Varjokeijujen valssi | raapaleita eri parituksilla, 7/7, max. K-11

[Upsila]

                                                                          Varjokeijujen valssi (eikä se koskaan lopu)


Nimi: Vapaudensärkijä
Kirjoittaja: Upsila
Genre: Femme, ripaus fluffyisen romance
Paritukset: Tonks/Fleur
Ikäraja: S
A/N: Ei voi olla totta, että osallistuin taas Spurttiraapale II - haasteeseen - toisin tällä kertaa kuudennen kierroksen kierrokseen, huh. No, koska raapaleet on kuitenkin kivoja ja edellisestä raapaleen kirjoittamisesta oli aikaa niin teki mieli kirjoittaa uusia ja tämä sitten syntyi. Kommentit ovat tietenkin kultaa. Ja ensimmäisen raapaleen paritus on kieltämättä vähän rareista.

                                                                       
                                                                                    Vapaudensärkijä

Mitä se tarkoittaa, että ihminen rakastuu? Tarkoittaako se kädellä pitämistä iltaruskossa vai vesisadepisaroiden pyydystämistä sälekaihtimien välistä vaiko sittenkin suudelmia poskeen, huuleen tai nenänpäähän?

Tonks ei ymmärtänyt rakkautta, ei osannut kertoa siitä; loisteputkikin värjäsi kasvot sairaalloisenkeltaiseksi ja takoraudankaiteen kahlitsemalta parvekkeelta näki maailmanreunaan asti. Toiset huomasivat kerrostalojen juovittaman horisontin ruusunpunaisen ja sahraminkeltaisen värjäminä - kuulivat myös jostain kaukaa heinäsirkkojen laulavan ruohomeressä.

Mutta kun Fleur astui noidankehän sisälle, maidonvalkeaan ihoon tarttui hiekanjyviä ja väläytetyissä hymyissä selkärankaisen vapaudensärkijän täyteläiset hymynrippeet.

Ja kun Tonks viimein ymmärsi; heilautti helakanpunaisen hameenhelmansa, hipaisi huulellaan toista ja kuiskasi, "minäkin rakastan sinua."

[Beatrix Bones]

Yleensähän en siis lue femmeä, mutta jotenkin oli vain pakko katsastaa, kun parituksena oli Tonks/Fleur.

Tämä oli niin kaunis! Pidin hyvin paljon, kuvailu ja kaikki napsahti vain niin kohdalleen. Rakkaudesta ja rakastumisesta on mukava kirjoittaa, koska jokainen saa luotua siitä omanlaisen versionsa, yksikään versio ei ole juuri se oikea, muttei myöskään väärä. Kaikkitietävän kertojan näkökulmasta kuvattuna, mutta Tonksiin keskitettynä, tämä oli todella hieno ja erilainen, kuvailultaan suorastaan loistava. Käytin hyvin paljon sellaisia adjektiiveja, joiden en tiennyt edes olemassa, mutta tähän ne sopivat kuin nakutettu.

Mitä se tarkoittaa, että ihminen rakastuu? Tarkoittaako se kädellä pitämistä iltaruskossa vai vesisadepisaroiden pyydystämistä sälekaihtimien välistä vaiko sittenkin suudelmia poskeen, huuleen tai nenänpäähän?

Alku oli minusta koko raapaleen kaikista kaunein kohta, jotenkin niin suloinen ja hieman salaperäinen.

Voisin ehkä alkaa lukea femmeä enemmänkin. Kiitos ja kumarrus! 

~ Bea

[Feliicia]

Yleensä en kauheasti lue femmeä, mutta sekin menettelee.
Tonks/Fleur on mielestäni aika ristiriitainen paritus. Fleur on kaunis, lumoava ja Tonks taas hauska, hiukan kömpelö. Tonks voi muuttaa ulkonökänsä tahdonvoimalla ja Fleur on puoliksi veela. Silti ihastuin tähän paritukseen.
 Kuvailua oli ihana lukea (sitähän koko ficci oli:) ) ja muutenkin ficci oli kauniisti kirjoitettu. Kiitos<3

[shaya]

Yhm ja miksi mä huomaan tällaiset ihanuudet aina myöhässä.

Tonks/Fleur, ahihihih. Pidän Fleurista kovin, ja vaikka Tonks kuuluukin ennemmin inhokkihahmoihin kuin suosikkeihin, on hän minusta mukava tapaus femmen yhteydessä (Remukselle ei sovi). Ja yhdessä nämä kaksi - kuten jo sanoinkin, aihihihi. Ihanaa. Musta tuntuu että Tonks ja Fleur saattaisivat hyvinkin sopia yhteen, noin niinkuin luonteiltaan, ja sekin kun kummankaan tapauksessa ulkonäöllä ei ole väliä; Fleurilla on veelanveri ja Tonksilla alati muuttuva ulkonäkö, joten. Lisäksi nämä kaksi olivat, ainakin mitä olen Fleurista lukenut erinäisistä tietolähteistä, ystäviä tai vähintäänkin ystävällismielisiä tuttavia, niin miksei, miksei. Eikä mua haittaisi vaikka eivät niin canonin mukaan sopisikaan - rarefemmeily on <3

Tämä ensimmäinen raapale oli ehdottoman suloinen, hyvin Upsilamainen. Ihailen sun taitoa löytää teksteihisi tuollaista puhdasta hyvyyttää, onnea ja rakkautta, sitä ei moni osaa - ainakaan ilman että teksti menee liian sokerisen puolelle, mitä tämä ei ollut. Oikeastaan sun tekstit on aika iso osasyy siihen että olen jälleen alkanut pitää söpöilystä, tässä yhdessä välissä kartoin sitä kuin ruttoa. Oon myös huomannut, että monet sun tekstit on helpompi käsittää kun ne lukee ääneen. Näytöltä luettuna jotkin lauseet saattavat tuntua vaikeaselkoisilta ja epäselviltä, mutta kun lukee ääneen, pysähtyy pilkkujen kohdalla ja keskittyy siihen tekstiin, niin ei ollenkaan. (Tosin mulla on muutenkin keskittymisvaikeuksia aina, joten maybe it's just me.) Tykkäsin ihan hirmuisesti tämän ensimmäisen raapaleen pohdiskelevasta muodosta, tunnelmasta ja kuvailusta tietysti, se nyt on aina ihan omaa luokkaansa. Ja onneksi huomasin tämän sentään ennen toista raapaletta, ksoka silloin saattaisi käydä niin kuin edellisen kohdalla ja jäädä kommentointi kokonaan(pahoittelut muuten siitä, sen kommentin se olisi todella ansainnut.) D: No mutta. Ah niin ja nimeä munkin piti hehkuttaa vielä - Scintillaa lähinnä komppailen, ihana ja tälle ehdottomasti sopiva nimi, sulkeet on ihanat ja ainahan se positiivista on, jos kirjoittajan tunnistaa otsikosta!

parvekkeelta näki maailmanreunaan asti. Toiset huomasivat kerrostalojen juovittaman horisontin ruusunpunaisen ja sahraminkeltaisen värjäminä - kuulivat myös jostain kaukaa heinäsirkkojen laulavan ruohomeressä.

Hieman ylipitkä lainaus tähän loppuun, mutta ihana ihana ihana!

Jään ehdottomasti seurailemaan, koitahan saada pian uutta raapaletta kehiin.

[Upsila]

Oi, kommentteja.

