Nimi: Hyvää yötä, rouva Malfoy
Kirjoittaja: Invisiblegirl
Genre: romance, fluff, oneshot, het
Pairing: D/Hrm, OC/OC
Rating: K-11
Beta: Ei tässä ficissä
A/N: Stop haastoi minut tekemään tämän, kiitos hänelle!
Pitää perustua kuudenteen, tai seitsemänteen kouluvuoteen.
Pakolliset sanat/henkilöt/lauseet
-Grabbe
-Pansy
-Narcissa
-tuliviski
-suklaasammakkokori
-”Ei hemmetti Draco, katso varpaitani nyt!”
-”Puren jalkasi irti, jos kerrot jollekulle"
-”Varpaidesi välissä on nöyhtää”, Punurmio.
Kielletyt sanat/henkilöt:
-Tonks
-taulu
-rakas (muissa muodoissa saa käyttää)
A/N2: FanFic100:sen Kesä-sanaan.
*******
Hyvää yötä, rouva Malfoy
Hermione Granger kasteli varpaansa veteen ja värähti hieman. Vesi oli kylmää, ainakin hieman. Rachel hänen vieressään värähti myös, mutta kastoi jalkaansa enemmän ja lähti kahlaamaan. Tytön niskakarvat nousivat hetkeksi pystyyn, mutta sitten hän tottui viileään veteen.
Hermione katseli ystävänsä menoa. Hän oli tutustunut Racheliin pari viikkoa sitten, kun hänen vanhempansa olivat päättäneet lähteä lomailemaan. He asuivat nyt hotellissa suuren järven vieressä, josta Hermione ei aluksi ollut niin innostunut. Sitten hän oli tavannut Rachelin, ja loma olikin muuttunut vähän paremmaksi. Hermione astui veteen jä lähti hänkin kahlaamaan syvemmälle veteen. Vesi oli sameaa, kuten järvivedet yleensä, ja aika viileää auringonpaisteessa. Päästyään tarpeeksi syvälle Hermione sukelsi. Sitten hän ui Rachelin luo. Tämä seisoi odottamassa häntä.
"Katsos noita, Hermione. Ainakin tuota jälkimmäistä jätkää", Rachel nyökkäsi kohti rantaa, jossa kaksi poikaa olivat levittämässä pyyhkeitään hiekalle. Hermionen koko keho värähti inhosta, kun hän tunnisti toisen. Platinanvaaleat hiukset kimmelsivät auringossa kun poika asettui makaamaan vihreähopeiselle pyyhkeelleen. Poika, jota Hermione ei tunnistanut, makasi tummansinisen pyyhkeen päällä, kastanjanruskeine hiuksineen. Hermione päätteli, että Rachel oli tarkoittanut tummahiuksista, ja käänsi katseensa.
"Mitä nyt?" Rachel kysyi kun hän käänsi katseensa pois. Hermione katsoi tyttöön, ja mietti, miten sen selittäisi.
"Tuo vaaleahiuksinen... Hän on samassa koulussa kuin minä. Eikä oikeastaan minun parhaita ystäviäni."
Rachel puraisi huuleensa ja katseli vielä kaihoisasti tummahiuksista.
"Mennään rantaan", hän sanoi hieman pettyneesti. Sitten he kahlasivat takaisin hiekalle, ja jäivät makaamaan pyyhkeilleen. Rachel laittoi tummat aurinkolasit vihreiden silmiensä päälle ja sulki silmänsä antaen auringon ruskettaa vartaloaan.
Samaan aikaan vähän matkan päässä oli käynnissä ärtyisä keskustelu.
"Katso nyt tuota, tuota vaaleahiuksista tyttöä! Mennään tuonne, eikö?" kysyi tummahiuksinen. Vaaleahiuksinen, Draco Malfoy, pyöritti päätään tarmokkaasti.
"Ei, me emme ole menossa, Alex. Minä tunnen tuon toisen. Eikä me olla mitään parhaita kavereita."
Alex ei suostunut kuuntelemaan, vaan keräsi kamppeensa ja lähti kävelemään kohti tyttöjä. Draco jäi pyyhkeelleen istumaan ällistyneenä katsellen ystävänsä menoa.
Alex heitti pyyhkeen olalleen ja asteli itsevarmasti tyttöjen luo. Sitten hän asettui seisomaan Rachelin vierelle, varjostaen häntä, ja odotti, että tyttö huomaisi hänet. Rachel nousi hieman ylös ja laski aurinkolasejaan nähdäkseen kunnolla, kun hänen toisella puolellaan Hermione oli noussut melkein istumaan ja katseli häntä myöskin.
"Päivää, neidit. Onko tässä vapaa paikka?" Alex kysyi tarkoittaen paikkaa Rachelin vieressä. Tyttö katsoi häntä päästä varpaisiin ja nyökkäsi. Sitten hän kääntyi Hermioneen päin ja virnisti voitonriemuisesti. Hermione hymyili takaisin, Malfoykin olisi pian paikalla, hän tiesi sen, mutta ei viitsinyt huomauttaa asiasta.
