Luku 4 - Vierailijoita ja vierailuja
”Remus, älä töni!” Sirius valitti istuessaan Pottereiden sohvalla.
”James sen teki. Et vain näe mitään täällä pimeässä”, Remus totesi ja kohensi asentoaan.
”Noh, pojat. Eipäs riidellä tänään”, James vastasi ja kiersi sitten kätensä Lilyn ympärille.
”Hiljaa! Minä painan nyt”, Harry huusi sohvan keskeltä, ja kaikki hiljenivät tuijottamaan eteen muodostunutta valkokangasta.
”Lily, ota sinä kamera”, Sirius huusi ja vei videokameran Lilylle. Kuva heilui niin paljon, ettei siitä saanut hetkeen mitään selvää. Sitten kaikki selkeni taas, kun Lily sai asetettua kameran pysymään paikallaan.
”No niin, kaikki on valmista!” Lily huusi sitten Siriukselle ja Jamesille.
Harry istui keskellä pihaa silmät sidottuina ja odotti jännittyneenä. Oli hänen neljäs syntymäpäivänsä ja hänelle oli luvattu jokin suuri ja ihmeellinen lahja. Sitä hän odotti innolla, eikä mennyt kauaakaan, kun James ja Sirius jo tulivat ulos talosta juhlallisesti astellen. He kantoivat pitkulaista pakettia ja laskivat sen sitten suoraan Harryn eteen.
”Saa avata, muttei saa poistaa sidettä”, James virnisti.
”Ja jos yrität kurkkia, lahja viedään pois”, Sirius sanoi vakavana.
Harry vain nauroi heille ja repäisi sitten nopeasti kääreet pois, tunnustellen niistä paljastunutta esinettä.
”Onko tämä luuta?” hän kysyi innoissaan ja yritti repiä sidettä silmiltään, muttei onnistunut siinä, koska side oli taiottu kiinni.
”Noo, saattaa se olla”, Sirius mutisi virnistellen.
”Niin, eihän sitä tiedä. Oliko se luuta, Sirius? En oikein muista”, James tuumasi.
Harry loi suunnilleen heidän suuntaansa vihaisen ilmeen, ja sitten side yhtäkkiä katosi.
”On se, isä! Katso! Luuta”, Harry huudahteli innoissaan ja nousi seisomaan.
”Saanhan kokeilla sitä heti?” Harry kyseli malttamattomana, ja James nyökkäsi kävellen sitten Harryn luokse.
”Minä pidän sitä tässä paikoillaan, niin voit nousta selkään”, James totesi ja odotti, että Harry kiipeäisi siihen.
”Minä taidan sitten vain seistä tässä ja ottaa sinut kiinni, sitten kun tipahdat”, Sirius totesi ilme yhä peruslukemilla. Harry näytti hänelle kieltään ja meni sitten varovasti luudan päälle.
”Isä, älä sitten päästä irti”, hän sanoi hieman pelokkaasti, mutta James vain nauroi.
”Et sinä sitten voi mihinkään lentää”, James totesi ja tuuppasi Harrylle hieman vauhtia päästäen samalla irti luudasta.
Aluksi Harry vaappui ja keikkui edestakaisin Lilyn hengähdellessä pelokkaasti hänen tahtiinsa. Lentämisestä ei näyttänyt tulevan mitään.
”Hän ei olekaan tainnut periä sinun geenejäsi, James”, Sirius mumisi ihmeissään, ja Jameskin näytti vähän huolestuneelta.
”Ei, olet varmasti väärässä”, James tuumasi ja päätti nostaa rimaa vähän korkeammalle. Hän otti maasta suuren kultasieppipehmolelun ja viskasi sen taialla ilmaan.
”Harry, sieppisi kuolee, jos se tipahtaa maahan”, James huusi, ja Lily katsoi häntä kauhuissaan.
”James! Mitä sinä oikein teet? Ei hän osaa”, Lily huusi pelokkaana, mutta James ei vastannut vaan osoitti Harrya, joka oli jo liihottanut taitavasti korkeammalle ja joka seuraavassa hetkessä syöksyi (niin nopeasti kuin lastenluudalla nyt syöksyä voi) maata kohti, napaten sitten upeasti sieppinsä syleilyynsä. Sitten hän unohti hetkeksi olevansa luudalla ja tipahti, mutta Sirius nappasi hänet helposti syliinsä.
