Vastuunvapaus: Leikin vain mielikuvituksellani. Ja tosiaan, Rowlingin ne ovat.
Oma sana: Koska tulen todennäköisesti kirjoittelemaan enemmältikin vuosittaiseen raapalehaaste kakkoseen tällaisia fluff-teoksia, päätin tehdä niille oman topsunsa. Eli täältä voit siis löytää fluff-raapaleita, ikärajaltaan korkeintaan K-7.
******************************************************************************************
Nimi: Tyllihameinen tyttö
Paritus: Luna/Murjottaa Myrtti
Ikäraja: S
Tyylilaji: Femme, pieni angst, fluff, tuplaraapale x6
Varoitukset: Aaveen ja tytön, kahden naisen välisestä suudelmasta.
Yhteenveto: Koska Myrtti oli päättänyt jo vielä eläessäänkin, että ihmisruumis oli paheiden pesä, ei hän millään voinut uskoa, että tuo tyllihameinen tyttö olisi puhunut hänelle ystävällisesti.Oma sana: Lupauduin itselleni kirjoittaa
Nukkemestarille synttärilahjan ja kysäisin, että mistä parituksesta tämä sen haluaisi. Täytyy sanoa, että vaikka erikoista paritusta odotinkin, menin hetkeksi aikaa hämilleni tästä
Joka tapauksessa se sopi oikein mukavasti, toi haasteellisuutta ja siitä puheen ollen, sain sen liitettyä pariin haasteeseenkin. Eli osallistuu siis femme10 vol. kakkoseen, aavehaasteeseen ja vuosittaiseen raapalehaaste kakkoseen.
Joten hyvää synttäriä, Nukkis, vaikkakin näin ajoissa! ^^
1.Kirjasto oli ollut liian meluisa paikka Limpeistä lukemiseen; Lunan essee oli jäänyt pahasti kesken ja hän halusi kirjoittaa sen mahdollisimman osuvasti, olihan isä tutkinut otuksia jo useita vuosia.
Mikä tahansa paikka olisi kelvannut tytölle, mutta hän halusi päästä itsekseen istumaan. Ulkona oli liian kylmä, eikä hänellä ollut tällä hetkellä makupaloja thestraleille, jotka niitä tulivat hamuamaan aina väliin. Suloisia otuksia, nuo thestralit. Harmi vain etteivät kaikki niitä pystyneet näkemään.
Luna kulki päättömästi, hyräillen jotain kappaletta, jonka sattumoisin oli kuullut ja astui huomaamattaan tyttöjen vessaan. Siellä ei tällä hetkellä ollut ketään ja paikka näytti muutenkin nuhjuiselta. Luova ympäristö, siis.
Nopeasti valittu vessakoppi toimi oivana paikkana ja istuuduttuaan Luna nosti jalkansa vasten lukittua ovea ennen kuin jatkoi kirjoittamistaan. Putket hyrisivät tasaisesti, sulkakynä kulki edestakaisin pergamentilla. Tyllihame hieman häiritsi, mutta se tuntui kuitenkin pehmeältä käsien alla. Sitä vasten olisi voinut nukahtaakin.
Kolina ei keskeyttänyt Lunan ajatuksia, ei vaikka se voimistui suorastaan häiritseväksi. Viereisen vessakopin pytty rytkyi melkein irti saranoiltaan ja pärskäytti pian vettä jopa Lunan vessakopin puolelle Myrtin putkahtaessa esille. Muste levisi pienesti, mutta Lunasta se toi vain taiteellisen vaikutelman esseeseen.
“Ooh, oletko sinä
ihan yksin?” Myrtti kysyi nauraen ivalliseen sävyyn.
“Oh, hei Myrtti”, Luna vastasi ystävällisesti hymyillen ja sai yksinäisen, sanavalmiin haamun hämmentymään.
2.Koska Myrtti oli päättänyt jo vielä eläessäänkin, että ihmisruumis oli paheiden pesä, ei hän millään voinut uskoa, että tuo tyllihameinen tyttö olisi puhunut hänelle ystävällisesti. Ensin hän oli luullut, että kaunis hymy ja rauhallinen, hieman utuinen olemus olisi ollut pelkkää esitystä, sarkastisuutta häntä kohtaan. Tytön kuitenkin jatkaessa keskustelua kuulumisten kyselyllä ja jostain limpeistä puhumisella Myrtti oli ymmärtänyt, että utuisuus täytyi olla jossain syvällä tuossa ihmisolennossa.