Beatrix Bones, kivaa, että sain sinut lukemaan femmeä, vaikka sitä et yleensä luekkaan. Rakkaudesta ja rakastumisesta on tosiaan oikein mukavaa kirjoittaa, jokaisella on erilainen näkymys rakkaudesta tekstissään ja mukavaa, että olet sitä mieltä, että tämä toimii Tonksin näkökulmasta. Olen oikein imarreltu kehuistasi, kiitos oikein ihanasta ja ihastuttavasta kommentistasi!<3

Scintilla, sinä se aina jaksat sitten ahkerasti kommentoida tekstejäsi, kiitos kovasti siitä. Mukavaa, että tykkäät raapalesarjan otsikosta (että pienoisen raapaleen otsikosta), myönnän itsekin pitäväni siitä. Ja kaunokirjoitus on vähän vaihtelua arkeen tosiaan, hih. Tähän raapaleeseen ei saanut tosiaan mahtumaan ihan paljon kaikkea kuin tavallisiin oneshotteihin. Mutta hyvä, että siitä huolimatta, että sisältö ei sisältänyt ihan paljon, se ei jäänyt häiritsemään ja mukavaa, että olit myös sitä mieltä, että  Tonksin näkökulmasta tämä toimii. 'Vaiko' sanan jälkeen ei pilkku taida nyt mahtua jos lisään sen, joten jääkööt se nyt tuollaiseksi. Kiitos hienosta ja ihanasta kommentistasi!<3

HarryPotterFan4Ever, oi, mukavaa, että sinäkin ilmestyit lukemaan femmeä, vaikka et tavallisesti sitä luekkaan. Tonks/Fleur on kieltämättä aika erikoinen paritus, koska Fleur on kaunis veelatar, kun taas Tonks kuitenkin aurori, aikahko hassun kesyttämätön. Mutta koska rareiset paritukset on kivoja niin tuollaistakin syntyi vaihteeksi, koska Fleurista ja Tonksista teki mieli kirjoittaa. Ihanaa, että siitä huolimatta ihastuit paritukseen, vaikka ristiriitainen onkin. Kiitos itsellesi kivasta ja suloisesta kommentistasi!<3

shayl, rarefemmeily on tosiaan kivaa - sen minäkin olen myöntänyt (ja kiitos, että sinäkin olet ahkerasti kommentoinut ja seurannut tekstejäni). Fleur/Tonksia oli varsin kivaa kirjoittaa, molemmat ovat kivoja hahmoja ja oli mukavaa oikeastaan tutustua Tonksiinkin edes tämän raapaleen kautta, sillä naisesta en ole koskaan kirjoittanut. Apua, en osaa vastata kommentteihin enää kuin, että jäin aika sanattomaksi ja kiitos kovasti piristävästä ja ihanasta kommentistasi, kehusi sai hymyilemään, olen otettu.<3 Ja uutta raapaletta tulee nyt heti .

                                                                                                   ★☆♥★☆♥

Nimi: Keinotekoista rakkautta
Kirjoittaja: Upsila
Genre: angst, romance, femme
Paritukset: Blaisen äiti/Pansy
Ikäraja: K-11
A/N: Hops, tuli 150 sanainen raapale ja kuten huomaatte taas; rareista paritusta taas teki mieli kirjoittaa (apua, mistäköhän seuraavaksi voisin kirjoittaa?). Toivottavasti ei ollut silti liian kova pala luettavaksi, teki mieli kirjoittaa erilaista vaihtelua muutenkin. Ja kommentteja rakastan aina tietysti, tätä oli kivaa kirjoittaa (vaikka Blaisen äidin nimi onkin tässä aika hankala - se on kreikkalaisen mytologian nimi, tarkoittaa kuuluisaa, jaloa ja kosijaa). Tämä menee Tutut ja tuntemattomat tuvat - haasteeseen.


                                                                                          Keinotekoista rakkautta

Clytemnestra, mustatukkainen halusi kuiskata, mutta vaikeni ja sirot sormet sivelivät tummaihoisen lantion kaarta. Naisen viehättävä kurvikkuus sai toisen tukahduttamaan ihastunutta huokaustaan, mikä suloisuuden hierarkiainen näky.

Rouva Zabinin ametistisormus tuntui viileähköltä alastonta vartaloa vasten, helakanpunaiset huulet kaareutuivat hymyyn ja kauriinsilmiä varjosti harsottu varjo. Ei hän välitä, Pansy tiesi, mutta halusi rakastaa toisen kiihkeitä suudelmia ja keveitä kosketuksia. Halusi tuntea itsensä ylihiotuksi jalokiveksi.

Shamppanja valui huilumaisesta lasista toisen huulia vasten; pehmeä naurahdus. Knap knap, viininpunaiset kynnetkin naputtivat massiivisen pöydänkulmaa varautuneesti. Mustavalkoinen valokuva, katso, siinä oli viisitoistavuotias Blaise, haudattu isäpuoli ja itse jumalatar. Ja Pansy huomasi ajattelevansa katkerana, että ei kuulunut Zabinien säihkyvään perheeseen.

Ei koskaan kuulunutkaan.

Mopsinaamaisen luihuisprinsessan käperryttyä vanhemman naisen lämpimää ihoa vasten, hän ei kuullut toisen sydämen sykkeitä; yhtä raskas kuin kantamansa syntinsäkin.

[Glorisablet]

Anteeksi Upsila kultaseni, etten ole kommentoinut raapalesarjojasi aiemmin. Luin Varjoliljan viimeinen terälehti -sarjaakin, mutta se ei napannut yhtä hyvin kuin tämä. Kieli ja sanojen käyttö ei viehättänyt yhtä paljon kuin muissa hengentuotteissasi. Tämä sarja on kuitenkin kuin kaunosieluisen biseksuaalin toivelahja femmeraapaleineen, joista ei traagista romantiikkaa, kyyneliä ja katkeransuloisia harsounelmia puutu. Kaunista ja suloista kuten ennenkin ilman verenmakuisesti lisättyjä, ylimääräisiä adjektiiveja.

Naisen viehättävä kurvikkuus sai toisen tukahduttamaan ihastunutta huokaustaan, mikä suloisuuden hierarkiainen näky.

Miettisin pilkun ja pisteen paikkaa uudemman kerran.

Mopsinaamaisen luihuisprinsessan käperryttyä vanhemman naisen lämpimää ihoa vasten, hän ei kuullut toisen sydämen sykkeet; yhtä raskas kuin kantamansa syntinsäkin.

Taivutusvirheitä. Olisiko voinut jättää neljä viimeistä sanaa omaan lauseensa tehokeinoksi?

Ensimmäisen Fleur ja Tonks on naisten erilaisuudesta huolimatta vielä ihan mahdollinen paritus ilman perusteellisia selittelyitä. Pansy ja Blaisen äiti taas kieroutuneempi. Alaikäinen ja aikuinen nainen. Siksi jäin kaipaamaan jonkinlaisia perusteluita enkä pelkkää tilannetta ja tunnelmien maalailua.

