Sokerikuorrutteisia nallekarkkeja [Hannah/Ernie, K11]

[Scaramouche]

Author: Salla, in fact
Title: Sokerikuorrutteisia nallekarkkeja
Raiting: K11
Pairing: Hannah/Ernie
Genre: fluff, vähän angstia
Warnings: sivumaininta lievästä väkivallasta, ei mitään vakavaa
Challenges: Jouluhaaste III ja random10
Disclaimer: En omista muuta kuin hataran juonentapaisen tästä ficistä, sekä koiran. Muu kuuluu J. K. Rowlingille, kaikki kiitos, kunnia ja ylistys hänelle. Aamen ja halleluja.
Summary: Ja nyt sinä istut yksin itkien keittiön lattialla, niin hauraana ja haavoittuvana, että yksikin hipaisu voisi saada sinut hajoamaan liitoksistasi ja särkymään tuhansiksi palasiksi. Istut ja itket vavahdellen, hiukset valuen silmille.
A/N: Tuli jotenkin niin tosi jouluinen olo kun luin Jouluhaastetta, että tällainen syntyi. Laitoin kaverille viestiä että tarvitsen ficille otsikon, ja se laittoi seuraavan, ja kirjoitin sen pohjalta. Toivottavasti se ei paljasta liikaa.


Te riitelitte. Mitä järkeä siinä oli, saanko kysyä? Ja vielä jouluna. Niin tyhmästä syystä.

Oliko sinusta niin mukavaa katsoa, kun Ernie lähti ovet paukkuen kyyneleet silmissä huudettuaan sinulle ensin silmät leimuten? Oliko hauskaa huomata, ettet sinäkään ole täydellinen, että sinussakin on vikoja? Kaikkein ihaninta oli varmaan kuulla ne kaikki paisutettuna Ernieltä. Sano nyt, Hannah, oliko mitään järkeä aloittaa huutaminen yhdestä maahan pudonneesta kalkkunaleikkeestä, jonka koira ehti kuitenkin syödä eikä mitään vahinkoa siis päässyt tapahtumaan? Ei, ei kerta kaikkiaan mitään järkeä.

Ja nyt sinä istut yksin itkien keittiön lattialla, niin hauraana ja haavoittuvana, että yksikin hipaisu voisi saada sinut hajoamaan liitoksistasi ja särkymään tuhansiksi palasiksi. Istut ja itket vavahdellen, hiukset valuen silmille. Poskessasi on edelleen punaisena hehkuva läikkä kohdassa, johon Ernien kämmen läjähti parikymmentä minuuttia sitten. Koira vinkuu ulko-ovella, odottaa Ernietä saapuvaksi koska tahansa takaisin. Kello lähestyy ilta yhtätoista. Alkaa pahasti näyttää siltä, että olet pilannut koko joulun rauhan.

Nouset vapisten seisomaan ja joudut ottamaan tukea tammisesta pöydästä, jossa yhä on katettuna täydellinen kahden hengen jouluateria kynttilöineen päivineen. Jotenkin selviydyt olohuoneeseen asti ja näet lahjat korean kuusen juurella. Halkeat taas ja kaadut lattialle pitkin pituuttasi. Sinun on kamalan kylmä, vaikka takassa palaa tuli ja ylläsi on paksu punainen villapaita. Kouristelet lattialla lahjojen keskellä miettien, missä Ernie mahtaa olla. Ulkona lumihiutaleet tanssivat ja peittävät alleen jäljet ulko-ovelta siihen, missä Ernie kaikkoontui. Keittiön kaappikello lyö kumeasti yksitoista kertaa. Koira tulee luoksesi häntä heiluen ja nuolaisee lohduttavasti nenänpäätäsi. Avaat silmäsi ja näet sen jättäneen eteesi pienen paketin, jonka ympärillä on punainen silkkinauha.

Tärisevin käsin avaat rusetin ja nostat paljoisen rasian kantta. Rasia on täynnä eri värisiä sokerikuorrutteisia nallekarkkeja ja päällä on pieni pergamentin pala, johon on kirjoitettu tärisevin käsin lyhyt teksti, josta hädin saa selvää kyyneleiden levittämän musteen vuoksi.

Anteeksi, Hannah. Eihän enää koskaan riidellä?

[Resonanssi]

paritus on niin harvinainen, ikinä en tähän törmännyt, että oli pakko tulla lukemaan

kertoja oli minusta yllättävä näkökulma tähän ja se toimi ja oli mukava.

Hannahin tunteet tulivat esille, ja Ernienkin tunteet olivat rivien välistä pääteltävissä.

hieno, kiitos.

[Demeter]

Oi ihana! Rakastuin täysin tähän tyyliin, puhuttelevaan sinä-kerrontaan.

Sano nyt, Hannah, oliko mitään järkeä---

Tämä toimi! Tosi hyvin! Ihanan raikas ja piristävä tyyli kirjoittaa, tällaisiin teksteihin ei usein törmää! Tämä oli oikea piristysruike tälle illalle . Teksti oli muutenkin ihanan tunteikas ja tiivis, tunnelmaan pääsin heti äärimmäisen hyvin mukaan, ja tällaisessa pienessä fickissä se kantoi hyvin mukanaan. Ihana, ei-niin-onnellinen-joulu, ai että tämä oli herkullinen. Mutta mikä on paljoinen (rasian kansi)? Onko tämä mulle ihan outo sana, vai onko kyseessä virhe?

