Nimi: Perhe Benelux
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Axis Powers Hetalia / Hetalia: World Series
Genre: draama, huumori
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Benelux -maat eli Belgia, Hollanti (Alankomaat) ja Luxembourg
Disclaimer: En omista Hetaliaa enkä hyödy siitä kirjoittamisesta yhtään mitenkään. Myöskään Benelux -maat eivät kuulu minulle. Eikä minulla ole edes tulppaaneitakaan.
A/N: Pitkästä aikaa one-shot^^ Ja tästäkin saa sitten kiittää ihan vapaasti Muuttolintua, joka linkitti yhden Belgiasta tehdyn videon ja onnistui sitten aiheuttamaan minulle halun kirjoittaa juuri siitä hahmosta. Muutenkin olen tykästynyt Benelux maihin. Tosin Luxembourg on edelleen osittain omaa arvailua, koska en löytänyt hänestä paljoakaan tietoa. Mutta aloitetaanpas sitten.
(ja nimi on mitä on, kun en keksinyt sopivampaa^^' )
*
Belgia löi kätensä olohuoneen ovenkarmille. Totta kai hän oli arvannut löytävänsä veljensä katsomasta jalkapalloa pöhkö poissaoleva ilme naamallaan, vaikka tämän olisi pitänyt olla juuri nyt samaan aikaan aivan jossain muualla. Hän ei siis ollut juurikaan yllättynyt, hiukan äkäinen vain. Belgia kiitti onneaan siitä, että Luxembourg osasi käyttäytyä paljon paremmin kuin heidän veljensä. Yhdestäkin huonosti kasvatetusta veljestä oli jo tarpeeksi vaivaa.
”Hollanti”, Belgia sanoi niin hyytävällä äänellä kuin vain pystyi, mutta hänen veljensä vain murahti ja jatkoi keskittynyttä television tuijottamista.
”Alankomaat!” naisvaltio yritti toistamiseen hiukan voimakkaammalla äänellä, mutta toivottua reaktiota ei tapahtunut vieläkään. Veli vain mutisi jotain itsekseen, kun erotuomari näytti antavan jollekin pelaajalle keltaisen kortin. Belgia tuhahti ärtyneenä ja asteli suoraan television ja veljensä väliin.
”Sinä typerä tulppaanivaltio, jonka kuuluisi olla meren alla! Minä yritän puhua sinulle juuri nyt”, nainen ärähti ja sai viimeinkin veljensä huomion. Ainakin hetkeksi.
”Mitä vikaa tulppaaneissa on?” Hollanti kysyi ja yritti siirtyä niin että näkisi sisarensa ohitse.
”Ei niissä kai mitään”, Belgia mutisi ja astahti sivulle, ”sinä et näe peliä niin kauan ennen kuin suostut puhumaan minulle.” Hollanti nosti katseensa ja vilkaisi sisartaan tympeän oloisena ennen kuin nojautui kaikessa rauhassa sohvalleen.
”Se tulee nauhalta”, hän ilmoitti rauhallisena, ”katso, minä puhun sinulle koko ajan. Mitä nyt tahdot, sisar rakas?” Belgia katsoi häntä edelleenkin äkäisenä ja käsivarret rinnalleen ristittynä.
”Miksi ihmeessä sinä katsot jalkapallo nauhalta?” hän kysyi epäillen, ”etkö muka muista lopputulosta ilmankin.” Hollanti katsoi häntä hetken, mutta käänsi sitten katseensa hetkeksi sivulle ja huokaisi hiljaa aivan kuin ei kykenisi ymmärtämään sisarensa ajatusten juoksua.
”Se on se tunnelma, ei lopputulos”, hän selitti ja huitoi sitten kädellään Belgiaa väistämään, ”jos se oli kaikki, minkä tahdoit tietää, niin voisitko nyt mennä pois häiritsemästä, kiitos.” Mies katsoi sisartaan vaativasti, mutta Belgia ei siirtynyt. Hänellä oli asiaa veljelleen ja hän aikoi myös saada sen sanottua.
”Minulla oli muutakin”, hän ilmoitti topakasti ja Hollanti alkoi kopitella kaukosäädintä käsissään kyllästyneenä. Tässä sitä sitten taas mentiin… Sisko pääsee vauhtiin.
”No, miten voin auttaa?” mies kuitenkin kysyi, ”äläkä pyydä taas puhumaan sille yhdelle typerykselle. Minä tein sen jo kymmenen vuotta sitten ja se saa riittää.” Belgia oli jo sanomassa jotain, mutta sitten hän sulki suunsa ja mulkaisi veljeään äkäisesti ennen kuin jatkoi.