Draco katseli ystäväänsä, kun tämä levitti pyyhkeensä ja rupatteli samaan aikaan vaaleahiuksisen tytön kanssa. Hermione oli makaamassa taas, tummansiniset aurinkolasit kasvoillaan. Poika päätti tunnustaa häviönsä ja nousi ylös keräten tavaransa. Sitten hän katsoi Alexiin, joka selitti jotain samalla kuin tuntematon tyttö nauroi, ja päätti, että olisi parempi mennä Grangerin viereen kuin Alexin, josta tuntui tulevan aivoton aina kun hän näki tytön.
Hermione aukaisi silmänsä kun joku varjosti häntä hiukan aikaa. Hän näki edessään Draco Malfoyn, joka levitti pyyhettään hänen viereensä. Tytön silmät levisivät kun hän tajusi tapahtuman. Sitten hän käänsi katseensa Racheliin, jotta pyytäisi tältä apua, mutta tyttö vain kikatti Alexin jutuille. Hermione huokaisi ja kääntyi takaisin, ottaen aurinkolasit pois silmiltään.
"Miksi sinä siihen tulit?" hän kysyi kummastellen. Draco avasi silmänsä ja katsoi häneen.
"Alexista tulee aivoton tyttöjen kanssa. Sitä paitsi, täällä on rauhallisempaa."
Hermione kuunteli hiukan aikaa Alexin puhetta, kun hän kerskaili jollain voitollaan ja flirttaili samaan aikaan Rachelin kanssa, joka otti puheen täysillä vastaan ja nauroi jokaisessa kohdassa, jossa oli hiukankin jotain hauskaa. Sitten tyttö nyökkäsi, hän kyllä ymmärsi. Hermione laittoi lasit takaisin kasvoilleen ja jatkoi auringonottoaan.
Draco laskeutui takaisin pyyhkeelleen ja sulki silmänsä. Aurinko porotti suoraan heihin, oli kuuma, kuumempi kuin yleensä kesäisin.
Hermione taisi torkkua hiukan aikaa, kunnes heräsi säpsähtäen siihen, kun joku tökkäsi häntä kylkeen. Hän avasi silmänsä ja näki Rachelin kasvot. Tyttö nousi ylös ja katsoi Rachelia odottavasti. Tämä virnuili täysillä tytölle, joka huomasi, että Alex oli kadonnut paikalta.
"Alex lähti hakemaan juotavaa. Minä taidan olla rakastunut", tyttö huokaisi. Hermione säpsähti rajusti, mitä Rachel oikein höpisi?
"Häh? Rakastunut, mitä sinä höpiset?" Hermione lausahti kummastuneena. Rachel nyökytteli päätään haaveksuvasti.
"Oikeasti. Tiedäthän, rakkautta ensi silmäyksellä? Alex on vaan niin... En minä osaa selittää. Entä sinä, mites sinulla menee sen blondin kanssa?" Rachel sanoi katsoen Hermionen olkapään yli kohti vaaleaa poikaa, joka oli Hermionen kummmastukseksi saanut tänä kesänä vähän väriä ihoonsa, eikä ollut niin vaalea kuin yleensä.
"Ei mitenkään. Puhuin hänelle ehkä yhden lauseen, en sen enempää."
"Ai. No, kannattaisi ehkä kokeilla, ehkä hän onkin jotain ihan muuta kun puhutte kunnolla."
Hermione pudisti päätään turhautuneena, kyllä hän tunsi Malfoyn tarpeeksi hyvin tietääkseen, että pojan sisältä ei löytynyt mitään muuta kuin sitä samaa pahuutta, mitä hän levitti ympärilleen. Alex tuli paikalle neljän limupullon kanssa, antoi Rachelille ja Hermionelle yhdet kummallekin ja heitti Dracolle yhden. Poika otti pullon nopeasti kiinni huispaajan reflekseillä ja avasi korkin nopeasti, juoden siitä hiukkasen. Pojan suussa tuntui kihelmöintiä, kun hiilihappo laskeutui alas kurkkua, samaan tapaan kuin tuliviskin kanssa, jota poika oli kokeillut, mutta lopuksi päätynyt vessaan oksentamaan kaiken ulos, pojan viinapää ei todellakaan ollut kehuttava.
Hermione palasi takaisin pyyhkeelleen ja siemaisi vähän jääkylmästä limsasta. Sitten hänelle tuli kysymys mieleen, ja hänen oli ihan pakko keskeyttää hiljaisuus hänen ja Malfoyn välillä.
"Onko Alex velho?" hän sihahti niin, ettei Rachel kuullut, mutta Draco kuuli. Poika avasi toisen silmänsä ja katsoi häntä kysyvästi. Hermione tuijotti takaisin.
"Ei", tämä vastasi. Hermione huoahti hieman.
"Miten niin? Entä Rachel?"
"Ei, siksi minä juuri kysyinkin."
"Ai."
Keskustelu tökkäsi ja jäi leijumaan ilmaan. Hermionen teki mieli sanoa vielä jotain. Hän pysyi hetken hiljaa, mutta ei sitten pystynyt enempää.
"Ensimmäinen sivistynyt keskustelu meidän välillämme", hän totesi silmät kiinni. Draco säpsähti äkkinäisestä keskustelunaloittamisesta. Hän ei ollut odottanut tytön puhuvan hänelle enää.