”Niin sitä pitää. Ei saa katsos ajatella liikaa tai pelätä, koska silloin siitä ei tule yhtään mitään”, Sirius virnisti ja lisäsi sitten vielä, ”tosin kannattaisi ajatella kuitenkin sen verran, ettei sitten epähuomiossa tipahda.”
Harry katseli häntä leveästi hymyillen, ja sitten Sirius laski hänet maahan.
”Tehdään se uudestaan!” Harry kiljahti ja syöksyi luudalleen. Lily päätti kuitenkin sotkea Harryn suunnitelmat ja nosti luudan ilmaan sauvan heilautuksella.
”Ei, vaan ensin mennään syömään kakkua”, hän sitten sanoi ja sammutti kameran.
”Lily, olet ilonpilaaja” Sirius marisi, kun he seuraavaksi katselivat kakun leikkaamista.
”Toistat tuon saman joka vuosi, kun katsomme tätä. Ja kummasti se kakku silloin kuitenkin maistui”, Lily heitti takaisin.
”No niin ilmeisesti, ei siitä silloin ainakaan minulle enää riittänyt, kun tulin vähän myöhässä”, Remus vastasi hymyillen ja sytytti sitten huoneeseen valot takaisin.
”En minä sanonutkaan, etteikö kakku olisi maistunut. Totta kai minä nyt söin, kun ei muutakaan annettu tehdä”, Sirius totesi, ja he kaikki nauroivat hänelle.
Sitten Harry sammutti videokamerasta heijastuneen kuvan kokonaan ja nousi ylös.
”Ihan miten vaan, mutta tällä kertaa ainakin minä saan kakkua”, Harry totesi ja lähti juosten keittiöön. Sirius vilkaisi muita kuin mittaillen heitä ja syöksyi sitten Harryn perään.
”Vai niin sinä luulet”, hän huusi Harrylle ja kaappasi tämän matkalla kainaloonsa.
”Ei! Älä! Sirius, lopeta!” Harry kikatteli, kun Sirius kutitti häntä, eikä päästänyt irti.
Remus, James ja Lily menivät kaikki kävellen perässä, ja pian he istuivat yhdessä pöydän äärellä kakkua syöden ja railakkaasti naureskellen.
”Vai seitsemän, Harry. Jos olisit jästi, menisit nyt kouluun”, Remus totesi.
”Enkä. Sinä huijaat? Miten kukaan jaksaa mennä tämän ikäisenä kouluun?” Harry ihmetteli.
”Ei, se on ihan totta, Harry. Petunia ja minä menimme kouluun sinun ikäisenäsi, vaikka minä tietysti vaihdoin Tylypahkaan, kun sain kirjeen”, Lily vahvisti Remuksen väitteen.
”No onneksi minä en sitten ole mikään hölmö jästi”, Harry sanoi ja muisti sitten yhtäkkiä Lilyn viimekertaisen reaktion, ”tai siis mukava jästi, äiti. Tarkoitin mukavaa jästiä.”
Lily hymyili hänelle.
”Voin tämän kerran esittää, etten kuullut tuota”, hän vastasi ja nousi sitten pöydästä kaataakseen lisää kahvia.
Sirius seurasi häntä katseellaan.
”Olen tiedätkös aina miettinyt, miksi sinä teet kaiken niin vaikeasti. Minä en ikimaailmassa nousisi pöydästä, kun voisin tehdä saman istuen”, Sirius mutisi. Lily oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.
”Jaa, enpä tiedä. Olen vain niin tottunut siihen.”
”Silti se on kummallista”, Sirius päätti ja jatkoi, ”minusta sen pitäisi tapahtua näin.”
Sirius otti esiin sauvansa ja heilautti sitä hieman. Kaikki tuijottivat häntä katse herpaantumatta, kunnes huoneeseen leijaili kasa lahjapaketteja. Harryn silmät kirkastuivat.
”Onpa paljon lahjoja”, hän totesi ja otti sitten käteensä ensimmäisen, joka oli ehtinyt hänen luokseen. Se oli pehmeä paketti, ja Harry pettyi hieman. Hän piti enemmän kovista paketeista, mutta repi silti vauhdilla paperit pois. Samalla hänen käsiinsä valahti jokin nestemäinen ja hopeanharmaa.. Vaate? Harry nosti sen silmiensä tasolle ja katsoi sitten kysyvänä muita.
”Onko tämä hauska jekku?” hän kysyi kummissaan. Kukaan ei kuitenkaan nauranut. Lily näytti epäileväiseltä ja Sirius ja Remus hämmästyneiltä, mutta James hymyili lempeästi.
