Terveiset kommentinkerjäyshaasteen lisäkierrokselta.
Ensiksikin pitää sanoa, että ihan hämmästelen ettei ficcisarjasi ole saanut enempää kommentteja. Kieli jota kirjoitat on runollista ja kuitenkin helposti luettavaa, ajatuksiakin herättävää ja paikoin nostaa myös tunteita pintaan.
Minusta oli hienoa, että sarjassa oli vaihtelua; samoista henkilöistä kirjoitettuna nämä olisivat ehkä olleet hieman liian samankaltaisia. Eri henkilöt kuitenkin nostavat eri aiheita pinnalle.
Suosikeikseni näistä kohosivat ehdottomasti Lucius/Narcissa, Blaise/Draco ja Remus/Harry; ne puhuttelivat minua selkeästi eniten. Mutta kirjoitan nyt jokaisesta, mitä ne saivat minut ajattelemaan.
Koskaan kukaan muu ei teki hieman ahdistavan tunteen, koska siitä jäi tunne, että Harry yritti väkisin miellyttää, olla vastoin tahtoaan James sitä tarvitsevalle Siriukselle. Vaikka Harry tunteekin tarvitsevansa itse Siriusta, se vaikuttaa kuitenkin enemmän stressaantuneen teinin epätoivolle, kuin aidolle rakkaudelle. Vähän sellaiselle "kunhan olisi edes joku" -tyyliselle ikävälle. Tulkitsen niin, että Sirius on jo kuollut ja Harryn angsti ja suru pahimmillaan - niinpä Harry kuvittelee, että Sirius, joka ei enää ole paikalla, olisi se täydellinen joka ymmärtäisi häntä, toisin kuin muut. Jos Sirius eläisi, ei ehkä olisi niin, mutta mielikuvitus paikkaa aukot.
Lamauttavan tahmea oli ehkä sen verran angstinen, ettei se tavoittanut minua kunnolla ja henkilöt jäivät etäisiksi. Minulle jäi siitä hieman hämärä mielikuva. Ficcinä se keskittyi enemmän tuntemuksiin kuin tapahtumiin, mikä toisaalta oli mielikuvitusta rikastuttavaa.
Kateuden väri puolestaan oli sähäkkä, särmikäs ja piti kiinni lukijasta, joka edellisessä palasessa valui sinne jonnekin kaiken lämmön mukana. Tässä oli voimaa ja tahtoa, ja se kiinnosti myös enemmän, vaikka slash ei se minun juttuni olekaan. Lopetus oli napakka ja on aina mukavaa tietää jotain, jota tarinan henkilöt eivät ehkä tiedä.
Läpikuultavat taas viehätti kovasti, ehkä siksi, että parina oli Narcissa/Lucius, ehkä vielä enemmän siksi että olen itsekin kirjoittanut tästä parista ja ajatellut heitä ja heidän elämäntilannettaan paljon juuri kyseisellä ajanjaksolla. Narcissalle se oli järkyttävä vaihe; mies vankilassa, äidillisen huolenpidon alta etäytyvä teinipoika täynnä ahdistusta ja pelkoa, joita äiti ei enää voinut lievittää. Ja pitäisi jaksaa normaalia elämää ja pitää kulissit suurin piirtein pystyssä. Asun valinta voi tuntua pieneltä asialta, mutta se kuvasti samalla Narcissan muuta elämää niin hyvin että se kosketti. Turhautuminen, itsesyytökset, harmistus, luovuttaminen. Voi Malfoy raukkoja, elämä ei ollut heille siinä vaiheessa helppoa. Tästä pätkästä pidin tosiaan koko sarjasta eniten.
Kolean harmaa jumaluus puolestaan tuntui haalealta edellisen ficin jälkeen. Se jätti aika vähän sanottavaa, kun ei oikeastaan osunut niin kovin makuuni. Jumaluus ja julmuus eivät oikein istu yhteen minun mielessäni. Lopetuskappale oli kuitenkin hieno, siitä usvasta tykkäsin, se toimi hyvin. Siitä jäi komea, mahtipontinen sävel ficin loppuun.
Kasvoton varjo on ehkä paljonkin kevyempi kerronnaltaan kuin aiemmat, hyvin erityylinen kuin sitä edellinen teksti, ja jäi ehkä hieman vajaaksi lopusta, vähän liian helposti pureskeltavaksi, mutta siinä oli tunnetta ja käsinkosketeltavaa haikeutta, joka sai minut liikuttumaan ja myös välittämään, ja siksi pidän sitä onnistuneempana. Tykkäsin hirveästi siitä, että Remus käyttäytyy vastuullisesti ja pitää Harryn etusijalla omiin haluihinsa nähden. Remus haluaisi hoivata ja huolehtia ja rakastaakin, mutta hän ymmärtää ettei se ole sopivaa eikä toivottua, ja pysyy siinä roolissa jossa hänestä on parhaiten apua ja tukea Harrylle. Hän on rakastettava epäitsekkyydessään ja paljon parempi mies kuin Sirius olisi samassa tilanteessa ollut. Yksipuolinen, uhrautuva rakkaus on varmaan koskettavinta ja kauneinta mitä angstificeistä minun makuuni löytyy. <3 Tykkäsin.
Tärveltyneen taivas muistutti minusta kovasti
Kolean harmaata jumaluutta, sekä tyyliltään että paritukseltaan. Lucius/James tuntuu ihanan rarelta, mutta toisaalta siinä tuli aika vähän esille sellaista, mitä tästä parista voisi saada irti parhaimmillaan, ristiriitoja ja jännitteitä vihollista vastaan, etenkin kun kyseessä on vielä hieman eri-ikäinen pari; he eivät ole tasa-arvoisia oikeastaan minkään asian puolesta. Ajatus arkisesta todellisuudesta maskina, heidän sisimpänsä peittävänä, meni kuitenkin läheltä tätä ristiriitaa ja oli mielestäni toimivin osa ficin sisältöä. Myös nimi oli osuva ja toimi tekstiin nähden hyvin. Tämänkin tekstin kohdalla kokemusta syö aika rajusti se, miten vähän slash minua puhuttelee, se on aika sääli, koska luulen että jos miesparin ajattelemisesta saisi isommat kiksit, tämäkin ficci palvelisi paljon paremmin tarkoitustaan.
Kautta linjan teksti on sujuvaa ja miellyttävää, virheitä ei ole tai niitä ei huomaa, ja näiden pikkuficcien lukeminen oli ilo, vaikka täytyy myöntää, etten todennäköisesti olisi niiden pariin ilman haastetta löytänytkään. Kiitokset ficcisarjastasi, ja toivottavasti kirjoitat yhtä innokkaasti lisää. Minusta oli tosi kiva, miten ennakkoluulottomasti olit kirjoittanut niin hettiä kuin slashia, eri ikäisillä ja tyylisillä henkilöillä, etkä takertunut vain yksittäiseen suosikkihahmoon. Tästä sarjasta löytyy luettavaa moneen eri makuun.