"Jep. Eikä yhtään mottaustakaan", poika sanoi hieman vitsikkäästi, virnistäen. Hermione avasi silmänsä, oliko Malfoy todellakin lohkaissut jonkin asteisen vitsin? Olikohan poika tullut hulluksi?
"Oliko tuo olevinaan vitsi?" hän tirskahti. Draco naurahti.
"Oli, mutta aika kuiva sellainen."
Hermione purskahti nauruun. Nauru oli sekoitusta huvittuneisuudesta, yllätyksestä ja hieman hämmennyksestäkin, mutta hän ei välittänyt siitä. Rachel katsoi häntä kummastellen, mutta palautti katseensa takaisin Alexiin, missä se oli ollut jo vajaat pari tuntia. Draco naurahti hiljaa katsellen Hermionea, joka tyrskähteli.
"Ei tuo voinut olla niin hauskaa", hän sanoi hymyillen.
"Ei ollutkaan. Sinä olit. En ole ikinä kuullut sinun vitsailevan, tai nauravan. Ja jos ne laitetaan vielä yhteen, niin se on hulvatonta", Hermione naurahti. Draco katsoi häntä hieman kummastuneena, mutta tajusi sitten tilanteen huvittavuuden.
"Kumma tilanne", Draco sanoi vaivautuneesti kun nauru hiljeni. Hän haroi hiuksiaan ja katseli Hermionen suuntaan, ei tarkasti, mutta hänen katseensa hapuili tämän suunnalla.
"Jep. Todella. Miten sinä tänne eksyit?" tyttö kysyi yrittäen olla luonteva pojan kanssa, mutta ei oikein onnistunut, hänellä oli kumma tunne, että koko tilanne oli väärin, totaalisesti väärin.
"Minä asun tässä lähellä. Alex on naapurini. Entäs itse? Joko olen todellakin pihalla tämän paikan tapahtumista tai sinä et asu täällä."
"Et ole, minä olen 'lomalla', me asumme tuolla läheisessä hotellissa", Hermione selitti naurahtaen lomalla-sanalle. Kotona olisi ihan samanlaista, paitsi ilman järveä. Eikä hän edes oikeastaan piitannut paljoa uimisesta.
"En olisi kyllä uskonut, että tapaisin sinut joskus rannalla jästiystäväsi kanssa", Hermione kummasteli hiljentäen ääntään jästi-sanan kohdalla.
"Puren jalkasi irti, jos kerrot jollekulle! No, ei oikeasti. Tapasin Alexin noin viikko sitten, ja ajattelin, että hän oli ihan hyvä tyyppi. Ei se minun mielestäni ole niin kummallista. Juttelenhan minä koko ajan jästisyntyisen kanssa", Draco selitti kohauttaen olkapäitään tehostukseksi.
"Niin kai. Mutta silti, luulin sinua erilaiseksi henkilöksi."
"Ehkä et vain tunne minua tarpeeksi hyvin."
"Kannattaisiko minun tutustua?"
"Kannattaisi."
Hermione virnisti. Tytöllä oli vatsassaan kummallinen tunne, tuntui kuin hän näkisi unta. Sellaista kummallista, jossa kaikki oli mahdollista, mutta mahdollisimman hullua. Tunne oli täysin uusi, mutta hän nautti siitä nyt. Rajat eivät estäneet häntä, vaan hän saattoi rikkoa ja ylittää niitä miten tahtoi. Maailma koulun ulkopuolella oli erilaista, kun ei ollut väkijoukon painostusta hartioillaan, vaan saattoi vapaasti jutella kenen kanssa tahtoi, eikä ajatella sitä sen enempää. Kukaan ei saisi tietää siitä, jos ei itse kertoisi, eikä kukaan olisi kieltämässä häntä ja raahamassa pois jonkun seurasta. Tyttö tiesi, että Ron ja Harry olisivat mahdottomia asian kanssa, ja repisivät hänet heti pois Malfoyn luota, jos hän edes tervehtisi tätä. Nyt se ei haitannut häntä.
"Miksi?"
"Koska... Koska et tunne minua oikeasti."
"Ai. En ole ikinä ajatellut sitä. Ajattelin, että olet oikeasti sellainen, kuin esität."
"Ei, se meni pieleen."
Hiljaisuus jäi taas heidän välilleen. Mutta tällä kertaa se oli mukavampi, ei niin epämukava ja vaivautunut kuin ennen.
"Mitä minun pitäisi tietää sinusta, että tuntisin sinut kunnolla?"
"Minä... En tiedä. En ole vain sellainen persoona, joka avautuu kaikille, luottaa moneen ihmiseen ja pystyy sanomaan, mitä ajattelee. Niin kuin sinä."
"Pystyn sanomaan, mitä ajattelen? Tuo meni väärin. Jos minä sanoisin Harrylle tai Ronille, että huomasin, että Draco Malfoy ei olekaan niin paha ihminen kuin luulin, he eivät päästäisi minua silmistään vuoteen, varsinkaan sinun lähellesi. Luulisivat että olen tulossa hulluksi, tai jotain."
"Niin, mutta se onkin eri asia."
"Ei, ei se ole."