”Ei se ole jekku, Harry. Se on lahja minulta ja hyvä lahja onkin”, James vastasi.
”Mikä tämä sitten on?” Harry ihmetteli yhä. Hän ei ymmärtänyt sen tarkoitusta, vaikka kuinka käänteli sitä käsissään.
”Se on minun vanha viittani. Eikä se ole mikä tahansa viitta, sillä sen avulla voit muuttua näkymättömäksi”, James kertoi ylpeänä, ja Harry henkäisi ihmeissään.
”Oikeastiko?” hän kysyi ja nousi tuolilta heittäen viitan ylleen. Se peitti hänet kokonaan näkyvistä, mutta oli vielä liian pitkä hänelle. Silti Harry oli innoissaan siitä ja yritti selviytyä kaatumatta peilin eteen. Kun hän oli viimein kadonnut keittiöstä, muutkin avasivat suunsa.
”James, oletko varma tästä? Hän on aika nuori, eikä välttämättä osaa käyttää sitä oikein. Se on sitä paitsi liian iso”, Lily aloitti.
”Oletko hullu? Miten luulet pärjääväsi ilman sitä?” Sirius kysyi.
”Enpä olisi uskonut, että luopuisit siitä, James. Mutta tietysti Harry on iloinen saadessaan noin upean lahjan, vaikkei hän sen todellista arvoa tajuakaan”, Remus pohti.
James katseli heitä kaikkia hymyillen ja vastasi sitten: ”Älkää nyt viitsikö. Minä kyllä pidän huolen, ettei Harry käytä sitä väärin. Ja voinhan minä aina silloin tällöin lainata sitä.”
Muut olivat juuri aikeissa väittää vastaan, kun yksi paketeista alkoi aueta itsestään.
”Harry kulta, muiden seurassa ja etenkin nyt, et kuitenkaan saa käyttää viittaa”, Lily huokaisi ja otti sitten viitan pois hieman vastahakoisen Harryn päältä.
Kun päivä oli viimein melkein ohitse, Harry nukkui tyytyväisenä sängyssään uusien lahjojensa keskellä. Hän oli saanut luudanhoitosalkun, omat velhosakkinappulat, pörröisen keltaisen eläimen ja runsaasti erilaisia velhomaailman karkkeja. Hänen mielestään juuri tämä syntymäpäivä oli ollut paras kaikista, vaikkei hän edes tiennyt, mitä kaikkea oli vielä tulossa.
Pian Harry nimittäin kuuli ikkunastaan koputuksen. Hän ei ensin tiennyt, mistä se tuli, mutta havahtui kuitenkin pian niin hereille, että huomasi Siriuksen kasvot ikkunassaan. Hän olisi halunnut huudahtaa ihmetyksestä, mutta hillitsi itsensä ja hiippaili sitten ikkunalle avaten sen varovaisesti. Hän pelkäsi koko ajan herättävänsä vanhempansa.
”Sirius, mitä sinä teet?” Harry kuiskasi unisena.
”Tulin hakemaan sinut pienelle retkelle”, Sirius totesi ja virnisti leveästi, ”ja voit puhua ihan normaalilla äänellä, loitsin suojaksemme vaimennustaian.”
”Mutta en minä voi lähteä”, Harry vastasi. Hän muisteli, miten hänen isänsä oli varoittanut lähtemästä mihinkään öiseen aikaan.
”Voit tietysti, olet turvassa minun kanssani”, Sirius sanoi pirteästi.
”Mutta mistä minä tiedän, että olet Sirius? Isä sanoi, että velhot voivat muuttaa ulkonäköään”, Harry muisteli vähän pelokkaana.
”Harry kuule. Isäsi on asettanut sellaisia taikoja teidän talonne ympärille, että kukaan, joka ei niitä tiedä, ei voi päästä niiden lävitse. Ja minä satun tietämään ne kaikki, koska autoin häntä loitsinnassa.”
”Mutta joku olisi voinut vain kysyä ne sinulta”, Harry intti vastaan.
”Voisinpa jotenkin todistaa sinulle, että olen oikeasti kummisetäsi, mutta en vain tiedä miten. Pitääkö meidän siis vain jättää tämä reissu tekemättä?” Sirius mumisi vähän pettyneen näköisenä.
”Ei pidä!” Harry huudahti sitten. Hän halusi kovasti mennä mukaan, mutta hän ei vieläkään ollut ihan vakuuttunut.
”Miksi tulit salaa?” Harry päätti vielä kysyä.