Hämmennys oli kuitenkin ollut niin valtava, että Myrtti ei ollut osannut vastata mitään
Lunalle, niin kuin tuo tyttö sanoi itseään kutsuttavan. Hän oli karannut tilanteesta tuhahtamalla ja nyrpistämällä nenäänsä, mutta miettinyt erään putkiston mutkassa tilannetta. Tapahtumaan täytyi liittyä jotain pahaa, ei Myrtille itselleen olisi voinut näin hyvin käydä. Ystäviä ei saatu tällä tavalla, olihan Harrykin, tuo komea nuorukainen, käynyt useasti hänen vessassaan ennen kuin Myrtti oli suorastaan rakastunut häneen.
Aave oli kuitenkin päättänyt tarkistaa, ettei ollut väärässä ja palannut takaisin vessaan, jossa työ tyllihameinen Luna oli vieläkin kirjoittanut pergamentilleen. Myrtti tavoitti tytön katseen ja huomasi, että tämän silmistä hehkui aito onnellisuus aaveen takaisinpalaamisesta ja keskustelun jatkumisesta. Puhdas hyväksymisen tunne valtasi aaveen, vaikkei hän ollut tuntenut pitkään aikaan muuta kuin masennusta ja pettymystä.
Essee jäi kesken ja Myrtti istahti vessakopin päälle kuuntelemaan, mitä sanottavaa Lunalla oli.
3.Lunan essee oli jäänyt sillä kertaa kesken, mutta se ei korpinkynteläistä haitannut. Yllättäen ilmestynyt Myrtti oli ollut mukavaa puheseuraa, vaikka tämä ei ollutkaan paljoa sanonut, istunut oven päällä ja heilutellut jalkojaan. Se oli näyttänyt oikein mukavalta touhulta, joten Luna oli itsekin päättänyt moista kokeilla. Seuraavalla kerralla, kun hän saapui tyttöjen vessaan, kiipesi hän suorilta käsin oven päälle ja alkoi kirjoittaa esseetä loppuun. Mustepullo leijui ilmassa ja tyllihame toimi oivasti kirjoitusalustana. Korkeasta opiskelupaikasta oli muutenkin hyötyä, sillä pian Myrtti ilmestyi taas edellisen kerran tavoin putkistoista. Vettä ei roiskahtanut pergamentille asti, sillä nyt Luna sai suojattua sen hameellaan.
“Millaista putkistoissa on?” tämä kysyi jonkin aikaa muita asioita juteltuaan. “Minusta olisi oikein jännittävää elää vedessä ja pystyä hengittämään sitä kuin ilmaa. Sitä paitsi en varmaan koskaan oppisi tuntemaan putkien mutkia ja kiemuroita kuin omia taskujani, vaikkei minulla niitä edes tällä hetkellä ole, joten seikkaileminen olisi varmasti hauskaa. Sitä paitsi liikkuminen linnassa olisi kätevämpää niin, pääsisi jokaiseen huoneeseen pelkkiä putkia pitkin -”
Myrtti ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hänen elämisensä - jos sitä niin pystyi kutsumaan - olisi jonkun mielestä noin jännittävää. Hän piti itseään tuomittuna, kahlittuna vain yhteen paikkaan, ja surkeana olentona, josta kukaan ei välittäisi. Luna oli kuitenkin tehnyt kaikesta uutta.
4.Luottamus sai aivan uuden merkityksen. Vielä useasti Lunan tullessa vessaan läksyjään tekemään tai muuten vain istuksimaan Myrtti ivaili tälle ja yritti aiheuttaa pahaa mieltä. Luna kuitenkin osasi vastata jokaiseen ivaan rauhallisesti ja sympaattisesti, ilman haukun häivää. Vastaukset olivat kummallisia, Myrtti ei aina edes ymmärtänyt, mitä Luna sanoillaan tarkoitti. Niin kuin tämä ei olisi osannut puhua selvästi, vaikka jokaisessa lauseessa oli suora merkitys.
“Onko sinulla jostain paha mieli?” Luna kysyi erään kerran. “Minua kiinnostaisi kovasti tietää, mistä kaunasi oikein johtuu.”
Myrtti oli suuttua moisesta kysymyksestä ja pillahtaa jälleen kerran itkuun, mutta Lunan silmistä taas näki, että tämä oli tosissaan. Tällä kertaa tyllihameinen tyttö oli puhunut selvemmin kuin koskaan aiemmin, ja se sai Myrtin purkautumaan tapahtuneesta ja olostaan täysin.
Puhuttuaan suunsa puhtaaksi Luna oli heilutellut jalkojaan, tälle oli tullut tavaksi istahtaa myös vessakopin oven päälle.