Ja niin, rakastin sitä miten Ernie lähti kyyneleet silmissä pois, eikä esimerkiksi vihaisesti ja äijämäisen itkuttomasti. Tällainen tyyli oikeastaan houkuttelee itsekin kokeilemaan jotain vastaavaa kerrontatyyliä. Tämä oli innoittava. Kiitos.

[cadaverous]

Olipas harhaanjohtava nimi, sen perusteella luulin tätä ylimakeaksi siirappipuuroksi, mutta myönnän yllättyneeni iloisesti. Ficci ei vastannut lainkaan odotuksiani, vaan oli jotakin paljon enemmän. 

Järkytyin siitä, kuinka pienestä asiasta Hannah ja Ernie olivat riidelleet. Mitä kaikkea yksi kalkkunaleike voikaan saada parisuhteessa aikaan? Yllätyin myös Ernien reaktiosta. Mieleeni nousi monia kysymyksiä, mitä Hannah on sanonut hänelle ansaitakseen moisen kohtalon? Ilmeisesti jotakin todella pahasti, sillä koin julman sinä-kertojan pieneksi ääneksi, joka soimaa Hannahia hänen päänsä sisällä. Hannah selvästi syytti itseään, mutta oli mukavaa vaihtelua lukea siitä välillä tällaisessa muodossa eikä kolmannessa persoonassa. Kaikkitietävä kertoja toistuu niin monissa ficeissä, ettei tarinoissa ole samanlaista syvyyttä kuin sinä-muotoisessa kerronnassa. Tuntuu, että kaikki nokkelimmatkin kuvaukset ruokapöydän jalkaa ympäröivistä köynnöksiä ja muista juonen kannalta merkityksettömistä yksityiskohdista on jo kulutettu puhki. Jokaisella on taatusti oma mielikuva siitä, miltä Tylypahka näyttää ilman, että jokainen kirjoittaja kuvailee sitä erikseen ficissään.

Ennen kuin itse eksyn kommentin juonesta, puutun otsikkoon ja tarinan päätökseen. Pidin siitä, että Ernie pyysi nopeasti anteeksi, ja hänen tunteensa näkyivät pienellä pergamentinpalalla. Vaikka kyynelten tahrima teksti on monesta muustakin ficistä tuttu, tahrat olivat tällä kertaa melko tärkeä yksityiskohta. Muuten sinä-kertoja olisi voinut kuulostaa Ernieltä, joka nauttii nähdessään Hannahin makaamassa itkien lattialla. Oli asia niin tai näin, pidin suuresti kirjoitustavastasi ja toivon, että jatkat sinä-kertojalla myös muissa ficeissä. 

[Beelsebutt]

Kommenttikampanjasta makoisaa maanantaita!

Joku tuolla oli jo kommentoinutkin, kuinka ficin otsikko tuntuu harhaanjohtavalta, mutta eihän se sitä toki ole, koska niihin päädytään lopulta. Tai no joo, onhan se, koska tuollainen otsikko saa odottamaan (varsinkin kun Huniksessa ollaan) vähemmän itkuista, vähemmän angstista tekstiä. Mä olisin itse tällaisen postannut varmaankin ehkä draamaosastolle, jopa angstipuolelle mut tässä sen näkee, miten ihmisillä on erilaiset käsitykset asioista. True-angstikirjoittajat pitävät mun angsteja fluffyina ja mä taas niitten fluffyja angsteina x)

Mutta joo! Teknisesti tää oli tosi jännä teksti. Näkymätön kertoja, ehkäpä jopa syyttävä sormi, joka eritteli kaiken, vieritti tapahtuneista syyllisyyden nimenomaan Hannahin niskoille. No joo, sehän se aloitti mutta riitelyyn tarvitaan kuitenkin kaksi, joten tuskin Erniekään ihan syytön on Deme quottasi jo tuon tehokkaan kohdan, minäkin tykkäsin siitä. Siinä on sellaista soo, soo, katso nyt mitä teit! -tyyppistä fiilistä, joka saa palan kurkkuun sekä toivomaan, että olisi kyky kääntää aikaa taaksepäin.

Jos nyt jotain nillittäisi niin mun makuun tässä oli ehkä vähän liikaa matelua. Hannah kouristelee lattialla. Ernien kortti on tärisevin käsin ja sen lisäksi vielä muste on kyynelten levittämää. Ehkä olen vain liian kyynikko, koska kyllä mä muistan vielä itsekin miltä se tuntui, kun sen spesiaalin ihmisen kanssa riiteli. Ihan taatusti sitä kiertyi sikiöasentoon ja pillitti silmät pihalle

Tärisevin käsin avaat rusetin ja nostat paljoisen rasian kantta.

(boldaus minun)
Mikä on paljoinen? Aivan outo sana mulle


Summa summarum, kyllä mä tästä tykkäsin! Tykkään muutenkin välistä lukea näitä ei-niin-ihkudaa-söpöjä-siirappijouluficcejä, koska joulu on kuitenkin perheongelmien luvattua aikaa

Joten kiitos tästä!

[Godfather Son]

Ihana! Pakko myöntää