”No tuota.. Minulla on mielessäni eräs hauska juttu, josta Lily ei varmaankaan kauheasti pitäisi”, Sirius vinkkasi silmää ja jatkoi sitten, ”enkä usko, että Jameskaan olisi antanut meille lupaa.”
Nyt Harryn kiinnostus heräsi lisää, ja hän oli jo täysin hereillä.
”Selvä, minä tulen sitten”, Harry tuumasi, vaikka epäilikin valintansa järkevyyttä.
”Hienoa. Ota näkymättömyysviitta mukaan ja tule sitten tähän luudalle minun eteeni”, Sirius ohjeisti, ja Harry totteli.
He lensivät ensin luudalla vähän matkan päähän, jotta he eivät laukaisisi Jamesin taikoja. Sitten he laskeutuivat maahan, ilmiintyivät yhä vain kauemmas ja nousivat sitten taas luudan selkään. Harrya pelotti hirveästi. Hän uskalsi kyllä matkustaa luudalla, eikä häntä pelottanut myöskään epätieto heidän määränpäästään, mutta jos hänen vanhempansa saisivat tämän selville.. Sitä Harry ei uskaltanut ajatellakaan. Sirius puolestaan taisi keskittyä suunnitelmaansa niin tiiviisti, ettei puhellut eikä edes vitsaillut mitään.
Kun he olivat lentäneet taas hetken, Harry alkoi jo tunnistaa paikkoja.
”Hei! Tuonne me aina ilmiinnytään, kun mennään Durselylle!” Harry huudahti innoissaan, mutta pettyi sitten, kun huomasi, että he todella suunnistivat Dursleyn pihalle.
”Miksi me tänne tultiin? Täällä on ihan tyhmää”, Harry mutisi heidän laskeuduttuaan autotallin varjoon.
”Sehän se juttu onkin. Tällä kertaa täällä on hauskaa!” Sirius sanoi virnistäen leveästi ja veti sitten näkymättömyysviitan heidän päälleen.
”Seuraa vain minua, äläkä poistu viitan alta”, Sirius sanoi ja lähti johdattamaan heitä sisälle taloon.
He pääsivät ovesta läpi yhdellä loitsulla ja hiippailivat sitten ensimmäiseksi keittiöön.
”Nyt pidetään hauskaa. Onko sinulla ideoita?” Sirius kysyi, kun oli ensin langettanut vaimennustaian heidän ympärilleen. Harry mietti hetken kuumeisesti ja keksi sitten.
”Me voitaisiin ottaa kaikki ruuat jääkaapista! Sitten Dudley ei saisi herkkuruokaansa ja olisi toooosi tosi vihainen”, Harry ehdotti, mutta hänen yllätyksekseen Sirius kumosi hänen suunnitelmansa.
”Ei, se ei ole hyvä ajatus. Ei me olla mitään varkaita, Harry. Tehdään vain pieniä kepposia”, Sirius kertoi ja kehotti Harrya miettimään uudelleen.
”Me voitaisiin kaataa siirappia Vernonin tuolille. Sitten Dudley saisi syyt niskoilleen”, Harry ehdotti uudelleen toiveikkaana.
”No tuosta minä pidän”, Sirius vastasi naama leveässä virneessä ja lisäsi sitten, ”taidat tosiaan vihata sitä possua?”
Harry nyökkäsi ja alkoi sitten avata nappaamaansa siirappipurkkia, mutta Sirius keskeytti hänet uudelleen.
”Ei, ei sittenkään siirappia. Se on liian näkyvää. Ja on parempi, että minä teen sen, ettei jää mitään sormenjälkiä”, Sirius totesi ja alkoi etsiä sopivaa korviketta siirapille heilautellen ovia auki sauvallaan. Samalla hän pyyhki keittiötä niiltä osin, kun Harry oli ehtinyt jo koskea.
”No jaa. Käytetään sittenkin siirappia, mutta yritän taikoa sen huomaamattomaksi”, Sirius totesi viimein, kun mitään sopivaa korviketta ei löytynyt.
Harry katseli virnistellen Siriuksen puuhia ja alkoi sitten miettiä lisää jekkuja. Vernon oli jo saanut omansa, ja siinä samalla myös Dudley, joten enää puuttui Petunia.
”Me voitaisiin kaataa mustikkakeittoa tuolle valkoiselle matolle”, Harry pohti ääneen. Sirius oli saanut hommansa jo valmiiksi, joten hän kääntyi nyt Harrya kohti.