Hermione säpsähti äkillisesti. Puhe oli loppunut hänen vasemmalta puoleltaan. Tyttö kääntyi katsomaan sinne, ja näki Rachelin odottavat kasvot. Hän virnisti.
"Sori, ei me salakuunneltu."
"Ette varmasti", Hermione sanoi naurahtaen parin syylliselle ilmeelle, kun he olivat jääneet rysän päältä kiinni.
Hermione katsahti kelloonsa, ja huomasi, että se läheni jo seitsemää illalla. Sitten hän tökkäsi Rachelia, joka pian kääntyi hänen suuntaansa kysyvän ilmeen kanssa.
"Kello on melkein seitsemän. Eikö meidän pitänyt mennä teille syömään seitsemäksi?" hän sanoi nopeasti, huomaten, että he olivat myöhässä. Rachel kirosi, hän oli kadottanut ajantajunsa kokonaan. He keräsivät kaikki tavaransa, pojatkin olivat lähdössä. Rachel veti Alexin vähän kauemmas, jättäen Dracon ja Hermionen kahdestaan. Vaivautuneena Draco haroi hiuksiaan ja vaihteli painoa jalalta toiselle.
"Joten... Tavataanko me huomenna?" poika kysyi nopeasti. Hermionen kesti vähän aikaa tajuta, mitä poika oli sanonut.
"Kai... Siis, jos sinä haluat."
"Joo, kai, jos siis sinäkin haluat..."
"No, jos kerran sinä haluat, niin kai minäkin..."
"Niin, tuota..."
Hermione lähti paikalta Rachelin perään katsoen vielä kerran taaksensa hieman anteeksipyytävästi ja nopeuttaen sitten askeliaan saadakseen tytön kiinni.
Draco seisoi paikallaan hiukan aikaa selvitellen ajatuksiaan, joita ei osannut kontrolloida. Poika pudisti päätään ja liittyi Alexin seuraan. Hölmö ilme kasvoillaan poika seisoi siinä katsoen lasittuneesti eteensä, kohti Rachelia, joka näkyi vielä kaukana. Draco tönäisi poikaa, jolloin lasittunut katse särkyi, ja poika ikään kuin heräsi horroksesta. Sitten hän virnisti hullusti ja he lähtivät kävelemään kohti kotia. Kummankin mielissä pyöri, eikä heitä huvittanut puhella.
Alex lähti omalle polulleen kun heidän talonsa tuli näkyviin. Poika heilautti kättään ja katosi ovesta sisälle. Draco käveli vielä hiukan aikaa, kunnes kartano oli lähellä, ja astui suuresta ovesta sisälle. Poika potkaisi kengät jalastaan, laski pyyhkeen ja tyhjän limsapullonsa lattialle, kävellen samalla kohti keittiötä. Vaalea, hento nainen istui keittiön tumman tammipöydän äärellä heilutellen lusikkaa kahvimukissaan.
"Hei, Draco", nainen tervehti ja hymyili, "Oliko kivaa rannalla?"
Draco kohautti olkapäitään,"Olihan siellä ihan mukavaa. Aika mielenkiintoista ainakin."
Narcissa katsoi poikaansa yllättyneenä.
"Miten niin mielenkiintoista?"
Draco pohti hiukan aikaa, kertoisiko äidilleen tapahtumista. Äiti oli yksi harvoista ihmisistä, johon poika pystyi luottamaan, ja yleensä kertoikin tälle kaiken, mikä vaivasi.
"Tapasin yhden henkilön tänään rannalla. Tytön."
"Ai, mikä siinä nyt on niin kummallista?" Narcissa sanoi kummastellen poikansa kertomaa. Hänen vaaleat hiuksensa heilahtivat hänen kääntäessään katseensa poikaan, ilme uteliaana. Draco yritti muodostaa lausetta päänsä sisällä niin, että se olisi jotenkin edes kunnollinen.
"Tiedät kai Hermione Grangerin?"
Narcissa nyökkäsi vielä uteliaampana, kyllähän hän Hermionen tiesi, kaikkihan heidät tiesivät, Harryn, Hermionen ja Ronin. Draco nojasi keittiön tiskipöytään ja yritti edelleenkin miettiä, miten voisi selittää asian kunnolla.
"Näin hänet rannalla. Alex ihastui korviaan myöten tytön ystävään, johonkin Racheliin, joten me jäimme kahdestaan. Ei kai me edes puhuttu paljoa, mutta silti. Se oli tosi kummallista."
Nainen hymyili hänelle, ja otti pojan käden omaansa.
"Jos te tapaatte uudelleen, niin tuskinpa se on niin kummallista enää. Ja jos teistä tulee enemmän kuin vain ystäviä, niin minä olen ainoastaan iloinen puolestasi. Minulle kelpaa kaikki muut paitsi Pansy, onneksi jätit hänet, olisin saanut sydänkohtauksen jos minusta olisi tullut sen mopsinaaman anoppi", Narcissa voihkaisi ilmiselvästä helpotuksesta, Dracon pyöritellessä päätänsä. Hän tiesi, että Pansyn kanssa hän ei ikinä menisi naimisiin, ei ikinä, mutta Hermione oli täysin toinen juttu. Tyttö oli vain ystävä. Hänen äitinsä oli vain etsimässä hänelle innokkaasti uutta tyttöystävää, nyt kun vanhasta ja huonosta oli päästy.
