Title: Pimeä bisnes
Author: minä...
Rating: K-11
Genre: Huumori, Draama?
Varoitus: Idea on jossain määrin sairas?
Summary: Seamus on keksinyt keinon tienata rahaa. Tosin asia ei ehkä ole ihan loppuun asti mietitty...
Vastuunvapaus: Rowling omistaa, minä vaan leikin ilman mitään korvausta.
A/N: Tämä syntyi sitten 15.9 maratonin viimeisen tunnin aikana ja osallistuu myös Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella: Typeryyden huippu.
Pimeä bisnes
”Tässä olisi. Täysin tuoretta tavaraa, ei mitään säilöntätaikoja tai keinotekoisia aromeja”, Seamus esitteli tavaraa ammattimaisen kaupparatsun elkein pilke silmäkulmassa. Tavara oli jopa pakattu ilmatiiviiseen salkkuun, jottei tuoksu pääsisi karkuun.
Harry näytti epäileväiseltä samoin kuin moni muukin huoneeseen kokoontuneista potentiaalisista ostajista. ”Kenen ne ovat ja miten ihmeessä sait ne käsiisi?” Ron puki kaikkien ajatukset sanoiksi ja Seamus virnisti.
Se oli ennen kuin hänen hymynsä hyytyi. Miten helvetissä hän ei ollut ajatellut, että ehkä Ron Weasley ilmaantuisi myös paikalle, jos hän kutsuisi Harryn?
Seamus väänsi hymyn takaisin kasvoilleen, tosin kylmälle hielle ja hienoiselle tärinälle ei enää mahtanut mitään. Hiekkatukkainen poika nielaisi tyhjää ennen kuin päätti kasata itsensä. Ehkä hän selviäisi tästä hengissä.
”Se on sivuseikka kenen ne ovat, pääasia lienee, että tuoksu on aitoa käsityötä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.”
Muutama poika sai runsaasti väriä poskilleen, Neville näiden joukossa.
”Kuka haluaa tarjota?” Seamus oli saanut itseluottamuksensa takaisin Ronin hiljaisesta jupinasta huolimatta. Se oli kuitenkin varmaa, että Ronille hän ei myisi.
”Pojat? Eikö kukaan oikeasti halua näitä kaunokaisia? Katsokaa nyt tätä hienostunutta muotoa ja…” Seamus nuuhkaisi ja huokasi syvään. ”Omapa on menetyksenne, jos ei kelpaa. Pidän nämä oikein mielelläni itsekin…”
Rahapussien nyörit alkoivat nopeasti höltyä ja hilpeä kilinä täytti huoneen.
”Lähtöhinta viisi sirppiä, kuka tarjoaa?” Seamus hymyili viekkaasti ja hänen ympäriltään kuului myöntyvää muminaa.
”Täyttä ryöstöä”, kommentoi Ron ja Seamus irvisti hänelle. Nyt alkoi totta vie mennä hermot.
”Sinua vain harmittaa, ettet itse keksinyt tätä.”
”Niin varmaan joo.”
Seamus oli niin keskittynyt riitelemään Ronin kanssa, että unohti kokonaan vartioida silmä kovana tavaraa, joka olikin päätynyt innokkaiden ostajaehdokkaiden käsiin.
Esine kiersi käsistä käsiin ja jokainen nuuhkaisi syvään. Harryn otsa rypistyi, kun tuli hänen vuoronsa pidellä aarretta käsissään.
Miksi ne näyttivät niin kovin tutuilta?
Punainen väri ja se pikkuinen, musta rusetti… Harry rääkkäsi aivojaan, kunnes oivalsi.
”NÄMÄ OVAT GINNYN PIKKUHOUSUT!”
Seamuksen elämä kulki filminä pojan silmissä.
****************************************