”Ei Espanja ole typerys”, hän sanoi tiukasti, ”hän on oikein mukava. Sinun pitäisi vain yrittää enemmän ja…”
”Ja pälä pälä pälä. Saanko nyt jatkaa pelin katsomista”, Hollanti keskeytti ja nousi puolittain ylös työntääkseen sisarensa syrjemmäs television edestä. Belgia harasi vastaan kaikin voimin ja vetäisi toisella jalallaan sattumanvaraisen yhden sähkötöpseleistä irti seinästä. Sattumalta se tosiaan oli television pistoke ja huoneeseen tuli paljon hiljaisempaa, kun jalkapallo pelin äänet vaikenivat yhtäkkiä. Hetken nahistelun jälkeen Hollanti lopulta tuskastui sisareensa ja hän nousi kokonaan ylös tarttuen kummallakin kädellään naista olkapäistä. Sitten hän nosti rimpuilevan Belgian kevyesti ilmaan ja siirsi tämän kauemmas.
”Paikka siinä, hyvä tyttö”, mies sanoi ja taputti sisarensa päätä ennen kuin työnsi pistokkeen takaisin paikalleen seinään ja lysähti sitten sohvalleen. Belgian teki kovasti mieli polkea jalkaansa harmissaan, mutta hän tiesi, että ensinnäkin se olisi näyttänyt naurettavalta ja toiseksi Hollanti ei olisi edes huomannut sitä. Mies oli saanut taas pelinsä näkymään ja oli nyt keskittynyt siihen.
Telkkarin edessä seisominen ei ollut auttanut, joten naisvaltio yritti seuraavaksi toista keinoa. Hän asteli takaisin sohvan luo ja istahti veljensä viereen. Hollanti ei näyttänyt aluksi edes huomaavan, että Belgia oli tullut aivan hänen lähelleen, itse asiassa käpertynyt tiukasti hänen kylkeään vasten, mutta sitten lopulta mies käänsi päätään ja katsoi sisartaan pitkään. Belgia katsoi takaisin.
”Kerro nyt sitten”, Hollanti lopulta huokaisi ja sammutti jopa television. Oli mahdotonta yrittää seurata mitään peliä, jos joku nökötti vieressä ja tuijotti vaativasti.
”Sinä lupasit minulle”, Belgia aloitti, ”lupasit, että lähdet tänään minun kanssani kaupungille. Amsterdamiin.” Hollanti oli hetken vaiti ja yritti miettiä, milloin hän oli sellaista mennyt lupaamaan. Hän ei kyennyt muistamaan edes sellaista hetkeä, jolloin hän olisi ehkä vahingossa sanonut jotain siihen suuntaan viittaavaa.
”Enkä ole”, mies vastasi, ”pyydä Luxembourgia. Hän on paljon parempi kaupungilla kuin minä.”
”Mutta minä tahdon mennä sinun kanssasi”, Belgia vastasi, ”ja sinä lupasit. Kaksi päivää sitten, kun hain sinut ja rappiotoverisi kapakasta keskellä yötä, koska olitte jälleen kerran törttöilleet liikaa. Lupasit korvata sen kaupunkireissulla.” Hollanti oli taas hetken hiljaa, mutta sitten hän naurahti matalasti.
”Ei sellaista lasketa, jos minä en muista”, hän totesi ja oli jo painamassa television taas päälle, mutta Belgia ojentautui hänen ylitseen ja sieppasi kaukosäätimen itselleen. Hollanti vilkaisi naista väsyneenä ja hän veti syvään henkeä ennen kuin puhui.
”Sisar rakas”, hän sanoi tyynesti, ”oletko nyt aivan varma, että tahdot ärsyttää minua?” Belgia mulkoili häntä ja työnsi kaukosäätimen paitansa sisälle, jotta hänen veljensä ei saisi sitä.
”Sinä lupasit”, hän intti itsepintaisesti, ”ja minä teen sinun elämästäsi kamalaa, jos et pidä lupauksiasi.” Hetken sisarusten välillä käytiin ankara ja kiihkeä tuijotuskilpa. Jos Belgian tilalla olisi ollut kuka tahansa muu, Hollanti ei olisi epäröinyt tai miettinyt kahta kertaa ennen kuin olisi nakannut häiritsijän suoraan ulos talostaan. Mutta Belgia oli poikkeus. Nainen oli kuitenkin hänen sisarensa, vaikka Hollanti ei olisikaan välittänyt esittää isoaveljeä. Ja Belgia oli tietyissä asioissa todella sinnikäs, se oli pakko myöntää.