Draco lähti omaan huoneeseensa ja kaatui sänkyyn makaamaan.
Samaan aikaan Hermione juoksi täysillä kohti Rachelin taloa. Tytöt olivat jo kymmenen minuuttia myöhässä, Rachel viipotti edellä. Onneksi he olivat jo lähellä. Rachel kaivoi vauhdissa avaimet taskustaan ja juoksi kotiovelleen. Hermione jäi portaille tasaamaan hengitystään. Ovi aukesi, ja Rachel astui sisälle. Tytön vanhemmat istuivat pöydän vieressä katse kysyvänä, miksi he olivat myöhässä.
"Anteeksi äiti, me emme katsoneet kelloa ollenkaan, ja sitten se olikin jo kymmentä vaille, tuli vähän kiire, juostiin koko loppumatka."
Pariskunta nyökkäsi ja he istuivat alas, syöden samalla nopeasti, heillä oli kamala nälkä. Rachel mutisi jotain ruokaa suussa, joten Hermione ei saanut siitä mitään selvää. Tyttö nielaisi ja selitti sitten uudelleen.
"Alex pyysi meitä huomenna uudelleen rannalle, sovin, että me menemme joskus yhden jälkeen. Sopiiko se sinulle?"
Tytön vanhemmat havahtuivat pojan nimeen ja pitivät pienimuotoista kuulustelua pojasta. Rachel vastaili rennosti, ja kun he olivat saaneet syötyä, Hermionen täytyi jo lähteä takaisin hotellille. Ilta hämärtyi, ja Hermione käveli pitkin katuja kohti hotellia. Hänellä oli vielä matkaa jäljellä, mutta pimeys ei tyttöä haitannut. Hän käveli varmasti eteenpäin, joskus ohitti jonkun, joskus oli ihan yksin. Yhden kulman jälkeen hän näki taas jonkun tulevan vastaan. Pojan platinanvaaleat hiukset kimalsivat katulamppujen valossa.
"Hei."
Poika nosti katseensa yllättyneenä. Hän hymyili pienesti.
"Hei."
"Mihin sinä olet menossa?" Hermione kysyi yrittäen virittää jonkinasteista keskustelua. Poika kohautti olkapäitään.
"En tiedä. Kävelen vain."
"Lähdetkö samaa matkaa hotellille?"
"Vaikka."
He kävelivät hiukan aikaa hiljaisuudessa, Draco kädet taskuissa, miettien, mitä sanoisi.
"Käveletkö useinkin yksin illalla täällä?" Hermione kysyi rikkoakseen hiljaisuuden, joka vallitsi taas kerran.
"Joskus. Saan vähän setvittyä ajatuksiani", poika sanoi salaperäisesti, mikä toi Hermione mieleen heti sen, että miettikö poika häntä, vai jotain täysin muuta.
"Oletko sinä lentänyt sen onnettomuuden jälkeen?" Hermione kysyi arasti tarkoittaen onnettomuutta, joka oli tapahtunut viime vuoden viimeisessä huispauspelissä, Rohkelikko vastaan Luihuinen-pelissä, jossa Draco oli tönäisty luudalta seitsemäntoista metrin korkeudesta niin rajusti, eikä kukaan ollut ehtinyt väliin, poika oli tippunut kätensä päälle, murtanut sen rankasti, saanut kunnon aivotärähdyksen ja muutenkin oli ollut ruhjeilla ja haavoilla.
"Olen, tietysti. Vaikka paranemisessa kesti tietenkin vähän aikaa, enkä silloin voinut lentää. En vain pystynyt pitämään itseäni erossa huispauksesta, vaikka ehkä sitä hieman halusinkin", poika selitti kummallisella äänellä, jota Hermione ei koskaan ennen kuullut. Hermione sai kylmiä väreitä jo siitä ajatuksesta, että lentäisi ja tippuisi edes viidestä metristä, saati sitten seitsemästätoista. Onneksi joku oli sentään saanut hidastettua pojan vauhtia, mutta sillä ei ollut niin isoa vaikutusta. Draco katsoi häntä kulmiensa alta.
"Sinä et taida pitää lentämisestä, vai? Eikä minun onnettomuuteni varmaan paljon helpottanut asiaa. Sellaista huispaajan elämä on, sieppi on saatava kiinni, vaikka siinä rytäkässä menisi käsi tai jalka poikki.
"En, oikeastaan olen pelännyt aina korkeita paikkoja."
"Eikö peloista pääse eroon juuri altistumalla niille? Jos lentäisit, huomaisit varmaan, ettei se olisi niin kamalaa", Draco sanoi neutraalilla äänellä, josta Hermione ei voinut tietää, tarkoittiko poika, että hänen pitäisi tulla lentämään tämän kanssa, vai ylipäätänsä lähteä joskus lentämään, vaikka Harryn kanssa.
"Pyydätkö sinä minua lentämään kanssasi?" tyttö kysyi hämmentyneenä. Draco nosti katseensa maasta ja kohautti olkapäitään taas.
"Jos haluat, niin vaikka. Täältä ei ole pitkä matka kartanolle."