Meni minun osaltani natinaksi, mutta älä ajattele missään nimessä minun lyttäävän raapaleitasi. Pidin molemmista paljon ja odotan mielenkiinnolla millaisia parituksia tuleman pitää mielellään perusteluiden kera. Hauskoja kirjoitushetkiä raapaleiden parissa! <3

[Upsila]

Lavinia, ei se haittaa, että et ole kommentoinut, olet kommentoinut muutenkin jo suurin osiin teksteihini, että olen otettu, että jaksat seurata kokemattoman ficcailijan kirjoituksia muutenkin. Blaisen äidin ja Pansyn suhdetta kommentoin niin, että perusteluja en saannut mahtumaan kunnolla siihen, vaikka ajattelinkin kirjoittaa tuplaraapaletta tai triplaakin, mutta ajattelin, että jos jatkaisin se saattaisi venyä tönköhköksi enemmän tai teksti jumittuisi kuitenkin vain paikoillaan, mutta jokainen saa oikeastaan kuvitella raapaleissa, että miten paritus oli päätynyt yhteen loppujen lopuksi. Mutta enköhän jossain vaiheessa saa mahtumaan johonkin raapaleeseen myös perustelua. Kieroutunut ja kuvankaunis rouva Zabini sai kuitenkin pyöräytettyä Pansyn päätä itseensä viime raapaleessa. Kiitos aivan ihanasta ja rakentavasta kommentistasi!<3

Scintilla, kiva, että pidit parituksesta - piti aluksi tulla Hermansy, mutta sitten tuli mieleen Pansy/Blaisea ja siitä kautta tulikin Blaisen äiti mukaan kuvioihin yhtäkkiä. Blaisen äiti on tosiaan tappanut pojan isäpuolen - niinkuin sen edellisetkin. Ja ymmärsit tosiaan oikein, yritinkin jotenkin vihjata sitä tässä. Mopsinaamainen on tietenkin vähän sen puoleen, että Pansy olisi vähän epämiellyttävämpi näky kuin Blaisen äiti, mutta koska häntä pidetään mopsinaamaisena niin saakot sekin tulla tässä ilmi. Ja rarea tulee piakkoin lisää, niitä on kivaa kirjoittaa. Kiitos kivasta ja ilahduttavasta kommentistasi!<3

                                                                                                ★☆♥★☆♥

Nimi: Velvollisuuteen kahlittu
Genre: pienoinen angst, draama, het
Paritukset: Bellatrix/Rodolphus
Ikäraja: S
A/N: Tämäkin menee Tutut ja tuntemattomat tuvat - haasteeseen. Pakko myöntää, että tätä oli kieltämättä vähän vaikeaa kirjoittaa, mutta tuli kuin tulikin tuplaraapale. Omistan tämän Lavinialle, jonka Bellatrix/Rodolphus - tekstit ovat tätä inspiroineet.


                                                                                          Velvollisuuteen kahlittu

Rodolphus rykäisi ahdistuneesti, kun barokkikirkon etupään puupenkissä istuvat kuolonsyöjät virnistivät hänelle inhottavan kujeilevasti. Mies hypisteli hermostuneena smokkipaitansa solmuketta kuin haluten löysentää sen hetkistä tuskaista tunnettaan ja asettaa kasvoilleensa kuolonsyöjänaamion; olisi vain helpompaa aiheuttaa kirkuntaa ja toistaa kidutuskirouksien riipivää kipua kuin pyytää papilta Jumalan siunausta avioliittoon. Bellatrix Musta oli kuitenkin se viimeinen nainen, jonka hän olisi tahtonut ikinä naida.

Sulhasen puristaessa nyrkkiään yhteen, hänestä tuntui kuin nuoruus olisi vain valunut hukkaan. Kuihtunut ja valunut sormien välistä niin, että sänkikin pisteli sormenpäitä vasten ja pimeän piirron näkeminen tuotti halveksittavaa kipua sydämelle.

Velhon hymyillessä kuivakkaa hymyä itselleen, hän ei voinut olla ajattelematta millainen pakkoavioliitto olisi Bellatrixin kanssa, jonka kesymätön ja ivaa tihkuva luonne oli tullut hyvin pisteliäästi esiin kouluvuosina. Nainen tuskin osasi valssiakaan seurapiirijuhlissa tallomatta hänen varpaitaan piikkikoroilla. Rodolphus irvisti.

Urun voimakas soitto sai velhon säpsähtämään kuitenkin ajatuksistaan. Bellatrixin kalpeita kasvoja verhoi seitinohut huntu ja eebenmustat kutrit kohotettu takaraivolle rönsyileväksi nutturaksi. Mustan, pitsisen morsiuspuvun raskaat helmat laahustivat tuoreen kuolonsyöjättären perässä, tämän kävellessään askel askeleelta lähemmäksi oma isä vierellään.

Kun morsian asettui häntä vastapäähän kuiskaten "tahdon", Rodolphus halusi paeta pois.

[Glorisablet]

Sulan lammikoksi sängylleni (kuten sinulla on tapana sanoa) minua kohdanneen ylistyksen ja valtavan suosionosoituksen takia. Kirjoittajaa ei voi kohdata suurempi kunnia, kun hän huomaa toisen omistaneen kokonaisen tekstin itselleen ja saa tietää omien Bella/Rodolfustensa inspiroineen. Kiitos, kiitos, kiitos! <3

Otsikko tiivisti puhdasverisen miehen osan; he ovat yhtä lailla kahlittuja velvollisuuksiinsa, vaikka aatelismiehillä onkin vähemmän kahleita ja rajoitteita kuin -naisilla. On naitava yhtä puhtaan sinistä verta kuin, mita omissa suonissa virtaa. Bellatrix Musta olisi komeutensa ansiosta kelvannut loistavasti rouva Rodolfus Lestrangeksi, ellei kuolonsyöjä olisi tiennyt hänen kanssaan avioitumisen olevan nuoruuden, yleensäkin elämän hukkaan haaskaamista.

Kun morsian asettui hänen vastapäähänsä, kuiskasi “tahdon”, Rodolphus halusi paeta.

Kuulostaisiko Kun morsian asettui häntä vastapäätä kuiskaten “tahdon”, Rodolphus halusi paeta. paremmalta sinun korvaasi?

Urujen riuskainen soitto sai velhon säpsähtämään kuitenkin ajatuksistaan.

pienoinen typoliini

Musta hääpuku sopi loistavasti Bellatrixille, sillä nainen oli varmasti jo tuohon mennessä tahrinut kätensä niin useasti vereen, että valkea hääpuku olisi vain herjannut sakramenttiä. Pirun morsiamen hääpuvun ainoa oikea väri on joko musta tahi verenpunainen. Voi Rodolfusta! Sanomalla tahdon ja pujottamalla sormuksen Bellatrixin sormeen hän olisi alistuva tahtomattaan sylikoiraksi, kunnes Molly Weasley vapauttaisi hänet helvetistä tulleesta aviopuolisosta.

Bellatrix/Rodolfus on canonparitusten kärkeä, etkä osunut huti kirjoittaessasi juuri heistä. Paritus oli ihana, ja teksti oli upeaa kuvailuineen. Vaikutuin niin kovasti, etten osaisi edes välttämättä sanoa suosikkikohtaustani. Ehkä hääpukuisen Bellan kuvaus voisi viedä voiton. =)

[shaya]

Oho, sullahan on kova tahti! En kyllä valita.

No ensinnä siis tuo toinen raapale. Ihana! Blaisen äiti on kiinnostanut mua iät ajat, velhomaailman kauneimpana mustana leskenä hirveän kiinnostava naishahmo ja kun Blaisekin on niin ihana, niin oi että! Ja Pansyfemme nyt on aina Pansyfemmeä - omnomnom siis. Musta tuntuu että tämä... Clytemnestra sopisi Pansylle oikein hyvin, tuollainen juonikas ja hieman kylmä; sydämen sykekään ei kuulu. (Piristävä kohta muuten - aina kuvaillaan sitä kuinka kuulee toisen sydämen äänet, käänsit sen viehättävästi toisin päin.) Tässä raapaleessa Pansy oli toki hieman herkempi ja keveämpi ja huaraampi kuin miksi tytön yleenä miellän, mutta kaunista, kaunista jokatapauksessa. Tykkäsin kovasti.

kauriinsilmiä varjosti harsottu varjo.