“Kuinka kiehtovaa”, Luna sanoi tuijottaen vastakkaista seinää. “Että pelkkä katse voi tappaa. Olen toki kuullut sen sanonnan,
jos katse voisi tappaa, mutta en ole koskaan ajatellut sen tapahtuvan oikeasti. Nyt minulla on siihenkin sananlaskuun oikea mielikuva. Entäs
ei kannettu vesi kaivossa pysy?”
Myrtti tiesi, ettei Lunan toteamus ollut haukku vaan tietynlainen kunnioitus häntä kohtaan. Jos olisi ollut mahdollista, hän olisi nojautunut vasten tyttöä ja tuntenut tämän lämmön.
5.Myrtti otti tavakseen puikkelehtia enemmältikin pitkin putkistoja siltä varalta, että tapaisi jossain niiden päissä Lunan. Tätä ei kuitenkaan koskaan näkynyt ja puheseuran saapuminen hänen vessaansa oli yhtä juhlaa.
Erään kerran Luna totesi, kuinka hän piti Myrtistä ja tämän tavasta katsella maailmaa. Ei ollut toista yhtä traagisesti kuollutta, jonka Luna edelleen tuntisi, ja aaveen katkeruus oli ihan ymmärrettävää.
“Sinä varmasti näkisit thestralit”, Luna pohti istuessaan lavuaarissa, sen pyöreys oli kuulemma väliin mukavampaa kuin suora ovenkarmi. “Olethan kuitenkin tietyllä tapaa nähnyt oman kuolemasi sen käärmeen silmistä. Toisaalta se ei ole mahdollista, mutta loogisesti ajateltuna sen pitäisi olla näin. Ei kovin moni näe omaa murhaansa, joten sinä ole aika etuoikeutettu.”
Myrtti suutahti Lunan sanoista, muttei näyttänyt sitä tälle. Ei hänen kuolemansa ollut oikein etuoikeutettua, päinvastoin, mutta Lunan sanat saivat hänet kuitenkin tuntemaan itsensä erikoiseksi. Ainutlaatuiseksi. Sitä paitsi tyttö oli sanonut pitävänsä hänestä.
Myrtti leijui lähemmäs Lunaa ja laski kätensä tämän kädelle. Se ei tietenkään jäänyt sen päälle, sujahti vain epämiellyttävästi läpi. Luna katsoi kättään kiinnostuneena ja nosti sen sitten ylemmäs.
“Paina se tästä läpi.”
Myrtti nosti kätensä samalla tapaa pystyyn ja painoi sen vasten Lunan omaa. Tyttö naurahti heleästi ja pyöritteli sormiaan silmiensä edessä.
“Kosketuksesi tuntuu jännittävältä.”
Kosketus. Lunan mielestä Myrtillä oli kosketus.
6.Myrtti ei osannut sanoa mitään, kun Luna ilmoitti heidän istuessa taas ovien päällä, että haluaisi tietää, miltä aaveen suudelma tuntuisi. Aave oli useampaan kertaan kosketellut Lunaa ja pitänyt tätä jokaisella kerralla ihmeenä, mutta suudelmaa hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan. Oliko se edes... sallittua? Entä, jos Luna pettyisikin siihen eikä tulisi enää vierailemaan hänen luonaan?
Luna totesi, että asiaa voitaisiin pitää tieteellisenä kokeiluna, jos ei muunlaisena elämyksenä. Myrtti ei uskaltanut kysyä, mitä elämystä Luna tarkoitti vaan suostui kokeilemaan suudelmaa.
Vaikka huulet eivät konkreettisesti kohdanneetkaan, oli suudelmassa kuitenkin tunnetta. Se oli Lunasta viileä, kuin kylmä vesi olisi valahtanut läpi naaman, mutta kuitenkin erikoislaatuinen. Myrtti taas tunsi enemmänkin, ei epämiellyttävyyttä niin kuin ihmisen lävistäessä hänet, vaan hämmentyneisyyttä, onnellisuutta.
Luna irrottautui niin sanotusta suudelmasta ensin ja sanoi, että piti sitä oikein mukavana ja voisi joskus yrittää uudelleenkin. Pian tyttö joutui kuitenkin lähtemään seuraavalle tunnilleen, mutta ennen sitä kosketti aaveen poskea ja sanoi palaavansa takaisin ennen nukkumaanmenoa. Ehkä silloin Myrtti voisi kertoa, millaista oli seikkailla monimutkaisissa putkistoissa.
Lunan lähdettyä putket hyrisivät ja poreilivat taas tuttuun tapaansa. Nuhjuiset seinät olivat ankeita, mutta vessan ainoan asukin ennen niin mutristuneet huulet tapailivat hymyn kaltaista. Myrtti kosketti kasvojaan molemmilla käsillään ja tiesi, mistä kokemusta ja elämyksestä Luna oli puhunut.