Hermione nyökkäsi hieman epäröivästi. Normaalisti hän olisi kieltäytynyt heti tarjouksesta, ja lähtenyt pois. Mutta nyt, nyt hänestä tuntui turvalliselta, mukavalta, ja siinä tähtitaivaan alla hänestä tuntui, että nyt viimeistään hänen pitäisi päästä pois pelostaan.
Kartano läheni, ja poika nappasi nopeasti luutavarastosta kaksi luutaa ja siepin entisestä suklaasammakkokorista. Sitten hän astui ulos ja sulki narahtavan oven perässään. Hermione puraisi huultaan, miksi hän oli mennyt sanomaan niin? Hän ei tuntenut enää oloaan niin hyväksi, teki mieli juosta karkuun, mutta hän ei perääntyisi nyt. Tärisevin käsin hän otti kiinni Dracon ojentamasta luudasta, ja teki samoin kuin poika. Sitten Draco katsoi häntä syvälle silmiin, niin järisyttävän sisälle, että tytöstä tuntui, kuin hän olisi nähnyt suoraan hänen sisälleen.
"Tiedän, että nyt pelottaa, mutta kun me olemme tuolla ylhäällä, niin se menee ohi. Lupaan sen. Luotatko minuun?" poika sanoi vankasti, eikä Hermione voinut mitään muuta kuin nyökätä. Kyllä hän luotti poikaan, mutta ei luutaan. Tottunein ottein Draco otti luudasta kiinni hitaasti, näyttäen oikean otteen Hermionelle, ja potkaisi maata allaan nousten ilmaan. Hermione epäröi sekunnin, mutta nousi sitten ilmaan. Korkeutta oli vain pari metriä, mutta tyttö piti luudasta kiinni rystyset valkoisina. Hän katsoi ylöspäin ja näki Dracon siluetin taivasta vasten. Epäröiden hän nousi vähän ylemmäs, eikä suostunut katsomaan maahan, vaikka se houkuttelikin.
"Tule!" Draco huusi ja lähti lentämään nopeasti ylemmäs. Hermionella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata, ja hän rentoutui hieman, kun viileä tuuli suhisi hänen korvissaan ja hän vain lensi eteenpäin. Pojan hahmo oli kadonnut hiukaksi aikaa, mutta sitten hän näki sen taas, tällä kertaa tämä oli pysähtynyt. Hermione hidasti vauhtia ja lensi pojan vierelle, jalka hipaisten pojan jalkaa. Draco käänsi katseensa ja hymyili pienesti. Korkealta näkyi upea maisema metsän ylle, tähtitaivaalle. Käsi hipaisi toista, Hermionesta tuntui, kuin pieni sähköisku olisi mennyt läpi hänen kehonsa.
Hiukan aikaa sitä ihailtuaan Hermione värähti, hänelle oli tullut jo kylmä. Poika vilkaisi häntä ja alkoi laskeutumaan, viittoen hänet mukaansa. Ilta oli viilentynyt, oli jo melkein yö. Hermione tiesi, että hänen vanhempansa eivät kaipaisi häntä tänä yönä, hän oli sanonut, että yöpyisi ehkä Rachelin luona. Tyttö värisi kylmästä, hänellä oli päällään vain ohut t-paita ja caprit. Draco laskeutui maahan, ja avasi narahtavan luutavaraston oven. Samaan aikaan tyttö laskeutui, suoraan mutaisaan kohtaan varvastossuineen.
"Hemmetti, Draco, katso varpaitani nyt!" hän ynähti nähdessään mutaisen jalkansa. Draco virnisti, ja palasi takaisin luutavaraston sisälle. Sieppiä hän ei ollut tarvinnut, joten hän vain otti sen taskustaan ja laittoi takaisin. Hermione astui sisälle hämärään, ja totutteli pimeyteen. Pian hän näki siellä paremmin, ja asetti luudan varovasti paikalleen, jääden seisomaan Dracon viereen.
Pojan katse oli tutkimaton. Se harhaili hänessä, mutta ei kiinnittynyt mihinkään. Hermione teki samoin, ei halunnut rikkoa hiljaisuutta tai tehdä mitään väärin. Pojan silmät tuntuivat hehkuvan pimeässä, harmaana, mutta valoisana valona, ja tuntui kuin valo olisi tullut lähemmäs. Ja niin se tulikin, sillä poika nojasi koko ajan eteenpäin, hitaasti, mutta varmasti.
Huulet koskivat huulia, epäröivästi mutta halukkaasti, syventyen sitten hitaasti. Suudelma loppui nopeasti, kumpikin jäi paikalleen, parin sentin päähän toisistaan, melkein koskien toisiaan. Hämärä kuunvalo tuli pienesti ikkunasta, joten he saattoivat nähdä toisensa, eivät kovin hyvin, mutta silti. He katselivat toisiaan hitaasti, katse harhaillen kasvojen, ja erityisesti huulien kohdalla. Sitten Hermione rikkoi eron heidän välillään ja koski toista huulillaan, nyt hieman varmemmin, samaan aikaan kun poika otti tämän kädestä kiinni ja sujautti sormensa toisen sormien välistä, puristaen hennosti. Suudelmat olivat hentoja, varovaisia, mutta he jatkoivat silti, saaden varmuutta joka kerralla.