Sun kuvailu on kyllä ihan omaa luokkaansa, pakko hehkuttaa tähän vielä!

Tuo kolmas sitten. Ah, Bella/Rodolphus. ex-OTP Olit kuvannut heidän suhteensa oikein viehättävästi, munkin mielikuva Bellarodista on aina ollut hieman sellainen, ettei suhde ollut mikään tasapainoinen romanttinen liitto, vaan pakotettu tai ainakin hyvin epätasainen ja Bellan dominoima. Tunnelmaltaan tuo oli varsin ihastuttava, sellainen hieman raskas ja synkeä, muttei kuitenkaan liikaa ja kuvailusta tuskin tarvitsee sanoakaan. Kertomistyylikin oli mukavan erilainen, piristävä.  Pahoittelen nyt tätä kommentin lyhyyttä mutta musta ei kyllä irtoa enää mitään fiksua, joten muutama lainaus vielä loppuun.

helpompaa aiheuttaa kirkuntaa

kirkunaa?

Musta, pitsisen morsiuspuvun raskaat helmat laahustivat tuoren kuolonsyöjättären perässä

mustan ja tuoreen kaiketi? Propsit sulle mustasta morsiuspuvusta, punaisen ohella se on ainoa jonka voisin Bellalle kuvitella.

Rodolphus rykäisi ahdistuneesti, kun barokkikirkon etupään puupenkissä istuvat kuolonsyöjät virnistivät hänelle inhottavan kujeilevasti.

Tästä aloituslauseesta tykkäsin eniten, kuolonsyöjien riettaat hymyt ja kaikki, ihanaa.

[Feliicia]

Oho, enpä ole huomannut, että olet laittanut kaksi raapaletta lisää No, nyt asia on kuitenkin korjattu

Keinotekoista rakkautta: Taaspa femmeä. Ihanaa kun kirjoitat epätavallisia parituksia<3

Velvollisuuteen kahlittu: Olen aina kuvitellut, että Bellatrix ja Rodolphus menivät naimisiin, koska, no miksi ihmiset yleensä menevät naimisiin, mutta tämä avasi ihan uuden näkökulman. En ole koskaan lukenut Rodolphuksesta, ehkä en ole niin tarkka etten vain ole törmännyt häneen

Tykkäsin molemmista oikein kovasti

[Upsila]

Lavinia, ole hyvä vain, sinun tekstisi ovat yleensäkin inspiroivia, joten oikeastaan voisin sanoa vain, että kiitos itsellesi.  Bellatrixille sopii mielestäni tosiaan myös se musta morsiuspuku, ei sellainen valkoinen ole kovinkaan sopiva tuoreelle kuolonsyöjättärelle, musta pukee häntä (niinkuin verenpunaiset ja muut tummahkon sävyisetkin), jotenkin siitä pystyy myös tietämään millainen hän oikeastaan on jotenkuten; yleensähän kaikki haluavat kermakakkuröyhelöä, mutta Bellatrixille se ei kelpaa. Kiitos ihanasta kommentistasi, sait hymyilemään!<3

Scintilla, haha, mielikuvitus joskus temppuilee niin; minuakin rupesi melkein naurattamaan. Rodolphus/Bellatrix - raapaleessa, Rodolphus oli aika nuori, ei omistanut vielä pukinpartaa tai sitä voimakkuutta, jota kertyi sitten vuosien kuluessa, kun joutuu kestämään Bellatrixin kaltaista naista. Onhan tämä miehen kuitenkin ensimmäinen ja pakotettu avioliitto, joten kun hän ei ole tottunut Bellan luonteeseen ihan, joten mies jäi vähän sellaiseksi hermostuneeksi ja ahdistuneeksi osapuoleksi. Musta morsiusmekko ei olekaan kovin suosittua häissä, ihmiset eivät pidä siitä yleensä häissä, koska se ilmaisee muuta kuin puhtautta. Kiitos aivan suloisesta ja ihanasta kommentista!<3

shayl, pakko olla kova tahti, sillä tämähän päättyy lokakuun viimeisenä päivänä - marraskuussa vaikeaa, kun on NaNo silloin. Ja Pansyfemme on kivaa, siitä saa väännettyä vaikka mitä kivaa, vaikka paritus olisikin rareista. Bellatrixin ja Rodolphuksen avioliittoa on vaikeaa kuvitella romanttisena ja täydellisenä, joten sen avioliitto ei ollut miehensä kanssa siis oikein tasapainoista, kuten sanoit. Rodolphuksen vaimokin kun rakastaa Voldemortia enemmän kuin omaa miestään, joten avioliitto molempien välillä on pakotettua, vaikka toinen osapuoli on menettänyt sydämensä pahuuden ruhtinaalle. Mukavaa, että tykkäsin molemmista raapaleista, kiitos ihanasta ja kivasta kommentista!<3

HarryPotterFan4Ever, juu, tahti tulee olemaan aika kovaa, koska tätä pitää saada ennen marraskuuta valmiiksi. Femme on rakkauteni hetin lisäksi ja epätavalliset paritukset on kivaa myös, aina tarvitaan vaihtelua arkeen. Bellatrixin ja Rodolphuksen avioliittoa minä olen taas aina kuvitellut sen olevan pakotettua, mutta ihmiset kuvittelevat aina näkökulmasta, joten vähän erilaista näkökulmaa nyt tosiaan taisin tarjota, mutta kiva, että pidit molemmista raapaleista, kiitos piristävästä ja kivasta kommentistasi!<3

                                                                                             ★☆♥★☆♥

Nimi: Syvänpunaista
Genre: angst, romance, femme
Paritukset: Elladora/Isla
Ikäraja: K-11
Varoitukset: itsetuhoisuus // Kaapo lisäsi varoituksen
A/N: Tiedän, että Elladora ja Isla ovat aika varjoon jäänneitä henkilöitä, mutta teki kovasti mieli kirjoittaa heistä (aluksi meinasi tulla Elladora/Belvinaa, mutta sitten älysin laskimen kautta, että Elladora on Belvinan täti ja kolmekymmentäkuusi vuotta tätä vanhempi). Elladora ja Isla ovat siis kuitenkin Mustan sisaria keskenään, mutta Islaa poistettiin kuitenkin sukupuusta pois. Ja tälläistä sitten syntyi, apua, ei meinannut tänään inspiroida ollenkaan erään asian takia. Nyt tuli tuplaraapale taas, kieltämättä hankalaa kirjoittaa ja epäröin julkaistessani tätä.


                                                                                 Syvänpunaista

Isla ei koskaan ymmärtänyt meidän ristiriitaista suhdettamme, eikä tyttö halunnut kuunnellakkaan noustessaan katosvuoteestani ylös ja pyytäessään minua kiristämään korsenttinsa nyörityksiä (hänen äänensä särähteli ja katseet poukkoilivat rumentaviin arpiin ranteissa). Isla oli aina se erilainen tyttö, sellainen, josta tahdoin pitää kiinni - ja silti hän aina kieltää sen; minä en ole heikko.

Mutta minä näin kuinka hauraat luut hankautuivat korsettia vasten kivuliaasti eikä sisar halunnut muuta kuin sihahtaa olevansa ylpeä turhankin kapeista muodoistaan. Liljanvalkeat jalat tuskin pysyivät pystyssä ilman tukea, mutta hän oli minulle silti täydellisyyden perijätär.

Isla halusi aina, että jättäisin hänet rauhaan, mutta en minä kyennyt siihen. Riutunut neiti makasi aina päivästä toiseen makuukammarissaan, öljylamppu kalvensi hänen hentoja kasvojaan ja kun herään aamuisin hänen viereltään, tytön yöpöydällä horjuvassa lasinsirpaleen kärjessä oli tuoreita veripisaroita.

