T/N: Koska en ole koskaan saanut kahta kommenttia näin lyhyessä ajassa mihinkään fikeistäni (kai...) niin annan teille yhden luvun
Ja ehkä osasyynä on se, että olen jo suomentanut itseasiassa koko tarinan ja voin heitellä näitä tänne milloin vain. Tässä ei tosiaan ole turhan pitkiä lukujakaan.
Kiitos
camppu ja
Jakepoo kommenteista (: Tää on ihanan surullinen, oikeasti. Toivottavasti ette itke liikaa (voiko edes itkeä liikaa..?) Mutta tässä teille ensimmäinen luku.
1. Luku - 4. toukokuuta 2009___________________________________________________________
Lähettäjä: EdwardMasenVastaanottaja CarlisleCullen ;
AliceBrandon ;
JasperWhitlock ;
RoseHale ;
GizzabearhugAihe: Kirje #1
__________________________________________________________
Charlien talo,
Forks,
Washingtonin osavaltio
4. toukokuuta 2009Hei, Edward.
Outoa, tiedätkös, nähdä nimesi tuolla tavalla. Kirjoitettuna paperille. Se on hassua, mielestäni - en voi sanoa nimeäsi ääneen, mutta voin kirjoittaa sen. Se ei satu niin paljon. Luulin, että en koskaan saavuttaisi tätä pistettä, mutta nyt olen, ja se on mukavaa. Ehkä meidän pitäisi juhlia. Miten luulet meidän tekevän sen?
Yritän päättää, juuri nyt, onko tämä hyväksyminen sinun syysi, vai onko sillä mitään tekemistä kummankaan meidän kanssa. Oikeastaan sillä on paljonkin tekemistä minun kanssani, mutta… okei, menen jo vähän itseni edelle.
Tämän päivän päivämäärä on 4. toukokuuta. Se ei ole mikään ihmeellisen innostava päivä, eikä se ole millään tapaa merkittävä. Vaikkakin, Charlie teki hyvin laimean vitsin siitä, miten tämä päivä on Star Wars -päivä. Tiedäthän,
May the 4th be with you? Ajattelin myös, että se oli aika karmea, mutta nauroin silti. Minun piti nauraa, tai muuten olisin itkenyt.
Maaliskuun yhdeksästoista? Maaliskuun yhdeksästoista oli merkittävä. Se on päivä kun viimeksi kaaduin.
Ha, lyön vetoa, että naurat nyt. Bella kaatui. Jippiajee. Sitä tapahtuu tarpeeksi usein. Mutta tämä oli hieman erilaista. Sain melko hirveän mustelman, myös. Se oli vain keittiö, mutta kaaduin melko pahasti laatoitukselle. Ei verta, onneksi, mutta mahtava mustelma. Se todellakin oli jotain erikoista. Hyvin keltainen ja violetti, vähän vihreä reunoista, ja se meni koko matkan selkääni. Olin todella ärstyyntynyt, oikeastaan - olin suunnitellut meneväni sukeltamaan kalliolta sinä päivänä Jaken kanssa. Luulenpa, että muistat Jaken? Sinä aina vihasit häntä.
Juttu on se, kuitenkin, että se mustelma ei lähtenyt pois.
Saan mustelmia helposti (sinä kaikista henkilöistä tiedät sen), mutta tämä kerta oli erilainen. Se vain pysyi. Viikkoja, luulen. Lopulta Charlie ajatteli, että olisi hyvä idea käydä tutkituttamassa se, joten menin sairaalaan. (Sano 'hei' Carlislelle minulta, muuten. Kerro hänelle, että kaipaan sitä, että hän aina tarkasti minut, tohtori Murdochin sijaan. Hän oli ihastuttava ja kaikkea, mutta hänellä oli liian lämpimät kädet. Se oli outoa.)
Istuin ulkona odotushuoneessa, pläräten lehtiä ja toivoen, että olisin kuten sinä ja voisin pidättää hengitystäni. En tajua miten ihmiset voivat käydä sairaaloissa, tai viettää paljon aikaansa siellä. Se haju on melko paha. Kuin vanhoja ihmisiä ja virtsaa ja kuolemaa. Ällöttävää.
Olin vaatinut mennä yksin. Laitoin Charlien menemään töihin ja Jacob ei tiennyt vielä. Renee oli tietämättömän onnellinen Philinsä kanssa Floridassaa ja kukaan niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin aikaa koululla, ei tiennyt.
Tykkään ajatella, että jos olisitte olleet täällä, sinä tai Alice olisi tullut, mutta se on sivuseikka, luulen, koska te ette ole täällä.
Ugh, anteeksi. Minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa tuota. En kirjoita tätä poistaakseni katkeruuttani - tai syyttääkseni sinua. Kirjoitan tätä, koska sinulla on oikeus tietää, luulen. Plus, haluan ajatella, että tämä kirje on se mistä ihmiset minut muistavat.
