"
En minä jättänyt sinua. Olen aina vierelläsi.
"Miksi?
Jotta voisin olla aina luonasi, Ron. Vain sinä ja minä. Ei mitään muuta.
Kyyneliä, ajatuksia, routainen maa. En jaksanut enää seistä, ajatukset väsyttivät minut, suru valloitti mieleni. En halunnut ajatella, en halunnut olla surullinen. Ei hänkään olisi sitä halunnut. Mutten voinut, vaikka kuinka yritin, muistella noita hyviä hetkiä kanssasi. Ne saivat minut kaipaamaan sinua entistäkin enemmän. Katsoin, kuinka viileä ilma jäädytti meren pintaa.
"Minä tulen luoksesi, Hermione."
Ei. Etkö ymmärrä, ettemme tarvitse enää uhrauksia? Meillä on jo toisemme. Ikuisesti.
"Teen kaikkeni, jotta vielä tapaisimme. Kaikkeni, jotta voisin vielä sanoa sinulle, että rakastan."
Sinä olet jo sanonut. Me olemme jo tavanneet, me olemme aina yhdessä, Ron. Älä anna tunteillesi valtaa, älä saata minua suruun... Pyydän. En halua sinun kärsivän.
En halunnut pyyhkiä kyyneleitäni, osoitustani rakkaudesta sinua kohtaan. Muuta minulla ei ollut, kuin sanat, kyyneleet ja ikuisesti mielessämme elävät muistot. Nousin jalat täristen seisomaan ylös katsoen edelleen tuota hitaasti jäätyvää merta, uutta kotiani.
"Ron! Mitä sinä teet? Näin kaukana kotoa, kaukana kaikesta, aivan yksin? Ron, tule kotiin... Me kaipaamme sinua."
Tee kuten hän sanoo... Hänellä, äidilläsi, kuten kaikilla muillakin, on sinua ikävä. Suurempi, kuin sinulla minua kohtaan. Me olemme aina yhdessä, älä pilaa heidänkin elämää vain itsepäisyytesi tähden!
"En minä voi tulla takaisin, äiti. Etkö sinä ymmärrä, ettei minulla olisi mitään syytä enää edes elää? Minulla ei ole enää mitään, paitsi teidät. Eikä se riitä."
Älä sano noin... Älä. Älä saata heitä suruun, mene hänen mukaansa.
"Sinulla on ystäväsi, elämäsi, meidät ja muistot hänestä! Tule takaisin... En kestä menettää enää yhtäkään lasta..."
Usko häntä. Sinulla on kaikki, mitä voisit kuvitellakaan. Sinulla on minut. Sinulla on Harry. Sinulla on Luna. Sinulla on perheesi. Sinulla on kaikki.
"Ei minulla ole enää ystäviä, ei ole ollut kaiken tapahtuneen jälkeen! Tuskin enää edes näen Harrya, saati sitten Lunaa. Miten voisinkaan nähdä, kun heillä on paljon tähdellisempää tekemistä? Eikä minulla ole häntä. Eikä enää elämää."
Älä sano noin... Pyydän. Usko häntä, usko minua.
En katsonut enää taakseni vaan aloin juosta, nopeampaa kuin koskaan ennen olin juossut. En välittänyt äidistäni, en välittänyt muiden ajatuksista, tein vain niin kuin sydämeni sanoi. Rikkoutunut, sirpaleita täynnä oleva sydämeni. Kuulin huutoja, muuten välittänyt niistä, juoksin vain. Mutta vaikka läheninkin tuota jo nyt miltei kokonaan jään peitossa olevaa merta, ääni takanani ei vaiennut. Se tuntui vain hetki hetkeltä voimistuvan, hän saavutti minua.
"Ron!"
Pysähdy! Ymmärrätkö sinä, kuinka paljon satutat minua, jos teet sen? Haluatko todella sitä? Minä rakastan sinua.. Pyydän.
"Minä teen niin kuin tahdon, äiti! Usko jo, et voi muuttaa mieltäni."
Ron...
"Ron... Jos sinä teet sen, minä tulen mukaasi!"
Luovuta! Jos hän... Jos hän tekee, niin kuin aikoo, tekosi pilaavat koko perheesi elämän. Haluatko todella sitä? Pyydän...
Hän tarttui käteeni, yritti vetää minut mukaansa kohti kotia. Mutten luovuttanut, käytin kaiken voimani, enää muutama askel...
"EN AIO MENETTÄÄ SINUAKIN, RON!"
Usko häntä.
"ÄLÄ. YRITÄ. ESTÄÄ. MINUA."
Luovuta jo.
Enää muutama askel ja olisin yhä pienenevän jäättömän kohdan äärellä, valmiina hyppäämään. Valmiina tulemaan luoksesi.
Minä olen tässä.
Mutta voimani alkoivat loppua, en jaksanut enää vetää häntä mukanani. Mutten halunnut menettää sinua, yritin tehdä kaikkeni, Hermione...
Minä rakastan sinua.
Lyyhistyin maahan, viimeinenkin mahdollisuuteni jäätyi pois.
Kiitos.
// Neme siirsi oikealle osastolle.