Hänen itkuiset saniaissilmänsä satuttivat minua, raapivat sielun puhki ja minäkin pidättelin kyyneleitäni iltaisin; "Minä suojelen sinua." Todellisuudessa lupaukseni oli valhetta, en minä osannut edes. Etkä sinä ikinä tykännyt muutenkaan viileistä inkivääriteistä - minä luovutin.

Kun Bob Hitchens lopulta eräänä päivänä törmäsi sinuun keskellä autiota kadunpäätä, hän horjutti rakkauteni sinuun.

[Upsila]

Scintilla, tiedätkö, epäröin ihan hirveästi tämän tekstin suhteen, onhan tämä kuitenkin ensimmäinen femmeni näistä varjoon jäänneistä henkilöistä ja umh, mutta kiva, että tykkäsit kuitenkin. Rakkausviiva tuli oikeastaan vähän ajatuksistaan, kun Googlesta tuli "horjuva elämänviivani" - sanat ja sitten se pamahti ikäänkuin puolivahingossa mukaan tekstiin, mutta korjasin sen pois kuitenkin. "Ymmärtää" - toisto tuli ihan vahingossa, minulle sattuu usein, että saatan toistaa samat sanat liiankin usein, hups. Kiitos, että ilmoitit virheistä ja kommentoit piristävästi, kiitos kovasti kommentistasi siis!<3

                                                                                     ★☆♥★☆♥


Nimi: Kunnes kuolemanlinnut hakevat meidät
Kirjoittaja: Upsila
Genre: ripaus romancea, angstia, huomaamatonta H/C, draama, het
Paritukset: Hagrid/Olympe
Ikäraja: S
A/N: Tätä oli kivaa kirjoittaa, varsinkin kun Hagridista tai Olympesta en ole ikinä kirjoittanut - enkä edes olisi uskonnut, että olisin kirjoittanut tällä parituksella raapaletta, mutta tämä onnistui yllättävän helposti kuitenkin. Toivottavasti pidätte tästä.

                                                                        
                                                                                    Kunnes kuolemanlinnut hakevat meidät

Siinä mökissä he istuivat, päänsä päällä risuinen katto ja halkeilevassa teekupissa kiinalaista ruusuteetä (se oli Olympen lempijuomaa). Hagridin suurissa käsissä oli kuulakärkikynän kuorruttamia lintuja, kuolemanlinnuiksi ne kutsuttiin.

Olympe tiesi noista linnuista, ne olivat kaksi kesää sitten tehneet pesää hänen talonsa piippuun ja lentäneet seuraavana vuonna pois jättäen savuisen piipun päälle pölyyntyneitä haihtuvia.

Ranskatar tiesi kaiken riistanvartijasta, aamutuulen suutelemista unelmista ja limppien pyydystämisestä merenvirrassa. Ja silti partainen mies ei tiennyt hänestä mitään, ei ymmärtänyt hänen riutuneesta itsetunnosta.

Hagrid katseli huurupakkasen ikkunan läpi, piirsi poissaolevasti sormillaan ikkunaan, älä lähde, katsoi, katsoi, katsoi, eikä puhu vieläkään. Olympen valvottujen öiden silmäreunat olivat värjäytyneet ruosteenmustaksi, miksi toinen ei ymmärrä, että hänkin oli samanlainen ja rakasti liikaa lähteäkseen.

Vaikka he istuivat hiljaa ja joivat teetä - sanaton lohdutus ei kirskunut korviin asti kuitenkaan.

[Upsila]

Nimi: Päivänkakkaraprinsessa
Kirjoittaja: Upsila
Genre: Het, pienoisen fluffyromancen sirottelua, tositosi pientä H/C
Paritukset: Lucius/Astoria
Ikäraja: K-11

                                                                               Päivänkakkaraprinsessa

Astoria istui matalahkolla puutarhatuolilla, eteerisyyden harson viehättävyys oli yhtä aristokraattinen kuin villiruusujen puhtaus; neidon oksamaisia käsivarsia verhosi silkkinen aamutakki, joka paljasti viehkeästi paljaan olkapään. Hauras luusto pingoittui hipiän läpi luiden päälle, vaikka Dracon vaimo söikin mahdollisemman terveellisesti, valitsi aina huolella ruoka-annoksensa ennen syömistä.

Lucius hyväili miniänsä hipiän valkeutta ja ohuet huulet näykkivät kevyesti kielletyn hedelmänsä niskaa. Kultakutrinen nainen värähti hennoista kosketuksista, ametistisilmät vilkuilivat hätääntyneesti ympärilleen. "Lucius, tämä on väärin."

Mutta aristokraattinen mies ei välittänyt siitä, hymähti vain Astorian runoa pulppuavalle elämälle, päiväkirjoissakin sivuja säntillisellä käsialalla kirjoitettuja runonpätkiä; oksasääretkin ojentuivat sirosti koskettamaan ruohonkorsia kuin haluen pakoilla kapoista elämäänsä.

"Minä suojelen sinua, älä huoli."

Luonnonhelmassa neidon hiuksissa oli helmiäisiä kastepisaroita, ruusuisissa huulissa epäröivää nykimistä. Lucius asetti poimimansa päivänkakkaran rakastajattarensa korvien taakse, marguerite princesse.

Onnellisen hymynvälähdys.

[Ruskapoika]

Mie en tuu näistä mitään järkevää sanomaan, koska en yksinkertaisesti osaa. Sie kirjotat hirmu kauniisti. Toisinaan hieman kierrellen, tuoden sen jälkeen asian hieman salaperäisesti julki. Runollinen kirjotustyyli. Siitä pidän ehkä eniten. Ja nuo rareparitukset oli nannaa. Ihanaa, että joku tykkää leikki rareparituksilla, koska uusia parituksia on aina kiva nähdä <3

Vapauden särkijä oli todella kauniisti kuvailti. Tonks oli sellainen sopivan epävarma ja suhde hennon herkkä, vaikka nainen yleinsä kuvataan aika vahvaksi persoonaksi kaikessa. Vaikka Fleur jätettiin hieman taka-alalle tässä ja Fleurin aika erilaiseksi yleinsä kuvittelen, niin oli hän tässä siltikin minuun iskevä persoona. Pidin tästä, vaikkei tämä tässä lempiraapaleekseni tässä topsussa ihan yllä.

Keinotekoista rakkautta. Tästä olen sanaton. Nousi heti lukemisen jälkeen lemppariksi ja tiesin, ettei muut raapaleet sitä syjäyttäsi, vaikka nekin suloisia ovat. Rouva Zabini on miusta kiehtova nainen kaikessa juonekkuudessaan, kauneudessaan ja vielä Pansylle paritettuna. Olen ihan taivaassa täällä. Tuo kuvailu sai miut sulamaan täällä pieneks lammikoks tähän pöydän viereen. Pansyn haavoittuvainen teki miuun kyllä vaikutuksen. Pansy usein niin vahvaksi ja leikitteleväksi persoonaksi, että kiinnyin jo sin kuvailemaan Pansyyn ihan tuosta noin vaan

Velvollisuuteen kahlittu kuvasti hienosti Rodulphuksen ajatuksia ja tunteita. Pakkoavioliitto kuulostaa jo sanan ihan hirveältä ja todellisuudessa se on varmasti ollut vain hirveämpää. Voin hyvin kuvitella Rodulphuksen ajatukset juuri tuollaisiksi tuollaisessa tilanteessa, vaikka Bellatrix kuulosti erittäin kauniilta morsiolta. Kumpikaan tuskin toivoi tuota. Nousi toiselle sijalle suosikkeihin näistä sulokkaista

Syvänpunaista jäi miulle hieman etäiseksi. Ehkä siihen liittyy se, että en saanut hahmoista niin hyvin kiinni, mutta runollinen kielenkäyttö sai miut pitämään tästäkin. Islan sait kuulostamaan itseään niin paljon riuduttavalta nuorelta naiselta. Kävi ihan sääliksi sitä, kun luut hankautu korsettia vasten ja silti ei voi sanoa, että sattuu - pelkän ylpeyden takia. Karua.