Ah, taas mennään tämän tuhon ja synkeyden kanssa. Yritän olla tekemättä tuhoa ja synkeyttä, koska mitä järkeä siinä on? Se on ajan hukkaamista, kun on kyse minusta.
Missäs minä olinkaan? Oi, niin. Odotushuone.
Joten, tohtori Murdoch tuli ja huusi nimeäni. Hänen kasvonsa oli kuin hauta. Ehkä tiesin silloin. Ehkä vain tiesin kun hän kertoi minulle, suoraan. Ehkä en edelleenkään tiedä.
Hän sanoi, "Neiti Swan? Seuraisitteko minua?"
Seurasin häntä hänen huoneeseen ja istuin yhdelle niistä naurettavan epämukavista tuoleista joita sairaala näyttää suosivan. (Voisitko puhua Carlislelle niistä, muuten? Ehkä hän voisi vaihtaa ne. Mielestäni ei ole reilua, että kun ihmiset kuulevat että he ovat kuolemassa, heidän täytyy istua kovaselkäisillä puutuoleilla. Vain ajatus.)
Huomaan, että menen koko ajan ohi aiheen. Anteeksi. Tätä on vaikea kirjoittaa. Yritän tehdä sitä helpommaksi, omalla tavallani. Siedätkö sitä?
Um… Tohtori Murdoch. Aivan. Hän istutti minut alas ja otti pois lasinsa huokauksen kera, joka kuulosti surulliselta ja melko merkittävältä. Sitten hän katsoi minua silmiin ja kertoi uutiset.
Täytyy myöntää, pelästyin kuollakseni.
Hän käytti paljon sanoja joita en oikeastaan ymmärtänyt. Mutta ymmärsin sen yhden, jota viljeltiin eniten. Leukemia. Tai, tarkemmin, T-cell prolymphocytic Leukemia. Luultavasti tiedät mitä se tarkoittaa. Minä en tiennyt.
Se on harvinainen, ilmeisesti. Hyvin harvinainen minun ikäisilläni, mutta sitä on, ilmeisesti. Hän kertoi, että se selittää mustelmat ja että sillä saattoi olla yhteys mihin vain kertaan kun vuodin verta runsaasti. Kerroin hänelle syntymäpäivästäni ja hän oli samaa mieltä.
(Älkää huolehtiko, en kertonut hänelle teistä. Salaisuutenne on turvassa. Ja muuten, kertokaa Jasperille, että olen pahoillani, että vuodin niin paljon verta ympäri paikkoja. Hän voi syyttää syöpää.)
Joka tapauksessa, hän kertoi, että minun tulisi nähdä heti asiantuntija. Minun onnekseni, yksi oli sairaalassa juuri vierailulla, joten minun ei tarvinnut matkustaa mihinkään. Se olisi voinut olla epämukavaa.
Tohtori Murdoch vei minut tapaamaan konsulttia, joka oli todella mukava. (Luulen, että ihmiset ovat yleisesti mukavempia sinulle, kun kuulevat että sinulla on jokin hengenvaarallinen tauti.) Hän kertoi koko kemoterapiajutusta, jota arvostin. Ilmeisesti minun tuli puhua siitä Charlien kanssa, mutta koska olen jo laillisesti aikuinen, minulla oli oikeus valita ilman häntä.
Minulla oli paljon ajateltavaa.
Se oli huhtikuun neljästoista päivä, kun he kertoivat minulle. Tänään on toukokuun neljäs. Kerroin Charlielle 30. huhtikuuta ja Reneelle seuraavana päivänä. Renee oli vaikea tapaus. Hän itki puhelimen välityksellä Floridasta ja kertoi, että hän on tulossa. Hän tulee tänään Philin kanssa. He ovat ostaneet talon täältä, ollakseen lähellä. Olen iloinen ja niin on myös Charlie… Ja ei edes itsekkäistä syistä. Hän haluaa, että minua tuetaan kunnolla.
Charliesta puheen ollen, muistatko Sethin äitiä, Sue Clearwateria? Olen melko varma, etä hänellä ja Charliella on jotain meneillään. Ja se tekee minut hyvin, hyvin onnelliseksi.
En ole kertonut Jacobille vielä. Minun täytyy joskus, mutta tällä hetkellä en tiedä miten. Kerron hänelle. Lupaan sen.
Mutta nyt, kuitenkin, minulla on tapaaminen tohtori Murdochin kanssa. Ja, vaikkakin minulla on runsaasti ylimääräistä vapaa-aikaa, koska en ole koulussa, minun täytyy tehdä jotain mikä ei särje sydäntäni. Uudestaan.
Kirjoitan pian.
Rakkaudella, aina
Bella x
