Oi että.
Mää pidän raresta noin yleensäkin, mutta Daphne/Luna on ehkä ihanimpia parituksia koskaan. Itse olen kuvitellut Daphnen aika sellaiseksi kuin hän tässä oli, vähän muita luihuisia pehmeämmäksi muttei kuitenkaan pehmeäksi ollenkaan; että Daphnen paikka on luihuisessa juurikin tytön kaksinaamaisuuden, eikä varsinaisen luihun luoteen takia. Lunakin oli oikein oma itsensä, ympäriinsä pyörivä kuutyttö, lumoava kerrassaan. ˆˆ Ihastelen aina kun joku saa Lunan kirjoitettua tuolla tavoin IC:ksi, itse kun en oikein pysty tuota tyttöä ymmärtämään kirjoittamisen vaatimalla tavalla. Oi ja tuo Daphne/Fleur-viittaus, mää tahdon kuulla senkin tarinan! Nuo kaksi saattaisivat nimittäin sopia yhteen oikein kauniisti. Oikeanlaisen kirjoittajan, kuten sun, käsissäsi ainakin.
(Näin välihuomautuksena sanon että Meikon Hawaii jotenkin korosti tämän tunnelmaa lukiessa, suosittelen.) Tunnelmallinen fic tosiaan. Toisaalta olisi ollut ihanaa lukea Lunankin PoVilla välillä, mutta no, ymmärrän kyllä miksi vain harvat ficit sellaisia ovat, eikä tämä varmaankaan olisi edes toiminut niin hyvin Lunan näkökulmasta - Daphnen pienet salaisuudet ja muut olisivat jääneet pimentoon. Tosin mua viehättää ajatus, että Luna olisi terävämpi kuin ihmiset luulevat(oikeastaan olen varma, että hän on) ja tajuaisi Daphnen pienen ristiriitaisuudentunteen ja tietynlaisen katkeruuden, vaikkei siltä näytäkään.
Öhm. Mitäs vielä. Varmaan lainauksia hiukan.
Sadepisarat ropisevat päälläsi, ruusunvalkea hipiäsi ovat sinertyneet pisaroiden kosketuksista ja vehnänkeltaiset hiuksesi pyörivät vesipyörteiden lailla - etkä sinä pysähdy vieläkään, vaikka tuijotan pistävästi.
Tuosta mietiskelin, että onkohan tuossa virhe, kun ruusunvalkea hipiä on yksikössä ja ovat sinertyneet monikossa?
Musta muuten vehnänkeltainen on hurjan kaunis vertaus, ihana kerrassaan. Ja tuo oli hyvin aitoa, ettei Luna huomaa omissa maailmoissaan pyöriessään muita, vaikka Daphne kuinka tuijottaisi pistävästi(ja sen hän varmasti osaa!) ja naputtelisi jalalla tahtia. Tavallaan aika surullista.
Silti pysyn vierelläsi, nukahdan kaulakuoppaasi vasten ja kuuntelen, kun tuuli suhistuttaa lehtiä vaaleanoranssilla taivaalla. Aamuisin juomme haalistunutta kahvia naarmuisesta mukista ja valitan eteisesässä olevasta kuivasta mudasta ja vesilammikoista, jotka kostuttavat kalliita itämäisiä mattojani.
Tuo ensimmäinen lause nyt vain oli täydellinen. Vaaleanoranssi taivas, oi että sulin, ihana väri - tänään juuri itseasiassa mietin, kuinka turhan usein taivas on punainen tai sininen tai harmaa, vaikka muitakin värejä siellä näkyy! Ajatustenlukua. ˆˆ Haalistunut on myös ihana sana minusta, ja koko ficin ajan olit ripotellut sinne tänne pieniä palasia Daphnen ja Lunan luonteista; kuinka Daphne oli se odottava, valittava, aika äitimäinen, ja Luna kuin kuriton lapsi. Viehättävää. Kuten sekin, että vaikka heillä oli roolinsa, niin ei oikeastaan voi sanoa, kumpi oli se suhteen voimakkaampi puoli.
Sinä olet puhdas kuin sade Luna, tiedät varmaan sen. Minä nukahdan vierellesi, iltaisin solmin hiuksiasi yksinkertaiselle letille ja juon vastapuristettua kriikunamehua - olet liian puhdas ja viaton tahrittavaksi syntiin. Hupsu. Niin, ehkä minäkin alan muuttua seurassasi sellaiseksi.
Kun astelet luokseni hiukset vettää liplattaen, suutelen ja vedän sinua lähelleni - edes Weasleyn sukujuureen pujahtanut Fleur ei pystynyt vastaamaan suudelmaani yhtä hellästi kuin sinä.
Puhdas kuin sade, todellakin, upea oivallus.
Ja muuten sitten... en tiedä mitä sanoa. Tämä oli vain niin upea ja kuvaava ja voi vitsit. Kriikunamehu - ihanaa kun ei aina vain appelsiinia tai kurpitsaa tai toisinaan omenaa(millainen juttu muuten kriikuna edes on? kotitalous ja biologia eivät tosiaan ole mun vahvinta alaa)
Ja niin,
hiukset vettä liplattaen kaiketi? Liplattaen, ihana verbi ja vähän erikoisemmin käytettynä oikein kivakin. Sulla on paljon kivoja sanoja tässä! Ja niin, Fleur-viittauksesta kai puhuinkin tuolla jo. Me likes.
Kiitos erittäin paljon tästä, ihana pieni fic kerrassaan.