Kunnes kuoleman linnut hakevat meidät, harva kirjottaa Hagridista tai Olympesta, vaikka pari on niin suloinen kirjassa, että elokuvassa. Olin ihan aaws, tätä lukiessani. Tuli semmoinen haikea olo niiden puolesta. Ei halua erota, mutta silti pakko, kun Olympen koti on kuitenkin Ranskassa. Niin väärin erottaa nuo kaksi <3

Hagrid katseli huurupakkasen ikkunan läpi, piirsi poissaolevasti sormillaan ikkunaan, älä lähde, katsoi, katsoi, katsoi, eikä puhu vieläkään. Olympen valvottujen öiden silmäreunat olivat värjäytyneet ruosteenmustaksi, miksi toinen ei ymmärrä, että hänkin oli samanlainen ja rakasti liikaa lähteäkseen.

Pitkä lainaus, mutta rakastuin tähän kohtaan. Tästä houkuu eniten se surullisuus lukijaa. Kumpikin rakastaa liikaa erotakseen, mutta ero on kuitenkin pakko toimi :<

Päivänkakkaraprinsessa, kuten mesessä sanoin, tuo nimi on niin suloinen. Astoria/Lucius on siinä mielessä kiva paritus, että mie oon aina kuvitellu Astorian juuri sellaiseksi pettäjän oloiseksi, vaikka varmasti rakastaa Dracoa ihan oikeasti. Silti tuo, että hän pettää juuri Luciuksen kanssa miestään on kiehtovaa. Itseään monta kertaa vanhemman kanssa, appiukkonsa, joka pystyisi olla hänen isänsä. En valita, en todellakaan. Paritus on nam.

Onnellisen hymynvälähdys.

Tämä lause ehkä jäi hieman irtonaiseksi muusta raapaleesta, mutta se ihme kyllä sopi tähän. Monesti irtonainen lause jää tökkimään ja sellaiseksi mitä juuri ei siihen kaipaisi. Tästä lauseesta pidin kuitenkin laittoman paljon. Sellainen söpö.<3

Kiitos näistä ja huomista raapaletta odotellessa

[Glorisablet]

Nyt annan palautetta, hitto vie.

Syvänpunaista vierastin aiheen takia; minusta insesti on vapaaehtoisenakin aina väärin. En olisi luultavasti lukenut koko raapaletta, mikäli se olisi ollut jonkun muun kirjoittama. Myönnän häpeämättä. Kokoajan sisäinen ääni muistutti minua tästä ja jäin miettimään oliko puhdasveristen sisäsiittoisuudella mitään tekemistä näin kieroutuneen rakkauden suhteen. Mustan suvustahan löytyi verenpetturia, surkkia ja mielipuolta, etc, etc. Oletan Bob Hitchens’n olleen jästi, koska Isla poistettiin sukupuusta, mutta olen silti sitä mieltä että neiti Mustaa lykästi. On paljon terveempää olla suhteessa jästiin tai kuraveriseen kuin omaan sisareen.

Pidin muiden kommentoijien ohella siitä kun harvinaiset sivumainintahahmot saivat kunnian tähdittää omaa ficciään. Kaunista kuvailuakin bongasin, kunhan jätin omatunnon jupinan vähemmälle huomiolle. Sielun puhki raapivat saniaissilmät, horjuva lasipala yöpöudällä tuoreine veripisaroineen.

Kunnes kuolemanlinnut hakevat meidät oli ficci, josta oli helmpompaa ja estottomampaa nauttia. Hettiä canonparituksella. Synkähköä ja koleatunnelmaista, mutta sööttiä. En oikein osaa kuvata tunnetilaa sanoin, koska tulee vain mieleen suloinen teddykarhu itkemässä. Madame Maxime ei ole koskaan kolahtanut, vaan jäänyt tylsäksi hahmoksi. Hagrid on Dumbledorkin fanittaja, vähän pöhkö ja erittäin kömpelö, mutta ihme kyllä hahmo lukeutuu suosikkeihini. Puolijättiläinen on todella huvittava, koominen ja sympaattinen. Tosi kaunis ajatus leipoa Hartsalle syntymäpäiväkakku 11-vuotissyntymäpäiville tuotavaksi.

Teen juomisesta kitisen, sillä käytät sitä detaljina useissa teksteissä - edellisessäkin tekstissä. Detaljirepertuaaria voisi hieman laajentaa, ettei skaala ole puhkikulutettua. Ja Hagridilla pukinparta? Ei kyllä ole, sillä pukinparta on pieni, leuasta roikkuva tupsu. Kirjojen ja leffojen riistanvartija on varsinainen karvanaama.

Päivänkakkaraprinsessa: ei tule luettua hirveästi ficcejä henkilöistä, joilla on yli kahdenkymmenen vuoden ikäero. Ikä tulee vastaan enkä ymmärrä miksi nuori nainen on suhteessa viittäkymppiä lähentelevän Luciuksen kanssa. Siksi Astoria/Lucius ei ole suurin suosikkini.

Astorian olit kuvannut samantapaisesti kuin minäkin. Kullanvaaleahiuksiseksi keijukaisnaiseksi, jolla on oksamaiset raajat, ametistisilmät ja ohuen hipiän alta kuultavat luut. Hän oli selkeästi puhdasverisen aatelisnaisen oloinen päästä varpaisiin vaikuttamatta toisen polven Narcissalta. Cissyä eteerisempi, herkempi, vetäytyvämpi ja ujompi.

Hauras luusto pingoittui hipiän läpi luuston päälle--

Hieman toistoa?

Uskon seurapiirien kermaan kuulumisen ja rouva Malfoyna olemisen kasaavan paineita Astorian luisevan hennoille hartioille. Vaalean aatelisrouvan on aina näytettävä täydelliseltä. Siksi syömishäiriöön sairastuminen ei ole suinkaan mahdotonta. Mahdollisemman terveellisesti syöminen ja ruoka-annosten huolellinen valitseminen ennen syömistä viittaavat minun silmissäni enemmän ortoreksiaan kuin puhkikulutettuun anoreksiaan. Olisi hyvä jos muutkin muistaisivat muidenkin kuin anoreksian ja bulimian rajoittavan arkea ja heikentävän terveyttä.

Tajusin enää yhden raapaleen olevan jäljellä ennen kuin sarja loppuu. Niisk, tavallaan sääli kun tähän ei ilmesty enempää jatkoa. Voin silti lohduttautua sillä, että tuotteliaana ficcarina taiot uutta sanataidetta iloksemme.