Draco irrottautui toisen huulista, katsoi tätä silmiin, katsoi huuliin, jotka olivat hieman turvonneet ja joiden huulikiilto oli levinnyt, tunsi sitä omilla huulillaan ja tutki tytön kasvoja. Nenä oli juuri sopiva, hän tutki sen muotoa, katsoi huulen kaarteita, tummia silmiä, etuhiuksia, ja hymyili pienesti.
"Mennään sisälle", hän sanoi hiljaa rikkoen täydellisen hiljaisuuden. Poika astui ovelle, käsi tytön kädessä, katsoi kuinka tämä nosti jalkaansa kynnyksellä ja lukitsi oven. Sitten hän kääntyi kohti talon reunaa, käveli sitä pitkin, ja katosi hiukaksi aikaa nurkan taakse, kunnes Hermione näki hänet taas. He olivat nyt kartanon etupihalla, ja kävelivät kohti suuria ja valkoisia etuovia. Portailla poika kurotti kohti maata, irrotti kätensä tytön kädestä ja hapuili valkoista kiveä. Sitten hän tuntui löytävän kohdan, ja nosti jostakin näkymättömästä kahvasta, jota nostamalla ilmaan nousi pieni kivipalanen, jonka alla oli avain. Poika otti avaimen ja jätti kiven maahan, avaten sitten oven, ja kävellen takaisin. Hän sujautti avaimen takaisin paikalleen, ja laittoi kiven takaisin suoristaen selkänsä.
"Äiti on varmaan nukkumassa jo, luulisin ainakin", hän kertoi avaten ovea enemmän. Suuri halli oli hiljainen, poika tassutteli sen lävitse, tyttö perässään, tämä katseli uteliaana ympärilleen kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Draco kääntyi vasemmalle ja astui keittiöön. Kun hänen katseensa terävöityi pimeässä, hän näki äitinsä hahmon. Samaan aikaan Hermione astui ovesta sisään ja törmäsi poikaan. Draco ynähti ja iskeytyi eteenpäin pari askelta.
"Anteeksi", Hermione kuiskasi huomaten samalla Dracon äidin hahmon pöydän vieressä, ja hän hengähti terävästi.
Draco tavoitteli valokatkaisijaa ja pian keittiö kylpi valossa. Hermionen kasvot punehtuivat ja hän pyyhki hihallaan äkkiä huuliaan, joissa huulikiilto oli levinnyt rankasti, ja hymyili sitten hennosti.
"Iltaa äiti", Draco sanoi hieman epämukavan oloisena. Hän ei ikinä ollut kuvitellut joutuvansa tähän tilanteeseen ikinä.
"Hyvää iltaa vain. Saanen huomauttaa, että sinulla on huulikiiltoa huulissasi, Draco", Narcissa sanoi hieman naurahtelevasti. Draco nosti kätensä nopeasti ja pyyhki huulikiillon pois. Sitten hän katsoi kättään, ja näki huulikiillon kiiltävänä tahrana. Sitten hän hymyili hermostuneesti äidilleen.
"Äiti, tässä on Hermione, Hermione, minun äitini", poika esitteli. Narcissa hymyili pienesti, jotenkin tietäväisesti, ja Hermione hymyili takaisin.
"Me, tuota, taidamme mennä minun huoneeseeni. Hyvää yötä, äiti", Draco toivotti, ja kääntyi Hermionea ja ovea kohti.
"Hyvää yötä, rouva Malfoy", Hermione toivotti nopeasti kadotessaan ovesta.
"Narcissa vain, kultaseni", nainen huusi hänen peräänsä.
Hermione hymähti nopeasti, kun he kävelivät pitkin toista käytävää, ja lopulta saavuttivat oven, jonka Draco avasi. Ovi oli tumma ja raskas, mutta huone sisällä ei ollut niin masentavan näköinen. Se oli Luihuisen värinen tietysti, mutta silti vaalea, hopeinen. Seinillä oli huispausjulisteita ja satunnaisia julisteita jostain tuntemattomista velhoista ja noidista, keitä Hermione ei tietänyt. Draco huokaisi syvään ja virnisti anteeksipyytävästi.
"Luulin, että hän olisi nukkumassa", poika selitti. Hermione hymyili pienesti, ei se häntä ollut haitannut, Narcissa oli ollut oikein mukava.
"Ei se minua haitannut. Sinulla on kiva äiti", hän vastasi.
Draco kohautti olkapäitään ja istui suurelle ja pehmeän näköiselle sängylle. Sitten hän taputti paikkaa vieressään ja nojasi taaksepäin, nostaen itsensä kokonaan sängyn päälle makaamaan. Hermione käveli huoneen poikki tummanhopean värisen maton ylitse ja melkein kaatui makaamaan sängylle. Draco puhalsi hänen hiuksiinsa, jotka olivat levittäytyneet pojan kasvoille, ja sai ne leijumaan ilmassa, kunnes hänen keuhkonsa eivät enää kestäneet, ja ne tippuivat taas hänen kasvoilleen. Poika pyyhkäisi ne nopeasti pois ja kääntyi kyljelleen katsomaan tytön silmiin. Sitten hän naurahti.
