Valokuvia
Kirjoittaja: Tutti frutti
Ikäraja:S
Tyyli: Songfic
Paritus: Draco ja nainen, joka selviää lopussa
Vasttuuvapaus: Kaikki kuuluu ihanalle Rowlingille. Ja kappale Valokuvia kuuluu Mamballe minä vain lainaan sitä.
Lauloin kaverini kanssa karaokea ja päätin kirjoittaa yhdestä kappaleesta songficcin. Alunperin minun piti kirjoittaa Apulannan Pahempi toistaan kappaleesta, mutta aloitettuani kirjoittamisen satuin kuuntelemaan tätä ja tuli semmoinen fiilis, että kirjoitan tästä mielummin.
Haluan omistaa tämä Lohikäärmeelle, kulta olet rakas enkä koskaan unohda sinua.
Vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin
Draco käveli puiselle kirjahyllylle etsien itselleen lukemista, kun hänen katseensa osui pölyiseen nahkakantiseen kirjaan. Varovaisesti hän veti kirjan hyllystä peläten, että se voisi hajota hetkenä minä hyvänsä. Draco puhalsi pölyn kirjan päältä ja käänsi ensimmäisen sivun auki. Hän hämmästyi löytäessään valokuva-albumin kouluajoiltaan. Ensimmäisenä kuvana siinä oli hänen vuosiluokkansa kaikki Luihuset. Se sai Dracon huulille väkisinkin hymyn. Hän oli unohtanut miltä tuntui hymyillä aidosti, siitä oli niin pitkä aika.
paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja
Hän selasi kansiota suurella mielenkiinnolla. Hän löysi kuvan jossa oli huispaus ottelu rohkelikkoja vastaan. Kuvasta hän tunnisti ainoastaan itsensä, Potterin ja totta kai molemmat Weasleyt, heitä ei voinut olla tunnistamatta. Heidän hiuksena olivat leiskuvan punaiset, aivan kuten Draco muisti. Yksi kuva vangitsi hänen huomionsa kokonaan. Kuva nauravasta tytöstä.
ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
Draco katsoi valokuvan tyttöä. Tytöllä oli kesyttämättömät ruskeat kiharat, pähkinänruskeat silmät ja hän nauroi. Huomaamattaan oli Draco vajonnut istumaan sohvalle tuijottaen kuvaa. Muistot valtasivat hänen mielensä ja hän huomasi ajattelevansa tuota tyttöä.
kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua
silloin viimein taisin sinuun
rakastua
Selatessaan kansiota eteenpäin Draco löysi monia kuvia tuosta tytöstä. Dracon sydäntä kirpaisi, niin ei ollut käynyt pitkään aikaa, ja se tuntui omituiselta. Draco muisti hyvin sen hetken, kun oli tajunnut rakastavansa rohkelikkoa. Sateisena iltana oli he olivat molemmat sattuneet järven rannalle yhtä aikaa. Eikä Draco ollut voinut mitään sille, että oli suudellut tyttöä.
jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
Dracon silmiin osui kuva, missä hän istui maassa tyttö sylissään. Hän kutitti tyttöä ja tämä nauroi vedet silmissä. Mies muisti kuinka tyttö oli rukoillut, että Draco lopettaisi. Tähän hän oli suostunut vain jos saisi suudelman.
löysin yhden otoksen
jossa sua mä suutelen
muistaisinpa kuka otti sen
ja yhden kuvan jossa
sä istut autossa
hymysi on vastustamaton
Tyttö oli suostunut. Seuraavassa kuvassa he suutelivat rakastuneesti ja Draco pystyi sillä hetkellä muistamaan miltä tytön huulet tuntuivat hänen omillaan. Seuraavalla sivulla oli kuva mustasta avoautosta. Siinä tyttö istui ja hymyili. Hymy oli yksi niistä ominaisuuksista joista Draco oli eniten pitänyt.
jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
Miten Draco toivoikaan, että saisi ne ajat takaisin. Saisi tytön takaisin, pystyisi elämään kaiken sen uudestaan. Se ei vain ollut mahdollista ja Draco tiesi sen, tiesi mutta toivoi sitä silti. Hän kaipasi kaikkia, jopa rohkelikkoja ja koulun räyhänhenkeä. Jokaista professoria ja jokaista oppilasta, mutta yhtä yli kaiken.
kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni mä sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain
Olisi pitänyt käyttää aika paremmin silloin. Kuka olisi voinut tietää, että se on rajallinen. Se oli mennyttä, ohi lopullisesti, eikä sitä voinut muuttaa. Ei vaikka kuinka haluaisi. Hän nosti päätään kun kuuli naisen kutsuvan häntä nimellään. Hän katsoi vaimonsa silmiin, mutta ne eivät olleet ne mitkä Draco halusi nähdä. Ne eivät olleet Hermionen, eivätkä koskaan tulisi olemaan. Hermione oli kuollut, ja se oli yksin Dracon vika, eikä sitä voisi muuttaa. Yksi kyynel vieri pitkin miehen poskea ja vielä kerran hän ajatteli Hermionen kasvoja tietäen rakastavansa tätä ikuisesti.
jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