[Upsila]

Ruskapoika, rareparituksilla leikkiminen on aina ollut niin ihan hirmun kivaa, Blaisen äiti/Pansyn raapale taisi tosiaan olla onnistunein tästä raapalesarjan raapaleista, tuolla parituksella oli kieltämättä ihan hirmun ihanaa kirjoittaa, molemmat luihuisnaiset ovat hyvin kieroita ja salaperäisen luihuismaisia, että nam. Kiitos, että jaksoit kommentoida niin piristävästi ja kivasti, hih (ja nyt tulee se mesessä puhumamme femmeparitus!).   <3

Scintilla, mukavaa, että mielestäsi onnistuin Hagridin ja Olympen raapaleen kohdalla, vaikka heistä en ole ikinä kirjoittanutkaan kuin vasta nyt. Ja pitihän jossakin vaiheessa tulla toki ilmi Luciuksen salasuhteetkin, hih. Kiitos ihanasta ja suloisesta kommentistasi!   <3

Lavinia, olen otettu, että luit siitä huolimatta Syvänpunaista - raapaletta, vaikka vierastatkin sitä ja et lukisi muilta. Ja Bob Hitchens oli jästi tosiaan, siksi Islaa poistettiin sukupuusta tuollaisesta häpeästä teosta; toisin perheelle olisi varmasti ollut vielä häpeällisempää, jos Islan ja Elladoran suhde olisi tullut ilmi.

Oho, pukinparta - se oli vissiin tosiaan aika pieni ja roikkuva tupsu, taisin vahingossa erehtyä pahemman kerran. Ja teestä jauhaaminen meni tosiaan aika yleiseksi minustakin, mutta jotenkin kahvin juonti tuossa tuntui olevan liian outoa kuin teen juominen tuohon raapaleeseen. Ja onhan se outoa, että Astoria tykästyy paljon vanhempaan mieheen kuin hän itse, mutta teki mieli kuitenkin kirjoittaa tuota - ehkäpä Lucius on vanhanakin aika charmikas Astorian mielestä. Ja joo, tuli outo olo minulle myös, kun viimeinen raapale on tulossa nyt. Kiitos ihanasta ja rakentavasta kommentistasi!   <3


                                                                                    ★☆♥★☆♥

Nimi: Tuhkansavuisia ajatuksia
Kirjoittaja: Upsila
Genre: Femme, angst, puolihuomaamatonta fluffya, H/C
Paritukset: Sibylla/Lisa
Ikäraja: S
A/N: Tiedän, rarefemmeä lopun tasoitukseksi, koska monet vaikuttivat tykkäävän kovasti rareista. Ja Lisalla tarkoitin, että Lisa Turpin; korpinkynsityttö, josta en ole törmännyt niin paljon ficcejä edes, aika harmi. Hän kun vaikuttaa niin kivalta hahmolta, josta saisi vaikka mitä irti kuitenkin. Olkaas hyvä, viimeinen raapale ja toivottavasti ette ole pettyneet tähän. Kiitos kaikille vielä kommenteistanne ja että olette jaksanneet seurata tätä raapalesarjaa, olen hirmun iloinen kommentteistanne! Haikeaa lopettaa tämän raapalesarjan kirjoittamista - ja Ruskiksen rohkaisuista olen kiitollinen.

                                                                                              
                                                                      Tuhkansavuisia ajatuksia

1.

Lisa kuulee ukkosmyrskyn jyrähdyksen, peittää sadepisaroiden rummuttavan ikkunan kauhtuneiden verhoiden taakse. Sibyllan ääni naarmuisen pöydän alla on hiljainen, Lisa ajattelee ja tuntee halvan sherryn tuoksun nenässään.

Sibylla vapisee, sormikoukut ovat kietoutuneet polvien ympärille ja hän kuiskaa jotain sekavaa. Niin aina käy ukkosmyrskyisinä päivinä eikä Lisa osannut muuta kuin onkia toisen naisen hiuksia tämän korvansa taakse. Korpinkynsityttö ahtautuu professorinsa viereen, vaikka pöydän alla istuminen on ahdistavaa ja henkäykset hivelevät niskakuoppaa.

”Oletko sinä kunnossa?”

Ja vaikka tunnin kuluuttua kuuluu enää vain lakastunut hiljaisuus, Sibyllan katse on silti pelokas ja huulet värisevät.

2.

Kaksi ukkosmyrskyä - Lisa on joka kerta pöydän alla toisen kanssa, sekavaa puhetta - aina samaa ympyrää.

Lisa ei ymmärtänyt itseään; posliininvalkea käsivarsi, jonka auringonkynnet pureskellut ja kultakiharassa puhkimuisteltuja kuiskauksia.
Hän ei halunnut ajatella Sibyllaakaan, professorin katseet kapeat ja utuisen tulkitsemattomat. Ei kukaan ymmärrä häntä, raskaissa kultarannerenkaissakin kolhuja. Mitä muut korpinkynsiläisetkin ajattelisivat tästä?

Sibylla, nimi maistuu kitkerältä teeltä, kaiketi liian kauaa hauduttua ja kirkuvanmustaa. Lisan kukikkaiden kävelykenkien alla rapisee soraa ja villivadelma tahraa sormenpäät verelle kuin särkyneen peilinpalaset. Ei se kuitenkaan tajunnut, kiduttaa itsensä pöydän alla loputtomiin.

Eikä kultakiharainen voinut kuin ummistaa silmiään, kun aurinko piiloutuu taas pilvien taakse.

3.

Öisin Lisa kuuntelee nukahtaneen naisen katkenneita hengenvetoja. Kuivuneita syyskyyneleitä silmäreunassa, kampa takertuneena kutreihin (eika nuorempi osannut selvittää niin monimutkaisia takkuja).

Tyttö puhaltaa pölyntyneeseen ilmaan höyryä ja huomaa sivusilmällä riutuneen rotan; hakee katseellaan tyhjää sherrypulloa ja komeronperukossa keskeneräinen neule. Niin, sellaista koivunvihreää, silmiä särkee katsoessa. Lisa ymmärtää kuitenkin syyllisyysleikin säännöt, mutta ei halua päästää toisen vapaaksi.

Tänään ei nimittäin piilouduta pöydän alle ukkosia piiloon.

[Ruskapoika]

Oih, turhaan sinä tämän kanssa mitään epäröit! Erittäin nätti linjaa taas ja tuo kuvailu on ♥ Parituksen sait kuulostamaan juuri siltä kuin sen kuvitteli. Angstinen, haikea, kiduttava, kaunis. Oppilaan ja opettajan suhteet monesti menevät yli kylmiin tai ne käyvät liian lämpimiksi, mutta tässä pysyttiin juuri sopivalla tasolla. Sellainen pehmeä, hellä ja toisesta kuitenkin välittävä, vaikka se kiduttikin jollain tasolla. Niin minä ainakin raapaleen tulkitsin n__n

Tänään ei nimittäin piilouduta pöydän alle ukkosia piiloon.

Suloinen lopetus tälle raapalesarjalle. Käännytään toiseen suuntaan ja tehdään jokin erilailla.

Kiitos Pupsikseni näistä sulokkaista

[Feliicia]

Olen tykännyt tästä koko sarjasta hirveesti. Varsinkin Hadrid/Olympe, Sibylla/Lisa ja Lucius/Astoria ovat olleet lempiparituksiani. Kuvailet ihanasti. <3<3<3
HarryPotterFan4Ever

Anteeksi, mutta en tänään saa mitään järkevää kaksattua

[Glorisablet]

Ei hassumpi päätös, viimeinen piste onnistuneelle raapalesarjalle, kultaseni. =) Varjokeijut valssasivat rytmin säilyttäen ja askeleissa sekoamatta viimeisessäkin osassa sormikoukkuineen, puhkimuisteltuine kuiskauksineen ja lakastuneine hiljaisuuksineen.

