Luku. 2 Mitä jos tämä olikin erehdys
Kaksikko lähti illan laskettua hotellista takaisin tienpäälle. Alice nojasi tummennettuihin autonikkunoihin hermostuneesti, mitä jos he tekivätkin väärin. Mitä jos kaikki heidän perheenjäsenensä menettäisivät henkensä. Mitä tapahtuisi jos Jasper tapettaisiin.
He olivat tällä hetkellä Amerikassa, vuoren alapuolella kiertelevällä syrjäisellä tiellä. Paikka oli suurin piirtein kuollut pystyyn, vaikka metsä kukoistikin komeana. Mutta tie kertoi aivan muuta, ihan kuin siitä ei olisi menty vuosikausiin. Syrjäinen kapea tie näytti jatkuvan ikuisuuden, toisen ajaessa tyttö mietti viimeisintä näkyänsä. Minkä hän näki ennen heidän lähtöänsä kotona.
Aro tiesi erittäin hyvin, etteivät Edward ja Alice liittyisi Volturien kaartiin, ennekuin heidän jokainen perheenjäsenensä olisi kuollut. Muutenkin tyttö oli lähtenyt karkuun Jasperin kanssa nähdessään näyn, kuinka Edward ja Alice mustissa viitoissa silmät verenpunaisina, kasvot kylminä ja etäisinä, kun he seisoivat lähellä kuin varjot Aron kädet omillaan…
Edward tiesi tai epäili tytön lähteneen sen takia. Estääkseen Aroa saamasta sitä, mitä tuo kaikkein eniten haluaa. Pitääkseen kykynsä poissa tuon käsistä.
Jasper otti toista kädestä rauhoittavasti ja muunteli tytön mielialaa onnellisemmaksi. Sillä poika tunsi kaiken mitä muutkin.
” Rauhoitu Alice, kaikki menee hyvin.” Nuorukainen sanoi hymyillen toiselle rohkaisevasti ja kääntyi katsomaan takaisin niin sanotulle ”tielle.”
Heiltä loppuisi pian aika löytää Peter ja Charlotte joiden joukkoon Jasper oli liittynyt vuosisadan jälkeen, oltua Marian laumassa epäillen heidän elämäntapaansa. Pian Nuorukainen oli kuitenkin jättänyt kaksikon, koska hän aisti ihmisuhriensa tunteet, eikä siksi kyennyt enää elämään tappamalla ihmisiä. Lopulta Jasper oli löytänyt Alicen, joka johdatti heidät niin sanotun vegetaristiperheen luokse.
”Oletko varma, että he ovat täällä? Meiltä loppuu aika.” Mustahiuksinen tyttö kysyi samalla todeten rauhallisesti. Joka ikinen sekunti oli heille nyt tärkeä. Varsinkin kun kyseessä oli heidän perheensä elämä. He tarvitsivat todistajia Voltureille ja taistelukumppaneita, jos syttyisi sota.
Nuorukainen pysäytti auton tienlaitaan ja nousi sitten ylös autosta.
”Menen tutkimaan lähistön,” Jasper sanoi vakavasti työntäessään oven kiinni ja juoksi sitten metsään hajujälkien perässä. Poika oli viimeksi nähnyt pariskunnan täällä, joten tästä oli hyvä aloittaa.
Pojan lähdettyä Alice jäi miettimään viimeaikaisia tapahtumia taas:
Alice juoksi pikaisesti Edwardin ja Bellan mökkiin, sekä repäisi sivun Venetsian kauppiaan ja avasin sen nimiösivun kohdalta. Ja repäisi palan paperia kirjoittaakseen kirjeen muille.
Älkää etsikö meitä. Nyt ei saa tuhlata aikaa. Muistakaa:
Tanya, Liobhan, Amun, Alistar jotka
tavoitatte. Me etsimme matkalla Peterin ja Charlotten.
Antakaa anteeksi että meidän täytyy jättää teidät tällä lailla,
ilman hyvästejä ja selityksiä. Se on meille ainoa keino.
Rakastamme teitä.
Hän kirjoitti vielä Repäistyn sivun jättämään risareunaan, William Shakespearen ja Venetsian kauppiaan alle hän kirjoitti.
Hävitä tämä.
Sekä nimen ja Seattlessa sijaitsevan osoitteen, ennen kuin lähti pois pienestä mökistä. Hän tapasi Jasperin parikilometriä Lännempänä.
”Alice löysin heidät.” Poika sanoi hymyillen ja avasi oven tytölle, mikä sai hänet takaisin maanpinnalle.
”Tapaamme heidät puolentunnin kuluttua noin viis kilometriä Itään päin.” Hän lisäsi samalla kun Alice nousi autosta.
”Hienoa, lähdetään.” Alice hihkaisi innoissaan juostessaan rakkaansa rinnalla metsässä, ympäristö vaihtui tiuhaa tahtia heidän edessään. Kaikki asiat vilahtivat heidän ohitseen nopeasti.
Vihdoinkin kaksikko saapui sovittuun paikkaan, missä Peter ja Charlotte odottivat heitä etuajassa.
”Hei, Alice.” Ruskeahiuksinen nainen naurahti ja halasi tyttöä hellästi.
”Jep, tervetuloa.” Peter sanoi hymyillen ja suuteli pikaisesti naista.