”Ihan hyvä idea, mutta Dudley saisi taas syyt niskoilleen. Olisi hauskempaa, että Petunia luulisi itse aiheuttaneensa sen”, Sirius mietti ja jatkoi sitten, ”minä taisin keksiä jotakin!”
Harry jäi katsomaan, kun Sirius katosi yläkertaan ja palasi mukanaan vaaleanpunaiset aamutohvelit.
”Mitä sinä keksit?” Harry kysyi, kun ei lainkaan ymmärtänyt. Sirius laski tohvelit jääkaapin viereen ja kaatoi sitten mustikkakeittoa matolle.
”Petunia luulee kävelleensä unissaan, kun näkee tohvelinsa tässä”, Sirius vastasi, ja Harry nauroi hänelle.
”Miten sinä oikein keksit näitä?” Harry kysyi uteliaana.
”Nuorena sitä tuli tehtyä kaikenlaista isäsi ja Remuksen kanssa, mutta hehän ovat nykyisin vain tylsiä avioituneita vanhuksia. Minä päätin silti jatkaa perinnettä”, Sirius sanoi hymyillen Harrylle.
”Mitäs seuraavaksi?” Sirius jatkoi sitten, mutta Harry tuijotti nyt mattoa.
”Saako tuon puhtaaksi?” Harry kysyi vähän huolissaan.
”Älä ole tylsä, Harry. Mutta jos se sinua rauhoittaa, niin tietysti saa”, Sirius vastasi ja lisäsi vielä virnistellen, ”jos sattuu osaamaan taikoja.”
Harrya huoletti hieman maton kohtalo, mutta se unohtui nopeasti, kun Harry keksi uuden kepposen.
”Sirius, mentäisiinkö kummittelemaan?” Harry kysyi silmät tuikkien.
”Vai kummittelemaan? Jaa, no meidän pitää kyllä sitten olla valmiina kaikkoontumaan nopeasti”, Sirius sanoi, mutta myöntyi.
Niinpä he olivat hetken kuluttua Dudleyn sängyn vieressä katsomassa tämän kuorsausta.
”Onpa se lihava”, Sirius kuiskasi, ja Harry nauroi.
”Se on valtava”, Harry myönnytteli ja katsoi sitten, kun Sirius heilautti sauvaansa, ja Dudleyn peitto lensi tämän päältä lattialle. Dudley ei kuitenkaan herännyt.
”Ja ilmeisesti myös unenlahjat ovat koonmukaiset. Tarvitaan jotakin muuta”, Sirius totesi ja mietti kuumeisesti.
”Käytä telkkaria”, Harry kuiskasi, ja Sirius heilautti sen päälle juuri sopivaksi aikaa, jona Dudley nousi kummissaan istumaan ja katseli pelokkaana ympärilleen etsien äänen lähdettä.
”Ihme, ettei se huutanut vielä äitiään”, Harry kuiskasi niin hiljaa kuin pystyi ja katseli sitten, kun Dudleyn tyyny kohosi ilmaan ja vajosi sitten taas alas.
Dudley käännähti Dudleymaisen nopeasti ympäri ja hieroi sitten silmiään. Luuli varmasti näkevänsä näkyjä.
Harry ja Sirius pidättelivät nauruaan ja jatkoivat hauskanpitoaan. Sirius kohotti taas sauvaansa, ja nyt Dudleyn sukat pongahtivat irti jaloista.
”Häh?” Dudley hämmästeli ääneen ja hieroi taas silmiään.
”Onpa se hölmö. Luulee varmaan näkevänsä unta”, Sirius tuumasi ja päätti sitten tehdä selväksi, ettei ollut kyse unesta. Sirius ja Harry kävelivät lähemmäs viitan suojissa, ja Sirius nipisti Dudleyta ensin korvasta ja sitten nenästä. Sen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Alkoi hirveä huuto ja meteli, kun Dudley alkoi huutaa äitiään ja rojahti alas sängyltään kauhuissaan. Sirius ja Harry eivät jääneet paikalle katsomaan, vaan kaikkoontuivat vikkelästi autotallin taakse ja nousivat pikaisesti luudalle, näkymättömyysviitta yhä päällään.
Kun he sitten viimein olivat ilmassa, he räjähtivät molemmat nauramaan, eikä naurusta tullut loppua kuin vasta Godrickin notkossa, kun heidän oli päästävä huomaamatta takaisin Harryn huoneeseen. Se onnistuikin täysin ongelmitta, ja pian Harry oli taas vaipunut syvään uneen, kuin ei olisi koskaan herännytkään.