Hullu tai vähemmän mielenvikainen opettajatar paritettuna alaikäisenä on niitä parituksia, joista en erityisemmin pidä, mutta menee joidenkin kirjoittamana - kunhan ei käydä sekstailemaan. Asiaan, asiaan, Lavinia-neiti. Hullusta Punurmiosta ei ole kaiketi kirjoitettu, muttei ole huono keksintö. Vaikuttaahan ennustuksen professori kirjoissakin häilyvältä tapaukselta, jonka mielenterveys saattaisi olla terveyden ja sairauden rajamailla; turvautuu viinaankin kun vähänkin vituttaa ja elämä potkii.

Tällainen kirjoitustyyli ei toimisi kaikissa ficeissä - ei edes raapaleissa ja pikkuficleteissä. Hulluista henkilöistä kerrottaessa taasen on nappivalinta katkonaisunuuksineen ja miten sen nyt sanoisi. Ähh, pakko lainata.

Ei se kuitenkaan tajunnut, kiduttaa itsensä pöydän alla loputtomiin.

No tuollaisine huolettomasti yhdisteltyine lauseineen, joita voisi taivuttaa sujuvammiksikin muissa tapauksissa.

Raapalesarjasi oli yksi arkeni piristysruiskeista, joita lukiessa armoton stressi ja vihlova päänsärkykin unohtuivat hetkeksi. Nano vie marraskuussa leipäosan ajastasi, mutta toivottavasti olet niin ihana, että julkaiset jossain vaiheessa jotain kivaa. =) Kiitokset vielä sinulle! <3 Olet ihana.

[shaya]

Oon taas ihan kamalan myöhässä mutta joo.

Syvänpunaista oli aivan ihastuttava raapale, turhaan emmit sen julkaisua! Tykkään kovasti lukea Mustan suvun vanhemmistakin jäsenistä, he ovat kovin kiinnostavia ja kiehtovia, ja lisäksi tietysti historialliset olot siinä kirsikkana kakun päällä. Erinomainen valinta siis. Elladora on yksi mun lempihahmoja tästä vanhemmasta kastista, hänestä kirjoitetaan ihan liian vähän ja olen iloinen että juuri nämä kaksi neitokaista satuit toisilleen parittamaan, vaikka se vähän sukurutsausta onkin. Kuvailu oli jälleen ihanan upsilamaisen lumoavaa, saniaissilmät ja korsettia vasten hankautuvat hauraat luut näin päälimmäisenä jäivät mieleen. Yhden virheen kuitenkin löysin;

ja kun herään aamuisin hänen viereltään, tytön yöpöydällä horjuvassa lasinsirpaleen kärjessä oli tuoreita veripisaroita.

aikamuoto siis pomppaa hetkeksi imperfektistä preesensiin. Muuten ehkä lempikohtani koko raapaleesta, Islan hauraus ja koko tämän raapaleen asetelma oli jotenkin aivan ihana, vaikkakin surullinen. Realistinen jokatapauksessa myös.

Koitan kovasti tiivistää tässä ettei kommentti veny ihan mammutiksi, joten siis nyt Kunnes kuolemanlinnut hakevat meidät. Hagrid/Olympe on minusta jollakin jännällä tavalla kiehtova pari myös, vaikka en tosiaan heidän kohdallaan suostuisi lukemaan juuri K13 korkeammalla ikärajalla varustettua tekstiä. En tiedä miksi mutta jotenkin... joo. Mutta tuollaisena ikärajattomana kyllä hyvin suloista, kuten tässäkin. Tuollainen haikeansuloinen tunnelma, ah! Kaikki risukatot ja muut, hih, tykkään tykkään tykkään.

halkeilevassa teekupissa kiinalaista ruusuteetä (se oli Olympen lempijuomaa). Hagridin suurissa käsissä oli kuulakärkikynän kuorruttamia lintuja, kuolemanlinnuiksi ne kutsuttiin.

Tuo kursivoimani ne jotenkin särähtää korvaan, ehkäpä niitä sopisi paremmin? Muuten tosiaan taas lempikohtani, käsiin piiretyt kuolemanlinnut kuulostavat ihanilta ja jollain jännällä tavalla Hagridmaisilta (voin kuvitella ne sellaisiksi hieman suttuisiksi). Olympen pienoinen masennus oli ihana lisä, joskin asetelmaltaan tämä muistutti tuota edellistä Isla/Elladoraa jonkin verran (molemmissa toinen osapuoli oli enemmän tai vähemmän masentunut/anorektinen tms ja haikeus vahvasti läsnä), mutta ei se haitannut lukemista ollenkaan.

katsoi, eikä puhu vieläkään.

aikamuoto pomppaa taas. ˆˆ Mutta kaikenkaikkiaan ihastuttava, sai minut pitämään Hagrid/Olympesta vielä hieman enemmän ja ja ja. Joo.

Päivänkakkaraprinsessassa Astoria/Luciusta, ooo. Iloinen yllätys, raresta kun edelleen tykkäilen. Jollain tavalla Astoria tuntuu hahmona niin kovin hauraalta, että häntä on vaikeaa kuvitella selviämään jäisenharmaan Luciuksen kanssa, mutta toisaalta se tässä parissa myös nimenomaan houkuttaa. Tämä raapale oli ehdottomasti paras tähän mennessä, en oikein tiedä mitä siitä sanoisi! Erittäin lumoavaa kielenkäyttöä ja kauniita kielikuvia, oksamaiset käsivarret, päivänkakkarat ja Astorian pieni epävarmuus, yksinkertaisesti todella lumoava ja vaikuttava ja vangitseva kokonaisuus. Rakastuin!

Tuhkansavuisia ajatuksia, voi, viimeinen raapale jo. Näitä lukee kyllä mielellään lisääkin! Kuitenkin; Lisaan tosiaan törmää ficeissä aivan liian harvoin, ainakaan päähenkilönä. Ehdottoman kiinnostava tyttö kuitenkin ja helppo parittaa kelle vain. Sibyllasta on aina mukavaa lukea ja pidän siitä miten olet tuonut hänestä vahvasti esiin pelon, minusta hän on niitä hahmoja joille voi helposti kuvitella liudan pelkoja ja fobioita ja lisäksi pienen hulluuden - jotenkin kaukenkaikkiaan en näe häntä kovin onnellisena todellisuudessa, ehkä sitten omassa pienessä päänsisäisessä maailmassaan. (Nuorelle Sibyllalle voisin kuvitella helposti vaikka anoreksian.) Lisa sopii myös hyvin tälle ennustusopettajalle, huomaavaisena, älykkäänä ja hieman hiljaisena itsenään, tai sellaisen kuvan hänestä olen ainakin saanut.

Niin aina käy ukkosmyrskyisinä päivinä eikä Lisa osannut muuta kuin onkia toisen naisen hiuksia tämän korvansa taakse.
Mitä muut korpinkynsiläisetkin ajattelisivat tästä?

aikamuoto jälleen, anteeksi kun nipotan. D: osaa, siis. Ja heitin tuohon alle nyt tuon toisenkin kohda, korpinkynnet siihen.

Kuivuneita syyskyyneleitä silmäreunassa, kampa takertuneena kutreihin (eika nuorempi osannut selvittää niin monimutkaisia takkuja).

posliininvalkea käsivarsi, jonka auringonkynnet pureskellut ja kultakiharassa puhkimuisteltuja kuiskauksia.

Lempikohdat piti tosiaan taas lainata, ihania! SUn kuvailu on kyllä todella upeaa, pitää vielä jälleen kehua. (Ja tuolta kursivoidusta kohdasta puuttuvat ä:n pisteet.)

Kiitos vielä tästä upeasta raapalesarjasta, ehdoton päivänpiristäjä jota jää kyllä kaipaamaan!