"Se oli aika noloa, eikö vain? Ensimmäinen sääntö tavatessasi tytön: Älä vie häntä heti vanhempiesi luo", poika virnisti. Hermione naurahti pojan vitsille. Sitten hän liikahti lähemmäs ja käpertyi pojan kainaloon, tyttöä väsytti. Kummankin ajatukset harhailivat unisina, ja pian väsymys otti vallan, ja he nukahtivat siihen vierekkäin sängylle.
Hermione heräsi aamulla siihen, kun aurinko paistoi häntä silmiin, hän haistoi jonkin uuden tuoksun ja joku kosketti hänen hiuksiaan hennosti. Unisena hän availi silmiään ja näki harmaat silmät, ja saattoi nyt tietää, mistä tuoksu tuli. Pojan paita tuoksui siltä, deodorantilta ja auringolta.
"Huomenta", poika sanoi kevyesti ja suuteli häntä pehmeästi. Tyttö pyöritti päätään ja heitti pois viimeisetkin unenrippeet. Sitten hän hymyili hieman väsyneesti.
"Haluan tälläisen herätyksen huomennakin", hän virnisti. Draco virnisti.
"Ehkäpä, ehkäpä."
Hermione nousi seisomaan ja venytteli. Hänen kätensä oli kipeä, kun hän oli nukkunut sen päällä. Tyttö siloitteli t-paitaansa ja caprejaan, jotka olivat yön aikana rypistyneet kunnolla, ja sai ne säädylliseen kuntoon. Sitten hänen vatsansa murahti.
"Aamupalalle sitten, vai?" poika kysyi hänen takaansa, kietoi kätensä tytön vyötärölle ja puhalsi niskaan. Hermione kikatti, se kutitti.
"Mennään vain."
Draco avasi oven ja he kävelivät käytävää pitkin. Hermionesta kartano tuntui harvinaisen sokkeloiselta, ja huomasi uusia huoneita siellä täällä. Ohi mennessään hän huomasi kirjaston, oleskeluhuoneen, yhden vierashuoneen ja muita huoneita, joita ei ollut huomannut edellisillan pimeydessä. Lopulta Draco löysi sokkelon keskeltä keittiön, ja he astuivat sinne. Narcissa istui pitkä, silkkinen aamutakki päällään aamiaispöydässä kahvikuppi ja paahtoleipä edessään, lukien päivän lehteä. Nainen hymyili heille, vaaleat hiukset loistaen auringonvalossa täysin samanvärisinä kuin pojallaan.
"Huomenta, nukuitteko hyvin?" nainen kysyi kohteliaasti.
"Varsin hyvin, rouva Malfoy", Hermione virkkoi takaisin. Nainen irvisti hänelle.
"Narcissa, kultaseni."
Hermione hymyili takaisin, hän piti naisesta. Draco kaivoi kaapista itselleen ja Hermionelle kahvikupit ja paahtoi heille leipää nopeasti. Hermione katsoi suurta kelloa, joka heillä oli, ja melkein kavahti nähdessään mitä kello oli.
"Draco, kello on kaksitoista. Meidän piti tavata Rachel ja Alex yhdeltä rannalla, eli meille tulee vähän kiire."
Poika katsahti kelloon ja antoi Hermionen kahvikupin nopeasti tytölle. Mukavassa hiljaisuudessa he joivat kahvinsa ja söivät leipänsä, vain lehden rapinan säestämänä. Sitten he sanoivat Narcissalle, minne lähtisivät ja sanoivat tälle näkemiin. Kello oli jo puoli kaksitoista, joten he olisivat perillä ehkä juuri ajoissa, tai sitten vähän myöhässä. Ja koska Hermionen toinen kenkä oli hukassa, heillä meni vielä vähän aikaa sen etsimisessä. Lopulta se löytyi sateenvarjotelineen takaa, ja silloin heillä oli jo kiire. Pari juoksi melkein koko matkan, ja rannalla he lopulta näkivät Alexin ja Rachelin, jotka olivat uppoutuneet keskusteluun. Rachel ojensi Hermionelle pyyhkeen, joka oli jäänyt heille edellisiltana. Sitten hän virnisti tajutessaan jotain.
"Hotelli ei kyllä ole tuolla suunnalla. Et sattunut olemaan jossain muualla?" hän sanoi ovelasti nähdessään parin punaiset posket juoksemisen jälkeen ja tulosuunnan. Hermione virnisti.
"Entä sitten?"
Rachel vain virnisti ja kääntyi sitten rannan suunnalle. He levittivät pyyhkeensä ja asettuivat ottamaan aurinkoa. Tytön kärsivällisyys ei kestänyt kauaa, joten hän tökkäsi poikaa ja lähti juoksemaan kohti vettä. Draco havahtui myöhään, eikä saanut tyttöä enää kiinni. Tämä jäi odottamaan häntä vedenrajaan. Draco suuteli häntä pehmeästi huulille ja nosti tytön ylös, syliinsä. Sitten poika virnisti.
"Jos olisin Punurmio, ennustaisin, että sinulla on varpaidesi välissä nöyhtää", hän sanoi kummallisella äänellä, silmät kiinni. Hermione purskahti nauramaan.