”Hyvä on”, mies lopulta sanoi ja nousi sohvalta. Voitonriemu välähti Belgian silmissä ja hänen huulensa kaartuivat hymyyn.
”Hienoa, me…”, naisvaltio aloitti.
”Mutta ei tänään”, Hollanti keskeytti nopeasti ja otti aikaisemmin katsomansa videon ulos laitteesta, ”minulla on muuta tekemistä. Soitan sitten sinulle, moikka.” Belgia katsoi ensin tyrmistyneenä, kuinka hänen veljensä marssi tyynesti pihalle, mutta sitten naisen kasvoille nousi ärtynyt ilme ja hän syöksyi miehen perään.
”Hollanti! Sinä et lähde nyt pyöräilemään yhdellekään tulppanipellolle katselemaan tuulimyllyjä!” nainen huusi veljensä perään, ”tule heti takaisin, Hollanti!”
****
”Heippa, Luxembourg”, Hollanti tervehti, kun toinen valtio sai oven avattua, ”lainaan televisiotasi ja videonauhuriasi hetkeksi.” Vanhempi mies astui sisälle jäämättä edes odottamaan Luxembourgin vastausta. Valtio katsoi hiukan ihmeissään, kun mies suunnisti tottuneesti hänen olohuoneeseensa, mutta sitten hän vain huokaisi ja painoi oven kiinni.
”Mikset käytä omiasi?” Luxembourg kysyi kävellessään Hollannin perään, ”ei kai sisko taas…”
”Ei ihan”, Hollanti vastasi ja mumisi tyytyväisenä saatuaan jalkapallopelinsä näkymään. Valtio näytti tekevän olonsa nopeasti kotoisaksi Luxembourgin nojatuoliin, joten talon omistajan ei auttanut muuta kuin kohauttaa olkiaan ja antaa veljensä olla.
”Tahdotko jotain syötävää?” hän kysyi mennessään keittiöön.
”Ihan sama”, Hollanti vastasi epäselvästi keskittyessään television katsomiseen, ”mutta, jos Belgia soittaa, niin sano että minä en ole täällä.” Luxembourg ilmestyi hetken päästä takaisin ja työnsi popcorn-kulhon veljelleen.
”Mistä te nyt olette tapelleet?” hän kysyi.
”Ei mistään”, Hollanti mutisi, ”lupasin vain yhden jutun… ja rakas sisaremme tahtoo että teen sen juuri nyt.” Vanhempi valtio näytti uppoutuvan hyvää vauhtia rakastamansa jalkapallopeliin, joten Luxembourg katsoi parhaaksi jättää hänet rauhaan. Hän vain toivoi, että Belgia ei ilmaantuisi paikalle kovin äkeissään. Heidän sisarensa osasi olla vihaisena todella vahingollinen vähän kaikelle ja Luxembourg olisi mielellään pitänyt talonsa ehjänä.
****
Muutamaa päivää myöhemmin Luxembourg oli jo ehtinyt unohtaa veljensä äkkinäisen vierailun, kun Belgia yllättäen soitti hänelle. Nainen oli innoissaan ja hän selitti heti aluksi, miten ihana ja kultainen isoveli heillä kahdella oli. Luxembourg kuunteli tunnollisesti koko pitkän puhelun, joka käsitteli hänen sisarustensa kaupunkiretkeä, ja yritti mutista jotain oikeissa väleissä samalla kun luki sanomalehteä ja söi aamupalaansa. Lopulta Belgia sai kaiken selitettyä ja hän lopetti puhelun yhtä nopeasti kuin oli sen aloittanutkin. Luxembourg katsoi puhelintaan pitkään ja naurahti sitten hiljaa yksinään pudistaessaan päätään.
”Joskus minusta tuntuu, että perheessäni on jotain outoa”, hän totesi ääneen ja virnisti perään, ”sen lisäksi siis, että olemme kaikki valtioita.” Kukaan ei tietenkään vastannut hänelle, mutta hän oli myös aika varma, että jossain hänen sisarensa ja veljensä ajattelivat täsmälleen samoin hänen kanssaan.
A/N2: Pidän edelleenkin hyvin paljon kommenteista... *hana-tamagoface*
Mulla ei muuten sitten ole hajuakaan, miksi Hollanti katsoi videoita eikä DVD:tä. Se nyt vaan... oli niin.
