Nimi: Syksyn säveliä
Kirjoittaja: Aiqsu
Tyylilaji: Romance/Fluffy
Paritukset: Ron/Hermione
Ikäsuositus: K11
Vastuuvapautus: Rowlingin hahmot, kiitos heistä
Muuta: Osallistuu Perspektiiviä parittamiseen- ja Weasleyn perhepotretti- haasteisiin.
Lukijalle: Jos sinulla on siirappiallergia, suosittelen lämpimästi pysymään kaukana tästä ficistä!
Ron istui puistonpenkillä ja katseli kahta pikkulintua, jotka lauloivat iloisesti ja lentelivät ympäriinsä ilmassa. Oli kirpeän kuulas syyspäivä, ja puisto oli täynnä leikkiviä lapsia. Ron vilkaisi kelloaan. Minuuttia vailla.
Ron katsoi vanhaa rautaporttia, jota oli vilkuillut jo kymmenen minuutin ajan. Mitä jos tyttö ei tulisikaan?
Hermostuksissaan hän nousi ylös ja lähti kävelemään ympäriinsä. Hän pysähtyi nojaamaan vanhan vaahteran runkoon, ja sulki hetkeksi silmänsä. Kyllä hän tulisi. Hänen olisi tultava.
Kun Ron avasi silmänsä, hän näki rautaportin raottuvan. Ja siinä hän oli: tummakiharainen kaunotar oranssissa takissaan. Tyttö katseli hetken ympärilleen, äkkäsi Ronin ja hänen kasvonsa sulivat hymyyn.
Hermione ryntäsi juoksuun ja päästyään Ronin luo hän hyppäsi pojan kaulaan. Ron menetti tasapainonsa ja nuoripari päätyi kierimään värikkääseen lehtikasaan.
Pitkän aikaa he vain nauroivat onnellisina sylikkäin. Kun nauru lopulta tyrehtyi, he jäivät katsomaan toisiaan syvälle silmiin.
”Hetken luulin ettet tulisi”, Ron sanoi hellästi.
”Miten minä olisin voinut olla tulematta?” Hermione hymyili ja painoi huulensa Ronin huulia vasten. Ronin kädet kiertyivät tiukasti hänen vyötärönsä ympärille kun suudelma syveni syvenemistään ja sai koko muun maailman katoamaan.
Lopulta he irrottautuivat toisistaan, mutta jäivät yhä sylikkäin lehtikasaan makaamaan.
”Olenko koskaan kertonut sinulle, kuinka kaunis sinä olet?” Ron kysyi onnellisena.
”Et ole”, Hermione naurahti ja nappasi vaahteranlehden pois Ronin hiuksista. ”Mutta sillä ei ole väliä. On tosin eräs toinen asia, jonka voisit kertoa minulle ja tehdä minusta maailman onnellisimman tytön.”
”Hmm.. Mikähän se mahtaisi olla?” Ron oli miettivinään. Siitä hyvästä Hermione alkoi kutittaa häntä kaikkialta minne ylettyi.
”Hyvä on, hyvä on!” Ron huudahti ja sai Hermionen lopettamaan kutittamisen. Sitten hän painoi kädet tytön poskille, katsoi tätä silmiin ja hymyili. ”Minä rakastan sinua.”
”Minäkin rakastan sinua”, Hermione vastasi ja veti Ronin lähelleen toiseen, vielä edellistäkin suloisempaan lehtikasasuudelmaan.
